Kävin syyslomalla Lahden visuaalisten taiteiden museossa Malvassa. Siellä oli lokakuussa auennut Emma Helteen, Tamara Piilolan ja Pia Sirénin Tulevaisuuden puutarha. Innostuin nimen perusteella tutustumaan näyttelyyn – olenhan tulevaisuudentutkija. Shokeerauduin, kun liukuovet aukesivat. Tulevaisuuden puutarha oli rakennustelineitä ja vihreän eri sävyisiä rakennuspeitteitä. Näistä oli muotoiltu tulevaisuuden puutarha, sen puut ja pensaat. Näky oli todella vaikuuttava. En halua, että tämä on minun tulevaisuuteni puutarha.
Toisinaan tulevaisuuden mahdollisuuksia on vaikeaa hahmottaa. Taide voi konkreettisesti havainnollistaa tulevaisuutta. Näin olen sanonut opiskelijoilleni, kun opetan tulevaisuudentutkimuksen luovia menetelmiä. Taide voi tuoda tulevaisuuden käsinkoskeltavaksi tai muilla aisteilla havaittavaksi. Tulevaisuuden puutarha -näyttely havainnollisti tämän hyvin. Taiteen mahdollisuuksia tulevaisuudentutkimuksessa on tässä blogissa avannut Katariina Kantola monesta näkökulmasta. Itse käytän tätä näyttelyä (huterana) aasinsiltana tulevaisuuskuvien käsitteeseen.
Tulevaisuuskuvat luotaavat tulevaisuuden mahdollisuuksia
Tulevaisuuskuva on yksilön tai yhteisön ajatuskokonaisuus tulevaisuudesta. Se voi olla abstrakti idea tai yksityiskohtainen kuvaus siitä, millainen maailma, yhteiskunta tai alue voisi olla vuosien, vuosikymmenien tai jopa vuosisatojen päästä. Tulevaisuuskuva ei ole tarkka ennustus tulevaisuudesta, vaan pikemminkin se on työkalu, joka auttaa ihmisiä ymmärtämään, suunnittelemaan ja valmistautumaan tulevaisuuden mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Tulevaisuuskuvissa siis avataan tulevaisuuden eri vaihtoehtoja näkyviksi.
Tulevaisuuskuva on myös hyvin henkilökohtainen ilmiö. Jokaisella meistä on jonkinlainen ajatus tulevaisuudesta – käsittelee se sitten ensi talvea tai seuraavaa kesää ja sen suunnittelua. Usein tulevaisuuskuvia kuvataan joustaviksi ja muuttuviksi – muuttuvat olosuhteet saavat meidät muuttamaan suunnitelmia ja jopa haaveitamme. Henkilökohtaiset tulevaisuuskuvat voivat käsitellä niin omaa taloudellista tilannetta kuin myös sotilaallista kriisiä lähialueilla.
Tulevaisuuskuvat voivat olla mahdollisia, todennäköisiä, toivottavia tai ei-toivottavia. Toivottavat tulevaisuuskuvat voidaan nähdä utopian kaltaisina kuvauksina. Termillä viitataan Thomas Moren teokseen Utopia. Ei-toivottavia tulevaisuuskuvia puolestaan voidaan kutsua dystopioiksi, jotka ovat varsin suosittuja teemoja elokuvissa ja kirjallisuudessa. Esimerkiksi ilmastodystopioita on ilmestynyt paljon viime aikoina.
Tulevaisuuskuvat vastuullisen liiketoiminnan tutkimuksessa
Olen itse käyttänyt jonkin verran tulevaisuuskuvien käsitettä tutkimuksessa. Olen tutkinut esimerkiksi tulevaisuuskuvia hakkeen käytössä energialähteenä, kiertotaloudessa ja vastuullisessa laivanrakentamisessa. Tulevaisuuskuvien tarkoituksena on ollut yhtäältä jäsentää tutkimusaineistoa ja haastateltavien ajatuksia, pelkoja ja toiveita tulevaisuudesta. Tulevaisuuskuvat ovat usein tekstimuotoisia pysäytyskuvia, tarinoita tulevaisuudesta.
Toisaalta kuvien tarkoituksena on ollut myös herättää keskustelua aihepiirin tulevaisuudesta. Millaisia odotuksia ja pelkoja tulevaisuuteen liittyy? Onko joku esitetyistä tulevaisuuskuvista tavoiteltava tulevaisuus? Millaisia toimia se toteutuakseen meiltä edellyttää? Tai käännettynä, onko joku tulevaisuuskuva sellainen, mihin emme halua tulevaisuudessa päätyä?
Usein kuvallinen ilmaisu havainnollistaa tarinaa tehokkaasti. Esittelimme tutkijakollegani Maili Marjamaan kanssa kiertotalouden tulevaisuuskuvia monissa tilaisuuksissa. Esityksissä ja posterissa käytimme havainnollistuksena valokuvia. Usein katsojat peittivät kädellään dystooppisen tulevaisuuden kuvan ja sanoivat: “En halua päätyä tuohon tulevaisuuteen.” Reaktio oli siis täysin sama kuin minulla Malvan näyttelyssä.
Millainen on sinun tulevaisuuskuvasi?
Ei ole yhdentekevää, millainen on sinun henkilökohtainen tulevaisuuskuvasi. Dystooppiset tulevaisuuskuvat voivat ahdistaa ja passivoida. Utooppiset tulevaisuuskuvat voivat puolestaan innostaa toimintaan. Muistathan, että tulevaisuus tehdään tämän päivän toimilla: voimme itse vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuus on.
Kuva 1 Pia Sirénin installaatio tulevaisuuden viheralueesta (osana Tulevaisuuden puutarha -näyttelyä Malvassa), kuvaaja Marileena Mäkelä 2023.
Onko kuvassa tulevaisuuden puisto vai vaan nykyhetken dystopia tulevaisuudesta?
Lue lisää tulevaisuuskuvista esimerkiksi kirjaluvusta: Mäkelä, M., Karjalainen, J., Parkkinen, M. 2022. Tulevaisuuskuvat: merkitykset, roolit ja käyttötavat tulevaisuudentutkimuksessa. Kirjassa: Aalto, H-K., Heikkilä, K., Keski-Pukkila, P., Mäki, M. & Pöllänen, M. (toim.) Tulevaisuudentutkimus tutuksi – perusteita ja menetelmiä. TVA-julkaisuja 1/2022. Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia. Ss. 297-312. https://tututopi.files.wordpress.com/2022/03/tva-1-2022-makela-etal.pdf
Kirjoittaja
Marileena Mäkelä on tulevaisuudentutkija, joka tutkii vastuullista liiketoimintaa esimerkiksi vastuullisuusviestinnän ja kiertotalouden näkökulmista. Marileena työskentelee yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Tulevaisuus sisältää aina epävarmuutta: emme pysty tietämään emmekä ennustamaan, mitä tulee tapahtumaan. Yksi tulevaisuudentutkimuksen rooleista on tuottaa tietoa erilaisista tulevaisuuksista, jotta pystymme varautumaan haasteisiin tai suuntaamaan toimintaamme kohti toivottuja mahdollisuuksia. Heikot signaalit ovat yksi tapa lähestyä erilaisia tulevaisuuksia.
Heikko signaali on ”ensioire muutoksesta tai merkki nousevasta asiasta, joka saattaa olla tulevaisuudessa merkittävä” (Dufva & Rowley 2022, 4; Hiltunen 2013, 296). Heikot signaalit ovat yllättäviä, todellisuudessa tapahtuvia asioita, jotka haastavat nykyistä suoraviivaista ajattelua tulevaisuudesta ja sen kehityssuunnista. Heikot signaalit korostavat epäjatkuvuutta: mitä jos asia olisikin eri tavalla? Heikkoja signaaleja keräämällä ja tutkimalla voi varautua paremmin erilaisiin tulevaisuuksiin (Hiltunen 2013, 303).
Heikot signaalit eivät ennusta, mitä tulee tapahtumaan, vaan niiden rooli on haastaa vallalla olevia näkemyksiä, nykyjärjestelmiä ja oletuksia tulevaisuudesta (Dufva & Rowley 2022, 8-9). Toisenlaisten tulevaisuuksien kuvittelu on tärkeää, ”koska vanhat tavat toimia ja vanhat käsitykset tulevaisuudesta eivät auta meitä ratkaisemaan tämän hetken haasteita” (ed.,9).
DesignmuseonMitä jos? Toisenlaisia tulevaisuuksia -näyttely (9.9.2022 – 12.3.2023) pohjautui Sitran Heikot signaalit -selvitykseen, joka julkaistiin tammikuussa 2022. ”Näyttely kutsuu vaihtoehtoisten tulevaisuuksien äärelle. Seitsemän luovan alan tekijää tulkitsee toisenlaisia tulevaisuuksia, jotka toimivat lähtöpisteinä erilaisten maailmojen kuvittelulle ja haastavat olemassa olevien oletuksia.” (Näyttelyn esittelyteksti.)
Sitran selvityksessä heikkoja signaaleja on esitelty osana arkisia teemoja kuten koti, työpaikka, luonto ja päätöksenteko. Myös Mitäs jos? -näyttelyssä kuvattiin tulevaisuuksia upotettuna arkisiin tilanteisiin ja ympäristöihin.
Teosten yhteydestä löytyi kirjoitetut arkiset tarinat, jotka vaikuttivat paljon teosten katsomiseen ja tulkitsemiseen. Ne ohjasivat katsojaa ymmärtämään teoksia ja vastaanottamaan kuvauksia toisenlaisista tulevaisuuksista tekstien selittämällä tavalla. Lähestyin teoksia ensin “sellaisinaan” eli ilman selittäviä tekstejä, ja luin tekstit tämän jälkeen. Teosten esittelyissä yhdistyvätkin sekä teostekstien tarinat että omat tulkintani.
Tulevaisuuden ihminen etsii yhä yhteyttä
Tutustuessani näyttelyyn kiinnitin huomiota siihen, että monessa eri teoksessa ja sen tulevaisuustarinassa toistuu teema ihmisestä etsimässä yhteyttä ja ymmärrystä omiin, läheistensä tai muiden eliöiden tunteisiin ja ajatuksiin.
Pekka Vasantola: Metaversumissa (2022), kuva: Katariina Kantola
Pekka VasantolanMetaversumissa -teoksessa (2022) kertoja pystyy Sensorin avulla itse tuntemaan kumppaninsa ja läheistensä tunteita. Sensoriin kytkeytyneet henkilöt pääsevät mittaamaan, jakamaan ja kokemaan toistensa tunnetiloja, mikä auttaa heitä ymmärtämään toisiaan.
Sen sijaan, että kuvittelemme itsemme toisen tilanteeseen tai kokemaan tunteeseen, empatia konkretisoituu teknologian avulla mitattavaksi dataksi, nimetyiksi ja suoraan koetuiksi tunnetiloiksi. Tunnedatan avulla yhteys läheisiin on vahvempi.
Teoksen videon sisältö kuitenkin peilautuu teoksen tarinaan hyvin ristiriitaisesti. Videossa geneerinen hahmo juoksentelee ja seisoskelee yksin valtavassa metaversumi-tyhjiössä kuin etsien yhteyttä toiseen ihmiseen. Ihminen/hahmo näyttäytyy kovin yksinäiseltä ja eksyneeltä. Kadoksissa näyttävät olevan niin tunteet, ajatukset kuin hahmo itsekin.
Irene Suosalo: Kotona (2022), kuva: Katariina Kantola
Irene Suosalon videoinstallaatiossa Kotona (2022) Alma-niminen simulaattori on aina valmis kuuntelemaan ihmisen huolia ja ajatuksia sekä kertomaan tilannedataa aivojen ja tunteiden toiminnoista. Alma sanallistaa mielen sisällä myllertävät epäselvät tunteet ja jäsentelemättömät ajatukset.
Videoteos heijastaa seinälle vauhdikkaita kuvioita ja vaihtuvia värejä kuin tunnemyrskyjä, mutta Alma löytää levottomista väreistä järjellisen tulkinnan: “Vaikutat onnettomalta” tai “Vaikutat melko kireältä”, se toteaa. Psykologin sohva voi tulevaisuudessa löytyä siis omasta kodista, kun väsymätön simulaattori on aina valmiina kasvattamaan ymmärrystä ja yhteyttä ihmisen omiin tunteisiin ja ajatuksiin.
Dario Vidal: Päättämässä (2022), kuva: Katariina Kantola
Yhteyttä omiin tunteisiin ja ajatuksiin haetaan myös Dario Vidalin teoksessa Päättämässä (2022), jossa ihminen voi kääntyä vaikeiden päätösten edessä Elämän Puun puoleen. Ihminen näkee Elämän Puun oksilta ja pinnoilta heijastumina alitajuntaajansa varastoituneet muistot, pelot, tärkeät ihmiset. Tämä auttaa ihmistä peilaamaan tulevaa päätöstään suhteessa hänen siihenastiseen elämänpolkuunsa.
Videoheijastumat ovat teoksessa kuitenkin epäselviä: vaihtuvia värejä, liikettä, muodottomia hahmoja. Ehkä nopeiden välähdyksien virta alitajunnan syövereistä riittää herättämään yhden kirkkaan oivalluksen, johon perustaa päätöksensä.
Kiia Beilinson: Luonnossa (2022), kuva: Katariina Kantola
Yhteyttä muihin lajeihin etsitään Kiia Beilinsonin installaatiossa Luonnossa (2022). Teoksen maailmassa ihminen pystyy kehonsa antureiden avulla kytkeytymään ja maadottumaan osaksi luonnon ja muiden eliöiden verkostoa, kuuntelemaan ja tulkitsemaan heidän viestejään. Keskenään erilaiset elämänmuodot ymmärtävät toisiaan ja elävät yhdenvertaisina anturi(teknologian) avulla.
Teoksen nojatuoli voi kuvastaa paikkaa tai kutsua rauhoittumaan ja hiljentymään kuuntelemaan luolan, sammaleen ja öljyn tarinoita, joita lausutaan runoina. Ihmistä pitää jaksaa auttaa ja opastaa luomaan yhteyttä ympäröivään maailmaan anturein, mutta se tarjoaa tarinoita ja tietoa, joita emme ole koskaan aikaisemmin kuulleet.
Tulkintaa tulevaisuusmerkin avulla: Onko yhteyttä etsivä ihminen heikko vai vahva signaali tulevaisuudesta?
Irene Suosalo: Kotona (2022), kuva: Katariina Kantola
Miten edellä mainituissa näyttelyn teoksissa toistuvaa teemaa – ihmisen tarvetta hakea yhteyttä itseensä, läheisiinsä tai muihin lajeihin – tulisi tulkita? Jos teema toistuu näin vahvasti, onko signaali enää heikkoa vai voisiko sitä tulkita nousevana, vahvana signaalina tulevaisuudesta?
Tulevaisuusmerkki on yhdenlainen teoreettinen ajatuskehikko, jonka avulla heikon signaalin merkittävyyttä voi tutkia. Nimittäin, joskus itse signaali voi olla vahvempi kuin itse asia, josta se viestii, esimerkiksi erilaisissa ”hype”-nostatuksissa. (Hiltunen 2013, 297.) Heikkoihin signaaleihin voikin halutessaan pysähtyä ja perehtyä hieman syvemmin esimerkiksi tulevaisuusmerkki-kehikon avulla.
Yksi mittari kehikossa on heikon signaalin ulottuvuus, jonka futuristi Elina Hiltunen tulkitsee itse ”heikoksi signaaliksi”. Näyttelyn sisällä teeman ulottuvuus oli laaja: jopa neljä teosta seitsemästä kuvaa tulevaisuuksia, joissa ihminen tavalla tai toisella etsii ja vahvistaa yhteyttä itseensä, läheisiinsä tai muihin eliöihin. Eli sama heikko signaali ja teema on kiinnostanut useampaa taitelijaa.
Signaalin ulottuvuutta voi pohtia esimerkiksi siitä näkökulmasta, että näyttely pohjautui Suomen tunnetuimman tulevaisuustiedon tuottajan Sitran julkaisemaan selvitykseen eli sillä on vahvaa ja laajaa tutkimuksellista taustaa, vaikka taiteilijat ovat varmasti luoneet sen pohjalta omat näkemyksensä. Näyttely itsessään oli siis yksi tapa lanseerata ja markkinoida Sitran julkaisua ja heikkojen signaalien merkitystä – eli kasvattaa ulottuvuutta.
Ulottuvuudesta viesti puolestaan myös se, että näyttely esitettiin museossa eli taidemaailman tunnistetussa instituutiossa, vaikkakaan se ei ollut päänäyttely.
Näyttelyn saama mediajulkisuus voisi olla yksi näkökulma lisää, jolla tutkia signaalin ulottuvuutta eli kuinka laajalle näyttelyn sanoma ja kiinnostavuus on levinnyt.
Toinen mittari tulevaisuusmerkissä on uuden asian suuruus. Ihminen on kautta historian yrittänyt saada yhteyttä itseensä, läheisiinsä ja ympäröivään maailmaan, jotta ymmärtäisi paremmin suhdettaan muihin. Uskonnot, filosofiat, ideologiat, tieteet, teknologiat, teoriat, muotitrendit ynnä muut ovat yrittäneet auttaa ihmistä hahmottamaan ja ymmärtämään itseään ja muita ihmisiä, suhdettaan ympäröivään maailmaan ja luontoon. Itsensä mittaaminen uuden teknologian avulla on ollut jo pitkään kasvava trendi. Mikä on siis se uusi asia, jota nämä näyttelyn teokset kuvastivat?
Tulkitsen, että teoksissa uusi asia on teknologian avulla mahdollistettu reaaliaikainen yhteys ja vuorovaikutus. Teoksissa kuvaillut teknologian tarjoamat mahdollisuudet antureihin, sensoreihin ja simulaattoreihin auttavat ihmistä ymmärtämään jälleen kerran paremmin suhdettaan itseensä ja muihin. Ihmisen ei tarvitse enää arvailla tai olettaa, miksi tuntee ärtymystä tänään tai miksi ystävä ei vastaa puhelimeen, vaan kone kertoo sen hänelle.
Teoksissa esitelty teknologinen kehitys voi mahdollistaa uudenlaisen tason vuorovaikutukseen, jossa vahvempi yhteys ja ymmärrys niin itseen kuin muihin tarjoaa ”mielenrauhaa” ja ehkä jopa enemmän onnellisuutta. Vaihtoehtoisesti, teosten kuvailema sisäänpääsy omien ja muiden tunteiden tai ajatusten sisälle voi myös aiheuttaa entistä enemmän ahdistusta tai väärinymmärrystä.*
Kolmas mittari tulevaisuusmerkin kehikossa on tulkinnan ulottuvuus, joka tässä tekstissä rajautuu kirjoittajaan. Jos tulkintani laajuutta tai kapeutta haluaisi selvittää, voisi näyttelyn nähneiltä kysyä ja tutkia, kuinka vahvana tai heikkona he näkisivät tulkintani – tai minkälainen tulkinta nousisi vahvimmaksi valtaosassa näyttelyn nähneissä. Voitaisiin esimerkiksi huomata, että yllä oleva pohdintani ja tulkintani rajautuisi vain vähemmistöön, jolloin tulkinnan laajuus jäisi pieneksi.
Tulevaisuusmerkki voi kertoa erityisestä tulevaisuuden haasteesta (Hiltunen 2013, 298). Voisiko teoksissa toistuva teema – ihminen etsimässä yhteyttä ja ymmärrystä itseensä ja toisiin – tulevaisuusmerkkinä viitata yhteen tulevaisuuden haasteeseen eli yleistyviin mielenterveysongelmiin?
Muun muassa yksilökeskeisyys, työelämän ja toimeentulon epävarmuudet, ekologinen kestävyyskriisi ja pandemiat voivat entuudestaan voimistaa mielenterveysongelmia tulevaisuudessa, mikä on nostettu yhdeksi megatrendiksi (Dufva & Rekola 2023, 27-35).
Teosten kuvailemissa toisenlaisissa tulevaisuuksissa ihminen on yhä yhtä pihalla itsestään ja suhteestaan muihin kuin on aina ollut, ja erilaiset teknologiset innovaatiot auttavat ihmistä tässä epätietoisuudessa. Ehkä ihminen tosiaan tarvitsee tulevaisuudessa uudenlaista apua ja ratkaisuja henkisen hyvinvointinsa ylläpitämiseen.
Tulevaisuus on arkista
Mitä jos? -näyttely Designmuseon alakerrassa oli pieni, mutta auttoi oivaltamaan, miten heikkoja signaaleita voi konkretisoida tarinoiksi ja teoksiksi, joilla kuvailla toisenlaisia tulevaisuuksia.
Teokset lähettivät heikkoja signaaleita uusista ajatuksista ja ratkaisuehdotuksista eli totuttivat ja testasivat ihmisiä miettimään erilaisia vaihtoehtoja tulevaisuuksille (Hiltunen 2013, 302). Tulevaisuus ei olekaan mitään ”outoa” vaan hyvin arkista ympäristöä ja elämää.
Kirjoittaja on museoissa ja gallerioissa viihtyvä taiteenharrastaja, entinen taidehistorian opiskelija, alati oppiva tulevaisuusajattelija sekä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäsen. Mediatutkimuksesta valmistunut FM, joka työskentelee markkinointiviestintäpäällikkönä media-alalla. Instagram: @tulevaisuudet_taiteessa Twitter: @katariinak LinkedIn: KatariinaKantola
Lähteet:
Dufva, Mikko & Rowley, Christopher (2022): Heikot Signaalit 2022 – tarinoita tulevaisuuksista. Sitran selvityksiä 200.
Dufva, Mikko & Rekola, Sanna (2023): Megatrendit 2023. Ymmärrystä yllätysten aikaan. Sitran selvityksiä 224.
Hiltunen, Elina (2013): Heikot signaalit. Teoksessa Kuusi, Osmo; Bergman, Timo ja Salminen, Hazel (toim.): Miten tutkimme tulevaisuuksia? Acta Futura Fennica nro 5. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. 3. uudistettu painos.
*Kiitos tästä vaihtoehtoisesta tulkinnasta Sanna Ketonen-Oksille Tulevaisuusblogin toimituskuntaan.
Kirjoittajat: Minna Halonen, VTT Oy ja Silja Huttunen, Toimisto2030 Oy
Tulevaisuustaajuus-työpajamenetelmällä voidaan tukea tulevaisuusvallan yhteiskunnallista laajentumista. Kun tietoisesti laajennetaan sitä ihmisten piiriä, jotka pääsevät keskustelemaan tulevaisuudesta, yhä useampi voi nähdä oman toimintansa olevan suhteessa tulevaisuuden muodostumiseen. Kun opitaan kyseenalaistamaan ja toisaalta itse vaikuttamaan jaettuihin tulevaisuudenkuviin, ollaan tiellä haastamaan tulevaisuutta koskevaa valtaa ja tuetaan sen jakamista.
Tässä blogitekstissä tutkija Minna Halonen avaa Tulevaisuustaajuus-menetelmän vaikutusarvioinnin huomioita, ja menetelmää laajasti soveltanut sosiaalipsykologi Silja Huttunen jakaa vinkkejä menetelmän vaikuttavaan soveltamiseen.
Arviointitutkimuksen tuloksia ja käytännön kokemusta
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy tutki Sitran kehittämän Tulevaisuustaajuus-työpajamenetelmän vaikutuksia. Tulevaisuustaajuus on kaikille avoin työpajamenetelmä toisenlaisten tulevaisuuksien rakentamiseen. Opas menetelmään ja sen materiaalit ovat kaikkien vapaasti saatavilla Sitran sivuilla. Tulevaisuustaajuuden tavoitteena on lisätä osallistujien kykyä kuvitella erilaisia tulevaisuuksia ja toimia toivotun tulevaisuuden toteutumiseksi.
Työpajamenetelmä koostuu neljästä osiosta:
1) Intro ja tulevaisuusherättely
2) Haasta olettamuksia tulevaisuudesta
3) Kuvittele toivottava tulevaisuus
4) Toimi ja vaikuta tulevaisuuteen
Arviointitutkimuksessa Tulevaisuustaajuus-menetelmän vaikutuksia tarkasteltiin yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasolla. VTT keräsi aineistoa Tulevaisuustaajuus-menetelmän arviointiin itsearvioinnin, haastattelun, osallistavan arviointipajan, kyselyn ja havainnoinnin keinoin. Aineisto kerättiin syyskuun 2021 ja huhtikuun 2022 välisenä aikana.
Tässä blogissa yhdistämme käytännön kokemuksia arviointitutkimuksen antiin. Tavoitteenamme on tarjota konkreettisia argumentteja ja vinkkejä menetelmän soveltajille, esim. koordinaattoreille, yhteisöpedagogeille, fasilitaattoreille ja opettajille, yhteiskunnan eri sektoreilla.
Tulevaisuustaajuus muuttaa ajattelua ja innostaa toimimaan toisin – tutkitusti
“Tämän pitäisi olla kaikille pakollista!”, on palaute, joka hämmentävän usein kuuluu Tulevaisuustaajuus-työpajan osallistujan suusta. VTT:n arviointitutkimuksessa saatiinkin selkeitä viitteitä siitä, että Tulevaisuustaajuus muuttaa ajattelua ja innostaa toimimaan toisin. Tulevaisuustaajuus-menetelmällä pyritään vahvistamaan tulevaisuusajattelun ja muutoksen tekemisen taitoja niin yksilöiden, yhteisöjen kuin yhteiskunnankin tasolla.
VTT:n arviointitutkimuksen mukaan menetelmän vaikutukset näkyivät kaikkein selvimmin yksilötasolla: osallistujien kokemus omasta osaamisesta tulevaisuusajattelun saralla vahvistui työpajoissa.
Pohdittavaksi: Kun mahdollistamme pääsyn tulevaisuuskeskusteluihin Tulevaisuustaajuus-työpajan muodossa esim. kouluissa, työpaikoilla ja kaupungeissa, ja sen myötä osallistujien kokemus omasta tulevaisuusosaamisesta vahvistuu, mitä se saa aikaan yhteiskunnassa?
Yhteisötasolla selkeimmin vahvistui valmius haastaa organisaation tai muun yhteisön näkökulma tulevaisuuteen. Tutkimuksessa havaittiin orastavia muutoksia valmiudessa kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia yhteisössä.
Pohdittavaksi: Tulevaisuudentutkija Fred Polakin mukaan kyky kuvitella parempaa tulevaisuutta vaikuttaa olennaisesti yhteiskunnan kykyyn selviytyä haasteista. Mitä tapahtuu yhteisössä, jossa on valmiuksia kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja taitoa sanottaa niitä ääneen?
Yhteiskunnan tasolla arviointitutkimus toi alustavaa näyttöä siitä, että Tulevaisuustaajuus mahdollistaa tasavertaisen pääsyn tulevaisuuskeskusteluihin erilaisille kansalaisryhmille. Tutkimus herätti kysymyksen siitä, miten menetelmän käyttö laajenee eri kansalaisryhmille ja tukee tulevaisuuskeskustelua erilaisten sosiaalisten ryhmien sisällä ja välillä sekä yli valta-asetelmien. Nyt käynnissä olevat Tulevaisuustaajuuden sovellukset kouluissa ovatkin hyvä esimerkki siitä, miten kaikki mukaan ottavaa tulevaisuuden tekemistä voidaan saada sisäänrakennettua yhteiskuntaamme.
Pohdittavaksi: Millainen painoarvo yhteiskunnallisen tason tulevaisuususkolle ja tulevaisuuskeskusteluille annetaan sinun lähiyhteisöissä? Mikäli niitä pidetään tärkeänä, luodaan foorumeja tulevaisuuskeskusteluihin, joihin kaikki asianomaiset voivat osallistua. Kaavoituksen asukaslähtöinen suunnittelu on hyvin konkreettinen esimerkki yhteiskunnallisesta osallistamisesta, johon tulevaisuustyöskentely sopii erinomaisesti. Niinikään kaupunginvaltuutettujen työskentely Tulevaisuustaajuus -menetelmällä on hyvä väylä valtavirtaistaa tulevaisuuskeskusteluja.
Toimijuus tulevaisuuden tekemisessä on tulevaisuusajattelun vaativin ja aikaa vievin taso, josta arviointitutkimuksessa havaittiin vasta orastavia muutoksia yksilötasolla.
Pohdittavaksi: Liittyvätkö toimijuuden haasteet myös rakenteellisiin haasteisiin? Ovatko päätöksentekomallit sellaisia, joihin osallistavalla työskentelyllä voidaan aidosti vaikuttaa? Onko työskentely ajoitettu sellaisiin kehittämisprosessin vaiheisiin, joissa aineiston hyödyntäminen on mielekästä?
Mitä Tulevaisuustaajuus-työpajan valmistelussa on syytä huomioida vaikutusten varmistamiseksi?
Arviointitutkimuksessa kiinnitettiin huomiota myös tulevaisuusajattelun vahvistumisen edellytyksiin ja esteisiin. Inspiroivat tulevaisuuskeskustelut – ja niitä seuraava toiminta – edellyttävät turvallista keskusteluilmapiiriä. Tutkimusaineiston valossa Tulevaisuustaajuus-menelmä tuki hyvin tällaisen ilmapiirin syntymistä. Seuraavassa esitämme kahdeksan kohdan muistilistan, jonka avulla voit vahvistaa Tulevaisuustaajuus-työpajasi vaikuttavuutta.
Tarkenna työpajan tavoite. Tulevaisuustaajuus-työpajassa tulee olla yksi ennalta valittu aihe, jonka parissa tulevaisuusajatuksia jumpataan. Työpajan aihe voisi olla esim. “Pohjois-Savon hyvinvointi-alue vuonna 2050”, “Osaaminen ja koulutus vuonna 2050” tai “Eläminen Uudellamaalla vuonna 2050”. Jos aiheen rajaus on hyvin tiukka, vapaalle ajattelulle ei jää tilaa, ja jos aihe on liian laaja, on vaikea päästä toimi-osiossa konkretiaan.
Räätälöi työpaja menetelmää kunnioittaen. Tulevaisuustaajuutta kannattaa soveltaa ja räätälöidä omiin käyttötarkoituksiin sopivaksi. Kunnioita räätälöidessä menetelmän pedagogista rakennetta: herättele, haasta, kuvittele ja toimi. Hyvin suunniteltu aikataulu varmistaa kaikkien osioiden läpikäynnin. Jätä ajankäyttö huomioiden ylimääräiset harjoitukset pois. Työpajan voi toteuttaa 1,5-3,5 tunnissa. Anna osallistujille myös hengähdystaukoja: oman ajattelun haastaminen ja tulevaisuuskuvittelu on yllättävän väsyttävää.
Varmista aineiston hyödyntäminen. Tulevaisuustaajuuden kytkeminen laajempaan kontekstiin, esimerkiksi organisaation muutosprosesseihin, ja johdon tuki motivoivat osallistujia ja tuovat jatkuvuutta menetelmän käytölle. Hyödynnä työpajaa siis jaetun ymmärryksen luomiseen pohjustamaan päätöksentekoa. Lue esimerkiksi, kuinka Savo-Pielisen jätelautakunta hyödynsi Tulevaisuustaajuus-menetelmää ohjelmasuunnitteluun.
Suunnittele ja valmistele hyvin. Tulevaisuustaajuus ei ole oppimistilanne vaan kokemus. Menetelmä perustuu yksilön kokemuksille ja niiden jakamiselle ryhmässä. Sen vuoksi kännykät ja tietokoneet jätetään työpajassa aina sivuun. Tulevaisuustaajuus herättää kysymyksiä, epämukavuutta ja toivoa. Silloin tarvitaan tilaa ajatella ja aikaa hengittää, mutta myös tavoitteellista fasilitointia. Valmistele huolella Toimi-osioon työpajan tavoitetta palveleva työpohja. Jos organisaatiossa on meneillään strategiatyö, kytke strategiavalmistelu esimerkiksi otsikkotasolla Toimi-osion toimenpiteiden määrittelyyn. Jos organisaation eri osastot ovat työpajassa, luo mahdollisuus kytkeä toimenpiteiden määrittely työn arkea palveleviin toimenpiteisiin.
Varmista osallistujien moniäänisyys. Aidon, moniäänisen tulevaisuusdialogin luomiseksi tarvitaan osallistujia erilaisista ammatillisista ja sosiaalisista taustoista. Tulevaisuuskeskustelu ei ole rakettitiedettä ja siihen pystyy osallistumaan kuka tahansa, kun siihen annetaan mahdollisuus. Moniäänisyyden toteutumiseksi menetelmän soveltamisessa on tärkeä kiinnittää huomiota sanastoon ja kytkeä tehtävät osallistujille tuttuun toimintaympäristöön. Moniäänisyys tarkoittaa myös lupaa keskustella niin toivottavista tulevaisuuksista kuin tulevaisuuden kauhukuvista: tulevaisuuskyvykkyys on nimenomaan sitä, että pystymme keskustelemaan erilaisista tulevaisuuskuvista.
Hahmota fasilitaattorin rooli. Kaikessa osallistavassa tulevaisuustyöskentelyssä on syytä kiinnittää huomiota valta-asetelmiin. Menetelmä tai vetäjät saattavat epäsuorasti ja tiedostamattaankin tarjota tietynlaisia näkemyksiä osallistujille, joten erityistä huomiota kannattaa kiinnittää siihen, että osallistujat kokevat voivansa vapaasti ilmaista aitoja näkemyksiään tulevaisuudesta. Anna osallistujille mahdollisuus työskennellä kunnioittavan uteliaassa ilmapiirissä tavoitteellisesti. Se on fasilitaattorina tärkein tehtäväsi.
Jaa kokemuksiasi ja opi muilta. Yhteiskehitä ja ota opiksi. Kuten muutkin asiat, myös fasilitointi on opittava taito. Yhdistä menetelmän rakenne ja substanssiosaaminen: tarkenna työpajan teema käsiteltävän aiheen mukaan. Tutustu esimerkiksi, miten Pohjois-Savon kylät sovelsivat menetelmää. Tulevaisuusvallan laajentaminen ja tulevaisuususkon herättely on meidän kaikkien yhteinen vastuu.
Luota prosessiin. Työskentely, jossa kohdataan myös huolet, herättää toivoa aivan uudella tavalla. Todennäköisesti työpajan paras anti osallistujilleen realisoituu tulevien viikkojen ja kuukausien aikana: he osaavat haastaa tulevaisuusoletuksia, kysyä Mitä jos? -kysymyksiä, esittää näkemyksiä tulevaisuudesta ja kuvitella toisenlaisia tulevaisuuksia.
Kirjoittajat: Minna Halonen, VTT Oy ja Silja Huttunen, Toimisto2030 Oy
Lähteet: Halonen, M., Kurki, S. ja Hyytinen, K. (2022). Tulevaisuusajattelu kansalaistaidoksi. Vaikutusarvioinnin tuloksia.
Polak, F. (1973). The Image of the Future. Elsevier. ISBN 0-444-41053-8. Tulevaisuustyöpajojen tulokset (jatelautakunta.fi)
Yksi kesällä lukemistani kirjoista oli Jarno Limnéllin, Elina Hiltusen ja Mikko Dufvan tänä vuonna julkaistu kirja Suomen tulevaisuudet: Suuret kysymykset ja vastaukset. Pohdin tässä blogitekstissä kirjaa ja sen herättämiä ajatuksia. Sanna Ketonen-Oksi kirjoitti kirja-arvion tästä teoksesta Futuraan 2/2022.
Pureskeltua asiantuntijatietoa nuorille
Kirja alkaa omistuksella: ”Tämä kirja on omistettu nuorille. Tulevaisuus on teidän.” Kirja on siis omistettu nuorille, mutta varmasti kirjasta on myös hyötyä meille vähän vanhemmille.
Kirja on todellinen asiantuntijakatsaus Suomen tulevaisuuksiin. Kirjan kirjoittajat ovat hyviä asiantuntijoita pohtimaan Suomen tulevaisuuksia: Limnéll on kyberturvallisuuden työelämäprofessori ja sotatieteiden tohtori, Hiltunen puolestaan futuristi ja Dufva tulevaisuudentutkimuksen dosentti Aalto-yliopistossa. Kirjassa on hyödynnetty yli 500 lähdeviitettä. Lisäksi kirjaa varten on haastateltu 36 eri alojen asiantuntijaa. Kirjan rakenne pohjautuu nuorille tehtyyn kyselyyn. Kyselyn pohjalta tulevaisuudenhaasteina nähtiin olevan ympäristön, terveyden, talouden ja turvallisuuden.
Pidin kirjan pääsääntöisesti positiivisesta ”tulevaisuuskuvasta”. Vaikka kirja listasi hyvin paljon erilaisia tulevaisuudenuhkia ja -haasteita, jokaiseen osa-alueeseen löydettiin myös paljon ratkaisuja paremman tulevaisuuden tekemiseksi. Kirja esimerkiksi alkoi varsin positiivisella katsauksella siihen, miten paljon kehitystä sekä maailmassa että Suomessa on viime vuosikymmeninä tapahtunut vaurauden, terveyden ja tasa-arvon osalta. Haluan uskoa, että meillä on toivoa positiivisesta tulevaisuudesta.
Kirja herätti minussa paljon ajatuksia. Vastuullisen liiketoiminnan tutkijana ajattelin tietäväni jo paljon ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta. Kuitenkin huomasin pysähtyväni erityisesti ilmastonmuutososiossa muutostarpeen radikaalisuuteen:
Kirjassa kerrotaan, että tällä hetkellä suomalaisen hiilijalanjälki on keskimäärin 10 tonnia vuodessa. Jotta jäätäisiin 1,5 asteen lämpenemistavoitteeseen, hiilijalanjälki pitäisi pudottaa 0,7 tonniin v. 2050 mennessä. Toisin sanoen jokaisen meistä pitäisi radikaalisti muuttaa arjen rutiineita, jotta tähän päästäisiin. Haastankin sinut testaamaan Sitran jalanjälkilaskurista (linkki testiin), mikä on sinun lähtötasosi.
Neljä keinoa positiiviseen tulevaisuuteen
Kirja nimeää jokaiseen osa-alueeseen toimenpiteitä, joiden avulla päästään positiiviseen tulevaisuuteen. Mielestäni kirjan pääviestit voisi tiivistää neljään:
Tulevaisuushaasteiden linkittyminen: Vaikka kirjassa on erilliset luvut jokaiselle aiheelle, niin aiheisiin kuitenkin viitataan ristiin. Esimerkiksi ympäristöongelmien hallitsemisella tai hallitsemattomuudella on vaikutusta myös terveyteen, talouteen ja turvallisuuteen. Luontokadon lisääntyminen vaikuttaa pandemioiden lisääntymiseen. Jos ilmastonmuutosta ei saada hallintaan, sillä on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Jo ilmastonmuutoksen hillitseminen vaikuttaa negatiivisesti moneen toimialaan ja toisaalta luo uusia työpaikkoja toisille. Luonnonkatastrofit vaikuttavat myös globaaliin turvallisuuteen ja todennäköisesti pitkällä aikavälillä myös turvallisuuteen Suomessa.
Aktiivinen yhdessä tekeminen: Eri tulevaisuuden uhkiin on mahdollista varautua yhteistyöllä. Kukaan yksittäinen ihminen ei ratkaise esim. ilmastonmuutosta tai luontokatoa, mutta yhteistyöllä on mahdollista saada suunta käännettyä myös globaalien haasteiden osalta. Yhdessä tekeminen on korostaa yhteisöllisyyttä ja sitä kautta sitouttaa meitä kaikkia ponnistelemaan yhteisen hyvän ja paremman tulevaisuuden eteen. Ylhäältä alaspäin -johdettuna muutokset herättävät vain turhaa muutosvastarintaa. Kirjoittajat myös korostivat viivyttelemättömyyttä toimimisessa: Juuri nyt on oikea aika toimia esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon suhteen.
Kriisinsietokyvystä huolehtiminen: Vaikka yhteisellä tekemisellä on mahdollista kääntää globaalinkin veneen suuntaa, on myös erittäin tärkeää huolehtia kriisinsietokyvystä. Kirjoittajat aloittivat kirjan kirjoittamisen koronan aikana, kuukausi kirjan julkaisemisen jälkeen Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tällä hetkellä Suomessakin keskustellaan tulevan talven mahdollisista sähkökatkoista. Erilaisia kriisejä tulee varmasti myös tulevaisuudessa ja yhteiskunnilla pitää olla kykyä selviytyä näissä ja näistä.
Positiiviset tulevaisuuskuvat: Kuten jo yllä sanoin, kirjassa on varsin positiivinen näkemys tulevaisuuteen. Tämä korostuu myös ratkaisuehdoituksissa. Jotta voimme ratkaista ongelmia, joita meillä on niin nykyhetkessä kuin tulevaisuudessa, tarvitsemme yhteisen positiivisen kuvan, jota kohti kulkea.
Kirjan tiedot
Jarno Limnéll, Elina Hiltunen ja Mikko Dufva. 2022. Suomen tulevaisuudet: Suuret kysymykset ja vastaukset. WSOY. Linkki WSOY:n sivuille
Kirjoittaja
Blogin kirjoitti Marileena Mäkelä. Mäkelä on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun ympäristöjohtamisen oppiaineessa. Hän tutkii vastuullista liiketoimintaa esimerkiksi vastuullisuusraportoinnin ja -viestinnän sekä kiertotalouden näkökulmasta. Tulevaisuudentutkimuksessa Mäkelää kiinnostaa erityisesti tulevaisuuskuvat. Vapaa-ajalla Mäkelä muun muassa lukee paljon.
Kuvassa Jaakko Niemelän teos Laituri 6 (2021). Kuva: Katariina Kantola
”Nyt jos koskaan on se hetki, jolloin taiteilijalla on tehtävä tässä maailmassa; sanoittaa uudelleen meidän tapaamme kuluttaa ja katsoa ympäristöä. Sitä tarvitaan, jotta löydämme uusia ulospääsyteitä. Siitähän tässä on kyse.”
Kuraattori, taide-, luonto- ja ympäristökuvauksen dosentti TaT Juha Suonpää, Turun Sanomat, 21.7.2021
Ilmastonmuutos sekä ihmisen suhde luontoon, ympäristöön ja muihin lajeihin ovat näkyvä teema nykytaiteessa. Ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat riskit eivät ole uusia löydöksiä, vaan ne ovat olleet sekä tutkimuskohteita tieteessä että päättäjien keskuudessa tiedostettuja jo vuosikymmenten ajan (Pantsar & Keronen 2019, 251).
Myös taiteessa ilmastonmuutos ja sen vaikutukset ovat olleet teemana läsnä vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi 1980-luvun nykytaiteessa käsiteltiin otsonikatoa ja lajien sukupuuttoa, sillä ne olivat tapetilla oman aikansa ilmastokeskusteluissa. (Miles 2014, 119, 121)
Tänä päivänä voimme lukea otsikoita, tutkimuksia, raportteja ja kannanottoja ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista sekä tarvittavista korjausliikkeistä kompleksisen, globaalin ja paikallisen haasteen ratkaisemiseksi. Kun ilmastonmuutos on näyttävästi esillä, millä tavoin taide voi herättää ja ylläpitää keskustelua ilmastonmuutoksesta?
Olen valinnut Tulevaisuudet taiteessa -blogitekstisarjaani kolme eri lähestymistapaa, joilla nykytaiteessa käsitellään ilmastonmuutosta. Ensimmäisessä esittelemässäni näkökulmassa taiteen avulla herätetään huomaamaan ilmastonmuutoksen (konkreettisia) vaikutuksia tulevaisuuteemme.
En arvioi tai peräänkuuluta, pitääkö taiteen tai taiteilijoiden käsitellä ilmastonmuutosta vai ei. Tätä kysymystä pohditaan esimerkiksi Ylen Kulttuuricocktail-ohjelmassa sekä Finlandia-voittaja Anni Kytömäenesseessä Helsingin Sanomissa. Sen sijaan peilaan eri teoksia ja näkökulmia, joista tulkitsen löytyvän yhteyttä ilmastonmuutoksen ajankohtaiseen teemaan. Näitä teoksia ja näkökulmia löytyy ihan varmasti lisääkin. Aikaamme kuvaa niin sanottu ekologinen tiedostavuus, jota voidaan pitää osana aikamme intellektuaalista ilmastoa (Lummaa 2014, 266), ja tämä tiedostavuus näkyy myös kulttuurin ja taiteen saralla.
Tässä tekstissä syvennyn siihen, miten nykytaiteella voidaan kuvittaa tulevaisuuksia, joissa konkretisoidaan ilmastonmuutoksen vaikutukset.
Tulevaisuuskuvia – vai tulevaisuuskuvittelua – ilmastonmuutoksen muokkaamaan maailmaan
Kulttuuriteorian professori, tutkija Malcolm Miles lainaa teoksessaan Eco-Aesthetics: Art, Literature and Architechture in a Period of Climate Change (2014) ympäristöaktivisti George Monbiotia, joka kirjoittaa, että siinä missä faktat ilmastonmuutoksen vaikutuksista ovat selkeitä esittää, on näitä vaikutuksia lähes mahdotonta kuvitella toteutuvaksi. (Miles 2014, 29, kursivointi Kantola)
Malcolm Miles itse taas haastaa taiteen roolia astetta kovemmilla odotuksilla:
Onko nykytaiteella kykyä (ja tahtotilaa) luoda ilmastonmuutoksen vaikutuksista vakavasti otettavaa hätätilaa? Ja jos taide tähän pystyisi, olisiko se vain kuvittelevaa toimintaa vai pystyisikö nykytaide luomaan jollain tapaa jopa maailman järjestystä häiritsevää toimintaa?
Malcolm Miles 2014, 30. Käännös ja kursivointi Kantola
Molemmissa pohdinnoissa avainsanana on kuvittelu. Taiteen ja taitelijoiden kiistaton vahvuus ja ammattitaito on kuvitella, kuvittaa ja tarinallistaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Tieteen kertomat faktat ilmastonmuutoksen vaikutuksista voidaan taiteen keinoin ja taiteilijoiden näkemyksin kuvitella erilaisiksi tulevaisuuskuviksi. Mielestäni kykyyn kuvitella sisältyy aina mahdollisuus myös herättää toimintaa, jota Malcolm Miles taiteelta peräänkuuluttaa.
Kuvittelu on myös yhtymäkohta, jossa taide ja tulevaisuudentutkimus kohtaavat. Tulevaisuudentutkimuksessa tulevaisuuskuva-termillä on erilaisia merkityksiä riippuen asiayhteydestä. Tekstissäni käytän tulevaisuuskuva-termiä sen tarkoituksessaan kuvata tulevaisuuden tilaa koskevaa näkemystä tai mielen rakennelmaa.
Tulevaisuuskuvien tutkiminen ja rakentaminen on merkittävää siksi, että kuvilla on kaksisuuntainen vaikutus: tulevaisuuskuvan sävy (positiivinen tai negatiivinen) vaikuttaa tämän päivän päätösten ja valintojen sisältöön, ja toisaalta tämän päivän päätökset ja valinnat vaikuttavat tulevaisuuskuviin (Kuusi et al. 2013, 331).
Minkälaisiksi tulevaisuuskuviksi ilmastonmuutoksen muokkaamaa tulevaisuutta rakennetaan nykytaiteessa?
Nouseva merenpinta
Oletteko nähneet Suomessa matkaillessa erilaisia muistomerkkejä ja turistinähtävyyksiä, joissa kerrotaan millä korkeudella merenpinta on ollut missäkin vaiheessa ennen ajanlaskun alkua? Itse olen päässyt tutustumaan niihin varsinkin Varsinais-Suomessa ja länsirannikon kaupungeissa. Nämä muistomerkit ovat palanneet usein mieleen ilmastonmuutosta käsittelevää nykytaidetta seuratessani.
Yksi näkyvimmistä teemoista tai diskursseista eli ”puhetavoista” käsitellä ilmastonmuutosta tällä hetkellä nykytaiteessa on kuvata merenpinnan kohoamista tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen vaikutuksesta.
Ilmaston lämpeneminen, mannerjäätiköiden sulaminen ja siitä seuraava merenpinnan kohoaminen vaikuttavat merten virtauksiin, muokkaavat lukuisten eliölajien luontaista elintilaa ja uhkaavat myös upottaa ihmisten asuttamia kaupunkeja alleen (Lähde: Ilmasto-opas).
Merenpinnan kohoamista on haasteellista havainnollistaa galleriatilassa, joten tätä teemaa käsittelevät teokset sijoittuvat usein ulkotilaan ja ovat julkisesti nähtävillä.
Elokuussa 2021 Lahden kaupunki toi Helsingin kansalaistorille tilateoksen I.C.E. – Indisputable Case of Emergency (2021). Teokseen kuului muun muassa yhdeksän jääveistosta, jotka sulivat paahtavan auringon alla samalla kastellen katukiveykseen kirjoitettujen kaupunkien nimiä. Sulaneen veden alle jääneet kaupungit kuvastivat vaikutusta, joka tulevaisuudessa kohoavalla merenpinnalla olisi, jos ilmaston lämpenemiselle ei tehdä mitään. Näkyvällä ja vilkkaalla paikalla ollut teoskokonaisuus nousi lehtiotsikoihin sekä kustannuksiltaan että sulaessaan oletettua nopeammin.
”Tavallaan sulaminen ei haittaa, koska tavoite oli nostaa ehkä maailman tärkein aihe keskusteluun. Nyt ilmastonmuutos Kansalaistorilla eteni dramaattisen nopeasti. Kaikki ei mene käsikirjoituksen tai ennalta annetun aikaraamin mukaan.”
I.C.E. – Indisputable Case of Emergency -teoksen suunnitellut arkkitehti Eero Aarti Helsingin Sanomille (HS 10.8.2021)
Syyskuussa 2021 päättyneessä Helsinki biennaalissa ilmastonmuutos oli näkyvä teema. Katsoja pääsi kokemaan tulevaisuuskuvan ilmastonmuutoksen vaikutuksista jo heti kävellessään ensimetrejä Vallisaaren rantapolkua.
Jaakko Niemelä: Laituri 6 (2021). Kuva: Katariina Kantola
Taitelija Jaakko Niemelän vaikuttava teos Laituri 6 (2021) on kuusi metriä korkea rakennustelinerakennelma, jonka punainen katto havainnollistaa, kuinka korkealle merenpinta voisi nousta, jos Grönlannin pohjoinen jääpeite sulaisi.
Ihminen tuntee olonsa pieneksi valtavan teoksen rinnalla. Pieneltä näyttää myös telineiden läpi siintävä ja nousevalla merenpinnalla uhattu Helsingin siluetti. Tulkitsen rakennustelineiden myös korostavan ilmastonmuutosta ihmisen rakennelmana, kerros kerrokselta vaikutuksiltaan kasvavaksi.
Merenpinta nousee tulevaisuudessa myös Helsingin Jätkäsaaressa, jonne on hankittu julkinen taideteos, Litonirameren kalastajat taitelija Akseli Leinoselta. Litonirameren kalastajat -teos arvioidaan toteutuvan Jätkäsaareen vuosina 2022 – 2025.
Teoksessa on kiehtova aikaperspektiivi. Korkeuksissa seilaavat kalastajaveneet havainnollistavat, miten osittain meren päälle rakennettu, vielä uutuuttaan kiiltävä kaupunginosa Jätkäsaari voi jälleen peittyä meren alle tulevaisuudessa. Mutta pääkaupunkimme ollut meren alla myös 6 000 eaa, jolloin Helsinkiä hallitsi Itämeren edeltäjä Litorinameri, jonka pinta oli noin 20 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella.
On mielenkiintoista, miten muinainen historia ja tulevaisuus yhdistyvät kohoavan merenpinnan myötä. Tulisiko Suomen historiallista merenpintaa kuvaavia muistomerkkejä päivittää laskelmilla merenpinnan noususta tulevaisuudessa?
Tulevaisuuden ruokapöytä ilman pölyttäjiä
Christina Stadlbauer & Ulla Taipale: Feast of Pollen Gold (2017). Kuva: Paavo Lehtonen
Ilmastonmuutos tuo eteemme toki muitakin vakavia ja elämäämme suuresti vaikuttavia muutoksia. Kiinnostavan ja konkreettisuudessaan herättävän tulevaisuuskuvan dystooppisen lähitulevaisuuden ruokatuotantoon tarjoaa Christina Stadlbauerin ja Ulla Taipaleen teos Feast of Pollen Gold (2017).
Näin teoksen vuonna 2017 Töölössä sijaitseva Taidekoti Kirpilässä, joka juhlisti 25-vuotisjuhlavuottaan taiteilija Jenna Sutelan kuratoimalla Kohtauksia pöydällä -näyttelykokonaisuudella. (Lue lisää näyttelystä mm. täältä)
Feast of Pollen Gold -teoskokonaisuuteen kuului ruokapöytä, josta löytyi tuoretta tarjottavaa kahdella eri tapaa: ravintoa, josta saamme kiittää pölyttäjien olemassaoloa ja ahkeruutta sekä ravintoa, jota tulemme syömään, jos pölyttäjät kuolevat sukupuuttoon. Hyönteispölytyksestä ovat riippuvaisia tai hyötyvät esimerkiksi kahvi, marjat, hedelmä ja pähkinät. Tuulen avulla pölytys hoituu esimerkiksi vehnällä, riisillä, maissilla ja ohralla. (Pelli & Zaki, HS 11.10.2021)
Christina Stadlbauer & Ulla Taipale: Feast of Pollen Gold (2017). Kuva: Antti Ahonen
Teoskokonaisuuteen kuului avajaispäivänä myös performanssi, jossa taitelijakaksikko kiersi näyttelyvieraiden keskuudessa hienovaraisesti ja äänettömästi miimikoiden katoavaa ja merkityksellistä hyönteisten työpanostusta eli pölytystä.
Teos kuvittelee ja kuvittaa yksinkertaisesti, mutta tehokkaasti, miltä maailmamme ja ruokapöytämme konkreettisesti voisi tulevaisuudessa näyttää ilman pölyttäjiä. Se korostaa hienosti, miten jokaisella pienelläkin luontokappaleella on iso rooli maapallolla omana itsenään, mutta myös ihmisen elämässä, arjessa ja hyvinvoinnissa. Ilmastonmuutoksen rinnalla etenevä luontokato tuo myös peruuntumattomia muutoksia elämäämme.
Lopuksi: Taiteen tehtävä tulevaisuuskuvien rakentajana?
Etenkin julkiset ja laajasti nähtävillä olevat taideteokset voivat tuoda ekologisia kysymyksiä lähemmäksi isompaa yleisöä kuin esimerkiksi yksittäiset tieteelliset artikkelit samasta asiasta (Miles 2014, 143). On erilainen kokemus lukea merenpinnan nousemisesta tulevaisuudessa kuin nähdä omin silmin 15 metrin korkeudessa ”seilaavat” kalastajaveneet (tulevaisuuden) Jätkäsaaressa.
Kuten tulevaisuudentutkija Wendell Bell on todennut, vaikka tulevaisuuskuvat katsovat kauas tulevaisuuteen, vaikuttavat ne ihmisten käyttäytymiseen nykyhetkessä. ”Tulevaisuudenkuvat vaikuttavat siihen, miten ihmiset yrittävät sopeutua erilaisiin odotettuihin tulevaisuuksiin tai yrittävät muokata tulevaisuutta haluamaansa suuntaan.” (Söderlund & Kuusi 2003, 300)
Näen, että yksi taiteen vahvimmista rooleista ja rohkeimmista vaikuttamismahdollisuuksista on kuvitella, kuvittaa ja luoda konkreettisia tulevaisuudenkuvia maailmasta, jota ilmastonmuutos on muuttanut peruuttamattomasti. Luonnollisesti on taiteilijan oma päätös sekä loppukädessä myös taiteen katsojan oma kokemus, kuinka vahvasti teos korostaa näitä vaikutuksia ja muutosta. Nykytaidetta edustava teos ei yleensä tarjoa valmista merkitystä, vaan kehottaa vastaanottajaa etsimään sellaista (Hautamäki 2012, 219).
Ilmastonmuutosta kuvaavien teosten äärellä katsoja ja kokija voi itse miettiä sitä polkua, joka on johtanut teoksen kuvittelemaan tulevaisuuteen. Mitä päätöksiä on tehty tai jätetty tekemättä, jotta merenpinta nousee tälle korkeudelle? Mitä on tehty tai jätetty tekemättä, kun ruokaympyrästämme ovat kadonneet hedelmät ja marjat? Vaikka teoksessa kuviteltaisiin tulevaisuudessa odottava ”lopputulos”, jää katsojalle tilaa kuvitella tuo polku ja nykyhetken vaikutus polun lopputulokseen.
Mitä muita vastaavia teoksia olet kohdannut ja kokenut? Laita vinkkisi keskustelukenttään tai ota yhteyttä!
Kirjoittaja on museoissa ja gallerioissa viihtyvä taiteenharrastaja, entinen taidehistorian opiskelija, alati oppiva tulevaisuusajattelija sekä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäsen. Mediatutkimuksesta valmistunut FM, joka työskentelee markkinointiviestintäpäällikkönä media-alalla. Instagram: @tulevaisuudet_taiteessa Twitter: @katariinak LinkedIn: KatariinaKantola
Lähteet:
Hautamäki, Irmeli (2012): Nykytaide, kritiikki ja hermeneuttinen filosofia. Teoksessa Heikkilä, Martta (toim.): Taidekritiikin perusteet. Gaudeamus, Helsinki.
Rubin, Anita (2004): Tulevaisuuskuva. Tulevaisuudentutkimus tiedonalana. TOPI – Tulevaisuudentutkimuksen oppimateriaalit. Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto. Haettu 21.11.2021. https://tulevaisuus.fi/kasitteet/kasitteita-s-o.
Söderlund, Sari & Osmo Kuusi (2003): Tulevaisuudentutkimuksen historia, nykytila ja tulevaisuus. Teoksessa Kamppinen, Matti, Osmo Kuusi & Sari Söderlund (toim.): Tulevaisuudentutkimus. Perusteet ja sovellukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Takala, Sami (2021): Kansalaistorin jääkuutiot sulivat lähes kokonaan muutamassa päivässä – ”Ei haittaa, koska tavoite oli nostaa ehkä maailman tärkein aihe keskusteluun”, sanoo taiteilija. Helsingin Sanomat 8.8.2021. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008179664.html.
Kuvassa Hertta Kiisken Alkuliemi-näyttelyä. Kuva: Katariina Kantola
”Taide itsessään ei voi pelastaa maailmaa, mutta se voi esittää ja kuvata ilmastonmuutoksen haasteita. Taide voi myös kuvitella tulevaisuuksia, joita ole määritelty vain rahan näkökulmasta.”
Malcolm Miles 2014, 3, 64, käännös Kantola
Miksi ilmastonmuutosta vastaan toimitaan ja tulee toimia jatkossakin?
Yksinkertaisesti kysymys on ihmisen ja kaiken muun elollisen olemassaolon jatkuvuudesta. Mutta ilmastoneutraali hyvinvointiyhteiskunta voisi yksinkertaisesti olla myös parempi paikka elää kuin nykyinen.
”Se on puhtaampi, terveellisempi, oikeudenmukaisempi, kunhan pidämme huolen, että siirtymä siihen on reilu ja ihmiset ovat osallisia muutoksessa.” (Pantsar & Keronen 2019, 28)
Tässä tekstissä pohdin nykytaidetta, joka kuvittelee ihmisen ja muiden elollisten tasa-arvoista, toistensa ymmärrykselle ja kunnioittamiselle pohjautuvaa maailmaa. Voisiko sitä sanoa paremmaksi maailmaksi?
Nykytaiteen kentälläkin nousevaa teemaa tai aihealuetta, jossa etsitään vaihtoehtoisia, ei-hierarkkisia tai oletettuja tapoja ymmärtää erilaisten olioiden keskinäisiä suhteita, nimitetään posthumanistiseksi lähestymistavaksi (Lummaa & Rojola, 2014, 14).
Posthumanistisessa lähestymistavassa pyritään ymmärtämään ihmisen, luonnon ja muun elollisen välistä suhdetta, samankaltaisuuksia ja yhteisiä kohtaamispisteitä. Posthumanistinen maailma (tai tulevaisuus) näyttäytyy empaattisena, ystävällisenä ja lämpimänä.
Jos taide pystyy kuvittelemaan tulevaisuutta muuten kuin rahan tai taloudellisen hyödyn näkökulmasta, mihin alussa lainaamani kulttuuriteorian professori Malcolm Miles viittaa, voi juuri posthumanistinen lähestymistapa olla sen ilmentymä.
Silta ihmisen ja muun elollisen välille
Posthumanistiselle suuntaukselle tai teoksille on yhteistä usein muun muassa se, että taiteilija kuvittelee, kuvittaa ja rakentaa siltaa ihmisen ja muun elollisen välille, ja kutsuu teoksen kokijan ymmärtämään ja kuvittelemaan muun elollisen näkökulmia tai jopa tunne- ja ajatusmaailmaa.
nabbteeri: ”Kotikutoisen selkärangattomuuskultin etnografiaa ja muita naapuruuksia” (2019). Kuva: Katariina Kantola
Kirjoitin aikaisemmin Tulevaisuuden taiteessa -blogissani taiteilijakaksikko nabbteerin teoksesta ”Kotikutoisen selkärangattomuuskultin etnografiaa ja muita naapuruuksia” -teoskokonaisuudesta (2019), jossa tarinallisestaan ja jopa inhimillistetään muun muassa ötököiden kokemusmaailmaa osana ihmisen elinpiiriä. Teoskokonaisuudessa myös nostetaan esiin ihmisen ylivoimainen valta-asema suhteessa muuhun elolliseen ja luontoon.
Kiasmassa esillä ollut Sääennuste tulevaisuudelle -näyttely (2019) käsittelikin tulevaisuutta muun elollisen näkökulmasta ja posthumanistisella tematiikalla. Esimeriksi levät, (tuholais)ötökät ja bakteerit nostettiin teosten päärooliin korostamaan, että olemme ihmisinä yksi laji muiden elollisen joukossa. Maapallon tulevaisuus riippuu siitä, miten hyvin tämän ymmärrämme.
Sääennuste tulevaisuudelle -näyttelyn ja nabbteerin teoksen tematiikka nousivat mieleeni myös lukiessani Liina Aalto-SetälänOlen maa johon tahdot -näyttelystä (2021), jonka kerrotaan olevan ”oodi lahottajille, pölyttäjille ja tuholaisille; elonkehämme pienille tukipilareille. — kuvitelma monilajisesta tulevaisuudesta ja toisenlaisesta luontosuhteesta — hyönteisten salakirjoitusta, kirjanpainajien gallerioita, kompostin väkeä sekä toukka tulevaisuudesta.” Näyttely oli esillä B-galleriassa, Turussa marraskuussa 2021.
Kaikki kytkeytyy yhteen
Aistit-näyttelystä Terike Haapoja: On Belonging (2021), yksityiskohta videosta. Kuva: Katariina Kantola
Elollisten väliset riippuvuussuhteet ja yhdistymiset toisiinsa näkyivät teemoina myös esimerkiksi Helsingin Taidehallin syyskuussa 2021 päättyneessä Aistit-näyttelyssä, jossa ihmisen suhdetta ympäröivään maailmaan ja ympäristöön peilattiin erilaisten aistikokemusten ja empatian kautta.
Niin ikään syyskuussa päättyneen Helsinki biennaalin teema Sama meri
”…kuvaa sitä, miten kaikki ympärillämme on yhtenäistä ja vastavuoroista. Näyttelyn keskeinen ajatus on, miten kaikki on riippuvuussuhteessa toisiinsa ja kytkeytyy yhteen kuten meri, joka ympäröi ja yhdistää meitä kaikkia.”
Taiteilija Hertta KiiskenAlkuliemi-näyttely (2021) Turun taidemuseossa oli vahva kokemus ja viipyilin teosten ääressä niin pitkään, että seuralaiseni ehti siirtyä eteenpäin museon toisiin huoneisiin.
Alkuliemi ”kuvittelee vaihtoehtoisen menneisyyden tai tulevaisuuden – ajan, jossa planeetan eri elämänmuotojen elo kietoutuu yhdenvertaisesti toisiinsa.” (Lähde: Turun taidemuseo)
Hertta Kiiski: Alkuliemi (2021). Kuva: Katariina Kantola
Alkuliemi-kokonaisuudessa yhdistyivät voimakkaasti maailmankuvan ajattomuus ja nykyhetkeenkin kiinnittyvä kantaaottavuus eläinten ja elollisten oikeuksiin. Näyttelyyn kuului Turun taidemuseon 2. kerroksen ”kokoushuoneeseen” rakennettu installaatio, jossa katsoja pääsi sivullisena kuuntelemaan jonkinlaista kokousta.
Kokouspöydän ääressä istui päättömiä hahmoja keraamisine käpälineen ja eläintenoikeuksia julistavine t-paitoineen. Pöydän päässä kokousta veti eteerisellä laulullaan pahkasta rakennettu puheenjohtaja (tai jumalatar?).
Kun muissa tässä tekstissäni esittelemissä teoksissa haetaan ihmisen ja muun elollisen välille empaattista ymmärrystä, voi Kiisken rakentamassa kokoushuoneessa aistia vallan vaihtuvan ihmiseltä tälle pöydän ääressä istuvalle kokoonpanolle.
Hertta Kiiski, Alkuliemi (2021). Kuva: Katariina Kantola
Myös näyttelyn pääsalin seinien valokuvista terävästi ja määrätietoisesti kohti katsovat nuoret, keijukorvaiset tytöt tuntuvat viestivän, että jotain uutta on syntymässä tai on jo syntynyt. Kiisken näyttely tarjosi vaihtoehtoja uudenlaisen maailman päätäntävallalle: voiko posthumanistinen maailma ja tulevaisuus olla ylipäätään ihmisen johtamaa?
Lopuksi: Mitä posthumanistinen lähestymistapa kertoo ilmastonmuutoksesta?
Posthumanistinen ja empaattinen näkökulma kaiken elollisen keskinäisiin suhteisiin ja yhteiseen elämään voi tulkita viestivän ilmastonmuutoksesta kahdella eri tavalla.
Ensinnäkin se voi viestiä, että (länsimainen) ihminen ja yhteiskunta on kadottanut yhteyden olla osana luontoa ja muita lajeja. Korostamalla empatiaa ja yhteyden rakentamista muihin lajeihin alleviivataan samalla sitä eroa ja epätasa-arvoa, jonka olemme rakentaneet. Elämme aikakautta, jossa ihmisen toiminta on muuttanut läpikotaisesti Maan ekosysteemejä (Lummaa 2014, 265, myös Pantsar & Keronen 2019, 55).
Riistämme ja hyväksikäytämme Maan resursseja ja muita lajeja, minkä seurauksena ilmastonmuutos ja lajikato etenevät kiihtyvällä tahdilla. Tästä näkökulmasta katsottuna myös esittelemäni teokset kannustavat katsojaa oivaltamaan ihmisen ja muun elollisen välisen rikotun yhteyden.
Toinen näkökulma on positiivisempi, sillä teosten voidaan myös tulkita kuvaavan ”ei-ihmiskeskeistä” aikaa, jolloin elämme empaattisemmassa maailmassa. Ihminen ymmärtää jokaista elollista, jopa sitä ihan pienintä maan matosta, ja tuntee yhteenkuuluvuutta muun elollisen kanssa. Tässä ymmärryksessä maapallon, luonnon ja muiden lajien riistäminen ei olisi mahdollista, sillä ihminen riistäisi samalla omaa lajiaan – mikä toisaalta tapahtuu jo nyt ilmastokriisin keskiössä. Empaattisempi maailma on parempi maailma kaikille.
Parempaa maailmaa haetaan ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa – ja myös tulevaisuudentutkimuksessa, jossa on vahva eetos tuottaa tulevaisuustietoa paremman maailman ja tulevaisuuden tavoittelemiseksi (mm. Niiniluoto 2013, 27). Se, kuvaako näiden käsittelemieni teosten maailmankuva tulevaisuutta vai ei, jääköön jokaisen teoksen kokijan itse tulkittavaksi. Itse kuitenkin näen, että joko tulevaisuus tai menneisyys, jossa ihmisen vahva ja sittemmin kadottama side luontoon, on vahvasti läsnä.
Mahdollisten, mutta myös erityisesti mahdottomilta tuntuvien, tulevaisuuksien kuvitteleminen on yksi tulevaisuudentutkijan tehtävistä, jolloin hänen roolinsa muistuttaa enemmänkin taiteilijaa. Erilaisten tulevaisuuskuvien rakentaminen vaatii luovaa mielikuvitusta. (Edward Cornish 1969, lainattu Niiniluoto 2013, 25)
Taiteilijalla taas on ammattitaitoa, luovuutta ja keinoja kuvitella maailmoja tai tulevaisuuksia konkreettisiksi taideobjekteiksi tai koettaviksi esityksiksi, joiden avulla katsoja tai kokija pääsee oivaltamaan jotain uutta: rakentamaan omia tulkintojaan esimerkiksi empaattisemmasta, paremmasta maailmasta.
Mitä muita vastaavia teoksia olet kohdannut ja kokenut? Laita vinkkisi keskustelukenttään tai ota yhteyttä!
Kirjoittaja on museoissa ja gallerioissa viihtyvä taiteenharrastaja, entinen taidehistorian opiskelija, alati oppiva tulevaisuusajattelija sekä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäsen. Mediatutkimuksesta valmistunut FM, joka työskentelee markkinointiviestintäpäällikkönä media-alalla. Instagram: @tulevaisuudet_taiteessa Twitter: @katariinak LinkedIn: KatariinaKantola
Saako työntekijä tulevaisuudessa voida hyvin vai täytyykö hänen valita työn ja oman hyvinvointinsa välillä?
Esitän teille toivottavan tulevaisuuskuvan 2026 osatyökykyiselle mielenterveyskuntoutujalle, taustoittaen hieman nykyistä osatyökykyisten tilannetta.
Joka neljäs työikäisistä arvelee, ettei jaksa työskennellä työeläkeikään saakka
Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ovat työikäisten yleisin kuntoutukseen hakeutumisen syy. Joka neljäs työikäisistä arvelee, ettei jaksa työskennellä työeläkeikään saakka. Suomessa on vajaa 2 miljoonaa työikäistä joilla on pitkäaikaissairaus tai vamma, ja heistä 600 000 kokee sairauden tai vamman vaikuttavan työllistymismahdollisuuksiinsa. Heitä kutsutaan osatyökykyisiksi. Heitä ei ole varaa menettää.
Osatyökykyisten työhön pääsyä voisi edistää laki, joka velvoittaisi työnantajia työllistämään osatyökykyisiäkin henkilöitä. Osa-aikatyön mahdollisuudet, joustavat työajat ja työmuodot, kuten etätyö voivat lisätä osa-työkykyistenkin halukkuutta ottaa osaa työelämään. Toimintakyvyn tukeminen, työhön paluu, työssä jatkaminen, sekä terveelliset ja turvalliset työolot ovat lähitulevaisuudessa Sosiaali- ja terveysministeriön strategian keskeisiä tavoitteita.
Tulevaisuuskuva 2026: Miten Heidin työllisyyden käy?
Heidi tekee töitä terveysalalla, jossa on otettu runsain määrin käyttöön etävastaanotot. Heidi on saanut työhönsä perehdytystä ja it-tukihenkilön päivystävän tuen. Heidi on eronnut hiljattain ja hänen lapsensa ovat muuttamassa omilleen. Heidin työkaverit ovat huomanneet Heidin olevan tavanomaista hiljaisempi, väsyneempi ja vetäytyvämpi. Heidin työkaverit kutsuvat Heidin mukaan lounas- ja kahvitauoille ja kysyvät hänen kuulumisiaan. Myös Heidin esimies käy lounaalla viikoittain Heidin työtiimin kanssa ja kysyy, voiko hän olla avuksi työhön liittyvissä asioissa. Heidi toteaa olevansa todella väsynyt ja psyykkisesti kuormittunut johtuen muutoksista perhe-elämässä. Heidi on tehnyt huomion, että kuormittuneisuus on kasautunut hiljalleen noin vuoden kuluessa.
Heidille ehdotetaan, että hänen työaikaansa voidaan väliaikaisesti keventää puoleen. Heidille ei suositella kokopäiväistä sairaslomaa. Heidille ehdotetaan, että hän voi tehdä töitä kotoa käsin ainakin yhtenä päivänä viikossa ja hän voi valita työaikansa joustavasti klo 07-21 välillä. Tiimissä keskustellaan, onko joitakin yksittäisiä työtehtäviä, joita Heidi voisi jonkun työkaverinsa kanssa vaihtaa päikseen.
Heidille tarjotaan edelleen päivittäisiä keskustelutaukoja joko työpaikalla tai etäyhteyden kautta, silloinkin, kun hän tekisi töitä kotoa käsin tai olisi kyseisen päivän työvapaalla. Työporukka kokoontuu joka kuukauden viimeinen keskiviikko yhteiseen ja yhdessä valittuun virkistysiltapäivään. Virkistysiltapäivään saa osallistua, vaikka henkilö olisi sairaslomalla tai on töissä, mutta ei ole saavuttanut deadlineja tehtävissään.
Heidin työnantaja on varmistanut, että viikon kuluessa huolen esille tuomisesta Heidille tarjotaan lääkäriaika ja sen lisäksi mahdollisuutta saada terapeuttista keskustelutukea. Heidi saa valita, haluaako hän keskustella asioistaan yksilövastaanotoilla vai ryhmässä ja molemmissa kuntoutusvaihtoehdoissa on vapautena valita lähi- tai etämahdollisuus.
Keskustelutukea on tarjolla ensimmäisen sopimuksen myötä viidestä kymmeneen kertaa. Heidin esimies on Heidiin yhteydessä kahden viikon välein ja kysyy, miltä työjärjestelyt ovat tuntuneet ja onko Heidillä halua muuttaa niitä suuntaan tai toiseen. Esimies kertoo arvostavansa Heidin työpanosta ja myös hänen hyvinvointiaan työajan ulkopuolella. Esimies toivottaa Heidin tervetulleeksi takaisin kokoaikatyön pariin, mikäli Heidi kokee voimavarojensa karttuvan.
Heidi, esimies ja Heidiä hoitava yhteistyötaho ovat sopineet yhteiset merkit siitä, milloin Heidi voi tehdä lisää töitä tai milloin työmäärää vähennetään. Heidin tapauksessa seurataan mm. yöunen määrää, migreenin saamista lievempioireiseksi ja Heidin mielialaa kyselyasteikolla mitattuna.
Työkaverit ovat kertoneet Heidille yhteisinä taukohetkinä, että heilläkin on ollut ajanjaksoja, jolloin he ovat olleet surullisia ja että he ymmärtävät Heidin nyt tarvitsevan aikaa kerätäkseen voimavaroja. Heidiä ei nimitellä, hänelle ei pyöritellä silmiä, häntä ei suljeta keskustelujen ulkopuolelle ja hänen ei tarvitse hävetä vointiaan. Työkaverit rohkaisevat Heidiä ja sanovat uskovansa siihen, että Heidi on edelleen hyvä ammatissaan ja että he arvostavat Heidin työpanosta.
Tulevaisuuskuva 2026: Joustavammat osa-aikatyön mahdollisuudet
Heidi pohtii, miten hänen työllisyytensä kanssa käy: jääkö hän osa-aikaiseksi työntekijäksi vai palaako hän joskus kokoaikatyöhön. Heidin ei kuitenkaan tarvitse stressata osa-aikaisuudestaan siitä näkökulmasta, että työnantajalle tulisi kalliimmaksi pitää palkkalistoillaan kahta osa-aikaista, kuin yhtä kokoaikaista työntekijää. Suomen lait, sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmät sekä vakuutusyhtiön toimintaan liittyvät päätökset mahdollistavat osa-aikatyön siten, että työnantajien on mahdollista palkata halutessaan yhden kokoaikaisen työntekijän sijaan kaksi osa-aikaista työntekijää, ja toimia näin kaikkien, ei vain yhden poikkeuksen kohdalla.
Näin työllisyys saadaan nousuun, ihmisten osallistuneisuus yhteiskuntaan lisääntyy ja useammat ihmiset kykenevät pitämään itsestään taloudellisesti huolta. Näin ollen myös hyvinvointi lisääntyy niillä työntekijöillä, jotka ovat aiemmin arvelleet, että he eivät jaksa tehdä töitä eläkeikään saakka. Työikäisten jaksaminen kohenee ja itsestä huolehtimiseen jää aikaa. Hyvinvointi toteutuu näin ollen paremmin sekä niiden kohdalla, jotka toivovat pääsevänsä työnsyrjään kiinni, että niiden kohdalla, jotka ovat halukkaita vähentämään työtunteja oman hyvinvointinsa vuoksi.
Olisiko tämä sellainen tulevaisuus, jossa sinä haluaisit elää? Mikä estää toteuttamasta tätä jo nyt? Entä mitä tarvitaan, jotta toimisimme enemmän tämän tulevaisuuskuvan toteuttamiseksi? Mitä hyötyä tämän tulevaisuuskuvan toteuttamisesta olisi Heidin kaltaisille yksilöille, työnantajille tai koko yhteiskunnalle?
Näkymä vastarannalta: Katulamppu syttyy paljastaen kauniin rakennuksen joen varrella. Rakennuksen takana pilkottaa istuvaa miestä esittävä patsas. Rakennuksen alapuolella, joen penkereellä on rievuista, oksista ja pienistä kamiinoista kyhättyjä hökkeleitä. Joella lipuu hiljaa ohitse laiva.
Turkulaisen taitelijakaksikko IC-98:n (Patrik Söderlund, Visa Suonpää) videoteos ”Näkymä vastarannalta” (2011) nousi heti mieleeni, kun listasin mahdollisia taideteoksia käsiteltäväksi Tulevaisuudet taiteessa -blogisarjassani. Se on videotaiteen saralla yksi suosikkiteoksistani ajalta, jolloin en ollut vielä perehtynyt tulevaisuudentutkimukseen. Tällä kertaa katson teosta uusin silmin. Minkälaista tulevaisuutta ”Näkymä vastarannalta” -teoksessa rakennetaan?
Aika lipuu ohitse – katsaus teoksen monitasoiseen aikakäsitykseen
Yksi kiehtovimmista teemoista teoksessa on aika, sillä teoksessa on tulkittavissa monia eri aikamääreitä.
Fyysisessä todellisuudessamme teos itsessään kestää reilun tunnin, jonka aikana katsoja seuraa hienovaraisesti animoituja muutoksia (hieman Turussa sijaitsevaa Pinella-ravintolaa muistuttavassa) rakennuksessa ja sitä ympäröivässä maisemassa.
Teoksen alussa syttyy lamppu, joka valaisee teoksen maiseman. Videon lopussa taas nähdään ensimmäistä kertaa kuu taivaalla, ja lampun ”sytyttämä” päivä on muuttunut yöksi. Kuvaako teos yhtä vuorokautta, jonka aikana rakennus ympäristöineen kokee muodonmuutoksen?
Maisema muuttuu muullakin tapaa. Puut heiluvat tuulessa rehevinä, ja aurinko valaisee taustaa. Lehtien pudotessa maahan puut paljastuvat ja samalla laudat peittävät rakennuksen ikkunat. Jossain vaiheessa joki on jäässä, ja huurre on vallannut joen penkereen. Teoksen lopussa lehdet jälleen kasvavat puiden latvoissa. Heinänkorret, kukat ja köynnökset valtaavat rakennuksen ja maiseman, joki virtaa. Seuraako katsoja siis vuoden kestävää kiertokulkua?
Kiinnostavan näkökulman ajankuluun tarjoavat myös tapahtumat itse rakennuksessa ja sen ympäristössä. (Öljy)katulampun syttyminen, rakennuksen eteen nostettu kirjoituspöytä, kauppakärryt ulkosalla, kulutustavaroita kauniisti asetettuina lasi-ikkunoiden taakse. Rakennus elää hetken vaurauden kautta, mikä ei kuitenkaan ulotu jokipenkereen hökkeleihin. Hiljalleen laudat naulataan rakennuksen ikkunoiden suojiksi. Puunrungot täyttyvät hiljaisista pamfleteista, äänettömästi ympäristö murenee ja rikkoutuu kuin sodan jaloissa. Musta savu, kuin paksu saastepilvi, valtaa maiseman. Rautainen portti piikkilankoineen erottaa rakennuksen ja muun maailman toisistaan.
Laivat lipuvat rakennuksen ohi yhä harvemmin, piha täyttyy hylätyistä matkalaukuista. Pienet puun taimet kasvavat puiksi, sammalpeite katolla vahvistuu paksummaksi. Lopulta luonto on vallannut rakennuksen. Näissä hetkissä, ja urkuri Markku Hietaharjun improvisoidun musiikin tasaisesti säestäessä, lipuvat ohi vuosikymmenet ja jopa vuosisadat.
Teoksessa aika ei kuitenkaan välttämättä kulje menneisyydestä tulevaisuuteen, vaan ikään kuin kiertää ympyrää, luonnon ja ihmisen välisten valtasuhteiden vaihteluissa. Museossa tai muussa teoksen esityspaikassa katsoja voi päätyä ”Näkymä vastarannalta” -teoksen ääreen missä kohdin vaan ja lopettaa katsomisen, kun haluaa. Teos elää siis jatkuvaa muutosta, jolle ei ole niin sanottua alkua tai loppua, vaikka fyysisesti videon kesto päättyy jossain kohdin. Muutos ei välttämättä mene ”eteenpäin”, eikä myöskään aika.
Tulevaisuus lipuu ohitse – minkälaiseksi teoksen tulevaisuuskuva rakentuu?
Tulevaisuutta tulkitsen myös kiertävän ympyrää ja todentuvan niissä muutoksissa, joita näemme rakennuksessa ja sen ympäristössä. Muutoksia tapahtuu, mutta silmiinpistävästi toimijaa ei näy koskaan missään. Kuka on tuonut rakennuksen eteen kärryt? Kuka nakutti laudat ikkunoihin? Ketkä lämmittelevät hökkeliasumusten kamiinoiden ääressä? Kuka ohjaa laivoja ja minne niitä ohjataan?
Ihminen tulevaisuuden rakentajana on näkymätön, näemme vain viittauksia ihmisen toimintaan, kunnes videon lopussa viittaukset ihmisen aikakauteen ovat kadonneet luonnon ottaessa vallan maisemasta.
Tulevaisuus, tai siihen viittaavat hienovaraiset muutokset, siis ”vaan” tapahtuvat. Sekä vastarannalta maiseman muutoksia seuraava katsoja että teoksen ainoa ihmishahmoon viittaava symboli, hiljalleen kokoon painuva miespatsas, voivat vaan seurata yhtä passiivisesti tulevaisuuden lipumista ohitse. He eivät näe, kuka tai ketkä yrittävät vaikuttaa maisemaan, kunnes viittaukset näkemättömiin toimijoihin katoavat hitaasti pois kuvasta.
Passiivisuus jättää katsojan tapahtumien ulkopuolelle ja ulkopuoliseksi. Se voi herättää voimattomuutta, hermostuttavaa turhautuneisuutta tai myös turvallisuudenhakuista alistumista: ”en pysty vaikuttamaan, anna asian vaan olla”.
“Näkymä vastarannalta” -teokseen keskittyessä katsoja voikin samalla miettiä, suhtautuako tulevaisuuteen passiivisesti sivullisena seuraten vai aktiivisesti siitä kiinnostuen ja omia vaikutusmahdollisuuksiaan ja -tapojaan ymmärtäen.
Kirjoittaja on museoissa ja gallerioissa viihtyvä taiteenharrastaja, entinen taidehistorian opiskelija, aloitteleva tulevaisuusajattelija sekä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäsen. Mediatutkimuksesta valmistunut FM, joka työskentelee markkinointiviestinnän päällikkönä media-alalla. Twitter: @katariinak LinkedIn: KatariinaKantola
