Kun tulevaisuus on turvaton

“Kulttuuripiirissämme on tapahtunut syvällinen murros”

(Jukka Hautala, HS 6.1.21, A5)

Murros tarkoittaa kulttuurimme siirtymistä patriarkaalisesta ajasta jälkipatriarkaaliseen aikaan. Miehen vallankäyttö kodin uskonnon ja isänmaan asioissa, joka ikiajoista asti on ollut sukupuoleen sidottu, on väistynyt ja laki takaa sukupuolesta riippumattoman vallankäytön. Se miten ihminen elämässä pärjää ja pyrkimyksisään onnistuu ei myöskään ole enää vähään aikaa ollut niin vahvasti sidoksissa sukuun tai lähiyhteisöön kuin ennen. Yhteiskunta pyrkii luomaan tasavertaiset mahdollisuudet kaikille kansalaisille. Näin kirjoittaa Jukka Hautala, rovasti ja kirkolliskokouksen pappisedustaja, vieraskynäkirjoituksessaan.

Kun ihmisen valta-asema yhteiskunnassa, yhteisössä ja perheessä oli jo syntymässä varmistettu sillä, että hän on sukupuoleltaan mies, saattoi nuori mies-ihminen katsoa tulevaisuuteensa rohkeasti ja luottavaisena. Naisille tulevaisuus oli pelottavampi. Heidän oli pakko turvauta miehiin, kun mahdollisuudet vaikuttaa oman elämänsä tärkeisiin ratkaisuihin näyttivät kovin vaatimattomilta. Patriarkaalisessa kulttuurissa hallitsijat ja päättäjät sekä ideologioissa, kuten uskonnoissa, valtioissa että taloudessa olivat miehiä. Poikkeuksia tähän sääntöön oli hyvin vähän.  

Kulttuurin murros alkoi hitaasti hiipien, mutta on nopeutunut ajan mukana. Vaikka muutokset yhtäällä olivat merkittäviä, jäi niiden rinnalle pitkäksi aikaa vielä perinteisten arvojen ja totuttujen tapojen tukemia vanhoja käytäntöjä. Suomessa esimerkiksi kansanopetus koski alusta alkaen kaikkia lapsia, mutta yliopistot avautuivat naisille vasta paljon myöhemmin. Naisten korkea koulutus ja helpottuneet urakehitysmahdollisuudet ovat muodostuneet uhkatekijöiksi patriarkaaliselle vallankäytölle vasta viime vuosina. Nyt näemme joka päivä uutiskuvia papeista, piispoista, ministereistä, maailmanlaajuisten yhteisöjen puheenjohtajista ja talousjohtajista, jotka ovat naisia. Nyt on miesten vuoro pelätä tulevaisuutta, ja heidän pelkonsa on suuri. Ne pelkäävät eniten, joilla on eniten menetettävää. 

“Länsimainen demokratia on tässä historiansa vaiheessa kehittynyt niin, että se ylittää joidenkin kansalaisten sietokyvyn” 

Johanna Korhonen, HS 14.2.21, B10

Otsikossa mainitut kansalaiset edustavat tilastojen mukaan noin kolmasosaa kaikista kansalaisista ja kuuluvat persoonallisuustyyppiin, jolla on autoritaarinen taipumus. He ovat ihmisiä, jotka pitävät järjestyksestä ja ennustettavuudesta, säänöistä, selkeistä hierarkioista, tottelemisesta, palkinnoista ja rangaistuksista. He ovat vähemmistönä kansalaisten joukossa, mutta silti vaarallisia yhteiskuntarauhan kannalta, sillä he pelkäävät. Politiikantutkija Karen Stennerin mukaan heidän mielestään ne asiat, joita enemmistö pitää demokratian saavutuksina – kuten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus – ovat tälle vähemmistölle todiste yhteiskunnan rappiosta. Heidän kannaltaan tasa-arvo on mennyt jo aivan liian pitkälle. Yhdenvertaisuus tuhoaa luonnolliset hierarkiat. Kirkon aseman heikentyminen johtaa moraalittomuuteen ja maahantulijat vaarantavat turvallisuuden.

Kulttuuritoimittaja Jussi Ahlroth kirjoittaa samasta asiasta Lauantaiesseessään “Kun ihmiskuva kapenee, yhä harvempi kokee kuuluvansa joukkoon” (HS 13.2.21, C6). Hän viittaa Pontus Purokurun ja Veikka Lahtisen kirjaan Mikä liberalismia vaivaa? (Kosmos 2020), jossa kerrotaan, että liberalismi korostaa yksilön vapautta valita monista vaihtoehdoista ja markkinoiden vapautta mahdollistaa tämä yksilön vapaus. Se puolestaan edellyttää – ja myös oikeuttaa – talouden ja kehityksen jatkuvan kasvun. Kilpailu on silloin tietysti luonnollista, ja sitä perustellaan tietynlaisella tulkinnalla tieteen ihmiskuvasta. Tuo ihmiskuva on kuitenkin kapea eivätkä suinkaan kaikki koe siihen sopivansa. Syntyy ihmisryhmiä, jotka jäävät ulkopuolisiksi eivätkä löydä itselleen merkityksellistä paikkaa yhteiskunnassa tai yhteisössä. He kokevat itsensä osattomiksi ja osattomuus ahdistaa – ja pelottaa.

Millaista tulevaisuutta pitäisi rakentaa, jotta pelkäävät ihmiset eivät vaarantaisi yhteiskuntarauhaa tai syrjäytyisi yhteiskunnasta?

Etsiessään neuvoa siihen, miten autoritaarisen taipumuksen omaavia ihmisiä voitaisiin auttaa ahdistuksessaan, joka ajaa heitä syrjäytymään yhteiskunnasta ja käyttäytymään agressiivisesti muita kohtaan Johanna Korhonen tukeutuu politiikan tutkija Karen Stennerin tutkimuksiin. Stennerin mukaan autoritaarisesti suuntautunut vähemmistö yhteiskunnassa muuttuu poliittiseksi voimaksi siinä vaiheessa, kun heidän pettymyksensä elämään on kolminkertainen: ensiksikin he pettyvät johtajiin, jotka ajavat vain omaa etuaan ja edistävät tieten tahtoen kaaosta, toiseksi he pettyvät omaan yhteisöönsä, jossa ei enää ole vain “meitä” vaan jonne on kulkeutunut ties mistä outoja ihmisiä, kolmanneksi he pettyvät siihen, että mitään yhteisiä arvojakaan ei enää näytä olevan, on vain sekalaista seurakuntaa, jossa kukin saa ajatella miten haluaa. Moniarvoisuudessa putoaa pohja kaikelta.

Vihjeet, joita Stennerin tutkimuksista löytyy näiden kolmesti pettyneiden ihmisten ahdistuksen lieventämiseksi ovat selkeitä ja yksinkertaisia. Hän on käyttäytymistieteilijä ja tietää, ettei ihmisten vakiintuneita ajatus- ja toimintatapoja voi muuttaa. Sen sijaan yhteiskuntia voidaan kehittää ottamaan huomioon, etteivät kaikki tunne oloaan kotoisaksi moniäänisessä ja monenkirjavassa demokratiassa. Tarvitaan enemmän resursseja maahantulijoiden kotouttamiseksi. Se nopeuttaa sopeutumista molemmin puolin. Tarvitaan rituaaleja, seremonioita ja muita yhteisyyden tärkeitä elementtejä. Tarvitaan enemmän tukea niille, joille yhteiskunta on liian mutkikas. Se tarkoittaa yhteisöllistä tukea sosiaaliurvaan, työelämään, asumisen ja opiskelun valintoihin, perhe-elämään ja talouden hallintaan. Monikaan ei tarvitse niin paljon valinnanmahdollisuuksia kuin nykyään on tarjolla. Stenner jopa ehdottaa, että tietoakin voitaisiin mieluummin vähentää kuin lisätä. 

Nämä ovat asioita, joista ehkä puhutaan liian vähän, kun tulevaisuutta suunnitellaan. Mutta ne ovat asioita, jotka lisäisivät pelkäävien ihmisten rauhaa ja turvallisuudentunnetta.

Kasvatustieteilijänä ja opettajana olen itse erityisen huolestunut koulun ja koulutuksen tulevaisuudesta, sillä koulutuspolitiikkaa on jo pitkään tehty teknisen kehityksen ja talouskasvun ehdoilla. On myös nähtävissä, että monet oppilaat ja opiskelijat tänä päivänä ovat peloissaa tulevaisuutensa puolesta. Siksi luen helpottuneesti hymyillen Tampereen yliopiston tutkijan, KT, dos. Antti Saaren tuoreen kirjan viimeisiltä sivuilta:

“Koulua on vuosisatojen ajan kritisoitu hyödyttömästä tiedosta ja sen vieraantuneisuudesta ympäröivästä arkitodellisuudesta, esimerkiksi nykyisen työelämän vaatimuksista. Mutta toisaalta vailla välitöntä ulkoista hyötyä olevia teoreettisia ja humanistisia oppiaineita on aina myös puolustettu. Teoreettisuus ja hyödyttömyys voidaan näet nähdä myös ihmisen toiminnan jaloimpina piirteinä. Tällöin esitetään, että tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen tuleekin olla vapaata poliittisista, taloudellisista ja uskonnollisista vaatimuksista, sillä muuten se menettää moraalisen olemassaolonsa oikeutuksen Toisinaan voidaan siis sanoa, että koulu ja teoria todellakin ovat hyödyttömiä ja yhteiskunnasta irrallaan – ja hyvä niin!”

(Saari 2021, 189-190.)

Mutta tästä ehkä enemmän myöhemmin.

Seija Kojonkoski-Rännäli

Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.

Lähteet

Ahlroth, J. “Kun ihmiskuva kapenee, yhä harvempi tuntee kuuluvansa joukkoon”, Lauantaiessee, HS 13.2.2021, C6.

Hautala, J. “Sukupuoleen sidotun vallankäytön murros ahdistaa monia”, Vieraskynä, HS 6.1.2021, A5.

Korhonen, J. “Yksinkertaisesti liikaa”, Essee, HS 14.2.2021,B10.

Saari, A. 2021. Kasvatusteoria antiikista nykypäivään. Gaudeamus.

Blogin pääkuva: Seija Kojonkoski-Rännäli

Tagged : / /

Työ vai ihminen?

Saako työntekijä tulevaisuudessa voida hyvin vai täytyykö hänen valita työn ja oman hyvinvointinsa välillä?

Esitän teille toivottavan tulevaisuuskuvan 2026 osatyökykyiselle mielenterveyskuntoutujalle, taustoittaen hieman nykyistä osatyökykyisten tilannetta.

Joka neljäs työikäisistä arvelee, ettei jaksa työskennellä työeläkeikään saakka

Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ovat työikäisten yleisin kuntoutukseen hakeutumisen syy. Joka neljäs työikäisistä arvelee, ettei jaksa työskennellä työeläkeikään saakka. Suomessa on vajaa 2 miljoonaa työikäistä joilla on pitkäaikaissairaus tai vamma, ja heistä 600 000 kokee sairauden tai vamman vaikuttavan työllistymismahdollisuuksiinsa. Heitä kutsutaan osatyökykyisiksi. Heitä ei ole varaa menettää.

Osatyökykyisten työhön pääsyä voisi edistää laki, joka velvoittaisi työnantajia työllistämään osatyökykyisiäkin henkilöitä. Osa-aikatyön mahdollisuudet, joustavat työajat ja työmuodot, kuten etätyö voivat lisätä osa-työkykyistenkin halukkuutta ottaa osaa työelämään. Toimintakyvyn tukeminen, työhön paluu, työssä jatkaminen, sekä terveelliset ja turvalliset työolot ovat lähitulevaisuudessa Sosiaali- ja terveysministeriön strategian keskeisiä tavoitteita.

Tulevaisuuskuva 2026: Miten Heidin työllisyyden käy?

Heidi tekee töitä terveysalalla, jossa on otettu runsain määrin käyttöön etävastaanotot. Heidi on saanut työhönsä perehdytystä ja it-tukihenkilön päivystävän tuen. Heidi on eronnut hiljattain ja hänen lapsensa ovat muuttamassa omilleen. Heidin työkaverit ovat huomanneet Heidin olevan tavanomaista hiljaisempi, väsyneempi ja vetäytyvämpi. Heidin työkaverit kutsuvat Heidin mukaan lounas- ja kahvitauoille ja kysyvät hänen kuulumisiaan. Myös Heidin esimies käy lounaalla viikoittain Heidin työtiimin kanssa ja kysyy, voiko hän olla avuksi työhön liittyvissä asioissa. Heidi toteaa olevansa todella väsynyt ja psyykkisesti kuormittunut johtuen muutoksista perhe-elämässä. Heidi on tehnyt huomion, että kuormittuneisuus on kasautunut hiljalleen noin vuoden kuluessa. 

Heidille ehdotetaan, että hänen työaikaansa voidaan väliaikaisesti keventää puoleen. Heidille ei suositella kokopäiväistä sairaslomaa. Heidille ehdotetaan, että hän voi tehdä töitä kotoa käsin ainakin yhtenä päivänä viikossa ja hän voi valita työaikansa joustavasti klo 07-21 välillä. Tiimissä keskustellaan, onko joitakin yksittäisiä työtehtäviä, joita Heidi voisi jonkun työkaverinsa kanssa vaihtaa päikseen.

Heidille tarjotaan edelleen päivittäisiä keskustelutaukoja joko työpaikalla tai etäyhteyden kautta, silloinkin, kun hän tekisi töitä kotoa käsin tai olisi kyseisen päivän työvapaalla. Työporukka kokoontuu joka kuukauden viimeinen keskiviikko yhteiseen ja yhdessä valittuun virkistysiltapäivään. Virkistysiltapäivään saa osallistua, vaikka henkilö olisi sairaslomalla tai on töissä, mutta ei ole saavuttanut deadlineja tehtävissään. 

Heidin työnantaja on varmistanut, että viikon kuluessa huolen esille tuomisesta Heidille tarjotaan lääkäriaika ja sen lisäksi mahdollisuutta saada terapeuttista keskustelutukea. Heidi saa valita, haluaako hän keskustella asioistaan yksilövastaanotoilla vai ryhmässä ja molemmissa kuntoutusvaihtoehdoissa on vapautena valita lähi- tai etämahdollisuus.

Keskustelutukea on tarjolla ensimmäisen sopimuksen myötä viidestä kymmeneen kertaa. Heidin esimies on Heidiin yhteydessä kahden viikon välein ja kysyy, miltä työjärjestelyt ovat tuntuneet ja onko Heidillä halua muuttaa niitä suuntaan tai toiseen. Esimies kertoo arvostavansa Heidin työpanosta ja myös hänen hyvinvointiaan työajan ulkopuolella. Esimies toivottaa Heidin tervetulleeksi takaisin kokoaikatyön pariin, mikäli Heidi kokee voimavarojensa karttuvan.

Heidi, esimies ja Heidiä hoitava yhteistyötaho ovat sopineet yhteiset merkit siitä, milloin Heidi voi tehdä lisää töitä tai milloin työmäärää vähennetään. Heidin tapauksessa seurataan mm. yöunen määrää, migreenin saamista lievempioireiseksi ja Heidin mielialaa kyselyasteikolla mitattuna. 

Työkaverit ovat kertoneet Heidille yhteisinä taukohetkinä, että heilläkin on ollut ajanjaksoja, jolloin he ovat olleet surullisia ja että he ymmärtävät Heidin nyt tarvitsevan aikaa kerätäkseen voimavaroja. Heidiä ei nimitellä, hänelle ei pyöritellä silmiä, häntä ei suljeta keskustelujen ulkopuolelle ja hänen ei tarvitse hävetä vointiaan. Työkaverit rohkaisevat Heidiä ja sanovat uskovansa siihen, että Heidi on edelleen hyvä ammatissaan ja että he arvostavat Heidin työpanosta. 

Tulevaisuuskuva 2026: Joustavammat osa-aikatyön mahdollisuudet

Heidi pohtii, miten hänen työllisyytensä kanssa käy: jääkö hän osa-aikaiseksi työntekijäksi vai palaako hän joskus kokoaikatyöhön. Heidin ei kuitenkaan tarvitse stressata osa-aikaisuudestaan siitä näkökulmasta, että työnantajalle tulisi kalliimmaksi pitää palkkalistoillaan kahta osa-aikaista, kuin yhtä kokoaikaista työntekijää. Suomen lait, sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmät sekä vakuutusyhtiön toimintaan liittyvät päätökset mahdollistavat osa-aikatyön siten, että työnantajien on mahdollista palkata halutessaan yhden kokoaikaisen työntekijän sijaan kaksi osa-aikaista työntekijää, ja toimia näin kaikkien, ei vain yhden poikkeuksen kohdalla. 

Näin työllisyys saadaan nousuun, ihmisten osallistuneisuus yhteiskuntaan lisääntyy ja useammat ihmiset kykenevät pitämään itsestään taloudellisesti huolta. Näin ollen myös hyvinvointi lisääntyy niillä työntekijöillä, jotka ovat aiemmin arvelleet, että he eivät jaksa tehdä töitä eläkeikään saakka. Työikäisten jaksaminen kohenee ja itsestä huolehtimiseen jää aikaa. Hyvinvointi toteutuu näin ollen paremmin sekä niiden kohdalla, jotka toivovat pääsevänsä työnsyrjään kiinni, että niiden kohdalla, jotka ovat halukkaita vähentämään työtunteja oman hyvinvointinsa vuoksi.

Olisiko tämä sellainen tulevaisuus, jossa sinä haluaisit elää? Mikä estää toteuttamasta tätä jo nyt? Entä mitä tarvitaan, jotta toimisimme enemmän tämän tulevaisuuskuvan toteuttamiseksi? Mitä hyötyä tämän tulevaisuuskuvan toteuttamisesta olisi Heidin kaltaisille yksilöille, työnantajille tai koko yhteiskunnalle?

Lähteisiin on viitattu 16.2.2021

Kelan kuntoutustilastot 2019, 31-32

Säkkinen & co: Sosiaali- ja terveysalan tilastollinen vuosikirja 2019, s.222, THL 

Soste 2021: ”Osatyökykyiset ovat merkittävä työvoimapotentiaali

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu: ”Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2030”

Kirjoittaja Satu Mäkelä on toiminta- ja työkyvyn tutkimisen ja tukemisen parissa työskentelevä toimintaterapeutti, opettaja sekä Tulevaisuuden johtamiseen ja asiakaslähtöiseen palveluliiketoimintaan suuntautunut YAMK-tradenomi Kaisa Kallion kansalaislahjasäätiön Kaisankodilla. Hänen TKI-työnsä ”Työikäisten kuntoutus Suomessa vuonna 2030” julkaistiin theseus.fi -tietokannassa vuonna 2020. Hän ylläpitää työkykyään liikkumalla ja islanninhevosta hoitamalla.

Kuva: Satu Mäkelä

Tagged : / / /