Tulevaisuus ilman ihmisiä – dystopiaa vai utopiaa?

Monet tulevaisuutta ajattelevat pitävät ihmistä keskeisenä toimijana myös tulevaisuudessa, koska olemme tuhansia vuosia olleet planeetan hallitsevin laji. Toisin sanoen mikään muu eliölaji tai olosuhteet eivät ole uhanneet meidän olemassaoloamme lajina pitkään aikaan. Tässä blogiteksissä pohditaan, millainen tulevaisuus olisi ilman meitä.

Kehitys yksisoluisista tekoälyyn

Elämä on kehittynyt yksisoluisista merenelävistä monisoluisiin maaeläimiin ja kohti älyllistä olentoa nimeltä Homo Sapiens. Lajien monipuolisuutta on ajanut aika ja kehitys. Tämä kehitys on johtanut meidän tuntemaamme nyky-yhteiskuntaan ja teknologiaan: sähköenergian käyttämiseen, älyllisiin laitteisiin, internettiin, dataan ja tekoälyyn. Ihmiskunnan kehitystä vie eteenpäin ajan lisäksi halu olla parempi ei vain yhdessä asiassa, vaan halu olla parempi kaikessa. Haluamme olla terveempiä, tehokkaampia, älykkäämpiä ja myös olla elossa kauemmin. Näissä haluissa ei sinänsä ole mitään vikaa. On todella hyvä asia, että ihmiskunta on kehittynyt ja elämme mukavammin kuin meitä edeltävät ihmiset, mutta mihin tämä kehitys johtaa?

Ihmisen älykkyys on tullut rajapintaan, jossa luomme älyä. Tarkoitan siis tekoälyä. Tekoälyn ja algoritmien avulla ihmisistä, eläimistä, luonnosta ja koko planeetasta kerätään dataa käsittämättömiä määriä. Data mahdollistaa tarkemman seurannan planeetan olosuhteista, ihmisen toiminnasta, talouskasvusta ja luonnon monimuotoisuudesta. Kun lähes kaikki muutetaan digitaaliseksi dataksi, jää hyvin vähän asioita, mitä data ei ottaisi huomioon. Tekoälyn kehitys johtaa parempaan tekoälyyn ja dataan. Paremman tekoälyn avulla teemme meistä ihmisistä parempia.

Teknologia on kehittänyt ihmiskuntaa hurjaa vauhtia. Ihmiset jopa pukeutuvat teknologiaan ja dataan. Koska ihmisen aivot ovat plastisia ja sopeutuvaisia, ne sopeutuvat ympäristöön, jota me ihmiset rakennamme ja jossa teknologiaa alkaa olla enemmän kuin luontoa. Voiko ihmisen rakentamia artefakteja ja teknologiaa kutsua moderniksi luonnoksi?

Teknologiaa voidaan hyödyntää myös luonnon hyväksi. “Nature-based-Solutions” (NbS) ovat pyrkimys auttaa luontoa kasvamaan monipuolisesti. Puolestaan “Nature Tech” on teknologiaa, jossa valvotaan ja konrolloidaan näitä NbS-projekteja ihmisten luomien tekoälyn ja algoritmien avulla. Toisin sanoen ihminen pyrkii hallitsemaan planeetan ekosysteemejä. On mahdollista, että ihmisestä kehittyy tekoälyn ja datan avulla älyllinen laji, joka tietää koko planeetan hyvinvoinnin. Voisiko kehittyneen tekoälyn avulla saada jopa ilmastonmuutos hallintaan?

Ihmisen rajalliset aivot

Me muutamme ympäristöämme niin nopealla ja laajalla skaalalla, että meidän psyyke ei pysy vauhdissa mukana. Tämä on yksi syy monenlaisiin psyykkisiin oireisiin kuten teknostressiin ja ahdistukseen.

Ihminen voi tietoisesti keskittyä vain yhteen asiaan samaan aikaan. Tekoäly tekee miljardeja laskutoimituksia siinä ajassa, kun ihminen räpäyttää silmiään. Erona tässä on,  että tekoälyllä ei ole tietoisuutta, koska se on menneisyyden ja nykyhetken datan ohjelmoima. Jos tekoälyllä olisi tietoisuus, energia ei riittäisi noihin miljardeihin laskutoimituksiin.

Johtaako halu olla parempi ja älykkäämpi ihmisten tietoisuuden katoamiseen? Ihminen ei enää tiedostaisi itseään, vaan olisi vain suuri datakapasiteetti. Jos emme tiedostaisi itseämme, emme tiedostaisi tunteitammekaan. Tämä kuulostaa perinteiseltä tietokoneelta vain miljoonia kertaa tehokkaammalta. Eikö tässä katoaisi silloin myös ihmisten ihmisyys? Olisimme vain todella superälykkäitä koneita. Olisimme ehkä kokonaan uusi laji, kuten Yuval Noah Harari kirjoitti dataismista ja teknohumanismista kirjassaan “Homo Deus”.

Utopiaa vai dystopiaa?

Onko yllä kuvattu kehityskulku hyvä vai huono asia? Tietenkin huono asia ihmisille, koska meitä ei enää olisi, mutta mahdollisesti hyvä asia planeetalle, sillä tehokas, superälykäs ja lähes kaiken kattava tekoäly hoitaisi planeetan hyvinvointia. Ihmisen tietoiset vääristymät tai halut eivät olisi estämässä tätä hyvinvointia. Tietenkin on mahdollista, että ihmisten vääristymät ja muut huonot ominaisuudet säilyisivät myös tekoälyssä.

Onko ihminen vain välivaihe planeetan evoluutiossa? Emme varmastikaan ole päätepiste. Elämää on ilman meitäkin. On hyväksyttävä, että monia lajeja (esim. dinosaurukset ja mammutit) ja kokonaisia sivilisaatioita (muinaiset assyrialaiset ja roomalaiset) on hävinnyt maailman historian aikana. Kehitys usein on tapahtunut jonkun sivilisaation tuhon seurauksena. Ei Homo Sapiens ole ikuisesti pysyvä laji. Dinosaurukset elivät kymmeniä miljoonia vuosia ja ihmisten suku kehittyi noin kaksi miljoonaa vuotta sitten.

Onko ihmisen tarkoitus olla vain ponnahduslauta erittäin älykkään tekoälyn maailmaan, jossa dataa hallitseva tekoäly kontrolloi luonnon hyvinvointia. Ihminen on jo vuosisatoja riistänyt luonnonvaroja. Ehkä meidän on hyvä uhrata itsemme, jotta muu luonto paranisi. Me parannamme itseämme muun luonnon kustannuksella, mitä jos luonto parantaisi itseään meidän kustannuksella?

Millaisen tulevaisuuden sinä haluat?

En toivo tällaista dystooppista tulevaisuutta ilman ihmisiä, mutta koen, että sellainen on hyvinkin mahdollista. Tämän takia valinnat ja toimet mitä teemme nykyaikana, täytyisi miettiä tarkkaan ja kaikkea hyvinvointia ajatellen, ei pelkästään ihmiskeskeisesti. Tämän päivän valinnat heijastuvat tulevaisuuteen vaikkakin hitaasti ja pitkällä aikavälillä. Voimmeko olla hyvinvoivia muiden lajien kanssa pitäen yhdessä kotiplaneetastamme ja toisistamme huolta? Tarvitseeko meidän olla kaikessa parempia? Riittäisikö vain kohtalaisen hyvinvoiva?

Toimikaamme älykkäästi ja jopa viisaasti, kauaskantoisesti kaikkea ajatellen. Me kaikki teemme tulevaisuutta tälläkin hetkellä. Millaisen tulevaisuuden sinä haluat meidän planeetallemme? Siihen sinä voit vaikuttaa.

Kirjoittaja
Olen Toni Peltola, 33-vuotias sähköasentaja, sekulaari prosessifilosofian ajattelija sekä aktiivinen teatterinharrastaja Hyvinkäältä. Liityin Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäseneksi vuonna 2022. Minulle luonto, eläimet ja taide ovat erittäin lähellä sydäntäni.

Lähteet

Tekstin lähteenä on käytetty seuraavia teoksia:

Yuval Noah Harari. 2017. Homo Deus: Huomisen lyhyt historia. Bazar.

David Eagleman. 2021. Livewired.

Silja Kosola, Mona Moisala, Päivi Ruokoniemi. 2019. Lapset, nuoret ja älylaitteet. Duodecim.

World Economic Forum. 2022. 5 ways nature tech can bring integrity and scale to nature-based solutions. Saatavilla: www.weforum.org/agenda/2022/12/nature-based-solutions-are-essential-for-tackling-the-climate-and-biodiversity-crises/

Kuvien lähteenä on:

www.pixabay.com

Tagged : / / /

Ilmastonmuutos nykytaiteessa osa 3: Empaattinen maailma

Kuvassa Hertta Kiisken Alkuliemi-näyttelyä. Kuva: Katariina Kantola

”Taide itsessään ei voi pelastaa maailmaa, mutta se voi esittää ja kuvata ilmastonmuutoksen haasteita. Taide voi myös kuvitella tulevaisuuksia, joita ole määritelty vain rahan näkökulmasta.”

Malcolm Miles 2014, 3, 64, käännös Kantola

Miksi ilmastonmuutosta vastaan toimitaan ja tulee toimia jatkossakin?

Yksinkertaisesti kysymys on ihmisen ja kaiken muun elollisen olemassaolon jatkuvuudesta. Mutta ilmastoneutraali hyvinvointiyhteiskunta voisi yksinkertaisesti olla myös parempi paikka elää kuin nykyinen.

”Se on puhtaampi, terveellisempi, oikeudenmukaisempi, kunhan pidämme huolen, että siirtymä siihen on reilu ja ihmiset ovat osallisia muutoksessa.” (Pantsar & Keronen 2019, 28)

Parempi maailma… kuulostaako liian utopistiselta?

Olen käsitellyt Tulevaisuudet taiteessa -blogitekstisarjassani kolmea eri lähestymistapaa, joilla nykytaiteessa käsitellään ilmastonmuutosta. Täältä voit lukea lisää, miten nykytaide herättää huomaamaan ilmastonmuutoksen (konkreettisia) vaikutuksia tulevaisuuteemme, tai tutustua teoksiin, joissa kuvataan ihmisen nykyhetken toiminnan vaikutuksia ilmastonmuutokseen.

Tässä tekstissä pohdin nykytaidetta, joka kuvittelee ihmisen ja muiden elollisten tasa-arvoista, toistensa ymmärrykselle ja kunnioittamiselle pohjautuvaa maailmaa. Voisiko sitä sanoa paremmaksi maailmaksi?

Nykytaiteen kentälläkin nousevaa teemaa tai aihealuetta, jossa etsitään vaihtoehtoisia, ei-hierarkkisia tai oletettuja tapoja ymmärtää erilaisten olioiden keskinäisiä suhteita, nimitetään posthumanistiseksi lähestymistavaksi (Lummaa & Rojola, 2014, 14).

Posthumanistisessa lähestymistavassa pyritään ymmärtämään ihmisen, luonnon ja muun elollisen välistä suhdetta, samankaltaisuuksia ja yhteisiä kohtaamispisteitä. Posthumanistinen maailma (tai tulevaisuus) näyttäytyy empaattisena, ystävällisenä ja lämpimänä.

Jos taide pystyy kuvittelemaan tulevaisuutta muuten kuin rahan tai taloudellisen hyödyn näkökulmasta, mihin alussa lainaamani kulttuuriteorian professori Malcolm Miles viittaa, voi juuri posthumanistinen lähestymistapa olla sen ilmentymä.

Silta ihmisen ja muun elollisen välille

Posthumanistiselle suuntaukselle tai teoksille on yhteistä usein muun muassa se, että taiteilija kuvittelee, kuvittaa ja rakentaa siltaa ihmisen ja muun elollisen välille, ja kutsuu teoksen kokijan ymmärtämään ja kuvittelemaan muun elollisen näkökulmia tai jopa tunne- ja ajatusmaailmaa.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on IMG_5031.jpeg
nabbteeri: ”Kotikutoisen selkärangattomuuskultin etnografiaa ja muita naapuruuksia” (2019). Kuva: Katariina Kantola

Kirjoitin aikaisemmin Tulevaisuuden taiteessa -blogissani taiteilijakaksikko nabbteerin teoksesta ”Kotikutoisen selkärangattomuuskultin etnografiaa ja muita naapuruuksia” -teoskokonaisuudesta (2019), jossa tarinallisestaan ja jopa inhimillistetään muun muassa ötököiden kokemusmaailmaa osana ihmisen elinpiiriä. Teoskokonaisuudessa myös nostetaan esiin ihmisen ylivoimainen valta-asema suhteessa muuhun elolliseen ja luontoon.

Kiasmassa esillä ollut Sääennuste tulevaisuudelle -näyttely (2019) käsittelikin tulevaisuutta muun elollisen näkökulmasta ja posthumanistisella tematiikalla. Esimeriksi levät, (tuholais)ötökät ja bakteerit nostettiin teosten päärooliin korostamaan, että olemme ihmisinä yksi laji muiden elollisen joukossa. Maapallon tulevaisuus riippuu siitä, miten hyvin tämän ymmärrämme.

Sääennuste tulevaisuudelle -näyttelyn ja nabbteerin teoksen tematiikka nousivat mieleeni myös lukiessani Liina Aalto-Setälän Olen maa johon tahdot -näyttelystä (2021), jonka kerrotaan olevan ”oodi lahottajille, pölyttäjille ja tuholaisille; elonkehämme pienille tukipilareille. — kuvitelma monilajisesta tulevaisuudesta ja toisenlaisesta luontosuhteesta — hyönteisten salakirjoitusta, kirjanpainajien gallerioita, kompostin väkeä sekä toukka tulevaisuudesta.Näyttely oli esillä B-galleriassa, Turussa marraskuussa 2021.

Kaikki kytkeytyy yhteen

Aistit-näyttelystä Terike Haapoja: On Belonging (2021), yksityiskohta videosta. Kuva: Katariina Kantola

Elollisten väliset riippuvuussuhteet ja yhdistymiset toisiinsa näkyivät teemoina myös esimerkiksi Helsingin Taidehallin syyskuussa 2021 päättyneessä Aistit-näyttelyssä, jossa ihmisen suhdetta ympäröivään maailmaan ja ympäristöön peilattiin erilaisten aistikokemusten ja empatian kautta.

Niin ikään syyskuussa päättyneen Helsinki biennaalin teema Sama meri

”…kuvaa sitä, miten kaikki ympärillämme on yhtenäistä ja vastavuoroista. Näyttelyn keskeinen ajatus on, miten kaikki on riippuvuussuhteessa toisiinsa ja kytkeytyy yhteen kuten meri, joka ympäröi ja yhdistää meitä kaikkia.”

Lähde: Helsinki biennaali

Valta on vaihtumassa

Taiteilija Hertta Kiisken Alkuliemi-näyttely (2021) Turun taidemuseossa oli vahva kokemus ja viipyilin teosten ääressä niin pitkään, että seuralaiseni ehti siirtyä eteenpäin museon toisiin huoneisiin.

Alkuliemi ”kuvittelee vaihtoehtoisen menneisyyden tai tulevaisuuden – ajan, jossa planeetan eri elämänmuotojen elo kietoutuu yhdenvertaisesti toisiinsa.” (Lähde: Turun taidemuseo)

Hertta Kiiski: Alkuliemi (2021). Kuva: Katariina Kantola

Alkuliemi-kokonaisuudessa yhdistyivät voimakkaasti maailmankuvan ajattomuus ja nykyhetkeenkin kiinnittyvä kantaaottavuus eläinten ja elollisten oikeuksiin. Näyttelyyn kuului Turun taidemuseon 2. kerroksen ”kokoushuoneeseen” rakennettu installaatio, jossa katsoja pääsi sivullisena kuuntelemaan jonkinlaista kokousta.

Kokouspöydän ääressä istui päättömiä hahmoja keraamisine käpälineen ja eläintenoikeuksia julistavine t-paitoineen. Pöydän päässä kokousta veti eteerisellä laulullaan pahkasta rakennettu puheenjohtaja (tai jumalatar?).

Kun muissa tässä tekstissäni esittelemissä teoksissa haetaan ihmisen ja muun elollisen välille empaattista ymmärrystä, voi Kiisken rakentamassa kokoushuoneessa aistia vallan vaihtuvan ihmiseltä tälle pöydän ääressä istuvalle kokoonpanolle.

Hertta Kiiski, Alkuliemi (2021). Kuva: Katariina Kantola

Myös näyttelyn pääsalin seinien valokuvista terävästi ja määrätietoisesti kohti katsovat nuoret, keijukorvaiset tytöt tuntuvat viestivän, että jotain uutta on syntymässä tai on jo syntynyt. Kiisken näyttely tarjosi vaihtoehtoja uudenlaisen maailman päätäntävallalle: voiko posthumanistinen maailma ja tulevaisuus olla ylipäätään ihmisen johtamaa?

Lopuksi: Mitä posthumanistinen lähestymistapa kertoo ilmastonmuutoksesta?

Posthumanistinen ja empaattinen näkökulma kaiken elollisen keskinäisiin suhteisiin ja yhteiseen elämään voi tulkita viestivän ilmastonmuutoksesta kahdella eri tavalla.

Ensinnäkin se voi viestiä, että (länsimainen) ihminen ja yhteiskunta on kadottanut yhteyden olla osana luontoa ja muita lajeja. Korostamalla empatiaa ja yhteyden rakentamista muihin lajeihin alleviivataan samalla sitä eroa ja epätasa-arvoa, jonka olemme rakentaneet. Elämme aikakautta, jossa ihmisen toiminta on muuttanut läpikotaisesti Maan ekosysteemejä (Lummaa 2014, 265, myös Pantsar & Keronen 2019, 55).

Riistämme ja hyväksikäytämme Maan resursseja ja muita lajeja, minkä seurauksena ilmastonmuutos ja lajikato etenevät kiihtyvällä tahdilla. Tästä näkökulmasta katsottuna myös esittelemäni teokset kannustavat katsojaa oivaltamaan ihmisen ja muun elollisen välisen rikotun yhteyden.

Toinen näkökulma on positiivisempi, sillä teosten voidaan myös tulkita kuvaavan ”ei-ihmiskeskeistä” aikaa, jolloin elämme empaattisemmassa maailmassa. Ihminen ymmärtää jokaista elollista, jopa sitä ihan pienintä maan matosta, ja tuntee yhteenkuuluvuutta muun elollisen kanssa. Tässä ymmärryksessä maapallon, luonnon ja muiden lajien riistäminen ei olisi mahdollista, sillä ihminen riistäisi samalla omaa lajiaan – mikä toisaalta tapahtuu jo nyt ilmastokriisin keskiössä. Empaattisempi maailma on parempi maailma kaikille.

Parempaa maailmaa haetaan ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa – ja myös tulevaisuudentutkimuksessa, jossa on vahva eetos tuottaa tulevaisuustietoa paremman maailman ja tulevaisuuden tavoittelemiseksi (mm. Niiniluoto 2013, 27). Se, kuvaako näiden käsittelemieni teosten maailmankuva tulevaisuutta vai ei, jääköön jokaisen teoksen kokijan itse tulkittavaksi. Itse kuitenkin näen, että joko tulevaisuus tai menneisyys, jossa ihmisen vahva ja sittemmin kadottama side luontoon, on vahvasti läsnä.

Mahdollisten, mutta myös erityisesti mahdottomilta tuntuvien, tulevaisuuksien kuvitteleminen on yksi tulevaisuudentutkijan tehtävistä, jolloin hänen roolinsa muistuttaa enemmänkin taiteilijaa. Erilaisten tulevaisuuskuvien rakentaminen vaatii luovaa mielikuvitusta. (Edward Cornish 1969, lainattu Niiniluoto 2013, 25)

Taiteilijalla taas on ammattitaitoa, luovuutta ja keinoja kuvitella maailmoja tai tulevaisuuksia konkreettisiksi taideobjekteiksi tai koettaviksi esityksiksi, joiden avulla katsoja tai kokija pääsee oivaltamaan jotain uutta: rakentamaan omia tulkintojaan esimerkiksi empaattisemmasta, paremmasta maailmasta.

Mitä muita vastaavia teoksia olet kohdannut ja kokenut? Laita vinkkisi keskustelukenttään tai ota yhteyttä!

Katariina Kantola

Katariina Kantola, kuva: Onni Ojala
Kiitos Forum Box -gallerialle kuvauslokaatiosta!

Kirjoittaja on museoissa ja gallerioissa viihtyvä taiteenharrastaja, entinen taidehistorian opiskelija, alati oppiva tulevaisuusajattelija sekä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäsen. Mediatutkimuksesta valmistunut FM, joka työskentelee markkinointiviestintäpäällikkönä media-alalla.
Instagram: @tulevaisuudet_taiteessa
Twitter: @katariinak
LinkedIn: KatariinaKantola

Lähteet:

Lummaa, Karoliina & Lea Rojola (toim.) (2014): Posthumanismi. Eetos-julkaisuja 15. Ladattavissa: https://turuntaidemuseo.fi/nayttelyt/hertta-kiiski

Helsingin Taidehalli, Aistit -näyttely (2021): https://taidehalli.fi/events/a-i-s-t-i-t-coming-to-our-senses/

Helsinki biennaali (2021): https://helsinkibiennaali.fi/sama-meri/

Kiasma, Sääennuste tulevaisuudelle (2019): https://kiasma.fi/nayttelyt/saaennuste-tulevaisuudelle/

Katariina Kantola (2020): Tulevaisuudet taiteessa: Taitelijakaksikko nabbterrin teoksessa ihmisen ja muiden lajien yhteinen tulevaisuus vaatii muutoksia ihmiseltä. https://tulevaisuusblogi.fi/tulevaisuudet-taiteessa-taitelijakaksikko-nabbteerin-teoksessa-ihmisen-ja-muiden-lajien-yhteinen-tulevaisuus-vaatii-muutoksia-ihmiselta/

Liina Aalto-Setälä, Olen maa johon tahdot (2021): https://bgalleria.net/post/666296391811874816/liina-aalto-set%C3%A4l%C3%A4-olen-maa-johon-tahdot

Tagged : / / / /