Pandemian historia on kirjoitettu
Historioitsija Juha Siltala on kirjoittanut historian todellisuudesta, jota olemme eläneet viimeiset pari vuotta ja elämme edelleen. Teoksen nimi on Pandemia – Kiihdytysajon äkkijarrutuksesta uuteen normaaliin (Otava). Se ilmestyi 2.5.2022. Tämän vain kaksi vuotta kestäneen ilmiön kirjoitettu historia on pitkä. Teoksessa on 907 sivua. En ole vielä niistä ainuttakaan lukenut, vaan tietoni perustuvat Helsingin Sanomissa 28.4.22 olevaan Juha Siltalan haastatteluun (Juha Riihimäki 2022).
Toisenlainen tulevaisuus
Pandemian aikana olemme kuulleet toistuvasti väitteen, jonka mukaan mikään ei tämän jälkeen enää ole ennallaan. Edessä on suuria muutoksia. Erityisesti kaikki se, mikä on tuntunut normaalilta ja itsestään selvältä muuttuu nyt ihan joksikin toisenlaiseksi, ’uudeksi normaaliksi’. Mielessämme on pyörinyt hätääntyneitä kysymyksiä. Millainen on uusi normaali? Miten ja miksi muutokset tapahtuvat? Voiko pandemia tehdä tulevaisuutta?
Siltalan uuden teoksen ennakkotiedoista voi päätellä, että pandemia tekee tulevaisuutta muuttamalla ihmistä. Se tekee meistä uudenlaisia muokkaamalla maailmankuvaamme ja arvojamme. Se saa meidän tavoitteemme ja toiveemme muuttumaan ja herättää velvollisuudentunteemme uuteen herkkyyteen ei vain muita ihmisiä kohtaan vaan myös koko luontoa ja maapalloa kohtaan. Tästä kaikesta seuraa, että muutamme itse omaa elämäntapaamme. Uusi elämäntapa on uusi normaali. Se on tulevaisuus, jota pandemia tekee.
Onko pandemian tekemä tulevaisuus uutena syntyvää menneisyyttä?
Eräs Siltalan historiantutkimuksessa esiin nouseva tulevaisuusnäkymä koskee käsityksiämme työstä ja tekemisestä. Hän ennakoi, että pandemian jälkeisessä elämässä nykyistä enemmän ihmistyötä tullaan sitomaan tuottavaan ja mielekkääseen työhön koneilla ja digitaalisesti tehtävän työn sijaan ja niiden lisäksi. Työtavat muuttuvat vähemmän luontoa ja maapalloa kuluttaviksi, huoltoketjut lyhenevät ja omavaraisuus lisääntyy.
Käsityön opettajana ja sen tutkijana kiinnitän huomiota myös siihen, että Siltala nostaa esiin tässä yhteydessä käsityön tekemisen, erityisesti neulomisen, nopean ja yllättävän suuren lisääntymisen pandemian aikana. Hänen mukaansa infoähkyn uuvuttamat tietotyöläiset aktivoivat neulomalla parasympaattista hermostoaan ja laskivat sykettään. Olen itsekin tulkinnut neulomisinnon osoittavan ihmisten resilienssiä eli palautumiskykyä kriisien aiheuttamasta stressistä (lue lisää aiheesta blogistani).
Jos ihmisen tekemisentapa todella muuttuu kokemamme kriisin vaikutuksesta entistä enemmän mielekkääksi, kokonaista käsityötä (Kojonkoski-Rännäli 1995) muistuttavaksi tekemiseksi, on tuo kriisi aiheuttamistaan vaikeuksista huolimatta ollut koko maailmalle onneksi, sillä ihmisen tekemisentapa vaikuttaa paljon tekijän ajattelutapaan ja elämäntapaan. Sitä kautta se vaikuttaa myös luontoon ja koko maapalloon. Onko tulevaisuus, joka silloin syntyy uutena syntyvää menneisyyttä? Ei, se on vanhan ja uuden hedelmällisestä vuorovaikutuksesta syntyvää tulevaisuutta.
Tekemisentapa, elämäntapa, ajattelutapa
Martin Heidegger etsi vuonna 1951 pitämässään esitelmässä Bauen Wohnen Denken (Rakentaminen, asuminen, ajatteleminen) ratkaisua ihmisen maailmassaolon ongelmaan analysoimalla otsikkonsa sanoja vanhassa saksan kielessä (Heidegger 1985). Esittelen hänen analyysinsä tuloksia seuraavassa lyhyesti. Tarkempi selvitys Heideggerin analyysista löytyy artikkelistani Käsityön filosofian lähtökohtia (2005, 286-290).
Heidegger sanoo, että ihmisen maailmassaolo on täällä asumista, ja asuminen toteutuu rakentamalla. Rakentaminen asumisena on, paitsi rakenteiden pystyttämistä, myös viljelemistä ja kasvusta huolehtimista. Se on silloin varsinaista rakentamista. Sellaisena se on kuitenkin ihmiseltä jo unohtunut. Käytännössä rakentaminen merkitsee nykyisin vain rakenteiden pystyttämistä.
Rakentaen asumisen peruspiirre on huolehtiminen ja hoitaminen. Rakentamisen peruspiirre puolestaan on asumisen salliminen eli mahdolliseksi tekeminen (wohnenlassen). Tällainen elämäntapa kuuluu Heideggerin mukaan inhimilliseen elämään. Siinä ihmisellä on mahdollisuus hoitaa kaikkea olevaista. Tekemisentapa eli rakentaminen on tässä elämäntavassa enemmänkin esineiden tuomista esille materiaalista (hervorbringen) kuin vain ihmisen omien vaatimusten ja toiveiden mukaista tuottamista, joka ei ota huomioon luontoon ja ympäristöön liittyviä tekemisen rajoituksia.
Tekemisentapamme vaikuttaa myös ajatteluumme. Käsityön tekeminen ohjaa tekijän ajattelua eri tavalla kuin vaikkapa tietoverkossa työskenteleminen. Erilaisuus ei ole uhka vaan rikkaus. Meidän on tarkkaan harkittava, millainen vaikutus kullakin tekemisentavalla on ajatteluumme. Ehkä meidän ei ole viisasta olla yksipuolisia tekemisessämme. Käsityön taitajan ajattelutapa täydentää teknologian huippuosaajan ajattelutapaa. Yhdessä niistä syntyy ajattelua, jonka varassa osaamme rakentaa maailmaa asuaksemme täällä rauhassa, tyytyväisinä viihtyen. (Heidegger 1985.)
Tiedämme, että Heideggerin nalyysi sai voimaa paitsi hänen filosofisesta ajattelustaan myös hänen rakkaudestaan kotisetunsa luontoon Schwarzwaldin vuoristossa. Perusteluissaan se on kuitenkin lujan rationaalinen ja johdonmukainen. Se on arvokas lahja viheliäisten ongelmiensa kanssa painiskelevalle 2020-luvun ihmiselle.
Lähteet
Heidegger, M. 1985. Vorträge und Aufsätze. Funfte Auflage. Verlag Gunter Neske.
Kojonkoski-Rännäli, S. 1005. Käsityön filosofian lähtökohtia. Teoksessa Sampsa Kullas, Marja-Leena Pelkonen (toim.) The relationahip of Nordic handicraft studies to product development and technology. Prossedings from a NordFo conference in Rauma, September 20. – 26. 2004. NordFo Techne Series. Sesearch in Slojd Education and Crafts Science B:14/ 2005, 284-320.
Riihimäki J., ”Mitä meille juuri tapahtui?”, HS 28.4.2022, C 6-7. Linkki Helsingin Sanomien artikkeliin (maksumuurin takana).
Seija Kojonkoski-Rännäli
Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.