Avainsana: tulevaisuuden tekeminen

Olohuonekeskustelu kulttuurin tulevaisuudesta

by toimitusKulttuuri / Taide / Yhteiskunta

Juuri nyt kulttuuri- ja opetusministeriössä valmistellaan kulttuuripoliittista selontekoa, jonka määräaika on tämän vuoden kesäkuu. Tässä blogimerkinnässä esitellään kulttuurin tulevaisuuteen liittyviä ajatuksia, joita syntyi ja joista keskusteltiin Tutu-seuran, Suomen musiikkitieteellisen seuran ja Metropolia-ammattikorkeakoulun kesken. Ajatusten vaihto näiden tahojen välillä käynnistyi syksyllä 2023, kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa pidettiin yhteistyöseminaari Musiikki toivotuissa tulevaisuuksissa.[i] 

Opetus- ja kulttuuriministeri Sari Multalan asettaman kulttuuripoliittista selontekoa valmistelevan työryhmän tehtävänä on esittää a) tulevaisuuskuva ja b) tarvittavat toimenpiteet, joiden perustana ovat taide- ja kulttuurialan tilannekuva sekä keskeiset toimintaympäristöä muuttavat tekijät.[ii]

Onko kulttuuripoliittisella selonteolla väliä?

Edellinen valtioneuvoston kulttuurin tulevaisuutta käsitellyt selonteko annettiin 2011 Stefan Wallinin opetus- ja kulttuuriministerikaudella.[iii] Se oli omana aikanaan varsin edistyksellinen ja monipuolinen. Selonteossa visioitiin kulttuurin tilaa Suomessa vuonna 2035. Tärkeimmiksi mahdollisuuksiksi nostettiin kestävä kulttuuri, kulttuurinen moninaisuus ja luovuus, jotka tuottavat hyvinvointia, taloudellista kasvua ja kulttuurin vahvempaa yhteiskunnallista vaikuttamista.

Käytännössä kuitenkin taide ja kulttuuri jäivät sivurooliin seuraavissa hallitusohjelmissa, eivätkä aiheet ole olleet 2010 jälkeen lähellä hallitusten toiminnan ja päätösten ydinkysymyksiä. Joitakin selonteon tavoitteita on silti ollut löydettävissä hallitusohjelmien ja toteuttamissuunnitelmien teksteistä sekä konkreettisista toimenpide-ehdotuksista.[iv] Siksi ei ole samantekevää, millä aktiivisuudella kulttuuriala ja sen toimijat vaikuttavat selontekoon.

Uusia konsepteja kansalaisvaikuttamiseen

Vuoden 2024 selontekoa on haluttu valmistella laajapohjaisessa vuorovaikutuksessa alan toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Tarjolla on ollut useita vaikuttamisen paikkoja.

Esimerkiksi valtiosihteeri Elina Laavin ideoima ja Kulta ry:n lanseeraama Olohuonekeskustelu-konsepti houkutteli järjestämään vapaamuotoisia tapaamisia kavereiden, oman lukupiirin, taidekerhon tai harrastajakuoron jäsenille:

Voisiko sinun olohuoneesi olla kulttuurisalonki? Järjestä ystävien kanssa kulttuurikeskustelu! Kulttuuri- ja taide-elämä uudistuu alati, mutta mihin suuntaan, siinäpä kysymys, johon voi kuka tahansa kulttuurin ystävä, harrastaja, rakastaja ja kuluttaja nyt vaikuttaa. Valmisteleva työryhmä haluaa kuulla, mitä juuri sinun olohuoneessasi keskustellaan kulttuurista ja taiteesta.

Olohuonekeskusteluun sai kutsua selontekoa valmistelevan työryhmän jäseniä ulkopuoliseksi innostajaksi ja teemaan johdattelevaksi alustajaksi. Keskustelun tulos tai keskeinen viesti oli mahdollista lähettää suoraan osaksi kulttuuripoliittisen keskustelun ydintä Kulta ry:n sivuilta löytyvällä niin sanotulla  inspiraatiolomakkeella.[v]

Tutu-seuran ja Metropolian musiikin koulutuksen olohuonekeskustelu

Vapaamuotoisen vaikuttamisen vuoksi Metropolian kulttuurialan asiantuntijoita ja esihenkilöitä sekä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran edustaja Erkki Aalto kutsuttiin 27. helmikuuta 2024 yksityiskotiin Etelä-Helsinkiin kahden tunnin mittaiseen olohuonekeskusteluun. Sen aluksi Kulta ry:n toiminnanjohtaja Rosa Meriläinen kertoi selontekoa valmistelevan työryhmän tavoitteista ja siitä mikä juuri silloin oli ajankohtaista. Hän korosti selonteon pitkän aikavälin vaikuttavuutta: vaikka nyt valtiontalouden tilanne on heikko ja koko ajan puhutaan säästöistä ja leikkauksista, täytyy olla visio tulevaisuudesta ja pyrkiä sitä kohti.[vi] Alustuksen jälkeen keskusteltiin inspiraatiolomakkeen suuntaviivojen mukaisesti tilaisuuden teemasta erityisesti ammattikorkeakoulujen näkökulmasta.

Tavallinen tiistai-iltapäivä tuntui kohoavan arjen yläpuolelle näkemyksellisten keskustelijoiden ansiosta. Vaikutuksen teki jo se, miten laaja-alaisesti musiikin ja kulttuurin yhteiskunnallisesta potentiaalista  puhuttiin. Sen lisäksi vakuuttavuutta keskusteluun antoi se, että puheilla oli katetta. Ei puhuttu toiveista, haaveista tai pilven takaisista maailmoista, vaan asioista, joita ammattikorkeakoulujen kulttuurialalla oli jo pitkän aikaa kokeiltu, kehitetty ja arvioitu. Paitsi tutkintoon johtavassa koulutuksessa, myös lukuisissa hankkeissa ja taiteellisessa toiminnassa on osana opiskelijoiden oppimista luotu verkostoja ja tuotu uudenlaista lisäarvoa yhteiskunnan eri sektoreille.

Tärkeää oli myös, että selontekoa valmistelevan työryhmän jäsen Meriläinen oli mukana koko keskustelun ajan. Hän sai uutta tietoa ammattikorkeakoulujen roolista alueensa kulttuuritoiminnan keskittyminä ja tulevaisuuden kulttuuriammattilaisten kouluttajina. Sillä voi olla enemmän merkitystä, kuin kannanotoilla tai verkkokyselyihin vastaamisella.

Millaista kulttuuriosaamista tulevaisuus tarvitsee

Olohuonekeskustelun ensimmäinen teema liittyi kulttuurin ja taiteen tulevaisuuteen, siihen missä edellä mainitun inspiraatiolomakkeen mukaan ”pitäisi tehdä loikka” tai ”mikä olisi maamme kannalta ehdottoman tärkeää”.

Tällaiseksi nousi kulttuurin tunnistaminen ja tunnustaminen kansakunnan henkisen kriisinkestävyyden tuottajana ja omaan kotiseutuun sitoutumisen varmistajana.

Emme elä ollaksemme terveitä, vaan ihmisinä tarvitsemme merkityksellisyyden kokemuksia. Sellaista on esimerkiksi ylpeys omasta maasta, kotipaikasta tai yhteisöstä. Juuri tässä ammattikorkeakoulut ovat vahvoja toimijoita, kulttuuri kun ei synny itsestään eikä ainoastaan taiteilijoiden välityksellä.[vii]

Ammattikorkeakoulujen kulttuurialat ja niiden kouluttamat toimijat ovat avainasemassa alueellisen elinvoiman tuottamisessa ja heidän arvostuksensa olisi nostettava osaamisen ansaitsemalle tasolle.

Keskeisinä kulttuuripoliittiseen selontekoon liittyvinä teeseinä nostettiin esiin seuraavat kahdeksan tulevaisuuden visiota:

  • musiikki nähdään ihmisen sellaisen kasvun perustana, jossa materia ei dominoi ja joka ei haaskaa luonnonvaroja
  • elävän musiikkisuhteen ja yhteisöllisen musiikkipedagogiikan tunnustetaan vaikuttavan kansalaisten hyvinvointiin, koheesioon, resilienssiin ja merkityksellisiin kokemuksiin. Ne nähdään  tärkeinä elämän jokaisessa vaiheessa mielenterveyden pilarina. Musiikkikasvatusta vaalitaan ja vahvistetaan
  • kulttuurialojen korkeakoulutettuja ja osaamistaan monipuolisesti soveltamaan kykeneviä ammattilaisia pidettäisiin yhteiskunnan voimavarana ja rationaalisena, tavoiteorientoituneena työvoimana, ei yhteiskunnan rakenteista irrallisina toimijoina
  • kaikilla Suomen alueilla olisi väestömäärään suhteutettu riittävä määrä palkattuja musiikki- ja taidepedagogeja tuottamassa osallistavaa toimintaa, ei vain taiteilijoita esiintymässä muille
  • musiikki tunnustetaan voimavaraksi maahanmuuttajien integroimisessa. Musiikin yhdistävä voima on useissa ammattikorkeakoulujen hankkeissa testattu ja todettu, nyt tarvitaan myös rakenteita ja musiikkipedagogikoulutusta maahanmuuttajataustaisille positiivisen kotoutumisen tukemiseksi.
  • kaikki saavat oppia soittamaan jotakin instrumenttia peruskoulun aikana. Erinomaisia malleja jo on, kuten monikulttuurinen Tempo-orkesteri, joka on toiminut jo yli 10 vuotta. Kustannustehokkuuden vuoksi jo kehitettyä ja toimivaa konseptia tulisi monistaa.
  • elämänmittainen musiikkipolku on turvattu jokaiselle: ei rajoituta vain esimerkiksi tiettyyn paikkaan, ikään, musiikin genreen tai taidealaan, vaan panostetaan kaikille avoimiin ja saavutettaviin korttelikonsertteihin, musiikkipuistoihin ja yhteisömusiikkileireihin
  • kuntien kulttuuri- ja vapaa-aikasektori uudelleenorganisoidaan laajassa yhteistyössä ammattikorkeakoulujen kulttuurialojen kanssa ja 4500 euron innovaatioseteli ulotetaanmyös kulttuuritoimijoille yhteisöllisyyttä ja osallisuutta edistävään toiminnan käynnistämiseen.

Kulttuurialat rikastavat ekosysteemejä

Käsite ”kulttuuri” tarvitsisi maassamme raikasta tuuletusta ja selonteossakin sen esille nostamista, että kulttuurin panos monipuolistaa yhteiskunnan ekosysteemeitä. Juuri ammattikorkeakoulujen supervoima on opiskelun kaikkinainen tiivis työelämäyhteys. Kulttuurialan opinnoissa se merkitsee monipuolisia ammatillisia sidoksia myös muihin kuin kulttuurialan toimijoihin.

Esimerkiksi musiikkiosaamista hyödynnetään opetussuunnitelmissa laajasti ihmislähtöisten ratkaisujen  suunnittelussa, kommunikaation ja mielikuvittelun edistämisessä, tunnesiteiden rakentajana, aivojen joustavuuden ja mukautumiskyvyn säilyttäjänä tai vaikkapa nuorten keskittymiskyvyn parantajana. Tutkinto-opiskelijoilla on vilkkaan hanketoiminnan ansiosta uusin tieto yhteiskunnan ilmiöistä ‒ ja kyky reagoida mahdollisiin uusiin tarpeisiin.

Työelämäyhteys ei tarkoita nykypäivän ammattikorkeakouluissa toimialaspesifiin piiriin rajautumista, vaan ongelmien ratkomista tai toimeksiantojen toteuttamista monialaisissa ryhmissä.[viii] Musiikilla ja sen ammattitaitoisilla pedagogeilla on laaja rooli kulttuurihyvinvoinnin eri kontekstissa, mutta yhteiskunnan rakenteissa osaamista ei vielä ymmärretä hyödyntää.[ix]  

Katseet kääntyvät myös terveyspalveluja tarjoaviin yrityksiin. Voisivatko ne hyvinvoinnin ja vaikkapa paremman työelämän rakentamiseksi palkata vakinaiseen työsuhteeseen musiikki- ja taidepedagogeja tai kulttuurituottajia. Kun stressiin ja unettomuuteen jo suositellaan lääkkeettömiä hoitoja, voisiko musiikkipedagogin vastaanotolle päästä lähetteellä, jos tarvitsee tukea toimintakykynsä ylläpitoon ja työssä jaksamiseen.

Ketterä reagointi on juuri ammattikorkeakoulujen tunnuspiirre: uudet sisällöt tulevat kulttuurialalla opetussuunnitelmiin nopeasti. Kehittämistyön pohjalla on aktiivinen, nimenomaan työelämäläheinen ‒ ei niinkään taide- tai taiteilijalähtöinen ‒ uudistuminen TKI-toiminnan avulla. Alueellinen TKI-työ on tärkeää, koska se tuottaa juuri oman maakunnan tai kaupunkiseudun profiilille tärkeitä näkökulmia ja sisältöjä.

Resilienssiä tasa-arvoisen taideopetuksen avulla

Erilaisissa vaikeissakin kansallisissa tai globaaleissa haasteissa taiteen perusopetuksen tulisi olla turvattuna, jotta maamme selviää ja kehittyy tasapainoisten, luottamusta ja yhteenkuuluvuutta kokevien kansalaistensa varassa. Musiikkikasvatus ja kulttuuritoiminta koskettavat lapsia, koululaisia, nuoria, senioreita, erityisryhmiä, työyhteisöjä, harrastajia, vapaan sivistystyön kenttää ja syrjäytymisuhan alla olevia. Juuri tähän keskittyviä osaajia koulutetaan ammattikorkeakouluissa.

Innostavan musiikkitoiminnan organisoinnissa tarvitaan korkeaa laatua ja todellista osaamista.

Laatu on jatkuvaa kehittymistä, asiakaslähtöisten ratkaisujen aktiivista etsimistä, uusiutumista sekä osallistujille syntyvää luottamusta siihen, että ammattilaisella on eettinen asenne tukea toisten kehittymistä ja osaaminen kehittää jatkuvasti itseä tässä työssä.  

Kirjoittaja FT, MuM Tuire Ranta-Meyer on suomalaisen musiikin ja musiikkikasvatuksen historian dosentti, vertaisarvioidun Musiikki-lehden päätoimittaja ja Metropolian yliopettaja.

[i] Ks. myös Musiikki-lehden pääkirjoitus ”Hyvässä seurassa on tulevaisuus” file:///C:/Users/rantu/Downloads/137800-Artikkelin+teksti-303422-1-10-20231006.pdf ja TSV:n toiminnanjohtaja Lea Ryynänen-Karjalaisen tervehdyspuhe seminaarissa https://musiikki.journal.fi/article/view/137806.

[ii] Kulttuuripoliittinen selonteko 2023–2024. OKM:n hankkeet ja säädösvalmistelu. Ks. työryhmän jäsenet kohdasta ”Henkilöt” sivulta https://valtioneuvosto.fi/hanke?tunnus=OKM044:00/2023

[iii] Valtioneuvoston selonteko kulttuurin tulevaisuudesta. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2011:8.

[iv] Hummastenniemi, Heidi 2019. Kulttuuripoliittiset tavoitteet vuoden 2010 kulttuurin tulevaisuutta käsittelevän

selonteon jälkeisissä hallitusohjelmissa. Kandidaatin tutkielman, Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/66672/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201912095144.pdf

[v] Kulta ry. 10.1.2024. Vaikuta taiteen ja kulttuurin tulevaisuuteen – järjestä olohuonekeskustelu! Ks. https://kulttuurijataide.fi/olohuonekeskustelut/.

[vi] Kulttuurialaa uhkaavista budjettileikkauksista ks. esim. Yle-uutiset 10.4.2024: ”Kulttuurista voi kadota lähivuosina kymmeniä miljoonia.” https://yle.fi/a/74-20082767.

[vii] Ks. esim. Huhtinen-Hilden, Laura 2021. Kulttuurihyvinvointialan palapeliä kokoamassa. Musiikki 4/2021, 99–103: Ranta-Meyer, Tuire, Pia Houni ja Noora Vikman 2021. Musiikki, ääni ja hyvinvointi − nykytutkimuksen tilaa kartoittamassa. Musiikki 4/2021, 3–18.

[viii] Ks. esim. Metropolian opetussuunnitelmiin alusta asti kuulunut monialainen innovaatioprojekti Metropolia Minno.

[ix] Ks. Lilja-Viherlampi, Liisa-Maria 2021. Mitä on kulttuurihyvinvointi? Musiikki 4/2021, 74–89.

Tagged : / /

Tulevaisuuden tutkimisen ja sen tekemisen ristiriitaisista pyrkimyksistä

by Seija Kojonkoski-RännäliTutkimus / Yhteiskunta

Tekijällä on tekemisessään ristiriitaisia pyrkimyksiä

Ennen teollistumisen aikaa kaikki tavara tehtiin pääosin käsin. Esimerkiksi vaatteiden kohdalla se tarkoitti sitä, että ne pyrittiin tekemään paitsi materiaalia säästäen myös aikaa kestämään. Voidaan sanoa, että tämä oli vaatteiden käyttökelpoisuuden lisäksi niiden tekemisen tärkein pyrkimys. Materiaali oli pääosin luonnosta saatua, joten kestävät, kierrätettävät ja korjauskelpoiset tuotteet säästivät myös luontoa ja maatuivat loppuunkäytettyinä takaisin luontoon.

Mutta käsityö on hidasta ja kallista. Siihen aikaan ihmiset hankkivatkin uutta harvoin ja korjasivat vanhaa usein. Se oli välttämätöntä, kun esimerkiksi talvitakki maksoi 70 vuotta sitten 8000 mk eli nykyisillä työtunneilla työmiehen kuukauden palkan (Markus Hannula, 2021). Siihen oli takin tarvitsijan tyytyminen, sillä käsin tekijän tärkein pyrkimys (intentio) on tehdä hyvää hyvin. Hän myös “antaa kasvot” tuotteen laadulle ja kantaa vastuun tekemisestään (Kojonkoski-Rännäli 1995).

Teollisena aikana ihmisistä tuli kuluttajia. Kuluttaja haluaa ostaa usein uutta ja halpaa. Käsin tekijästä tuli teollinen tuottaja ja yrittäjä. Hänelle onkin nyt mahdollista vastata kuluttajan vaatimuksiin, ja se sopii hänelle hyvin, koska silloin kauppa käy ja pyörät pyörivät.

Esimerkiksi uusia tekokuituja ja niiden värjäämiseen tarvittavia tekstiilivärejä voidaan tehdä nopeasti paljon. Niin syntyy teollisesti myös aina uusia vaatteita niitä vaativille kuluttajille nopeasti ja halvalla. Mutta ne syntyvät usein käyttämällä uusiutumattomia luonnovaroja, kuten öljyä, ja jäävät lyhyen käyttöikänsä jälkeen saastuttamaan häviämättömänä jätteenä luontoa.

Kukaan ei kuitenkaan tunnu kantavan siitä huolta eikä vastuuta, koska tuottajalle eli yrittäjä-tekijälle taloudellisen voiton saaminen on tärkein eli konstitutiivinen pyrkimys. Muitakin pyrkimyksiä hänellä voi olla, mutta ne ovat toissijaisia. Kyllähän toimeentulo on myös käsityön tekijän yksi pyrkimys, mutta ei se tärkein, vaan toissijainen eli regulatiivinen pyrkimys.

Uusien teknisten tekemisentapojen kehittyminen on aiheuttanut sen, että ihmisen ahneus tekijänä on voittanut hänen halunsa tehdä laadukkaita ja sekä ajallisesti että eettisesti kestäviä tuotteita.

On tullut aika ratkaista ristiriidat

Maanantaina 11.10.21 alkoi YK:n luontokokouksen ensimmäinen osa. Sitä isännöi Kiina. Kokouksen tehtävänä on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden häviäminen.

Se on siis kokouksen konstitutiivinen pyrkimys, jonka tulisi olla kaiken tulevaisuuden tekemisen taustalla. Suomea siellä edustaa pääneuvottelija Marina von Weissenberg. Meillä on lupa odottaa, että hän tekee kokouksessa kaikkensa sen hyväksi, että maailmanyhteisö voi lähiaikoina ottaa harppauksen kestävyyskriisin ratkaisemisessa, sillä me Suomessa olemme tässä suhteessa optimistisia Sitran tuoreen Tulevaisuusbarometrin mukaan, ja Suomen työ valtiovarainministerien ilmastokoalition vetäjänä on jo kerännyt kiitosta. Mutta helppoa se ei tule olemaan.

von Weissenberg sanoi Helsingin Sanomien haastattelijalle (9.10.2021) tätä elämänsä tähän asti tärkeintä tehtävää koskien:

“Ihminen on ahne. Mutta se haluaa myös tehdä asioille jotakin.”

Tuohon lausumaan sisältyy vaikea totuus: kun ihminen tekee jotain, hänellä on tekemiselleen usein ristiriitaisia päämääriä. Silloin on päätettävä, mikä niistä toteutetaan ja mikä jää toteutumatta. (Petra Pelli 9.10,2021; Oras Tynkkynen ja Mari Pantsar 16.10.2021)

On mielenkiintoista nähdä, mikä näiden neuvottelujen perusteella osoittautuu tulevaisuuden tekijöiden konstitutiiviseksi eli sisäisesti tärkeimmäksi pyrkimykseksi. Onko se ihmisen ahneuden tyydyttäminen ja sitä palvelevan tulevaisuuden tekeminen uusien innovaatioiden ja tekniikan avulla?

Vai onko se luonnon pelastaminen ja sille aiheuttamiemme vaurioiden mahdollisimman täydellinen korjaaminen vaikka se, uusien innovaatioiden ja tekniikan lisäksi, edellyttää myös ihmisen itsensä radikaalia muuttumista?

Käytäntöjemme konstitutiivisista ja regulatiivisista pyrkimyksistä Sami Pihlströmin mukaan

Artikkelissaan “Miksi oikeastaan teemme niitä asioita, joita teemme?” (2020) Sami Pihlström sanoo, että kun yritämme ymmärtää inhimillistä toimintaa kannattaa kiinnittää huomiota siihen miksi oikeastaan / viime kädessä / loppujen lopuksi teemme juuri niitä asioita, joita teemme. Mikä pohjimmaltaan ohjaa toimintaamme? Mitkä ovat sisäisiä eli konstitutiivisia pyrkimyksiämme, joihin sitoutuminen olennaisesti määrittää käytäntöjämme?

Tällaista tarkastelua hän sanoo eräänlaiseksi pragmaattiseksi analyysiksi. Pihlström selvittää asiaa vertaamalla shakinpelaajien toimintatapaa heidän pelatessaan suuryhtiöiden johtajien toimintatapaan heidän johtessaan yritystään. Hän arvelee, että jos shakinpelaajilta kysyttäisiin, kumpi heidän pelissään on ensisijainen tavoite, matin tekeminen vastustajan kuninkaasta vai upseerien kehittäminen nopeasti peliin keskustan haltuunottamiseksi, he vastaisivat, että kyseiset tavoitteet ovat vertailukelvottomia, niitä ei voi asettaa samalle viivalle. Molemmat ovat tärkeitä, mutta matin tekeminen vastustajasta eli voittaminen on pelin konstitutiivinen päätarkoitus. Siihen on pelaajien sitouduttava, jotta yleensä voivat pelata. Kaikki muut tavoitteet palvelevat voittamista regulatiivisina tavoitteina.

Sama pätee yritysten kohdalla. Kun yritysjohtajille tehtiin talvella 2019-2020 kyselyitä, joissa asetettiin vertailtaviksi voiton tuottaminen omistajille ja mm. yhteiskunnallisesti vastuullinen toiminta tai henkilöstön hyvä kohtelu, joutuivat he vertailemaan keskenään vertailukelvottomia asioita, jotka kaikki ovat monen yrityksen tavoitteita, mutta eri tasoilla.

Voiton tuottaminen omistajille on yrityksen pääpyrkimys eli konstitutiivinen piirre yrityksen toiminnassa, muut hyvät tavoitteet voivat kyllä olla mukana toimintaa säätelevinä, regulatiivisina tavoitteina, jos ne tukevat tätä päätavoitetta, jota ilman yritys ei määritelmällisesti ole olemassa.

Tulevaisuuden tutkimus tulevaisuuden tekemisen taustalla

Tulevaisuuden tutkimus on yliopistollinen tutkimusala. Yliopistolaissa, sen 2 §:ssä, sanotaan, että yliopiston tehtävä on

“edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.”

Pihlströmiin tukeutuen voidaan siis sanoa, että yliopiston konstitutiiviset päämäärät tai pyrkimykset liittyvät vapaaseen tutkimukseen, sivistykseen, opetukseen ja kasvatukseen. Näihin liittyy silloin myös tulevaisuuden tutkimus.

Tämä tarkoittaa, että tutkimus tai tutkija ei voi antaa kenellekään
ohjeita siitä, miten jotain pitää tehdä. Tässä yhteydessä puhutaan myös perustutkimuksesta. Näin ollen tulevaisuuden tekijöiden pyrkimykset ovat regulatiivisia.

Soveltavaan tutkimukseensa perustuen he ratkaisevat, millä välineillä, millä taidoilla ja miten tulevaisuutta tekevät. Heidän velvollisuutensa on kuitenkin myös tehdä selväksi se, mitkä tulevaisuuden tutkimuksen esiintuomat konstitutiiviset pyrkimykset ovat heidän käytäntöjensä regulatiivisten pyrkimysten taustalla. Silloin mahdolliset ristiriidat tulevat esille.

Seija Kojonkoski-Rännäli

Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.


Lähteet

Hannula M., “Ennen tavara tehtiin kestämään, mutta se maksoi”, HS 9.10.21 C17.

Kojonkoski-Rännäli, S. 1995. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C. Osa 109

Pelli P., Pääneuvottelija: “Jos Kiina ei ole tämän takana, me olemme pulassa”, HS 9.10.21 A16.

Pihlström, S. Miksi oikeastaan teemme niitä asioita, joita teemme? Huomioita käytäntöjemme konstitutiivisista ja regulatiivisist pyrkimyksistä. Tiedepolitiikka 1/20, 53-58.

Tynkkynen Oras ja Mari Pantsar, “Tulevaisuususko voi päihittää pessimismin”, HS 16.10.21 C19.

Tekstin kuva: Lauri-Henrik Jalonen

Tagged : / /

Tulevaisuuden tekeminen ja ihmisen ajattelun tavat

by Seija Kojonkoski-RännäliKlassikot / Yhteiskunta

Tekemisen välttämättömyys

Tulevaisuuden tutkijoilla on ollut tapana korostaa, että tulevaisuus ei tule vaan se tehdään. Niin se varmaan onkin, mutta millainen on tulevaisuuden tutkijoiden ajattelutapa sen tekemisen taustalla?

En tiedä, onko siihen paljonkaan paneuduttu, mutta ainakin Pentti Malaska on tätäkin asiaa pohtinut. Hänelle tulevaisuuden ajatteleminen oli tulevaisuuteen katsomista erilaisten ajattelutapojen tai asenteiden kautta, alistuen tulevaan, etsien eri mahdollisuuksia, sopeutuen ja suunnitellen tai sitten luovasti ja visionäärisesti. Olen ymmärtänyt, että Malaska itse piti viimeksi mainittua ajattelutapaa suositeltavana. (Wilenius & Pouru 2018.)

Malaskan rohkaisemana väitän, että ihmiset yleensä, ja tulevaisuuden tutkijat siinä missä muutkin, ovat niin innostuneita tekemiseen, ettei heillä ole juurikaan malttia miettiä sitä, millaiseen ajattelutapaan tai asenteeseen tuo tekeminen kulloinkin perustuu. Ja tekevä ihminen ajattelee aina laskevasti, koska hän haluaa tekemällä saavuttaa jotain ja saada aikaan tiettyjä asioita. Joskus tarvittaisiin kuitenkin myös mietiskelevää ajattelua, että osaisi jättää silleen. (Heidegger, 1991). Näyttää siltä, että meiltä puuttuu, tai olemme menettäneet, kyvyn ajatella mietiskelevästi.

Tulevaisuuden tutkijoita ei kuitenkaan sovi syyllistää heidän innostaan tehdä, kehittää ja innovoida tulevaisuutta eikä silloin myöskään heidän laskevasta (laskelmoivasta) ajattelutavastaan. Me ihmiset nyt vaan olemme sellaisia, me toteutamme elämäämme tekemällä. Olen sanonut sitä tekemisen intentioksi (Kojonkoski-Rännäli 1995). Tunnettu latinankielinen lentävä lause ilmaisee asian ytimekkäästi: Navigare necesse est, vivere non est necesse. Rauman kielellä se kuulostaa suomenkielisestä kuulijasta innostavan uskottavalta: Seilat snuu o määr, ei elämine olekka nii nuukka.

Kun ihminen tekee, hän tekee yleensä itselleen ja kaltaisilleen mieluisia asioita, myös tulevaisuuttaan hän pyrkii muokkaamaan mahdollisimman mukavaksi ja helpoksi nimenomaan meille ihmisille. Olemme kuitenkin tulleet nyt tilanteeseen, jossa ihmiselle mukava ja mieluisa saattaa olla muulle olevalle hyvinkin pahaa, jopa tuhoisaa. Siksi ihmisen on opittava ajattelemaan myös mietiskellen, koska hänen on osattava jättää tarvittaessa myös silleen. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Tähän kysymykseen yritän seuraavassa vastata Heideggerin filosofian pohjalta.

Heideggerin filosofian tulkinnan vaikeudesta

Gelassenheit on nimeltään puhe, jonka Heidegger piti kotiseudullaan Messkirchenissä säveltäjä Kondarin Creutzerin muistoksi vuonna 1955. Juha Varton mukaan se on Heideggerin oudoin ja siksi myös selitellyin kirjoitus. Sen päätarkoitus näyttää olleen osoittaa kuulijoille länsimaisen ajattelun tradition surkea tila. (Varto 1991.)

Heideggerin saksankieli on täynnä “kääntymättömiä” metaforia ja hän käyttää myös saksankielen mahdollisuutta “saada sana kuulostamaan muistuttavalta mutta ei paljastavalta”, sanoo hänen kääntäjänsä Reijo Kupiainen (1991). Tämä kertoo siitä, miten vaikeaa on käyttää Heideggerin filosofiaa ilmiöiden ymmärtämiseksi ja selittämiseksi, ainakin sen synnyinseudun ulkopuolella.

Kupiainen selviää tilanteesta kertomalla, että hän edellyttää käännöstään luettavan vain alkutekstin rinnalla. Samaan apuun on turvauduttava jokaisen, joka käyttää Heideggerin filosofiaa työnsä lähteenä.

Siitä on se iso ilo, että se mahdollistaa selvitettävien ilmiöiden monipuolisen tulkinnan ja samalla laajan näkemyksen niistä, tällä kertaa siis länsimaisen ihmisen ajattelun tavoista. Suomenkieli sopii Heideggerin tekstin tulkintaan mielestäni erityisen hyvin, koska se, nopeasta muuttumisestaan huolimatta, vieläkin on hyvin ilmaisuvoimaista. Juha Varto on tehnyt ansiokkaan tulkinnan Heideggerin tarkoittamasta laskevasta ja mietiskelevästä ajattelusta. Tässä yhteydessä käytän hänen tulkintaansa apunani.

Laskeva ajattelu ja mietiskelevä ajattelu Heideggerin teorian mukaan

Laskevassa ajattelussaan ihminen ajattelee aina ratkaistavia ongelmia jossakin puitteessa, siis tietynlaisina ongelmina. Fysikaalisissa puitteissa, eli sysikaalisesti tarkasteltuna, kaikki ongelmat ovat fysikaalisia ja filosofisesti takasteltuina taas filosofisia. Tällaiseen ajattelutapaan liittyy ajattelijan tahto, hän tahtoo tietää, mikä se on tuo ilmiö, miten sitä voisi kehittää, muuttaa, parantaa tai miten sen voisi eliminoida.

Mietiskelevässä ajattelussa ei ajattelijan tahto ole läsnä. Kysymykset ja ongelmat eivät näyttäydy hänelle vain yhdenlaisina / tietynlaisina joissain puitteissa. Ajattelu on siksi pikemminkin pyrkimystä päästää todellisuus mieleen, kuunnella alkuperäistä yhteenkuuluvuutta, joka ihmisen ja todellisuuden välillä on, ei valloittaa todellisuutta aktiivisesti.

Laskeva ajattelu on suunnittelua, laskelmointia ja soveltamista. Se syntyi silloin, kun loimme Luonnosta objektin ja avasimme mahdollisuuden käsitellä Luontoa välineellisesti, ja kun tekniikasta tuli tähän tarkoitukseen mahtava väline. Nyt emme enää oikein edes kykene näkemään luontoa muulla tavoin kuin objektina. Me kuitenkin tarvitsemme myös mietiskelevää ajattelun tapaa eettisiä, moraalisia ja arvottavia toimiamme varten. Onhan niin, että ongelmallisissa tilanteissa, joihin olemme jo joutuneet tällä planeetalla, Luonto ja ihminen ovatkin yhtäkkiä yhtä.

Mietiskelevä ajattelu antaa meille mahdollisuuden siihen, ettemme näe vain yhtä tapaa toimia ainoana oikeana ja välttämättömänä tapana. Se antaa mahdollisuuden Gelassenheit-asenteeseen, odottamiseen ja avoimuuteen todellisuudelle. Se on vastakohta työn ja tuotannon etiikalle, joka koko ajan vaatii suorituksia ja tuloksia. Mietiskellen ajatteleva ihminen vain antautuu ja avautuu, lepää ja odottaa, jättää huomiotta ja päästää sisään. (Varto 1991.)

Ihmisen kaipuu oppia ajattelemaan mietiskellen
(Jälkiviisaita esimerkkejä ajastamme)

“Tulevaisuus ei vaadi ajattelua”

Näin otsikoi Timo P. Kylmälä artikkelinsa Tieteessä tapahtuu -lehdessä vuonna 2019. Artikkelissa hän selvittää Hannah Arendtin näkemyksiä ajattelusta. Arendt oli Heideggerin juutalaissyntyinen oppilas ja politiikan tutkija, joka joutui pakenemaan Saksasta Yhdysvaltoihin 1930-luvulla.

Arendtiin vedoten Kylmälä väittää, että tietäminen ja ongelmanratkaisu eivät vaadi ajattelua. Ne ovat “raakaa kognitiivista aivovoimaa”, joka liittyy valmistamisen aktiviteettiin. Valmistaminen palvelee käytännön tarpeita ja joutavaa uteliaisuutta. Siinä pyritään rajattuun päämäärään, ja tekemisen prosessi loppuu, kun tavoite on saavutettu.

Ajattelemista sen sijaan tarvitaan taideteosten lähteenä ja se ilmenee kaikissa suurissa filosofioissa. Siinä ei ole loppua eikä muuta päämäärää kuin se itse. Se ei myöskään tuota tuloksia. Teollisen ajan alusta alkaen me emme ole oikeasti ajatelleet ollenkaan. Siksi olemme nyt umpikujassa, jossa käymme epätoivoista selviytymiskamppailua ihmisen omaa luomisvoimaa vastaan. Mietiskelevä ajattelu, eli siis varsinainen ajattelu, olisi tässä vaiheessa vain hämmentävää (Kylmälä 2019.).

“Olisikohan kannattanut jättää tekemättä, kun pakkoa ei ollut?”

Näin kysyy avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja kolumnissaan, ja sama kysymys sisältyy myös arkkihiippakunnan piispa Mari Leppäsen kolumniin. Molemmat julkaistiin sattumoisin samana päivänä 27.7.2021. Kumpikaan heistä ei kiistä tutkitun tiedon merkitystä päätöksenteossa tai muissakaan elämäämme koskevissa ratkaisuissa, mutta vivahde kaipuusta mietiskelevän ajattelun ja myös silleen jättämisen kyvyn perään häivähtää molempien kannanotoissa.

Esko Valtaoja puhuu huippu-urheilun aallonpohjasta vastikään pelattujen jalkapallon EM-kisojen, Tokion Olympialaisten ja jääkiekon MM-kisojen yhteydessä. Hän toteaa, että pääroolia niissä on näytellyt ihmisen raha- ja maineenahneus. Ei tullut Suomelle mitaleita, mutta tuli yli tuhat koronatartuntaa. Kisojen kustannukset ylittivät hulppeasti kaikki edelliset satsaukset ja kansalle jää suunnaton velkataakka. Itsevaltiaat saavat runsaasti kyseenalaista mainetta, korruptio rehottaa ja “voittamisen hinku” ajaa urheilijat käyttämään doping-aineita. “Olisikohan kannattanut jättää tekemättä, kun pakkoa ei ollut?” (Valtaoja 2021.)

Mari Leppänen viittaa nöyryyden ja avoimuuden puutteeseen ihmisen toiminnassa. Hän sanoo, että tarvitaan kokonaisvaltaisempaa uskontulkintaa. Meidän on entistä enemmän puolustettava elämän eheyttä, nähtävä luonnon pyhyys ja sitouduttava kohtuullisempaan elämäntapaan. “Olemme tulkinneet väärin ihmisen paikan luomakunnan valtiaana – ihmisenä, jolla on loputtomat tarpeet.” (Leppänen 2021.)

Seija Kojonkoski-Rännäli

Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.

Lähteet

Heidegger, Martin, 1991, Silleen jättäminen, suomeksi tulkinnut Reijo Kupiainen. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta. Vol. XIX.

Kojonkoski-Rännäli, Seija, 1995. Ajatus käsissämme. Käsityö käsitteen merkityssisällön analyysi. Turun yliopiston julkaisuja, sarja C, osa 109.

Kupiainen, Reijo, 1991. Suomentajan huomautus.Teoksessa Martin Heidegger, Silleen jättäminen, suomeksi tulkinnut Reijo Kupiainen. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta. Vol. XIX, 19.

Kylmälä, Timo P., 2019. Tulevaisuus ei vaadi ajattelua. Tieteessä tapahtuu 5/19, 11 – 19.

Leppänen, Mari, 2021. Paha hiipii keskelle pyhää. Kolumni HS 27.7.2021.

Valtaoja, Esko, 2021. Urheilun aallonpohjassa sukeltavat parhaat huulirasvat, mömmöt ja helteen tappamat stadioninrakentajat. Kolumni TS 27.7.2021.

Varto, Juha, 1991. Heidegger ja salaisuus. Teoksessa Martin Heidegger, Silleen jättäminen, suomeksi tulkinnut Reijo Kupiainen. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta. Vol. XIX, 3 – 17.

Wilenius Markku & Puoru Laura 2018. Futures thinking and visionary management. Teoksessa Pentti Malaska Avisionary and Forerunner. Edited by Laura Pouru, Markku Wilenius, Karin Holstius, Sirkka Heinonen. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. Future Series 9, 137 – 148.

Tagged : / /