Kirjoittaja: Tapani Martti
Suomen korkeakoulujen yhteinen Digivisio 2030 -hanke lupaa tehdä Suomesta joustavan oppimisen mallimaan. Tässä tekstissä pohdin, millä eri tulevaisuudentutkimuksen menetelmillä korkeakoulujen tulevaisuuksia voisi lähestyä ja mitä vaikutuksia hankkeella on suomalaiseen korkeakoulujärjestelmään ja oppimiseen.
Mikä Digivisio 2030 -hanke?
Digivisio on suomalaisten korkeakoulujen yhteinen, Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke. Siinä tuodaan oppimisen kansalliset tietovarannot yksilön ja yhteiskunnan käyttöön.
Hanke tukee elinikäistä oppimista sekä mahdollistaa pedagogiikan kehittymisen ja korkeakoulujen uudistumisen. ”Vuonna 2030
Suomessa on avoin ja tunnustettu oppimisen ekosysteemi, joka hyödyttää myös laajasti niin tutkimus- ja innovaatiotoimintaa kuin työelämääkin.” (Lähde: Digivisio)
Tavoite on siis selvillä, mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa eri toimijoiden ja koko korkeakoulujärjestelmämme kannalta? Voimme tulevaisuudentutkimuksen työkaluja käyttämällä saada tästä käsityksen. Vaikka varmuutta ei ole, voimme ainakin tunnistaa joitakin mahdollisia tulevaisuuksia ja suunnitella toimintaa pyrkien niistä parhaimpaan.
Toimijat: oppijat, korkeakoulut, OKM, Suomi, muu maailma
Hankkeen tavoitteena on siis tukea oppijoiden oppimista läpi elämän. Hankkeessa toimijana ovat korkeakoulumme, joita on yli kolmekymmentä samojen lakien mukaan toimivaa yksikköä sillä täsmennyksellä, että osa on yliopistoja ja osa ammattikorkeakouluja.
Suoraviivainen tapa nähdä tulevaisuuteen olisi korkeakoulun tulevaisuustaulukon laatiminen. Siinä voi hyödyntää PESTEC-analyysiä, trendejä ja heikkoja signaaleja. Tulevaisuustaulukon pohjalta voisi tuottaa muutaman skenaariokuvauksen jatkotyön pohjaksi. Tässä kuitenkin unohtuisi se, että hankkeen tavoitteissa mainitaan myös avoin ja tunnustettu oppimisen ekosysteemi. Korkeakoulut muodostavat yhdessä verkoston ja vaikka oppija opiskelisikin tutkintonsa vain yhdessä korkeakoulussa, on hän valinnut opiskelupaikkansa koko verkostosta. Sitä ohjailee Opetus- ja kulttuuriministeriö, vaikka korkeakoulut ovatkin autonomisia yksiköitä.
Näin ollen tulevaisuuden tutkiminen tuleekin mielestäni aloittaa koko korkeakoulujärjestelmän tulevaisuudesta. Sen jälkeen voi edetä tulevaisuudenkuviin yksittäisen korkeakoulun tasolla.
Katse ulos: Mikä on korkeakoulujärjestelmän toimintaympäristön tulevaisuus?
Pehmeä systeemimetodologia on organisaatioiden ja muiden ihmisen rakentamien järjestelmien tulevaisuustyökalu. Siinä huomioidaan paljon hyödyllisiä näkökulmia, mutta pidän sitä kovin raskaana kahdella tasolla tehtävään tarkasteluun.
Korkeakoulujärjestelmän tulevaisuuden tutkimisen lähtökohta on toimintaympäristöä kuvaavien skenaarioiden laatiminen. Työhön soveltuu tulevaisuustaulukkomenetelmä. Muun muassa seuraavat muuttujat ovat kiinnostavia taulukon laadinnassa. Ne kaikki ovat jo itsenään laajoja kokonaisuuksia, joista voisi kirjoittaa erillisiä blogeja tai vaikka kirjan:
- Tulevaisuuden opiskelijoiden toiveet ja tarpeet siitä, miten opiskelu tapahtuu, esimerkiksi lähiopetus verrattuna etäopiskeluun.
- Tulevaisuuden työtehtävät ja osaamistarpeet sekä laadullisesti että määrällisesti.
- Minkälaiset ja kuinka laajat tutkinnot palvelevat parhaiten työelämää jatkossa?
- Säilyykö korkeakoulutus Suomessa ilmaisena ja riittääkö sen laatu silloin kaikille?
- Korkeakouluissa tulevina vuosina opiskelevien oppimisvalmiudet verrattuna nykyisin opiskelevien valmiuksiin.
- Kuinka paljon tarvitaan työelämässä jo toimivien täydennys- ja jatkokoulutusta ja miten se rahoitetaan ja toteutetaan?
Tulevaisuustaulukkomenetelmää laadittaessa huomioidaan myös trendit ja heikot signaalit. Tärkein tähän liittyvä megatrendi on digitalisaatio. Digivisio 2030:ssa vaikuttaa kirjoittamattomana tavoitteena olevan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja siihen kuuluvan maksuttoman koulutuksen säilyminen. Suomen kilpailukyvyn kannalta, skenaariosta riippumatta, on mielestäni erittäin olennaista pystyä järjestämään koulutus mahdollisimman taloudellisesti tehokkaalla tavalla.
Korkeakoulujärjestelmän tulee pyrkiä maksimoimaan osaamisen kehittyminen kulloinkin käytettävissä olevilla varoilla. Tämä siksi, että osaamisen kehittyminen todellakin on investointi yhteiskuntamme tulevaisuuteen.
Uskon, että yllä olevien muuttujien pohjalta laadittavista skenaarioista tulee esiin myös opiskelijoiden erilaisuuden lisääntyminen. Tämä on seurausta koulutettavien nuorten määrän kasvusta ja työelämän yhä lisääntyvästä täydennyskoulutustarpeesta. Tilanteen tekee haastavaksi se, että taloudellisen tehokkuuden parantaminen ja tarjonnan erilaistaminen ovat lähtökohtaisesti ristiriitaisia tavoitteita.
Katse korkeakoulujärjestelmään – tieto on valtaa
Digivision mukaan vuoden 2030 Suomessa on avoin oppimisen ekosysteemi. Tavoitteen toteuttamisen keinoja ei ole kuvattu. Tulevaisuuksia voi tällaisessa tilanteessa tutkia edeltäjäanalyysilla. Vertailukohtaa voisi löytää yritystoiminnan arvoketjuja ja -verkkoja käsittelevästä tutkimuksesta.
Nykytilanteessa korkeakouluja on yli kolmekymmentä, ja arvo- ja alihankintaketjut ovat harvinaisia. Edellä kustannustehokkuusnäkökulmasta esiin tuomani standardointi voi tapahtua myös ekosysteemin sisällä.
Digivisio korostaa yhteistä tietoa ja ”yhteisiä tietoaltaita”. Tällainen standardointi tukee alihankintaketjujen muodostumista ja toimialan sisäisen tehokkuuden parantumista. Kilpailu tehostuu ja usein toimialan rakenne muuttuu hajanaisesta toimijakentästä muutaman ison toimijan suuntaan tai tiiviisiin yhteistyöverkkoihin.
Vertailukohtana voisi olla vaikka ilmailuala, jossa nykyisin on yksittäisiin toimintoihin keskittyneitä alihankkijoita ja lentoyhtiöiden alliansseja. Lipun ostat yhdeltä yhtiöltä, konetta operoi joku toinen, matkustamon henkilökunta on vuokrattu kolmannelta, siivouspalvelut hoitaa alihankkija jne. Samat alihankkijat palvelevat useita lentoyhtiöitä.
Toimintojen keskittämisen ja maantieteellisen hajauttamisen välinen suhde tullee olemaan yksi keskustelunaihe. Samanlaisia oppimismahdollisuuksia haluttaneen jatkossakin tarjota koko maassa, mutta toisaalta samaa yliopistojen perustutkimusta kannattaa keskittää yhteen paikkaan. Ratkaistaanko tämä eri suuntaan vetävien voimien ongelma eriyttämällä opetus ja tutkimus ainakin alemmalla korkeakouluasteella? Ammattikorkeakouluille tämä voisi olla hyvinkin mieluisa ratkaisu.
Yksittäisen korkeakoulun näkökulma
Miten yksittäinen korkeakoulu voi tässä tilanteessa tutkia mahdollisia tulevaisuuksiaan? Sen toimintaympäristö koostuu opiskelijoista, muusta korkeakoulukentästä ja koko korkeakoulujärjestelmän toimintaympäristöstä. Erilaisia mahdollisia tulevaisuudenkuvia paljon.
Opetus- ja kulttuuriministeriön merkitys toiminnan rahoittajana ja rahoituksen perusteiden määrittäjänä on myös olennainen. Hankkeen
edetessä moni asia selkiytyy. Tässä vaiheessa voi kuitenkin tunnistaa joitakin trendejä, valita joitakin toimintaympäristöä kuvaavia skenaarioita ja tehdä SWOT-analyysiä niiden pohjalta. Se auttaa omien
toivottavien tulevaisuuskuvien laatimisessa.
Takaisin korkeakoulujärjestelmään: Mitä oppija saa hankkeesta?
Tässä tekstissä olen keskittynyt korkeakouluihin ja korkeakoulujärjestelmään sekä siihen miten rajallisilla
kansantalouden resursseilla voidaan tarjota koulutus yhä useammille – myös työelämässä toimiville. Esitin joitakin näkemyksiä tulevaisuudentutkimuksen menetelmillä saatavista tuloksista. Digivisio 2030 -hanke on kuitenkin niin laaja ja ajallisesti pitkä, että siinä on tilaa ja tarvetta vielä moneen tulevaisuusverstaaseen, riskiarvioon, ristivaikutusanalyysiin ja ehkä jopa roolipeliskenaarioon edellä mainittujen menetelmien lisäksi.
Mitä oppija sitten tästä kaikesta hyötyy?
Digivisio 2030 -hankkeen kuvauksessa mainitaan: ”Oppijan hyöty on kehittämisen keskiössä”. Konkreettisina hyötyinä mainitaan mm. digitaalinen pedagogiikka, kehittynyt opintotarjonta ja käyttäjäystävällinen ohjaus. Tulevaisuuden oppijoiden toiveet ja tarpeet on kuitenkin syytä tutkia tulevaisuudentutkimuksen menetelmin. Ilman sitä ei hankekuvauksessa mainittu korkeakoulujen siirtyminen hallinto- ja järjestelmäkeskeisestä ajattelusta yksilön oppimisen erilaisten tarpeiden tyydyttämiseen ole uskottava.
Kokonaisuutena hankkeen tavoitteet ovat mielestäni erinomaiset ja tarvitsemme sen tuloksia hyvinvointivaltiomme tulevaisuuden turvaamiseksi.
Blogissa mainittuihin tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiin voi perehtyä esimerkiksi Tulevaisuudentutkimuksen seura ry:n kirjasta Miten tutkimme tulevaisuuksia? ja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen
verkkomateriaalista.
Tapani Martti
Kirjoittaja on tulevaisuudentutkimustakin harrastava ikuinen oppija, joka on tähän mennessä ehtinyt tutustua mm. tietotekniikkaan, liiketoiminnan kehittämiseen, kansainväliseen ICT-teollisuuteen, tuotantotalouteen ja ammattikorkeakoulutoimintaan.
Kuva: MetsikGarden from Pixabay.