Tekijällä on tekemisessään ristiriitaisia pyrkimyksiä
Ennen teollistumisen aikaa kaikki tavara tehtiin pääosin käsin. Esimerkiksi vaatteiden kohdalla se tarkoitti sitä, että ne pyrittiin tekemään paitsi materiaalia säästäen myös aikaa kestämään. Voidaan sanoa, että tämä oli vaatteiden käyttökelpoisuuden lisäksi niiden tekemisen tärkein pyrkimys. Materiaali oli pääosin luonnosta saatua, joten kestävät, kierrätettävät ja korjauskelpoiset tuotteet säästivät myös luontoa ja maatuivat loppuunkäytettyinä takaisin luontoon.
Mutta käsityö on hidasta ja kallista. Siihen aikaan ihmiset hankkivatkin uutta harvoin ja korjasivat vanhaa usein. Se oli välttämätöntä, kun esimerkiksi talvitakki maksoi 70 vuotta sitten 8000 mk eli nykyisillä työtunneilla työmiehen kuukauden palkan (Markus Hannula, 2021). Siihen oli takin tarvitsijan tyytyminen, sillä käsin tekijän tärkein pyrkimys (intentio) on tehdä hyvää hyvin. Hän myös “antaa kasvot” tuotteen laadulle ja kantaa vastuun tekemisestään (Kojonkoski-Rännäli 1995).
Teollisena aikana ihmisistä tuli kuluttajia. Kuluttaja haluaa ostaa usein uutta ja halpaa. Käsin tekijästä tuli teollinen tuottaja ja yrittäjä. Hänelle onkin nyt mahdollista vastata kuluttajan vaatimuksiin, ja se sopii hänelle hyvin, koska silloin kauppa käy ja pyörät pyörivät.
Esimerkiksi uusia tekokuituja ja niiden värjäämiseen tarvittavia tekstiilivärejä voidaan tehdä nopeasti paljon. Niin syntyy teollisesti myös aina uusia vaatteita niitä vaativille kuluttajille nopeasti ja halvalla. Mutta ne syntyvät usein käyttämällä uusiutumattomia luonnovaroja, kuten öljyä, ja jäävät lyhyen käyttöikänsä jälkeen saastuttamaan häviämättömänä jätteenä luontoa.
Kukaan ei kuitenkaan tunnu kantavan siitä huolta eikä vastuuta, koska tuottajalle eli yrittäjä-tekijälle taloudellisen voiton saaminen on tärkein eli konstitutiivinen pyrkimys. Muitakin pyrkimyksiä hänellä voi olla, mutta ne ovat toissijaisia. Kyllähän toimeentulo on myös käsityön tekijän yksi pyrkimys, mutta ei se tärkein, vaan toissijainen eli regulatiivinen pyrkimys.
Uusien teknisten tekemisentapojen kehittyminen on aiheuttanut sen, että ihmisen ahneus tekijänä on voittanut hänen halunsa tehdä laadukkaita ja sekä ajallisesti että eettisesti kestäviä tuotteita.
On tullut aika ratkaista ristiriidat
Maanantaina 11.10.21 alkoi YK:n luontokokouksen ensimmäinen osa. Sitä isännöi Kiina. Kokouksen tehtävänä on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden häviäminen.
Se on siis kokouksen konstitutiivinen pyrkimys, jonka tulisi olla kaiken tulevaisuuden tekemisen taustalla. Suomea siellä edustaa pääneuvottelija Marina von Weissenberg. Meillä on lupa odottaa, että hän tekee kokouksessa kaikkensa sen hyväksi, että maailmanyhteisö voi lähiaikoina ottaa harppauksen kestävyyskriisin ratkaisemisessa, sillä me Suomessa olemme tässä suhteessa optimistisia Sitran tuoreen Tulevaisuusbarometrin mukaan, ja Suomen työ valtiovarainministerien ilmastokoalition vetäjänä on jo kerännyt kiitosta. Mutta helppoa se ei tule olemaan.
von Weissenberg sanoi Helsingin Sanomien haastattelijalle (9.10.2021) tätä elämänsä tähän asti tärkeintä tehtävää koskien:
“Ihminen on ahne. Mutta se haluaa myös tehdä asioille jotakin.”
Tuohon lausumaan sisältyy vaikea totuus: kun ihminen tekee jotain, hänellä on tekemiselleen usein ristiriitaisia päämääriä. Silloin on päätettävä, mikä niistä toteutetaan ja mikä jää toteutumatta. (Petra Pelli 9.10,2021; Oras Tynkkynen ja Mari Pantsar 16.10.2021)
On mielenkiintoista nähdä, mikä näiden neuvottelujen perusteella osoittautuu tulevaisuuden tekijöiden konstitutiiviseksi eli sisäisesti tärkeimmäksi pyrkimykseksi. Onko se ihmisen ahneuden tyydyttäminen ja sitä palvelevan tulevaisuuden tekeminen uusien innovaatioiden ja tekniikan avulla?
Vai onko se luonnon pelastaminen ja sille aiheuttamiemme vaurioiden mahdollisimman täydellinen korjaaminen vaikka se, uusien innovaatioiden ja tekniikan lisäksi, edellyttää myös ihmisen itsensä radikaalia muuttumista?
Käytäntöjemme konstitutiivisista ja regulatiivisista pyrkimyksistä Sami Pihlströmin mukaan
Artikkelissaan “Miksi oikeastaan teemme niitä asioita, joita teemme?” (2020) Sami Pihlström sanoo, että kun yritämme ymmärtää inhimillistä toimintaa kannattaa kiinnittää huomiota siihen miksi oikeastaan / viime kädessä / loppujen lopuksi teemme juuri niitä asioita, joita teemme. Mikä pohjimmaltaan ohjaa toimintaamme? Mitkä ovat sisäisiä eli konstitutiivisia pyrkimyksiämme, joihin sitoutuminen olennaisesti määrittää käytäntöjämme?
Tällaista tarkastelua hän sanoo eräänlaiseksi pragmaattiseksi analyysiksi. Pihlström selvittää asiaa vertaamalla shakinpelaajien toimintatapaa heidän pelatessaan suuryhtiöiden johtajien toimintatapaan heidän johtessaan yritystään. Hän arvelee, että jos shakinpelaajilta kysyttäisiin, kumpi heidän pelissään on ensisijainen tavoite, matin tekeminen vastustajan kuninkaasta vai upseerien kehittäminen nopeasti peliin keskustan haltuunottamiseksi, he vastaisivat, että kyseiset tavoitteet ovat vertailukelvottomia, niitä ei voi asettaa samalle viivalle. Molemmat ovat tärkeitä, mutta matin tekeminen vastustajasta eli voittaminen on pelin konstitutiivinen päätarkoitus. Siihen on pelaajien sitouduttava, jotta yleensä voivat pelata. Kaikki muut tavoitteet palvelevat voittamista regulatiivisina tavoitteina.
Sama pätee yritysten kohdalla. Kun yritysjohtajille tehtiin talvella 2019-2020 kyselyitä, joissa asetettiin vertailtaviksi voiton tuottaminen omistajille ja mm. yhteiskunnallisesti vastuullinen toiminta tai henkilöstön hyvä kohtelu, joutuivat he vertailemaan keskenään vertailukelvottomia asioita, jotka kaikki ovat monen yrityksen tavoitteita, mutta eri tasoilla.
Voiton tuottaminen omistajille on yrityksen pääpyrkimys eli konstitutiivinen piirre yrityksen toiminnassa, muut hyvät tavoitteet voivat kyllä olla mukana toimintaa säätelevinä, regulatiivisina tavoitteina, jos ne tukevat tätä päätavoitetta, jota ilman yritys ei määritelmällisesti ole olemassa.
Tulevaisuuden tutkimus tulevaisuuden tekemisen taustalla
Tulevaisuuden tutkimus on yliopistollinen tutkimusala. Yliopistolaissa, sen 2 §:ssä, sanotaan, että yliopiston tehtävä on
“edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.”
Pihlströmiin tukeutuen voidaan siis sanoa, että yliopiston konstitutiiviset päämäärät tai pyrkimykset liittyvät vapaaseen tutkimukseen, sivistykseen, opetukseen ja kasvatukseen. Näihin liittyy silloin myös tulevaisuuden tutkimus.
Tämä tarkoittaa, että tutkimus tai tutkija ei voi antaa kenellekään
ohjeita siitä, miten jotain pitää tehdä. Tässä yhteydessä puhutaan myös perustutkimuksesta. Näin ollen tulevaisuuden tekijöiden pyrkimykset ovat regulatiivisia.
Soveltavaan tutkimukseensa perustuen he ratkaisevat, millä välineillä, millä taidoilla ja miten tulevaisuutta tekevät. Heidän velvollisuutensa on kuitenkin myös tehdä selväksi se, mitkä tulevaisuuden tutkimuksen esiintuomat konstitutiiviset pyrkimykset ovat heidän käytäntöjensä regulatiivisten pyrkimysten taustalla. Silloin mahdolliset ristiriidat tulevat esille.
Seija Kojonkoski-Rännäli
Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.
Lähteet
Hannula M., “Ennen tavara tehtiin kestämään, mutta se maksoi”, HS 9.10.21 C17.
Kojonkoski-Rännäli, S. 1995. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C. Osa 109
Pelli P., Pääneuvottelija: “Jos Kiina ei ole tämän takana, me olemme pulassa”, HS 9.10.21 A16.
Pihlström, S. Miksi oikeastaan teemme niitä asioita, joita teemme? Huomioita käytäntöjemme konstitutiivisista ja regulatiivisist pyrkimyksistä. Tiedepolitiikka 1/20, 53-58.
Tynkkynen Oras ja Mari Pantsar, “Tulevaisuususko voi päihittää pessimismin”, HS 16.10.21 C19.
Tekstin kuva: Lauri-Henrik Jalonen