Kuvassa Tuula Närhisen teos Baltic Sea Plastique (2013). Kuva: Katariina Kantola
”Ainoa tila, johon ihmiskunta voi vaikuttaa on tulevaisuuden tila. Menneisyys on muistissamme, nykyisyys koostuu toiminnasta ja tulevaisuus mielikuvista ja tahdosta.”
Tulevaisuudentutkija Wendell Bell
teoksessa Söderlund & Kuusi 2003, 315.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät arjessamme ympäri maapalloa jo tänä päivänä. Vaikutukset tulevat vahvistumaan ja voimistumaan tulevaisuudessa, jos emme pysty rajoittamaan ilmastonmuutosta vauhdittavaa toimintaa nykyhetkessä.
Olen valinnut Tulevaisuudet taiteessa -blogitekstisarjaani kolme eri lähestymistapaa, joilla nykytaiteessa käsitellään ilmastonmuutosta. Täältä voit lukea lisää, miten nykytaide herättää huomaamaan ilmastonmuutoksen (konkreettisia) vaikutuksia tulevaisuuteemme, tai tutustua teoksiin, joissa kuvitellaan luonnon ja ihmisen kannalta empaattisempaa maailmaa.
Tekstini aloittama lainaus tulevaisuudentutkija Wendell Belliltä nostaa esiin, miten voimme suhtautua kolmeen ihmisen käsittämään eri aikaulottuvuuteen: menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Tässä tekstissäni käyn läpi, miten nykytaiteessa tehdään näkyväksi, haastetaan ja kritisoidaan ihmisen nykyhetken toimintaa, joka osaltaan aiheuttaa ilmastonmuutosta.
Nykyhetken epämääräisyys
Tulevaisuuksiin ja tulevaisuuksien kuvitteluun liittyy aina myös menneisyys ja nykyisyys. Katsomme menneisyyteen ja teemme siitä tulkintoja aina nykyhetkestä käsin. Tutkimalla menneisyyttä voimme esimerkiksi tehdä laskelmia eri tulevaisuusskenaarioiden todennäköisyyksistä. Nykyhetki ohjaa myös, miten lähdemme tutkimaan ja rakentamaan tietoa tulevaisuuksista.
Nykyisyyttä on kuitenkin vaikeampi hahmottaa, koska elämme siinä juuri nyt. Nykyisyys tai nykyhetki jää epämääräiseksi, koska nykyisyydellä ei ole ajallista ulottuvuutta, vaan se käsitetään rajaviivaksi menneisyyden ja tulevaisuuden välissä (Männikkö 2013, 32). Nykyhetkestä on vaikea ottaa kiinni, sillä sen näkee tai tulkitsee selkeämmin vasta jonkin ajan kuluttua eli menneisyytenä.
Ilmastonmuutoskeskusteluissa korostuu vahvasti nykyhetken toiminta, koska sillä voidaan konkreettisesti vaikuttaa tulevaisuuteen. Seuraamme, miten poliittiset päättäjät, yritykset ja yhteisöt sekä yksilöt tekevät tai jättävät tekemättä päätöksiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi (Pantsar & Keronen 2019, 254).
Koska nykyhetken sanoittamisessa ja kuvittamisessa voi olla omat haasteensa, olen usein aidosti vaikuttunut teoksista, jossa tehdään näkyväksi ihmisen nykyhetken toiminta. Seuraavaksi esittelen muutamia teoksia, joiden keskiössä on ihmisen toiminta ja tarkemmin sanottuna ihmisen tuottama roska ja saaste. Se, minkä ihminen välinpitämättömyyttään on jättänyt taakseen tai tupruttanut taivaalle, löytyy nyt ihmisen edestä uudestaan – estetisoituna teoksena.
Merten muovisaaste
Wäinö Aaltosen museossa nähtiin keväällä 2021 merta ja merien tilaa käsittelevä ryhmänäyttely Epävarma horisontti. Teosten rinnalla tarjottiin kattavasti tutkittua tietoa merten tilasta ja ihmisen aiheuttamasta luonnon tasapainon horjumisesta.
”Merivedet ovat tutkijoiden mukaan siirtyneet antroposeeniin, geologiseen kauteen, jossa ihmisen toiminta vaikuttaa niihin enemmän kuin luonnonvoimat. Sukellamme jatkuvasti syvemmälle muutokseen.”
Lähde: WAM
Näyttelykokonaisuus jäi vahvasti mieleen. Merta teemana lähestyttiin monesta eri suunnasta ja eri syvyyksistä. Meren äänekäs pauhu, turvattomat syvyydet, kiehtovat mytologiat ja tarinat, väylät tuntemattomiin mantereisiin ja uusiin elämänsuuntiin korostivat merten merkitystä meille kaikille.
Kun puhutaan merten saastumisesta, on kasautuva, jättimäisinä laattoina lilluva ja hiljalleen hienojakoiseksi huuhtoutuva muoviroska ollut näkyvää mediakuvastoa 2020-luvulla. Muoviroska on erittäin konkreettinen ja ymmärrettävä tapa kuvata, miten ihmisen välinpitämättömyydellä on seurauksensa.
WAM:in näyttelyssä pysähdyin pidemmäksi ajaksi taiteilija Tuula Närhisen teosten äärelle. Hän on rakentanut teoksiaan rannoilta löytämistään muoviroskista. Baltic Sea Plastique -teoskokonaisuus (2013) rakentuu lasimaljoihin säilötyistä muoviveistoksista. Ihmisen taakseen jättämä roska on asetettu näytille kuin jokin ainutlaatuinen eläin tai kasvi, joka on haluttu säilöä tuleville sukupolville.
Kun kalaparvet pienenevät, korallit himmenevät ja simpukat katoavat, jää ihmisen verkkoihin merten roskapyörteet ja rannoille poimittavaksi muovin palasia.
Roskat, jotka haluamme piilottaa
Taiteilija Petra Vehviläinen käsittelee roskaa ymmärtäväisesti, jopa empaattisesti näyttelyssään Spirits (2021) Galleria Huudossa. Hän on käyttänyt aikaa kutoakseen ja parsiakseen roskia ja työskentelystä jäänyttä ylijäämää herkiksi ja siroiksi verkoiksi, rauhoittavan sävyisiksi installaatioiksi ja hallituiksi kokonaisuuksiksi.
”Ajattelen myös ylijäämää ja roskaa jonkinlaisina henkinä tai aaveina, jotka leijuvat ympärillämme, mutta jotka tahdomme unohtaa tai piilottaa itseltämme. Pois heitettäessä materia ei noin vain katoa – se menee toisaalle, muuttaa ehkä muotoaan. Mietin materiaalien syntyprosesseja, matkaa miten ne ovat kulkeutuneet luoksemme, minkälaisiin verkostoihin ja materiaalihierarkioihin ne kietoutuvat, ja miten ne paljastavat keitä me olemme.”
Petra Vehviläinen, Galleria Huuto
Nykyhetken toiminnalla on vaikutusta
Helmikuussa 2008 ranskalais-brittiläis-saksalainen taitelijakaksikko HeHe (Helen Evans ja Heiko Hansen) toteuttivat yhteistyössä Helsingin Energian kanssa julkisen installaation Helsingin Ruoholahdessa. Nuage Vert (”Vihreä Pilvi”) oli vahvasti yhteisöllinen ja sosiaalinen teos, jossa Salmisaaren energialaitoksen piipusta kohoavaan höyrypilveen heijastettiin vihreää lasersädettä värjäten sen vihreäksi. Lähialueiden asukkaita oli pyydetty rajoittamaan energiankulutustaan tunnin ajaksi, ja vihreän pilven eli laserheijastuksen koko kasvoi vähentyneen energiankulutuksen myötä.
Valtava, vihreä pilvi Helsingin taivaan yllä oli huomiota herättävä näky, ja teos on toteutettu Helsingin jälkeen muissakin kaupungeissa. Vihreän pilven koon muutos konkretisoi, miten energiankulutuksen muutoksilla nykyhetkessä on vaikutusta ympäröivään maailmaan. Toisaalta räikeän vihreä pilvi muistutti myös myrkkypilvistä, ilmansaasteista ja päästöistä, joita ihminen synnyttää. Nuage Vert -teoksen pilvi voi herättää ristiriitaisia tulkintoja, mutta keskiössä on ajatus nykyhetken toiminnan vaikuttavuudesta.
Lopuksi: Menikö roska silmään?
Roskaantuminen ja saastuminen ovat myös osa ilmastonmuutoksen visualisointia ja kuvastoa tuhottujen metsien, luonnonmullistusten ja kuolevien eliöiden rinnalla (mm. Miles 2014). Tässä tekstissä käsittelemäni teokset kuvaavat roskaa ja saastetta, joka on ihmisen (nyky)toiminnan lopputulemaa. Roskat ja saasteet nostetaan ja käsitellään visuaalisesti näyttäviksi – ja jopa kauniiksi.
Olen tehnyt näistä teoksista luennan osaksi ilmastonmuutoksen teemaa, vaikka tämä ei välttämättä olisi taiteilijoiden näkemys. Kuitenkin esteettisen elämyksen rinnalla näiden teosten ääressä tulee epämukava olo, sillä ne voidaan tulkita kuvaavan toimintamme epäkohtia, itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä, jotka vauhdittavat ilmastonmuutosta ja lajikatoa tulevaisuudessa.
Galleriatilassa silmästä silmään kohtaamamme roska voi myös vahvistaa tahtotilaa, jossa muun muassa kiertotaloutta kehittämällä tulevaisuudessa vähennetään roskalaattoja meristämme ja saastepilviä taivaankannelta.
Mitä muita vastaavia teoksia olet kohdannut ja kokenut? Laita vinkkisi keskustelukenttään tai ota yhteyttä!
Katariina Kantola
Kiitos Forum Box -gallerialle kuvauslokaatiosta!
Kirjoittaja on museoissa ja gallerioissa viihtyvä taiteenharrastaja, entinen taidehistorian opiskelija, alati oppiva tulevaisuusajattelija sekä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäsen. Mediatutkimuksesta valmistunut FM, joka työskentelee markkinointiviestintäpäällikkönä media-alalla.
Instagram: @tulevaisuudet_taiteessa
Twitter: @katariinak
LinkedIn: KatariinaKantola
Lähteet:
Miles, Malcolm (2014): Eco-Aesthetics: Art, Literature and Architechture in a Period of Climate Change. Bloomsbury, London.
Männikkö, Matti (2013): Tulevaisuudentutkimus ja historiankirjoitus. Teoksessa Kuusi, Osmo, Timo Bergman & Hazel Salminen (toim.): Miten tutkimme tulevaisuuksia? Acta Futura Fennica 5, 3. uudistettu painos. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry, Helsinki.
Pantsar, Mari & Jouni Keronen (2019): Tienhaarassa. Johtajuus ilmastonmuutoksen aikakaudella. Docendo, Jyväskylä.
Söderlund, Sari & Osmo Kuusi (2003): Tulevaisuudentutkimuksen historia, nykytila ja tulevaisuus. Teoksessa Kamppinen, Matti, Osmo Kuusi & Sari Söderlund (toim.): Tulevaisuudentutkimus. Perusteet ja sovellukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Lue lisää teoksista:
HeHe, Nuage Vert, 2008: http://hehe.org.free.fr/hehe/texte/nv/
Petra Vehviläinen, Spirits, 2021: https://www.galleriahuuto.fi/petra-vehvilainen/
Wäinö Aaltosen Museo, Epävarma horisontti, 2021: https://www.wam.fi/sites/default/files/atoms/files/wam_eh_nayttelyesite_fi_saavutettava.pdf