Avainsana: tutkimus

Matka tulevaisuuden tutkimisen maailmaan – metodina Delfoi

by toimitusTutkimus

Kirjoittaja: Markku Kinnunen

Blogikirjoituksessa kerrotaan matkasta tulevaisuuden tutkimukseen kehitetyn dialogisen Delfoi-metodin äärelle ja tutkimustavan oppimisen eri vaiheista.

Muistelen kuulleeni ensimmäisen kerran Delfoin temppelistä antiikin Kreikasta kertovan tarinan 1990-luvulla. Kertomuksen mukaan antiikin Kreikassa oli Apollon-jumalalle nimitetty temppeli, jossa Delfoin oraakkelit lausuivat ennusteita tulevaisuudesta. Vuosikymmen myöhemmin tajuntaani iskostui tieto, että Delfoin temppelin portilla lukivat sanat “Tunne itsesi” (Know Thyself, Γνῶθι σεαυτόν) (Plutarch 1936). Yksinkertainen lausahdus on varsin syvällinen, jonka olemus on avautunut elämän myötä kerros kerrokselta.

Martin Buberin (1995) filosofian katsannosta käsin kahden ihmisen kohdatessa paikalla on kuusi hahmoa: se mitä A ajattelee itsestään ja mitä B ajattelee hänestä, mitä B ajattelee itsestään ja mitä A ajattelee hänestä, sekä mitä he molemmat todella ovat.

Otaksun tämän pohjalta, että mitä paremmin henkilöt oppivat tuntemaan itsensä, sitä enemmän ja taitavammin he ovat oppineet käymään dialogia toistensa kanssa. Kun he ovat lopulta oppineet tuntemaan itsensä, he ovat samalla oppineet tuntemaan toisensa. Tuolloin perimmäiset tosi-itset paljastuvat itselleen ja toisilleen, huomaten olevansa mahdollisesti pohjimmiltaan samankaltaista alkuperää. Mitä useampia toimijoita on mukana vuorovaikutuksessa, sitä haastavampaa ja monipuolisempaa sekä opettavaisempaa käytävä dialogi on.

Uskoakseni asiat sujuvat harvemmin edellä kuvatun ideaalin mukaisesti, joten erilaiset ennakkoluulot ja -oletukset sekä toisistaan eroavat esitietämyksen asteet voivat rajoittaa kykyä tunnistaa keskusteltavaan ilmiöön liittyvien argumenttien todellista vahvuutta tai heikkoutta. Tästä lähtökohdasta olen eri syistä päätynyt siihen päätelmään, että hyvä (tutkimuksellisen) dialogin lähtökohta olisi se, etteivät keskusteluun osallistuvat tiedä kuka puhuu, jolloin huomio voidaan kiinnittää täysin argumenttien kestävyyteen tai näkökulmien monipuolisuuteen, riippumatta sen esille tuovan toimijan taustoista. Tällöin keskustelua käyvien anonymiteetti on olennainen seikka. Tämän havaitsin toteutuvan oivallisesti Delfoi-metodissa.

Tein sosiaalitieteiden sosiologian ja sosiaalipedagogiikan yhdistävän oppiainesuuntauksen Hyvinvointi yhteiskunnassa kandidaatin tutkielmana kirjallisuuskatsauksen nimeltään Tasapainoisen ja kestävän luontosuhteen tarina – Ekologisen kulttuurin tarinavarannon rakentuminen, joka päättyi enteellisesti virkkeeseen: “Olisi myös kiinnostavaa haastatella tulevaisuudentutkijoita koskien sitä, millaista muutosta yhteiskunnallisissa rakenteissa ja tarinoissa tapahtuu, minkälainen muutos on riittävää välttämättömien ehtojen täyttymisen kannalta ja miten muutos käytännössä toteutuu.”

(Kuvan on luonut blogitekstin kirjoittaja Chat GPT 5-mallilla)

Vuoden 2023 syksyllä aloin työstää graduideaani systeemisestä ja transformatiivisesta pedagogiikasta, jonka pyrkimyksenä oli selvittää, kuinka ongelmia aikaan saaneista ajattelun ja oppimisen tavoista voidaan oppia ulos, kohti uudenlaisia oppimisen ja ajattelemisen tapoja. Alustavien kirjallisuuskatsauksien jälkeen huomasin kiinnostuvani teemasta entistä enemmän, mutta en keksinyt sopivaa tutkimusmenetelmää aihepiirin tutkimiseen. Graduni ohjaaja antoi vinkin Delfoi-metodista, joka kuulosti heti kiinnostavalta, kun kytkin sen esitietämykseni pohjalta välittömästi antiikin Kreikkaan ja Delfoin oraakkeliin. Luettuani enemmän aiheesta ymmärsin, että kyseessä oli tutkimusmetodi, joka antoi mahdollisuuden oppia tutkittavasta ilmiöstä asiantuntijoiden kanssa yhdessä dialogisesti, ilman erilaisten sosiaalisten statuksien aikaansaamaa vinoumaa. Menetelmä vaikutti sopivan tutkittavaan asiaan hyvin.

Aloitin menetelmän opiskelun vuosien 2023–2024 vaihteessa osallistumalla Delfoi-lähityöpajaan Mikkelin keskustan tuntumassa olevan Otavan opiston toimipisteessä. Koin tulleeni kohdatuksi heti lämpimällä, arvostavalla ja kunnioittavalla tavalla, joka huokui ihmisissä ja ilmapiirissä. Kohtaamisten tausta-asennoitumisen voi sanoittaa Emmanuel Levinasia lainaten seuraavasti: ”olen vastuussa toisesta, heti kun hän katsoo minua ilman, että edes tietoisesti otan vastuuta hänestä” (Levinas 1996, s. 78, ref. Tuohimaa 2001, 37).

Kevään 2024 aikana tutustuin lisää verkossa toteutetuissa Delfoi-etäpajoissa saamiini kirjallisuusvinkkeihin ja opettelin eDelphi-ohjelmiston käyttöä ohjevideoiden pohjalta. Työpajoissa kukin metodia opiskeleva henkilö esitteli hankkeensa, tutkimuksensa tai opinnäytteensä idean ja kertoi missä vaiheessa hän oli menossa sekä tavoitteistaan ja aikatauluistaan. Sitten menetelmää ohjaavat ja opettavat henkilöt kertoivat erilaisista näkökulmista, mitä kannattaa ottaa huomioon ja vertaisoppijat antoivat myös palautetta ja kertoivat omista havainnoistaan ja ideoistaan.

Erilaisten tulokulmien kuuleminen oli ajattelua rikastuttavaa. Joskus se toi myös omat haasteensa, koska ne olivat toisinaan keskenään ristiriitaisia eri ihmisten tai työpajakertojen välillä. Tämä syvensi ymmärrystä metodiinkin keskeisesti liittyvistä aspektien monimielisyyksien (dissensus) ja samanmielisyyksien (konsensus) merkityksestä. Tutkimusasetelmassa voidaan tehdä valintoja näkökulmien moneuden tavoittelusta tai pyrkiä löytämään yhteistä näkemystä. Mikä on päämääränä järkevää ja tarkoituksenmukaista, riippuu tutkittavasta asiasta ja tutkimuksen asianosaisista. Tutkijan tehtävänä on tehdä tutkimusvalinnat itsenäisesti ja löytää tutkimuksen tuottamasta aineistosta punainen lanka.

Metodin ohjaajat olivat oppijan oppimisprosessia kunnioittavia ja antoivat tilaa tehdä omia tutkimusvalintoja ja -ratkaisuja omalla tahdillaan. Jokaisessa Delfoi-pajassa oli eri vaiheessa olevia tutkimuksia, niin alkavia kuin käynnissä olevia sekä koonti- tai esittelyvaiheessa.
Tutkimusaiheeni ja -ideani systeemisestä ja transformatiivisesta pedagogiikasta oli koko Delfoi-yhteisöä itseisarvoisesti kiinnostava, joka antoi uskoa ja luottamusta siihen, että tutkimus on tekemisen arvoinen.

Kevään 2024 aikana alkoi kerran kuukaudessa pidettyjen työpajojen pohjalta jäsentyä, että tutkimus kannatti tehdä kolmiosaisesti: ensin toteutettiin kesällä 2024 aihetta taustoittava ja pohjustava esihaastattelu 4 aiheen asiantuntijan kesken, jonka pohjalta määriteltiin olennaisimmat käsitteet ja muodostettiin keväällä 2025 ensimmäisen Delfoi-kierroksen teesit eDelphi-verkkoympäristöön 32 oppimisen ja opettamisen alan asiantuntijan keskusteltaviksi. Väitteiden virittämän keskustelun pohjalta muotoiltiin toisen kierroksen teesit.

Kysyin ennakoivasti sekä teemahaastattelun että Delfoi-kierrosten tutkimustiedotteissa ja -selosteissa lupaa aineiston jatkohyödyntämiseen. Tutkimuksen valmistumisen jälkeen Delfoi-yhteisöstä tuli kokeneilta tutkijoilta palautetta, että onnistuin tekemään laadukkaan tutkimusaineiston, jonka pohjalta voi työstää Pro gradun lisäksi useammankin tutkimusartikkelin. Pro gradu -tutkielman lopulliseksi nimeksi muodostui kesällä 2025 Systeeminen ja transformatiivinen pedagogiikka: Koulun työyhteisö vuonna 2035.

Aika näyttää, mihin kaikkeen tämä tutkimus ja Delfoi-polulle lähteminen johtaa. Olen kohdannut Delfoi-yhteisön kautta useammankin viisaan, kohtaamistaitoisen ja ihmisläheisen esikuvan, joilta voin oppia omassa kasvussani tulevaisuusorientoituneeksi ihmiseksi. Suosittelen menetelmään tutustumista lämpimästi.

(Kuvan on luonut blogitekstin kirjoittaja Chat GPT 5-mallilla)

”Älä käänny pois mahdollisista tulevaisuuksista ennen kuin olet varma, ettei sinulla ole niistä mitään opittavaa.”

-Richard Bach, Illuusio: vastahakoisen messiaan seikkailuja

Lähdeluettelo:

Buber, Martin. & Jukka Pietilä. 1995. Minä ja Sinä (2. p.). Porvoo. WSOY

Tuohimaa, Marika. 2001. Emmanuel Levinas ja vastuu Toisesta. niin & näin 3/2002. 35–39.

Plutarch. 1936. Moralia, Volume V: Isis and Osiris. The E at Delphi. The Oracles at Delphi No Longer Given in Verse (F. C. Babbitt, Trans.). Loeb Classical Library 306. Harvard University Press. Haettu osoitteesta https://penelope.uchicago.edu/misctracts/plutarche.html

Kirjoittajasta: Markku Kinnunen on yhteiskuntatieteiden maisteri, joka on valmistunut Hyvinvointi yhteiskunnassa -oppiainesuuntauksesta (UEF 2025), joka on sosiologian ja sosiaalipedagogiikan toisiaan täydentävä yhdistelmä. Aiemmalta koulutukseltaan hän on tradenomi (Haaga-Helia 2010).

Tällä hetkellä hän on kiinnostunut, kuinka nykyisten ja tulevien sukupolvien (ja toislajisten olentojen) todennäköisyyttä kokea onnellista elämää voidaan kohentaa, riippumatta syntymäolosuhteista. Hän pyrkii ymmärtämään aiheeseen kytkeytyviä ilmiöitä systeemisen ja transformatiivisen oppimisen ja ajattelun parista.

Tagged : / /

Tulevaisuus on filosofiaa! Mitkä ovat tulevaisuudentutkimuksen filosofiset peruskysymykset?

by toimitusFilosofia / Tutkimus

Kirjoittajat: Veli Virmajoki ja Sirkka Heinonen

Kuva: Kanadalaisen Gayle Hermickin tieteen läpimurtojen historiaa kuvaava nauhamainen teräsveistos CERN:issä Sveitsissä. Kuva: Sirkka Heinonen.

Tulevaisuudentutkimukseen liittyy iso kimppu filosofisia kysymyksiä. Tässä kirjoituksessa käsittelemme osaa niistä. Selvyyden vuoksi olemme valinneet kuusi filosofian osa-aluetta, joista jokaisesta tuomme esiin kysymyksiä, jotka tulevaisuudentutkimuksessa on otettava huomioon tai jotka määrittävät tutkimusta alalla.

Esitämme jokaisesta filosofian osa-alueesta kolme kysymystä. Kunkin osa-alueen kohdalla yksi näistä koskee tulevaisuudentutkimusta alana (kuinka ajattelemme ja tutkimme tulevaisuutta) ja kaksi koskee tulevaisuutta itseään (mitä ajattelemme tulevaisuudesta). Toisin sanoen yksi kysymys koskee meitä tutkijoina ja kaksi muuta kysymystä pureutuu oletuksiin sekä ajatuksiin tulevaisuudesta itsestään.

1. Tieteenfilosofia

Tieteenfilosofia tutkii sitä, miten eri alat tuottavat tietoa systemaattisesti.

Tulevaisuudentutkimus alana:

1. Miten tulevaisuutta koskevat väitteet, joita tulevaisuudentutkimus tuottaa, voidaan oikeuttaa?

Toisin kuin tieteissä, emme voi tehdä varsinaisesti kokeita tulevaisuudesta tai ajatella, että systematisoimme havaintoja jostakin käsillä olevasta ilmiöstä. Meidän on tehtävä erilaisia päätelmiä koskien mahdollisia tulevaisuuksia, ja nämä päättelyt voivat nojata moniin eri asioihin kuten Delfoi-menetelmään tai trendiekstrapolointiin. Miten nämä päättelyt etenevät ja miten voidaan erottaa toisistaan hyvät ja huonot päätelmät tai löytää virheitä?

Tieteen tulevaisuus:

2. Voimmeko lainkaan tutkia tieteen tulevaisuutta, varsinkaan silloin, kun olemme kiinnostuneet radikaalien muutosten mahdollisuudesta?

Ongelma on siinä, että erilaisen tieteen ajattelu olisi jo tuon tieteen tekemistä: Jos sanomme, että todellisuus voitaisiin kenties käsittää niin tai näin, meidän on jo kerrottava, mitä tuo tiede sanoisi. Kuuluisan esimerkin mukaan pyörän kuvittelu vaatii kuvauksen pyörästä. Tällöin pyörä on kuitenkin tullut jo keksityksi tuon kuvittelun avulla.

3. Tuottaako tulevaisuuden tiede ymmärrystä vai pelkkää ennustustehoa?

Mikäli tekoäly pystyy datan perusteella tarkasti ennustamaan ja systematisoimaan tietoa, mutta sen toimintamekanismit jäävät meille käsittämättömiksi, voimmeko enää ajatella tiedettä ymmärtämiseen tähtäävänä toimintana? Usein ajatellaan, että tiede paitsi toimii, myös antaa ymmärrystä, mikä on keskeinen osa sen arvoa. (Ks. esim. de Regt 2017.) Ymmärryksellä ja kyvyllä toimia on myös syvä yhteys (Woodward 2003), joka voidaan menettää tällaisessa tulevaisuusskenaariossa, jossa tieteelliset tulokset ovat meille – ainakin tietyiltä osin – käsittämättömiä.

2. Tekniikan filosofia

Tekniikan filosofia tutkii sitä, mitä eettisiä ja moraalisia näkökohtia nousee esiin teknologiaa suunniteltaessa, käytettäessä ja kehitettäessä sekä ihmisen suhdetta teknologiaan. Kyseessä on varsin nuori filosofian erityisala, vaikka jo antiikissa esimerkiksi Aristoteles ja Seneca pohtivat aihetta.1

Tulevaisuudentutkimus alana:

1. Miten tekniikan muutokset vaikuttavat tulevaisuudentutkimuksen tekemiseen?

Tekniikan rooli yhteiskunnan muovaajana on tulevaisuudentutkimuksessa ollut aina yhtenä erityisen kiinnostuksen kohteena. Tekniikan muutos on kuitenkin vaikuttanut myös siihen, miten tulevaisuuksia tutkitaan. Big datan ja tekoälyn myötä tulevaisuusprosesseissa hyödynnetään tekniikkaa aiempaa enemmän, eikä pelkästään toimintaympäristön muutoksen ennakoinnissa vaan myös strategisten valintojen muodossa. Tulevaisuudentutkimukseen on laskeutunut pohdinta siitä, mikä on uusien vahvojen teknologioiden kuten digitalisaation, tekoälyn, robotiikan, kvanttilaskennan, neurotieteiden ja synteettisen biologian rooli, ei vain talouskasvun moottorina, hyvän elämän tuottajana vaan myös uuden geopoliittisen valtarakenteen luojana.

Teknologiset innovaatiot kasvattavat taloutta ja potentiaalisesti hyvän elämän eväitä. Tekniikassa on kuitenkin kyse myös vallasta – vallan tavoittelusta ja vallan käytöstä, joka kytkeytyy talouskasvun logiikkaan ja geopoliittisen valta-aseman luomiseen. Esimerkkinä käynnissä oleva valtataistelu tekoälyn ykkösmaasta osana suurvaltapolitiikkaa Yhdysvaltojen, Kiinan, Intian ja EU:n välillä.

Tekniikan tulevaisuus:

2. Tuleeko tekniikka ylittämään ihmisen kapasiteetit?

Automaatio ja robotiikka ovat jo ylittäneet ihmisen fyysiset suorituskyvyt. Nyt myös tekoäly on päihittänyt ihmisen shakissa. Tekniikan kehityksen luomat eksistentiaaliset riskit liittyvät kiinteästi tekoälyn kehitykseen. Mitä tapahtuu, kun kapea tekoäly (Artificial Narrow Intelligence eli ANI) kehittyy yleiseksi itsenäisesti toimivaksi tekoälyksi (Artificial General Intelligence eli AGI)? (Kuusi & Heinonen 2022). Näin suuri tekniikan muutos murtaa illuusion tekniikan hallittavuudesta. Perimmältään on kyse ihmisen ja tekniikan suhteesta ja sen luonteen muuttumisesta. Palveleeko teknologia ihmistä vai ihminen teknologiaa (Heinonen 2001)? Korvaako teknologia ihmistä vai tapahtuuko ihmisen ja tekoälyn ja teknisten artefaktien fuusioituminen? Toinen keskeinen kysymys tähän ihmisen ja tekniikan väliseen vuorovaikutukseen liittyen on se, pakottaako teknologia meitä valitsemaan valinnanvapauden ja yksityisyyden suojan välillä (Brin 1998). Avoimuus teknologian käytössä voi tehdä meidät haavoittuvaisiksi.

Piirros: Maria Heinonen

3. Miten tekniikan muutos vaikuttaa ihmiskunnan, luonnon ja maapallon tulevaisuuteen? Auttaako tekniikka ihmiskuntaa kukoistamaan, vai ajaako se koko maapallon kohti tuhoa? (Niiniluoto 2021).

Tekniikan vaikutusten arviointi on tulevaisuudentutkimukselle otollinen tehtävä, koska tekniikka on läsnä kaikkialla ja säätelee vahvasti kulttuurin ja yhteiskunnan kehitystä. Tekniikan vaikutusten kausaaliteettien selvittäminen on tärkeää päätöksenteolle, jossa hyödynnetään myönteisten ja kielteisten vaikutusten (ts. mahdollisuuksien ja uhkien) ennakoimista. Tekniikan filosofiassa suhtautuminen tekniikan tulevaisuuspotentiaaliin on usein dikotomista – yltiömäistä tekno-optimismia tai teknistieteellistä kehitystä kritisoivaa teknopessimismiä (ks. esim. von Wright 1986).

3. Yhteiskuntafilosofia

Yhteiskuntafilosofia tutkii yhteiskunnan rakenteita, arvoja ja oikeudenmukaisuuden perusteita sekä ihmisen välisiä suhteita näiden käsitteiden valossa.

Tulevaisuudentutkimus alana:

1. Miten tulevaisuudentutkimusta voidaan tehdä oikeudenmukaisesti – ketkä pääsevät ääneen, kenelle tietoa tuotetaan ja millä perustein?

Tulevaisuudentutkimus on kiistatta tiukasti kytköksissä ympäröivään yhteiskuntaan. Tällöin kysymykset siitä, ketkä tutkimusta tekevät ja kenelle, ovat vielä enemmän relevantteja kuin monella muulla alalla (tutkimuksen ja yhteiskunnan yhteyksistä, ks. Longino 1990).

Tulevaisuuden yhteiskunta:

2. Millainen on oikeudenmukainen yhteiskunta?

Tämä on perustavanlaatuinen kysymys, jota vasten kysymyksiä tulevaisuustiedon päämääristä ja tulevaisuuksien toivottavuudesta on poikkeuksetta peilattava. Oikeudenmukaisuuteen on kuitenkin useita näkökulmia (Sandel 2009).

3. Millaisia uusia yhteiskuntarakenteita voidaan ajatella?

Rakenteet, kuten valtio, jolla ihmisiä hallitaan ja ohjataan, ovat muuttuvia. Voidaankin kysyä, miten millaisia erilaisia rakenteita voisi olla ja miten niihin voitaisiin päätyä. Kuitenkaan kysymys ei ole vain, mikä on mahdollista, vaan mikä olisi oikeudenmukainen rakenne, kuten edellisessä kysymyksessä tuotiin esiin.

4. Mahdollisuuksien filosofia

Mahdollisuuksien eli modaliteettien filosofia tutkii erilaisia mahdollisuuden käsitteitä sekä ´mitä-jos´-kysymysten luonnetta (Prelević & Vaidya 2023).

Tulevaisuudentutkimus alana:

1. Mitä, miten ja miksi eri mahdollisuuden käsitteitä alalla käytetään?

Tulevaisuudentutkimuksessa puhutaan vaihtoehtoisista, todennäköisistä, uskottavista, toivottavista jne. tulevaisuuksista.2 Mitä nämä käsitteet lopulta tarkoittavat? Voidaan myös kysyä, mitkä niistä ovat episteemisiä modaliteetteja (siis mahdollisuuksia siinä rajoissa, mihin tietomme ulottuu) ja mitkä (jos mitkään) ontologisia modaliteetteja (siis mahdollisuuksia, jotka ovat sisältyvät todellisuuteen itseensä). Selkeä esimerkki episteemisestä modaliteetista on tilanne, jossa yritämme arvata, mikä kortti pakasta on seuraava. Kortti on jo valmiina, mutta emme useinkaan voi olla varmoja, mikä se on. Esimerkki ontologisesta modaliteetista on siemen, josta voi kehittyä kasvi. Kasvin mahdollisuus on siemenen modaalinen ominaisuus.

Tulevaisuuden mahdollisuudet:

2. Mitkä mahdollisuudet ovat käsityskykymme rajoissa?

On selvää, ettemme voi, edes parhailla ja laajimmilla menetelmillä ymmärtää kaikkia mahdollisuuksia. On ensisijaisen tärkeää yrittää hahmottaa käsityskykymme rajat tässä asiassa. (Virmajoki 2022.)3 Voimme olla esimerkiksi käsitteidemme rajoittamia (kuten yllä mainitussa tilanteessa, jossa pyörää ei ole vielä keksitty: ilman käsitettä emme voi kuvitella pyöriä) tai sitten historiallisten rakenteiden rajoittamia (kuten silloin, kun tulevaisuuskäsitykset nojaavat rajoitetun ihmisryhmän käyttämiin ajatusrakennelmiin).

3. Miten voidaan vastata ’mitä jos’-kysymyksiin?

Kuvittelemme jonkin muutoksen ja pyrimme kertomaan, mitä siitä seuraisi. Mihin tällainen ajattelu voi perustua? Miten vältämme hallitsemattomat spekulaatiot ja määritämme tämän ajattelun (ks. Woodward 2003.) Millaisia päättelyketjuja meidän tulee muodostaa, ja miltä näyttävät mielekkäät päättelyketjut? Kyseessä on kontrafaktuaaliset päättelyt, joissa päättelyn alkupiste on tosiasioiden vastainen. Tällöin päättelyn täytyy olettaa, että jotkin asiat ovat toisin (alkupiste) ja jotkin säilyvät (ne, jotka kertovat, mitä olisi tapahtunut).

5. Ympäristöfilosofia

Ympäristöfilosofia tutkii ihmisen suhdetta luontoon sekä arvoja, jotka eivät ole ihmisestä riippuvaisia (Schmidtz & Shahar).

Tulevaisuudentutkimus alana:

1. Voimmeko ajatella tulevaisuutta tavoilla, jotka sulkeistavat ihmisen?

Kysymys koskee taas kerran sitä, kuka ja mihin tarkoitukseen tietoa tuotetaan. Uhanalaisen lajin käsitys tulevaisuudesta voi olla – jos se päästäisiin kuulemaan – kovin toinen, kuin jonkin yrityksen strateginen päätöspuu.

Ympäristön tulevaisuus:

2. Onko ympäristö vain resurssi (taloudellinen tai muu) vai onko sillä itseisarvo?

Perinteinen kysymys on ollut, olisiko ympäristöllä arvoa, mikäli ihmistä ei olisi – onko sen arvo riippuvainen ihmisestä ja kyvystä käyttää ympäristöä eri tarkoituksiin? Kyseessä ei tarvitse olla vain taloudellinen tarkoitusperä, vaan voidaan puhua myös vaikka esteettisistä kokemuksista luonnossa.

3. Jos pystymme radikaalisti muuttamaan elämän peruspalikoita ja ympäristöä, menettääkö luonnollinen–artefakti-dikotomia merkityksensä?

Mikä on luonnollista, jos luonto itsessään on jotakin perustavasti konstruoitua? Miten luontoon liittyvät arvot pitää määritellä tällaisessa tilanteessa – onko esimerkiksi evoluution myötä kehittynyt laji eri asemassa kuin synteettisesti luotu?

6. Normatiivinen etiikka

Normatiivinen etiikka tutkii sitä, mikä on hyvää, oikein ja arvokasta; tai oikeammin: minkä pitäisi olla.

Tulevaisuudentutkimus alana:

1. Mitä arvoja tulevaisuudentutkimuksessa tulisi noudattaa?

On ilmeistä, että tutkimukselle on aina olemassa tietyt peruspilarit, joista ei voida joustaa. Tämä ei silti vastaa kaikkiin kysymyksiin, kuten yhteistyötahojen valintaan, jotka alaan liittyy.

Tulevaisuuden hyvyys:

2. Millaiset tulevaisuudet ovat hyviä?

Tämä yksinkertainen kysymys liittyy oikeudenmukaisuuteen (ks. yllä) mutta myös laajempaan joukkoon arvoja ja periaatteita, joiden mukaan toimimme. Tulevaisuudentutkimuksessa usein on keskiössä kysymys toivottavista tulevaisuuksista ja niiden löytämisestä. Kysymys on laaja, mutta se on selkein ja keskeisin kaikista tulevaisuuteen liittyvistä filosofisista kysymyksistä. Tulevaisuusprosesseissa olisi ilmaistava selkeästi, kenen kannalta toivottavista tulevaisuuksista puhutaan.

3. Miten arvojen muutosta voidaan ajatella?

Arvot ja normit, samoin kuin kaikki muukin muuttuu (Danaher 2021). Onkin kysyttävä, miten arvot voivat muuttua ja miten tätä muutosta voidaan ennakoida. Eettisesti merkittävämpi kysymys on, miten meidän tulee suhtautua tähän muutokseen. Onko esimerkiksi tulevaisuus, jossa ihmisillä on eri arvot, huono tulevaisuus? Tai onko meillä lupa olettaa, että se, mitä nyt pidämme hyvänä tulevaisuutena, on hyvä myös tulevaisuudessa?

Lopuksi

Yllä esitetty esitys tulevaisuudentutkimuksen filosofisista kysymyksistä ei ole lainkaan tyhjentävä, mutta antaa kuvan siitä, mitä kysymyksiä jo rajattu määrä filosofian osa-alueita avaa tulevaisuudentutkimuksesta. Eri suuntauksiin ja tutkimuskohteisiin liittyy aina eri kysymyksiä eri painotuksilla. Näitä kysymyksiä on välttämätöntä pohtia, kun ajatellaan tulevaisuuksia. Jo Wendell Bell (1996) määritti tulevaisuudentutkimuksen tehtäväksi paremman maailman rakentamisen. Tästä perspektiivistä tulevaisuus on läpeensä filosofinen entiteetti – tulevaisuus on filosofiaa.

Tulevaisuus on rakennettava ja se on samalla epäselvä, mikä tekee siitä eräänlaisen ihmismielen temmellyskentän. Tätä temmellystä on sitten hallittava, ja filosofia on tähän tehtävään koko historiansa ajan vastannut.

Kirjoittajat: Veli Virmajoki ja Sirkka Heinonen

Veli Virmajoki on tulevaisuudentutkija, joka on väitellyt tohtoriksi filosofian alalta. Hän tutkii tieteen, työn ja korkeakoulujen tulevaisuutta sekä tulevaisuudentutkimuksen perustuksia.

Filosofian tohtori Sirkka Heinonen on tulevaisuudentutkimuksen emeritaprofessori Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa Turun yliopistossa. Hän on Rooman klubin jäsen ja Tulevaisuuden tutkimuksen seuran ja Futures Finlandin kunniajäsen.

Kirjallisuus

Amara, Roy (1991). Views on futures research methodology. Futures, July/August, 645-649.

Arthur, Brian (2009). The Nature of Technology.

Bell, Wendell (1997). Foundations of Futures Studies. Volume 1: History, Purposes, and Knowledge. New Jersey.

Brin, David (1998). The Transparent Society. Will technology force us to choose between privacy and freedom? Addison-Wesley, Massachusetts.

Danaher, John (2021). ”Axiological futurism: The systematic study of the future of values”. Futures 132.

de Regt, Henk W. (2017). Understanding Scientific Understanding. Oxford University Press

Heidegger, Martin (1977). The Question Concerning Technology, 3-35. In: Heidegger, M. The Question Concerning Technology and Other Essays. New York.

Heinonen, Sirkka (2001). Teknologian yhteiskunnallisesta merkityksestä eli tarina siitä, heiluttaako ”teknologiahäntä ihmiskoiraa” vai päinvastoin. Futura 2/2001, 45-50.

Kuusi, O., & Heinonen, S. (2022). Scenarios from Artificial Narrow Intelligence to Artificial General Intelligence—Reviewing the Results of the International Work/Technology 2050 Study. World Futures Review, 14(1), 65–79. https://doi.org/10.1177/19467567221101637

Longino, Helen (1990). Science as Social Knowledge: Values and Objectivity in Scientific Inquiry. Princeton University Press.

Niiniluoto, Ilkka (2021). Tekniikan filosofia. Gaudeamus, Helsinki.

Prelević, Duško & Vaidya, Anand (toim.) (2023). Epistemology of Modality and Philosophical Methodology. Routledge.

Sandel, Michael J. (2009). Justice: What’s the Right Thing to Do? New York: Farrar, Straus and Giroux.

Schmidtz, David & Shahar, Dan C. (2018). Environmental Ethics, What Really Matters, What Really Works, 3rd Edition. Oxford University Press.

Seppälä, Yrjö (1984). 84 000 tulevaisuutta. Helsinki. https://www.tutuseura.fi/wp-content/uploads/2013/03/84_tuhatta_tulevaisuutta.pdf

Virmajoki, V. (2022). Limits of conceivability in the study of the future: Lessons from philosophy of science. Futures, 142.

Woodward, James (2003). Making Things Happen. A Theory of Causal Explanations. Oxford Uni-versity Press,

von Wright, Georg Henrik (1986). Vetenskapen och förnuftet. Ett försök till orientering. Söderströms, Helsingfors.

Viitteet:

  1. Arthur (2009) huomauttaa, että paradoksaalisesti tiedämme teknologiasta yhtä aikaa paljon ja vähän. Tiedämme tekniikoiden toiminnat ja ominaisuudet, mutta emme tunne teknologian syvintä olemusta. Jo Heidegger (1977) totesi, ettei teknologian perusidea ole tekninen – se ei ole neutraali vaan muodostaa uudenlaisen kulttuurisen systeemin, joka muovaa koko yhteiskuntamme ’uuteen uskoon’ vallan ja kontrollin kohteena.  ↩︎
  2. Vaihtoehtoiset tulevaisuudet on ikään kuin pääprinsiippi tulevaisuudentutkimuksessa ja Amaran (1991) kolmijaon mukaan ytimessä on mahdolliset, todennäköiset ja toivottavat tulevaisuudet. Varsinkin skenaarioprosesseissa pyritään saamaan aikaan uskottavia (plausible) tulevaisuuskuvia/skenaarioita. Skenaarioita ei pidä laatia pelkästään todennäköisten tulevaisuuksien pohjalta. ↩︎
  3. Toisaalta sen ymmärtäminen, että mahdollisuuksia on lukuisia, voi auttaa laajentamaan ajattelua ja pääsemään eroon liian kapeasta tarkasteluperspektiivista. Ks. Seppälä (1984). ↩︎
Tagged : / /

Tulevaisuuden tutkimisen ja sen tekemisen ristiriitaisista pyrkimyksistä

by Seija Kojonkoski-RännäliTutkimus / Yhteiskunta

Tekijällä on tekemisessään ristiriitaisia pyrkimyksiä

Ennen teollistumisen aikaa kaikki tavara tehtiin pääosin käsin. Esimerkiksi vaatteiden kohdalla se tarkoitti sitä, että ne pyrittiin tekemään paitsi materiaalia säästäen myös aikaa kestämään. Voidaan sanoa, että tämä oli vaatteiden käyttökelpoisuuden lisäksi niiden tekemisen tärkein pyrkimys. Materiaali oli pääosin luonnosta saatua, joten kestävät, kierrätettävät ja korjauskelpoiset tuotteet säästivät myös luontoa ja maatuivat loppuunkäytettyinä takaisin luontoon.

Mutta käsityö on hidasta ja kallista. Siihen aikaan ihmiset hankkivatkin uutta harvoin ja korjasivat vanhaa usein. Se oli välttämätöntä, kun esimerkiksi talvitakki maksoi 70 vuotta sitten 8000 mk eli nykyisillä työtunneilla työmiehen kuukauden palkan (Markus Hannula, 2021). Siihen oli takin tarvitsijan tyytyminen, sillä käsin tekijän tärkein pyrkimys (intentio) on tehdä hyvää hyvin. Hän myös ”antaa kasvot” tuotteen laadulle ja kantaa vastuun tekemisestään (Kojonkoski-Rännäli 1995).

Teollisena aikana ihmisistä tuli kuluttajia. Kuluttaja haluaa ostaa usein uutta ja halpaa. Käsin tekijästä tuli teollinen tuottaja ja yrittäjä. Hänelle onkin nyt mahdollista vastata kuluttajan vaatimuksiin, ja se sopii hänelle hyvin, koska silloin kauppa käy ja pyörät pyörivät.

Esimerkiksi uusia tekokuituja ja niiden värjäämiseen tarvittavia tekstiilivärejä voidaan tehdä nopeasti paljon. Niin syntyy teollisesti myös aina uusia vaatteita niitä vaativille kuluttajille nopeasti ja halvalla. Mutta ne syntyvät usein käyttämällä uusiutumattomia luonnovaroja, kuten öljyä, ja jäävät lyhyen käyttöikänsä jälkeen saastuttamaan häviämättömänä jätteenä luontoa.

Kukaan ei kuitenkaan tunnu kantavan siitä huolta eikä vastuuta, koska tuottajalle eli yrittäjä-tekijälle taloudellisen voiton saaminen on tärkein eli konstitutiivinen pyrkimys. Muitakin pyrkimyksiä hänellä voi olla, mutta ne ovat toissijaisia. Kyllähän toimeentulo on myös käsityön tekijän yksi pyrkimys, mutta ei se tärkein, vaan toissijainen eli regulatiivinen pyrkimys.

Uusien teknisten tekemisentapojen kehittyminen on aiheuttanut sen, että ihmisen ahneus tekijänä on voittanut hänen halunsa tehdä laadukkaita ja sekä ajallisesti että eettisesti kestäviä tuotteita.

On tullut aika ratkaista ristiriidat

Maanantaina 11.10.21 alkoi YK:n luontokokouksen ensimmäinen osa. Sitä isännöi Kiina. Kokouksen tehtävänä on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden häviäminen.

Se on siis kokouksen konstitutiivinen pyrkimys, jonka tulisi olla kaiken tulevaisuuden tekemisen taustalla. Suomea siellä edustaa pääneuvottelija Marina von Weissenberg. Meillä on lupa odottaa, että hän tekee kokouksessa kaikkensa sen hyväksi, että maailmanyhteisö voi lähiaikoina ottaa harppauksen kestävyyskriisin ratkaisemisessa, sillä me Suomessa olemme tässä suhteessa optimistisia Sitran tuoreen Tulevaisuusbarometrin mukaan, ja Suomen työ valtiovarainministerien ilmastokoalition vetäjänä on jo kerännyt kiitosta. Mutta helppoa se ei tule olemaan.

von Weissenberg sanoi Helsingin Sanomien haastattelijalle (9.10.2021) tätä elämänsä tähän asti tärkeintä tehtävää koskien:

”Ihminen on ahne. Mutta se haluaa myös tehdä asioille jotakin.”

Tuohon lausumaan sisältyy vaikea totuus: kun ihminen tekee jotain, hänellä on tekemiselleen usein ristiriitaisia päämääriä. Silloin on päätettävä, mikä niistä toteutetaan ja mikä jää toteutumatta. (Petra Pelli 9.10,2021; Oras Tynkkynen ja Mari Pantsar 16.10.2021)

On mielenkiintoista nähdä, mikä näiden neuvottelujen perusteella osoittautuu tulevaisuuden tekijöiden konstitutiiviseksi eli sisäisesti tärkeimmäksi pyrkimykseksi. Onko se ihmisen ahneuden tyydyttäminen ja sitä palvelevan tulevaisuuden tekeminen uusien innovaatioiden ja tekniikan avulla?

Vai onko se luonnon pelastaminen ja sille aiheuttamiemme vaurioiden mahdollisimman täydellinen korjaaminen vaikka se, uusien innovaatioiden ja tekniikan lisäksi, edellyttää myös ihmisen itsensä radikaalia muuttumista?

Käytäntöjemme konstitutiivisista ja regulatiivisista pyrkimyksistä Sami Pihlströmin mukaan

Artikkelissaan ”Miksi oikeastaan teemme niitä asioita, joita teemme?” (2020) Sami Pihlström sanoo, että kun yritämme ymmärtää inhimillistä toimintaa kannattaa kiinnittää huomiota siihen miksi oikeastaan / viime kädessä / loppujen lopuksi teemme juuri niitä asioita, joita teemme. Mikä pohjimmaltaan ohjaa toimintaamme? Mitkä ovat sisäisiä eli konstitutiivisia pyrkimyksiämme, joihin sitoutuminen olennaisesti määrittää käytäntöjämme?

Tällaista tarkastelua hän sanoo eräänlaiseksi pragmaattiseksi analyysiksi. Pihlström selvittää asiaa vertaamalla shakinpelaajien toimintatapaa heidän pelatessaan suuryhtiöiden johtajien toimintatapaan heidän johtessaan yritystään. Hän arvelee, että jos shakinpelaajilta kysyttäisiin, kumpi heidän pelissään on ensisijainen tavoite, matin tekeminen vastustajan kuninkaasta vai upseerien kehittäminen nopeasti peliin keskustan haltuunottamiseksi, he vastaisivat, että kyseiset tavoitteet ovat vertailukelvottomia, niitä ei voi asettaa samalle viivalle. Molemmat ovat tärkeitä, mutta matin tekeminen vastustajasta eli voittaminen on pelin konstitutiivinen päätarkoitus. Siihen on pelaajien sitouduttava, jotta yleensä voivat pelata. Kaikki muut tavoitteet palvelevat voittamista regulatiivisina tavoitteina.

Sama pätee yritysten kohdalla. Kun yritysjohtajille tehtiin talvella 2019-2020 kyselyitä, joissa asetettiin vertailtaviksi voiton tuottaminen omistajille ja mm. yhteiskunnallisesti vastuullinen toiminta tai henkilöstön hyvä kohtelu, joutuivat he vertailemaan keskenään vertailukelvottomia asioita, jotka kaikki ovat monen yrityksen tavoitteita, mutta eri tasoilla.

Voiton tuottaminen omistajille on yrityksen pääpyrkimys eli konstitutiivinen piirre yrityksen toiminnassa, muut hyvät tavoitteet voivat kyllä olla mukana toimintaa säätelevinä, regulatiivisina tavoitteina, jos ne tukevat tätä päätavoitetta, jota ilman yritys ei määritelmällisesti ole olemassa.

Tulevaisuuden tutkimus tulevaisuuden tekemisen taustalla

Tulevaisuuden tutkimus on yliopistollinen tutkimusala. Yliopistolaissa, sen 2 §:ssä, sanotaan, että yliopiston tehtävä on

”edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.”

Pihlströmiin tukeutuen voidaan siis sanoa, että yliopiston konstitutiiviset päämäärät tai pyrkimykset liittyvät vapaaseen tutkimukseen, sivistykseen, opetukseen ja kasvatukseen. Näihin liittyy silloin myös tulevaisuuden tutkimus.

Tämä tarkoittaa, että tutkimus tai tutkija ei voi antaa kenellekään
ohjeita siitä, miten jotain pitää tehdä. Tässä yhteydessä puhutaan myös perustutkimuksesta. Näin ollen tulevaisuuden tekijöiden pyrkimykset ovat regulatiivisia.

Soveltavaan tutkimukseensa perustuen he ratkaisevat, millä välineillä, millä taidoilla ja miten tulevaisuutta tekevät. Heidän velvollisuutensa on kuitenkin myös tehdä selväksi se, mitkä tulevaisuuden tutkimuksen esiintuomat konstitutiiviset pyrkimykset ovat heidän käytäntöjensä regulatiivisten pyrkimysten taustalla. Silloin mahdolliset ristiriidat tulevat esille.

Seija Kojonkoski-Rännäli

Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.


Lähteet

Hannula M., ”Ennen tavara tehtiin kestämään, mutta se maksoi”, HS 9.10.21 C17.

Kojonkoski-Rännäli, S. 1995. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C. Osa 109

Pelli P., Pääneuvottelija: ”Jos Kiina ei ole tämän takana, me olemme pulassa”, HS 9.10.21 A16.

Pihlström, S. Miksi oikeastaan teemme niitä asioita, joita teemme? Huomioita käytäntöjemme konstitutiivisista ja regulatiivisist pyrkimyksistä. Tiedepolitiikka 1/20, 53-58.

Tynkkynen Oras ja Mari Pantsar, ”Tulevaisuususko voi päihittää pessimismin”, HS 16.10.21 C19.

Tekstin kuva: Lauri-Henrik Jalonen

Tagged : / /