Miten tutkitaan asioita, joita ei ole koskaan aikaisemmin tutkittu?

Kirjoittaja: Timo Sneck

Kuvan lähde: Tarja Lang

Haaste tulee eteen aina innovaatiohakuisessa toiminnassa. Futurologian isäksi nimetyn Ossip K. Flechtheimin määritelmän mukaan futurologiassa ensin ennakoidaan tulevat ongelmat ja sitten kehitetään niiden synnyn estävät ratkaisut. Siis tutkitaan asioita, joita ei ole aikaisemmin tutkittu ja luodaan puuttuvaa tulevaisuustietoa.

Innovaatiohakuinen kasvu Suomessa

Suomessa suurin ongelma on väestön väheneminen alenevan syntyvyyden vuoksi ja samanaikainen työvoiman määrän väheneminen. Tarvitaan työn tuottavuuden noston edellyttämän osaamisen ennakoivaa koulutusta. Tavoitteena on luoda katkottomia työuria yrityksiin, jotka ovat kykeneviä innovaatiohakuiseen tuottavuuden kasvuun. Samanaikaisesti pitää henkilöstön työn tuottavuutta nostaa.

Tämä innovaatiohakuinen kasvu edellyttää henkilöstön jatkuvaa kouluttamista työn ohessa. Tähän liittyen VTT:llä opastettiin jo 1980-luvulla 20–30 tutkijaa eräällä kurssilla tutkimaan ja kehittämään päättelyrakenteita, joilla kehitetään ratkaisuvaihtoehtoja haasteisiin, joita ei aikaisemmin ole tutkittu. Näin luodaan ”puuttuvaa tulevaisuustietoa”. Tein väitöskirjani suurelta osin tältä perustalta viemällä läpi useita tapausesimerkkejä.

Nyt eräs tärkeimmistä tosielämää parantavista tapausesimerkeistä olisi luoda toimintamalli liiketoiminnan ja työn tuottavuuden samanaikaisesta nostamisesta. Parhaita valmiusasteita tällaiselle kokeilulle löytyy Kemissä. Siellä on äkillisen rakennemuutoksen purkamisen yhteydessä luotu yrityksiä ja niiden työntekijöitä yhdistävä työllisyyden yhteispalvelu Pointti. Tämän tehostamiseksi SitraLab3 yhteydessä kehitettiin periaateratkaisuksi InnoOhry (Innovaatiotoiminnan ohjausryhmä) varmistamaan innovaatiohakuisille yrityksille tarvittavien innovaatioiden saanti. Sen toiminnan aloitusta testattiin SitraLab4 yhteydessä. TutuHesan henkilöstö on osallistunut SitraLab toimintaan Kemin tukena.

Kiertotalouden ankkuriyritys

Muutaman vuoden kuluttua Infinited Fiber Company (IFC) on käynnistämässä Kemiin jätetekstiileistä Infinna™ -kuiduksi jalostavan tehtaan, joka toimii samalla kiertotalouden ankkuritehtaana. Perinteisessä lineaarisessa arvoketjussa on selkeä yritysten välinen suhde, jossa yritys myy alihankkijana tuotantonsa valmistavalle yritykselle, joka jalostaa tästä lopputuotteen. Tällöin voidaan puhua ketjun kärkiyrityksestä. Kiertotalouden sirkulaarisessa arvoketjussa ei ole kärkiyritystä, vaan tuotannon koon perustana on ankkuriyritysten kapasiteetti ja ketjun seuraavien arvontuottajayritysten kyky ylläpitää loppukäyttäjille sopivien tuotteiden jatkuvaa kehittämistä.

Sirkulaarisen ketjun jatko tästä on tutkimatonta aluetta. Kemissä luodaan käsitystä niistä osaamisista, jotka IFC:n uusiokuitujen markkinoille tullessa kiertotalousketjun seuraavien arvontuottajien henkilöstön on hallittava. Näin päästään käynnissä olevassa kokeilussa keskittymään tekstiilialan kiertotalousketjun tarvittavien osaamisten kouluttamiseen Kemissä. TutuHesan tilaisuudessa 24.10.2023 Omnian tutkimuspäällikkö Tarja Lang luonnehti tilannetta seuraavasti: “Kun vielä ei tiedetä, mitä osaamista tekstiilialan kiertotalouden työntekijöiltä vaaditaan, niin ei voida tietää, mitä tulevaisuudessa pitää kouluttaa ja miten koulutus pitäisi järjestää.” Kiertotalousketjun määrittäminen on täysin kesken siihen asti, kunnes opetustoimi osataan toteuttaa oikein.

Kemissä ollaan aloittamassa sirkulaarisen tekstiilialan kiertotalousketjun alkuvaiheen yritysten toiminnan ja osaamistarpeiden määrittelyä. Sen rinnalle voi ottaa muita alueita kehittelykohteiksi Kemin valmiuksien perustalta. Kemin Pointti kehitti Kemin äkillisen rakennemuutoksen hankkeessa menettelytavan, jossa ratkaistaan myös katkottoman työuran haasteita. Tällä hetkellä on motivoitava henkilöstö tulevaisuudessa tapahtuvaan yrityksen ja sen henkilöstön työn tuottavuuden samanaikaiseen nostoon. Tämä on mahdollista vain järjestelyillä, joilla tarvittava koulutus toteutetaan oikeaan aikaan innovatiivisten ratkaisujen käyttöön ottavien yritysten kanssa.

Miksi näin on? Vain yritys voi tietää, milloin innovatiiviset ratkaisut ovat kypsiä markkinoille eli kiertotalousketjun tiettyyn arvontuottoketjun vaiheeseen. Tämä ei ole mahdollista, ellei henkilöstölle ole opetettu tuolloin tarvittavia taitoja. Kemi-pilotin avulla voidaan lisätä ”elinikäisen koulutuksen muotoja” innovaatiohakuisen kasvun edellyttämien taitojen tuottamiselle. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (JOTPA) on organisaationa tällä hetkellä käytännössä mahdotonta osallistua koulutuksen toteutukseen, kun kilpailun takia innovaatioita ei voida avata muille näkyviksi.

Kohti jatkuvaa osaamisen kehittämistä

Sosiaalipolitiikan täyskäännös syntyy kouluttamalla innovaatiohakuisten kasvuyritysten henkilöstöä uusien osaamisten hallintaan. Tämä onnistuu vain niin, että yrityksen ja sen henkilöstön työn tuottavuudet nousevat samanaikaisesti. Työvoimapulan takia yritysten toiminnan laajeneminen ja tuottavuuden kasvu voivat pääsiassa toteutua vain yrityksissä olemassa olevan henkilöstön osaamisen kehittämisen kautta. Tämä edellyttää erityisesti kiertotaloudessa avointa innovaatioalustaa, joka osoittaa kaikkien sirkulaariseen arvontuottoketjuun kuuluville ne taidot, jotka kunkin vaiheen yrityksen on hallittava oman ja muiden vaiheiden yritysten ja sitä kautta kokonaisuuden toiminnan tehostamiseksi.

Kuvattu askel poistaa pulaa erityisosaamisesta, joka tarvitaan tulevaisuuden ammateissa. Nykyisillä keinoilla suurta osaa työttömistä ei kyetä pysyvästi palauttamaan työelämään. Tätä varten on kehitetty urakone, joka ohjaa työntekijää valitsemaan sopivimman työtehtävän, jonka rekrytointivaatimukset ovat mielekkään opiskelun avulla saavutettavissa. Yksittäinen kunta tai alue ei kykene koulutusta ennalta järjestämään. Sitä varten ensimmäinen vaihe on korvata esim. työ- ja elinkeinoministeriön toimialakohtaiset raportit Ketjuräätälöintikoneella, jossa on koko ajan päivittyvät koulutusohjelmat. Kone on ideoitu räätälöimään ja kytkemään toisiinsa työvoiman kysynnän edellyttämät taidot ja erilaisista tehtävistä työttömiksi jääneille sopivimmat valintavaihtoehdot koulutusohjelmineen. Näin voidaan kehittää henkilökohtainen koulutusohjelma, jonka suorittamalla työtön täyttää sopivan rekrytoivan yrityksen edellyttämät kyvykkyydet.

Tulevaisuudessa ammattien sijasta puhutaan toisiinsa sopivista osaamismoduuleista, jotka vaihtoehtoisissa työtehtävissä on osattava. Jos esimerkiksi JOTPAlle valmisteltaisiin kuvattu Ketjuräätälöintikone, se voisi laajentaa nykyistä rooliaan työelämäpalvelijana luoden myös reaaliaikaisen digitaalisen tietovarannon. Tällöin toisen asteen oppilaitokset sekä lukiot voisivat urakoneen avulla ohjata työelämään siirtyviä opiskelijoita näkemään katkottoman työuran ylläpidon rakenteet Ketjuräätälöintikoneen avulla.

Kaupunki- ja aluetason InnoOhryt hankkivat tietoa, jota tarvitaan sellaisen ”elinvoiman yhteiskehittämiseen”, jolla lähitulevaisuudessa voidaan edetä kansantalouden kasvun ja kestokyvyn nostamiseen. Erilaisten innovaatio- ja koulutusekosysteemien yhteistoiminnalla innovaatiohakuinen kasvu voidaan toteuttaa eri alojen kiertotalousjärjestelmien ylösajossa.

Innovaatiohakuinen kasvu ja katkottomien työurien kehittäminen kiertotalousjärjestelmässä edellyttää InnoOhryn toimintaa, jossa yritykset, niiden henkilöstö sekä kouluttajat kykenevät yhteistyöhön. TutuHesan tuella Kemiin muotoillaan ankkuriyrityksen varaan rakentuvaa tekstiilialan kiertotalouden arvontuottoketjua erityisesti koulutustarpeiden osalta. Infinited Fiber Companyn lisäksi samaa ajattelutapaa harkitaan vihreän siirtymän ja uusiutuvan energian osalta.

Flechtheimin mukaan näin on määritelty täsmällisesti ne toiminnot, jotka tarvitaan kriittisen haasteen, katkottoman työuran luontiin tekstiilialan kiertotaloudessa ratkaisemiseksi.

Linkit

Lue lisää Kemin ÄRM -toiminnasta https://www.kemi.fi/tyo-ja-yrittaminen/akillinen-rakennemuutos/

Lue lisää Omnian SusTexEdu-hankkeesta https://www.omnia.fi/hankkeet/sustexedu

Kirjoittaja

Timo Sneck on professori emeritus (Innovatiiviset yritys ja elinkeinorakenteet), joka on kehittänyt väitöskirjassaan Ossip K. Flechtheimin futurologian perusajatuksesta (ensin on ennakoitava tulevaisuuden uhkakuvat ja sitten on kehitettävä valmiudet selvitä niistä) tulevaisuudentutkimuksen toiminnallisen paradigman. Blogi kuvaa tällä otteella työskentelyä.

Tagged : / /

New Performance Turku 10 vuotta – onnea!

Turussa vuonna 2012 käynnistynyt, New Performance Turku -nimellä kulkeva festivaali juhli tänään 10-vuotista taivaltaan Turussa, Manillan Vanhalla Viinitehtaalla pidetyssä kutsu­vieras­tilaisuudessa. Samalla juhlistettiin syyskuussa 2023 ensimmäistä kertaa toteutettavaa  New Performance Turku Biennalea. 

Samana iltana julkistettiin myös ICE HOLE – The Live Art Journal vol.12 sekä tuore julkaisu Performance Art in Practice – Pedagogical approaches. Ks. http://www.newperformance.fi/tapahtumat/

Tämä blogi on yhtä kuin tilaisuudessa pitämäni juhlapuhe:

Kiitos Annille (Sundbacka: toiminnanjohtaja) ja Leenalle (Kela: taiteellinen johtaja) pyynnöstä tulla tänään puhumaan tänne New Performance Turun 10-vuotissynttäreille. 

Hyvä juhlaväki, 

Jaoin vuonna 2013 työhuoneeni nykytaiteen kuraattori ja taideteoreetikko Mari Krappalan kanssa. Ystävystyimme ja Mari pyysi minut mukaansa pariin New Performance Turun esitykseen. Siitä lähtien olen nauttinut tämän upean performanssitaiteen festivaaliin annista joka vuosi. Tänä vuonna olin mukana koko päivän retkellä Seilissä. 

New Performance Turun toiminnassa olennaista on ollut saattaa performanssitaide vahvempaan dialogiin ympäröivän yhteiskunnan kanssa, laaja kansainvälinen yhteistyö, sekä festivaalin mahdollistama tuki uusien teosten luomiselle. Se mikä itselleni on ollut näissä tapahtumissa ehkä kiehtovinta, on ollut alusta asti vahvasti mukana ollut tieteen ja taiteen välinen yhteistyö. Teokset, jotka puhuttavat ja koskettavat syvyydellään tai muuten vain vahvalla sanomallaan. Mahdollisuus kokeiluihin.

Suuri kiitos ja onnittelut kaikille tätä toimintaa johtaneille, rahoittaneille sekä mukana olleille taiteilijoille ja tieteen tekijöille.

Kuvat Sanna Ketonen-Oksi. Kuvat otettu New Performance Turun ja Contemporary Art Archipelagon yhdessä 12.8.2022 Seilin saarella järjestämästä tapahtumasta How do you know what you know? Exercises in Attentiveness.

***

Kutsun itseäni futuristiksi. Olen väitellyt yhteiskehittäjyydestä innovaatioekosysteemeissä. Viime vuodet olen tutkinut sekä kehittänyt organisaatioiden tulevaisuuskestävyyttä – sekä laventaen että syventäen ymmärrystä niistä tavoista, joilla visioimme, määrittelemme ja rakennamme vaihtoehtoisia kehityskulkuja kohti parempaa huomista. Puhun transformatiivisesta toimijuudesta, tavoitteena ekologisesti sekä sosiaalisesti kestävän tulevaisuuden rakentaminen. 

Oman työni – kuten monien tulevaisuudentutkimuksen kollegoidenkin tavoitteet ovat varsin lähellä New Performance Turun tavoitteita. Tästä esimerkkinä viimevuotinen performanssi- ja esitystaiteilija Maire Karuvuoren sekä tulevaisuudentutkija Marjukka Parkkisen yhteistyö nimellä Vara vaaraa hälventää – Tutkimusmatka toisenlaiseen Turkuun. Sekä vuoden 2019 teema FUTURES, joka jo silloin johdatteli vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien äärelle.

***

Viime vuosina on eri tieteenaloilla yleistynyt puhe dekolonisaatiosta. Laveasti tulkittuna dekolonisaatio viittaa vahvaan tarpeeseen irtautua totutuista, totena pidetyistä, etenkin menneisyyden painolastina nykypäivään siirtyneistä uskomuksista ja näkemyksistä. Nämä uskomukset ja näkemykset kumpuavat usein kulttuurisista ja yhteiskunnallisista normeista. Siksi dekolonisaatio edellyttää olemassa olevien yhteiskunnallisten rakenteiden ja valtasuhteiden purkamista. Ei esimerkiksi riitä, että osallistamme vähemmistöryhmiä mukaan keskusteluun. Sen sijaan olisi luotava reiluja tapoja, joilla he voivat vaikuttaa päätöksentekoon omalle kulttuurilleen luontevalle tavalla. Yksi esimerkki tällaisesta käynnissä olevasta dekolonisaatio -prosessista on Suomessa viime viikkoina kuumana käynyt keskustelu uudesta saamelaiskäräjälaista. 

Pohdin dekolonisaation mahdollisuuksia ns. kollektiivisen kuvittelun käsitteen kautta. Yhteiskunnallista muutosta aikaansaadaksemme on meidän osattava kuvitella radikaalistikin toisenlaisia tulevaisuuksia ja luotava narratiiveja, jotka johdattavat meitä muutospolulle. Kuten Arizonan yliopistossa toimivan The Center for Science and the Imagination tutkijat ovat todenneet, suuret historialliset muutokset mahdollistuvat vasta silloin, kun saamme aikaan muutoksen kollektiivisissa kuvitelmissamme. On siis aika vahvistaa tulevaisuusvisioissamme erityisesti sellaisia arvoja, tapoja, tietoa ja tietämystä, joilla uskomme voivamme aidosti joko ennallistaa tai uudistaa sekä luonnon että ihmisen hyvinvointia. Tämä edellyttää kognitiivisesti harkittuja, monitieteellisiä ja monimene­telmällisiä lähestymistapoja – sellaisia, joita kuvaillaan tänään julkistettavassa Performance Art in Practice – Pedagogical approaches -kirjassa!

Taiteella ja kulttuurilla on aina ollut tärkeä asema yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, mutta niiden painoarvo on jäänyt jo pitkään viihteellisyyden varjoon. Siitä huolimatta New Performance Turku on koko olemassaolonsa aikana pysynyt kuuliaisena tavoitteilleen. Itse asiassa uskon, että New Performance Turun kaltaisilla toimijoilla on huomattavasti kokoaan isompi tilaisuus ja kyky sekä 1) vahvistaa tieteen ja taiteen kentällä toimivien asiantuntijoiden välistä yhteistyötä, että 2) innostaa meitä jokaista irtautumaan kollektiivisen kuvittelukykymme rajoitteista, haastaen meitä pohtimaan omia syvälle juurtuneita kolonialistisia toimintamallejamme. Toivon, että tämä dekolonisaation teema näkyisi yhä voimallisemmin erilaisten yhteistyömuotojen ja uusien teosten keskiössä tulevien vuosien aikana. 

Joka tapauksessa, jään mielenkiinnolla odottelemaan, millaisia mieltä ravisuttavia, tunteita herättäviä uusia avauksia saamme nähdä New Performance Turku Biennalessa syksyllä 2023!

Kirjoittaja on organisaatioiden tulevaisuuskestävyyteen ja (innovaatio)ekosysteemien toimintaan perehtynyt tutkija (Laurea-ammattikorkeakoulu), joka työskentelee tällä hetkellä mm. mielikuvitusta ruokkivien ja translationaaliseen toimijuuteen kannustavien menetelmien, ennakointijärjestelmien kehittämisen ym. teemoihin liittyvien tutkimusaihioiden parissa eri kokoonpanoissa.

p.s. Dekolonisaatio on vahvasti läsnä myös tiistaina 22.11.2022 julkistetussa Futura 3/22 teemanumerossa Unohdetut tulevaisuudet, sivuutetut äänet. Mukana on kirjoittajia Suomesta, Intiasta, Australiasta sekä Etelä-Afrikasta, Zimbabwesta, Lesothosta ja Malawista. Osa kirjoittajista edustaa alkuperäiskansoja. Futuran 3/22 vierailevina päätoimittajina olivat Sanna Ketonen-Oksi ja Hazel Salminen.

Tagged : / / /

Puoliksi pureskeltuja mietteitä kestävästä kehityksestä ja vaihtoehtoisista tulevaisuuskuvista

Olen ollut viime aikoina useammassa eri tieteenalan konferenssissa puhumassa siitä, kuinka meidän tulisi avartaa kykyämme kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Aihe ei ole tulevaisuudentutkimuksessa uusi, mutta monien muiden aiheiden rinnalla melko abstrakti ja ehkä siksi monille etäiseksi jäänyt. Ja kuitenkin – nyt jos koskaan elämme maailmantilanteessa, jossa vaihtoehtojen kuvittelemiselle on huutava tarve. 

Tämä blogi ei otsikkonsa mukaisesti ole tutkimuksellinen syväluotaus aiheeseen, vaan pyrkii toimimaan keskustelunavauksena kohti syvempiä vesiä. On aika keskustella enemmän siitä, kuinka vaihtoehtojen kuvittelun tulisi haastaa myös jo tekemiämme valintoja. Näin vahvistaisimme kykyämme pohtia eri vaihtoehtojen pitkäkestoisia vaikutuksia suhteessa tavoittelemaamme tulevaisuuteen. 

Vaihtoehdottomuus on valinta

 Vaikka kuulemme usein sanottavan, että “Tulevaisuus tehdään!”, todellisuudessa rajaamme usein ajatteluamme siihen, mihin meillä juuri nyt on sopivia mittareita ja välineitä. Tai siihen, miten voimme vastata meille asetettuihin tavoitteisiin heti, tässä ja nyt. Uudenlaisia toimintamalleja ja rakenteita luotaessa on kuitenkin tärkeää kyetä pitää keskustelu avoimena ja mahdollisimman moniäänisenä. 

Joskus jopa eettisesti kyseenlaiset, radikaalit ideologiat ja mielipiteet voivat toimia oivallisena haastajana tavoiteltuja tulevaisuuskuvia muodostettaessa. Myös kaikkeen uudistukseen nuivasti suhtautuvat vastarannan kiiskit voivat olla suoranainen siunaus, esimerkiksi tilanteessa, jossa tavoiteltava päämäärä on liian samea. 

Ilman vahvaa, merkityksellistä visiota tavoiteltavasta päämäärästä on vaikea muodostaa yhteyttä tulevaisuuden ja nykyisyyden välille. Silloin saatamme hyvinkin ajautua hyvin epäsuotuisille kehityspoluille, kauas tavoittelemastamme. Tätä nimenomaista ”ajautumisen” prosessia on kuvannut briljantisti mm. vuonna 2019 lanseerattu, Emma Thompsonin tähdittämä minisarja Years and Years. (Suosittelen!)

Uhkana näköalattomuus

Olen nostanut joissakin esityksissä esiin mm. kaksi kuvaa, esimerkkinä kestävän kehityksen keskustelussa edelleen melko tyypillistä vaihtoehdottomuutta. 

Ensimmäinen kuva on nähtävissä World Economic Forumin verkkosivuilla, osiossa jossa puhutaan maailman tulevaisuuskestävimmistä kaupungeista. Kuvassa on tiivis kaupunkirakennelma pilvenpiirtäjineen. Luonnolla ei tässä todellisuudessa ole sijaa. Olen havainnut kuvan todella edustavan monelle sitä tavoiteltavaa olotilaa. Perusteluna mm. se, että tiivis kaupunkirakentaminen on haja-asutusta ekologisempaa. Kuvan löytää täältä: https://www.weforum.org/agenda/2018/06/worlds-most-future-proof-cities-jll/.

Toinen kuva (ohessa oleva kuva 1) esittää itselleni tärkeää paikkaa kivenheiton päässä kodistani. Olen käyttänyt tätä kuvaa haluten kiinnittää huomion vahvaan luontoyhteyteen. Vastaava kuva oli mielessäni, kun pohdin omia tulevaisuuden toiveitani One Day in 2050 -verkkokampanjan yhteydessä, otsikolla ”Abundance of good life”. Haluan tavoitella planetaarisesti kestävää elämää: vähemmän suorituskeskeisyyttä, enemmän ajattelun syvyyttä, luonnon ehdoilla tapahtuvaa toimintaa.

Kuva 1. Kuvaaja: Sanna Ketonen-Oksi

Hiljattain esitykseni lopuksi minulle esitettiin kysymys siitä, olenko lainkaan tullut miettineeksi kuvan 2 esittämän vaihtoehdon tuottamaa negatiivista hiilijalanjälkeä. Kysymys herätti mielenkiintoni: Todellakin, onko tiivis kaupunkiasuminen paras tapa edistää ekologisesti kestävää asumista? 

… Syventymättä näihin pohdintoihin sen enempää, esitän muutaman vastakysymyksen kestävän hyvinvoinnin asiantuntija Arto O. Salosen sekä afrikkalaisesta yhteisöllisen hyvinvoinnin käsitteestä eli ubuntusta kirjoittaneen Mungi Ngomanen hengessä: Missä määrin ohjaus tiiviiseen kaupunkiasumiseen perustuu terveellisen, turvallisen, ja sosiaalisesti toimivaa luontosuhdetta vaalivaan kestävään kehitykseen? Missä määrin kyse on vain länsimaisen kulutustalouden jatkumon mahdollistamisesta? Mitä meidän tulisi muuttaa nykyisessä yhteiskunnassamme voidaksemme asua kuvan 2 edustaman mielikuvan mukaisesti? 

Tilaa vaihtoehdoille

Nykyistä tutkimustyötäni ohjaavat vahvasti havaintoni siitä, kuinka ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen liittyvissä keskusteluissa on nähtävissä paljon vastakkainasettelua ja poissulkemista. Kärjistettynä, kun yksi puhuu hyvästä elämästä, toinen puhuu globaalista markkinataloudesta ja sen vaikutuksista kansantalouteen. Kun yksi puhuu hiilidioksidi­päästöjen vähentämisestä, toinen puhuu niitä synnyttäviin toimintamalleihin puuttumisesta. Kun yhdelle huoli ilmastosta tarkoittaa halua elää askeettisesti, toiselle ratkaisu kaikkiin ongelmiin löytyy teknologiasta. Jne.

On paljon puhetta ”oikeista” ja ”vääristä” valinnoista. Mutta emme käy keskustelua erilaisista tarpeista, näkökulmista tai rinnakkain toteutettavista vaihtoehdoista. Emme keskustele lainkaan riittävästi siitä, kuinka saattaisimme myös olla huomattavasti nykyistä onnellisempia ja terveempiä, jos loisimme aidosti vaihtoehtoisia näkymiä ja kehityspolkuja hyvään, sekä ekologisesti että sosiaalisesti kestävään elämään. 

Nämä ajatukset pyörivät päässäni myös lukiessani taannoin kevään kirjauutuudesta ”Kaikki luodon linnut”. Kirjassa Panu ja Sanna-Mari Kunttu kertovat Pentti Linkolan jalanjäljissä kesällä 2020 tekemästään yli 1000 kilometrin melontamatkasta saaristomerellä. Matkan tarkoituksena oli havainnoida saaristoluonnossa viime vuosikymmeninä tapahtuneita muutoksia. Helsingin Sanomien kirjoituksesta mieleeni painuivat Kuntuista välittyvä syvä luontosuhde sekä esimerkit saariston lintujen pesimärauhaa rikkovista välinpitämättömistä moottoriveneilijöistä. 

Tuona samaisena sunnuntaipäivänä vietin ystäväni kanssa muutaman tunnin läheisellä Natura 2000 -verkostoon kuuluvalla alueella luontoa tutkaillen. Päätimme kävelymme auringon syleilyssä, ihaillen edessämme olevaa perinteistä maalaismaisemaa. Ystäväni soitti kotiin saavuttuani, ja kertoi luontoretkemme olleen hänelle todella voimaannuttava. Itse maalla kasvaneena ja kuitenkin koko aikuisikäni kaupungeissa asuneena jäin puolestani pohtimaan sitä, voiko (ja jos kyllä, niin miten) syvä luontosuhde syntyä tiiviissä kaupunkiyhteisössä kasvaville, joilla kosketus luontoon on vain satunnaista ja joka silloinkin perustuu lähinnä rakennettuun ympäristöön?

Viimeinen sysäys tälle kirjoitukselle tapahtui lounasta tehdessäni. Kuuntelin Spotify´sta haastattelua, jossa suvulleen tyypilliseen tapaan akateemisesti liike-elämän palvelukseen kouluttautunut nuori nainen kertoo matkastaan yksinyrittäjäksi, Pariisin keskustaan perustamansa keramiikkatyöpajan vetäjäksi. Hän kertoo elämänsä olevan nyt taloudellisesti riskialttiimpaa, mutta monin verroin opettavaisempaa ja antoisampaa. Tunnen tämän naisen 3-vuotiaasta: hän on ranskalaisittain hyvin yhteiskunnallisesti valveutunut ja sivistynyt. Kuten hän haastattelussa toteaa, voidessaan nyt toteuttaa itseään ei hän enää kaipaa lainkaan materialistista yltäkylläisyyttä ympärilleen. 

Lisää ajatustenvaihtoa?

Kuten viisas sananparsi sanoo, olennaista ei ole osata vastata hyvin annettuihin kysymyksiin vaan kysyä hyviä kysymyksiä. Huomaan vuosi vuodelta kaipaavani yhä enemmän niitä kysymyksiä. Huonoja ja hyviä. Ajattelua haastavia kysymyksiä. 

Tässä joitakin itselleni keskeisimpiä kysymyksiä:

  • Pyrkiikö talouden rakennemuutosta ja hiilineutraalin hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista tukeva vihreä siirtymä aidosti ratkaisemaan ilmastonmuutoksen keskeisiä haasteita vai onko se enemmänkin keino ylläpitää nykyisiä rakenteita? 
  • Riittääkö, että tavoittelemme keinoja pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen?  Kenen ehdoilla tämä kehitys tapahtuu?
  • Miksi puhumme irtikytkennästä emmekä vähempään kulutukseen perustuvan elämäntyylin suomasta taloudellisesta vapaudesta? 
  • Olisimmeko kaikki onnellisempia, jos keskittyisimme rakentamaan vahvempaa, ylisukupolvista luontosuhdetta ja vähemmän kuormittavaa työelämää? 
  • Mitä toimenpiteitä tarvitsemme sosiaalisesti kestävän kehityksen tueksi? Tunne- ja ihmissuhdetaitoja?  
  • Miksi kaupungeissa ajatellaan niin usein asuvan enemmän viisautta kuin maaseudulla? Eikö kaikki tieto ja osaaminen ole arvokasta?
  • Miksi vaihtoehtojen kuvitteleminen on niin vaikeaa?

Jos tämä kirjoitus herättää mielenkiintosi, ja haluat jatkaa / sparrailla / rakentavasti haastaa kirjoittajaa vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien rakentamiseen sekä merkitysten esille nostamiseen liittyen, laita sähköpostia osoitteeseen  sanna @ ketonenoksi.com

Tähän keskustelunavaukseen liittyy myös syksyllä ilmestyvä Futura 3/22, jota päätoimitamme Hazel Salmisen kanssa teemalla ”Unohdettu tulevaisuustieto ja kestävät tulevaisuudet”. Teemanumeron keskiössä on eri maailmankatsomusten ja tulevaisuusymmärrysten välillä tapahtuvien dialogien mahdollistaminen. Tiedoksi myös osana Anticipation 2022 -konferenssia toteutettava verkkotyöpaja “Collecting transformative approaches and methods to feed our imagination, and to cultivate our abilities to anticipate/use the future”, joka perustuu Ketonen-Oksin ja postdoc -tutkija Minna Vigrenin käynnissä olevaan tutkimusyhteistyöhön mielikuvitusta ruokkivista, vaihtoehtojen kuvittelua tukevista menetelmistä. 

Kirjoittaja on organisaatioiden tulevaisuuskestävyyteen ja (innovaatio)ekosysteemien toimintaan perehtynyt tutkija (Laurea-ammattikorkeakoulu), joka työskentelee tällä hetkellä mm. mielikuvitusta ruokkivien ja translationaaliseen toimijuuteen kannustavien menetelmien, ennakointijärjestelmien kehittämisen ym. teemoihin liittyvien tutkimusaihioiden parissa eri kokoonpanoissa.

Blogin oletuskuva on otettu helmikuussa 2/22 Torinon Museo della Scienzen kestävää kehitystä ja tulevaisuutta pohtivasta näyttelystä.





Tagged : / / /

Kohti vaikuttavampia tulevaisuustekoja?

Eilisessä Helsingin Sanomissa oli oivallinen kirjoitus kulttuuriantropologi Vincent Ialentista ja hänen syyskuussa 2020 julkaistusta kirjastaan Deep Time Reckoning – How Future Thinking Can Help Earth Now. Ialentin kirja nivoo yhteen hänen yli 10 vuotta kestäneen etnografisen tutkimustyönsä tuloksia ja niiden pohjalta syntyneitä oivalluksia. 

Ialentin kirja nostaa esiin muutamia yritystoiminnan elinvoimaisuuden kannalta hyvinkin ajankohtaisia ja keskeisiä kehittämistarpeita / näkökulmia. Kiinnostavaa on erityisesti se, kuinka Helsingin Sanomia lainaten ”Kirja juhlistaa sitä, kuinka pieni joukko hyvin rahoitettuja, huolellisia, varovaisesti eteneviä, yhteistyötä tekeviä ja toistensa puutteita täydentäviä asiantuntijoita voi saada aikaan tuloksia, jotka ovat parempia ja punnitumpia kuin mikään muu saatavilla oleva tieto. Se on asiantuntijuuden kunnianpalautus.”

Eilen vietetyn Tulevaisuuspäivän hengessä ja Ialentin kirjan inspiroimana haastan sinua, hyvä lukija, pohtimaan suhdettasi tulevaisuuteen ja tulevaisuutta koskevan tiedon luomiseen sekä hyödyntämiseen. Tutkitun tiedon teemavuotta kunnioittaen lisään tekstini lomaan myös joitakin kiinnostavia luku- ja toimenpidevinkkejä. 

Ennakoiva tulevaisuudentutkimus vs. tulevaisuuden kuvitteleminen 

Ialenti nostaa hattua pitkäjänteisille, tutkittuun tietoon ja kehittyneeseen analytiikkaan perustuville tulevaisuuden ennusteille, mutta suhtautuu jokseenkin vähättelevästi muuhun kuin dataan ja syvään substanssiosaamiseen perustuvaan tulevaisuustietoon, käyttäen termiä pop culture ”futurists”. Tämä selittyy hänen tutkimusintressillään: hänen tutkimustensa ytimessä on ollut havainnoida ydinjätteiden loppusijoituskohteiden pitkäaikaisvaikutuksia ennakoivia prosesseja.

Ialenti tulee ohittaneeksi erilaisiin tulevaisuudentutkimukseen ja ennakointiin kytkeytyvät tiedonintressit. Tulevaisuutta tarkastellessa asiantuntijuuden vaatimukset ja menetelmävalinnat on aina kytkettävä tutkittavan ilmiön tai prosessin tavoitteisiin ja luonteeseen (perustutkimus, soveltava tutkimus, kehittämistyö, vaikuttavuus­arviointi jne.). Lähtökohtaisesti, tulevaisuudentutkimuksessa erilaisia rakenteita tarkastellaan ja mallinnetaan aina osana laajempaa kokonaisuutta, tieteidenvälisessä vuorovaikutuksessa muiden rakenteiden/systeemien kanssa. 

Siinä missä ennusteet (näkemys todennäköisestä tulevaisuuskuvasta) ja ennakointi (tulevaisuutta koskevan tiedon tuottaminen, keruu ja analysointi) ovat tärkeä osa yritysten päätöksenteon prosesseja, mielikuvituksella on oma erityinen paikkansa erilaisten päätöksentekoa ohjaavien ajattelu- ja toimintamallien ymmärtämisen sekä avartamisen välineenä. Kun puhumme tulevaisuudenlukutaidosta tai antisipaatiosta, keskiössä ovat ajatusmallimme ja näkemyksemme tulevaisuudesta. Tällöin tavoitteena on haastaa sekä tunnistaa niitä oletuksia, joiden varassa tuotamme, keräämme ja hyödynnämme tietoa tulevaisuudesta. 

Syväosaaminen vs. laaja yleissivistys 

Vuonna 2016 julkaistu World Economic Forumin Future of Jobs -tutkimus korosti taitoa ratkaista monimutkaisia ongelmia yhtenä tulevaisuuden työelämän keskeisenä taitona. Tutkimus viittasi tällä osaajiin, jotka ymmärtävät muita paremmin erilaisia laajoja kokonaisuuksia, eri toimijoiden ja intressien välisiä syy-seuraus- ja riippuvuussuhteita, ja siksi osaavat myös muodostaa toimivia ratkaisuvaihtoehtoja. Viime vuosina olemmekin voineet havaita lukuisia generalisteja ja systeemiajattelua esiin nostavia tutkimuksia, kirjoja, puheenvuoroja. On kuitenkin lyhytnäköistä ajautua arvottamaan yhtä osaamisprofiilia ylitse muiden. Niin yleisesti ottaen kuin tulevaisuuteen suuntaavan asiantuntijuuden tiimoilta. 

Tulevaisuuksien kuvitteleminen – olipa sitten kyse ennustamisesta, ennakoinnista tai tulevaisuusajattelun kehittämisestä – vaatii laajaa tietopääomaa. Itse asiassa on vaikea löytää tulevaisuudentutkimuksen kentältä asiantuntijaa, jolla ei olisi hallussaan vähintäänkin yhden tieteenalan vahva syväosaaminen ja samalla laaja tietämys/kiinnostus lukuisista yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja elämän eri osa-alueista. Syväosaaminen ja laaja yleissivistys eivät sulje toisiaan pois, vaan niitä yhdistelevä osaaminen on pikemminkin edellytys kyvylle havaita ja luoda systeemistä ymmärrystä erilaisista ilmiöistä ja niiden pitkäkestoisista vaikutuksista.

Toisaalta kestävimmät ratkaisut ja vaikuttavimmat lopputulokset syntyvät silloin, kun tietoa luodaan ja prosessoidaan yhdessä, monimuotoisissa, monialaisissa ja poikkitieteellisissä tiimeissä tai yhteistyöverkostoissa. Näin jo tapahtuukin yhä useammin, ja tällaisen moniosaajatiimin vaikuttavuudesta kertoo myös Ialenti kirjassaan. Mutta vielä riittää tekemistä, etenkin monimuotoisuuden suhteen.

Pohditaanpa esimerkiksi suomalaista keskivertoyritystä ja sen toimintaympäristöä – tai omaa työyhteisöämme: Missä määrin tiimisi koostuu toisistaan eri ikäisistä, eri koulutustaustan ja selkeästi eri osaamisprofiilin omaavista? Onko tiimissäsi eri kulttuuriperimää ja ihonväriä edustavia, tai useilla eri toimialoilla/eri maissa ja maanosissa/kulttuurien ja uskontojen vaikutuksen alla kasvaneita/asuneita/työskennelleitä yksilöitä? Luetteko samoja (bisnes)kirjoja, seuraatteko samoja lehtiä?

Globaali talous on monella tapaa murrosvaiheessa. Markkinat, toimialat ja toimintamallit disruptoituvat, haastaen hitaasti uuteen sopeutuvia toimijoita. Monimuotoisuus, joka rajoittuu #blacklivesmatter -tyyppisten liikkeiden tukemiseen sosiaalisessa mediassa, tai jota kuvataan yrityksen arvolupauksessa ilman siihen kohdennettuja toimia rekrytoinnissa, on yhtä hataralla pohjalla kuin turvauduttaessa viherpesuun aidon ympäristövastuullisuuden sijaan. Sen sijaan harkitut, todelliset panostukset monimuotoisuuteen edistävät parhaimmillaan koko työyhteisön tai verkoston osaamista, luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Lue: kilpailukykyä.

Katsomalla kauas näkee paremmin myös lähelle

Lopuksi nostan esiin Ialentin esittämän huolen niin yksilöiden, yritysten kuin yhteisöjen toimintaa leimaavasta ohuesta aikakäsityksestä. Tämä haaste on monelle tulevaisuuden tutkijalle ja ennakoinnin asiantuntijalle, tai muulla tavoin vahvasti tulevaisuusfokusoituneelle asiantuntijalle tuttu haaste ja siksi sen esille nostaminen on hyvinkin aiheellista: Päätöksiä tehdään tulevaisuudesta piittaamatta tai hyvin lyhyellä aikajänteellä mm. tietämättömyyden ja epävarmuuden sekä taloudellisten tekijöiden vuoksi. Esimerkiksi sukupolvien tasa-arvo (engl. intergenerational equity) nähdään aivan liian usein vain lasten, nuorten, aikuisten ja vanhusten välisen tasa-arvon kysymyksenä, vaikka se voidaan yhtä hyvin ymmärtää laajemmin, tulevat sukupolvet huomioivina ratkaisuina.

Yritysten arjessa unohtuu helposti, että kauemmas tulevaisuuteen luotaavilla tarkasteluilla on monia erilaisia hyötynäkökulmia: ne tukevat uusien liiketoiminta­mahdollisuuksien havaitsemista tai markkinoiden luomista, auttavat rakentamaan kiinnostavia asiantuntijaverkostoja, jotka puolestaan auttavat luomaan edelläkävijäasemaa suhteessa muihin toimijoihin, vahvistavat yrityksen brändiarvoa ja myyntiä jne. Ennen kaikkea henkilöstönsä tulevaisuudenlukutaitoa lisäämällä yritysten on mahdollista ennakoida nopeasti muuttuvien toimintaympäristöjen ja mm. teknologiakehityksen mukanaan tuomia, kriittiseksi osoittautuvia osaamistarpeita.

Siinä missä juuri nyt on tärkeää seurata keskusteluja mm. vaihtoehtoisista globaalin talouden malleista, julkisen ja yksityisen sektorin välisestä vuoropuhelusta sekä jaetusta yhteiskunnallisesta vastuusta, lisääntyvien ilmastonmuutoksen vaikutusten herättelemistä muutoksista kuluttajakäyttäytymisessä sekä tekoälyyn perustuvista tuote- ja palvelu­innovaatioista, yhtä tärkeää on tiedostaa niiden erilaiset vaikutukset liiketoimintaympäristöihin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Yksittäisten ilmiöiden sijaan huomion tulisi kohdistua kykyymme tarkastella ilmiöitä ja niiden välisiä suhteita eri aikaperspektiivillä, sekä erilaisten ajattelutapojen ja menetelmien suodattamana. Vain siten voimme edistää valitsemiemme toimintamallien kauaskantoista vaikuttavuutta. Tähän teemaan liittyen suosittelen lukemaan alla olevan Ilkka Tuomen artikkelin, jossa hän kuvailee, miksi eri aikaulottuvuudet tulisi tulevaisuudentutkimuksessa ja ennakoinnissa huomioida ja miten niitä tulisi lähestyä menetelmällisesti. 

Kirjoittaja on innovaatioekosysteemeissä tapahtuvasta yhteisarvonluonnista väitellyt strateginen ajattelija ja futuristi, joka hakeutuu mielellään tutkimuksen, koulutuksen ja yrityselämän erilaisille rajapinnoille. Arvojaan ja osaamistaan hän kuvaa yksinkertaisimmillaan kolmen -ismin avulla: humanismi, idealismi ja generalismi. Sannan löytää LinkedIn:stä ja Twitteristä käyttäjänimellä @ketonenoksi.

P.S. Tässä vielä muutama lisävinkki vaikuttavan, verkosto-osaamiseen pohjautuvan tulevaisuusosaamisen rakentamiseksi:

Muistathan, että Tulevaisuusblogi.fi on vain yksi monista Tulevaisuuden tutkimuksen seuran toimintamuodoista. Jos et vielä ole seuran jäsen, suosittelen tutustumaan laajaan toimintaamme osoitteessa tutuseura.fi. Tutu-seura on tulevaisuudesta kiinnostuneiden henkilöiden yhteisö. Tutkimme, keskustelemme ja pohdimme erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia seminaari-, ym. tilaisuuksissamme sekä Futura-lehdessä. Esim. 10.3. starttaa Suomi TuTuksi -virtuaalikiertue, joka järjestetään tämän vuoden ajan, joka kuun kolmas keskiviikkoilta. 

Vihjattakoon myös, että jos sinua kiinnostavat tulevaisuusaiheiset kirjat ja ajankohtaisraportit, liity mukaan LinkedIn:ssä joulun alla 2020 perustettuun Futures Finlandin kirjakerhoon. Tapaamme noin kerran kuussa yhteisten lukemistojen äärelle. Esim. 11.3. teemana Ennakoinnin suuntaviivat Euroopassa ja 25.3. keskustelemme Vedenpaisumuksen lapsista, mukana kirjailija Risto Isomäki.

Framtiden är vår

“Framtiden beror på vad vi gör idag”. Så sa Mahatma Gandhi för över hundra år sedan, men påståendet stämmer även idag. Detta gäller inte bara på individnivå, utan också samhälleligt.

Vi är alla en del av samhället och är således också en del av hurudant det är. Våra handlingar och val skapar den framtid och det samhälle vi kommer att leva i. Även om en människa ensam inte har så stor kraft att påverka, är varje liten människa en del av de 7,8 miljarder människor som tillsammans skapar framtiden. Ingen är för liten för att påverka, ingen röst är för svag för att den tillsammans med andra röster inte skulle bli hörd. Tillsammans kan vi få till den förändring vi vill se i världen, om det så handlar om klimatförändring, ojämlikhet, hungersnöd eller ozonskiktet. 

Det finns många sätt att påverka samhället. I de flesta länder kan man rösta, sprida budskap om orättvisor och ordna demonstrationer. Man kan också gå med i olika organisationer och föreningar för att få hjälp på traven och erfarenhet av påverkning. Förändring i samhället är något vi gör tillsammans, men vi kan även på individnivå förbättra världen. Våra konsumtionsvanor spelar en stor roll. Genom att köpa ansvarsfullt ger du ditt stöd till en hållbar produktion och hjälper världen att bli en bättre plats. Detta istället för att köpa varor som är producerade på klimatets bekostnad i omänskliga förhållanden. 

Var och en påverkar samhället med sina värderingar och handlingar, vi alla är med och skapar framtiden. Om du inte är nöjd med den värld du lever i, se till att kommande generationer inte behöver uppleva samma missnöje. Framtiden beror på vad vi gör idag, så börja påverka idag!

Skribenterna Linnea Parkatti & Joanna Slama studerar vid gymnasiet Katedralskolan i Åbo

Tagged : /

Voiko tulevaisuus olla kohtuullinen?

Tulevaisuus on toiveita täynnä, siksi tammikuu on tulevaisuuskuukausi

Ihminen tarvitsee tietoa, tieteellistä hyvin perusteltua tietoa. Sen on oltava totta! Sen perusteella hän rakentaa maailmankuvaansa ja tekee toimintaansa koskevia valintoja ja ratkaisuja. Mutta ihmisellä on myös haluja, toiveita, haaveita ja utopioita, joiden toteuttamista ei aina voi tiedolla perustella. Siihen hän tarvitsee tarinoita ja myyttejä.

Anu Silfverberg kertoo Long Playn perjantaikirjeessään 24.12.2020, että koska kulunut vuosi on ollut “… sen verran hullu, että sen väistyminen on alkanut tuntua olennaiselta.” Hän otti selvää uudenvuoden juhlistamisen historiasta, koska kaipasi rituaaleja ja juhlallisia eleitä. Kävi ilmi, että kautta vuosituhanten ihmiset ovat mitä moninaisimmin rituaalein ja menoin juhlineet vuoden vaihtuessa jonkin uuden alkamista, vaikka ovat tienneet, että kaikki jatkuu kuin ennenkin. 

Juliaanisessa kalenterissa vuoden ensimmäinen kuukausi, ianuarius, sai nimensä Janukselta, uusien alkujen, porttien ja muutosten jumalalta. Silferberg sanoo, että se on mukava, pieni tieto. Uusi alku, avautuva portti, muutos, niitä kohti ihminen halajaa. Tammikuun latinankielinen nimi kertoo myytistä, joka lupaa, että toiveemme toteutuvat tulevaisuudessa, paremmassa tulevaisuudessa, ja se alkaa tammikuussa

Me haluamme kyllä tietoa, mutta myös myytit ja tarinat kelpaavat. Nekin tuntuvat tiedolta ainakin jos ne koskevat jotain pelottavaa tai toivottavaa. Sama pätee myös toisin päin. Me haluamme uskoa satuihin, vaikka tiedämme, että ne eivät ole totta, koska tosi elämä ei aina ole hauskaa. 

“Täällä on tonttuja”, kertoi äiti lapsistaan jouluvieraille, ja “tontut” hyppivät innoissaan paikalle. Yhtäkkiä pieni “tonttu” repäisi tonttulakin päästään ja hihkaisi: “Ei me olla oikeita tonttuja, tää on Napole!” (Oma muistoni jouluaatolta 2020.) Satu viehättää totuuden kaltaisena, mutta sillä on vissi ero oikeaan totuuteen verrattuna, jo lapsen mielessä.

Kun toiveet ovat kohtuuttomia

Tulevaisuuden tutkimuksen seuran julkaiseman Futura -lehden 3/20 teema on Kohtuullinen tulevaisuus. Kiitos siitä! 

Pääkirjoituksessa, Kohtuullistamalla toivottuun tulevaisuuteen, Eeva Houtbeckers, Sanna Ahvenharju ja Pasi Heikkurinen huomauttavat heti alkuun, että keskustelu asiasta on äärimmäisen ajankohtaista, sillä kohtuutta tarvitaan nyt jos koskaan. Kohtuullisuus on englanniksi riittävyys (sufficiency), mutta ylikuluttavissa maissa, kuten Pohjoismaissa, se kytkeytyy läheisesti myös termiin degrowth, kasvun purku. Kyseessä on siis negatiivinen näkökulma talouskasvun ensisijaisuuteen, kapitalismiin ja ylikulutukseen. Futura 3/20 artikkeleissa ja muissa kirjoituksissa kohtuullista tulevaisuutta käsitellään kolmesta eri lähtökohdasta, ne ovat väestö, vauraus ja teknologia. Tässä blogikirjoituksessani keskityn niistä vain kolmanteen eli teknologiaan.

Keskustelua tulevaisuuden kohtuullistamisesta on käyty jo kauan myös Suomessa. Tutkimusta sen tiimoilta on tehty paljon, tietoa ei puutu, mutta ylikuluttaminen ja talouskasvun ensisijaisuuden korostuminen poliittisissa ja taloudellisissa ratkaisuissa jatkuu edelleen etenkin hyvinvoivissa maissa, myös Suomessa. Seuraukset näemme jo ympärillämme ja koemme arjessamme. Silti me haluamme kuluttaa lisää, me haluamme vaurastua edelleen, ja meidän toiveemme näiden halujen tyydyttämisessä kohdistuvat kehittyvään teknologiaan. Sen avulla uskomme selviävämme. Se on kuin usko ylösnousemukseen tai kuin usko jälleensyntymiseen. Se on suuri, kohtuuton toive, jonka täyttymyksellä on hatarat perusteet. Silti monet asiantuntijatkin ovat varmoja siitä, että yhä ihmeellisemmäksi kehittyvä uusi teknologia toimii. Se pelastaa meidät ja maapallomme. Varmuus perustuu uskoon siitä, että ei tapahdu mitään odottamatonta. Mutta tosielämässä kuitenkin tapahtuu usein odottamatonta.

Varmuus toteutuu teoriassa, käytäntö on aina epävarmaa

John Dewey (1859 – 1952) käsittelee teoksessaan Pyrkimys varmuuteen (1999, alkuteos 1929) syitä sille, miksi tieto on länsimaisessa filosofiassa nostettu valmistamisen ja tekemisen yläpuolelle, puhtaan järjen toiminta käytännön toimien yläpuolelle. Hän tulee siihen tulokseen, että asia on perustavalla tavalla yhteydessä pyrkimykseen etsiä absoluuttista, järkkymätöntä varmuutta. “Käytännön toiminnan tunnuspiirre, joka on niin luonteenomainen ettei sitä voi eliminoida, on siihen liittyvä epävarmuus. Toiminnasta on sanottava: toimi, mutta omalla vastuullasi. Tulevaa toimintaa koskevat arvostelmat ja uskomukset eivät koskaan voi yltää kuin epävarman todennäköisyyden asteelle.” (Dewey 1999, 13-14.)

Silloin kun ihmisen tekemisen taito taipui teknologiaksi eli tiedoksi tekniikasta, tekeminen sai teoreettiselta tiedolta varmuutta, mutta ei päässyt irti käytännöstä, johon välttämättä liittyy epävarmuus. Varmuuden lisääntyminen antoi tekijälle kuitenkin luvan unohtaa kohtuus ja vastuu.  Ihmismielessä meni sekaisin tarpeet ja toiveet. Monet tutkijatkin ovat nykyisin varmoja hurjimpienkin toiveiden toteutumisesta uuden  teknologian avulla. Seuraavassa pari esimerkkiä tästä. Kolumnissaan Menestyksen vuosi, kaikesta huolimatta (TS 31.12.2020) Markku Wilenius puhuu koronaviruksesta ja ilmastonmuutoksesta hyvin toiveikkaasti kiinnittäen huomionsa rokotteiden nopeaan kehittelyyn ja globaalin yhteistyön lisääntymiseen tietotaidon käytössä. Hän ei mainitse mitään kulutuksen hillitsemisen tarpeellisuudesta eikä jatkuvan talouskasvun idean mielettömyydestä, eikä siitäkään miten ihmiskeskeistä on ollut kehitys, johon luonto nyt näillä kriiseillä vastaa. Vielä optimistisempi teknologisen tulevaisuutemme suhteen on professori Tapio Salakoski Turun yliopiston 100-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyssä studia generalia-luentosarjaan kuuluvassa luennossaan Tekoälyvallankumous – miten se uudistaa elämämme. Hän kertoo työn tulevaisuutta koskevasta utopiastaan, jonka toteutuminen tekoälyn kehittämisen myötä on jo lähellä. Kyseessä on utopia, jonka antiikin vapaat miehet lausuivat jo länsimaisen kulttuurin syntyaikoina. Siinä koneet korvaavat orjat eli tekevät työt ja vapaat miehet voivat keskittyä kulttuuriin, tieteeseen ja taiteeseen. “Viini, laulu, naiset, mitä muuta ihminen kaipaa?”, kysyy Salakoski. Hän ehdottaa, että korvataan miehet ihmisillä ja työ roboteilla, ihmiset voivat keskittyä kulttuuriin, tieteeseen ja taiteeseen. “Viini, laulu, naiset, mitä muuta ihminen kaipaa?” Jotain hän kyllä myöntää olevan vielä kesken. “Jonkun on opetettava tekoälylle maailmankuva, koottava ja siivottava se data, josta robotti maailmankuvansa muodostaa”, hän huomauttaa ja lisää: “maailmankuva ja maailmankuva, mutta kuitenkin.”

Mikä pysähdyttävä ajatus! Herää kysymys kenen maailmankuvan “joku” mahtaa tekoälylle opettaa, ja mitä siitä seuraa?  Eeva Houtbeckers, Sanna Ahvenharju ja Pasi Heikkurinen päättävät Futuran 3/20 pääkirjoituksensa viittaamalla myös maailmankuvaan näin: “Olennaista on pyrkiä saavuttamaan yhteinen ymmärrys kestävyysongelman juurisyistä, joihin elimellisesti kuuluvat vaurauden, väestön ja teknologisen kehityksen lisääntyminen sekä näiden oikeutus talous- ja ihmiskeskeisellä maailmankuvalla.” 

Kohtuullinen tulevaisuus on koulutuspolitiikan haaste

Tekoälylle voi olla aika vaikeaa opettaa minkäänlaista maailmankuvaa mm. siksi, että siihen tarvittaneen tiedon lisäksi myös elämänkokemusta. Ehkä järkevämpää olisikin kaikkien ihmisten opetella erottamaan toisistaan toiveensa ja tarpeensa. Tätä ehdotti Georg Henrik von Wright teoksessaan Tiede ja ihmisjärki (1987) pohtiessaan tieteen ja teknologian liiton ihmiskunnalle ja maailmalle aiheuttamia vaaroja. Eräänä tärkeimmistä hän piti sitä, että teknis-tieteellinen tietämys saa ratkaisevan roolin päätöksissä, jotka ohjaavat kansakuntien kohtaloita. “Korkeimmat poliittiset päätöksentekijät eivät usein enää pysty arvioimaan kenen intressejä (toiveita) heidän päätöksensä tyydyttävät: kansan (kansakunnan, yhteiskunnan) epämääräisiä vai eksperttien, markkinoijien ja tuottajien rajallisempia mutta yleensä paremmin määriteltyjä päämääriä. Päätös on vain näennäisesti vapaa ja itse asiassa olosuhteiden sanelema” (von Wright 1987, 130-131).

On tehtävä ero toiveiden ja tarpeiden välille, päättelee von Wright. Termi  intressi peittää ne molemmat, mutta ihminen ei aina tarvitse kaikkea mitä toivoo, eikä aina toivo sitä mitä tarvitsee.  Tarve on jotain sellaista, jonka tyydyttämättä jättäminen on ihmiselle pahaksi, esimerkiksi terveydelle haitallista. Tarvetta vastaamattoman toiveen tyydyttäminen taas saattaa olla ihmiselle pahaksi, esimerkiksi terveydelle haitallista. Tästä seuraa, että ihminen elää järkevästi vain, jos hän osaa pitää toiveensa suurin piirtein tarpeitaan vastaavina. Tämän tietäminen on aivan erityinen järkevyyden muoto, jolla on vain vähän yhteistä teknisen ja tieteellisen rationalisuuden kanssa. Von Wright sanoo sitä arvorationaalisuudeksi,  Aristotelen nimitys sille on fronesis eli käytännön viisaus. (von Wright 1987, 131).

Yhdysvaltalainen historioitsija, arkkitehtuurikriitikko ja kaupunkisuunnittelija Lewis Mumford (1895-1990), joka tutki teknologian ja kaupungistumisen vaikutuksia ihmisyhteisöihin, sanoo teoksessaan Technics and Civilization (1934), että kun ihminen oppii käyttämään tekemisessään ja ympäristönsä muokkaamisessa automaattisia koneita omien käsiensä ja käsityövälineiden sijaan, hän irtoaa ympäristöstään ja menettää itsensä ja ympäristönsä välillä valinneen harmonian, sen ymmärryksen, jonka oli saavuttanut käsin ja käsityövälineen materiaalia työstäessään oppien samalla tuntemaan omien kykyjensä rajat ja omat mahdollisuutensa. (Mumford 1984, 18, 259.) On selvää, että oman energiansa ja omien kykyjensä varassa materiaalia työstäessään tekijä myös koettelee rajojaan ja mahdollisuuksiaan turvallisissa puitteissa. Vahingot ja erehdykset, kun niitä sattuu rajoittuvat silloin varsin kapealle alueelle ja ovat helposti korjattavissa, mutta opettavat kuitenkin tekijää välttämään epämielekkäitä riskejä. Tällainen tekeminen opettaa tekijälle kohtuullisuutta. Sen oppimisen mahdollisuus on kaikille suotava erityisesti nyt, kun pitkälle kehitetty teknologia on pääasiallisena työvälineenämme. Siinä on haastetta koulutuspolitiikalle.

Seija Kojonkoski-Rännäli

Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede, erityisesti käsityön filosofia.

Lähteet

Houtbeckers, E., Ahvenharju, S., Heikkurinen, P. Kohtuullistamalla toivottuun tulevaisuuteen. Futura 3/20, 3-9. https://www.tutuseura.fi/julkaisut/futura/

Dewey, J. 1999. Pyrkimys varmuuteen. Alkuteos The Quest for Certainty.A Study of the Relation of Knowledge and Action (1929).

Mumford, L. 1984. Teknik och civilisation. Alkuteos Technics and Civilization (1934).

Salakoski, T. 2020. Tekoälyvallankumous – miten se uudistaa elämäämme. Turun yliopisto 100. Studia Generalia. https://youtu.be/ihYIovMsrX8

Silfverberg, A. LongPlayn perjantaikirje 24.12.2020. https://mailchi.mp/longplay/long-playn-kirjehistoriallista-juhlintaa-ja-viisi-tahnaa-joulupytn?e=006d7cc71c

Wilenius, M. Menestyksen vuosi, kaikesta huolimatta. Kolumni TS, 31.12.2020.

von Wright, G.H. 1987. Tiede ja ihmisjärki. Suunnistusyritys. Suomentanut Anto Leikola.

Kansikuva “Leikisti tonttuja, oikeesti Jiira-Silvia ja Napole” @Seija Kojonkoski-Rännäli

Kohti uutta, tulevaisuusuteliasta vuotta 2021!

Tulevaisuusblogi on tauolla joulun ja uudenvuoden pyhien ajan. Haluamme kiittää kaikkia lukijoitamme sekä tietysti myös kirjoittajia, jotka ovat marraskuun alusta lähtien tuottaneet mielenkiintoista materiaalia luettavaksemme!

Tammikuussa jatkamme taas tulevaisuusaiheiden luotaamista eri näkökulmista – ja jos olet kiinnostunut kirjoittamaan jostain tulevaisuuteen liittyvästä aiheesta, menetelmästä tai ilmiöstä niin ota yhteyttä meihin os. tulevaisuusblogi@gmail.com.

Rauhallista joulun aikaa ja toivorikasta uutta vuotta 2021!

toivottelee blogin toimitus eli Katariina, Sanna, Marjukka ja Hazel

Kuva: Sharon McCutcheon @ Unsplash

Tagged :

Kohti pitkäjänteistä, systemaattista ennakointia ekosysteemisessä yhteistyössä

Elinkeinoelämän keskusliiton sekä Työ- ja elinkeinoministeriön uusiempien selvitysten mukaan maailman­talouden elpymisvauhti on edelleen hidastunut ja sekä elinkeinoelämän että kuluttajien luottamus talouteen on edelleen vaisua. Monissa yrityksissä pohditaan kuumeisesti tapoja, joilla selviytyä koronan heikentämillä markkinoilla. Koronakriisin aikana yritysten katseet ovat nauliutuneet pääsääntöisesti lähitulevaisuuteen: Miten pärjätä kriisin yli? Mikä myy juuri nyt?

Ennakoinnin eri aikajänteet

Poikkeuksellisen vakava tilanne on vaatinut poikkeuksellisen paljon myös asiantuntijoilta, edustivatpa he sitten tutkimuslaitoksia tai joitakin niistä lukuisista talouselämää edustavista ja sen toimintaa ohjaavista julkisista tai yksityisistä organisaatioista. On paitsi vaadittu konkreettisia keinoja suojata ja tukea yrityselämää kriisin välittömiltä vaikutuksilta, niin myös peräänkuulutettu kykyä luoda selkeyttä ja suuntaviivoja pidemmän aikavälin taloudelliselle ja yhteiskunnalliselle kehitykselle. Monet näistä sekä läheistä että kauempaa tulevaisuutta koskevista päätöksistä on jouduttu tekemään vaillinaisen tiedon ja epävarmuuden varassa. 

Siinä missä keväällä koronakeskusteluja hallitsivat hokemat siitä, kuinka ”maailma ei ole entisensä koronan jälkeen” tai että ”maailma voi olla koronaviruksen jälkeen kovin erilainen”, toivat kesän kynnyksellä julkaistut tulevaisuus­valiokunnan kokoamat asiantuntijalausunnot, Sitran koronan vaikutuksia käsitellyt artikkelisarja ja Business Finlandin koronan vaikutuksia esiin nostanut skenaariotarkastelu keskusteluun mukaan myös lisää sävyjä. Ikävä kyllä, epävarmuus muutosten suunnasta ja nopeudesta ovat läsnä edelleen. Ja vaikka korona on tehnyt tarpeen tulevaisuusajatteluun monin tavoin näkyvämmäksi, minua vaivaa yhä epäilys siitä, osaammeko hyödyntää tämän kriisin mahdollistaman uudistavan oppimisen ja kehitystyön: Miten ja missä määrin ennakointi on tosiasiassa muuttunut, nimenomaan yritystasolla? Entä millaiset arvot ja toimintamallit tuota mahdollista muutosta ohjaavat? 

Laadukas ennakointi perustuu osaavalle suunnittelulle ja laajalle verkostoyhteistyölle

Kuten viimeaikaisten tutkimustulosten nojalla on syytä olettaa, parhaiten kriisistä ovat selviytymässä yritykset, joille koronan kaltaisten vaikeiden tilanteiden luomaan epävarmuuteen on osattu varautua pitkäjänteisellä ja systemaattisella ennakointitiedon johtamisella. Yritykset, jotka viimeistään heti kriisin alkuvaiheessa päättivät suhtautua siihen kuin pitkän matkan viestijuoksuun*, jakaen voimavarojaan kriisistä selviämisen ohella myös uusien, kriisin jälkeiseen aikaan otollisten toimintamallien sekä tarjooman rakentamiseen. Käytännössä kyse on siitä, että innovatiiviseen uusien liiketoiminta­mahdollisuuksien kartoittamiseen, ideoimiseen ja kokeilemiseen on panostettava rinta rinnan nykyliiketoiminnan vaatimien kehitystoimien kanssa. Sillä olipa lopulta kyse valtio-, alue-, tai organisaatiotason toimijoista, systemaattinen ennakointitiedon kokoaminen edellyttää hyvää suunnittelua, joka tarvitsee tuekseen niin menetelmällistä syväosaamista kuin laajoja tiedonkeruun ja -tulkinnan mahdollistavia verkostoja. Lisäksi, Tulevaisuuden tutkimus­keskuksen tutkimus­johtajaa Jari Kaivo-ojaa lainaten, olennaista on erottaa, mihin kulloiseenkin tarpeeseen tietoa kerätään (esim. päätöksenteon prosessin kohdentamiseen, vaihtoehtoisten kehityskulkujen hahmottamiseen tai vaikuttavuudeltaan sopivimman toimintamallin valintaan). 

Erityisen haasteen ennakointitiedolla johtamiseen luo koronakriisin aikanakin vahvasti esille noussut, tulevaisuutta koskevien asioiden, ilmiöiden tai tapahtumien yhteenkietoutuminen sekä niistä aiheutuvien yhteis­vaikutusten yllättävyys ja vaikea ennakoitavuus. Niinpä pitkän tähtäimen strategisen ennakoinnin on havaittu edellyttävän aivan uudenlaista ymmärrystä eri toimialoja ja organisaatioita laajasti yhteen tuovista, luonteeltaan monimutkaisten ongelmien systeemisyydestä sekä niiden toimintaa ohjaavista toiminta­malleista ja prosesseista. On tullut sanomattakin selväksi, ettei tulevaisuutta voi ennakoida yksin ja erillään muista asiantuntijoista tai organisaatioistaTämä ei toki ole mikään korona-ajan ilmiö, vaan työtä pitkäjänteisen ja systeemisemmän ennakointiyhteistyön edistämiseksi on tehty meillä Suomessa jo vuosia. Tästä hyvinä esimerkkeinä niin Valtioneuvoston kanslian panostukset ministeriöiden välisen yhteisen ennakointiyhteistyön edistämiseen sekä yhteiskehittämisen menetelmillä toteutetun tulevaisuusselonteon laatimiseen, kuin työ- ja elinkeinoministeriön keväällä 2018 käynnistämä Kasvuportfolio-työ, jossa tavoitteena on edistää yritysten, tutkimusorganisaatioiden, ministeriöiden sekä aluehallinnon asiantuntijoiden yhteistyötä Suomen tulevaisuuden kasvumahdolli­suuksien tunnistamiseksi ja arvioimiseksi.

Lisää fokusta pk-sektoria osallistavaan ennakointiyhteistyön toiminnallisuuteen!

Siinä missä verkostomaisessa vuorovaikutuksessa piilee mahdollisuus aiempaa monimuotoisempaan ja tehokkaampaan ilmiötarkasteluun ja tulevaisuuden skenaarioiden pohdintaan, vielä riittää myös kehitettävää. Vaikka Suomessa on pitkälle kehittynyt ja kansainvälisesti arvostettu kansallinen ennakointijärjestelmä, keväällä julkaistun Kansallinen ennakointi 2020 -selvityksen mukaan ennakointitiedon keruu rajoittuu yhä liikaa toimijoiden omaan lähiympäristöön, ja se myös perustuu ensisijaisesti todennäköisten kehityskulkujen ennakointiin. Lisäksi samaan aikaan ilmestyneessä Kunta-ala ennakoijana -julkaisussa todettiin, että vaikka ennakoinnilla on jo vakiintunut asema osana kunnallista strategiatyötä, tietojohtamista, kaupunkiseutujen yhteistyötä ja maakuntien tulevaisuusryhmissä, valtaosa ennakointityöstä palvelee vain organisaatioiden sisäisiä prosesseja eikä tulee laajemmin hyödynnetyksi. Lopuksi, kuten jo totesin viimekertaisessa kirjoituksessani, vain huolestuttavan pieni määrä yrityksiä on toistaiseksi hyödyntänyt ennakointia jokapäiväisen toimintansa ja prosessiensa tukenaSiksi laajaan osallistavuuteen pyrkivästä vuorovaikutuksesta eri toimijoiden välillä on tullut myös kansallisen innovaatiopolitiikkamme yksi keskeisimmistä tavoitteista. 

Summa summarum, tarvitsemme lisää ekosysteemisessä yhteistyössä tapahtuvaa ennakointia. Tämän kehityksen valtavirtaistamiseksi tarvitsemme parempaa, käytännön toimintaa ohjaavaa ymmärrystä erilaisten ekosysteemikäsitteiden välisistä eroista, sekä konkreettisia käytännön esimerkkejä niistä ennakointitiedon kollektiivisista keräämisen, jäsentelyn ja soveltamisen tavoista, jotka mahdollistavat myös pienten ja keskisuurten yritysten aktiivisen mukanaolon heille parhaiten soveltuvissa ennakoinnin ekosysteemeissä. Ennen kaikkea, näin toimiessamme edistämme samalla myös yhteistä ymmärrystämme Agenda 2030 – kestävän kehityksen tavoitteista.

Jos ekosysteeminen yhteistyö kiinnostaa, vielä ehdit ilmoittautua VTT:n tulevana perjantaina 4.12. klo 8:30-9:30 fasilitoimaan keskusteluun aiheesta: Mitä pitää tietää ekosysteemeistä? Tilaisuuden aikana julkaistaan myös VTT:n, työ- ja elinkeinomisteriön sekä Gaia Consultingin asiantuntijoiden yhteen kokoama ekosysteemiopas ”Yhdessä kestävää kasvua”.

Sanna Ketonen-Oksi

Kirjoittaja on innovaatioekosysteemeissä tapahtuvasta yhteisarvonluonnista väitellyt strateginen ajattelija ja futuristi, joka hakeutuu mielellään tutkimuksen, koulutuksen ja yrityselämän erilaisille rajapinnoille. Arvojaan ja osaamistaan hän kuvaa yksinkertaisimmillaan kolmen -ismin avulla: humanismi, idealismi ja generalismi. Sannan löytää LinkedIn:stä ja Twitteristä käyttäjänimellä @ketonenoksi.

P.S. Suosittelen tutustumaan mm. seuraaviin lähteisiin:

* Metaforan viestijuoksusta esitti omassa puheenvuorossaan tulevaisuusvaliokunnan julkaisussa ”Koronapandemian hyvät ja huonot seuraukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä” (ks. s. 46) yritysennakoinnin saralla pitkän työuran tehnyt Tarja Meristö.

Kuva @https://unsplash.com/@emmagossett.

Tagged : / /

Tiesitkö, että… ?

Viime vuosikymmenien aikana yritysten keski-ikä on laskenut dramaattisesti. Kun yritysten keski-ikä oli vielä 1970-luvulla lähes 60 vuotta, on se 2020-luvulle tultaessa kutakuinkin puolittunut. Keski-iän ohella ovat laskeneet myös yritystoiminnan kumulatiiviset voitot. 

***

Viime vuosina julkaistujen tutkimusten mukaan ennakoinnilla voidaan kasvattaa merkittävästi yritysten taloudellista kasvua, kannattavuutta ja pitkän aikavälin elinvoimaisuutta Ja kuitenkin, vain huolestuttavan pieni määrä yrityksiä hyödyntää ennakointia jokapäiväisen toimintansa ja prosessiensa tukena

***

Valtaosa yritysten ennakointiin perehtyneestä tutkimus- ja kehitystoiminnasta on keskittynyt suuriin korporaatioihin tai pioneeriyrityksiin. Tämä on hämmentävää, sillä maailmanlaajuisesti noin 90% kaikista yrityksistä on pieniä tai keskisuuria. Pienet ja keskisuuret yritykset ovat tärkeä kansantaloudellinen selkäranka ja työllistävät esimerkiksi Euroopassa lähes 2/3 kaikista palkansaajista. Suomen Yrittäjien mukaan yrittäjyys on edelleen kasvussa. 

***

Pk-sektorin ns. tulevaisuuskyvykkyyden vahvistaminen on tällä hetkellä yksi eurooppalaisen talous- ja elinkeinopolitiikan keskeisimmistä tavoitteista. Maaliskuussa julkaistun uuden teollisuusstrategian toteutukselta sopii siis odottaa paljon. Jatkossa Euroopan Unionissa vaikuttaa oma korkean tason pk-yritysedustaja, jonka tehtävänä on koordinoida toimintaa tiiviisti kansallisten pk-yritysedustajien sekä alue- ja paikallisviranomaisten kanssa.

***

Keväällä julkaistun pk-yritysbarometrin mukaan yli puolet suomalaisista pk-yrityksistä kokee osaavan ja yrityksen tarpeita vastaavan työvoiman löytämisen haasteelliseksi – jopa siinä määrin, että se rajoittaa yritystoiminnan kasvua. Osaava henkilöstö on avainasemassa yritysten menestykselle, etenkin tilanteissa jossa tarvitaan nopeaa reagointia ja oppimista. Samaan aikaan kun alle 15% yritysjohtajista on vakuuttuneita kyvystään vastata tulevaisuuden haasteisiin, alle 20% johtajista kertoo tulevaisuuden osaamisten olevan prioriteettilistansa kärjessä

***

Kiinnostavaa, eikös vain? Tämä kaikki siitäkin huolimatta, että meillä Suomessakin ennakoinnin kentällä on monta pk-yrityksissä pitkään vaikuttanutta strategisen ennakoinnin osaajaa.

Samalla herää kysymyksiä: Mistä johtuu ennakoinnin yhä vähäinen ymmärrys ja osaaminen etenkin pk-sektorilla? Millaista ennakointiosaamista yrityksissä oikeastaan tarvitaan, nyt ja tulevaisuudessa? Mitä on strateginen ennakointi vuonna 2030? Mitä tarvitaan, jotta olemassa oleva tieto ja osaaminen saadaan valjastettua kaikkien yritysten voimavaraksi? Miten paremmin mitata / todentaa ennakoinnin hyötyjä organisaatiotasolla? Mihin suuntaan ennakointiosaamista tulisi viedä kansallisella tasolla? Missä määrin kiinnostus ennakointiin on lisääntynyt koronan myötä ja millaista uutta osaamista / kilpailua se lisää yrityskentällä?

Palataan näihin ja moniin muihin teemoihin ja kysymyksiin seuraavilla kerroilla. Suunnitteilla on, että tämä yritystoimintaa ja ennakointia eri näkökulmista käsittelevä blogikirjoitusten sarja jatkuu tällä kanavalla ainakin ensi kesään asti. Uusia kirjoituksia on tavoitteena julkaista noin kerran kuukaudessa. Jos haluat mukaan kirjoittamaan, ota yhteyttä tulevaisuusblogi2gmail.com tai kerro toiveita sinua kiinnostavista teemoista, haastateltavista jne. kommenttikentässä. 

Sanna Ketonen-Oksi

Kirjoittaja on innovaatioekosysteemeissä tapahtuvasta yhteisarvonluonnista väitellyt strateginen ajattelija ja futuristi, joka hakeutuu mielellään tutkimuksen, koulutuksen ja yrityselämän erilaisille rajapinnoille. Arvojaan ja osaamistaan hän kuvaa yksinkertaisimmillaan kolmen -ismin avulla: humanismi, idealismi ja generalismi. Sannan löytää LinkedIn:stä ja Twitteristä käyttäjänimellä @ketonenoksi.

Lähteitä:

Die Another Day: What Leaders Can Do About the Shrinking Life Expectancy of Corporations (2015): https://www.bcg.com/publications/2015/strategy-die-another-day-what-leaders-can-do-about-the-shrinking-life-expectancy-of-corporations

Corporate Foresight Benchmarking report 2018: Leading firms build a superior position in the market of the future: https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=3178562

Uutinen Euroopan Unionin uudesta teollisuusstrategiasta (2020): https://ec.europa.eu/finland/news/industrial-strategy_200310_fi

Euroopan Komission tiedonanto: PK-yritysstrategia kestävää ja digitaalista Eurooppaa varten (2020): https://ec.europa.eu/transparency/regdoc/rep/1/2020/FI/COM-2020-103-F1-FI-MAIN-PART-1.PDF

PK-yritysbarometri (2020): https://tem.fi/-/pk-yritysbarometri-neljannes-pk-yrityksista-nakee-ilmastonmuutoksen-torjunnan-tarjoavan-uusia-liiketoimintamahdollisuuksia

Tagged : / /

Rakkautta tötterön päässä?

Rakastunut Engelbert Humperdinck katselee tulevaisuutta kapeasti laulussa Quando Quando Quando (1968).

Tell me when will you be mine
Tell me quando quando quando
We can share a love divine
Please don’t make me wait again

Vuonna 1968 Engelbert Humperdinck levytti englanniksi italialaisen sävelmän Quando Quando Quando. Engelbertiä ennen ehti moni muu, mutta ei siitä sen enempää. Laulu kun sopii Humperdinckille mukavasti.

Quando Quando Quandossa laulaja haaveilee romanttisesta tulevaisuudesta yhdessä laulun kohteen kanssa. Vastakaikua ei kuitenkaan kuulu, ja Engelbert maanittelee minuuttikaupalla toista kertomaan, milloin tämä ryhtyisi omakseen. Rakkaus olisi taivaallista, eikä hän jaksaisi odottaa.

Vuonna 2020 toiveikas rallatus alkaa hermostuttaa ratkaisukeskeistä kuulijaa jo ennen puoltaväliä. Kerro milloin milloin milloin? Engelbert hei, eiköhän ihailtu olisi jo tullut jos kerran on tullakseen. Mutta harmittaa tämä vähän Engelbertinkin puolesta, joka kertoo odottavan hetken olevan päivän pituinen, päivien venyessä ikuisuuksiksi. Tarkastelkaamme Engelbertin rakkausahdinkoa Joseph Vorosin tulevaisuustötterön (futures cone) avulla (tai toisinpäin).

Kuva 1. Joseph Vorosin futures cone mallintaa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Suomenkielisen version tehnyt Marileena Mäkelä. Alkuperäinen esim. Vorosin blogissa.

Tulevaisuustötterö eli futures cone havainnollistaa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Tuutista on useita versioita, mutta lyhykäisyydessään se kuvaa erilaisia nykyhetken subjektiivisia arvioita siitä, millainen tulevaisuus voi olla. Nämä näkemykset muuttuvat ajan myötä. (Lisätietoa Vorosin blogista.)

Quando Quando Quandossa yhteinen tulevaisuus on toivottava, mahdollinen ja uskottava, kun katsoo maailmaa Engelbertin silmin. Herää kysymys, millaisen tötterön läpi palvottu näkee Engelbertin haaveen; toivottavana, todennäköisenä, edes uskottavana, ylipäätään mahdollisena vai jopa täysin naurettavana. Laulajan ja ihaillun projektiot vaikuttavat kuitenkin eroavan toisistaan ratkaisevasti.

Toisaalta, Engelbert tuntuu tietävän jotain, mitä kuulija ei tiedä. Kyse ei nimittäin ole siitä, alkaako toinen heilaksi, vaan siitä, milloin hän ilmoittaa alkavansa. Todennäköisyys sen kuin vahvistuu quandojen toistuessa, ja tötterö kapenee entisestään. Ehkäpä rakastuneet ovat väärä yleisö kuulemaan vaihtoehtoisista tulevaisuuskuvista. 

Loppuun mukaelma vitsistä:
Miten rakkaudesta seonnutta pidetään jännityksessä?
Kerron tulevaisuudessa.

Kirjoittajasta: Dj Crystal Balls eli Marjukka Parkkinen tarkastelee huvikseen populaarimusiikkia tulevaisuudentutkimuksen käsittein tai toisinpäin.