Tekemisen välttämättömyys

Tulevaisuuden tutkijoilla on ollut tapana korostaa, että tulevaisuus ei tule vaan se tehdään. Niin se varmaan onkin, mutta millainen on tulevaisuuden tutkijoiden ajattelutapa sen tekemisen taustalla?

En tiedä, onko siihen paljonkaan paneuduttu, mutta ainakin Pentti Malaska on tätäkin asiaa pohtinut. Hänelle tulevaisuuden ajatteleminen oli tulevaisuuteen katsomista erilaisten ajattelutapojen tai asenteiden kautta, alistuen tulevaan, etsien eri mahdollisuuksia, sopeutuen ja suunnitellen tai sitten luovasti ja visionäärisesti. Olen ymmärtänyt, että Malaska itse piti viimeksi mainittua ajattelutapaa suositeltavana. (Wilenius & Pouru 2018.)

Malaskan rohkaisemana väitän, että ihmiset yleensä, ja tulevaisuuden tutkijat siinä missä muutkin, ovat niin innostuneita tekemiseen, ettei heillä ole juurikaan malttia miettiä sitä, millaiseen ajattelutapaan tai asenteeseen tuo tekeminen kulloinkin perustuu. Ja tekevä ihminen ajattelee aina laskevasti, koska hän haluaa tekemällä saavuttaa jotain ja saada aikaan tiettyjä asioita. Joskus tarvittaisiin kuitenkin myös mietiskelevää ajattelua, että osaisi jättää silleen. (Heidegger, 1991). Näyttää siltä, että meiltä puuttuu, tai olemme menettäneet, kyvyn ajatella mietiskelevästi.

Tulevaisuuden tutkijoita ei kuitenkaan sovi syyllistää heidän innostaan tehdä, kehittää ja innovoida tulevaisuutta eikä silloin myöskään heidän laskevasta (laskelmoivasta) ajattelutavastaan. Me ihmiset nyt vaan olemme sellaisia, me toteutamme elämäämme tekemällä. Olen sanonut sitä tekemisen intentioksi (Kojonkoski-Rännäli 1995). Tunnettu latinankielinen lentävä lause ilmaisee asian ytimekkäästi: Navigare necesse est, vivere non est necesse. Rauman kielellä se kuulostaa suomenkielisestä kuulijasta innostavan uskottavalta: Seilat snuu o määr, ei elämine olekka nii nuukka.

Kun ihminen tekee, hän tekee yleensä itselleen ja kaltaisilleen mieluisia asioita, myös tulevaisuuttaan hän pyrkii muokkaamaan mahdollisimman mukavaksi ja helpoksi nimenomaan meille ihmisille. Olemme kuitenkin tulleet nyt tilanteeseen, jossa ihmiselle mukava ja mieluisa saattaa olla muulle olevalle hyvinkin pahaa, jopa tuhoisaa. Siksi ihmisen on opittava ajattelemaan myös mietiskellen, koska hänen on osattava jättää tarvittaessa myös silleen. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Tähän kysymykseen yritän seuraavassa vastata Heideggerin filosofian pohjalta.

Heideggerin filosofian tulkinnan vaikeudesta

Gelassenheit on nimeltään puhe, jonka Heidegger piti kotiseudullaan Messkirchenissä säveltäjä Kondarin Creutzerin muistoksi vuonna 1955. Juha Varton mukaan se on Heideggerin oudoin ja siksi myös selitellyin kirjoitus. Sen päätarkoitus näyttää olleen osoittaa kuulijoille länsimaisen ajattelun tradition surkea tila. (Varto 1991.)

Heideggerin saksankieli on täynnä “kääntymättömiä” metaforia ja hän käyttää myös saksankielen mahdollisuutta “saada sana kuulostamaan muistuttavalta mutta ei paljastavalta”, sanoo hänen kääntäjänsä Reijo Kupiainen (1991). Tämä kertoo siitä, miten vaikeaa on käyttää Heideggerin filosofiaa ilmiöiden ymmärtämiseksi ja selittämiseksi, ainakin sen synnyinseudun ulkopuolella.

Kupiainen selviää tilanteesta kertomalla, että hän edellyttää käännöstään luettavan vain alkutekstin rinnalla. Samaan apuun on turvauduttava jokaisen, joka käyttää Heideggerin filosofiaa työnsä lähteenä.

Siitä on se iso ilo, että se mahdollistaa selvitettävien ilmiöiden monipuolisen tulkinnan ja samalla laajan näkemyksen niistä, tällä kertaa siis länsimaisen ihmisen ajattelun tavoista. Suomenkieli sopii Heideggerin tekstin tulkintaan mielestäni erityisen hyvin, koska se, nopeasta muuttumisestaan huolimatta, vieläkin on hyvin ilmaisuvoimaista. Juha Varto on tehnyt ansiokkaan tulkinnan Heideggerin tarkoittamasta laskevasta ja mietiskelevästä ajattelusta. Tässä yhteydessä käytän hänen tulkintaansa apunani.

Laskeva ajattelu ja mietiskelevä ajattelu Heideggerin teorian mukaan

Laskevassa ajattelussaan ihminen ajattelee aina ratkaistavia ongelmia jossakin puitteessa, siis tietynlaisina ongelmina. Fysikaalisissa puitteissa, eli sysikaalisesti tarkasteltuna, kaikki ongelmat ovat fysikaalisia ja filosofisesti takasteltuina taas filosofisia. Tällaiseen ajattelutapaan liittyy ajattelijan tahto, hän tahtoo tietää, mikä se on tuo ilmiö, miten sitä voisi kehittää, muuttaa, parantaa tai miten sen voisi eliminoida.

Mietiskelevässä ajattelussa ei ajattelijan tahto ole läsnä. Kysymykset ja ongelmat eivät näyttäydy hänelle vain yhdenlaisina / tietynlaisina joissain puitteissa. Ajattelu on siksi pikemminkin pyrkimystä päästää todellisuus mieleen, kuunnella alkuperäistä yhteenkuuluvuutta, joka ihmisen ja todellisuuden välillä on, ei valloittaa todellisuutta aktiivisesti.

Laskeva ajattelu on suunnittelua, laskelmointia ja soveltamista. Se syntyi silloin, kun loimme Luonnosta objektin ja avasimme mahdollisuuden käsitellä Luontoa välineellisesti, ja kun tekniikasta tuli tähän tarkoitukseen mahtava väline. Nyt emme enää oikein edes kykene näkemään luontoa muulla tavoin kuin objektina. Me kuitenkin tarvitsemme myös mietiskelevää ajattelun tapaa eettisiä, moraalisia ja arvottavia toimiamme varten. Onhan niin, että ongelmallisissa tilanteissa, joihin olemme jo joutuneet tällä planeetalla, Luonto ja ihminen ovatkin yhtäkkiä yhtä.

Mietiskelevä ajattelu antaa meille mahdollisuuden siihen, ettemme näe vain yhtä tapaa toimia ainoana oikeana ja välttämättömänä tapana. Se antaa mahdollisuuden Gelassenheit-asenteeseen, odottamiseen ja avoimuuteen todellisuudelle. Se on vastakohta työn ja tuotannon etiikalle, joka koko ajan vaatii suorituksia ja tuloksia. Mietiskellen ajatteleva ihminen vain antautuu ja avautuu, lepää ja odottaa, jättää huomiotta ja päästää sisään. (Varto 1991.)

Ihmisen kaipuu oppia ajattelemaan mietiskellen
(Jälkiviisaita esimerkkejä ajastamme)

“Tulevaisuus ei vaadi ajattelua”

Näin otsikoi Timo P. Kylmälä artikkelinsa Tieteessä tapahtuu -lehdessä vuonna 2019. Artikkelissa hän selvittää Hannah Arendtin näkemyksiä ajattelusta. Arendt oli Heideggerin juutalaissyntyinen oppilas ja politiikan tutkija, joka joutui pakenemaan Saksasta Yhdysvaltoihin 1930-luvulla.

Arendtiin vedoten Kylmälä väittää, että tietäminen ja ongelmanratkaisu eivät vaadi ajattelua. Ne ovat “raakaa kognitiivista aivovoimaa”, joka liittyy valmistamisen aktiviteettiin. Valmistaminen palvelee käytännön tarpeita ja joutavaa uteliaisuutta. Siinä pyritään rajattuun päämäärään, ja tekemisen prosessi loppuu, kun tavoite on saavutettu.

Ajattelemista sen sijaan tarvitaan taideteosten lähteenä ja se ilmenee kaikissa suurissa filosofioissa. Siinä ei ole loppua eikä muuta päämäärää kuin se itse. Se ei myöskään tuota tuloksia. Teollisen ajan alusta alkaen me emme ole oikeasti ajatelleet ollenkaan. Siksi olemme nyt umpikujassa, jossa käymme epätoivoista selviytymiskamppailua ihmisen omaa luomisvoimaa vastaan. Mietiskelevä ajattelu, eli siis varsinainen ajattelu, olisi tässä vaiheessa vain hämmentävää (Kylmälä 2019.).

“Olisikohan kannattanut jättää tekemättä, kun pakkoa ei ollut?”

Näin kysyy avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja kolumnissaan, ja sama kysymys sisältyy myös arkkihiippakunnan piispa Mari Leppäsen kolumniin. Molemmat julkaistiin sattumoisin samana päivänä 27.7.2021. Kumpikaan heistä ei kiistä tutkitun tiedon merkitystä päätöksenteossa tai muissakaan elämäämme koskevissa ratkaisuissa, mutta vivahde kaipuusta mietiskelevän ajattelun ja myös silleen jättämisen kyvyn perään häivähtää molempien kannanotoissa.

Esko Valtaoja puhuu huippu-urheilun aallonpohjasta vastikään pelattujen jalkapallon EM-kisojen, Tokion Olympialaisten ja jääkiekon MM-kisojen yhteydessä. Hän toteaa, että pääroolia niissä on näytellyt ihmisen raha- ja maineenahneus. Ei tullut Suomelle mitaleita, mutta tuli yli tuhat koronatartuntaa. Kisojen kustannukset ylittivät hulppeasti kaikki edelliset satsaukset ja kansalle jää suunnaton velkataakka. Itsevaltiaat saavat runsaasti kyseenalaista mainetta, korruptio rehottaa ja “voittamisen hinku” ajaa urheilijat käyttämään doping-aineita. “Olisikohan kannattanut jättää tekemättä, kun pakkoa ei ollut?” (Valtaoja 2021.)

Mari Leppänen viittaa nöyryyden ja avoimuuden puutteeseen ihmisen toiminnassa. Hän sanoo, että tarvitaan kokonaisvaltaisempaa uskontulkintaa. Meidän on entistä enemmän puolustettava elämän eheyttä, nähtävä luonnon pyhyys ja sitouduttava kohtuullisempaan elämäntapaan. “Olemme tulkinneet väärin ihmisen paikan luomakunnan valtiaana – ihmisenä, jolla on loputtomat tarpeet.” (Leppänen 2021.)

Seija Kojonkoski-Rännäli

Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.

Lähteet

Heidegger, Martin, 1991, Silleen jättäminen, suomeksi tulkinnut Reijo Kupiainen. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta. Vol. XIX.

Kojonkoski-Rännäli, Seija, 1995. Ajatus käsissämme. Käsityö käsitteen merkityssisällön analyysi. Turun yliopiston julkaisuja, sarja C, osa 109.

Kupiainen, Reijo, 1991. Suomentajan huomautus.Teoksessa Martin Heidegger, Silleen jättäminen, suomeksi tulkinnut Reijo Kupiainen. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta. Vol. XIX, 19.

Kylmälä, Timo P., 2019. Tulevaisuus ei vaadi ajattelua. Tieteessä tapahtuu 5/19, 11 – 19.

Leppänen, Mari, 2021. Paha hiipii keskelle pyhää. Kolumni HS 27.7.2021.

Valtaoja, Esko, 2021. Urheilun aallonpohjassa sukeltavat parhaat huulirasvat, mömmöt ja helteen tappamat stadioninrakentajat. Kolumni TS 27.7.2021.

Varto, Juha, 1991. Heidegger ja salaisuus. Teoksessa Martin Heidegger, Silleen jättäminen, suomeksi tulkinnut Reijo Kupiainen. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta. Vol. XIX, 3 – 17.

Wilenius Markku & Puoru Laura 2018. Futures thinking and visionary management. Teoksessa Pentti Malaska Avisionary and Forerunner. Edited by Laura Pouru, Markku Wilenius, Karin Holstius, Sirkka Heinonen. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. Future Series 9, 137 – 148.