Haasteena tämän päivän poliittisessa päätöksenteossa on se, miten tutkimustieto ja ennakointityö saadaan ohjaamaan paremmin päätöksentekoa. Tietoa on, mutta se ei siirry käytäntöön. Ennen kuin avaan enemmän, mitä tietoon perustuva päätöksenteko voi käytännössä tarkoittaa, käyn läpi päätöksentekoon ja johtamiseen liittyviä käsitteitä.
Tietoperusteinen päätöksenteko (knowledge-based decision-making) tarkoittaa päätöksentekoa, joka tapahtuu kootun ja analysoidun tiedon perusteella.
Tiedolla johtaminen (knowledge-based management) on tietojohtamisen osa-alue, joka mahdollistaa tietoperusteisen päätöksenteon.
Tietojohtaminen (information and knowledge management) on johtamista siten, että edistetään organisaation tavoitteiden saavuttamista sekä kykyä luoda arvoa tiedolla ja osaamisella. Hallinnon arvo syntyy muun muassa hyvistä ja laadukkaista palveluista, vaikuttavuudesta sekä kustannustehokkuudesta.
Tietoperusteiseen päätöksentekoon ja tiedolla johtamiseen kuuluvat myös ennakointi ja ennakointitiedon hyödyntäminen.
Ennakointi tarkoittaa tulevaisuuden kuvittelua ja ”näkemistä” sekä tulevaisuuden suunnittelua (tulevaisuuden ”tekemistä”). Ennakointi on lähellä tulevaisuudentutkimusta, jossa käytetään suhteellisen vakiintuneita menetelmiä.
Ennakointimenetelmien soveltaminen riippuu pitkälle ennakointiongelmasta, eli mitä tulevaisuudesta halutaan saada selville tai miten tulevaisuutta halutaan muuttaa. Usein menetelmät jaetaan lyhyen (vuosi), keskipitkän (n. kolme vuotta) ja pitkän aikajänteen (yli viisi vuotta) menetelmiin. Riippuu kuitenkin kohteena olevan ilmiöstä, mikä on pitkä ja mikä lyhyt aikajänne.
Tietoa on – mutta hyödynnetäänkö sitä?
Haasteena tämän päivän poliittisessa päätöksenteossa on se, miten tutkimustieto ja ennakointityö saadaan ohjaamaan paremmin päätöksentekoa. Tietoa on, mutta se ei siirry käytäntöön. Esimerkiksi koronapandemia tai sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijäpula eivät tulleet yllätyksenä. Nämä kriisit ovat olleet näkyvissä jo vuosikausia ennen niiden aktivoitumista. Niihin ei kuitenkaan varauduttu ennakkoon.
Toisaalta päätöksenteossa myös perusteelliset ja laaja-alaiset ennakkovaikutusten arvioinnit jäävät usein tekemättä. Tai jos niitä tehdään, niillä ei ole riittävästi vaikutuksia päätöksiin. Vaarana on myös, että tietoa käytetään rajallisesti eli tukemaan lähinnä omia mielipiteitä.
Kunnat ja hyvinvointialueet tekevät skenaariotyötä strategioiden laatimisen yhteydessä, mutta muuten ennakointityö näkyy vähemmän osana päätöksentekokulttuuria.
Joensuun kaupungissa ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella on käynnistynyt päätöksenteon ennakkovaikutusten arviointien kokeilu merkittävissä ja isoissa asioissa. Poliittisena päättäjänä itse ajattelen, että parhaaseen mahdolliseen tietoon perustuvat ennakkovaikutusten arvioinnit ovat edellytys laadukkaalle ja eettiselle päätöksenteolle. Päättäjän oikeus ja velvollisuus on vaatia niitä ennen päätöksentekoa.
Taloudellisten vaikutusten lisäksi tulisi arvioida myös ainakin ympäristövaikutukset ja ihmisvaikutukset. Ihmisvaikutuksista tärkeimpiä ovat esimerkiksi terveys- ja hyvinvointivaikutukset, lapsivaikutukset ja vammaisvaikutukset. Taloudellisissa vaikutuksissa on syytä laskea myös vaihtoehtoiskustannukset eli se, mitä muita kustannuksia aiheutuu esimerkiksi jonkun toiminnan lopettamisesta.
Tällainen toimintatapa hidastaa päätöksentekoprosesseja, mutta varmistaa laadukkaamman päätöksenteon. Poliittisessa päätöksenteossa arvot ja poliittinen ideologia ymmärrettävästi ohjaavat usein päättäjien toimintaa. Se ei kuitenkaan vähennä päättäjän moraalista velvoitetta saada käyttöönsä päätettävästä asiasta paras mahdollinen olemassa oleva tieto.
Lopuksi: Tulevaisuutta tehdään tämän päivän päätöksillä
Oleellista on ymmärtää, ettei tulevaisuus vyöry päällemme. Tulevaisuutta tehdään yhdessä tämän päivän päätöksillä ja toiminnalla.
Jotta tietoon perustuva päätöksenteko olisi mahdollista organisaatiossa, tarvitaan tiedonhallintaa eli tietoprosessien järjestämistä siten, että tietojen saatavuus, löydettävyys ja hyödynnettävyys on varmistettu. Tähän taas tarvitaan muun muassa TKIO-rakenteita (tutkimus-kehittäminen-innovaatio-oppiminen) sekä riittäviä resursseja ja osaamista!
Toivottavasti huhtikuussa valittavilla uusilla kunta- ja aluevaltuutetuilla on ymmärrystä ja halua kehittää tietoperusteista päätöksentekoa.
Kirjoittaja: Merja Mäkisalo-Ropponen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen valtuuston pj.
Mikä on empatian kehityskulku nykyaikana 2020-luvulla? Mitä seurauksia empatiakadolla on? Miten paljon empatiaa tulevaisuudessa voisi olla? Mutta ensiksi on tiedettävä, mitä empatia on.
Mitä empatia on?
Empatia on todella tärkeä tunne ihmisillä sekä eläimillä. Sen avulla yksilö voi asettua toisen asemaan ja voi osittain ymmärtää toisen tilannetta ja ajatuksia. Kuten monia muitakin tunteita, sitä voi kehittää itse ja siinä toinen ihminen voi olla hyväksi avuksi.
Kun lapseni kaatui pyörällä ja satutti jalkansa, minä tunsin empatiaa häntä kohtaan, koska minäkin tuntisin kipua, jos kaatuisin pyörällä samankaltaisesti. Tämä tunne herättää huolta ja sytyttää myös halun auttaa kyseistä yksilöä. Kun ystäväni isä kuoli, minä tunsin surua ja empatiaa ystävääni kohtaan, sillä minullekin olisi erittäin kivuliasta sisältä ja olisin surullinen, jos minun isäni kuolisi. Tällöin tarjouduin tukemaan ystävääni ja halasin häntä, koska sitä minäkin tarvitsisin.
Meitä ihmisiä on yli 8 miljardia, joten reaktiot ja teot vaihtelevat. Silloin kyse voi mahdollisesti olla kognitiivisesta empatiasta. Monista erilaisista empatian muodoista voit lukea lisää Elisa Aaltolan kirjasta Empatia. Esimerkiksi reflektoivassa empatiassa yksilö miettii ja analysoi omia tunteitaan kuin hän olisi tuo toinen yksilö, jota empatisoi.
Tämä voimaannuttava tunne yhdistää ihmisiä ja eläimiä toisiinsa. Se luo samaistumista ja ymmärrystä toisiin. Se on yksi monista tekijöistä, jotka ovat rakentaneet erilaisia ja monimuotoisia kulttuureita, ihmisryhmiä ja yhteiskuntia.
Ilman empatiaa ihminen ei olisi voinut luoda näin laajaa yhteisöllisyyttä kuten nykyaikana meillä on. En tee toiselle pahaa, sillä en minäkään halua itselleni pahaa. Toki on poikkeusyksilöitä, jotka haluavat myös itselleen pahaa ja tämän takia heidän tunnetaitonsa ovat todella heikot. Empatia luo ymmärrystä, yhteisöllisyyttä ja auttaa onnelliseen, hyvinvoivaan elämään.
Sosiaalinen vuorovaikutus kasvokkain, keskustelu erilaisten kulttuuritaustan omaavien yksilöiden kanssa, paperikirjojen lukeminen, elokuvat, musiikki, teatteri ja taide muun muassa lisäävät ja kehittävät empatiaa. Nämä kaikki ovat kulttuurisia tekijöitä, ja silti Suomen hallitus leikkaa taloudellisesti suuria määriä juuri näistä tekijöistä.
Mitkä tekijät vähentävät empatiaa?
Tekoälyn luoma kuva: pixabay.com
On olemassa monenlaisia tekijöitä, jotka vähentävät tätä tärkeää tunnetta. Monet näistä myös vaikuttavat toisiinsa. Tarkastellaanpa joitakin näistä tekijöistä.
Tekoälyn hallinoima datamaailma
Elämme informaatiovallankumouksen aikaa, jossa digitaalista informaatiota eli dataa luodaan, kerätään, jaetaan ja myydään ympäri maailmaa joka minuutti. Datan määrä on räjäyttävä, ja sitä on kerätty kaikesta: galaksien planeetoista sinun aivosi neuronimäärään ja meidän kulutustottumuksiimme. Katso esimerkiksi täältä lisätietoa vuoden 2023 yhden minuutin aikana käytetystä datamäärästä.
Tämä kaikki suuri data tarvitsee kontrollia. Apuun tulee tekoäly. Tekoälyn avulla ihminen hallitsee dataa, mikä mahdollistaa talouskasvuun ja luonnonvarojen kuluttamiseen massiivisessa mittakaavassa. Tätä kapitalismi ja kulutusyhteiskunta ovat.
Tekoälyllä ja datalla ei kuitenkaan ole tietoisuutta, joten tekoäly ei kykene tunteisiin. Se voi vain näyttää tunteita samalla tavalla kuin televisio voi näyttää ohjelman, joka on surullinen. Sinä mahdollisesti voit kokea empatiaa eläimiin tai ihmisiin ohjelman nähtyäsi, mutta televisio ei koe mitään tunteita, joten tilanteessa ei ole sosiaalista vuorovaikutusta, jota ihminen tarvitsee hyvinvoivaan elämään.
Sosiaalinen media ja talouskasvu
Elisa Aaltola kirjassaan Empatia kertoo myös, kuinka moderni teknologia, sosiaalinen media (some) ja kiihtyvä talouskasvu heikentävät ihmisen tunnetaitoja. Enkä nyt lähde listaamaan, mitä kaikkea negatiivista nämä aiheuttavat eläimille ja luonnolle. Talouskasvua ja kilpailua tapahtuu myös somessa, kun käyttäjä mainostaa jotain tuotetta, tapahtumaa tai palvelua. Näin ollen kuka tahansa somen käyttäjä, joskus jopa tietämättään, vaikuttaa meidän kapitalistiseen yhteiskuntaan ja samalla mahdollisesti huonontaa ihmisten kognitiivisia ominaisuuksia. Sillä somessa asiat usein ovat negatiiviseen sävyyn vahvasti tunnelatautuneita.
Jonathan Haidt kirjassaan Ahdistunut sukupolvi kertoo, kuinka z-sukupolven ihmisillä ahdistus on lisääntynyt, mielenterveys heikentynyt sekä liikkuminen ja paperikirjojen lukeminen on vähentynyt samalla kun älypuhelimien käyttö on kasvanut. Älypuhelimien käyttö on myös heikentänyt z-sukupolven unenlaatua sekä -määrää, mikä ei todellakaan ole hyvä asia ihmisten tunnetaidoille.
Jatkuva talouskasvun ihannointi ja älypuhelimien mahdollistama sosiaalisen median käyttö vuorokauden ympäri ovat aiheuttaneet myös eriarvoisuutta, “et kuulu meihin”-ajattelua. Esimerkkinä misogyniaa eli naisvihaa lietsova “Your body, my choice.”-someilmiö, mikä vähentää oikeudenmukaista tasa-arvoa.
Somen lieveilmiöitä
Somessa leviää tahatonta väärää tietoa eli misinformaatiota, tahallista väärää tietoa eli disinformaatiota ja salaliittoteorioita kuten QAnon ja litteä Maa. Nämä kaikki vähentävät yhteisymmärrystä ja täten myös empatiaa toisia ihmisiä kohtaan. Useat sodatkin ovat seurauksia talouskasvun aiheuttamasta kilpailusta sekä yhteisymmärryksen ja empatian puutteesta. Kirjassaan Nexus, Yuval Noah Harari kertoo, että Facebookin algoritmit auttoivat lietsomaan väkivallan liekkejä Myanmarissa vuosina 2016-2017. Samanlaiset algoritmit vaikuttavat myös Eurooppaan.
Ei ole siis ihme, että nuorisorikollisuus on lisääntynyt monessa maassa, niin myös Suomessa, kuten käy ilmi tässä Suomen Poliisin julkisessa raportissa vuoden 2024 helmikuulta. Toki tiedostan, että rikollisuuteen liittyy monia muitakin tekijöitä.
Empatian mahdolliset kehityssuunnat
Kuva: pixabay.com
Jos nykymenolla jatketaan, jossa empatia vähenee, se voi johtaa yhä enemmän talouden ja datan arvostamiseen. Voi käydä jopa niin, että myös läheisiä ihmisiä mitataan enemmän rahalla tai datalla. Empatia ja muutkin tunteet voivat olla ihmisille hyödyttömiä maailmassa, jossa tekoäly ja talouskasvu hallitsee. Taide ja musiikki, kuten monet muut kulttuuriset tekijät, häviävät, jos datatalous jyllää kasvavasti. Sosiaaliset suhteet kapenevat ja näivettyvät, vuorovaikutus olisi vain digitaalista.
Näin ihminen muuttuisi sosiaalisesta, tunteellisesta ja elävästä organismista, kylmäksi, tunteettomaksi ja epäsosiaaliseksi tekoälyn hallitsemaksi datakoneeksi.
Todennäköisesti näin huonosti ihmisille ei tapahdu, mutta luulen että nämä samat heikot signaalit empatian vähenemisestä jatkuvat ja lähitulevaisuus näyttää enemmän nykyhetken kaltaiselta. Olemme liian keskittyneitä talouteen, tehokkuuteen ja meidän erilaisuuksiimme, että olemme unohtaneet, mitä meissä on yhteistä. Me ihmiset olemme empatiaan kykeneviä olentoja.
Me voimme ymmärtää toisiamme, uskonnosta, rodusta, sukupuolesta, kansallisuudesta ja lajista riippumatta. Me voimme ymmärtää ja empatisoida myös eläimiä ja muuta luontoa.
Tuon todella hienon tunteen lisääminen voisi johtaa sotien ja luontokadon vähenemiseen, oikeudenmukaisempaan tasa-arvoon, monimuotoisempaan kansoja ylittävään kulttuuriin ja taiteeseen sekä mahdollisesti tehokkaampaan ilmaston lämpenemisen torjumiseen. En kuitenkaan väitä, että empatia olisi ratkaisu kaikkeen, mikään yksittäinen tekijä ei ole, mutta se voi auttaa meitä jokaista parempaan tulevaisuuteen, mitä ikinä se onkaan.
Oletko sinä empaattinen?
Kirjoittaja: Toni Peltola
Lähteet: Vuoden 2023 yhden minuutin aikana käytetty datamäärä: https://www.domo.com/learn/infographic/data-never-sleeps-11
Elisa Aaltola & Sami Keto: Empatia, Into 2017
Jonathan Haidt: Ahdistunut sukupolvi, Terra Cognita 2024
Yuval Noah Harari: Nexus, Bazar 2024
Nuorten rikollisuus vuoden 2024 raportti: https://poliisi.fi/documents/25235045/59586767/raportti_nuorten_ry%C3%B6st%C3%B6rikollisuus_julkinen.pdf/0690c6c1-0aeb-a4f8-0c65-a2e2dbfcaa93/raportti_nuorten_ry%C3%B6st%C3%B6rikollisuus_julkinen.pdf?t=1707379915528
Kuva: Sonia Reijonen
Kirjoittaja: Toni Peltola (s. 1989), hyvinkääläinen sähköasentaja, joka on kirjallisuuden ja luovuuden ystävä. Liityin Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäseneksi vuonna 2022. Minä tunnen empatiaa monia ihmisiä sekä eläimiä kohtaan. Minulle luonto, eläimet ja taide ovat erittäin lähellä sydäntäni.
Tässä kirjoituksessa pohdimme strategisen ennakoinnin ja innovaatiojohtamisen parissa laajasti käytetyn kolmen horisontin (Three Horizons) menetelmäkehikon käyttöä. Olemme kiinnostuneita siitä, miten kolmen horisontin käyttöä voidaan tehostaa transformatiivisten, toivottujen tulevaisuuksien tavoittelussa. Hyödynnämme pohdinnoissamme donitsitaloustieteen kehittäjänä tunnetuksi tulleen Kate Raworthin oivaltavia ajatuksia aiheesta. Kimmokkeena kirjoitukselle toimi keväällä 2024 kollegoillemme Laurea-ammattikorkeakoulussa toteuttamamme tutkimus-, innovaatio- ja kehittämistoiminnan (TKI) työpaja: Muutosvoimat TKI toiminnan ajureina. Joulukuussa julkaistussa toisessa osassa kuvaamme konkreettisemmin kokemuksiamme ja havaintojamme työpajan toteutuksesta ja tuloksista.
Kuvituskuvan on luonut Emilia Risu Adobe Express AI työkalulla
Kolme horisonttia
Kun kolmen horisontin menetelmäkehikko lanseerattiin 1990-luvun lopulla, perustui se McKinsey & Companyssa tehtyihin tutkimuksiin (Baghai, Coley & White 1999; McKinsey Quarterly 2009). Tavoitteena oli selvittää, miten yritysten kasvumahdollisuuksia voitaisiin tukea heikentämättä niiden tämänhetkistä suorituskykyä. Kehikon perusidea oli yksinkertainen: yritysten kasvu mahdollistuu, kun toimintaa kehitetään samanaikaisesti eri aikajänteillä, erilaisin tavoittein. Tätä yritysten pitkälle tulevaisuuteen luotsaava strategisen suunnittelun keskustelua on viimeisen vuosikymmenen aikana viety Suomessa eteenpäin muun muassa ns. ekosysteemisen markkinamuotoilun konseptin avulla (Nenonen & Storbacka 2010; 2018).
Tässä blogissa nojaamme kuitenkin futuristi Bill Sharpen 2000-luvun alussa kehittelemään ja sittemmin laajasti tunnetuksi tulleeseen kolmen horisontin menetelmäkehikkoon (Sharpe 2013), josta esimerkki kuvassa 1. Siinä missä ensimmäinen horisontti (H1) edustaa vallitsevaa järjestelmää kuvaten nykyhetken tilannetta ja siihen liittyviä muutospaineita, kolmas horisontti (H3) edustaa toivotun tulevaisuuden visiota. Näiden väliin jäävä toinen horisontti (H2) kuvaa puolestaan niitä arvovalintoja ja toimia, joiden avulla siirtymä ensimmäisestä kolmanteen horisonttiin mahdollistuu.
Kuva 1. Kolme horisonttia -kehikko. Lähde: Risu & Saastamoinen 2024 mukaillen Sharp 2013 & Raworth 2018.
Kehikon suuri suosio perustuu siihen, että se on sekä yksinkertainen että oivalluttava. Vaikka kehikko itsessään ei luo suuntaviivoja tulevaisuuteen, voidaan sitä hyödyntää esimerkiksi keskustelun herättelijänä (uudet havainnot ja oivallukset), jännitteiden esille nostajana (ristiriidat tavoitteiden, toimijoiden ym. välillä) ja visioinnin tukena (vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien työstäminen). Tyypillisimmillään kehikkoa hyödynnetään osana strategiaprosessia – josta esimerkkinä Sitran uuden strategian luominen.
Transformatiivinen muutos tapahtuu kakkoshorisontissa (H2)
Vaikka kolmen horisontin kehikkoon on jo lähtökohtaisesti sisäänrakennettu ajatus toimintaympäristöissämme tai -malleissamme tapahtuvasta muutoksesta, jää ajatus transformaatiosta helposti puolitiehen. Yksi oivallinen tapa haastaa kolmen horisontin ajattelua on yhdistää se taloustieteilijä Kate Raworthin donitsitalousajatteluun. Tämä vastaa hyvin myös kesäkuun alussa Helsingissä pidetyn kestävän kehityksen maailmankonfferenssin avanneessa paneelissa esiin tuotuun tarpeeseen vähentää jännitteitä lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteiden välillä.
Donitsitalousajattelussa (kuva 2) planeetan ekologisen kantokyvyn rajoja tarkastellaan suhteessa YK:n Agenda2030 mukaisiin sosiaalisen kestävyyden tavoitteisiin (Suomen YK-liitto 2024) sekä ihmisistä että ympäristöstä huolehtien. Kiinnittämällä huomiota elämisen perustarpeiden tasapuoliseen täyttymiseen se tuo esille hyvinvoinnin kytkökset terveyteen ja koulutukseen sekä joukon yhteiskunnan toimivuuteen liittyviä elementtejä kuten sosiaalisen tasa-arvon (Raworth 2018a 50–57, 285). Samalla se auttaa meitä ravistelemaan käsityksiämme muun muassa siitä, millaisin innovaatioin siirtymä lineaaritaloudesta regeneratiiviseen talouteen olisi mahdollista. Regeneratiivisuudella viittaamme olemassa olevaa uusintavaan, joko terveyttä ja elinvoimaa vahvistaviin tai muulla tavoin elvyttävään ja elävöittävään toimintaan (Hellström 2023).
Kuva 2. Sosiaalisten ja planetaaristen rajojen donitsi. Lähde: Kate Raworth ja Christian Guthier 2020. CC-BY-SA 4.0
Raworthin (2018b) mukaan ensimmäinen horisontti (H1) edustaa vielä vallalla olevaa lineaaritaloutta (ns. business-as-usual), jossa kulutamme planeetan resursseja ylittämällä sen kantokyvyn. Donitsitalousajattelua mukailleen tämä horisontti edustaa rappeuttavaa ja eripuraa luovaa taloutta, jossa epätasapuolisuus korostuu eri toimijoiden välillä. Kolmas horisontti (H3) puolestaan edustaa kestävien, toivottujen tulevaisuuksien ihannetilaa. Näiden toivottujen tulevaisuuksien siemenet näkyvät meille jo nyt muun muassa heikkoina signaaleina, orastavina muutosilmiöitä tai eri tavoin marginaaleihin jääneinä ratkaisuina. Vallalla olevan lineaaritalouden (H1) ajattelumallien korvaaminen sekä toiminta, joka mahdollistaa regeneratiivisten, käytössä olevien resurssien oikeudenmukaisemman jakautumisen (H3) edellyttävät näiden siementen itävän ja vahvistuvan.
Jotta siis voimme saavuttaa toivomamme kestävät tulevaisuudet (H3), tulisi huomion kiinnittyä siihen, miten toinen horisontti (H2) toimii areenana distruptiivisille, perinteisiä toimintatapojamme ja ratkaisumalleja haastaville ideoille. Olennaista on tehdä asioita uudella tavalla dynaamisesti eri toimijoiden kanssa. Tällöin toimintaympäristön tila liikkuu horisontti ykkösestä (H1) kohti horisontti kolmosta (H3). Parhaimmillaan syntyy innovatiivisia ratkaisuja (H2+), jotka edistävät matkaa kohti kolmatta horisonttia (H3) eli toivottavia kestäviä tulevaisuuksia. Haasteen luovat ratkaisut (H2-), jotka päinvastoin pidentävät vallalla olevan lineaaritalouden järjestelmän (H1) elinkaarta. (Raworth 2018b.)
Kuva 3. Toisen horisontin (H2) vaikutus kehikossa. Lähde: Risu & Saastamoinen 2024 mukaillen Sharp 2013 & Raworth 2018.
H2+ valjastaa innovaatiot muutokseen
Yksi esimerkki lineaaritaloutta ylläpitävästä ratkaisusta (H2-) on pikamuotiketjujen vaatteidenkierrätysohjelmat, joissa kuluttajille luvataan helppo tapa kierrättää kaiken kuntoisia tekstiilejä. Muun muassa H&M palkitsee kuluttajia tekstiilien kierrätyksestä etukupongilla. Tällainen toimintatapa kuitenkin kannustaa lisäämään pikamuodin kulutusta. Myös tekstiilien kierrätys on havaittu ongelmalliseksi. Vuonna 2020 MOT raportoi, kuinka huonokuntoisetkin vaatteet matkaavat kuukausien ajan kierrätyslaatikoista lajittelukeskuksiin ja sitä kautta esimerkiksi Afrikan maiden satamiin – sen sijaan, että poistotekstiilejä jatkojalostettaisiin täällä Suomessa. Vuonna 2023 Yle uutisoi H&M-vaateketjun kierrätyskumppanien edelleen vieneen Ghanaan noin miljoona vaatekappaletta vuodessa. Myytäväksi tai kierrätykseen kelpaamaton tekstiilijäte on valtava ympäristöongelma.
Kuitenkin merkkejä muutoksesta kohti kestävämpää kulutusta näkyy jo. Näitä innovatiivisia ratkaisuja (H2+) edustavat muun muassa kuluttajakäyttäytymistä kestävämpään suuntaan ohjaavat vaatteiden vertaisvuokrauspalvelu sekä planetaarinen pukeutuminen. Esimerkiksi ROBES Rental -yritys ei omista yhtään vaatekappaletta, vaan tarjoaa kuluttajille alustan, jolla ihmiset vuokraavat laadukkaita merkkivaatteita ja -asusteita toisilleen. Pikamuotia ei valikoimasta löydy. Näitä muutoksia yhdistää halu ohjata kuluttajia tekemään kestävämpiä valintoja ja rajoittamaan kuluttamista: Maapallon kantokyky kestää laskelmien mukaan vain seitsemän vaatehankintaa vuodessa. Planetaarinen pukeutuminen sen sijaan nostaa esiin suunnitelmallisuuden, jonka myötä hutiostokset vähenevät ja rahaa säästyy. Uuden ostamisen sijaan laadukkaita vaatteita kannattaa korjata sekä ostaa käytettyinä. Uusia ratkaisuja kuluttamiseen tarjoavat myös tekstiiliteollisuuden pyrkimykset korvata neitseellisen tekstiilimateriaalien käyttöä tuottamalla vaihtoehtoisia kuituja puuvillapitoisesta tekstiilijätteestä sekä selluloosapohjaisista jätevirroista kuten paperista ja oljesta. Prosessi vähentää tekstiilijätteen määrää ja tukee kiertotaloutta.
Miten tukea kakkoshorisontissa tarpeellista transformaatiota?
Kuten Ketonen-Oksin ja Vigrenin (2024) tekemä laaja kirjallisuuskatsaus sekä myös sen innoittamana kohta ilmestyvä Futuran teemanumero transformatiivisesta tulevaisuustyöstä (2/24) omalta osaltaan tuovat esille, transformatiivisuuteen liittyvä käsitteenmäärittely vielä aika hajanaista ja jäsentymätöntä. Tämä todentuu etenkin keskusteluissa transformaatiota tukevista menetelmistä ja prosesseista, joita myös kolmen horisontin menetelmäkehikko edustaa. Syy on yksinkertainen ja tuttu jo Einsteinin lausumana oivalluksena tunnetusta sananparresta: Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne.
Huolemme ei kohdistu oivalliseen kolmen horisontin menetelmään itsessään vaan sen käyttöä ohjaaviin arvoihin ja ajatusmalleihin – sekä puhtaasti ajattelun puutteeseen. Siinä missä olemme edellä esitetyin esimerkein pyrkineet osoittamaan, ettei kolmen horisontin malli itsessään vielä takaa sen avulla kehitettyjen innovaatioiden ja strategioiden transformatiivisuutta, kyse on enemmänkin siitä, ettemme käy riittävästi keskustelua horisonttien H2+ ja H2- välisistä eroista.
Esimerkiksi tekstiilituotannossa yksi keskeisistä haasteista on ollut tapamme käyttää paljon vettä ja maata kuitujen kasvattamiseen. Tekstiilituotannon värjäys- ja viimeistely aiheuttaa n. 20 % maailman puhtaan veden pilaantumisesta. Yli 14 miljoonaa tonnia mikromuovia on syntynyt synteettisten materiaalien pesusta, jotka päätyvät planeettamme valtameriin. Vaatteiden tuotannolla katsotaan olevan myös tuhoisia vaikutuksia niin ihmisen terveyteen kuin eläimiin ja ekosysteemeihin alueilla, joissa tekstiilitehtaat sijaitsevat. (EU, 2024. Tekstiilituotannon ja -jätteen vaikutus ympäristöön.)
Toisaalta hyvä esimerkki transformaatiosta kohti kestävämpiä toivottuja tulevaisuuksia (H3) on englantilainen muotialan toimija Mother of Pearl (MOD), joka muutti toimintaansa niin, että vastuullisuus on jokaisen yritystoiminnan päätöksen keskiössä. He eivät lähteneet valitsemaan vain yksittäisiä toimia, kuten vaihtamaan tuotteiden kankaita vastuullisimmaksi (H2-) vaan rakensivat koko yrityksen arvoketjun läpinäkyväksi ja kestäväksi (H2+). Heidän vastuullisen vaatemallistonsa pääperiaatteita ovat, että materiaalit ovat orgaanisia (GOTS-sertifioitu puuvilla ja villa) ja että tuotanto on jäljitettävissä sekä tapahtuu alueellisesti pienellä alueella (villan keruu ja puhdistaminen, kehrääminen ja kankaan neulonta). Vettä ja kemikaaleja käytetään mahdollisimman vähän (esim. pesu höyryllä ilman kemikaaleja tai kankaan kauhduttaminen otsonikäsittelyllä). Lisäksi mallisto on yhteiskunnallisesti vastuullinen (ei lapsityövoimaa, työntekijöille maksetaan kohtuullinen palkka) ja se huomioi eläinten hyvinvoinnin (mulesing-vapaa villa). (Rehellinen muoti 2022.)
Se, missä määrin transformaatiot tuottavat lopulta vain inkrementaalisia muutoksia vailla kokonaisjärjestelmän ja sitä ohjaavien ajattelu- ja toimintamallien muutosta, riippuu pitkälti siitä, miten ymmärrämme uusintamisen. Ranskalaisen tutkijakollektiivin vuonna 2021 julkaisemassa transformaatioihin syväluotaavassa oppikirjassa tämä todetaan napakasti: Toimijuus edellyttää asioiden ymmärtämistä, transformaatio asioihin perehtymistä (Ketonen-Oksi 2022 mukaan Collectif Fortes 2021). Toteamus on hyvin samansuuntainen ekososiaalisen sivistyskäsityksen kanssa, asettaen kestävien toivottujen tulevaisuuksien lähtökohdaksi hyvinvoinnin ja vaurauden käsitteiden nykyistä laveamman ymmärryksen. Tämä on mitä suuremmissa määrin yhteydessä tulevaisuusvallan käsitteeseen. Valitettavasti, kuten viime päivien uutisvirroista on voinut havaita, eivät valtaa pitävät tahot useinkaan ole valmiita kyseenalaistamaan heille suotuisien taloudellisten järjestelmien toimivuutta.
Valjasta innovaatiot muutokseen (H2+)!
Älä tue ajattelemattomuuttasi (H2-) vanhentunutta rappeuttavaa järjestelmää. Pohdi muun muassa näitä kysymyksiä:
Miltä näyttää transformatiivisen tai regeneratiivisen uudistumisen läpikäynyt todellisuus?
Missä määrin ajatuksemme transformaatiosta toisintavat jo olemassa olevaa ja missä määrin niitä olisi mahdollista tai syytä haastaa?
Millaista ajattelua ja prosessiohjausta vaativat ideat ja innovatiiviset ratkaisut, joilla on realistisia mahdollisuuksia tukea radikaalisti parempien tulevaisuuksien toteutumista?
Millaista ajattelua ja osaamista vaaditaan transformatiiviseen tulevaisuustyöhön pyrkiviä prosesseja ohjaavilta toimijoilta?
Ketonen-Oksi, S. 2022. Tavoitteena kollektiivinen tietoisuus ajattelu- ja toimintamalliemme ekososiaalisista vaikutuksista. Kirja-arvio. Futura 4/2022, s. 97-100.
Ketonen-Oksi, S. & Vigren, M. 2024. Methods to imagine transformative futures. An integrative literature review. Futures 157.
Ratworth, K. 2018 a. Donitsitaloustiede – Seitsemän tapaa ajatella kuin 200-luvun taloustieteilijä. Terra Cognita Oy: Helsinki.
Maailmamme on kohdannut jo pidemmän aikaa erilaisia epävarmuutta aiheutuvia kompleksisia haasteita: ilmastonmuutos, teknologian nopea kehitys, ja yhteiskunnalliset muutokset muovaavat elämäämme ja työtämme uusilla tavoilla. Jotta tulevaisuudessa koulutus ja ammattitaito vastaisivat näihin haasteisiin ennakkoluulottomasti ja innovatiivisesti kaikki kestävän kehityksen ulottuvuudet huomioiden, olemme Forssan ammatti-instituutissa omaksuneet transformatiivisen oppimisen toimintamallin. Transformatiivinen oppiminen on prosessi, jossa opiskelija kokee syvällisiä muutoksia näkemyksissään ja asenteissaan.
Kuvituskuva: Opiskelijoiden ideoimat taitotittelit Perttu Pölösen innoittamana
Transformatiivinen oppimismalli korostaa kriittistä reflektiota, jossa opiskelijat kyseenalaistavat ja arvioivat uudelleen omia uskomuksiaan ja arvojaan. Tavoitteena on saavuttaa perustavanlaatuinen ymmärryksen muutos itsensä ja maailman suhteen. Perustuen Jack Mezirow’n tutkimuksiin (2018) transformatiivinen oppiminen edistää henkilökohtaista kasvua ja kehitystä tehostamalla opiskelijoiden kykyä sopeutua uusiin näkemyksiin ja käytäntöihin sekä valmistautua tuleviin muutoksiin. Transformatiivisuus tarkoittaa meille erityisesti tulevaisuusvalmiuden ja muutosjoustavuuden lisäämistä meidän opiskelijoidemme sekä kaikkien sidosryhmiemme keskuudessa – haluamme vahvistaa tulevaisuustoimijuutta niin, että jokainen kokee pystyvänsä kantamaan kortensa kekoon kohti hyvää ja kestävää tulevaisuutta
Esimerkkejä transformatiivisesta oppimisesta ja tulevaisuustyöstä
Forssan ammatti-instituutti on osa Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymää, johon kuuluvat myös Faktia Oy ja FOKKA-säätiö. Koulutuskuntayhtymän lähestymistapa ammatilliseen koulutukseen, opetukseen ja työelämäyhteistyöhön perustuu vahvasti siihen uskoon, että jokainen voi olla muutoksen tekijä. Olemme sitoutuneet luomaan kestävää tulevaisuutta, jossa ekologinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen vastuu ovat toimintamme ytimessä. Kaikki toimintamme perustuu arvoihin: vastuullisuus, edelläkävijyys ja yhteisöllisyys.
Olemme kehittäneet ympäristön, jossa opiskelijat ja henkilöstö rohkaistaan jatkuvasti innovoimaan ja oppimaan sellaisia uusia taitoja, jotka ovat relevantteja tulevaisuuden työelämässä. Tämä ei ole vain opetussuunnitelman elementti vaan on osa instituuttimme kulttuuria, jossa tiimityö, yhteistyö paikallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa sekä intohimo kestävän tulevaisuuden kehittämisen ohjaavat toimintaamme. Koulutuksen keskiössä on humanistinen näkökulma, joka korostaa opiskelijoiden ja henkilökunnan kokonaisvaltaista hyvinvointia ja yhteiskunnallista vastuuta. Ymmärrämme, että manuaalisten taitojen ja käsityön arvo kasvaa tekoälyn ja digitalisaation myötä, ja OECD:n johtavan asiantuntijan näkemyksen (Veeber, Syrjäläinen & Lind 2015; Schleicher 2019; Folisi, Rosso & Prina 2024) mukaan koulutuksen tulee enemmän keskittyä luotettavan kompassin ja navigointivälineiden tarjoamiseen opiskelijoille monimutkaisessa, epävarmassa maailmassa.
Yhteistyössä kohti kestävää tulevaisuutta
Vahva yhteys työelämään ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen ovat avainasemassa, kun rakennamme siltoja tulevaisuuteen. Forssan ammatti-instituutti tekee tiivistä yhteistyötä paikallisten yritysten, säätiöiden ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa, jotta voimme tarjota opiskelijoillemme todellisia, käytännön oppimiskokemuksia, jotka valmistavat heitä tulevaisuuden työelämään. FAI Tulevaisuusakatemia -toimintamallimme on esimerkki tästä lähestymistavasta, jossa opiskelijat, työelämän edustajat ja henkilökunta tutkivat yhdessä tulevaisuuden trendejä, oppivat uusia innovatiivisia taitoja ja valmistautuvat tulevaisuuden työelämän tarpeisiin. Emme vain reagoi tulevaisuuden tarpeisiin, vaan pyrimme ennakoimaan ja muovaamaan niitä. FAI Tulevaisuusakatemian toimintamalli perustuu yhteisöllisyyteen ja eri toimijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön.
Kuva 1. FAI Tulevaisuusakatemian visuaalinen hahmotelma (Elo-Vuola, Nummenpää & Salo, 2021)
Opiskelijoiden kanssa tehtävä tulevaisuustyö
Yksi esimerkki FAI Tulevaisuusakatemian toiminnasta ovat Yhteisölliset siivouspäivät. Vuonna 2022 teemana oli erityisesti uudenlaisten taitotitteleiden keksiminen tulevaisuuden työelämän tarpeisiin, pohjautuen futuristi Perttu Pölösen tulevaisuusidentiteetteihin. Näistä opiskelijoiden ja henkilöstön yhteisistä keskusteluista syntyi mahtavia uusia titteleitä kuten tetrikko (osaamisen tarkastaja), 5GExplorer ja uudistumisspesialisti. Tämä luova prosessi ei ainoastaan valmista opiskelijoitamme tulevaisuuden työelämään, vaan myös innostaa heitä kuvittelemaan ja luomaan uusia mahdollisuuksia (Isidori et al. 2023, 33). Samassa pajassa tutustuttiin myös Hollannissa kehitettyyn Minecraftissa toimivaan Tulevaisuusmuseoon, kokeiltiin tulevaisuuspakopelin ratkaisemista sekä pohdittiin tulevaisuudessa vaikuttavia teknologioita ja niiden roolia tulevaisuuden yhteiskunnassa.
Vuonna 2023 Yhteisöllisen Siivouspäivän puolestaan keskityttiin kestävän tulevaisuuden ideointiin kolmen erityyppisen tehtävänannon kautta: 1) taaksepäin katsominen, 2) kestävän tulevaisuuden visiointi sekä 3) kestävän tulevaisuuden tekeminen. Nämä kolme tehtävää edistivät kokonaisvaltaista aikakäsityksen ja tulevaisuustietoisuuden sekä toimijuuden vahvistamista kestävää tulevaisuutta tavoiteltaessa. Tänä vuonna palaamme tulevaisuuden oppiaineiden kehittämiseen sekä oman alan hyvän tulevaisuuden hahmottamiseen – tavoitteena on luoda jatkuvuutta ennakointityöhön sekä tulevaisuustyön perinteitä. Tähän liittyy myös yhteistyö Next Generation Foresight Practitioners Young Voices Awardsin kanssa. Tänä keväänä tulemme myös yhdistämään tulevaisuusajattelua ja luovuutta kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa hyödyntäen Inner Development Goals -viitekehyksen tavoitteita eli rohkaisemalla opiskelijoita pohtimaan omaa ajattelua ja toimintamallejaan.
Kuva 2. Tulevaisuuspajan loppufiiliksiä keväällä 2023
Kuva 3. Mainos “oman alan hyvä tulevaisuus”-kyselystä
Tom Lombardon mukaan (2009, 3) tulevaisuustietoisuus pohjautuu ihmisen peruskyvykkyyksiin hahmottaa muutosta ja aikaa. Samalla hän nostaa myös tunteiden ja motivaatiotekijöiden merkitystä osana tulevaisuustietoisuuden kehittämistä. Tulevaisuuslukutaito taas tarkoittaa edellä mainitun ymmärryksen ja tietoisuuden aktiivista käyttämistä nykyhetkessä tapahtuvassa päätöksenteossa, joka on koulutussektorilla erityisen tärkeässä roolissa (Pouru-Mikkola & Wilenius 2018).
Henkilöstön tulevaisuustietoisuuden lisäämiseen ja tulevaisuuslukutaidon kehittämiseen panostetaan jatkuvasti. Meillä Forssassa on organisaation strategisille painopisteille omat koordinaattorit, joiden tehtävänä on edistää niitä yli tiimien rajojen ja yhteistyötiimien toiminnan kautta. Yksi painopisteistä on tulevaisuus.
Vuonna 2023 organisaation palvelutiimit visioivat oman tiimin kesken tulevaisuutta vuonna 2040 ja esittelivät niitä vertaisarvioinnin keinoin toiselle tiimille. Tässä tehtävänannossa pyrkimyksenä oli yksilötason tulevaisuusajattelun kehittyminen nykyisyyden ja tulevaisuuden välisen sillan rakentamisen kautta, pohtimalla ovatko nykyiset hyvät käytänteet pysyneet samoina myös vuonna 2040. Tiimitasolla puolestaan kehitettiin tulevaisuustaulukkoa hyödyntämällä systeemistä ajattelutapaa (muutostekijöiden kartoittaminen). Tuloksena syntyi monennäköisiä tulevaisuuskuvia, osa oli positiivisempia kuin toiset, josta huomasi hyvin kytköksen nykyisyyden ja tulevaisuuksien hahmottamisen välillä. Tuike-tiimi (koulutuksen hallinto ja kehittäminen) ideoi tulevaisuuden, jossa ilmastopakolaisten osaamistarpeisiin pystytään vastaamaan esimerkiksi huipputeknologiaa hyödyntämällä ja jossa työkäytänteet ovat muuttaneet muotoaan (katso kuva 4).
Kuva 4. Midjourney:llä luotu kuvituskuva Tuike-tiimin “oravanpyörä” visioon: tekoälyn hahmottama oravanpyörä, johon on rakennettu työskentelytiloja
Tulevaisuuskoordinaattorin työnkuva tukee organisaation kilpailukykyä ennakoinnin menetelmin – toimintaympäristön muutosten vaikutusten kokonaiskuvan hahmottaminen auttaa koulutusorganisaatiota valmistautumaan ennakkoon mahdollisiin kehityssuuntiin, johon täytyy reagoida. Tulevaisuuskoordinaattorin tehtävänkuvaan kuuluu kilpailukyvyn vahvistaminen, jonka voimavarana ennakointi ja koko organisaation tasolla tehtävä tulevaisuustiedon keruu toimii hyvin. Tavoitteina on kehittää erityisesti opiskelijoiden valmiuksia kohdata erinäköisiä tulevaisuuksia. Tulevaisuustietoisuutta on hyvä mitata eri menetelmin kuten tulevaisuuskyselyiden avulla ja jatkuvaa kehittämistyötä tehdään erityisesti systemaattisen ennakointijärjestelmän luomiseksi.
Työelämän edustajien ja päättäjien kanssa tehty tulevaisuustyö
Työelämän edustajien kanssa vahvistui tulevaisuusajattelu erityisesti elintarvikealan edustajien kanssa, jotka tekivät tiiviisti ennakointityötä ja pohtivat tulevaisuuden osaamistarpeita sekä keskustelivat erilaisista ruoka-alaan liittyvistä tulevaisuuskuvista. Tässä auttoivat esimerkiksi megatrendien vaikutusten analyysi, jota teimme koulutuskuntayhtymän omistajakuntien edustajien kanssa osana strategian päivittämistyötä vuoden 2022 aikana ja samantyyppisiä työelämän tulevaisuuden osaamistarpeisiin linkittyviä keskusteluita on jatkettu niin työelämän kuin päättäjien kanssa. Transformatiivisuus näkyy erityisesti toiminnallisten tulevaisuusajattelun kehittämistä tukevien tehtävien kautta – haastamalla pohtimaan oman mukavuusalueen ulkopuolella olevia asioita. Eri roolien kautta trendien vaikutusten tarkastelu on auttanut näkemään systeemisyyttä sekä lisännyt toimijuutta. Tarvitaan vahvaa yhteistä tahtotilaa, johon nämä dialogit ja keskustelutilaisuudet antavat hyvän perustan.
Tulevaisuus kuuluu kaikille. Jokainen voi olla muutoksen tekijä omalla alallaan, olipa kyseessä sitten kestävä elintarvikeala, uusiutuvan energian teknologiat, terveydenhuolto tai media-ala. Meidän tehtävämme ammatillisessa koulutuksessa on varmistaa, että opiskelijamme lähtevät luotamme valmiina olemaan tuon muutoksen eturintamassa, ylpeinä ammattilaisina, joilla on vahva tulevaisuususko ja kyky rakentaa kestävämpää tulevaisuutta. Siksi tässäkin blogissa esiteltyä transformatiivista tulevaisuustyötä on syytä edistää erilaisia keinoja hyödyntäen – olemmehan itse vastuussa hyvästä tulevaisuudesta!
Kristiina Paju työskentelee hanke- ja tulevaisuuskoordinaattorina Forssan ammatti-Instituutissa. Tunnustuksena kestävän kehityksen eteen tehdystä työstä instituutti on ensimmäinen OKKA-säätiön Kestävän Tulevaisuuden sertifikaatin saanut ammatillinen oppilaitos Suomessa (vuosi 2021). Lokakuussa 2023 Paju esitteli Forssassa tehtyä tulevaisuustyötä World Futures Studies Federationin konferenssissa, jossa suomalainen koulutusjärjestelmä keräsi kiitosta tulevaisuusajattelun jalkauttamisesta eri koulutusasteille.
Lähteet
Folisi, F., Rosso, F. & Prina, M. 2024. Crafting the Future: Five Squared [5²]. European Training Foundation. doi:10.2816/36996 [viitattu 15.4.2024]
Isidori, E., Alonzi, R., Leonova, I., De Martino, M., Poplavskaya, N. & Sandor, I. (2023). Futures Education and Creativity: From Theory to Practice. Educatia 21 Journal (25) – Special Issue, 28-37. doi: 10.24193/ed21.2023.25.03
Lombardo, T. 2009. Understanding and teaching futures consciousness. On The Horizon The International Journal of Learning Futures. 5/2009. DOI: 10.1108/10748120910965476 [viitattu 19.4.2024]
Pouru-Mikkola, L. & Wilenius, M. 2018. Tulevaisuuslukutaito navigaatiovälineenä kuudennessa aallossa: kuinka integroida tulevaisuus lukio-opetukseen? Tulevaisuudentutkimus Suomessa tänään ja huomenna – TVA 20 vuotta. Futura, 37 (3).
Juuri nyt kulttuuri- ja opetusministeriössä valmistellaan kulttuuripoliittista selontekoa, jonka määräaika on tämän vuoden kesäkuu. Tässä blogimerkinnässä esitellään kulttuurin tulevaisuuteen liittyviä ajatuksia, joita syntyi ja joista keskusteltiin Tutu-seuran, Suomen musiikkitieteellisen seuran ja Metropolia-ammattikorkeakoulun kesken. Ajatusten vaihto näiden tahojen välillä käynnistyi syksyllä 2023, kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa pidettiin yhteistyöseminaari Musiikki toivotuissa tulevaisuuksissa.[i]
Opetus- ja kulttuuriministeri Sari Multalan asettaman kulttuuripoliittista selontekoa valmistelevan työryhmän tehtävänä on esittää a) tulevaisuuskuva ja b) tarvittavat toimenpiteet, joiden perustana ovat taide- ja kulttuurialan tilannekuva sekä keskeiset toimintaympäristöä muuttavat tekijät.[ii]
Onko kulttuuripoliittisella selonteolla väliä?
Edellinen valtioneuvoston kulttuurin tulevaisuutta käsitellyt selonteko annettiin 2011 Stefan Wallinin opetus- ja kulttuuriministerikaudella.[iii] Se oli omana aikanaan varsin edistyksellinen ja monipuolinen. Selonteossa visioitiin kulttuurin tilaa Suomessa vuonna 2035. Tärkeimmiksi mahdollisuuksiksi nostettiin kestävä kulttuuri, kulttuurinen moninaisuus ja luovuus, jotka tuottavat hyvinvointia, taloudellista kasvua ja kulttuurin vahvempaa yhteiskunnallista vaikuttamista.
Käytännössä kuitenkin taide ja kulttuuri jäivät sivurooliin seuraavissa hallitusohjelmissa, eivätkä aiheet ole olleet 2010 jälkeen lähellä hallitusten toiminnan ja päätösten ydinkysymyksiä. Joitakin selonteon tavoitteita on silti ollut löydettävissä hallitusohjelmien ja toteuttamissuunnitelmien teksteistä sekä konkreettisista toimenpide-ehdotuksista.[iv] Siksi ei ole samantekevää, millä aktiivisuudella kulttuuriala ja sen toimijat vaikuttavat selontekoon.
Uusia konsepteja kansalaisvaikuttamiseen
Vuoden 2024 selontekoa on haluttu valmistella laajapohjaisessa vuorovaikutuksessa alan toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Tarjolla on ollut useita vaikuttamisen paikkoja.
Esimerkiksi valtiosihteeri Elina Laavin ideoima ja Kulta ry:n lanseeraama Olohuonekeskustelu-konsepti houkutteli järjestämään vapaamuotoisia tapaamisia kavereiden, oman lukupiirin, taidekerhon tai harrastajakuoron jäsenille:
Voisiko sinun olohuoneesi olla kulttuurisalonki? Järjestä ystävien kanssa kulttuurikeskustelu! Kulttuuri- ja taide-elämä uudistuu alati, mutta mihin suuntaan, siinäpä kysymys, johon voi kuka tahansa kulttuurin ystävä, harrastaja, rakastaja ja kuluttaja nyt vaikuttaa. Valmisteleva työryhmä haluaa kuulla, mitä juuri sinun olohuoneessasi keskustellaan kulttuurista ja taiteesta.
Olohuonekeskusteluun sai kutsua selontekoa valmistelevan työryhmän jäseniä ulkopuoliseksi innostajaksi ja teemaan johdattelevaksi alustajaksi. Keskustelun tulos tai keskeinen viesti oli mahdollista lähettää suoraan osaksi kulttuuripoliittisen keskustelun ydintä Kulta ry:n sivuilta löytyvällä niin sanotulla inspiraatiolomakkeella.[v]
Tutu-seuran ja Metropolian musiikin koulutuksen olohuonekeskustelu
Vapaamuotoisen vaikuttamisen vuoksi Metropolian kulttuurialan asiantuntijoita ja esihenkilöitä sekä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran edustaja Erkki Aalto kutsuttiin 27. helmikuuta 2024 yksityiskotiin Etelä-Helsinkiin kahden tunnin mittaiseen olohuonekeskusteluun. Sen aluksi Kulta ry:n toiminnanjohtaja Rosa Meriläinen kertoi selontekoa valmistelevan työryhmän tavoitteista ja siitä mikä juuri silloin oli ajankohtaista. Hän korosti selonteon pitkän aikavälin vaikuttavuutta: vaikka nyt valtiontalouden tilanne on heikko ja koko ajan puhutaan säästöistä ja leikkauksista, täytyy olla visio tulevaisuudesta ja pyrkiä sitä kohti.[vi] Alustuksen jälkeen keskusteltiin inspiraatiolomakkeen suuntaviivojen mukaisesti tilaisuuden teemasta erityisesti ammattikorkeakoulujen näkökulmasta.
Tavallinen tiistai-iltapäivä tuntui kohoavan arjen yläpuolelle näkemyksellisten keskustelijoiden ansiosta. Vaikutuksen teki jo se, miten laaja-alaisesti musiikin ja kulttuurin yhteiskunnallisesta potentiaalista puhuttiin. Sen lisäksi vakuuttavuutta keskusteluun antoi se, että puheilla oli katetta. Ei puhuttu toiveista, haaveista tai pilven takaisista maailmoista, vaan asioista, joita ammattikorkeakoulujen kulttuurialalla oli jo pitkän aikaa kokeiltu, kehitetty ja arvioitu. Paitsi tutkintoon johtavassa koulutuksessa, myös lukuisissa hankkeissa ja taiteellisessa toiminnassa on osana opiskelijoiden oppimista luotu verkostoja ja tuotu uudenlaista lisäarvoa yhteiskunnan eri sektoreille.
Tärkeää oli myös, että selontekoa valmistelevan työryhmän jäsen Meriläinen oli mukana koko keskustelun ajan. Hän sai uutta tietoa ammattikorkeakoulujen roolista alueensa kulttuuritoiminnan keskittyminä ja tulevaisuuden kulttuuriammattilaisten kouluttajina. Sillä voi olla enemmän merkitystä, kuin kannanotoilla tai verkkokyselyihin vastaamisella.
Millaista kulttuuriosaamista tulevaisuus tarvitsee
Olohuonekeskustelun ensimmäinen teema liittyi kulttuurin ja taiteen tulevaisuuteen, siihen missä edellä mainitun inspiraatiolomakkeen mukaan ”pitäisi tehdä loikka” tai ”mikä olisi maamme kannalta ehdottoman tärkeää”.
Tällaiseksi nousi kulttuurin tunnistaminen ja tunnustaminen kansakunnan henkisen kriisinkestävyyden tuottajana ja omaan kotiseutuun sitoutumisen varmistajana.
Emme elä ollaksemme terveitä, vaan ihmisinä tarvitsemme merkityksellisyyden kokemuksia. Sellaista on esimerkiksi ylpeys omasta maasta, kotipaikasta tai yhteisöstä. Juuri tässä ammattikorkeakoulut ovat vahvoja toimijoita, kulttuuri kun ei synny itsestään eikä ainoastaan taiteilijoiden välityksellä.[vii]
Ammattikorkeakoulujen kulttuurialat ja niiden kouluttamat toimijat ovat avainasemassa alueellisen elinvoiman tuottamisessa ja heidän arvostuksensa olisi nostettava osaamisen ansaitsemalle tasolle.
Keskeisinä kulttuuripoliittiseen selontekoon liittyvinä teeseinä nostettiin esiin seuraavat kahdeksan tulevaisuuden visiota:
musiikki nähdään ihmisen sellaisen kasvun perustana, jossa materia ei dominoi ja joka ei haaskaa luonnonvaroja
elävän musiikkisuhteen ja yhteisöllisen musiikkipedagogiikan tunnustetaan vaikuttavan kansalaisten hyvinvointiin, koheesioon, resilienssiin ja merkityksellisiin kokemuksiin. Ne nähdään tärkeinä elämän jokaisessa vaiheessa mielenterveyden pilarina. Musiikkikasvatusta vaalitaan ja vahvistetaan
kulttuurialojen korkeakoulutettuja ja osaamistaan monipuolisesti soveltamaan kykeneviä ammattilaisia pidettäisiin yhteiskunnan voimavarana ja rationaalisena, tavoiteorientoituneena työvoimana, ei yhteiskunnan rakenteista irrallisina toimijoina
kaikilla Suomen alueilla olisi väestömäärään suhteutettu riittävä määrä palkattuja musiikki- ja taidepedagogeja tuottamassa osallistavaa toimintaa, ei vain taiteilijoita esiintymässä muille
musiikki tunnustetaan voimavaraksi maahanmuuttajien integroimisessa. Musiikin yhdistävä voima on useissa ammattikorkeakoulujen hankkeissa testattu ja todettu, nyt tarvitaan myös rakenteita ja musiikkipedagogikoulutusta maahanmuuttajataustaisille positiivisen kotoutumisen tukemiseksi.
kaikki saavat oppia soittamaan jotakin instrumenttia peruskoulun aikana. Erinomaisia malleja jo on, kuten monikulttuurinen Tempo-orkesteri, joka on toiminut jo yli 10 vuotta. Kustannustehokkuuden vuoksi jo kehitettyä ja toimivaa konseptia tulisi monistaa.
elämänmittainen musiikkipolku on turvattu jokaiselle: ei rajoituta vain esimerkiksi tiettyyn paikkaan, ikään, musiikin genreen tai taidealaan, vaan panostetaan kaikille avoimiin ja saavutettaviin korttelikonsertteihin, musiikkipuistoihin ja yhteisömusiikkileireihin
kuntien kulttuuri- ja vapaa-aikasektori uudelleenorganisoidaan laajassa yhteistyössä ammattikorkeakoulujen kulttuurialojen kanssa ja 4500 euron innovaatioseteliulotetaanmyös kulttuuritoimijoille yhteisöllisyyttä ja osallisuutta edistävään toiminnan käynnistämiseen.
Kulttuurialat rikastavat ekosysteemejä
Käsite ”kulttuuri” tarvitsisi maassamme raikasta tuuletusta ja selonteossakin sen esille nostamista, että kulttuurin panos monipuolistaa yhteiskunnan ekosysteemeitä. Juuri ammattikorkeakoulujen supervoima on opiskelun kaikkinainen tiivis työelämäyhteys. Kulttuurialan opinnoissa se merkitsee monipuolisia ammatillisia sidoksia myös muihin kuin kulttuurialan toimijoihin.
Esimerkiksi musiikkiosaamista hyödynnetään opetussuunnitelmissa laajasti ihmislähtöisten ratkaisujen suunnittelussa, kommunikaation ja mielikuvittelun edistämisessä, tunnesiteiden rakentajana, aivojen joustavuuden ja mukautumiskyvyn säilyttäjänä tai vaikkapa nuorten keskittymiskyvyn parantajana. Tutkinto-opiskelijoilla on vilkkaan hanketoiminnan ansiosta uusin tieto yhteiskunnan ilmiöistä ‒ ja kyky reagoida mahdollisiin uusiin tarpeisiin.
Työelämäyhteys ei tarkoita nykypäivän ammattikorkeakouluissa toimialaspesifiin piiriin rajautumista, vaan ongelmien ratkomista tai toimeksiantojen toteuttamista monialaisissa ryhmissä.[viii] Musiikilla ja sen ammattitaitoisilla pedagogeilla on laaja rooli kulttuurihyvinvoinnin eri kontekstissa, mutta yhteiskunnan rakenteissa osaamista ei vielä ymmärretä hyödyntää.[ix]
Katseet kääntyvät myös terveyspalveluja tarjoaviin yrityksiin. Voisivatko ne hyvinvoinnin ja vaikkapa paremman työelämän rakentamiseksi palkata vakinaiseen työsuhteeseen musiikki- ja taidepedagogeja tai kulttuurituottajia. Kun stressiin ja unettomuuteen jo suositellaan lääkkeettömiä hoitoja, voisiko musiikkipedagogin vastaanotolle päästä lähetteellä, jos tarvitsee tukea toimintakykynsä ylläpitoon ja työssä jaksamiseen.
Ketterä reagointi on juuri ammattikorkeakoulujen tunnuspiirre: uudet sisällöt tulevat kulttuurialalla opetussuunnitelmiin nopeasti. Kehittämistyön pohjalla on aktiivinen, nimenomaan työelämäläheinen ‒ ei niinkään taide- tai taiteilijalähtöinen ‒ uudistuminen TKI-toiminnan avulla. Alueellinen TKI-työ on tärkeää, koska se tuottaa juuri oman maakunnan tai kaupunkiseudun profiilille tärkeitä näkökulmia ja sisältöjä.
Resilienssiä tasa-arvoisen taideopetuksen avulla
Erilaisissa vaikeissakin kansallisissa tai globaaleissa haasteissa taiteen perusopetuksen tulisi olla turvattuna, jotta maamme selviää ja kehittyy tasapainoisten, luottamusta ja yhteenkuuluvuutta kokevien kansalaistensa varassa. Musiikkikasvatus ja kulttuuritoiminta koskettavat lapsia, koululaisia, nuoria, senioreita, erityisryhmiä, työyhteisöjä, harrastajia, vapaan sivistystyön kenttää ja syrjäytymisuhan alla olevia. Juuri tähän keskittyviä osaajia koulutetaan ammattikorkeakouluissa.
Innostavan musiikkitoiminnan organisoinnissa tarvitaan korkeaa laatua ja todellista osaamista.
Laatu on jatkuvaa kehittymistä, asiakaslähtöisten ratkaisujen aktiivista etsimistä, uusiutumista sekä osallistujille syntyvää luottamusta siihen, että ammattilaisella on eettinen asenne tukea toisten kehittymistä ja osaaminen kehittää jatkuvasti itseä tässä työssä.
Kirjoittaja FT, MuM Tuire Ranta-Meyer on suomalaisen musiikin ja musiikkikasvatuksen historian dosentti, vertaisarvioidun Musiikki-lehden päätoimittaja ja Metropolian yliopettaja.
[vi] Kulttuurialaa uhkaavista budjettileikkauksista ks. esim. Yle-uutiset 10.4.2024: ”Kulttuurista voi kadota lähivuosina kymmeniä miljoonia.” https://yle.fi/a/74-20082767.
[vii] Ks. esim. Huhtinen-Hilden, Laura 2021. Kulttuurihyvinvointialan palapeliä kokoamassa. Musiikki 4/2021, 99–103: Ranta-Meyer, Tuire, Pia Houni ja Noora Vikman 2021. Musiikki, ääni ja hyvinvointi − nykytutkimuksen tilaa kartoittamassa. Musiikki 4/2021, 3–18.
[viii] Ks. esim. Metropolian opetussuunnitelmiin alusta asti kuulunut monialainen innovaatioprojekti Metropolia Minno.
[ix] Ks. Lilja-Viherlampi, Liisa-Maria 2021. Mitä on kulttuurihyvinvointi? Musiikki 4/2021, 74–89.
Tulevaisuuden ennakointi on kuin nuorallatanssia, riskialtista tasapainoilua. Nuorallatanssijan on hallittava fyysinen ja henkinen olemuksensa täydellisesti. Tulevaisuuden ennakoimalla taas on oltava laaja-alainen ymmärrys sekä ennakoitavasta asiasta että kaikista siihen vaikuttavista tekijöistä. Tanssija voi saavuttaa mestaruuden sitkeällä harjoittelulla, kaikki riippuu hänestä itsestään. Tulevaisuuden ennakoida tarvitsee aina useiden muiden alojen asiantuntijoita avukseen. Lisäksi sitä vaikeuttaa ilmiö, jota nimitän tulevaisuusdilemmaksi.
Tulevaisuusdilemmalla tarkoitan sitä, että vaikka täällä maailmassa monet asiat muuttuvat koko ajan, jotkut hyvin nopeastikin, voimme vaikuttaa niihin ja kehittää niitä haluamaamme suuntaan. On kuitenkin myös asioita, jotka muuttuvat hyvin hitaasti, jos ollenkaan. Niihin vaikuttaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Ristiriita syntyy siitä, että emme aina erota näitä kahta toisistaan. Olemme taipuvaisia uskomaan rajattomaan muutosvoimaamme täällä maailmassa. Siihen meitä rohkaisevat erilaiset scifi-tarinat, ja varsinkin se valtaisa teknologinen kehitys, johon olemme yltäneet. Meistä on alkanut näyttää siltä, että kaikki muuttuu ja on muutettavissa radikaalisti uudeksi koko ajan. Tulevaisuus on jotain hämmästyttävän uudenlaista kaikilta osin.
Mutta eihän se niin mene. Otan seuraavissa luvuissa esille kaksi asiaa: suomalaisen peruskoulun viimeaikaiset kehittämisyritykset ja talouden globalisoinnin, joissa tulevaisuuden ennakointi näyttää menneen harhaan. Lopuksi suosittelen tulevaisuuden ennakoijille Pekka Saurin aikakonetta avuksi vaikeassa tehtävässään.
Vuonna 2020, kun Pisa-tutkimukset, OECD:maiden 15-vuotiaiden oppilaiden osaamistason mittaukset, alkoivat, komeilivat suomalaiset koululaiset niiden kärkisijoilla, ja luottamus koululaitokseemme nousi huippuunsa. Saimme olla pitkään myös kansainvälisen ihailun kohteina. Pian alkoi kuitenkin tuloksissa alamäki ja sen myötä heräsi huoli yllättävän ilmiön syistä.
Asiaa tutkinut koulutussosiologian ja -politiikan professori Hannu Simola kuitenkin lohduttaa, että mitään katastrofia ei sentään ole tapahtunut, Suomi kuuluu edelleenkin OECD:n kärkikymmenikköön Pisa-mittauksissa. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin esittää yhden selkeän syyn tulosten vähittäiselle huononemiselle: alun menestyksestä saamme kiittää Suomessa aiemmin noudatettuja koulupolitiikkaa ja pedagogiikkaa, jota viimeistään 1990-luvulla ryhdyttiin radikaalisti kehittämään. Sitä haluttiin modernisoida tulevaisuuteen paremmin sopivaksi. Tarvittavia uudistuksia pohdittiin monissa seminaareissa ja yleisötilaisuuksissa, mutta koulutussosiologit niistä tilaisuuksista puuttuivat. Tämän alan asiaa käsittelevä runsas tutkimuskirjallisuus jäi näin ollen uudistajille tuntemattomaksi. (Simola 2023, 7.) Artikkelissaan Simola valottaa suomalaisen peruskoulun historiallista taustaa, joka sen uudistajilta nähtävästi jäi ottamatta huomioon.
Suomi oli lyhyessä ajassa, sotien jälkeen, muuttunut agraariyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi, muokkautunut moderniksi hyvinvointivaltioiksi ja laajentanut takaperoista koululaitosta merkittävästi. Kaikki tämä oli tapahtunut eurooppalaisittain myöhään ja hyvin nopeasti. Se sai kansassa aikaan poikkeuksellisen koulutususkon. Vähäinenkin koulutus näytti mahdollistavan ”siistin sisätyön” ja hyvinvoinnin. Näin koulunkäynnistä, jota alkuun pidettiin turhana laiskotteluna, tuli arvostettu asia. (Simola 2023, 9.)
Kansakoulumme oli alkuaan hyvin säädelty laitos. Oli koulutarkastajat, virallisesti hyväksytyt oppimateriaalit ja opettajien velvollisuus pitää luokkapäiväkirjaa, muistuttaa Simola. Pedagogiikkaa, jonka hengessä tulevia Pisa-menestyjiä opetettiin, hän nimittää ”Adolf Ehrnrooth-pedegogiikaksi”. Se oli patriarkaalista luokkahuonepedagogiikkaa, jossa opettaja pitää huolta kaikkien oppilaiden oppimisesta, mutta säilyttää kuitenkin tietyn välimatkan heihin. (Simola 2023, 9.)
Viimeaikaisten koulu-uudistusten kohteena on ollut poliittisesti ja pedagogisesti edistyksellinen suomalainen peruskoulu. Sen toteuttivat varsin konservatiiviset, mutta samalla edistyksellisen oppilaskeskeiset opettajat, jotka säilyttivät hyvät suhteet enemmistöön oppilaista. Uudistukset ovat vieneet kouluamme vauhdilla ja voimalla kohti ”Nalle Wahlroos-pedagogiikkaa”. Se on Simolan mukaan uuden tottelevaisuuden ja alamaisuuden pedagogiikkaa, jonka ytimenä ovat erottelevat ja luokittelevat kilpailu, vulgaarikonstruktivismilla oikeutettu oppimisen vastuunsiirto oppilaille sekä ihon alle tunkeutuva arviointi ja itsearviointi.” (Simola 2023, 9.)
Yleissivistävän kansanopetuksen muuttumaton muuttuja on oppilas, pieni lapsi, joka on täysin riippuvainen lähellään olevista aikuisista ja muusta ympäristöstään. Myös se, mitä ja miten hän koulussa oppii, on paljolti kiinni näistä tekijöistä. Siksi on viisasta muuttaa tätä ympäristöä tarvittaessa vain hänen ehdoillaan. Ehkä tämä tosiasia jäi koulu-uudistajilta huomaamatta.
Myyttinen talous ja faktinen todellisuus
Talousajattelua on vuosisatojen ajan hallinnut jatkuvan kasvun ideologia. Niin tulevaisuudentekijät kuin maailmassa pärjäämisestään huolestuneet tavalliset ihmisetkin ovat tottuneet pitämään sitä vastaansanomattomana välttämättömyytenä. Se tarkoittaa mm. että tavaratuotantoa on keskitettävä. Siitä on tehtävä globaalia. Tulevaisuuden parempaa maailmaa onkin tehty tästä näkökulmasta lähtien, ja kehitys jatkuu kiihtyvällä vauhdilla. Uppoutumatta tarkemmin tähän, seuraustensa valossa jo järjettömältä näyttävän ideologia syntyhistoriaan, lainaan asian selventämiseksi tähän lyhyen otteen Georg Henrik von Wrightin teoksesta Minervan pöllö (1992).
von Wright puhuu klassisesta modernista, jolla hän tarkoittaa 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa vallitsevaksi noussutta aatevirtausta. Hän sanoo, että tuon ”nuoren modernin kasvot suuntautuivat toiveikkaina tulevaisuuteen”. Sen ihmiskuva oli Shelleyn ”vapautettu Prometheus, oma jumalallinen ohjaajansa, tasa-arvoinen ja vailla luokkaa, heimoa ja kansaa, vapaa pelosta ja palvonnasta, arvoasenteista, oma valtiaansa, rehti, lempeä ja viisas.” Uudelle optimistiselle mielialalle oli luonteenomaista usko edistykseen, rajottamattomaan ja ikuisesti jatkuvaan edistykseen, joka oli luonnollista ja välttämätöntä. Von Wright kutsuu sitä edistyksen myytiksi (1992, 140-143.) Tämän myytin jälkikasvua on nykyinen jatkuvan kasvun ideologia ja sen edellyttämä talouden globalisaatio.
Ideologioita, kuten uskontoja, on tunnetusti vaikea muuttaa. Niinpä globalisaatiotakin on lähinnä pyritty kehittämään edelleen, ei niinkään muuttamaan. Jos muutosyrityksiä on ollut, ne on julkisuudessa usein pyritty sivuuttamaan. Helena Nordberg-Hodge kuitenkin esittelee kirjassaan Tulevaisuus löytyy läheltä. Askelia onnellisuuden talouteen (2022) hämmästyttävän määrän ns. ruohonjuuritason järjestöjä ja yhteisöjä, jotka ovat menestyksellisesti kehittäneet paikallista taloutta. Siinä paikallistamisessa näkökulma on lempeä, feministinen ja kokonaisvaltainen. Keskiössä on inhimillinen ja ekologinen hyvinvointi. Samaan aikaan myös yliopistoissa on alettu yhä laajemmin ymmärtää, että varsinainen taloutemme on elävä luonto, josta meidän tarpeidemme tyydyttäminen viimekädessä riippuu. Poliittiset johtajat ja bisnesvaltiaan kuitenkin ummistavat silmänsä näiltä uusilta ilmiöiltä, eikä valtamediakaan niistä kovin näkyvästi kerro. Siksi tämä kehityssuunta on jäänyt paljolti tuntemattomaksi. (Nordberg-Hodge 2022, 7-8.) Mitä paikallistuminen siis oikeastaan on?
Paikallistuminen (lokalisaatio) tarkoittaa sellaisten taloudellisten ja muiden tukirakenteiden poistamista, jotka tällä hetkellä palvelevat suuryritysten ja pankkien etuja. Se tarkoittaa myös tuontimarkkinoista riippuvuuden purkamista ja oman tuotannon sovittamista paikallisiin tarpeisiin. Tuottajien ja kuluttajien etäisyyttä pyritään siis lyhentämään aina kun se on mahdollista, jolloin tarpeeton rahtiliikenne vähenee. (Nordberg-Hodge 2022, 57-58.)
Paikallistuminen ei kuitenkaan tarkoita menneisyyteen palaamista, sen sijaan se nostaa esiin ja ottaa käyttöön toimintatapoja, joissa kulttuurit ja yhteiskunnat ennen ovat onnistuneet, jotta niitä voitaisiin kehittää edelleen tulevaisuuden suunnittelussa (emt., 145).
Talouden pitkään jatkuneen globalisoinnin vaaralliset jäljet ovat nykyisin selvästi näkyvissä. Niistä myös media meille joka päivä kertoo. Siksi en lähde tässä niitä luettelemaan. Nordberg-Hodgen kirjassa ne ovat laajasti esillä ja kattavasti dokumentoidut. On hyviä perusteita hylätä myyttinen taloudenpito ja perustaa tulevaisuuden suunnittelu faktoihin. Paikallistamishankkeet syntyvätkin usein juuri silkan terveen järjen käytöstä, sanoo Helena Nordberg-Hodge (2022, 15).
Pekka Saurin aikakone
Kirjassaan Onnen harha (2022) Pekka Sauri kertoo keksineensä aikakoneen ja jakaa sen kaikkien käyttöön. Näin se toimii: vähennä syntymävuodestasi nykyinen ikäsi. Katso sitten internetin hakusovelluksesta, mitä kaikkea tulokseksi saamasi vuoden aikana tapahtui. Tulet huomaamaan, että tuona kaukaisena menneisyyden vuonna tapahtuneet asiat ovat useimmat sinulle ihan tuttuja, muistat ne melkein kaikki. Tämä sinun elämäsi nykyisyys oli kuitenkin silloin eläneille ihmisille utopistiseksi miellettyä tulevaisuutta.
Käännä sitten aikakoneen viisarit kohti tulevaisuutta, ja lisää tähän vuoteen, jota nyt elämme, oma ikäsi. Saat tulokseksi kaukana tulevaisuudessa olevan vuoden. Vaikka et voikaan etsiä näkyviin tulevia tapahtumia siltä vuodelta on sinun, ollaksesi looginen, pakko päätellä, että silloin elävät ihmiset muistavat nykyiset tapahtumat lähes kaikki. Se vuosi ei ole tästä hetkestä yhtään kauempana kuin äsken etsimäsi menneisyyden vuosi.
Aikakoneen käyttö todistaa, että tulevaisuuden ennakoinnissa voi erehtyä. Scifi-tarinat ja uuden teknologian hehkutus eivät kerro kaikkea. Harvat ihmiset tulevaisuudessakaan lentelevät ympäriinsä mielikuvituksellisissa avaruuspuvuissa tai syövät ravinnokseen vain proteiini- ja hiilihydraattipuristeita, vaikka niin jo sata vuotta sitten kuviteltiin. Tulevaisuus on todennäköisesti oleellisilta osin samanlainen kuin nykyisyyskin. Tämä on hyvä opetus meille kaikille. Kiitos Pekka Sauri!
Varmaan myös se pihlaja, joka kasvaa Palokarin jylhän kallion kolosta, on tulevaisuudessakin paikoillaan, muutaman kerran uusiutuneena tosin. Siitä on hyvä tarkistaa turvallinen tulosuunta Palokarin eteläpuhdin ankkuripaikkaa veneellä lähestyttäessä.
Ankkurissa Palokarin eteläpuhdissa Uudenkaupungin edustalla 25.7.2009. Kuva: Seija Kojonkoski-Rännäli.
Kirjoittaja: Seija Kojonkoski-Rännäli
Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.
Lähteet:
Nordgren-Hodge, Helena. 2022. Tulevaisuus löytyy läheltä. Askelia onnellisuuden talouteen. Englanninkielinen alkuteos 2019. Suomentanut Hannu Poutiainen. Basam Books.
Kirjoitan tämän blogiartikkelin niille ihmisille, jotka pelkäävät tulevaisuutta. Erityisesti ajattelen nuoria ihmisiä, jotka eivät uskalla haaveilla tulevaisuudesta, tehdä rohkean utopistisia suunnitelmia ja ratkaisuja tai hankkia lapsia, koska elämme keskellä vaikeita kriisejä eikä kukaan tiedä, mitä uusia vaikeuksia on vielä edessä.
Tulevaisuuspelko on nyt paljon yleisempää kuin minun nuoruudessani 1950 -60 luvuilla, eikä aiheetta. Nyt on paljon enemmän luotettavaa tutkimustietoa kuin ennen, ja se on helpommin kaikkien saatavilla. Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Me tiedämme nyt, että tulevaisuutta on aihetta pelätä. Ennen se tuntui lähinnä kiehtovalta ja jännittävältä yllätykseltä.
Nostan ensin esiin tapahtumasarjan, jonka yhteydessä minulle kävi selväksi, että pelottava tulevaisuus ei aina olekaan yllätys eikä sen tarvitse sitä olla. Ihminen osaa jo aika pitkälle ennakoida ja tehdä tulevaisuutta. Tietoa siihen on riittävästi. (Luku 1)
Sitten pohdin lyhyesti sitä, mikä tai kuka on ́syyllinen ́siihen, että olevaiseen ilmestyy aina jotain uutta. Mikä tai kuka on siis vastuussa tästä tapahtumisesta. Päätelmäni on, että vain ihminen voi olla vastuussa siitä, mitä hänen toimestaan olevaiseen ilmestyy. (Luku 2)
Lopuksi tarkastelen vastuuntunnon kehittymistä tekijässä tekemisen yhteydessä ja totean, että meidän tekemisentapamme on muuttunut niin yksipuoliseksi, ettei vastuuntunto aina voi sen yhteydessä tekijässä kehittyä. (Luku3)
1. Titanic – Estonia – ?
Autolautta Estonia haaksirikkoutui ja upposi Itämerellä 28.9.1994. Sen keulavisiiri oli irronnut. Onnettomuus oli Pohjoismaissa ja muuallakin järkyttävä yllätys, sillä alus oli aikansa teknologian huipputuote, huippunopea ja huippuylellinen merenkulkuväline. Nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, meidän on kysyttävä, oliko Estonian haaksirikko sittenkään yllätys. Tutkimuksissa on nimittäin käynyt ilmi, että Estonia ei ollut merikelpoinen (HS 24.1.23). Siltä siis puuttui merenkulkuvälineen tärkein laatuominaisuus, joka varmasti oli tiedossa jo 1990-luvullakin.
Syksyllä 1993 oli ilmestynyt virolaisen kirjailijan Jaan Kaplinskin kirja Titanic. Siinä hän kertoi keväällä 1912 uponneen Titanicin tarinan. Hän kuvaa Titanicia ihmisen typeryyden ilmentymäksi. Estonian kohtalo oli Titanicin tarinan analogia, jonka saattoi ennakoida.
Onnettomuuden taustalla on ihmisen liian suureksi kasvanut ”jumaluhma”, sanoi Kaplinski Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 12.1.11.1994. Titanic oli ihmisen laskevan, teknillisen järjen ylivoimainen tuote. Se oli melkein kuin ihmisen luoma enkeli, joka veisi ihmiset nopeasti ja turvallisesti vanhasta maailmasta uuteen maailmaan. Se vapauttaisi meidät luonnon ja materian kahleista, se muuttaisi meidät täydellisiksi valo-olennoiksi.
Rakennuttajat / omistajat vaativat suunnittelijoilta mahdollisimman suurta ylellisyyttä ja miehistöltä mahdollisimman suurta nopeutta, koska kilpailu edellytti niitä. Kilpailun synnytti talousjärjestelmä, jota kutsutaan kapitalismiksi. (Kaplinski 1994, 44-46).
‘Myös Estonia kuvailtiin tiedotusvälineissä samanlaisin ilmaisuin sen valmistumisvaiheessa. Myös Estonian rakentamisessa oli kysymys kilpailusta, vaatimus nopeudesta ja ylellisyydestä. Kukaan ei silloinkaan syyttänyt ihmistä vaan järjestelmää. Näiden molempien alusten rakentamisessa käytettiin aikansa parasta teknologiaa ja sekä suunnittelijat että valmistajat olivat aikansa huippuosaajia. Nyt on kuitenkin Estonian osalta voitu todistaa, että rakentamisessa on tehty kohtalokkaita virheitä. Herää kysymys olisivatko samantyyppiset virheet osoittautuneet haaksirikon syyksi myös Titanicin kohdalla, jos hylkyä olisi voitu riittävästi tutkia.
Taloudellisen voiton maksimointi näiden alusten käytöstä oli niiden tekemisen perimmäinen syy ja tarkoitus. Se varmasti olisi myös saavutettu, jos ne vain olisivat olleet merikelpoisia. On pelottavaa, mutta hyvin uskottavaa ennakoida, että tekoälyn tarinasta on tulossa kolmas osa Titanic – Estonia-analogiaan.
2. Tässä maailmassa kaikki mitä on, on ilmestyvää-viipyvää-vaikutusta, joka tulee esiin kahdella eri tavalla
Maailmaan ilmestyy physiksestä, luonto-luovuudesta, kuin tyhjästä, aina jotain uutta, niin kuin kukka puhkeaa. Sen esiin tuleminen on siinä itsessään. Se on itsestään tapahtuvaa vapautumista, näkyväksi tulemista ja itsenään olemista, ”ilmestyvää, viipyvää, vaikutusta” (Heidegger 1987,11), johon myös ihmisen oleminen kuuluu. Emme voi tietää mitään sen tekijästä emmekä tekijän intentiosta, meidän on kehitettävä vain kertomuksia, legendoja ja uskomuksia niistä. Myös tieteen on ollut näihin asti tyytyminen vain hypoteesiin jopa maapallon syntymisestä eli esiin tulemisesta.
Kärsimyskukka, kuva: Seija Kojonkoski-Rännäli
Mutta maailmaan ilmestyy aina jotain uutta myös ihmisen tekemänä, jotain jonka esiin tuleminen on tekijässä eikä siinä itsessään. Esimerkiksi hopeamalja ja puuvene ovat tällaisia tuotteita. Ihmisen olemassaolo on olennaisesti hänen toimintaansa ja tekemistänsä, ja se kohdistuu samaan kokonaisuuteen, jonka osa hän itse on. Täällä ei ole mitään ulkopuolista resurssia, joten tekijänä ihminen on tiukasti sidoksissa kaikkeen muuhun olevaiseen, sekä elolliseen että elottomaan. (Heidegger 1987,12.) Vain ihminen voi kantaa vastuun ihmisen tekemisestä. (Olen selvittänyt Heideggerin teoriaa luonto – luovuudesta / physiksestä tarkemmin tutkimuksessani Ajatus käsissämme 1995,34-36).
”Tietämisemme ja osaamisemme oikeanlainen käyttäminen vaatii järkevyyttä” sanoo Gadamer (1986, 327), ja viittaa tässä Aristotelen käsitteeseen sofrosyne. Vastaava suomenkielinen käsite on käytännöllinen järki. (Simo Knuuttilan käännös teoksessa Aristoteles, Nikomakoksen etiikka 1989).
Käytännöllinen järki voi Gadamerin mukaan toimia vastuullisuuden korkeimpana tasona jopa ihmisen, sinänsä rajoja tuntemattoman, tietämisentahdon alueella niin luonnontieteissä kuin yhteiskuntatieteissäkin. Käytännöllinen järki on ihmisen sisäinen kvalifikaatio eli kyky tai taito. Samalla se on myös hyve. Se on muista ihmisen kyvyistä ja taidoista poikkeava sikäli, että se vaatii kehittyäkseen samanaikaisesti sekä niiden henkisten että niiden fyysisten kykyjen kehittämistä, joita ihminen tarvitsee konkreettisessa tuottamistoiminnassaan. Kykynä se siis muodostuu sekä henkisistä että fyysisistä kyvyistä. (Aristoteles 1989; kts. Kojonkoski- Rännäli 1995, 62-66.) Kuvaavia esimerkkejä sen toteutumisesta ihmisen tekemisessä löytyy esim. Robert Pirsigin teoksesta Zen ja moottoripyörän kunnossapito (1994).
3.1 Koneella ei ole käytännöllistä järkeä
Koneella ei ole ruumista, ei siis myöskään aisteja. Se ei voi saada välitöntä, esitemaattista tietoa ympäristöstään käytännön tehtävissä kuten ihminen. Siksi koneelle ei kehity käytännöllistä järkeä, eikä se voi olla vastuullinen teoistaan. Kone ei myöskään osaa varoa vahinkojen aiheuttamista tekemisessään, ja ne vahingot ovat usein hyvin tuhoisia ja laajalle ulottuvia.
Kun ihminen käytännön työssään lyö vahingossa vasaralla sormeensa tai ompelee ompelukoneella sormensa kynnen läpi, jää vahinko pieneksi, ja se on usein nopeasti korjautuva, mutta se tekee vasaran ja ompelukoneen käyttäjästä varovaisen työssään. Hän tajuaa omat rajansa ja oppii suhteellisuudentajua. Käytännön työssä ihminen huomaa, ettei pelkkä tieteellinen tieto riitä näkemään asioiden yhteyksiä toisiinsa eikä kaikkia tapahtumien taustalla vaikuttavia tekijöitä. Silloin niitä ei voi myöskään ennakoida.
Gadamer lienee oikeassa arvellessaan, että ihmisen ajattelu nykyisellään ei näytä riittävän olevan olemisen ymmärtämiseen. Ihmisen kehollisuuden osuus hänen peruskokemuksiinsa todellisuudesta on jäänyt kohtuuttoman vähälle huomiolle länsimaisessa ajattelussa. Kuitenkin on todisteita siitä, että ihmisen liikkuvuus on perustavaa laatua olevalla tavalla hänen intentionaalisuuttaan. Tietoisuus ei suinkaan ole ensisijaisesti tyyppiä ”minä ajattelen”, vaan tyyppiä ”minä osaan” (Merleau-Ponty 1989, 137). Ja kehon taitava toiminta on luovaa ajattelua ilman tietoista reflektiota (Klemola, 1991,133).
3.2 Yhä harvempi ihminen saa nykyään kokemusta konkreettisesta tuottamistoiminnasta
Tuottamistoimintamme perustuu yhä enenevässä määrin vain teoreettiseen tietoon. Työ on tietotyötä, se tehdään digitaalisesti. Koneet ovat pitkälti täyttäneet ikiaikaisen toiveemme vapautua raskaasta ja likaisesta ruumiillisesta työstä. Samalla ihmisistä yhä harvemmalle voi työssään kehittyä käytännöllistä järkeä. Tekeminen ei silloin aina ole olemisensallivaa (Wohnenlassen), ja sen tulokset voivat olla vaarallisia. (Olemisensallivasta tekemisentavasta kirjoitin tarkemmin Tulevaisuusblogissa artikkelissani ”Pandemia tulevaisuuden tekijänä”, 31.5.2022.)
Kaikki suomalaiset metsäkanalinnut rakentavat talvella pakkaselta ja pedoilta suojakseen kiepin pehmeään lumeen. Sitä voitaisiin sanoa heideggerilaisittain olemisensallivaksi (wohnenlassen) rakentamiseksi. Se ei ota keneltäkään mitään välttämätöntä pois, vaan pyrkii tekemään maailmassa olemisen kaikille mahdollisimman hyväksi. Tällainen rakentamisen tapa liittyy oleellisesti näiden lintujen elämäntapaan ja on niillä vaistojen ohjaamaa.
Ihmisilläkin tekemisentapa ja elämäntapa liittyvät kiinteästi yhteen, mutta me ohjaamme niiden muotoutumista suuressa määrin omilla valinnoillamme ja ratkaisuillamme. Lisäksi tähän kokonaisuuteen kuuluu ihmisillä myös ajattelutapa. Sekin muotoutuu tietynlaiseksi tekemisentavan ja elämäntavan mukaisesti.
3.3 Länsimaisen ihmisen ajattelutavassa on nykyisellään vakava puute
On syytä epäillä, että vallitsevassa moraalisessa diskurssissamme on ongelmia, kun siinä lähdetään oletuksesta, että ei-inhimillisen maailman asioilla ei ole vakavasti otettavaa moraalista relevanssia. Useimpiin modernin etiikan teorioihin sisältyvä käsitys sosiaalisista ja materiaalisista konteksteistaan eristetystä moraaliagentista on aiheuttanut sen, että ne eivät pysty käsittelemään ihmisen suhdetta luontoon. Niiden piirissä vain ihmisen katsotaan kykenevän moraaliseen toimintaan, joka nähdään jopa jaloimpana ihmisenä olemisen muotona.
Näin kirjoitti ekologisen etiikan tutkija Suvielise Nurmi (2008, 390). Vuonna 2020 ilmestyi hänen väitöstutkimuksensa Ecologically relational moral agency. Conceptual shifts in environmental ethics and their philosophical implications. Siinä hän luettelee relationaalista moraaliagenttia luonnehtivat kokemukselliset tuntemukset kaikkea olevaista kohtaan näin: ”Tunnen sinut, olen sinuun kiintynyt, olemme yhteistyökumppaneita, tunnen vastuuta sinusta, tässä on moraalista järkeä.” (Nurmi 2020, 284.)
Kohtaaminen. Jiira-Silvia ja lapintiainen Kietka-mökin verannalla 4.4.2022. Kuva: Jenni Koskikumpu.
Kirjoittaja: Seija Kojonkoski-Rännäli
Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.
Lähteet:
Aristoteles. 1989. Nikomakhoksen etiikka. (suom. Simo Knuuttila). Gaudeamus.
Gadamer H.-G. 1986. Hermeneutik II. Wahrheit und Methode. Ergängzungen, Register. Tubingen.
Heidegger, M. 1987. Einfurung in sie Metaphysik. Tubingen.
Kaplinski, J. 1994. ”Titanic”. HS Kuukausiliitte 23, 44-48.
Klemola T. 1991. Liikunta tienä kohti varsinaista itseä. Liikunnan projektien fenomenologinen tarkastelu. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta. Vol. XII.
Kojonkoski-Rännäli S. 1995. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. Sarja C. Osa 109.
Kojonkoski-Rännäli S. 1995. ”Käsin tekeminen ja käytännön järki. Vastuuntunnon kehittyminen ja taitojen hallinta.” Kasvatus. 3/1905, 234-243.
Luola, P. ”Viranomaiset: Estonia ei ollut merikelpoinen” HS 24.1.2023 A6.
Merleau-Ponty M. 1989. Phenomenology of Perception. London.
Nurmi, S. 2008. Ihmisluonto ja moraali. Ympäristöetiikan purkimyksiä kohti relationaalista moraaliagenttia. Teologinen aikakauskirja 5/2008, 390-411.
Nurmi, S. 2020 Ecologically relational moral agency. Conceptual shifts in environmental ethics and their philosophical implications. Faculty of Theology. University of Helsinki. Doctoral Dissertation.
Monet tulevaisuutta ajattelevat pitävät ihmistä keskeisenä toimijana myös tulevaisuudessa, koska olemme tuhansia vuosia olleet planeetan hallitsevin laji. Toisin sanoen mikään muu eliölaji tai olosuhteet eivät ole uhanneet meidän olemassaoloamme lajina pitkään aikaan. Tässä blogiteksissä pohditaan, millainen tulevaisuus olisi ilman meitä.
Kehitys yksisoluisista tekoälyyn
Elämä on kehittynyt yksisoluisista merenelävistä monisoluisiin maaeläimiin ja kohti älyllistä olentoa nimeltä Homo Sapiens. Lajien monipuolisuutta on ajanut aika ja kehitys. Tämä kehitys on johtanut meidän tuntemaamme nyky-yhteiskuntaan ja teknologiaan: sähköenergian käyttämiseen, älyllisiin laitteisiin, internettiin, dataan ja tekoälyyn. Ihmiskunnan kehitystä vie eteenpäin ajan lisäksi halu olla parempi ei vain yhdessä asiassa, vaan halu olla parempi kaikessa. Haluamme olla terveempiä, tehokkaampia, älykkäämpiä ja myös olla elossa kauemmin. Näissä haluissa ei sinänsä ole mitään vikaa. On todella hyvä asia, että ihmiskunta on kehittynyt ja elämme mukavammin kuin meitä edeltävät ihmiset, mutta mihin tämä kehitys johtaa?
Ihmisen älykkyys on tullut rajapintaan, jossa luomme älyä. Tarkoitan siis tekoälyä. Tekoälyn ja algoritmien avulla ihmisistä, eläimistä, luonnosta ja koko planeetasta kerätään dataa käsittämättömiä määriä. Data mahdollistaa tarkemman seurannan planeetan olosuhteista, ihmisen toiminnasta, talouskasvusta ja luonnon monimuotoisuudesta. Kun lähes kaikki muutetaan digitaaliseksi dataksi, jää hyvin vähän asioita, mitä data ei ottaisi huomioon. Tekoälyn kehitys johtaa parempaan tekoälyyn ja dataan. Paremman tekoälyn avulla teemme meistä ihmisistä parempia.
Teknologia on kehittänyt ihmiskuntaa hurjaa vauhtia. Ihmiset jopa pukeutuvat teknologiaan ja dataan. Koska ihmisen aivot ovat plastisia ja sopeutuvaisia, ne sopeutuvat ympäristöön, jota me ihmiset rakennamme ja jossa teknologiaa alkaa olla enemmän kuin luontoa. Voiko ihmisen rakentamia artefakteja ja teknologiaa kutsua moderniksi luonnoksi?
Teknologiaa voidaan hyödyntää myös luonnon hyväksi. “Nature-based-Solutions” (NbS) ovat pyrkimys auttaa luontoa kasvamaan monipuolisesti. Puolestaan “Nature Tech” on teknologiaa, jossa valvotaan ja konrolloidaan näitä NbS-projekteja ihmisten luomien tekoälyn ja algoritmien avulla. Toisin sanoen ihminen pyrkii hallitsemaan planeetan ekosysteemejä. On mahdollista, että ihmisestä kehittyy tekoälyn ja datan avulla älyllinen laji, joka tietää koko planeetan hyvinvoinnin. Voisiko kehittyneen tekoälyn avulla saada jopa ilmastonmuutos hallintaan?
Ihmisen rajalliset aivot
Me muutamme ympäristöämme niin nopealla ja laajalla skaalalla, että meidän psyyke ei pysy vauhdissa mukana. Tämä on yksi syy monenlaisiin psyykkisiin oireisiin kuten teknostressiin ja ahdistukseen.
Ihminen voi tietoisesti keskittyä vain yhteen asiaan samaan aikaan. Tekoäly tekee miljardeja laskutoimituksia siinä ajassa, kun ihminen räpäyttää silmiään. Erona tässä on, että tekoälyllä ei ole tietoisuutta, koska se on menneisyyden ja nykyhetken datan ohjelmoima. Jos tekoälyllä olisi tietoisuus, energia ei riittäisi noihin miljardeihin laskutoimituksiin.
Johtaako halu olla parempi ja älykkäämpi ihmisten tietoisuuden katoamiseen? Ihminen ei enää tiedostaisi itseään, vaan olisi vain suuri datakapasiteetti. Jos emme tiedostaisi itseämme, emme tiedostaisi tunteitammekaan. Tämä kuulostaa perinteiseltä tietokoneelta vain miljoonia kertaa tehokkaammalta. Eikö tässä katoaisi silloin myös ihmisten ihmisyys? Olisimme vain todella superälykkäitä koneita. Olisimme ehkä kokonaan uusi laji, kuten Yuval Noah Harari kirjoitti dataismista ja teknohumanismista kirjassaan “Homo Deus”.
Utopiaa vai dystopiaa?
Onko yllä kuvattu kehityskulku hyvä vai huono asia? Tietenkin huono asia ihmisille, koska meitä ei enää olisi, mutta mahdollisesti hyvä asia planeetalle, sillä tehokas, superälykäs ja lähes kaiken kattava tekoäly hoitaisi planeetan hyvinvointia. Ihmisen tietoiset vääristymät tai halut eivät olisi estämässä tätä hyvinvointia. Tietenkin on mahdollista, että ihmisten vääristymät ja muut huonot ominaisuudet säilyisivät myös tekoälyssä.
Onko ihminen vain välivaihe planeetan evoluutiossa? Emme varmastikaan ole päätepiste. Elämää on ilman meitäkin. On hyväksyttävä, että monia lajeja (esim. dinosaurukset ja mammutit) ja kokonaisia sivilisaatioita (muinaiset assyrialaiset ja roomalaiset) on hävinnyt maailman historian aikana. Kehitys usein on tapahtunut jonkun sivilisaation tuhon seurauksena. Ei Homo Sapiens ole ikuisesti pysyvä laji. Dinosaurukset elivät kymmeniä miljoonia vuosia ja ihmisten suku kehittyi noin kaksi miljoonaa vuotta sitten.
Onko ihmisen tarkoitus olla vain ponnahduslauta erittäin älykkään tekoälyn maailmaan, jossa dataa hallitseva tekoäly kontrolloi luonnon hyvinvointia. Ihminen on jo vuosisatoja riistänyt luonnonvaroja. Ehkä meidän on hyvä uhrata itsemme, jotta muu luonto paranisi. Me parannamme itseämme muun luonnon kustannuksella, mitä jos luonto parantaisi itseään meidän kustannuksella?
Millaisen tulevaisuuden sinä haluat?
En toivo tällaista dystooppista tulevaisuutta ilman ihmisiä, mutta koen, että sellainen on hyvinkin mahdollista. Tämän takia valinnat ja toimet mitä teemme nykyaikana, täytyisi miettiä tarkkaan ja kaikkea hyvinvointia ajatellen, ei pelkästään ihmiskeskeisesti. Tämän päivän valinnat heijastuvat tulevaisuuteen vaikkakin hitaasti ja pitkällä aikavälillä. Voimmeko olla hyvinvoivia muiden lajien kanssa pitäen yhdessä kotiplaneetastamme ja toisistamme huolta? Tarvitseeko meidän olla kaikessa parempia? Riittäisikö vain kohtalaisen hyvinvoiva?
Toimikaamme älykkäästi ja jopa viisaasti, kauaskantoisesti kaikkea ajatellen. Me kaikki teemme tulevaisuutta tälläkin hetkellä. Millaisen tulevaisuuden sinä haluat meidän planeetallemme? Siihen sinä voit vaikuttaa.
Kirjoittaja Olen Toni Peltola, 33-vuotias sähköasentaja, sekulaari prosessifilosofian ajattelija sekä aktiivinen teatterinharrastaja Hyvinkäältä. Liityin Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäseneksi vuonna 2022. Minulle luonto, eläimet ja taide ovat erittäin lähellä sydäntäni.
Lähteet
Tekstin lähteenä on käytetty seuraavia teoksia:
Yuval Noah Harari. 2017. Homo Deus: Huomisen lyhyt historia. Bazar.
David Eagleman. 2021. Livewired.
Silja Kosola, Mona Moisala, Päivi Ruokoniemi. 2019. Lapset, nuoret ja älylaitteet. Duodecim.
Kirjoittajat: Minna Halonen, VTT Oy ja Silja Huttunen, Toimisto2030 Oy
Tulevaisuustaajuus-työpajamenetelmällä voidaan tukea tulevaisuusvallan yhteiskunnallista laajentumista. Kun tietoisesti laajennetaan sitä ihmisten piiriä, jotka pääsevät keskustelemaan tulevaisuudesta, yhä useampi voi nähdä oman toimintansa olevan suhteessa tulevaisuuden muodostumiseen. Kun opitaan kyseenalaistamaan ja toisaalta itse vaikuttamaan jaettuihin tulevaisuudenkuviin, ollaan tiellä haastamaan tulevaisuutta koskevaa valtaa ja tuetaan sen jakamista.
Tässä blogitekstissä tutkija Minna Halonen avaa Tulevaisuustaajuus-menetelmän vaikutusarvioinnin huomioita, ja menetelmää laajasti soveltanut sosiaalipsykologi Silja Huttunen jakaa vinkkejä menetelmän vaikuttavaan soveltamiseen.
Arviointitutkimuksen tuloksia ja käytännön kokemusta
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy tutki Sitran kehittämän Tulevaisuustaajuus-työpajamenetelmän vaikutuksia. Tulevaisuustaajuus on kaikille avoin työpajamenetelmä toisenlaisten tulevaisuuksien rakentamiseen. Opas menetelmään ja sen materiaalit ovat kaikkien vapaasti saatavilla Sitran sivuilla. Tulevaisuustaajuuden tavoitteena on lisätä osallistujien kykyä kuvitella erilaisia tulevaisuuksia ja toimia toivotun tulevaisuuden toteutumiseksi.
Työpajamenetelmä koostuu neljästä osiosta:
1) Intro ja tulevaisuusherättely
2) Haasta olettamuksia tulevaisuudesta
3) Kuvittele toivottava tulevaisuus
4) Toimi ja vaikuta tulevaisuuteen
Arviointitutkimuksessa Tulevaisuustaajuus-menetelmän vaikutuksia tarkasteltiin yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasolla. VTT keräsi aineistoa Tulevaisuustaajuus-menetelmän arviointiin itsearvioinnin, haastattelun, osallistavan arviointipajan, kyselyn ja havainnoinnin keinoin. Aineisto kerättiin syyskuun 2021 ja huhtikuun 2022 välisenä aikana.
Tässä blogissa yhdistämme käytännön kokemuksia arviointitutkimuksen antiin. Tavoitteenamme on tarjota konkreettisia argumentteja ja vinkkejä menetelmän soveltajille, esim. koordinaattoreille, yhteisöpedagogeille, fasilitaattoreille ja opettajille, yhteiskunnan eri sektoreilla.
Tulevaisuustaajuus muuttaa ajattelua ja innostaa toimimaan toisin – tutkitusti
“Tämän pitäisi olla kaikille pakollista!”, on palaute, joka hämmentävän usein kuuluu Tulevaisuustaajuus-työpajan osallistujan suusta. VTT:n arviointitutkimuksessa saatiinkin selkeitä viitteitä siitä, että Tulevaisuustaajuus muuttaa ajattelua ja innostaa toimimaan toisin. Tulevaisuustaajuus-menetelmällä pyritään vahvistamaan tulevaisuusajattelun ja muutoksen tekemisen taitoja niin yksilöiden, yhteisöjen kuin yhteiskunnankin tasolla.
VTT:n arviointitutkimuksen mukaan menetelmän vaikutukset näkyivät kaikkein selvimmin yksilötasolla: osallistujien kokemus omasta osaamisesta tulevaisuusajattelun saralla vahvistui työpajoissa.
Pohdittavaksi: Kun mahdollistamme pääsyn tulevaisuuskeskusteluihin Tulevaisuustaajuus-työpajan muodossa esim. kouluissa, työpaikoilla ja kaupungeissa, ja sen myötä osallistujien kokemus omasta tulevaisuusosaamisesta vahvistuu, mitä se saa aikaan yhteiskunnassa?
Yhteisötasolla selkeimmin vahvistui valmius haastaa organisaation tai muun yhteisön näkökulma tulevaisuuteen. Tutkimuksessa havaittiin orastavia muutoksia valmiudessa kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia yhteisössä.
Pohdittavaksi: Tulevaisuudentutkija Fred Polakin mukaan kyky kuvitella parempaa tulevaisuutta vaikuttaa olennaisesti yhteiskunnan kykyyn selviytyä haasteista. Mitä tapahtuu yhteisössä, jossa on valmiuksia kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja taitoa sanottaa niitä ääneen?
Yhteiskunnan tasolla arviointitutkimus toi alustavaa näyttöä siitä, että Tulevaisuustaajuus mahdollistaa tasavertaisen pääsyn tulevaisuuskeskusteluihin erilaisille kansalaisryhmille. Tutkimus herätti kysymyksen siitä, miten menetelmän käyttö laajenee eri kansalaisryhmille ja tukee tulevaisuuskeskustelua erilaisten sosiaalisten ryhmien sisällä ja välillä sekä yli valta-asetelmien. Nyt käynnissä olevat Tulevaisuustaajuuden sovellukset kouluissa ovatkin hyvä esimerkki siitä, miten kaikki mukaan ottavaa tulevaisuuden tekemistä voidaan saada sisäänrakennettua yhteiskuntaamme.
Pohdittavaksi: Millainen painoarvo yhteiskunnallisen tason tulevaisuususkolle ja tulevaisuuskeskusteluille annetaan sinun lähiyhteisöissä? Mikäli niitä pidetään tärkeänä, luodaan foorumeja tulevaisuuskeskusteluihin, joihin kaikki asianomaiset voivat osallistua. Kaavoituksen asukaslähtöinen suunnittelu on hyvin konkreettinen esimerkki yhteiskunnallisesta osallistamisesta, johon tulevaisuustyöskentely sopii erinomaisesti. Niinikään kaupunginvaltuutettujen työskentely Tulevaisuustaajuus -menetelmällä on hyvä väylä valtavirtaistaa tulevaisuuskeskusteluja.
Toimijuus tulevaisuuden tekemisessä on tulevaisuusajattelun vaativin ja aikaa vievin taso, josta arviointitutkimuksessa havaittiin vasta orastavia muutoksia yksilötasolla.
Pohdittavaksi: Liittyvätkö toimijuuden haasteet myös rakenteellisiin haasteisiin? Ovatko päätöksentekomallit sellaisia, joihin osallistavalla työskentelyllä voidaan aidosti vaikuttaa? Onko työskentely ajoitettu sellaisiin kehittämisprosessin vaiheisiin, joissa aineiston hyödyntäminen on mielekästä?
Mitä Tulevaisuustaajuus-työpajan valmistelussa on syytä huomioida vaikutusten varmistamiseksi?
Arviointitutkimuksessa kiinnitettiin huomiota myös tulevaisuusajattelun vahvistumisen edellytyksiin ja esteisiin. Inspiroivat tulevaisuuskeskustelut – ja niitä seuraava toiminta – edellyttävät turvallista keskusteluilmapiiriä. Tutkimusaineiston valossa Tulevaisuustaajuus-menelmä tuki hyvin tällaisen ilmapiirin syntymistä. Seuraavassa esitämme kahdeksan kohdan muistilistan, jonka avulla voit vahvistaa Tulevaisuustaajuus-työpajasi vaikuttavuutta.
Tarkenna työpajan tavoite. Tulevaisuustaajuus-työpajassa tulee olla yksi ennalta valittu aihe, jonka parissa tulevaisuusajatuksia jumpataan. Työpajan aihe voisi olla esim. “Pohjois-Savon hyvinvointi-alue vuonna 2050”, “Osaaminen ja koulutus vuonna 2050” tai “Eläminen Uudellamaalla vuonna 2050”. Jos aiheen rajaus on hyvin tiukka, vapaalle ajattelulle ei jää tilaa, ja jos aihe on liian laaja, on vaikea päästä toimi-osiossa konkretiaan.
Räätälöi työpaja menetelmää kunnioittaen. Tulevaisuustaajuutta kannattaa soveltaa ja räätälöidä omiin käyttötarkoituksiin sopivaksi. Kunnioita räätälöidessä menetelmän pedagogista rakennetta: herättele, haasta, kuvittele ja toimi. Hyvin suunniteltu aikataulu varmistaa kaikkien osioiden läpikäynnin. Jätä ajankäyttö huomioiden ylimääräiset harjoitukset pois. Työpajan voi toteuttaa 1,5-3,5 tunnissa. Anna osallistujille myös hengähdystaukoja: oman ajattelun haastaminen ja tulevaisuuskuvittelu on yllättävän väsyttävää.
Varmista aineiston hyödyntäminen. Tulevaisuustaajuuden kytkeminen laajempaan kontekstiin, esimerkiksi organisaation muutosprosesseihin, ja johdon tuki motivoivat osallistujia ja tuovat jatkuvuutta menetelmän käytölle. Hyödynnä työpajaa siis jaetun ymmärryksen luomiseen pohjustamaan päätöksentekoa. Lue esimerkiksi, kuinka Savo-Pielisen jätelautakunta hyödynsi Tulevaisuustaajuus-menetelmää ohjelmasuunnitteluun.
Suunnittele ja valmistele hyvin. Tulevaisuustaajuus ei ole oppimistilanne vaan kokemus. Menetelmä perustuu yksilön kokemuksille ja niiden jakamiselle ryhmässä. Sen vuoksi kännykät ja tietokoneet jätetään työpajassa aina sivuun. Tulevaisuustaajuus herättää kysymyksiä, epämukavuutta ja toivoa. Silloin tarvitaan tilaa ajatella ja aikaa hengittää, mutta myös tavoitteellista fasilitointia. Valmistele huolella Toimi-osioon työpajan tavoitetta palveleva työpohja. Jos organisaatiossa on meneillään strategiatyö, kytke strategiavalmistelu esimerkiksi otsikkotasolla Toimi-osion toimenpiteiden määrittelyyn. Jos organisaation eri osastot ovat työpajassa, luo mahdollisuus kytkeä toimenpiteiden määrittely työn arkea palveleviin toimenpiteisiin.
Varmista osallistujien moniäänisyys. Aidon, moniäänisen tulevaisuusdialogin luomiseksi tarvitaan osallistujia erilaisista ammatillisista ja sosiaalisista taustoista. Tulevaisuuskeskustelu ei ole rakettitiedettä ja siihen pystyy osallistumaan kuka tahansa, kun siihen annetaan mahdollisuus. Moniäänisyyden toteutumiseksi menetelmän soveltamisessa on tärkeä kiinnittää huomiota sanastoon ja kytkeä tehtävät osallistujille tuttuun toimintaympäristöön. Moniäänisyys tarkoittaa myös lupaa keskustella niin toivottavista tulevaisuuksista kuin tulevaisuuden kauhukuvista: tulevaisuuskyvykkyys on nimenomaan sitä, että pystymme keskustelemaan erilaisista tulevaisuuskuvista.
Hahmota fasilitaattorin rooli. Kaikessa osallistavassa tulevaisuustyöskentelyssä on syytä kiinnittää huomiota valta-asetelmiin. Menetelmä tai vetäjät saattavat epäsuorasti ja tiedostamattaankin tarjota tietynlaisia näkemyksiä osallistujille, joten erityistä huomiota kannattaa kiinnittää siihen, että osallistujat kokevat voivansa vapaasti ilmaista aitoja näkemyksiään tulevaisuudesta. Anna osallistujille mahdollisuus työskennellä kunnioittavan uteliaassa ilmapiirissä tavoitteellisesti. Se on fasilitaattorina tärkein tehtäväsi.
Jaa kokemuksiasi ja opi muilta. Yhteiskehitä ja ota opiksi. Kuten muutkin asiat, myös fasilitointi on opittava taito. Yhdistä menetelmän rakenne ja substanssiosaaminen: tarkenna työpajan teema käsiteltävän aiheen mukaan. Tutustu esimerkiksi, miten Pohjois-Savon kylät sovelsivat menetelmää. Tulevaisuusvallan laajentaminen ja tulevaisuususkon herättely on meidän kaikkien yhteinen vastuu.
Luota prosessiin. Työskentely, jossa kohdataan myös huolet, herättää toivoa aivan uudella tavalla. Todennäköisesti työpajan paras anti osallistujilleen realisoituu tulevien viikkojen ja kuukausien aikana: he osaavat haastaa tulevaisuusoletuksia, kysyä Mitä jos? -kysymyksiä, esittää näkemyksiä tulevaisuudesta ja kuvitella toisenlaisia tulevaisuuksia.
Kirjoittajat: Minna Halonen, VTT Oy ja Silja Huttunen, Toimisto2030 Oy
Lähteet: Halonen, M., Kurki, S. ja Hyytinen, K. (2022). Tulevaisuusajattelu kansalaistaidoksi. Vaikutusarvioinnin tuloksia.
Polak, F. (1973). The Image of the Future. Elsevier. ISBN 0-444-41053-8. Tulevaisuustyöpajojen tulokset (jatelautakunta.fi)
Yksi kesällä lukemistani kirjoista oli Jarno Limnéllin, Elina Hiltusen ja Mikko Dufvan tänä vuonna julkaistu kirja Suomen tulevaisuudet: Suuret kysymykset ja vastaukset. Pohdin tässä blogitekstissä kirjaa ja sen herättämiä ajatuksia. Sanna Ketonen-Oksi kirjoitti kirja-arvion tästä teoksesta Futuraan 2/2022.
Pureskeltua asiantuntijatietoa nuorille
Kirja alkaa omistuksella: ”Tämä kirja on omistettu nuorille. Tulevaisuus on teidän.” Kirja on siis omistettu nuorille, mutta varmasti kirjasta on myös hyötyä meille vähän vanhemmille.
Kirja on todellinen asiantuntijakatsaus Suomen tulevaisuuksiin. Kirjan kirjoittajat ovat hyviä asiantuntijoita pohtimaan Suomen tulevaisuuksia: Limnéll on kyberturvallisuuden työelämäprofessori ja sotatieteiden tohtori, Hiltunen puolestaan futuristi ja Dufva tulevaisuudentutkimuksen dosentti Aalto-yliopistossa. Kirjassa on hyödynnetty yli 500 lähdeviitettä. Lisäksi kirjaa varten on haastateltu 36 eri alojen asiantuntijaa. Kirjan rakenne pohjautuu nuorille tehtyyn kyselyyn. Kyselyn pohjalta tulevaisuudenhaasteina nähtiin olevan ympäristön, terveyden, talouden ja turvallisuuden.
Pidin kirjan pääsääntöisesti positiivisesta ”tulevaisuuskuvasta”. Vaikka kirja listasi hyvin paljon erilaisia tulevaisuudenuhkia ja -haasteita, jokaiseen osa-alueeseen löydettiin myös paljon ratkaisuja paremman tulevaisuuden tekemiseksi. Kirja esimerkiksi alkoi varsin positiivisella katsauksella siihen, miten paljon kehitystä sekä maailmassa että Suomessa on viime vuosikymmeninä tapahtunut vaurauden, terveyden ja tasa-arvon osalta. Haluan uskoa, että meillä on toivoa positiivisesta tulevaisuudesta.
Kirja herätti minussa paljon ajatuksia. Vastuullisen liiketoiminnan tutkijana ajattelin tietäväni jo paljon ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta. Kuitenkin huomasin pysähtyväni erityisesti ilmastonmuutososiossa muutostarpeen radikaalisuuteen:
Kirjassa kerrotaan, että tällä hetkellä suomalaisen hiilijalanjälki on keskimäärin 10 tonnia vuodessa. Jotta jäätäisiin 1,5 asteen lämpenemistavoitteeseen, hiilijalanjälki pitäisi pudottaa 0,7 tonniin v. 2050 mennessä. Toisin sanoen jokaisen meistä pitäisi radikaalisti muuttaa arjen rutiineita, jotta tähän päästäisiin. Haastankin sinut testaamaan Sitran jalanjälkilaskurista (linkki testiin), mikä on sinun lähtötasosi.
Neljä keinoa positiiviseen tulevaisuuteen
Kirja nimeää jokaiseen osa-alueeseen toimenpiteitä, joiden avulla päästään positiiviseen tulevaisuuteen. Mielestäni kirjan pääviestit voisi tiivistää neljään:
Tulevaisuushaasteiden linkittyminen: Vaikka kirjassa on erilliset luvut jokaiselle aiheelle, niin aiheisiin kuitenkin viitataan ristiin. Esimerkiksi ympäristöongelmien hallitsemisella tai hallitsemattomuudella on vaikutusta myös terveyteen, talouteen ja turvallisuuteen. Luontokadon lisääntyminen vaikuttaa pandemioiden lisääntymiseen. Jos ilmastonmuutosta ei saada hallintaan, sillä on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Jo ilmastonmuutoksen hillitseminen vaikuttaa negatiivisesti moneen toimialaan ja toisaalta luo uusia työpaikkoja toisille. Luonnonkatastrofit vaikuttavat myös globaaliin turvallisuuteen ja todennäköisesti pitkällä aikavälillä myös turvallisuuteen Suomessa.
Aktiivinen yhdessä tekeminen: Eri tulevaisuuden uhkiin on mahdollista varautua yhteistyöllä. Kukaan yksittäinen ihminen ei ratkaise esim. ilmastonmuutosta tai luontokatoa, mutta yhteistyöllä on mahdollista saada suunta käännettyä myös globaalien haasteiden osalta. Yhdessä tekeminen on korostaa yhteisöllisyyttä ja sitä kautta sitouttaa meitä kaikkia ponnistelemaan yhteisen hyvän ja paremman tulevaisuuden eteen. Ylhäältä alaspäin -johdettuna muutokset herättävät vain turhaa muutosvastarintaa. Kirjoittajat myös korostivat viivyttelemättömyyttä toimimisessa: Juuri nyt on oikea aika toimia esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon suhteen.
Kriisinsietokyvystä huolehtiminen: Vaikka yhteisellä tekemisellä on mahdollista kääntää globaalinkin veneen suuntaa, on myös erittäin tärkeää huolehtia kriisinsietokyvystä. Kirjoittajat aloittivat kirjan kirjoittamisen koronan aikana, kuukausi kirjan julkaisemisen jälkeen Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tällä hetkellä Suomessakin keskustellaan tulevan talven mahdollisista sähkökatkoista. Erilaisia kriisejä tulee varmasti myös tulevaisuudessa ja yhteiskunnilla pitää olla kykyä selviytyä näissä ja näistä.
Positiiviset tulevaisuuskuvat: Kuten jo yllä sanoin, kirjassa on varsin positiivinen näkemys tulevaisuuteen. Tämä korostuu myös ratkaisuehdoituksissa. Jotta voimme ratkaista ongelmia, joita meillä on niin nykyhetkessä kuin tulevaisuudessa, tarvitsemme yhteisen positiivisen kuvan, jota kohti kulkea.
Kirjan tiedot
Jarno Limnéll, Elina Hiltunen ja Mikko Dufva. 2022. Suomen tulevaisuudet: Suuret kysymykset ja vastaukset. WSOY. Linkki WSOY:n sivuille
Kirjoittaja
Blogin kirjoitti Marileena Mäkelä. Mäkelä on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun ympäristöjohtamisen oppiaineessa. Hän tutkii vastuullista liiketoimintaa esimerkiksi vastuullisuusraportoinnin ja -viestinnän sekä kiertotalouden näkökulmasta. Tulevaisuudentutkimuksessa Mäkelää kiinnostaa erityisesti tulevaisuuskuvat. Vapaa-ajalla Mäkelä muun muassa lukee paljon.
