Kuva (kolmen tanssijan profiilit spottivalojen taustaa vasten) : Jan Brzeziński Pixabaystä
Teknologia herättää taiteessa usein pelkoa. Sitä tarkastellaan helposti irrallisena ja ei-inhimillisenä elementtinä, jopa kulttuuria uhkaavana tekijänä. Kehollisessa taiteessa vastakkainasettelu korostuu, mutta juuri taide voi muuttaa teknologian uhkasta koettavaksi, eettisesti perustelluksi ja ymmärrettäväksi.
Tein hiljattain lukiodiplomitutkielman aiheesta Teknologia ammattikoreografin työparina, mikä haastoi omia ennakkoluulojani teknologian roolista taiteessa. Tutkielma perustuu haastatteluun koreografi ja mediataiteilija Iina Taijonlahden kanssa. Taijonlahti työskentelee muun muassa koneoppimisen, sensoreiden ja erilaisten digitaalisesti tuotettujen visuaalisten elementtien parissa.
Taijonlahti on yksi Ekho Kollektiivin perustajajäsenistä. Kollektiivi on suunnittelijoista ja teknologian ammattilaisista koostuva ryhmä, joka on erikoistunut immersiivisiin eli upottaviin taidekokemuksiin tieteen sekä teknologian rajapinnassa.
Teknologia on koreografin työpari
Lukiolaisena näen teknologian arjessa minua helpottavana työkaluna. Puhelimen avulla voin hakea tietoa lähes mistä tahansa ja liikkua fyysisesti nopeammin esimerkiksi hissillä kuin portaita pitkin. Tästä näkökulmasta voisi olettaa, että teknologia toisi helpotusta myös taiteilijan työhön. Todellisuus tanssitaiteen kentällä on kuitenkin toinen.
Taijonlahdelle teknologia ei ole väline vaan osa ajattelua ja maailmankuvaa – se on tasavertainen toimija. Teknologia muokkaa sitä, miten taidetta tehdään, koetaan ja ymmärretään. Laajamittaisissa projekteissa teknologian käyttö perustuu ennen kaikkea monialaiseen yhteistyöhön ja jaettuun asiantuntijuuteen. Ekho Kollektiivi on tästä hyvä esimerkki: useamman alan osaaminen mahdollistaa taideprojektit, joita yksittäinen tekijä ei voisi toteuttaa yksin.
Laajentamalla omia näkökulmia ja ideoita oman osaamisalueen ulkopuolelle voi syntyä jotain täysin uutta ja yleisöä puhuttelevaa. Koreografin työ on siirtynyt perinteiseltä näyttämöltä myös kohti poikkitaiteellisia ja immersiivisiä ympäristöjä. Teknologia avaa Taijonlahdelle mahdollisuuksia tutkia esimerkiksi vuorovaikutusta, liikkeentunnistusta ja aineetonta niin sanottua tilan koreografiaa.
Ennen kuin taiteilijan teknologian käyttöä arvostelee, onkin syytä pysähtyä pohtimaan motiiveja. Teknologian käyttö ei itsessään tee teoksen työstämisestä helpompaa, katsojalle näyttävämpää tai parempaa. Sen merkitys rakentuu vasta suhteessa taiteilijan tavoitteisiin.
Taiteilijan vastuu tulevaisuuden rakentajana
Teknologian etenkin näkyvä hyödyntäminen taiteessa tuo mukanaan vastuuta. Taiteen ja kulttuurin aktiivinen yleisö on usein hyvin tietoinen kokemuksistaan ja valmiina antamaan myös kritiikkiä. Kun taiteeseen sisällytetään näkyviä teknologisia elementtejä, taiteilijan on todennäköisesti osattava perustella valintojaan. Osa yleisöstä nimittäin näkee teknologian ja taiteen välillä yhä suuren kontrastin.
Dystooppiset pelot ja utopiat vaikuttavat keskusteluun ja etäännyttävät taidetta ja tiedettä toisistaan. Taijonlahti pyrkii rikkomaan tätä vastakkainasettelua ja luomaan tilaa uteliaisuudelle. Hänen työskentelyssään teknologia ei näyttäydy uhkana, vaan mahdollisuutena tarkastella maailmaa uudesta näkökulmasta.
Toimintatapojen perustelemisen lisäksi tanssitaiteilijalta odotetaan usein myös tietynlaisen inhimillisyyden säilyttämistä. Tämä tuntuu ristiriitaiselta, sillä taidetta tehdään nimenomaan meille ihmisille. Enää ei kuitenkaan pitäisi keskittyä taiteen rajoittamiseen, sillä ympärillämme on jo valmiiksi runsaasti normeja, jotka koskevat esimerkiksi käyttäytymistä, pukeutumista, työntekoa ja ihmissuhteita.
Näen taiteen keinona horjuttaa ja purkaa näitä yhteiskunnallisia raameja. Ihminen on aina pyrkinyt kehittämään uutta, eikä teknologian lisääntyminen taiteessa poikkea aikaisemmista suurista kehitysaskelista. Teknologia on osa ihmisen historiaa ja kehitystä, ei siitä irrallinen ilmiö.
Taiteilijoiden merkitystä tulevaisuuden rakentajina pitäisi korostaa enemmän. Koreografit, jotka hyödyntävät teknologiaa, ovat mukana määrittämässä tulevaisuuden taiteellisia ja yhteiskunnallisia suuntia. Vaikka tanssilla pyritään usein vaikuttamaan ihmisiin, taiteilijoita ei mediassa useinkaan nähdä merkittävinä tulevaisuuden rakentajina, vaan lähinnä viihteen tuottajina.
Tämä on mielestäni yleinen harha. Uusien teknologisten menetelmien esittely ja niiden tuominen helpommin lähestyttäviksi taiteilijoiden toimesta lisäävät yleisön tietoisuutta nykyteknologiasta ja siitä, mitä tulevaisuudella on meille tarjota.
Ihmisen kehittämä jatke
Ennen Taijonlahden haastattelua perehdyin myös muihin teknologian parissa työskenteleviin tanssitaiteilijoihin. Maaike Bleekerin (2017) kokoamassa kirjassa Transmission in Motion: The Technologizing of Dance esitellään projekteja, joissa teknologiaa käytetään liikkeen ymmärtämiseen, jakamiseen ja kehittämiseen. Näissä projekteissa teknologia ei toimi työn helpottajana, vaan ajattelun ja tutkimisen välineenä.
Helsingin Sanomien artikkelissa Upottavaa taidetta (2024) toimittaja Timo-Erkki Heino taas haastattelee immersiivisen taiteen parissa työskentelevää taiteilijaa Takashi Kudoa. Kudo korostaa, ettei keskiössä ole käytetty teknologia, vaan se, miten ihmisten ajattelutapaa voidaan muuttaa. Hänen lähestymistapansa eroaa Taijonlahden ajatuksesta teknologiasta työparina, sillä Kudo näkee digitaalisuuden ensisijaisesti välineenä. Yhteistä molemmille on kuitenkin pyrkimys vaikuttaa ihmisen kokemukseen ja havaintoon.
Sekä Taijonlahden että Kudon ajattelu nostaa esiin kysymyksen suhteestamme teknologiaan. Teknologia koetaan usein etäisenä ja jopa pelottavana, vaikka se on täysin ihmisen luomus. Emme voi vaikuttaa kehoon, johon synnymme, tai moniin muihin elämämme lähtökohtiin, mutta teknologia on ensimmäinen ihmisen kehittämä “oma jatke”, jota voimme tietoisesti muokata, ohjata ja kehittää. Taiteessa tämä jatke tarjoaa mahdollisuuden tarkastella sekä ihmisyyttä että tulevaisuutta uudesta näkökulmasta.
Kirjoittaja: Aada Elo
Aada Elo on Sibelius-lukiosta valmistuva tanssija. Hän on kiinnostunut erityisesti taiteen ja kulttuurin tulevaisuudesta sekä siitä, miten niiden avulla voidaan parantaa maailmaa.
Lähteet:
Elo, A. (2025). Teknologia ammattikoreografin työparina. Julkaisematon lukiodiplomitutkielma. Jätetty 4.12.2025. Sibelius-lukio.
Bleeker, M. (toim.) (2016). Transmission in Motion: The Technologizing of Dance. Routledge.
Heino, T.-E. (19. heinäkuuta, 2024). Upottavaa taidetta. Helsingin Sanomat. Haettu 13.12.2025. https://www.hs.fi/taide/art-2000010529027.html