Käsitteistä tiedon jakamisessa
Ihmiset käyttävät käsitteitä kommunikoidessaan keskenään, myös silloin, kun on kysymys tiedon, uskomusten tai erilaisten näkemysten jakamisesta. Puheessa ja kirjoituksessa käsitteet ovat sanoja, jotka eri ihmiset voivat tulkita ja ymmärtää eri tavoin. Siksi puhujan ja kirjoittajan on tärkeää selvittää käyttämiensä käsitteiden merkitys viestinsä vastaanottajille.
Luonnontieteessä ei viestinnässä välttämättä tarvita niin paljon sanoja kuin humanistisissa tieteissä, koska niissä faktat usein voi ilmaista matemaattisina kaavoina ja tilastollisena numerotietona. Ilmaisu on silloin hyvin tarkkaa ja täsmällistä, eikä erilaisia tulkintoja pääse syntymään. Tällainen tieto kumuloituu vertikaalisesti eli uusi tieto kumoaa aina entisen, mikä myös lisää yksiselitteisyyttä.
On selvää, että kun tiedon välittämiseen tarvitaan paljon sanoja, niiden erilaiset tulkintojen, ja myös tutkijan alkuperäisen tarkoituksen väärinymmärtämisen mahdollisuus lisääntyy. Sen lisäksi humanistinen tieto kumuloituu horisontaalisesti, eli uusi tieto ei kumoa entisiä tutkimustuloksia, vaan asettuu niiden rinnalle laajentaen näkemystä kyseisestä ilmiöstä ja mahdollistaen sen entistä paremman ymmärtämisen. Tietysti tämäkin lisää useiden toisistaan poikkeavien näkemysten syntymistä.
Tulevaisuuden tutkimus on monitieteinen tieteenala. Siellä tieteen “kaksi kulttuuria” (C.P. Snow, 1959, 1964, 1993, suomeksi 1998), luonnontieteet ja yhteiskunnallis-humanistiset tieteet toimivat ikäänkuin samassa toimitilassa ja kommunikoivat vilkkaasti keskenään. Käytettyjen käsitteiden merkityksen määrittely on silloin erityisen tärkeää.
Vastuullisen tekoälyn vaatimat mekanismit?
Turun yliopiston äsken ilmestyneessä Aurora-lehdessä esitellään kahdeksan eri tiedekunnan tutkijaa, joiden kerrotaan ratkaisevan “huomisen haasteita!”. Yksi heistä on apulaisprofessori Matti Mäntymäki Turun kauppakorkeakoulusta. Hän toimii vastuullisena johtajana Turun yliopiston koordinoimassa Artificial Intelligence Governance and Auditing (AIGA) hankkeessa.
Tässä hankkeessa on tarkoitus selvittää, miten tehdään eettinen tekoäly. Mäntymäki sanoo, että tätä varten on ymmärrettävä vastuullisen tekoälyn vaatimat mekanismit. (Aurora 1/21, 17-19.) Kysymys on siis ihmisen tekemän tuotteen vastuullisuudesta. Seuraavassa tarkastelen lyhyesti vastuullisuuden käsitettä ihmisen tuottamistoiminnan yhteydessä Martin Heideggerin filosofian valossa.
Tuottaminen esille-tuomisen-tekona Heideggerin mukaan
Ihmisen tuottava tekeminen, kaikilla erilaisilla tekniikoilla, on Heideggerin mukaan esille-tuomista (her-vor-bringen) olevaisesta eli physiksestä. Se poikkeaa kuitenkin luonnossa tapahtuvasta esille-tulemisesta. Luonnossa esille-tuleminen tapahtuu itsestään, ilman välineitä ja ilman tekijää, mutta ihmisen esille-tuomisen-teko on hänestä lähtöisin olevaa tuottamistoimintaa. “Sillä physiksenä läsnäolevan esille-tuomisen-teko on siinä itsessään, esim. kukan puhkeaminen kukinnassa. Sitävastoin käsityöllisesti ja taiteellisesti esille-tuodun, esim hopeamaljan esiin-tuomisen-teko ei ole siinä itsessään, vaan jossain toisessa, käsityöläisessä ja taiteilijassa”, sanoo Heidegger ja jatkaa, silti ihminen ei voi irrottautua physiksen kokonaisuudesta tekijänä eikä irrottaa siitä materiaalia, jota työstää. Eroksi luonnon ja ihmisen esille-tuomisen-tekojen välille jää vain se, että ihminen on teostaan vastuussa. Hänen tekonsa ei tapahdu itsestään, vaan “on hänessä”. (Heidegger 1985, 15.)
Pohdinta
Tässä päättelyssä on ongelmallista se, että ihminen, joka ei voi olla vastuussa omasta täällä-olostaan – hänhän on kuin kukka, joka puhkeaa itsestään – niin hänelle kuitenkin lankeaa vastuu kaikesta keinotekoisesta (artificial) täällä-olevasta. Hän on luomisen ihme, joka on saanut kyvyn ja taidon tuottamistoimintaan physiksestä, ja tämä kyky ja taito näyttää olevan hämmästyttävällä tavalla kumuloituvaa.
Ymmärrän, että päättelyssäni ”astun toisella jalalla” tieteestä uskontojen alueelle. Kummatkin ovat mielessäni keskeneräisinä. Ja filosofisena pohdintana tämä päättely lähenee myös taidetta, eikä se silloin ole tietämistä sen paremmin kuin uskomistakaan. Se vain kyseenalaistaa erilaisia näkemyksiä. Sekoitanko siis asioita pahemman kerran? Sitä en halua tehdä, siksi teen valinnan.
Valitsen Heideggeriä seuraten filosofisen käsitemäärittelyn vastuullisuuden käsitteelle ihmisen tuottamistoiminnan yhteydessä ja pohdintani tuloksena väitän, että jos puhumme vastuullisesta tekoälystä, on se epäonnistumaan tuomittu yritys ulkoistaa tekijän vastuu tehdylle, oma vastuumme tekemällemme tuotteelle. On syytä suostua tiedostamaan älykkyytemme vaarat. ”Suuret muutokset yhteiskunnissa ovat aina lähteneet liikkeelle tietoisuutemme, ei niinkään älykkyytemme, kasvusta” (Markku Wilenius, TS 16.4.21).
Mutta olen valmis kuulemaan myös muita määrittelyjä vastuullisuuden käsitteelle ja harkitsemaan näkemykseni muuttamista, jos se on hyvin perusteltua.
Seija Kojonkoski-Rännäli
Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.
Lähteet
Harju, S., Hyytiäinen, E., Kettunen, H., Monitieteisellä tutkimuksella ratkotaan huomisen haasteet. Aurora 1/21, 10-21.
Heidegger, M. 1985. Vorträge und Aufsätze.
Snow, C. P., 1998. Kaksi kulttuuria. Suom. Kimmo Pietiläinen.
Wilenius, M. Henkinen vireys valtaa maailmaa. Kolumni. TS 16.4.2021.