Jos tekoälyllä olisi ruumis, sillä olisi myös kädet ja jalat, lihakset, hermot, aistit jne. Se olisi liikkuva mutta ei kuin robotti. Se päättäisi itse liikkeittensä suunnan ja voiman omien aistiensa antamien virikkeiden mukaan. Sen valintoja ei olisi kukaan muu sille koodannut. Jos ihmisen tekemällä tekoälyllä olisi ruumis, ihminen olisi täydellinen suorittaja. Onneksi hän ei ole, sillä epätäydellisyys on inhimillistä.
”Tulevaisuudessa ihmisen epätäydellisestä, mutta inhimillisestä suorituksesta tulee ylellisyystuote”, sanoo Annamari Sipilä (2025). Hänen kirjoituksensa inspiroi minua! Olen viime aikoina tutkinut aihetta kyläkoulut tulevaisuusperintönä ja olen vakuuttunut siitä, että Sipilä on oikeassa. Tässä blogikirjoituksessani perustelen tätä näkemystä. Ensin kuitenkin selvitän, mitä tarkoitan tulevaisuusperinnöllä.
Tulevaisuusperintö on vanhasta kulttuuriperinnöstämme, kriittisesti arvioiden ja uudelleen tulkiten, säilytettäväksi valittua ainesta. Se merkitsee tietenkin valitsijan kykyä myös luopua jostain ennen arvokkaaksi koetusta mutta jo aikansa eläneestä. (Kortekallio 2022, 4). Samalla se merkitsee nuorten ihmisten vapautta ja mahdollisuutta kehittyä omana itsenään kykeneviksi uudistamaan vallitsevaa järjestystä tarvittaessa (Värri 2018, 11–15; 138–140). Siinä välineenä on kasvatus ja koulutus.
Ruumiillinen ihminen elämismaailmassa
Ihmisen epätäydellisyyttä suorituksissaan ei tarvinne todistella. Ihminen ei ole Jumala. Olemme tehneet tekoälyn, itseämme monin tavoin paremman suorittajan, mutta siltä puuttuu elävä ruumis. Siksi se ei voi olla inhimillinen. Inhimillisyys kasvaa aistikokemuksina sekä ihmisistä että maailmasta saatuna informaationa, jonka ihminen reflektio tiedoksi. Se on autenttista tietoa (Husserl 1992 § 45) myös itse luonnolta saatua. Pirkko Anttila (2009) sanoo sitä proseduaaliseksi ymmärrykseksi, jota käsityön- ja taiteentekijä saa työprosessin edetessä tekemisen kohteelta. Se syntyy siis käytännön ja teorian yhtyessä ihmisen tekemisessä. Proseduaalinen ymmärrys koskee ihmisen toiminnan aiheuttamaa muutosta tekemisen kohteessa ja sen merkitystä kohteelle (ks. Myös Dewey 1999, 151–152).
Autenttisen tiedon saavuttamiseksi tarvitaan kasvatusta ja koulutusta elämismaailmassa. Ihmisen rakentama oppimisympäristö ei riitä. Elämismaailma on alkuperäinen luonto koko moninaisuudessaan. Se on eläimet ja kasvit, maa, kalliot, vedet ja ilma. (Husserl 1992 § 36.) Ilman niitä ruumiillinen ihminen ei voi elää maailmassa.
Nykyään kuitenkin ihmiset, ja silloin myös koulut, siirtyvät suuriin kaupunkeihin. Vanhat kyläkoulut, jotka sijaitsevat vielä ihmisen elämismaailmassa, jäävät tyhjilleen rapistumaan. Valtaosa lapsista ja nuorista Suomessakin kasvaa ja saa oppinsa kaukana alkuperäisestä luonnosta. Alkuperäinen luonto jää heille vieraaksi, ja autenttisen tiedon saanti luonnosta vaikeutuu. Samalla ihmisen kehittyminen näyttää yksipuolistuvan vaarallisella tavalla. Hän kehittää myös tuottamistoimintaansa entistä yksipuolisemmin teollisena tuottamisena. Emme ole kyenneet muokkaamaan inhimillistä epätäydellisyyttämme tulevaisuusperinnöksi seuraaville sukupolville.
Täydellisyyden tavoittelu teknologian kehittämisessä tappaa inhimillisyyden ihmisen tuottamistoiminnassa
Tekoäly on ihmisen täydellisyyden tavoittelun symboli. Teknologian yhä täydellisemmäksi kehittämisen yhteyttä inhimillisyyden vähenemiseen tuottamistoiminnassa ei kuitenkaan ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Tärkein tavoite on ollut talouskasvu. Luonto on nähty vain resurssina ihmisen tuottamistoiminnassa. Habermasin (1981) mukaan ihminen ei edes voi toimia ymmärrysorientoituneesti ei-sosiaalisessa ympäristössä, koska luonnon kanssa ei voi kommunikoida verbaalisesti (ks. artikkelini Kojonkoski-Rännäli (2024)). Nyt on kuitenkin tullut aika, jolloin luonto haastaa ihmisen ymmärryksen.
Ihminen ja luonto ovat suhteisia (eng. relational) keskenään. Ihmisen hyvinvointi on riippuvainen luonnon hyvinvoinnista, koska ihminen elää maailmassa. Hänen on opittava tuntemaan luonto ja kunnioittamaan sitä yhteistyökumppaninaan ja kantamaan vastuuta tekemisistään maailmassa. (Nurmi 2020.) Joistain haluistaan on hänen silloin kuitenkin luovuttava. Se on hänelle mahdollista, ja siinä häntä auttaa elämismaailmasta hankittu autenttinen tieto.
Lähteet
Anttila P. 2009. An expanded concept of knowledge in reseach on craft and art works. Teoksessa Leena Kaukinen (toim.) Proceedings of Grafticulation and Education Konference. NordFo. Techne Serien A: 14/2009, 14-21.
Dewey J. 1999. Pyrkimys varmuuteen. Tutkimus tiedon ja toiminnan suhteesta. Suomentanut Pentti Määttänen. Englanninkielinen alkuteos 1929. Gaudeamus.
Habermas J. 1981. Theorie des kommunikativen Handels. Band I. Handlungsrationalität und Gesellschaftliche Rationaliserung. Frankfurt am Main.
Husserl E. 1992. Cartisianische Meditationen. Der Krisis Der europäischen Wissenschaften und die trazendentale Phänomenologie. Husserliana IV. Hamburg.
Kojonkoski-Rännäli S. 2024. Ymmärrysorientoitunut toiminta tulevaisuuden tuottamistoiminnassa. Futura 3/24, 37–46.
Kortekallio K. 2022. Pääkirjoitus. n & n. 2022. 115 (4), 3-4.
Nurmi S. 2020. Ecologically relational moral agency : conceptual shifts in environmental ethics and their philosophical implications. Väitöskirja. Teologinen tiedekunta. Helsingin yliopisto.
Sipilä A. 2025. Tulevaisuudessa ihmisen epätäydellisestä mutta inhimillisestä suorituksesta tulee ylellisyystuote. HS 17.8.2025. A25.
Viisi vuotta sitten toteutettiin Delfoi-metodin tulevaisuutta pohtiva Aavistus-paneeli. Se löysi kaksi kehityspolkua, joissa toisessa metodi uudistuu ja toisessa menettää merkitystään. Kriittistä on Delfoin suhde teknologiaan ja muuhun metodologiaan. Paljon kehityspotentiaalia kasautuu siihen, miten tekoäly ja metodi integroituvat keskenään. Toinen kehityshaaste on Delfoin kyky ketjuttua muiden menetelmien kanssa. Aavistus-paneelin ennakoimaa tulevaisuutta on pala kerrallaan muokattu tulevaisuuden tekemiseksi. Työtä on tehty epävirallisessa Delfoi-kehittäjäyhteisössä, joka kookoontuu kuukausittain Otavan, Tutu-seuran ja Metodix Oy:n operoimaan työpajaan.
Tekoälyavusteinen Delfoi
Aavistus-paneeli tunnisti tekoälyn merkityksen, vaikka paneeli toteutettiin kaksi vuotta ennen OpenAI-julkistusta. Sen jälkeinen aika on ollut yhteisöaktiivista kehitystyötä, joka nyttemmin ulottuu jokaiseen Delfoi-metodin kahdeksasta päävaiheesta.
Kuva 1. Delfoi-prosessin ja tekoälyn kuvaus esitettynä Delfoi-webinaarissa 7.3.2024 (linkki webinaariin). Delfoin määritelmä taustaksi menetelmää tuntemattomille: “Delfoi on strukturoitu, fasilitoitu ja iteratiivinen prosessi, joka perustuu Delfoi-prosessin anonyymin asiantuntijaryhmän kommunikointiin ja argumentointiin ja jonka seurauksena kyetään ennakoimaan tulevaa kehitystä.”
Ensimmäiset kokeilut kohdistuivat jo vuoden 2022 puolella Delfoin suunnitteluvaiheeseen. Tutkittavan ilmiön – usein systeemiseen – kuvaamiseen apu on verraton. Ilmiön tunnistaminen ohjaa tutkimuskysymyksiin ja sitä kautta paneelin käynnistäviin tulevaisuusväitteisiin, joiden sparraamisessa kaikki tunnetut tekoälyt ovat osaavissa käsissä verrattomia. Samoin asiantuntijapaneelin – ja sitä kuvaavan matriisin – rakenteluun generatiivinen tekoäly soveltuu hyvin. Suunnitteluavut korostuvat opinnäytetöissä, joissa tekijät ovat ensi kertaa paneelia rakentamassa.
Vuoden 2023 aikana käynnistettiin ensimmäiset kokeilut tekoälypanelistien kanssa. Krista Jokela (2024) täydensi johtoryhmien tulevaisuutta käsittelevää paneeliaan kahdella tekoälypanelistilla, joille luotiin karaktääri hyödyntäen CharacterAi-ohjelmistoa. Kari Hintikka tutki seuraavaksi tekoälypanelistin käyttöä osana väitöstutkimustaan sitä varten rakennetussa paneelissa.
Viime vuonna päähuomio kiinnitettiin siihen, miten tekoälyä hyödynnetään vuorovaikutusvaiheessa fasilitoinnin apuna. Paneelitiedon kierrättäminen on siinä tärkeää. Pilotointivaiheessa olevaan xDelphi-ohjelmistoon integroitiin neljä tekoälyraporttia kuvaamaan laadullista aineistoa aiemman määrällisen kuvantamisen lisäksi. Delfoin ero survey-tutkimukseen on se, että siinä ei tyydytä tiedon keruuseen vaan tavoitellaan tiedon muodostusta tavalla, jota voi nimittää yhteisöoppimiseksi.
Kuluva vuosi on analyysien tekoälykokeilujen ja -testausten vuosi. Paino on laadullisen aineiston analyysissä ja siinä, miten analyysitietoa on mahdollista kierrättää panelistien keskustelun inspiraatioksi ja syventämiseksi. Tekoälyanalyyseistä mainittakoon keskustelutilan (konsensus-dissensus, liikennevalo-metafora), skenaroinnin ja argumentoinnin analyysit.
Kokeilujen myötä on kehitetty lukuisia ChatGPT-botteja prosessin eri vaiheiden tarpeisiin. Alkuvaiheissa oli kiusaus ajatella niitä työkaluina, jotka hoitavat halutun tehtävän ilman merkittävää ohjauspanosta. Sittemmin on käynyt selväksi, ettei tämä tie ole luotettava. Tekoäly nykymuodossaan on kumppani, joka vaatii ammattitaitoa siinä kuin mikä tahansa mekaaninen tai käsitteellinen työkalu.
Hybridi menetelmäkehitys
Toinen Aavistus-paneelin ennakoima kehityskulku liittyy mahdollisuuteen integroida eri menetelmiä toisiinsa. Osa kumppanimenetelmistä on määrämuotoisia tavalla, joka selkeyttää tekoälykäsittelyä tukemaan tai jatkamaan Delfoi-prosessia. Sellaisia ovat Tulevaisuuspyörä (Futures Wheel) ja relevanssipuu (Relevance Tree), jotka soveltuvat etenkin ilmiön suunnitteluvaiheen avuksi. Causal Layered Analysis (CLA) soveltuu moneen yhteyteen kuten Delfoi-aineistoperustaisten skenaarioiden syventämiseen tai strategiatyön merkityksellistämiseen. Toimialaennakoinnissa on jo pitkään yhdistetty Delfoita SWOT-konseptiin.
Skenaariot ovat perinteisesti olleet luonteva Delfoi-prosessin jatkojaloste. Tekoälyn käyttö tarjoaa siihenkin uusia variaatioita. Skenaariot voidaan asemoida mihin tahansa Delfoi-prosessin vaiheeseen. Usein se liittyy myös hybridiin menetelmäkehitykseen, jossa anonyymit Delfoi-kierrokset vuorottelevat kasvokkaisten lähityöpajojen kanssa. Teemu Koskimäki (2022) käytti väitöstutkimuksessaan onnistuneesti tällaista prosessimallia.
Pehmeä systeemimetodologia on potentiaalinen viitekehys menetelmälliseen ekosysteemiin, jossa eri metodeita yhdistetään toisiinsa toimintatutkimuksen kaltaisessa pitkäkaarisessa kehittämistyössä. Sen osia voivat olla systeeminen mallinnus (esim. Rich Picture), strategiatyötä palveleva CATWOE-analyysi ja barometrityyppinen toistuva/pysyvä Delfoi-paneeli. Näitä on sovellettu organisaation kehittämiseen ja strategiatyöhön.
Digitaalinen kehitys ovat poistaneet esteet siltä, että Delfoita käytetään asiantuntijapaneelien lisäksi suurten asianosaismäärien äänestykseen ja vuorovaikutukseen. Tällaiset osallistavat metodivariaatiomahdollisuudet ovat sisältönä jutun kolmannessa luvussa.
Delfoin tulevaisuus
Aavistus-aineiston skenarointi nosti esiin toivottavan mutta epätodennäköisen menetelmätulevaisuuden, joka nimettiin Osallistavaksi Delfoiksi. Suurvaltojen autokratiakehitys ja Euroopan niistä poikkeava demokratiauskollisuus kuumentavat tätä skenaariota. Tunnistan kolme jännitteistä kehityskulkua, joiden suhteen Delfoi saattaa muodostua merkittäväksi työkaluksi.
Kuva 2. Aavistus-paneelin Delfoi-skenaariot
Teknologian kehittyessä päätöksentekoon tuodaan lisääntyvästi tekoälyä. Algoritminen päätöksenteko tarkoittaa esimerkiksi koneoppimisen käyttöä politiikkatoimien kohdentamisessa, suurten datamäärien analysointia lakien valmistelussa tai jopa autonomisia järjestelmiä, jotka tekevät rajattuja hallinnollisia päätöksiä. Tekoäly kykenee simuloimaan politiikkatoimien vaikutuksia ja tunnistamaan trendejä valtavasta tietomäärästä tavoilla, jotka ihmiselle ovat mahdottomia. Toisaalta algoritmien käyttö herättää kysymyksiä läpinäkyvyydestä ja vastuullisuudesta. Algoritmit heijastavat kehittäjiensä arvoja tai datan vinoumia. Jos poliitikot ja kansa luottavat liiaksi konepäätöksiin, arvopohdinta jää sivurooliin. Olemme kenties matkalla kohti “algokratiaa”?
Toinen jännite on syntynyt tieteellisen tiedon ja populismin välille. Liikehdintään liittyy epäluulo asiantuntijoita ja tieteellistä eliittiä kohtaan. Populismi määritellään kansan “terveen järjen” ja eliittiin kuuluvien asiantuntijoiden vastakkainasetteluksi. Esimerkiksi ilmastonmuutosta, rokotteita tai pandemian torjuntaa koskevissa kysymyksissä populistiset johtajat vähättelevät tieteellistä konsensusta. Populismiin taipuvaiset ryhmät tuntevat muita vähemmän luottamusta instituutioihin ja asiantuntijatietoon. Puhutaan “totuudenjälkeisestä ajasta”, jossa objektiivisiksi esitetyt faktat eivät enää vakuuta, jos ne haastavat ihmisten identiteettiä tai mielipiteitä.
Kolmas jännite kietoutuu kahteen aikaisempaan. Maailmanmeno on yhä kompleksisempaa tavalla, jossa instituutiot eivät pysy perässä. Ilmastonmuutos, luontokato, pandemiat, kyberturvallisuus tai vaikkapa geenieditoinnin eettiset kysymykset edellyttävät syvällistä tieteellistä ymmärrystä. Samalla demokraattinen päätöksenteko olettaa, että kansalaiset kykenevät muodostamaan mielipiteensä ja johtajat voivat oikeuttaa päätöksensä kansan silmissä. Miten varmistaa, että päätökset ovat sekä tieteellisesti valideja että demokraattisesti legitiimejä? Habermasin ratkaisu on kommunikatiivinen toiminta: asiantuntijat altistavat tietonsa julkiseen argumentaatioon, jossa myös eettiset ja arvoulottuvuudet otetaan huomioon.
Oppivassa hallinnoinnissa päätöksiä tarkistetaan jatkuvasti uuden tiedon valossa. Kaikki päätökset ovat tavallaan kokeiluja, joita säädetään kun tiede kehittyy tai vaikutukset näkyvät. Kompleksisuuden hallinta edellyttää monitieteisyyttä ja poikkisektoraalista yhteistyötä. Tieteentekijät, virkamiehet, lainsäätäjät ja kansalaisjärjestöt ohjataan yhteiseen pöytään ratkomaan ongelmia, joita mikään taho ei yksin hallitse. Tähän tulevaisuuteen tekoälytetty Delfoi istahtaa kuin kissa nojatuoliin.
Mikä on empatian kehityskulku nykyaikana 2020-luvulla? Mitä seurauksia empatiakadolla on? Miten paljon empatiaa tulevaisuudessa voisi olla? Mutta ensiksi on tiedettävä, mitä empatia on.
Mitä empatia on?
Empatia on todella tärkeä tunne ihmisillä sekä eläimillä. Sen avulla yksilö voi asettua toisen asemaan ja voi osittain ymmärtää toisen tilannetta ja ajatuksia. Kuten monia muitakin tunteita, sitä voi kehittää itse ja siinä toinen ihminen voi olla hyväksi avuksi.
Kun lapseni kaatui pyörällä ja satutti jalkansa, minä tunsin empatiaa häntä kohtaan, koska minäkin tuntisin kipua, jos kaatuisin pyörällä samankaltaisesti. Tämä tunne herättää huolta ja sytyttää myös halun auttaa kyseistä yksilöä. Kun ystäväni isä kuoli, minä tunsin surua ja empatiaa ystävääni kohtaan, sillä minullekin olisi erittäin kivuliasta sisältä ja olisin surullinen, jos minun isäni kuolisi. Tällöin tarjouduin tukemaan ystävääni ja halasin häntä, koska sitä minäkin tarvitsisin.
Meitä ihmisiä on yli 8 miljardia, joten reaktiot ja teot vaihtelevat. Silloin kyse voi mahdollisesti olla kognitiivisesta empatiasta. Monista erilaisista empatian muodoista voit lukea lisää Elisa Aaltolan kirjasta Empatia. Esimerkiksi reflektoivassa empatiassa yksilö miettii ja analysoi omia tunteitaan kuin hän olisi tuo toinen yksilö, jota empatisoi.
Tämä voimaannuttava tunne yhdistää ihmisiä ja eläimiä toisiinsa. Se luo samaistumista ja ymmärrystä toisiin. Se on yksi monista tekijöistä, jotka ovat rakentaneet erilaisia ja monimuotoisia kulttuureita, ihmisryhmiä ja yhteiskuntia.
Ilman empatiaa ihminen ei olisi voinut luoda näin laajaa yhteisöllisyyttä kuten nykyaikana meillä on. En tee toiselle pahaa, sillä en minäkään halua itselleni pahaa. Toki on poikkeusyksilöitä, jotka haluavat myös itselleen pahaa ja tämän takia heidän tunnetaitonsa ovat todella heikot. Empatia luo ymmärrystä, yhteisöllisyyttä ja auttaa onnelliseen, hyvinvoivaan elämään.
Sosiaalinen vuorovaikutus kasvokkain, keskustelu erilaisten kulttuuritaustan omaavien yksilöiden kanssa, paperikirjojen lukeminen, elokuvat, musiikki, teatteri ja taide muun muassa lisäävät ja kehittävät empatiaa. Nämä kaikki ovat kulttuurisia tekijöitä, ja silti Suomen hallitus leikkaa taloudellisesti suuria määriä juuri näistä tekijöistä.
Mitkä tekijät vähentävät empatiaa?
Tekoälyn luoma kuva: pixabay.com
On olemassa monenlaisia tekijöitä, jotka vähentävät tätä tärkeää tunnetta. Monet näistä myös vaikuttavat toisiinsa. Tarkastellaanpa joitakin näistä tekijöistä.
Tekoälyn hallinoima datamaailma
Elämme informaatiovallankumouksen aikaa, jossa digitaalista informaatiota eli dataa luodaan, kerätään, jaetaan ja myydään ympäri maailmaa joka minuutti. Datan määrä on räjäyttävä, ja sitä on kerätty kaikesta: galaksien planeetoista sinun aivosi neuronimäärään ja meidän kulutustottumuksiimme. Katso esimerkiksi täältä lisätietoa vuoden 2023 yhden minuutin aikana käytetystä datamäärästä.
Tämä kaikki suuri data tarvitsee kontrollia. Apuun tulee tekoäly. Tekoälyn avulla ihminen hallitsee dataa, mikä mahdollistaa talouskasvuun ja luonnonvarojen kuluttamiseen massiivisessa mittakaavassa. Tätä kapitalismi ja kulutusyhteiskunta ovat.
Tekoälyllä ja datalla ei kuitenkaan ole tietoisuutta, joten tekoäly ei kykene tunteisiin. Se voi vain näyttää tunteita samalla tavalla kuin televisio voi näyttää ohjelman, joka on surullinen. Sinä mahdollisesti voit kokea empatiaa eläimiin tai ihmisiin ohjelman nähtyäsi, mutta televisio ei koe mitään tunteita, joten tilanteessa ei ole sosiaalista vuorovaikutusta, jota ihminen tarvitsee hyvinvoivaan elämään.
Sosiaalinen media ja talouskasvu
Elisa Aaltola kirjassaan Empatia kertoo myös, kuinka moderni teknologia, sosiaalinen media (some) ja kiihtyvä talouskasvu heikentävät ihmisen tunnetaitoja. Enkä nyt lähde listaamaan, mitä kaikkea negatiivista nämä aiheuttavat eläimille ja luonnolle. Talouskasvua ja kilpailua tapahtuu myös somessa, kun käyttäjä mainostaa jotain tuotetta, tapahtumaa tai palvelua. Näin ollen kuka tahansa somen käyttäjä, joskus jopa tietämättään, vaikuttaa meidän kapitalistiseen yhteiskuntaan ja samalla mahdollisesti huonontaa ihmisten kognitiivisia ominaisuuksia. Sillä somessa asiat usein ovat negatiiviseen sävyyn vahvasti tunnelatautuneita.
Jonathan Haidt kirjassaan Ahdistunut sukupolvi kertoo, kuinka z-sukupolven ihmisillä ahdistus on lisääntynyt, mielenterveys heikentynyt sekä liikkuminen ja paperikirjojen lukeminen on vähentynyt samalla kun älypuhelimien käyttö on kasvanut. Älypuhelimien käyttö on myös heikentänyt z-sukupolven unenlaatua sekä -määrää, mikä ei todellakaan ole hyvä asia ihmisten tunnetaidoille.
Jatkuva talouskasvun ihannointi ja älypuhelimien mahdollistama sosiaalisen median käyttö vuorokauden ympäri ovat aiheuttaneet myös eriarvoisuutta, ”et kuulu meihin”-ajattelua. Esimerkkinä misogyniaa eli naisvihaa lietsova ”Your body, my choice.”-someilmiö, mikä vähentää oikeudenmukaista tasa-arvoa.
Somen lieveilmiöitä
Somessa leviää tahatonta väärää tietoa eli misinformaatiota, tahallista väärää tietoa eli disinformaatiota ja salaliittoteorioita kuten QAnon ja litteä Maa. Nämä kaikki vähentävät yhteisymmärrystä ja täten myös empatiaa toisia ihmisiä kohtaan. Useat sodatkin ovat seurauksia talouskasvun aiheuttamasta kilpailusta sekä yhteisymmärryksen ja empatian puutteesta. Kirjassaan Nexus, Yuval Noah Harari kertoo, että Facebookin algoritmit auttoivat lietsomaan väkivallan liekkejä Myanmarissa vuosina 2016-2017. Samanlaiset algoritmit vaikuttavat myös Eurooppaan.
Ei ole siis ihme, että nuorisorikollisuus on lisääntynyt monessa maassa, niin myös Suomessa, kuten käy ilmi tässä Suomen Poliisin julkisessa raportissa vuoden 2024 helmikuulta. Toki tiedostan, että rikollisuuteen liittyy monia muitakin tekijöitä.
Empatian mahdolliset kehityssuunnat
Kuva: pixabay.com
Jos nykymenolla jatketaan, jossa empatia vähenee, se voi johtaa yhä enemmän talouden ja datan arvostamiseen. Voi käydä jopa niin, että myös läheisiä ihmisiä mitataan enemmän rahalla tai datalla. Empatia ja muutkin tunteet voivat olla ihmisille hyödyttömiä maailmassa, jossa tekoäly ja talouskasvu hallitsee. Taide ja musiikki, kuten monet muut kulttuuriset tekijät, häviävät, jos datatalous jyllää kasvavasti. Sosiaaliset suhteet kapenevat ja näivettyvät, vuorovaikutus olisi vain digitaalista.
Näin ihminen muuttuisi sosiaalisesta, tunteellisesta ja elävästä organismista, kylmäksi, tunteettomaksi ja epäsosiaaliseksi tekoälyn hallitsemaksi datakoneeksi.
Todennäköisesti näin huonosti ihmisille ei tapahdu, mutta luulen että nämä samat heikot signaalit empatian vähenemisestä jatkuvat ja lähitulevaisuus näyttää enemmän nykyhetken kaltaiselta. Olemme liian keskittyneitä talouteen, tehokkuuteen ja meidän erilaisuuksiimme, että olemme unohtaneet, mitä meissä on yhteistä. Me ihmiset olemme empatiaan kykeneviä olentoja.
Me voimme ymmärtää toisiamme, uskonnosta, rodusta, sukupuolesta, kansallisuudesta ja lajista riippumatta. Me voimme ymmärtää ja empatisoida myös eläimiä ja muuta luontoa.
Tuon todella hienon tunteen lisääminen voisi johtaa sotien ja luontokadon vähenemiseen, oikeudenmukaisempaan tasa-arvoon, monimuotoisempaan kansoja ylittävään kulttuuriin ja taiteeseen sekä mahdollisesti tehokkaampaan ilmaston lämpenemisen torjumiseen. En kuitenkaan väitä, että empatia olisi ratkaisu kaikkeen, mikään yksittäinen tekijä ei ole, mutta se voi auttaa meitä jokaista parempaan tulevaisuuteen, mitä ikinä se onkaan.
Oletko sinä empaattinen?
Kirjoittaja: Toni Peltola
Lähteet: Vuoden 2023 yhden minuutin aikana käytetty datamäärä: https://www.domo.com/learn/infographic/data-never-sleeps-11
Elisa Aaltola & Sami Keto: Empatia, Into 2017
Jonathan Haidt: Ahdistunut sukupolvi, Terra Cognita 2024
Yuval Noah Harari: Nexus, Bazar 2024
Nuorten rikollisuus vuoden 2024 raportti: https://poliisi.fi/documents/25235045/59586767/raportti_nuorten_ry%C3%B6st%C3%B6rikollisuus_julkinen.pdf/0690c6c1-0aeb-a4f8-0c65-a2e2dbfcaa93/raportti_nuorten_ry%C3%B6st%C3%B6rikollisuus_julkinen.pdf?t=1707379915528
Kuva: Sonia Reijonen
Kirjoittaja: Toni Peltola (s. 1989), hyvinkääläinen sähköasentaja, joka on kirjallisuuden ja luovuuden ystävä. Liityin Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäseneksi vuonna 2022. Minä tunnen empatiaa monia ihmisiä sekä eläimiä kohtaan. Minulle luonto, eläimet ja taide ovat erittäin lähellä sydäntäni.
Kirjoitan tämän blogiartikkelin niille ihmisille, jotka pelkäävät tulevaisuutta. Erityisesti ajattelen nuoria ihmisiä, jotka eivät uskalla haaveilla tulevaisuudesta, tehdä rohkean utopistisia suunnitelmia ja ratkaisuja tai hankkia lapsia, koska elämme keskellä vaikeita kriisejä eikä kukaan tiedä, mitä uusia vaikeuksia on vielä edessä.
Tulevaisuuspelko on nyt paljon yleisempää kuin minun nuoruudessani 1950 -60 luvuilla, eikä aiheetta. Nyt on paljon enemmän luotettavaa tutkimustietoa kuin ennen, ja se on helpommin kaikkien saatavilla. Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Me tiedämme nyt, että tulevaisuutta on aihetta pelätä. Ennen se tuntui lähinnä kiehtovalta ja jännittävältä yllätykseltä.
Nostan ensin esiin tapahtumasarjan, jonka yhteydessä minulle kävi selväksi, että pelottava tulevaisuus ei aina olekaan yllätys eikä sen tarvitse sitä olla. Ihminen osaa jo aika pitkälle ennakoida ja tehdä tulevaisuutta. Tietoa siihen on riittävästi. (Luku 1)
Sitten pohdin lyhyesti sitä, mikä tai kuka on ́syyllinen ́siihen, että olevaiseen ilmestyy aina jotain uutta. Mikä tai kuka on siis vastuussa tästä tapahtumisesta. Päätelmäni on, että vain ihminen voi olla vastuussa siitä, mitä hänen toimestaan olevaiseen ilmestyy. (Luku 2)
Lopuksi tarkastelen vastuuntunnon kehittymistä tekijässä tekemisen yhteydessä ja totean, että meidän tekemisentapamme on muuttunut niin yksipuoliseksi, ettei vastuuntunto aina voi sen yhteydessä tekijässä kehittyä. (Luku3)
1. Titanic – Estonia – ?
Autolautta Estonia haaksirikkoutui ja upposi Itämerellä 28.9.1994. Sen keulavisiiri oli irronnut. Onnettomuus oli Pohjoismaissa ja muuallakin järkyttävä yllätys, sillä alus oli aikansa teknologian huipputuote, huippunopea ja huippuylellinen merenkulkuväline. Nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, meidän on kysyttävä, oliko Estonian haaksirikko sittenkään yllätys. Tutkimuksissa on nimittäin käynyt ilmi, että Estonia ei ollut merikelpoinen (HS 24.1.23). Siltä siis puuttui merenkulkuvälineen tärkein laatuominaisuus, joka varmasti oli tiedossa jo 1990-luvullakin.
Syksyllä 1993 oli ilmestynyt virolaisen kirjailijan Jaan Kaplinskin kirja Titanic. Siinä hän kertoi keväällä 1912 uponneen Titanicin tarinan. Hän kuvaa Titanicia ihmisen typeryyden ilmentymäksi. Estonian kohtalo oli Titanicin tarinan analogia, jonka saattoi ennakoida.
Onnettomuuden taustalla on ihmisen liian suureksi kasvanut ”jumaluhma”, sanoi Kaplinski Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 12.1.11.1994. Titanic oli ihmisen laskevan, teknillisen järjen ylivoimainen tuote. Se oli melkein kuin ihmisen luoma enkeli, joka veisi ihmiset nopeasti ja turvallisesti vanhasta maailmasta uuteen maailmaan. Se vapauttaisi meidät luonnon ja materian kahleista, se muuttaisi meidät täydellisiksi valo-olennoiksi.
Rakennuttajat / omistajat vaativat suunnittelijoilta mahdollisimman suurta ylellisyyttä ja miehistöltä mahdollisimman suurta nopeutta, koska kilpailu edellytti niitä. Kilpailun synnytti talousjärjestelmä, jota kutsutaan kapitalismiksi. (Kaplinski 1994, 44-46).
’Myös Estonia kuvailtiin tiedotusvälineissä samanlaisin ilmaisuin sen valmistumisvaiheessa. Myös Estonian rakentamisessa oli kysymys kilpailusta, vaatimus nopeudesta ja ylellisyydestä. Kukaan ei silloinkaan syyttänyt ihmistä vaan järjestelmää. Näiden molempien alusten rakentamisessa käytettiin aikansa parasta teknologiaa ja sekä suunnittelijat että valmistajat olivat aikansa huippuosaajia. Nyt on kuitenkin Estonian osalta voitu todistaa, että rakentamisessa on tehty kohtalokkaita virheitä. Herää kysymys olisivatko samantyyppiset virheet osoittautuneet haaksirikon syyksi myös Titanicin kohdalla, jos hylkyä olisi voitu riittävästi tutkia.
Taloudellisen voiton maksimointi näiden alusten käytöstä oli niiden tekemisen perimmäinen syy ja tarkoitus. Se varmasti olisi myös saavutettu, jos ne vain olisivat olleet merikelpoisia. On pelottavaa, mutta hyvin uskottavaa ennakoida, että tekoälyn tarinasta on tulossa kolmas osa Titanic – Estonia-analogiaan.
2. Tässä maailmassa kaikki mitä on, on ilmestyvää-viipyvää-vaikutusta, joka tulee esiin kahdella eri tavalla
Maailmaan ilmestyy physiksestä, luonto-luovuudesta, kuin tyhjästä, aina jotain uutta, niin kuin kukka puhkeaa. Sen esiin tuleminen on siinä itsessään. Se on itsestään tapahtuvaa vapautumista, näkyväksi tulemista ja itsenään olemista, ”ilmestyvää, viipyvää, vaikutusta” (Heidegger 1987,11), johon myös ihmisen oleminen kuuluu. Emme voi tietää mitään sen tekijästä emmekä tekijän intentiosta, meidän on kehitettävä vain kertomuksia, legendoja ja uskomuksia niistä. Myös tieteen on ollut näihin asti tyytyminen vain hypoteesiin jopa maapallon syntymisestä eli esiin tulemisesta.
Kärsimyskukka, kuva: Seija Kojonkoski-Rännäli
Mutta maailmaan ilmestyy aina jotain uutta myös ihmisen tekemänä, jotain jonka esiin tuleminen on tekijässä eikä siinä itsessään. Esimerkiksi hopeamalja ja puuvene ovat tällaisia tuotteita. Ihmisen olemassaolo on olennaisesti hänen toimintaansa ja tekemistänsä, ja se kohdistuu samaan kokonaisuuteen, jonka osa hän itse on. Täällä ei ole mitään ulkopuolista resurssia, joten tekijänä ihminen on tiukasti sidoksissa kaikkeen muuhun olevaiseen, sekä elolliseen että elottomaan. (Heidegger 1987,12.) Vain ihminen voi kantaa vastuun ihmisen tekemisestä. (Olen selvittänyt Heideggerin teoriaa luonto – luovuudesta / physiksestä tarkemmin tutkimuksessani Ajatus käsissämme 1995,34-36).
”Tietämisemme ja osaamisemme oikeanlainen käyttäminen vaatii järkevyyttä” sanoo Gadamer (1986, 327), ja viittaa tässä Aristotelen käsitteeseen sofrosyne. Vastaava suomenkielinen käsite on käytännöllinen järki. (Simo Knuuttilan käännös teoksessa Aristoteles, Nikomakoksen etiikka 1989).
Käytännöllinen järki voi Gadamerin mukaan toimia vastuullisuuden korkeimpana tasona jopa ihmisen, sinänsä rajoja tuntemattoman, tietämisentahdon alueella niin luonnontieteissä kuin yhteiskuntatieteissäkin. Käytännöllinen järki on ihmisen sisäinen kvalifikaatio eli kyky tai taito. Samalla se on myös hyve. Se on muista ihmisen kyvyistä ja taidoista poikkeava sikäli, että se vaatii kehittyäkseen samanaikaisesti sekä niiden henkisten että niiden fyysisten kykyjen kehittämistä, joita ihminen tarvitsee konkreettisessa tuottamistoiminnassaan. Kykynä se siis muodostuu sekä henkisistä että fyysisistä kyvyistä. (Aristoteles 1989; kts. Kojonkoski- Rännäli 1995, 62-66.) Kuvaavia esimerkkejä sen toteutumisesta ihmisen tekemisessä löytyy esim. Robert Pirsigin teoksesta Zen ja moottoripyörän kunnossapito (1994).
3.1 Koneella ei ole käytännöllistä järkeä
Koneella ei ole ruumista, ei siis myöskään aisteja. Se ei voi saada välitöntä, esitemaattista tietoa ympäristöstään käytännön tehtävissä kuten ihminen. Siksi koneelle ei kehity käytännöllistä järkeä, eikä se voi olla vastuullinen teoistaan. Kone ei myöskään osaa varoa vahinkojen aiheuttamista tekemisessään, ja ne vahingot ovat usein hyvin tuhoisia ja laajalle ulottuvia.
Kun ihminen käytännön työssään lyö vahingossa vasaralla sormeensa tai ompelee ompelukoneella sormensa kynnen läpi, jää vahinko pieneksi, ja se on usein nopeasti korjautuva, mutta se tekee vasaran ja ompelukoneen käyttäjästä varovaisen työssään. Hän tajuaa omat rajansa ja oppii suhteellisuudentajua. Käytännön työssä ihminen huomaa, ettei pelkkä tieteellinen tieto riitä näkemään asioiden yhteyksiä toisiinsa eikä kaikkia tapahtumien taustalla vaikuttavia tekijöitä. Silloin niitä ei voi myöskään ennakoida.
Gadamer lienee oikeassa arvellessaan, että ihmisen ajattelu nykyisellään ei näytä riittävän olevan olemisen ymmärtämiseen. Ihmisen kehollisuuden osuus hänen peruskokemuksiinsa todellisuudesta on jäänyt kohtuuttoman vähälle huomiolle länsimaisessa ajattelussa. Kuitenkin on todisteita siitä, että ihmisen liikkuvuus on perustavaa laatua olevalla tavalla hänen intentionaalisuuttaan. Tietoisuus ei suinkaan ole ensisijaisesti tyyppiä ”minä ajattelen”, vaan tyyppiä ”minä osaan” (Merleau-Ponty 1989, 137). Ja kehon taitava toiminta on luovaa ajattelua ilman tietoista reflektiota (Klemola, 1991,133).
3.2 Yhä harvempi ihminen saa nykyään kokemusta konkreettisesta tuottamistoiminnasta
Tuottamistoimintamme perustuu yhä enenevässä määrin vain teoreettiseen tietoon. Työ on tietotyötä, se tehdään digitaalisesti. Koneet ovat pitkälti täyttäneet ikiaikaisen toiveemme vapautua raskaasta ja likaisesta ruumiillisesta työstä. Samalla ihmisistä yhä harvemmalle voi työssään kehittyä käytännöllistä järkeä. Tekeminen ei silloin aina ole olemisensallivaa (Wohnenlassen), ja sen tulokset voivat olla vaarallisia. (Olemisensallivasta tekemisentavasta kirjoitin tarkemmin Tulevaisuusblogissa artikkelissani ”Pandemia tulevaisuuden tekijänä”, 31.5.2022.)
Kaikki suomalaiset metsäkanalinnut rakentavat talvella pakkaselta ja pedoilta suojakseen kiepin pehmeään lumeen. Sitä voitaisiin sanoa heideggerilaisittain olemisensallivaksi (wohnenlassen) rakentamiseksi. Se ei ota keneltäkään mitään välttämätöntä pois, vaan pyrkii tekemään maailmassa olemisen kaikille mahdollisimman hyväksi. Tällainen rakentamisen tapa liittyy oleellisesti näiden lintujen elämäntapaan ja on niillä vaistojen ohjaamaa.
Ihmisilläkin tekemisentapa ja elämäntapa liittyvät kiinteästi yhteen, mutta me ohjaamme niiden muotoutumista suuressa määrin omilla valinnoillamme ja ratkaisuillamme. Lisäksi tähän kokonaisuuteen kuuluu ihmisillä myös ajattelutapa. Sekin muotoutuu tietynlaiseksi tekemisentavan ja elämäntavan mukaisesti.
3.3 Länsimaisen ihmisen ajattelutavassa on nykyisellään vakava puute
On syytä epäillä, että vallitsevassa moraalisessa diskurssissamme on ongelmia, kun siinä lähdetään oletuksesta, että ei-inhimillisen maailman asioilla ei ole vakavasti otettavaa moraalista relevanssia. Useimpiin modernin etiikan teorioihin sisältyvä käsitys sosiaalisista ja materiaalisista konteksteistaan eristetystä moraaliagentista on aiheuttanut sen, että ne eivät pysty käsittelemään ihmisen suhdetta luontoon. Niiden piirissä vain ihmisen katsotaan kykenevän moraaliseen toimintaan, joka nähdään jopa jaloimpana ihmisenä olemisen muotona.
Näin kirjoitti ekologisen etiikan tutkija Suvielise Nurmi (2008, 390). Vuonna 2020 ilmestyi hänen väitöstutkimuksensa Ecologically relational moral agency. Conceptual shifts in environmental ethics and their philosophical implications. Siinä hän luettelee relationaalista moraaliagenttia luonnehtivat kokemukselliset tuntemukset kaikkea olevaista kohtaan näin: ”Tunnen sinut, olen sinuun kiintynyt, olemme yhteistyökumppaneita, tunnen vastuuta sinusta, tässä on moraalista järkeä.” (Nurmi 2020, 284.)
Kohtaaminen. Jiira-Silvia ja lapintiainen Kietka-mökin verannalla 4.4.2022. Kuva: Jenni Koskikumpu.
Kirjoittaja: Seija Kojonkoski-Rännäli
Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.
Lähteet:
Aristoteles. 1989. Nikomakhoksen etiikka. (suom. Simo Knuuttila). Gaudeamus.
Gadamer H.-G. 1986. Hermeneutik II. Wahrheit und Methode. Ergängzungen, Register. Tubingen.
Heidegger, M. 1987. Einfurung in sie Metaphysik. Tubingen.
Kaplinski, J. 1994. ”Titanic”. HS Kuukausiliitte 23, 44-48.
Klemola T. 1991. Liikunta tienä kohti varsinaista itseä. Liikunnan projektien fenomenologinen tarkastelu. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta. Vol. XII.
Kojonkoski-Rännäli S. 1995. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. Sarja C. Osa 109.
Kojonkoski-Rännäli S. 1995. ”Käsin tekeminen ja käytännön järki. Vastuuntunnon kehittyminen ja taitojen hallinta.” Kasvatus. 3/1905, 234-243.
Luola, P. ”Viranomaiset: Estonia ei ollut merikelpoinen” HS 24.1.2023 A6.
Merleau-Ponty M. 1989. Phenomenology of Perception. London.
Nurmi, S. 2008. Ihmisluonto ja moraali. Ympäristöetiikan purkimyksiä kohti relationaalista moraaliagenttia. Teologinen aikakauskirja 5/2008, 390-411.
Nurmi, S. 2020 Ecologically relational moral agency. Conceptual shifts in environmental ethics and their philosophical implications. Faculty of Theology. University of Helsinki. Doctoral Dissertation.
Monet tulevaisuutta ajattelevat pitävät ihmistä keskeisenä toimijana myös tulevaisuudessa, koska olemme tuhansia vuosia olleet planeetan hallitsevin laji. Toisin sanoen mikään muu eliölaji tai olosuhteet eivät ole uhanneet meidän olemassaoloamme lajina pitkään aikaan. Tässä blogiteksissä pohditaan, millainen tulevaisuus olisi ilman meitä.
Kehitys yksisoluisista tekoälyyn
Elämä on kehittynyt yksisoluisista merenelävistä monisoluisiin maaeläimiin ja kohti älyllistä olentoa nimeltä Homo Sapiens. Lajien monipuolisuutta on ajanut aika ja kehitys. Tämä kehitys on johtanut meidän tuntemaamme nyky-yhteiskuntaan ja teknologiaan: sähköenergian käyttämiseen, älyllisiin laitteisiin, internettiin, dataan ja tekoälyyn. Ihmiskunnan kehitystä vie eteenpäin ajan lisäksi halu olla parempi ei vain yhdessä asiassa, vaan halu olla parempi kaikessa. Haluamme olla terveempiä, tehokkaampia, älykkäämpiä ja myös olla elossa kauemmin. Näissä haluissa ei sinänsä ole mitään vikaa. On todella hyvä asia, että ihmiskunta on kehittynyt ja elämme mukavammin kuin meitä edeltävät ihmiset, mutta mihin tämä kehitys johtaa?
Ihmisen älykkyys on tullut rajapintaan, jossa luomme älyä. Tarkoitan siis tekoälyä. Tekoälyn ja algoritmien avulla ihmisistä, eläimistä, luonnosta ja koko planeetasta kerätään dataa käsittämättömiä määriä. Data mahdollistaa tarkemman seurannan planeetan olosuhteista, ihmisen toiminnasta, talouskasvusta ja luonnon monimuotoisuudesta. Kun lähes kaikki muutetaan digitaaliseksi dataksi, jää hyvin vähän asioita, mitä data ei ottaisi huomioon. Tekoälyn kehitys johtaa parempaan tekoälyyn ja dataan. Paremman tekoälyn avulla teemme meistä ihmisistä parempia.
Teknologia on kehittänyt ihmiskuntaa hurjaa vauhtia. Ihmiset jopa pukeutuvat teknologiaan ja dataan. Koska ihmisen aivot ovat plastisia ja sopeutuvaisia, ne sopeutuvat ympäristöön, jota me ihmiset rakennamme ja jossa teknologiaa alkaa olla enemmän kuin luontoa. Voiko ihmisen rakentamia artefakteja ja teknologiaa kutsua moderniksi luonnoksi?
Teknologiaa voidaan hyödyntää myös luonnon hyväksi. ”Nature-based-Solutions” (NbS) ovat pyrkimys auttaa luontoa kasvamaan monipuolisesti. Puolestaan ”Nature Tech” on teknologiaa, jossa valvotaan ja konrolloidaan näitä NbS-projekteja ihmisten luomien tekoälyn ja algoritmien avulla. Toisin sanoen ihminen pyrkii hallitsemaan planeetan ekosysteemejä. On mahdollista, että ihmisestä kehittyy tekoälyn ja datan avulla älyllinen laji, joka tietää koko planeetan hyvinvoinnin. Voisiko kehittyneen tekoälyn avulla saada jopa ilmastonmuutos hallintaan?
Ihmisen rajalliset aivot
Me muutamme ympäristöämme niin nopealla ja laajalla skaalalla, että meidän psyyke ei pysy vauhdissa mukana. Tämä on yksi syy monenlaisiin psyykkisiin oireisiin kuten teknostressiin ja ahdistukseen.
Ihminen voi tietoisesti keskittyä vain yhteen asiaan samaan aikaan. Tekoäly tekee miljardeja laskutoimituksia siinä ajassa, kun ihminen räpäyttää silmiään. Erona tässä on, että tekoälyllä ei ole tietoisuutta, koska se on menneisyyden ja nykyhetken datan ohjelmoima. Jos tekoälyllä olisi tietoisuus, energia ei riittäisi noihin miljardeihin laskutoimituksiin.
Johtaako halu olla parempi ja älykkäämpi ihmisten tietoisuuden katoamiseen? Ihminen ei enää tiedostaisi itseään, vaan olisi vain suuri datakapasiteetti. Jos emme tiedostaisi itseämme, emme tiedostaisi tunteitammekaan. Tämä kuulostaa perinteiseltä tietokoneelta vain miljoonia kertaa tehokkaammalta. Eikö tässä katoaisi silloin myös ihmisten ihmisyys? Olisimme vain todella superälykkäitä koneita. Olisimme ehkä kokonaan uusi laji, kuten Yuval Noah Harari kirjoitti dataismista ja teknohumanismista kirjassaan ”Homo Deus”.
Utopiaa vai dystopiaa?
Onko yllä kuvattu kehityskulku hyvä vai huono asia? Tietenkin huono asia ihmisille, koska meitä ei enää olisi, mutta mahdollisesti hyvä asia planeetalle, sillä tehokas, superälykäs ja lähes kaiken kattava tekoäly hoitaisi planeetan hyvinvointia. Ihmisen tietoiset vääristymät tai halut eivät olisi estämässä tätä hyvinvointia. Tietenkin on mahdollista, että ihmisten vääristymät ja muut huonot ominaisuudet säilyisivät myös tekoälyssä.
Onko ihminen vain välivaihe planeetan evoluutiossa? Emme varmastikaan ole päätepiste. Elämää on ilman meitäkin. On hyväksyttävä, että monia lajeja (esim. dinosaurukset ja mammutit) ja kokonaisia sivilisaatioita (muinaiset assyrialaiset ja roomalaiset) on hävinnyt maailman historian aikana. Kehitys usein on tapahtunut jonkun sivilisaation tuhon seurauksena. Ei Homo Sapiens ole ikuisesti pysyvä laji. Dinosaurukset elivät kymmeniä miljoonia vuosia ja ihmisten suku kehittyi noin kaksi miljoonaa vuotta sitten.
Onko ihmisen tarkoitus olla vain ponnahduslauta erittäin älykkään tekoälyn maailmaan, jossa dataa hallitseva tekoäly kontrolloi luonnon hyvinvointia. Ihminen on jo vuosisatoja riistänyt luonnonvaroja. Ehkä meidän on hyvä uhrata itsemme, jotta muu luonto paranisi. Me parannamme itseämme muun luonnon kustannuksella, mitä jos luonto parantaisi itseään meidän kustannuksella?
Millaisen tulevaisuuden sinä haluat?
En toivo tällaista dystooppista tulevaisuutta ilman ihmisiä, mutta koen, että sellainen on hyvinkin mahdollista. Tämän takia valinnat ja toimet mitä teemme nykyaikana, täytyisi miettiä tarkkaan ja kaikkea hyvinvointia ajatellen, ei pelkästään ihmiskeskeisesti. Tämän päivän valinnat heijastuvat tulevaisuuteen vaikkakin hitaasti ja pitkällä aikavälillä. Voimmeko olla hyvinvoivia muiden lajien kanssa pitäen yhdessä kotiplaneetastamme ja toisistamme huolta? Tarvitseeko meidän olla kaikessa parempia? Riittäisikö vain kohtalaisen hyvinvoiva?
Toimikaamme älykkäästi ja jopa viisaasti, kauaskantoisesti kaikkea ajatellen. Me kaikki teemme tulevaisuutta tälläkin hetkellä. Millaisen tulevaisuuden sinä haluat meidän planeetallemme? Siihen sinä voit vaikuttaa.
Kirjoittaja Olen Toni Peltola, 33-vuotias sähköasentaja, sekulaari prosessifilosofian ajattelija sekä aktiivinen teatterinharrastaja Hyvinkäältä. Liityin Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäseneksi vuonna 2022. Minulle luonto, eläimet ja taide ovat erittäin lähellä sydäntäni.
Lähteet
Tekstin lähteenä on käytetty seuraavia teoksia:
Yuval Noah Harari. 2017. Homo Deus: Huomisen lyhyt historia. Bazar.
David Eagleman. 2021. Livewired.
Silja Kosola, Mona Moisala, Päivi Ruokoniemi. 2019. Lapset, nuoret ja älylaitteet. Duodecim.
Ihmiset käyttävät käsitteitä kommunikoidessaan keskenään, myös silloin, kun on kysymys tiedon, uskomusten tai erilaisten näkemysten jakamisesta. Puheessa ja kirjoituksessa käsitteet ovat sanoja, jotka eri ihmiset voivat tulkita ja ymmärtää eri tavoin. Siksi puhujan ja kirjoittajan on tärkeää selvittää käyttämiensä käsitteiden merkitys viestinsä vastaanottajille.
Luonnontieteessä ei viestinnässä välttämättä tarvita niin paljon sanoja kuin humanistisissa tieteissä, koska niissä faktat usein voi ilmaista matemaattisina kaavoina ja tilastollisena numerotietona. Ilmaisu on silloin hyvin tarkkaa ja täsmällistä, eikä erilaisia tulkintoja pääse syntymään. Tällainen tieto kumuloituu vertikaalisesti eli uusi tieto kumoaa aina entisen, mikä myös lisää yksiselitteisyyttä.
On selvää, että kun tiedon välittämiseen tarvitaan paljon sanoja, niiden erilaiset tulkintojen, ja myös tutkijan alkuperäisen tarkoituksen väärinymmärtämisen mahdollisuus lisääntyy. Sen lisäksi humanistinen tieto kumuloituu horisontaalisesti, eli uusi tieto ei kumoa entisiä tutkimustuloksia, vaan asettuu niiden rinnalle laajentaen näkemystä kyseisestä ilmiöstä ja mahdollistaen sen entistä paremman ymmärtämisen. Tietysti tämäkin lisää useiden toisistaan poikkeavien näkemysten syntymistä.
Tulevaisuuden tutkimus on monitieteinen tieteenala. Siellä tieteen ”kaksi kulttuuria” (C.P. Snow, 1959, 1964, 1993, suomeksi 1998), luonnontieteet ja yhteiskunnallis-humanistiset tieteet toimivat ikäänkuin samassa toimitilassa ja kommunikoivat vilkkaasti keskenään. Käytettyjen käsitteiden merkityksen määrittely on silloin erityisen tärkeää.
Vastuullisen tekoälyn vaatimat mekanismit?
Turun yliopiston äsken ilmestyneessä Aurora-lehdessä esitellään kahdeksan eri tiedekunnan tutkijaa, joiden kerrotaan ratkaisevan ”huomisen haasteita!”. Yksi heistä on apulaisprofessori Matti Mäntymäki Turun kauppakorkeakoulusta. Hän toimii vastuullisena johtajana Turun yliopiston koordinoimassa Artificial Intelligence Governance and Auditing (AIGA) hankkeessa.
Tässä hankkeessa on tarkoitus selvittää, miten tehdään eettinen tekoäly. Mäntymäki sanoo, että tätä varten on ymmärrettävä vastuullisen tekoälyn vaatimat mekanismit. (Aurora 1/21, 17-19.) Kysymys on siis ihmisen tekemän tuotteen vastuullisuudesta. Seuraavassa tarkastelen lyhyesti vastuullisuuden käsitettä ihmisen tuottamistoiminnan yhteydessä Martin Heideggerin filosofian valossa.
Tuottaminen esille-tuomisen-tekona Heideggerin mukaan
Ihmisen tuottava tekeminen, kaikilla erilaisilla tekniikoilla, on Heideggerin mukaan esille-tuomista (her-vor-bringen) olevaisesta eli physiksestä. Se poikkeaa kuitenkin luonnossa tapahtuvasta esille-tulemisesta. Luonnossa esille-tuleminen tapahtuu itsestään, ilman välineitä ja ilman tekijää, mutta ihmisen esille-tuomisen-teko on hänestä lähtöisin olevaa tuottamistoimintaa. ”Sillä physiksenä läsnäolevan esille-tuomisen-teko on siinä itsessään, esim. kukan puhkeaminen kukinnassa. Sitävastoin käsityöllisesti ja taiteellisesti esille-tuodun, esim hopeamaljan esiin-tuomisen-teko ei ole siinä itsessään, vaan jossain toisessa, käsityöläisessä ja taiteilijassa”, sanoo Heidegger ja jatkaa, silti ihminen ei voi irrottautua physiksen kokonaisuudesta tekijänä eikä irrottaa siitä materiaalia, jota työstää. Eroksi luonnon ja ihmisen esille-tuomisen-tekojen välille jää vain se, että ihminen on teostaan vastuussa. Hänen tekonsa ei tapahdu itsestään, vaan ”on hänessä”. (Heidegger 1985, 15.)
Pohdinta
Tässä päättelyssä on ongelmallista se, että ihminen, joka ei voi olla vastuussa omasta täällä-olostaan – hänhän on kuin kukka, joka puhkeaa itsestään – niin hänelle kuitenkin lankeaa vastuu kaikesta keinotekoisesta (artificial) täällä-olevasta. Hän on luomisen ihme, joka on saanut kyvyn ja taidon tuottamistoimintaan physiksestä, ja tämä kyky ja taito näyttää olevan hämmästyttävällä tavalla kumuloituvaa.
Ymmärrän, että päättelyssäni ”astun toisella jalalla” tieteestä uskontojen alueelle. Kummatkin ovat mielessäni keskeneräisinä. Ja filosofisena pohdintana tämä päättely lähenee myös taidetta, eikä se silloin ole tietämistä sen paremmin kuin uskomistakaan. Se vain kyseenalaistaa erilaisia näkemyksiä. Sekoitanko siis asioita pahemman kerran? Sitä en halua tehdä, siksi teen valinnan.
Valitsen Heideggeriä seuraten filosofisen käsitemäärittelyn vastuullisuuden käsitteelle ihmisen tuottamistoiminnan yhteydessä ja pohdintani tuloksena väitän, että jos puhumme vastuullisesta tekoälystä, on se epäonnistumaan tuomittu yritys ulkoistaa tekijän vastuu tehdylle, oma vastuumme tekemällemme tuotteelle. On syytä suostua tiedostamaan älykkyytemme vaarat. ”Suuret muutokset yhteiskunnissa ovat aina lähteneet liikkeelle tietoisuutemme, ei niinkään älykkyytemme, kasvusta” (Markku Wilenius, TS 16.4.21).
Mutta olen valmis kuulemaan myös muita määrittelyjä vastuullisuuden käsitteelle ja harkitsemaan näkemykseni muuttamista, jos se on hyvin perusteltua.
Seija Kojonkoski-Rännäli
Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.
Lähteet
Harju, S., Hyytiäinen, E., Kettunen, H., Monitieteisellä tutkimuksella ratkotaan huomisen haasteet. Aurora 1/21, 10-21. Heidegger, M. 1985. Vorträge und Aufsätze. Snow, C. P., 1998. Kaksi kulttuuria. Suom. Kimmo Pietiläinen. Wilenius, M. Henkinen vireys valtaa maailmaa. Kolumni. TS 16.4.2021.
