Huoli ihmisen ajattelemattomuudesta

Juutalais-saksalainen filosofi Hannah Arendt katsoi 1950-luvulla, omasta nykyisyydestään, eteenpäin tulevaisuuteen ja näki dystopian. Hän kertoo siitä teoksessaan Vita Activa (2002, Alkuperäisteos The Human Condition, 1958.)

Yhtenä lähtökohtana Arendtin tulevaisuuspohdinnoille oli edellisenä vuonna 1957 avaruuteen laukaistu ensimmäinen ihmisen tekemä satelliitti. Hän kertoo, että kun ihmiset näkivät taivaalle katsoessaan omien kättensä aikaansaannoksen, oli heidän ensireaktionsa helpotus. Tapaus nähtiin ”ensiaskeleena kohti ihmisen vapautumista maan kahleista”.

Yllättävä toteamus oli toisinto lauseesta, joka on kaiverrettu erään merkittävän venäläisen tiedemiehen hautamuistomerkkiin 1930-luvulla. Tämä lause sai Arendtin huolestumaan. ”Uuden ajan vapautuminen ja maallistuminen alkoivat ihmisten  taivaallisen Isän – eivät välttämättä Jumalan – torjumisella. Pitäisikö niiden päättyä vieläkin kohtalokkaammalla tavalla: kaikkien taivaan alla elävien olentojen Äidin eli Maan hylkäämisellä”, kysyi hän. (Arendt 2002, 9 – 10.)

Siitä alkoi Arendtin tutkimusmatka, jonka tarkoituksena on arvioida uudelleen ihmisenä olemisen ehtoja. Heti lähtiäisiksi hän toteaa, että kysymys on selvästikin ajattelusta, tai oikeastaan ajattelemattomuudesta, huolettomasta piittaamattomuudesta ja toivottomasta hämmennyksestä. Tutkimuksen keskeinen teema on ”mitä teemme”. (Arendt 2002, 13.)

Arendt rakentaa tutkimuksessaan erään tulevaisuusskenaarion siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset innolla keksivät ja innovoivat, rakentavat, valmistavat ja tekevät uusia tuotteita ja välineitä eivätkä missään vaiheessa pysähdy ajattelemaan, mitä he oikeastaan ovat tekemässä. Minun ei tässä ole tarpeen kuvailla hänen skenaariotaan tarkemmin, me nimittäin tunnemme sen kaikki, sillä me elämme siinä nyt.

Eräs peruste sille, että pidän Vita Activaa tulevaisuuden tutkimuksena on myös se, että Arendt oli hyvin huolissaan ihmisen ja planeettamme tulevaisuudesta ja siksi halusi tutkia, mitä oikeastaan olemme tekemässä. Hän eli aikana, jolloin atomipommi keksittiin ja ensimmäinen sellainen rakennettiin, ja seurasi asiaa läheltä. Hän oli hyvin aktiivinen sekä tiedemaailmassa että kansalaisena yhteiskunnassa ja joutui pakenemaan kotimaastaan Saksasta 1930-luvulla. Hänellä oli todella syytä olla huolissaan ja hän yritti omalta osaltaan pitää huolta tulevaisuudesta.  

Tulevaisuuden tutkimus on huolenpidon tiedettä. Huolenpito puolestaan on yksi ihmisen kolmesta aikaan liittyvistä kyvyistä ja niistä se, joka koskee tulevaisuutta. Kaksi muuta ovat muisti, joka koskee menneisyyttä ja ymmärrys, joka koskee nykyhetkeä. Tämän oivalsi jo Cicero aikanaan Roomassa. (Niiniluoto 2018, 7.)

Ihminen on jäämässä loukkuun itse tekemäänsä maailmaan

Maa on ihmisenä olemisen ehtojen kulmakivi, mutta ihminen on kehittämiensä teknologioiden avulla tekemässä sellaisia tuotteita, jopa keinotekoista elämää, joka väistämättä erottaa hänet maasta ja luonnosta. Ihminen jää loukkuun keinotekoiseen maailmaansa, elämä itse on sen ulkopuolella. Ihminen pakenee ihmisenä olemisen ehtoja ja yrittää silti pidentää omaa ikäänsä paljon yli sadan vuoden. Tutkijat ovat luvanneet, että uusi tulevaisuuden ihminen saadaan aikaan sadan vuoden kuluessa. Näin arvioi Arendt tilanteen omassa nykyisyydessään vuonna 1958. (Arendt 2002, 10.) 

Siitä on jo yli kuusikymmentä vuotta. Mitä sellaista, joka pani alulle tämän kohtalokkaan kehityskulun, siihen mennessä sitten oli tapahtunut? 

Tärkeysjärjestys ihmisenä olemisen ehdoissa oli vaihtunut 

Ajattelu, kontemplaation merkityksessä, oli menettänyt asemansa tärkeimpänä aktiiviselle tekemiselle ja toiminnalle ihmisenä olemisen ehdoissa. Ajattelulla Arendt ei tässä tarkoita filosofiaa eikä ajattelua tieteessä ylipäätään. Hänen käsitteensä Vita Contemplativa tarkoittaa samaa kuin Heideggerin käsite silleenjättäminen (Gelassenheit), joka on mietiskelevää ajattelua vastakohtana laskevalle ajattelulle  (das rechende Denken) (Heidegger 1991).  Silleenjättäminen muistuttaa zen-harjoitusta, jossa maailma ajattelee minussa ja kohtaa minut (Kupiainen, teoksessa Martin Heidegger 1991, 110).

Kontemplatiivisen ajattelun, silleenjättämisen, hylkäämisellä toisarvoiseen asemaan ihmisenä olemisen ehtona tulee olemaan järisyttäviä seurauksia tulevaisuudessa, ennakoi Arendt. Modernin kokeellisen luonnontieteen kehitys olikin jo alkanut vauhdilla, ja siinä tarvittiin paljon uusia, tarkkoja mittavälineitä ja laitteita. Niitä ryhdyttiin innolla kehittelemään ja tekemään. Samalla tietenkin tekniikan ja teknologian kehittäminen sai alkunsa. Nykyisin tiedämme, että se jatkuu eksponenttaalisena. 

Missä ovat teknologian juuret?

Mutta meidän on pidettävä mielessämme, että tämä kehitys ei siis alkanut halusta soveltaa tieteen tuloksia käytäntöön ihmisten elämän helpottamiseksi ja olojen parantamiseksi, niinkuin on totuttu ajattelemaan. ”Historiallinen tosiasia on, että nykyaikaisen teknologian juuret ovat yleensä epäkäytännöllisessä hyödyttömän tiedon etsinnässä”, huomauttaa Arendt (2002, 293).

Varmaan oli hänellä näin sanoessaan mielessä esimerkiksi atomipommin keksiminen, jota hän oli päässyt sivusta seuraamaan. Se, mitä tämä ”hyödyttömän tiedon” vimmainen etsintä merkitsi ja merkitsee ihmisen ja luonnon kannalta, on alkanut hiljalleen valjeta nykyihmiselle. Atomipommin osalta saatiin esimakua asiasta jo elokuussa 1945 Hiroshimassa ja Nagasakissa.

Tekniikan olemus on ”Ge-stell”, sanoo Heidegger ja tarkoittaa sitä, että teknologisesti valmistettaessa luonto on ihmisen tekemisen resurssi, josta otetaan säälimättä irti kaikki, mitä tekemiseen tarvitaan ja mikä ihmistä kiinnostaa (Heidegger 1985, 23 – 26). Ajattelemattomassa teknologisessa tuottamisessa olemme jo käyttäneet monet uusiutumattomat luonnonvarat miltei viimeistä pisaraa myöten, köyhdyttäneet luonnon monimuotoisuutta ja saastuttaneet suurelta osin meret ja muut vesistöt sekä ilman, jota hengitämme. Olemme jäämässä loukkuun keinotekoiseen maailmaamme ajattelemattomalla toiminnallamme tänne kutsumiemme tappavien virusten kanssa.

Von Wright sanoo, että tieteellisessä kokeessa ilmenevä rationaalisuus on sukua homo faberin järkevyydelle, joka kukoisti keskiajan käsityötaidossa, ja että ”… käsityö on epäilemättä eräs lähtökohta sille läheiselle liitolle, jonka uusi tiede solmi luontoa kohtaan manipulatiivisen asenteen kanssa” ( von Wright 1987, 49). Varmaan näin onkin, mutta käsin tekemisellä ja teknologisella tekemisellä on myös ratkaisevia eroja. Eräs niistä on se, että käsityö on heideggerilaisittain olemisen sallivaa eli materiaalia hoivaavaa ja säästävää (Heidegger 1985, 154).

Käsin tekeminen eli käsityö ja teknologia eivät ole samalla jatkumolla eikä niillä ole oikeastaan mitään muuta yhteistä keskenään kuin se, että molemmat ovat arendtilaisittain valmistamista, ja heideggerilaisittain jonkun sellaisen esiintuomista, joka ei itsestään voi tulla esiin. Siksi niiden esiintuomisesta on vastuussa tekijä eli ihminen. (Heidegger 1985, 16 – 17.)

Taustalla kuulen Pentti Malaskan äänen

Blind evolution
in a never-ending present without a future
made us into creatures different from all others,
capable of learning.

We conquered the planet,
turned it into our lebensraum,
which made us different from all others.

Will we continue blind,
in a never-ending present,
or will we take responsibility for the future of the planet
together with others?

There lies the conflict of becoming a human.

Pentti Malaska

(Laura Pouru,Markku Wilenius, Karin Holstius, Sirkka Heinonen, toim..  Pentti Malaska A Visionary and Forerunner. 2018, 209.)

Kun nykyhetki oli päättymätön,
eikä tulevaisuutta ollut.

Evoluutio muutti meitä
sattumoisin,
opimme oppivaisiksi olennoiksi 
toisin
kuin kukaan muu.

Taidoillamme turmelimme planeettaamme
tehdessämme sen omaksemme
toisin kuin tekivät muut.

Yhäkö jatkamme sattumoisin
nykyhetkessä vailla tulevaisuutta?

Joko otamme vastuun tekemistämme
planeetallamme
mukanamme 
myös muut?

(Suomenkielinen tulkinta, Seija Kojonkoski-Rännäli)

Seija Kojonkoski-Rännäli

Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.

Lähteet

Arendt, H. 2002. Vita Activa. Ihmisenä olemisen ehdot.(Englanninkielinen alkuteosThe Human Condition. 1958)

Heidegger, M. 1991. Silleen jättäminen (Gelassenheit).

Heidegger, M. 1985. Vorträge und Aufsätze.

Kupiainen, R. 1991. Silleen jättäminen ja zen. Teoksessa Martin Heidegger, Silleen jättäminen (Gelassenheit), 101 – 113.

Pouru, L., Wilenius, M., Holstius, K., Heinonen, S. (toim.),  2018, Pentti Malaska.  A Visionary and Forerunner. 

Niiniluoto, I. 2018. Onko tietoa tulevaisuudesta? Futura 3/2018, 6 – 11.

von Wright, G. H. 1987. Tiede ja ihmisjärki. Suunnistusyritys.

Tagged : dystopia / filosofia / hannah arendt / käsityö / teknologia