Kesäkuussa julkaistussa kirjoituksessamme Kohti kolmatta horisonttia – katse kestävämpiin tulevaisuuksiin pohdimme kolmen horisontin (Three Horizons) menetelmäkehikon käyttöä radikaalisti uudenlaisten, toivottujen tulevaisuuksien tavoittelun tehostamiseksi. Esimerkkinä käytimme keväällä 2024 kollegoillemme Laurea-ammattikorkeakoulussa toteuttamaamme tutkimus-, innovaatio- ja kehittämistoiminnan (TKI) työpajaa, jossa hyödynsimme donitsitaloustieteen kehittäjänä tunnetuksi tulleen Kate Raworthin ajatuksia aiheesta. Tässä kirjoituksemme toisessa osassa kuvaamme nyt konkreettisemmin kokemuksiamme ja havaintojamme työpajan toteutuksesta ja tuloksista. Uskomme tämän kirjoituksen kiinnostavan erityisesti niitä lukijoita, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta kolmen horisontin menetelmäkehikon työpajakäytöstä.

Johdanto: Työpajan yleiskuvaus

Järjestimme helmikuussa 2024 Laurean kampuksella tutkimus-, kehitys- ja innovaatio- eli TKI-palveluiden ideointia koskevan työpajan, joka pohjautui kolmen horisontin menetelmäkehikkoon. Tarkastelimme työpajassa yhteiskunnallisia muutosilmiöitä sekä niiden vaikutuksia yritysten TKI-toimintaan. Työpajaan osallistui laurealaisia asiantuntijoita eri aloilta. Työpajan fasilitaattoreina toimivat palvelumuotoilija Emilia Risu ja asiantuntija Kaisla Saastamoinen. Tässä tekstissä kuvaamme työpajaprosessia eri vaiheineen (kuva 1) avaten lukijalle millaisia asioita on hyvä ottaa huomioon työpajaa suunniteltaessa. Lopuksi pohdimme työpajaprosessin onnistumisen edellytyksiä.

Kuva 1. Kolme horisonttia -työpajan vaiheet. Kuva: Emilia Risu & Kaisla Saastamoinen 2024.

Virittelimme osallistujia työpajan teemoihin jo ennen varsinaista työpajatapaamista ennakkotehtävän avulla. Pyysimme heitä keräämään virtuaaliselle yhteiskehittämisalusta Padletille toimintaympäristöömme vaikuttavia muutosvoimia ja -ilmiöitä. Keräsimme niitä PESTEV-viitekehyksen avulla (Aguilar, 1967) keskittyen erityisesti poliittisiin (P=political), taloudellisiin (E=economic), sosiaalisiin (S=social), teknologisiin (T=technological) sekä ympäristöön (E=environmental) ja arvoihin liittyviin (V=values) ilmiöihin. 

Yhdessä kerätty tieto loi hyvän perustan työpajatyöskentelylle luoden kokonaiskuvaa niistä yhteiskunnallisista muutosilmiöistä ja -voimista, joille osallistujat antoivat eniten merkitystä. Toisin sanoen samalla piirtyi myös jossain määrin käsitys siitä, millaisen tiedollisen ja kokemuksellisen monimuotoisuuden äärellä työpajaan osallistuvat ovat ryhtyessään kuvittelemaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia (Ketonen-Oksi, 2022).  

Työpajatoteutuksen eri vaiheet

Menetelmäkehikon esitteleminen

Aivan työpajan alussa esittelimme osallistujille kolmen horisontin menetelmäkehikon. Kerroimme heille, miksi käytämme juuri kyseistä viitekehystä – toiveena syvempi ymmärrys lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin tulevaisuuksista – ja mitä mallin elinkaaret edustavat – sisältäen aloituksen, kasvun, huippusuosituksen, laskun ja jopa kuoleman. Lisäksi kuvasimme, että tässä työpajassa näemme syklit muutoksen aaltoina vallitsevan muodon lopulta korvatessa toisen. Menetelmän esittelyn jälkeen tutustuimme vielä tallenteen avulla Kate Raworthin (2018) näkökulmiin donitsitalouden vaikutuksista kolme horisonttia -menetelmäkehikkoon. 

Alustus tulevaisuusajatteluun 

Työpajan alussa kuulimme futuristi, erikoistutkija Sanna Ketonen-Oksin alustuspuheenvuoron, jolla hän johdatteli osallistujat pohtimaan, millaisin näkökulmin he tulevaisuuden TKI-palveluita ideoivat. Alustuksessaan Sanna kävi muun muassa esimerkein läpi eroa ennustamisen (H1: dataan perustuva arvio tulevaisuuden kehityssuunnista), ennakoinnin (H2: näkemys keinoista varautua mahdollisiin tulevaisuuden kehityssuuntiin) ja antisipaation (H3: ymmärrys tulevaisuuteen suuntaavien ajattelumallien vaikutuksista tulevaisuuden kehityssuuntiin) käsitteiden välillä. Lisäksi hän haastoi yleisöään ymmärtämään, kuinka kiinnittää huomiota siihen, miten helposti tulevaisuuttamme ja tulevaisuuteen liittyviä käsityksiämme, havaintojamme, päätöksentekoamme jne. ohjaavat lopulta omat kokemuksemme, tiedostamattomat valintamme sekä rajalliselle tiedolle altistuminen. Alustuksessa korostuivat uteliaisuus uudelle, tarve ravistella totuttuja ajattelutapojamme sekä yhteisöllisen osaamisen kehittäminen. 

Pienryhmätyöskentely ja tehtävänanto

Alustuksen jälkeen ohjasimme osallistujat työskentelemään pienryhmissä. Annoimme heille tehtäväksi käydä läpi kaikki kolme horisonttia vaihe vaiheelta. Kolme horisonttia -menetelmäkehikon vaiheet olemme kuvanneet tarkemmin edellisessä kirjoituksessamme, jonka löydät täältä. Esittelimme työpajan aikana vaiheet yksitellen antamalla pienryhmille kysymyksiä, joita he lähtivät ratkomaan. Lisäksi loimme jokaiselle vaiheelle esimerkin tukemaan pienryhmienajatustenvaihtoa (ks. kuvat 4, 5 ja 6). 

Työskentelyn tueksi jaoimme osallistujille myös ennakkoon kerätyt PESTEV-aineistot muistuttamaan heitä jo tunnistetuista muutosvoimista ja -ilmiöistä. Työpajan tehtävänannossa rajasimme haasteet valmiiksi määritetylle sidosryhmälle (pk-yritykset). Sanoitimme työpajan tarkoituksen (Laurean TKI-toiminnot vastaavat tulevaisuuden tarpeisiin ja tukevat kestävää kilpailukykyä) ja teeman (TKI-palveluiden tulevaisuus vuonna 2045). 

Tehtävänannossa korostimme, että horisontti 1 merkitsee tässä työpajassa yhteiskuntaa jakavaa ja erottelevaa lineaaritaloutta (“Business as Usual“), joka nykytietämyksen mukaan rappeuttaa planetaarista hyvinvointia (Laisi ym., 2022; Huttunen & Heikkinen, 2024). Työpajassa halusimme keskittyä keinoihin, joilla pääsemme toivomaamme kestävään tulevaisuuteen (horisontti 3), jonka perustana on nykyistä talousjärjestelmää disruptoiva ja siten lineaaritalouden korvaava regeneratiivinen (uusintava) toimintamalli. (Raworth, 2018.) 

Kuvat 2 ja 3. Kuvia työpajatyöskentelystä. Kuvat: Emilia Risu.

Kolme horisonttia -menetelmäkehikko käytössä

Pienryhmätyöskentelyn ensimmäisessä vaiheessa keskityimme horisonttiin 1 (Kuva 4). Tässä vaiheessa ryhmät pohtivat mm. omia havaintojaan siitä, miten nykyiset toimintamallimme ja rakenteet ovat ristiriidassa tutkittuun tietoon eivätkä enää sopeudu kasvaviin yhteiskunnallisiin vaatimuksiin (Sharpe, 2013; Raworth, 2018). Pienryhmät kirjasivat osallistujien esiin nostamia ajatuksia talteen heille jaetuille kolme horisonttia -kanvaksille ja kävivät niistä keskusteluja. 

Kuva 4. Kolme horisonttia vaihe 1: horisontti 1 esimerkkiajatuksineen. Kuva Emilia Risu ja Kaisla Saastamoinen 2024.

Pienryhmätyöskentelyn toisessa vaiheessa osallistujat pohtivat horisonttia 3 ja sitä, miltä tuleva toivottu järjestelmä voisi näyttää (kuva 5 alla). Samoin he pohtivat, mitkä arvot ja normit tukisivat kolmannen horisontin toteutumista. Osallistujat keskustelivat muun muassa siitä, millaisten pitkän aikavälin trendien ja suuntausten he ovat havainneet jo ajavan kohti tämänkaltaisia muutoksia. Lisäksi ryhmissä mietittiin, millaisia esimerkkejä tuon toivotun tulevaisuuden järjestelmän osista (“tulevaisuuden tasku”) on jo nähtävissä. (Sharpe, 2013; Raworth, 2018). Tässä työssä ryhmät hyödynsivät ennakkoon PESTEV-viitekehyksen kautta kerättyjä tunnistettuja muutosilmiöitä ja -voimia.

Kuva 5. Kolme horisonttia vaihe 2: horisontti 3 esimerkkiajatuksineen. Kuva Emilia Risu ja Kaisla Saastamoinen 2024.

Pienryhmätyöskentelyn kolmannessa vaiheessa osallistujat keskittyivät horisonttiin 2 käyttäen sitä apunaan TKI-palveluiden ideointiin (kuva 6). Tavoitteena oli ideoida erityisesti H2+ -innovaatioita, jotka veisivät kohti toivottua kolmannen horisontin tilannetta (vrt. Sharpe, 2013; Raworth, 2018). Osallistujia haastettiin miettimään, millaisia innovaatioita tiedetään jo olevan olemassa mm. päästöjen vähentämisen, ilmaston lämpenemisen, kilpailukyvyn lisäämisen muutospaineisiin (ks. Euroopan komissio, 2024). Kun innovaatiot oli kartoitettu, pyydettiin pienryhmiä miettimään niitä tukevia TKI-toimintoja, jotka vastaavat tulevaisuuden yrittäjien ja yhteisöjen tarpeisiin sekä edistävät kestävää kilpailukykyä. 

Kuva 6. Kolme horisonttia vaihe 3: horisontti 2 esimerkkiajatuksineen. Kuva Emilia Risu ja Kaisla Saastamoinen 2024.

Lopuksi ohjasimme kaikki pienryhmät tarkastelemaan ideoitaan vielä kahdesta eri näkökulmasta: a) edistävätkö ne vihreää siirtymää ja b) ovatko ne Laurean näkökulmasta realistisesti toteutettavissa. Tämän jälkeen kaikki ryhmät asemoivat ideansa alla esiteltyyn nelikenttään (kuva 7) molemmat näkökulmat (a+b) erikseen huomioiden. Nelikentän (Ebe & Himma-Kadas 2023 mukaillen Mendelow, 1991) vaihtoehtoja olivat ei, ehkä tai kyllä.

Kuva 7. Ideoiden pika-arviointi. Kuva Emilia Risu ja Kaisla Saastamoinen 2024.

Palautteen kerääminen

Työpajan jälkeen lähetimme osallistujille palautekyselyn, jolla keräsimme työpajakokemuksia. Keräämämme osallistujapalautteen mukaan Raworthin ajatuksiin nojaava kolmen horisontin menetelmäkehikko herätti laajalti kiinnostusta ja sen koettiin tällaisenaan tarjoavan myös uusia näkökulmia kehittämiseen. Toisaalta menetelmäkehikon omaksumisen koettiin vaativan aluksi kohtuullisesti ponnistelua.

Kaiken kaikkiaan työpaja koettiin inspiroivaksi ja ryhmätyöskentely antoisan oivalluttavaksi sekä sisäistä verkostoitumista tukevaksi. Osallistujat kokivat, että ennakkotehtävänä PESTEV-viitekehyksen avulla kerätty tieto muutosvoimista ja -ilmiöistä tuki työpajaprosessia. Saimme osallistujilta kiitosta hyvin valmistellusta ja innostavasta työpajatoteutuksesta. Monet osallistujista toivoivat lisää vastaavanlaisia työpajoja tarjottavaksi myös tulevaisuudessa.

Johtopäätökset: Keskeiset huomiot työpajaprosessista

Onnistuneen työpajaprosessin takaa huolellinen valmistelu vaiheistuksineen sekä konkreettiset esimerkit ajattelun tukemiseen. Tässä keskeisimmät työpajaprosessin aikana syntyneet huomiomme ja johtopäätöksemme:

• Osallistujia toimintaympäristön monitorointiin aktivoiva ennakkotehtävä oli hyvä tapa viritellä osallistujia työpajan teemoihin ja saada ajatukset liikkeelle jo ennen varsinaista työpajaa.
• Lyhyt alustus, jolla osallistujia heräteltiin ajattelemaan omien tulevaisuuteen liittyvien ennakkokäsitystensä ja näkemystensä mahdollisia vinoutumia oli hyödyllinen. Se auttoi suhtautumaan ennakkotehtävässä esiin nousseisiin muutosvoimiin ja -ilmiöihin tarpeen vaatimalla kriittisellä otteella. Lisäksi alustus muistutti, kuinka tärkeää on ymmärtää eri aikahorisonttien (lyhyt, keskipitkä ja pitkä aikaväli) välisiä suhteita sekä lähestymistapaeroja.
• Vaikka kolmen horisontin menetelmäkehikko oli lähes kaikille jo ennestään tuttu, koettiin sen kirvoittavan uutta ajattelua. Ajattelutavan muuttaminen metodin vaatimiin uusiin näkökulmiin koettiin jokseenkin haastavaksi mutta arvokkaaksi.

Työpajaprosessin myötä saamiemme huomioiden pohjalta voimme todeta, että totutusta poikkeavia elementtejä sisältävän menetelmäkehikon haltuun ottaminen vie aikaa ja saattaa herättää useitakin ennakoimattomia lisäkysymyksiä. Työpajan teeman laajuuden huomioiden myös konkreettisten ideoiden ja ajatusten sanallistaminen voi olla osallistujille haastavaa. Kysymykset ja haasteet saattavat olla hyvinkin erilaisia riippuen siitä, ovatko työpajaan osallistujat tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattilaisia, opiskelijoita tai vaikkapa yrittäjiä. Kaiken kaikkiaan tämänkaltaisen työpajan toteutukseen onkin hyvä varata tavallista enemmän aikaa. 

Kirjoittajat: palvelumuotoilija Emilia Risu, asiantuntija Kaisla Saastamoinen sekä futuristi ja erikoistutkija Sanna Ketonen-Oksi, Laurea-ammattikorkeakoulu

Lähteet 

Aguilar, F. 1967. Scanning the business environment. Macmillan, New York.

Euroopan kommissio. 2024. 2040 climate target. Viitattu 13.2.2024. https://climate.ec.europa.eu/eu-action/climate-strategies-targets/2040-climate-target_en#documents.

Huttunen, R. & Heikkinen, H. L. T. 2024. Whose Well-Being?: Deep-Ecological and Posthuman Perspectives on ‘World Worth Living In’. In K. E. Reimer, M. Kaukko, S. Windsor, S. Kemmis, & K. Mahon (toim.), Living Well in a World Worth Living in for All. Volume 2: Enacting Praxis for a Just and Sustainable Future (21-30). Springer. https://doi.org/10.1007/978-981-97-1848-1_3

Ketonen-Oksi, S. 2022. Sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän tulevaisuuden rakentaminen edellyttää kehittynyttä kykyä kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Futura 3/22, 55-58.

Laisi J., Grotenfelt-Enegren M., Helenius L., Kaikko A., Wikström T. & Ketonen-Oksi S. 2022. Millaisin hyvinvointikäsittein kestävää tulevaisuutta rakennetaan? – Katsaus ympäristöä ja terveyttä yhdistäviin käsitteisiin. Futura 3/22, 47-54.

Ebe, P. & Himma-Kadakas, M. 2023 Training researchers and planning science communication and dissemination activities: testing the QUEST model in practice and theory. Viitattu 27.11.2024. https://jcom.sissa.it/article/pubid/JCOM_2206_2023_A04/

Mendelow, A. 1991. Stakeholder mapping. In Proceedings of the 2nd International Conference on Information Systems, Cambridge, MA, U.S.A.

Raworth, K. 2018. Donitsitaloustiede – Seitsemän tapaa ajatella kuin 2000-luvun taloustieteilijä. Terra Cognita Oy: Helsinki.  

Raworth, K. 2018. Three Horizons Framework. Viitattu 31.5.2024. https://www.youtube.com/watch?v=_5KfRQJqpPU

Sharpe, B. 2013. Three Horizons: The Patterning of Hope. Viitattu 13.2.2024. https://www.internationalfuturesforum.com/p/three-horizons-the-patterning-of-hope

Eilisessä Helsingin Sanomissa oli oivallinen kirjoitus kulttuuriantropologi Vincent Ialentista ja hänen syyskuussa 2020 julkaistusta kirjastaan Deep Time Reckoning – How Future Thinking Can Help Earth Now. Ialentin kirja nivoo yhteen hänen yli 10 vuotta kestäneen etnografisen tutkimustyönsä tuloksia ja niiden pohjalta syntyneitä oivalluksia. 

Ialentin kirja nostaa esiin muutamia yritystoiminnan elinvoimaisuuden kannalta hyvinkin ajankohtaisia ja keskeisiä kehittämistarpeita / näkökulmia. Kiinnostavaa on erityisesti se, kuinka Helsingin Sanomia lainaten ”Kirja juhlistaa sitä, kuinka pieni joukko hyvin rahoitettuja, huolellisia, varovaisesti eteneviä, yhteistyötä tekeviä ja toistensa puutteita täydentäviä asiantuntijoita voi saada aikaan tuloksia, jotka ovat parempia ja punnitumpia kuin mikään muu saatavilla oleva tieto. Se on asiantuntijuuden kunnianpalautus.”

Eilen vietetyn Tulevaisuuspäivän hengessä ja Ialentin kirjan inspiroimana haastan sinua, hyvä lukija, pohtimaan suhdettasi tulevaisuuteen ja tulevaisuutta koskevan tiedon luomiseen sekä hyödyntämiseen. Tutkitun tiedon teemavuotta kunnioittaen lisään tekstini lomaan myös joitakin kiinnostavia luku- ja toimenpidevinkkejä. 

Ennakoiva tulevaisuudentutkimus vs. tulevaisuuden kuvitteleminen 

Ialenti nostaa hattua pitkäjänteisille, tutkittuun tietoon ja kehittyneeseen analytiikkaan perustuville tulevaisuuden ennusteille, mutta suhtautuu jokseenkin vähättelevästi muuhun kuin dataan ja syvään substanssiosaamiseen perustuvaan tulevaisuustietoon, käyttäen termiä pop culture ”futurists”. Tämä selittyy hänen tutkimusintressillään: hänen tutkimustensa ytimessä on ollut havainnoida ydinjätteiden loppusijoituskohteiden pitkäaikaisvaikutuksia ennakoivia prosesseja.

Ialenti tulee ohittaneeksi erilaisiin tulevaisuudentutkimukseen ja ennakointiin kytkeytyvät tiedonintressit. Tulevaisuutta tarkastellessa asiantuntijuuden vaatimukset ja menetelmävalinnat on aina kytkettävä tutkittavan ilmiön tai prosessin tavoitteisiin ja luonteeseen (perustutkimus, soveltava tutkimus, kehittämistyö, vaikuttavuus­arviointi jne.). Lähtökohtaisesti, tulevaisuudentutkimuksessa erilaisia rakenteita tarkastellaan ja mallinnetaan aina osana laajempaa kokonaisuutta, tieteidenvälisessä vuorovaikutuksessa muiden rakenteiden/systeemien kanssa. 

Siinä missä ennusteet (näkemys todennäköisestä tulevaisuuskuvasta) ja ennakointi (tulevaisuutta koskevan tiedon tuottaminen, keruu ja analysointi) ovat tärkeä osa yritysten päätöksenteon prosesseja, mielikuvituksella on oma erityinen paikkansa erilaisten päätöksentekoa ohjaavien ajattelu- ja toimintamallien ymmärtämisen sekä avartamisen välineenä. Kun puhumme tulevaisuudenlukutaidosta tai antisipaatiosta, keskiössä ovat ajatusmallimme ja näkemyksemme tulevaisuudesta. Tällöin tavoitteena on haastaa sekä tunnistaa niitä oletuksia, joiden varassa tuotamme, keräämme ja hyödynnämme tietoa tulevaisuudesta. 

• Katsaus tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoihin: https://tulevaisuus.fi/perusteet/tulevaisuudentutkimus-tiedonalana/lahestymistavat/
• Mitä on tulevaisuustietoisuus: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/turun-kauppakorkeakoulu/tulevaisuuden-tutkimuskeskus/tutkimus/koulutus/tulevaisuustietoisuus  
• Sitran tuottama tulevaisuusajattelun kehittämisen työkalupakki: https://www.sitra.fi/hankkeet/tulevaisuuden-tekijan-tyokalupakki/

Syväosaaminen vs. laaja yleissivistys 

Vuonna 2016 julkaistu World Economic Forumin Future of Jobs -tutkimus korosti taitoa ratkaista monimutkaisia ongelmia yhtenä tulevaisuuden työelämän keskeisenä taitona. Tutkimus viittasi tällä osaajiin, jotka ymmärtävät muita paremmin erilaisia laajoja kokonaisuuksia, eri toimijoiden ja intressien välisiä syy-seuraus- ja riippuvuussuhteita, ja siksi osaavat myös muodostaa toimivia ratkaisuvaihtoehtoja. Viime vuosina olemmekin voineet havaita lukuisia generalisteja ja systeemiajattelua esiin nostavia tutkimuksia, kirjoja, puheenvuoroja. On kuitenkin lyhytnäköistä ajautua arvottamaan yhtä osaamisprofiilia ylitse muiden. Niin yleisesti ottaen kuin tulevaisuuteen suuntaavan asiantuntijuuden tiimoilta. 

Tulevaisuuksien kuvitteleminen – olipa sitten kyse ennustamisesta, ennakoinnista tai tulevaisuusajattelun kehittämisestä – vaatii laajaa tietopääomaa. Itse asiassa on vaikea löytää tulevaisuudentutkimuksen kentältä asiantuntijaa, jolla ei olisi hallussaan vähintäänkin yhden tieteenalan vahva syväosaaminen ja samalla laaja tietämys/kiinnostus lukuisista yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja elämän eri osa-alueista. Syväosaaminen ja laaja yleissivistys eivät sulje toisiaan pois, vaan niitä yhdistelevä osaaminen on pikemminkin edellytys kyvylle havaita ja luoda systeemistä ymmärrystä erilaisista ilmiöistä ja niiden pitkäkestoisista vaikutuksista.

Toisaalta kestävimmät ratkaisut ja vaikuttavimmat lopputulokset syntyvät silloin, kun tietoa luodaan ja prosessoidaan yhdessä, monimuotoisissa, monialaisissa ja poikkitieteellisissä tiimeissä tai yhteistyöverkostoissa. Näin jo tapahtuukin yhä useammin, ja tällaisen moniosaajatiimin vaikuttavuudesta kertoo myös Ialenti kirjassaan. Mutta vielä riittää tekemistä, etenkin monimuotoisuuden suhteen.

Pohditaanpa esimerkiksi suomalaista keskivertoyritystä ja sen toimintaympäristöä – tai omaa työyhteisöämme: Missä määrin tiimisi koostuu toisistaan eri ikäisistä, eri koulutustaustan ja selkeästi eri osaamisprofiilin omaavista? Onko tiimissäsi eri kulttuuriperimää ja ihonväriä edustavia, tai useilla eri toimialoilla/eri maissa ja maanosissa/kulttuurien ja uskontojen vaikutuksen alla kasvaneita/asuneita/työskennelleitä yksilöitä? Luetteko samoja (bisnes)kirjoja, seuraatteko samoja lehtiä?

Globaali talous on monella tapaa murrosvaiheessa. Markkinat, toimialat ja toimintamallit disruptoituvat, haastaen hitaasti uuteen sopeutuvia toimijoita. Monimuotoisuus, joka rajoittuu #blacklivesmatter -tyyppisten liikkeiden tukemiseen sosiaalisessa mediassa, tai jota kuvataan yrityksen arvolupauksessa ilman siihen kohdennettuja toimia rekrytoinnissa, on yhtä hataralla pohjalla kuin turvauduttaessa viherpesuun aidon ympäristövastuullisuuden sijaan. Sen sijaan harkitut, todelliset panostukset monimuotoisuuteen edistävät parhaimmillaan koko työyhteisön tai verkoston osaamista, luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Lue: kilpailukykyä.

•  Johtaminen kompleksisessa maailmassa (2020), toim. Pirkko Vartiainen ja Harri Raisio, https://www.gaudeamus.fi/johtaminenkompleksisessamaailmassa/
• Tutkiva mielikuvitus (2021), Sanna Ryynänen ja Anni Rannikko, https://www.gaudeamus.fi/tutkivamielikuvitus/
• Tarvitsetko vinkkejä kulttuurisesti moninaisen työyhteisön rakentamiseen? Humanistisen ammattikorkeakoulun Tempo-hankkeessa tarjolla ilmaista koulutusta keväälle 2021, http://tempo.humak.fi/tarvitsetko-tukea-kulttuurisesti-moninaisen-tyoyhteison-rakentamiseen/

Katsomalla kauas näkee paremmin myös lähelle

Lopuksi nostan esiin Ialentin esittämän huolen niin yksilöiden, yritysten kuin yhteisöjen toimintaa leimaavasta ohuesta aikakäsityksestä. Tämä haaste on monelle tulevaisuuden tutkijalle ja ennakoinnin asiantuntijalle, tai muulla tavoin vahvasti tulevaisuusfokusoituneelle asiantuntijalle tuttu haaste ja siksi sen esille nostaminen on hyvinkin aiheellista: Päätöksiä tehdään tulevaisuudesta piittaamatta tai hyvin lyhyellä aikajänteellä mm. tietämättömyyden ja epävarmuuden sekä taloudellisten tekijöiden vuoksi. Esimerkiksi sukupolvien tasa-arvo (engl. intergenerational equity) nähdään aivan liian usein vain lasten, nuorten, aikuisten ja vanhusten välisen tasa-arvon kysymyksenä, vaikka se voidaan yhtä hyvin ymmärtää laajemmin, tulevat sukupolvet huomioivina ratkaisuina.

Yritysten arjessa unohtuu helposti, että kauemmas tulevaisuuteen luotaavilla tarkasteluilla on monia erilaisia hyötynäkökulmia: ne tukevat uusien liiketoiminta­mahdollisuuksien havaitsemista tai markkinoiden luomista, auttavat rakentamaan kiinnostavia asiantuntijaverkostoja, jotka puolestaan auttavat luomaan edelläkävijäasemaa suhteessa muihin toimijoihin, vahvistavat yrityksen brändiarvoa ja myyntiä jne. Ennen kaikkea henkilöstönsä tulevaisuudenlukutaitoa lisäämällä yritysten on mahdollista ennakoida nopeasti muuttuvien toimintaympäristöjen ja mm. teknologiakehityksen mukanaan tuomia, kriittiseksi osoittautuvia osaamistarpeita.

Siinä missä juuri nyt on tärkeää seurata keskusteluja mm. vaihtoehtoisista globaalin talouden malleista, julkisen ja yksityisen sektorin välisestä vuoropuhelusta sekä jaetusta yhteiskunnallisesta vastuusta, lisääntyvien ilmastonmuutoksen vaikutusten herättelemistä muutoksista kuluttajakäyttäytymisessä sekä tekoälyyn perustuvista tuote- ja palvelu­innovaatioista, yhtä tärkeää on tiedostaa niiden erilaiset vaikutukset liiketoimintaympäristöihin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Yksittäisten ilmiöiden sijaan huomion tulisi kohdistua kykyymme tarkastella ilmiöitä ja niiden välisiä suhteita eri aikaperspektiivillä, sekä erilaisten ajattelutapojen ja menetelmien suodattamana. Vain siten voimme edistää valitsemiemme toimintamallien kauaskantoista vaikuttavuutta. Tähän teemaan liittyen suosittelen lukemaan alla olevan Ilkka Tuomen artikkelin, jossa hän kuvailee, miksi eri aikaulottuvuudet tulisi tulevaisuudentutkimuksessa ja ennakoinnissa huomioida ja miten niitä tulisi lähestyä menetelmällisesti. 

• Chronotypes of foresight: Models of time-space in probabilistic, possibilistic and constructivist future (2019), Ilkka Tuomi, https://onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1002/ffo2.11
• Risto Linturin näkemyksiä tekoälyn vaikutuksista oppimiseen, tietämiseen ja havaitsemiseen (2021), https://www.helins.fi/news/tekoaly-muuttaa-maailmaa/
• Cone-Porter Novellin tuottama opas yhteiskunnallisen merkityksellisyyden valjastamisesta osaksi kuluttajabisnestä (How to Build Deeper Bonds, Amplify Your Message and Expand Your Consumer Base), https://static1.squarespace.com/static/56b4a7472b8dde3df5b7013f/t/5c66ce8dfa0d600c4f44d4ce/1550241426931/021319_PurposeStudy_Single.pdf 

Kirjoittaja on innovaatioekosysteemeissä tapahtuvasta yhteisarvonluonnista väitellyt strateginen ajattelija ja futuristi, joka hakeutuu mielellään tutkimuksen, koulutuksen ja yrityselämän erilaisille rajapinnoille. Arvojaan ja osaamistaan hän kuvaa yksinkertaisimmillaan kolmen -ismin avulla: humanismi, idealismi ja generalismi. Sannan löytää LinkedIn:stä ja Twitteristä käyttäjänimellä @ketonenoksi.

P.S. Tässä vielä muutama lisävinkki vaikuttavan, verkosto-osaamiseen pohjautuvan tulevaisuusosaamisen rakentamiseksi:

Muistathan, että Tulevaisuusblogi.fi on vain yksi monista Tulevaisuuden tutkimuksen seuran toimintamuodoista. Jos et vielä ole seuran jäsen, suosittelen tutustumaan laajaan toimintaamme osoitteessa tutuseura.fi. Tutu-seura on tulevaisuudesta kiinnostuneiden henkilöiden yhteisö. Tutkimme, keskustelemme ja pohdimme erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia seminaari-, ym. tilaisuuksissamme sekä Futura-lehdessä. Esim. 10.3. starttaa Suomi TuTuksi -virtuaalikiertue, joka järjestetään tämän vuoden ajan, joka kuun kolmas keskiviikkoilta. 

Vihjattakoon myös, että jos sinua kiinnostavat tulevaisuusaiheiset kirjat ja ajankohtaisraportit, liity mukaan LinkedIn:ssä joulun alla 2020 perustettuun Futures Finlandin kirjakerhoon. Tapaamme noin kerran kuussa yhteisten lukemistojen äärelle. Esim. 11.3. teemana Ennakoinnin suuntaviivat Euroopassa ja 25.3. keskustelemme Vedenpaisumuksen lapsista, mukana kirjailija Risto Isomäki.

Tulevaisuus on toiveita täynnä, siksi tammikuu on tulevaisuuskuukausi

Ihminen tarvitsee tietoa, tieteellistä hyvin perusteltua tietoa. Sen on oltava totta! Sen perusteella hän rakentaa maailmankuvaansa ja tekee toimintaansa koskevia valintoja ja ratkaisuja. Mutta ihmisellä on myös haluja, toiveita, haaveita ja utopioita, joiden toteuttamista ei aina voi tiedolla perustella. Siihen hän tarvitsee tarinoita ja myyttejä.

Anu Silfverberg kertoo Long Playn perjantaikirjeessään 24.12.2020, että koska kulunut vuosi on ollut “… sen verran hullu, että sen väistyminen on alkanut tuntua olennaiselta.” Hän otti selvää uudenvuoden juhlistamisen historiasta, koska kaipasi rituaaleja ja juhlallisia eleitä. Kävi ilmi, että kautta vuosituhanten ihmiset ovat mitä moninaisimmin rituaalein ja menoin juhlineet vuoden vaihtuessa jonkin uuden alkamista, vaikka ovat tienneet, että kaikki jatkuu kuin ennenkin. 

Juliaanisessa kalenterissa vuoden ensimmäinen kuukausi, ianuarius, sai nimensä Janukselta, uusien alkujen, porttien ja muutosten jumalalta. Silferberg sanoo, että se on mukava, pieni tieto. Uusi alku, avautuva portti, muutos, niitä kohti ihminen halajaa. Tammikuun latinankielinen nimi kertoo myytistä, joka lupaa, että toiveemme toteutuvat tulevaisuudessa, paremmassa tulevaisuudessa, ja se alkaa tammikuussa

Me haluamme kyllä tietoa, mutta myös myytit ja tarinat kelpaavat. Nekin tuntuvat tiedolta ainakin jos ne koskevat jotain pelottavaa tai toivottavaa. Sama pätee myös toisin päin. Me haluamme uskoa satuihin, vaikka tiedämme, että ne eivät ole totta, koska tosi elämä ei aina ole hauskaa. 

“Täällä on tonttuja”, kertoi äiti lapsistaan jouluvieraille, ja “tontut” hyppivät innoissaan paikalle. Yhtäkkiä pieni “tonttu” repäisi tonttulakin päästään ja hihkaisi: “Ei me olla oikeita tonttuja, tää on Napole!” (Oma muistoni jouluaatolta 2020.) Satu viehättää totuuden kaltaisena, mutta sillä on vissi ero oikeaan totuuteen verrattuna, jo lapsen mielessä.

Kun toiveet ovat kohtuuttomia

Tulevaisuuden tutkimuksen seuran julkaiseman Futura -lehden 3/20 teema on Kohtuullinen tulevaisuus. Kiitos siitä! 

Pääkirjoituksessa, Kohtuullistamalla toivottuun tulevaisuuteen, Eeva Houtbeckers, Sanna Ahvenharju ja Pasi Heikkurinen huomauttavat heti alkuun, että keskustelu asiasta on äärimmäisen ajankohtaista, sillä kohtuutta tarvitaan nyt jos koskaan. Kohtuullisuus on englanniksi riittävyys (sufficiency), mutta ylikuluttavissa maissa, kuten Pohjoismaissa, se kytkeytyy läheisesti myös termiin degrowth, kasvun purku. Kyseessä on siis negatiivinen näkökulma talouskasvun ensisijaisuuteen, kapitalismiin ja ylikulutukseen. Futura 3/20 artikkeleissa ja muissa kirjoituksissa kohtuullista tulevaisuutta käsitellään kolmesta eri lähtökohdasta, ne ovat väestö, vauraus ja teknologia. Tässä blogikirjoituksessani keskityn niistä vain kolmanteen eli teknologiaan.

Keskustelua tulevaisuuden kohtuullistamisesta on käyty jo kauan myös Suomessa. Tutkimusta sen tiimoilta on tehty paljon, tietoa ei puutu, mutta ylikuluttaminen ja talouskasvun ensisijaisuuden korostuminen poliittisissa ja taloudellisissa ratkaisuissa jatkuu edelleen etenkin hyvinvoivissa maissa, myös Suomessa. Seuraukset näemme jo ympärillämme ja koemme arjessamme. Silti me haluamme kuluttaa lisää, me haluamme vaurastua edelleen, ja meidän toiveemme näiden halujen tyydyttämisessä kohdistuvat kehittyvään teknologiaan. Sen avulla uskomme selviävämme. Se on kuin usko ylösnousemukseen tai kuin usko jälleensyntymiseen. Se on suuri, kohtuuton toive, jonka täyttymyksellä on hatarat perusteet. Silti monet asiantuntijatkin ovat varmoja siitä, että yhä ihmeellisemmäksi kehittyvä uusi teknologia toimii. Se pelastaa meidät ja maapallomme. Varmuus perustuu uskoon siitä, että ei tapahdu mitään odottamatonta. Mutta tosielämässä kuitenkin tapahtuu usein odottamatonta.

Varmuus toteutuu teoriassa, käytäntö on aina epävarmaa

John Dewey (1859 – 1952) käsittelee teoksessaan Pyrkimys varmuuteen (1999, alkuteos 1929) syitä sille, miksi tieto on länsimaisessa filosofiassa nostettu valmistamisen ja tekemisen yläpuolelle, puhtaan järjen toiminta käytännön toimien yläpuolelle. Hän tulee siihen tulokseen, että asia on perustavalla tavalla yhteydessä pyrkimykseen etsiä absoluuttista, järkkymätöntä varmuutta. “Käytännön toiminnan tunnuspiirre, joka on niin luonteenomainen ettei sitä voi eliminoida, on siihen liittyvä epävarmuus. Toiminnasta on sanottava: toimi, mutta omalla vastuullasi. Tulevaa toimintaa koskevat arvostelmat ja uskomukset eivät koskaan voi yltää kuin epävarman todennäköisyyden asteelle.” (Dewey 1999, 13-14.)

Silloin kun ihmisen tekemisen taito taipui teknologiaksi eli tiedoksi tekniikasta, tekeminen sai teoreettiselta tiedolta varmuutta, mutta ei päässyt irti käytännöstä, johon välttämättä liittyy epävarmuus. Varmuuden lisääntyminen antoi tekijälle kuitenkin luvan unohtaa kohtuus ja vastuu.  Ihmismielessä meni sekaisin tarpeet ja toiveet. Monet tutkijatkin ovat nykyisin varmoja hurjimpienkin toiveiden toteutumisesta uuden  teknologian avulla. Seuraavassa pari esimerkkiä tästä. Kolumnissaan Menestyksen vuosi, kaikesta huolimatta (TS 31.12.2020) Markku Wilenius puhuu koronaviruksesta ja ilmastonmuutoksesta hyvin toiveikkaasti kiinnittäen huomionsa rokotteiden nopeaan kehittelyyn ja globaalin yhteistyön lisääntymiseen tietotaidon käytössä. Hän ei mainitse mitään kulutuksen hillitsemisen tarpeellisuudesta eikä jatkuvan talouskasvun idean mielettömyydestä, eikä siitäkään miten ihmiskeskeistä on ollut kehitys, johon luonto nyt näillä kriiseillä vastaa. Vielä optimistisempi teknologisen tulevaisuutemme suhteen on professori Tapio Salakoski Turun yliopiston 100-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyssä studia generalia-luentosarjaan kuuluvassa luennossaan Tekoälyvallankumous – miten se uudistaa elämämme. Hän kertoo työn tulevaisuutta koskevasta utopiastaan, jonka toteutuminen tekoälyn kehittämisen myötä on jo lähellä. Kyseessä on utopia, jonka antiikin vapaat miehet lausuivat jo länsimaisen kulttuurin syntyaikoina. Siinä koneet korvaavat orjat eli tekevät työt ja vapaat miehet voivat keskittyä kulttuuriin, tieteeseen ja taiteeseen. “Viini, laulu, naiset, mitä muuta ihminen kaipaa?”, kysyy Salakoski. Hän ehdottaa, että korvataan miehet ihmisillä ja työ roboteilla, ihmiset voivat keskittyä kulttuuriin, tieteeseen ja taiteeseen. “Viini, laulu, naiset, mitä muuta ihminen kaipaa?” Jotain hän kyllä myöntää olevan vielä kesken. “Jonkun on opetettava tekoälylle maailmankuva, koottava ja siivottava se data, josta robotti maailmankuvansa muodostaa”, hän huomauttaa ja lisää: “maailmankuva ja maailmankuva, mutta kuitenkin.”

Mikä pysähdyttävä ajatus! Herää kysymys kenen maailmankuvan “joku” mahtaa tekoälylle opettaa, ja mitä siitä seuraa?  Eeva Houtbeckers, Sanna Ahvenharju ja Pasi Heikkurinen päättävät Futuran 3/20 pääkirjoituksensa viittaamalla myös maailmankuvaan näin: “Olennaista on pyrkiä saavuttamaan yhteinen ymmärrys kestävyysongelman juurisyistä, joihin elimellisesti kuuluvat vaurauden, väestön ja teknologisen kehityksen lisääntyminen sekä näiden oikeutus talous- ja ihmiskeskeisellä maailmankuvalla.” 

Kohtuullinen tulevaisuus on koulutuspolitiikan haaste

Tekoälylle voi olla aika vaikeaa opettaa minkäänlaista maailmankuvaa mm. siksi, että siihen tarvittaneen tiedon lisäksi myös elämänkokemusta. Ehkä järkevämpää olisikin kaikkien ihmisten opetella erottamaan toisistaan toiveensa ja tarpeensa. Tätä ehdotti Georg Henrik von Wright teoksessaan Tiede ja ihmisjärki (1987) pohtiessaan tieteen ja teknologian liiton ihmiskunnalle ja maailmalle aiheuttamia vaaroja. Eräänä tärkeimmistä hän piti sitä, että teknis-tieteellinen tietämys saa ratkaisevan roolin päätöksissä, jotka ohjaavat kansakuntien kohtaloita. “Korkeimmat poliittiset päätöksentekijät eivät usein enää pysty arvioimaan kenen intressejä (toiveita) heidän päätöksensä tyydyttävät: kansan (kansakunnan, yhteiskunnan) epämääräisiä vai eksperttien, markkinoijien ja tuottajien rajallisempia mutta yleensä paremmin määriteltyjä päämääriä. Päätös on vain näennäisesti vapaa ja itse asiassa olosuhteiden sanelema” (von Wright 1987, 130-131).

On tehtävä ero toiveiden ja tarpeiden välille, päättelee von Wright. Termi  intressi peittää ne molemmat, mutta ihminen ei aina tarvitse kaikkea mitä toivoo, eikä aina toivo sitä mitä tarvitsee.  Tarve on jotain sellaista, jonka tyydyttämättä jättäminen on ihmiselle pahaksi, esimerkiksi terveydelle haitallista. Tarvetta vastaamattoman toiveen tyydyttäminen taas saattaa olla ihmiselle pahaksi, esimerkiksi terveydelle haitallista. Tästä seuraa, että ihminen elää järkevästi vain, jos hän osaa pitää toiveensa suurin piirtein tarpeitaan vastaavina. Tämän tietäminen on aivan erityinen järkevyyden muoto, jolla on vain vähän yhteistä teknisen ja tieteellisen rationalisuuden kanssa. Von Wright sanoo sitä arvorationaalisuudeksi,  Aristotelen nimitys sille on fronesis eli käytännön viisaus. (von Wright 1987, 131).

Yhdysvaltalainen historioitsija, arkkitehtuurikriitikko ja kaupunkisuunnittelija Lewis Mumford (1895-1990), joka tutki teknologian ja kaupungistumisen vaikutuksia ihmisyhteisöihin, sanoo teoksessaan Technics and Civilization (1934), että kun ihminen oppii käyttämään tekemisessään ja ympäristönsä muokkaamisessa automaattisia koneita omien käsiensä ja käsityövälineiden sijaan, hän irtoaa ympäristöstään ja menettää itsensä ja ympäristönsä välillä valinneen harmonian, sen ymmärryksen, jonka oli saavuttanut käsin ja käsityövälineen materiaalia työstäessään oppien samalla tuntemaan omien kykyjensä rajat ja omat mahdollisuutensa. (Mumford 1984, 18, 259.) On selvää, että oman energiansa ja omien kykyjensä varassa materiaalia työstäessään tekijä myös koettelee rajojaan ja mahdollisuuksiaan turvallisissa puitteissa. Vahingot ja erehdykset, kun niitä sattuu rajoittuvat silloin varsin kapealle alueelle ja ovat helposti korjattavissa, mutta opettavat kuitenkin tekijää välttämään epämielekkäitä riskejä. Tällainen tekeminen opettaa tekijälle kohtuullisuutta. Sen oppimisen mahdollisuus on kaikille suotava erityisesti nyt, kun pitkälle kehitetty teknologia on pääasiallisena työvälineenämme. Siinä on haastetta koulutuspolitiikalle.

Seija Kojonkoski-Rännäli

Lähteet

Houtbeckers, E., Ahvenharju, S., Heikkurinen, P. Kohtuullistamalla toivottuun tulevaisuuteen. Futura 3/20, 3-9. https://www.tutuseura.fi/julkaisut/futura/

Dewey, J. 1999. Pyrkimys varmuuteen. Alkuteos The Quest for Certainty.A Study of the Relation of Knowledge and Action (1929).

Mumford, L. 1984. Teknik och civilisation. Alkuteos Technics and Civilization (1934).

Salakoski, T. 2020. Tekoälyvallankumous – miten se uudistaa elämäämme. Turun yliopisto 100. Studia Generalia. https://youtu.be/ihYIovMsrX8

Silfverberg, A. LongPlayn perjantaikirje 24.12.2020. https://mailchi.mp/longplay/long-playn-kirjehistoriallista-juhlintaa-ja-viisi-tahnaa-joulupytn?e=006d7cc71c

Wilenius, M. Menestyksen vuosi, kaikesta huolimatta. Kolumni TS, 31.12.2020.

von Wright, G.H. 1987. Tiede ja ihmisjärki. Suunnistusyritys. Suomentanut Anto Leikola.

Kansikuva “Leikisti tonttuja, oikeesti Jiira-Silvia ja Napole” @Seija Kojonkoski-Rännäli