Heikko signaali – Kohinaa vai ensikosketus merkittävästä muutoksesta?

Miksi tulevaisuuden ennakointi on niin vaikeaa? Vaikean ennakoinnista tekevät trendien ulkopuoliset muutosvoimat, kuten heikot signaalit ja villit kortit, jotka yllättävyydellään ja voimallaan voivat murtaa trendin suunnan. Keskityn tässä tekstissä heikkoihin signaaleihin.

Minä ja heikot signaalit

Olen tulevaisuudentutkija, mutta kaikki tulevaisuudentutkimuksen käsitteet eivät ole olleet helppoja minullekaan. Yksi vaikeimmista käsitteistä minulle on ollut heikko signaali. Teoriassa se on helppo: heikko signaali on nimensä mukaisesti nykyhetkessä näkyvä ensimmäinen merkki mahdollisesta tulevaisuuden muutoksesta. Kielikuvana voisi ajatella, että se on pieni valon pilkahdus pimeässä maisemassa. Niin pieni, että ei ole ihan varma, näkikö valon vai ei, tai mikä valon aiheutti. Nykyhetkessä heikon signaalin tunnistaminen on mielestäni hyvin vaikeaa. Jälkikäteen on helppoa viisastella ja todeta, oliko ilmiö heikko signaali vai ei.

Luin viime syksynä Johanna Vehkoon kirjan Autiopaikoilla – Tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioilla. Kirja kertoo nimensä mukaisesti autiopaikoista, jotka ovat olleet aiemmin eloisia yhteisöjä, mutta eri syistä teollinen toiminta paikoilla on päättynyt. Vehkoo pohtii kirjassaan: ”Mitä tulee teollisen ajan jälkeen?” Kohteina ovat esimerkiksi Otamäen vanha kaivosalue Kainuussa; Doelin kylä Belgiassa, joka on jäämässä Antwerpenin sataman alle ja Neuvostoliiton kaivoskaupunki Pyramiden Huippuvuorilla. Vehkoo kuvaa kirjan johdannossa, että yksi kirjaa inspiroinut tieteenala on tulevaisuudentutkimus. Tämä näkökulma lisäsi kiinnostustani kirjaan. Ihmettelin, jos kirja kertoo menneisyyden kukoistuksesta, miten kirja voisi olla tulevaisuudentutkimusta? Vehkoo osoittaa kirjassaan mielenkiintoisesti ja hyvin konkreettisesti, että heikon signaalin ei tarvitse olla jotain pientä. Heikko signaali voi olla myös kokonaisen kaupungin hiljeneminen.  

Kuva 1 Pyöräilin Vehkoon kirjan kanssa lähimetsään, jossa tiesin olevan raunion. Kuka on asunut näissä raunioissa?

Minulle on jäänyt mieleen kaksi esimerkkiä heikoista signaaleista. Ensimmäinen liittyy muotiin. Muodin uusia trendejä kuulemma tarkkaillaan suurkaupungeissa. Tällöin bongaillaan poikkeavia pukeutumistapoja ihmisvilinästä ja näistä havainnoista työstetään uusia muotitrendejä. Toinen kuulemani esimerkki on Olli Hietaselta, joka on Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan valiokuntaneuvos ja tulevaisuudentutkimuksen ohella myös aktiivinen luontokuvaaja. Lintujen pesimisalueiden laajeneminen etenee heikon signaalin lailla. Ensiksi Suomen etelärannikolla havaitaan yksittäinen uusi lintu. Seuraavaksi havaitaan yksittäinen pesivä pari. Pian nähdäänkin jo useampi yksilö Suomessa.

Mikä on heikko signaali?

Hollantilaiset tutkijat Barbara L. van Veen ja J. Roland Ortt ovat tutkineet heikon signaalin käsitettä. He kertovat käsitteen taustaksi erityisesti 1970-luvun öljykriisit, jotka pääsivät yllättämään ihmiset housut kintuista. Van Veenin ja Orttin mukaan kriisejä seurannut öljyn hinnan kallistuminen ja että sen sai aikaan vain muutama kehittyvä maa, toi tarpeen paremmalle muutosten ennakoinnille. Tästä syystä nykyään tulevaisuuden ennakoinnissa ei luoteta nykytrendien jatkuvan samanlaisina myös tulevaisuudessa.

Tutkijoiden mukaan heikkojen signaalien tunnistamisprosessi koostuu kolmesta vaiheesta (kuva 2). Ensimmäinen on signaalin havaitseminen. Tämä tarkoittaa yllä mainitsemaani esimerkkiä valon pilkahduksesta pimeässä. Toinen vaihe on signaalin tulkinta. Tässä vaiheessa havaitsijan pitäisi tulkita oikein, mitä signaali tarkoittaa. Pimeässä valonpilkahdus voi olla esimerkiksi ensihavainto vastaantulevasta tai pysähtyneestä autosta. Prosessin kolmas vaihe on toiminta signaalin perusteella. Jos valonpilkahdus on tulkittu oikein, on siirrytty tien reunaan, jotta ei jää liikkuvan auton alle. Heikkojen signaalien tunnistamisen kannalta prosessissa on tärkeää huomata, että heikko signaali voi tulla ”hylätyksi” prosessin jokaisessa vaiheessa, jota kuvastaa kuvan katkoviivainen nuoli kuvan alareunasta pois. Hylkääminen tässä tarkoittaa jotain seuraavista: Emme huomaa signaalia ollenkaan, voimme tulkita sen väärin tai reagoimme siihen väärin.  

Kuva 2 Heikon signaalin tulkintaprosessi (muokatu van Veen & Ortt 2021)

Artikkelissa van Veen ja Ortt myös osoittivat, että heikko signaali ei ole vain tulevaisuudentutkimuksen käsite. He itse asiassa lähestyivät käsitettä erityisesti ylimmän johdon päätöksenteon näkökulmasta. Heidän tavoitteenansa oli analysoida artikkelissaan käsitteen määritelmiä neljällä eri tieteenalalla: ennakointi, informaatiotekniikka, yrittäjyys ja strategiat. Heillä on lähtökohtanaan 66 tutkimusartikkeleissa esiintyvää määritelmää ja klusterianalyysin perusteella he päätyvät tähän määritelmään (kirjoittajan vapaa suomennos):

Heikko signaali on strategisen ilmiön havaitseminen ympäristöstä, joka tulee havaitsijan toimialan ulkopuolelta.

Mielestäni tässä määritelmässä on olennaista havaitsijan toimialan ulkopuoli. Muutoksia omalla toimialalla ja lähipiirissä on usein suhteellisen helppoa havaita. Tutkin itse vastuullista liiketoimintaa ja tällä hetkellä on paljon positiivisia muutosvoimia tukemassa vastuullista kehitystä (esimerkiksi EU:n monet lakihankkeet, tutkijoiden kohtuutalouspohdinnat ja ilmastokokouksen päätös fossiilisista polttoaineista luopumisesta). Mutta mitä heikkoja signaaleja ilmenee oman kuplan ulkopuolella? Esimerkiksi miten tekoälyn kehittyminen voi kirittää yritysten vastuullisuutta?

Tulevaisuudentutkimus ennakoi tulevia muutoksia

Tulevaisuudentutkimuksella voidaan nähdä olevan kaksi tavoitetta. Ensinnäkin tulevaisuudentutkimus ei pyri ennustamaan tulevaisuutta vaan kuvaamaan tulevaisuuden mahdollisuuksia eli vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Esimerkiksi tulevaisuuskuvien kautta voidaan kuvata vaihtoisia tulevaisuuksia ja näin tehdä niitä konkreettisiksi. Pohdin tulevaisuuskuvien käsitettä aiemmin tekstissä (linkki tekstiin). Toiseksi tulevaisuudentutkimuksen tavoitteena on kehittää tulevaisuuden ennakointikykyä. Ideaali tästä näkökulmasta olisi, että ennakoimme muutoksia ja tarvittavia toimintatapoja niin, ettei muutostilanteessa tarvitse paniikissa reagoida.

Tulevaisuudentutkimuksessa aktiivisesti tunnistetaan muutostrendejä ja globaaleja megatrendejä. Suomessa tätä työtä tekee Sitra. Tämän vuoden alussa Sitra (2023) päivitti megatrendilistansa viiteen: Luonnon kantokyky murenee, Hyvinvoinnin haasteet kasvavat, Demokratian kamppailu kovenee, Kilpailu digivallasta kiihtyy ja Talouden perusta rakoilee. Tulevaisuudentutkimus ja ennakointi olisi helppoa tai jopa ennustaminen olisi mahdollista, jos voisimme olla varmoja, että tulevaisuuteen vaikuttavat vain tasaisesti jatkuvat, nykyiset muutostrendit. Tulevaisuuteen vaikuttavat myös heikot signaalit ja villit kortit. Ne aiheuttavat trendeihin epäjatkuvuutta joko vahvistamalla, heikentämällä tai kokonaan muuttamalla muutoksen suuntaa. Näiden muutosvoima tekee niistä mielenkiintoisia ja tärkeitä tutkimuskohteita.

Kirjoittaja

Marileena Mäkelä on tulevaisuudentutkija, joka tutkii vastuullista liiketoimintaa esimerkiksi vastuullisuusviestinnän ja kiertotalouden näkökulmista Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tulevaisuudentutkimuksessa Marileenaa kiehtoo erityisesti tulevaisuuskuvien käsite.

Linkit:

Sitra. 2023 Megatrendit. Saatavilla: https://www.sitra.fi/julkaisut/megatrendit-2023/#tiivistelma

van Veen, B. L., & Ortt, J. R. 2021. Unifying weak signals definitions to improve construct understanding. Futures134, 102837. Linkki artikkeliin. Artikkeli on saatavissa vapaasti.

Johanna Vehkoo. 2013. Autiopaikoilla. Tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioille. Teos.

Tagged :

Miten tutkitaan asioita, joita ei ole koskaan aikaisemmin tutkittu?

Kirjoittaja: Timo Sneck

Kuvan lähde: Tarja Lang

Haaste tulee eteen aina innovaatiohakuisessa toiminnassa. Futurologian isäksi nimetyn Ossip K. Flechtheimin määritelmän mukaan futurologiassa ensin ennakoidaan tulevat ongelmat ja sitten kehitetään niiden synnyn estävät ratkaisut. Siis tutkitaan asioita, joita ei ole aikaisemmin tutkittu ja luodaan puuttuvaa tulevaisuustietoa.

Innovaatiohakuinen kasvu Suomessa

Suomessa suurin ongelma on väestön väheneminen alenevan syntyvyyden vuoksi ja samanaikainen työvoiman määrän väheneminen. Tarvitaan työn tuottavuuden noston edellyttämän osaamisen ennakoivaa koulutusta. Tavoitteena on luoda katkottomia työuria yrityksiin, jotka ovat kykeneviä innovaatiohakuiseen tuottavuuden kasvuun. Samanaikaisesti pitää henkilöstön työn tuottavuutta nostaa.

Tämä innovaatiohakuinen kasvu edellyttää henkilöstön jatkuvaa kouluttamista työn ohessa. Tähän liittyen VTT:llä opastettiin jo 1980-luvulla 20–30 tutkijaa eräällä kurssilla tutkimaan ja kehittämään päättelyrakenteita, joilla kehitetään ratkaisuvaihtoehtoja haasteisiin, joita ei aikaisemmin ole tutkittu. Näin luodaan ”puuttuvaa tulevaisuustietoa”. Tein väitöskirjani suurelta osin tältä perustalta viemällä läpi useita tapausesimerkkejä.

Nyt eräs tärkeimmistä tosielämää parantavista tapausesimerkeistä olisi luoda toimintamalli liiketoiminnan ja työn tuottavuuden samanaikaisesta nostamisesta. Parhaita valmiusasteita tällaiselle kokeilulle löytyy Kemissä. Siellä on äkillisen rakennemuutoksen purkamisen yhteydessä luotu yrityksiä ja niiden työntekijöitä yhdistävä työllisyyden yhteispalvelu Pointti. Tämän tehostamiseksi SitraLab3 yhteydessä kehitettiin periaateratkaisuksi InnoOhry (Innovaatiotoiminnan ohjausryhmä) varmistamaan innovaatiohakuisille yrityksille tarvittavien innovaatioiden saanti. Sen toiminnan aloitusta testattiin SitraLab4 yhteydessä. TutuHesan henkilöstö on osallistunut SitraLab toimintaan Kemin tukena.

Kiertotalouden ankkuriyritys

Muutaman vuoden kuluttua Infinited Fiber Company (IFC) on käynnistämässä Kemiin jätetekstiileistä Infinna™ -kuiduksi jalostavan tehtaan, joka toimii samalla kiertotalouden ankkuritehtaana. Perinteisessä lineaarisessa arvoketjussa on selkeä yritysten välinen suhde, jossa yritys myy alihankkijana tuotantonsa valmistavalle yritykselle, joka jalostaa tästä lopputuotteen. Tällöin voidaan puhua ketjun kärkiyrityksestä. Kiertotalouden sirkulaarisessa arvoketjussa ei ole kärkiyritystä, vaan tuotannon koon perustana on ankkuriyritysten kapasiteetti ja ketjun seuraavien arvontuottajayritysten kyky ylläpitää loppukäyttäjille sopivien tuotteiden jatkuvaa kehittämistä.

Sirkulaarisen ketjun jatko tästä on tutkimatonta aluetta. Kemissä luodaan käsitystä niistä osaamisista, jotka IFC:n uusiokuitujen markkinoille tullessa kiertotalousketjun seuraavien arvontuottajien henkilöstön on hallittava. Näin päästään käynnissä olevassa kokeilussa keskittymään tekstiilialan kiertotalousketjun tarvittavien osaamisten kouluttamiseen Kemissä. TutuHesan tilaisuudessa 24.10.2023 Omnian tutkimuspäällikkö Tarja Lang luonnehti tilannetta seuraavasti: “Kun vielä ei tiedetä, mitä osaamista tekstiilialan kiertotalouden työntekijöiltä vaaditaan, niin ei voida tietää, mitä tulevaisuudessa pitää kouluttaa ja miten koulutus pitäisi järjestää.” Kiertotalousketjun määrittäminen on täysin kesken siihen asti, kunnes opetustoimi osataan toteuttaa oikein.

Kemissä ollaan aloittamassa sirkulaarisen tekstiilialan kiertotalousketjun alkuvaiheen yritysten toiminnan ja osaamistarpeiden määrittelyä. Sen rinnalle voi ottaa muita alueita kehittelykohteiksi Kemin valmiuksien perustalta. Kemin Pointti kehitti Kemin äkillisen rakennemuutoksen hankkeessa menettelytavan, jossa ratkaistaan myös katkottoman työuran haasteita. Tällä hetkellä on motivoitava henkilöstö tulevaisuudessa tapahtuvaan yrityksen ja sen henkilöstön työn tuottavuuden samanaikaiseen nostoon. Tämä on mahdollista vain järjestelyillä, joilla tarvittava koulutus toteutetaan oikeaan aikaan innovatiivisten ratkaisujen käyttöön ottavien yritysten kanssa.

Miksi näin on? Vain yritys voi tietää, milloin innovatiiviset ratkaisut ovat kypsiä markkinoille eli kiertotalousketjun tiettyyn arvontuottoketjun vaiheeseen. Tämä ei ole mahdollista, ellei henkilöstölle ole opetettu tuolloin tarvittavia taitoja. Kemi-pilotin avulla voidaan lisätä ”elinikäisen koulutuksen muotoja” innovaatiohakuisen kasvun edellyttämien taitojen tuottamiselle. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (JOTPA) on organisaationa tällä hetkellä käytännössä mahdotonta osallistua koulutuksen toteutukseen, kun kilpailun takia innovaatioita ei voida avata muille näkyviksi.

Kohti jatkuvaa osaamisen kehittämistä

Sosiaalipolitiikan täyskäännös syntyy kouluttamalla innovaatiohakuisten kasvuyritysten henkilöstöä uusien osaamisten hallintaan. Tämä onnistuu vain niin, että yrityksen ja sen henkilöstön työn tuottavuudet nousevat samanaikaisesti. Työvoimapulan takia yritysten toiminnan laajeneminen ja tuottavuuden kasvu voivat pääsiassa toteutua vain yrityksissä olemassa olevan henkilöstön osaamisen kehittämisen kautta. Tämä edellyttää erityisesti kiertotaloudessa avointa innovaatioalustaa, joka osoittaa kaikkien sirkulaariseen arvontuottoketjuun kuuluville ne taidot, jotka kunkin vaiheen yrityksen on hallittava oman ja muiden vaiheiden yritysten ja sitä kautta kokonaisuuden toiminnan tehostamiseksi.

Kuvattu askel poistaa pulaa erityisosaamisesta, joka tarvitaan tulevaisuuden ammateissa. Nykyisillä keinoilla suurta osaa työttömistä ei kyetä pysyvästi palauttamaan työelämään. Tätä varten on kehitetty urakone, joka ohjaa työntekijää valitsemaan sopivimman työtehtävän, jonka rekrytointivaatimukset ovat mielekkään opiskelun avulla saavutettavissa. Yksittäinen kunta tai alue ei kykene koulutusta ennalta järjestämään. Sitä varten ensimmäinen vaihe on korvata esim. työ- ja elinkeinoministeriön toimialakohtaiset raportit Ketjuräätälöintikoneella, jossa on koko ajan päivittyvät koulutusohjelmat. Kone on ideoitu räätälöimään ja kytkemään toisiinsa työvoiman kysynnän edellyttämät taidot ja erilaisista tehtävistä työttömiksi jääneille sopivimmat valintavaihtoehdot koulutusohjelmineen. Näin voidaan kehittää henkilökohtainen koulutusohjelma, jonka suorittamalla työtön täyttää sopivan rekrytoivan yrityksen edellyttämät kyvykkyydet.

Tulevaisuudessa ammattien sijasta puhutaan toisiinsa sopivista osaamismoduuleista, jotka vaihtoehtoisissa työtehtävissä on osattava. Jos esimerkiksi JOTPAlle valmisteltaisiin kuvattu Ketjuräätälöintikone, se voisi laajentaa nykyistä rooliaan työelämäpalvelijana luoden myös reaaliaikaisen digitaalisen tietovarannon. Tällöin toisen asteen oppilaitokset sekä lukiot voisivat urakoneen avulla ohjata työelämään siirtyviä opiskelijoita näkemään katkottoman työuran ylläpidon rakenteet Ketjuräätälöintikoneen avulla.

Kaupunki- ja aluetason InnoOhryt hankkivat tietoa, jota tarvitaan sellaisen ”elinvoiman yhteiskehittämiseen”, jolla lähitulevaisuudessa voidaan edetä kansantalouden kasvun ja kestokyvyn nostamiseen. Erilaisten innovaatio- ja koulutusekosysteemien yhteistoiminnalla innovaatiohakuinen kasvu voidaan toteuttaa eri alojen kiertotalousjärjestelmien ylösajossa.

Innovaatiohakuinen kasvu ja katkottomien työurien kehittäminen kiertotalousjärjestelmässä edellyttää InnoOhryn toimintaa, jossa yritykset, niiden henkilöstö sekä kouluttajat kykenevät yhteistyöhön. TutuHesan tuella Kemiin muotoillaan ankkuriyrityksen varaan rakentuvaa tekstiilialan kiertotalouden arvontuottoketjua erityisesti koulutustarpeiden osalta. Infinited Fiber Companyn lisäksi samaa ajattelutapaa harkitaan vihreän siirtymän ja uusiutuvan energian osalta.

Flechtheimin mukaan näin on määritelty täsmällisesti ne toiminnot, jotka tarvitaan kriittisen haasteen, katkottoman työuran luontiin tekstiilialan kiertotaloudessa ratkaisemiseksi.

Linkit

Lue lisää Kemin ÄRM -toiminnasta https://www.kemi.fi/tyo-ja-yrittaminen/akillinen-rakennemuutos/

Lue lisää Omnian SusTexEdu-hankkeesta https://www.omnia.fi/hankkeet/sustexedu

Kirjoittaja

Timo Sneck on professori emeritus (Innovatiiviset yritys ja elinkeinorakenteet), joka on kehittänyt väitöskirjassaan Ossip K. Flechtheimin futurologian perusajatuksesta (ensin on ennakoitava tulevaisuuden uhkakuvat ja sitten on kehitettävä valmiudet selvitä niistä) tulevaisuudentutkimuksen toiminnallisen paradigman. Blogi kuvaa tällä otteella työskentelyä.

Tagged : / /

Tulevaisuuskuvat kuvaavat tulevaisuuden mahdollisuuksia ja haasteita

Kirjoittaja: Marileena Mäkelä

Kävin syyslomalla Lahden visuaalisten taiteiden museossa Malvassa. Siellä oli lokakuussa auennut Emma Helteen, Tamara Piilolan ja Pia Sirénin Tulevaisuuden puutarha. Innostuin nimen perusteella tutustumaan näyttelyyn – olenhan tulevaisuudentutkija. Shokeerauduin, kun liukuovet aukesivat. Tulevaisuuden puutarha oli rakennustelineitä ja vihreän eri sävyisiä rakennuspeitteitä. Näistä oli muotoiltu tulevaisuuden puutarha, sen puut ja pensaat. Näky oli todella vaikuuttava. En halua, että tämä on minun tulevaisuuteni puutarha.

Toisinaan tulevaisuuden mahdollisuuksia on vaikeaa hahmottaa. Taide voi konkreettisesti havainnollistaa tulevaisuutta. Näin olen sanonut opiskelijoilleni, kun opetan tulevaisuudentutkimuksen luovia menetelmiä. Taide voi tuoda tulevaisuuden käsinkoskeltavaksi tai muilla aisteilla havaittavaksi. Tulevaisuuden puutarha -näyttely havainnollisti tämän hyvin. Taiteen mahdollisuuksia tulevaisuudentutkimuksessa on tässä blogissa avannut Katariina Kantola monesta näkökulmasta. Itse käytän tätä näyttelyä (huterana) aasinsiltana tulevaisuuskuvien käsitteeseen.

Tulevaisuuskuvat luotaavat tulevaisuuden mahdollisuuksia

Tulevaisuuskuva on yksilön tai yhteisön ajatuskokonaisuus tulevaisuudesta. Se voi olla abstrakti idea tai yksityiskohtainen kuvaus siitä, millainen maailma, yhteiskunta tai alue voisi olla vuosien, vuosikymmenien tai jopa vuosisatojen päästä. Tulevaisuuskuva ei ole tarkka ennustus tulevaisuudesta, vaan pikemminkin se on työkalu, joka auttaa ihmisiä ymmärtämään, suunnittelemaan ja valmistautumaan tulevaisuuden mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Tulevaisuuskuvissa siis avataan tulevaisuuden eri vaihtoehtoja näkyviksi.

Tulevaisuuskuva on myös hyvin henkilökohtainen ilmiö. Jokaisella meistä on jonkinlainen ajatus tulevaisuudesta – käsittelee se sitten ensi talvea tai seuraavaa kesää ja sen suunnittelua. Usein tulevaisuuskuvia kuvataan joustaviksi ja muuttuviksi – muuttuvat olosuhteet saavat meidät muuttamaan suunnitelmia ja jopa haaveitamme. Henkilökohtaiset tulevaisuuskuvat voivat käsitellä niin omaa taloudellista tilannetta kuin myös sotilaallista kriisiä lähialueilla.

Tulevaisuuskuvat voivat olla mahdollisia, todennäköisiä, toivottavia tai ei-toivottavia. Toivottavat tulevaisuuskuvat voidaan nähdä utopian kaltaisina kuvauksina. Termillä viitataan Thomas Moren teokseen Utopia. Ei-toivottavia tulevaisuuskuvia puolestaan voidaan kutsua dystopioiksi, jotka ovat varsin suosittuja teemoja elokuvissa ja kirjallisuudessa. Esimerkiksi ilmastodystopioita on ilmestynyt paljon viime aikoina.

Tulevaisuuskuvat vastuullisen liiketoiminnan tutkimuksessa

Olen itse käyttänyt jonkin verran tulevaisuuskuvien käsitettä tutkimuksessa. Olen tutkinut esimerkiksi tulevaisuuskuvia hakkeen käytössä energialähteenä, kiertotaloudessa ja vastuullisessa laivanrakentamisessa. Tulevaisuuskuvien tarkoituksena on ollut yhtäältä jäsentää tutkimusaineistoa ja haastateltavien ajatuksia, pelkoja ja toiveita tulevaisuudesta. Tulevaisuuskuvat ovat usein tekstimuotoisia pysäytyskuvia, tarinoita tulevaisuudesta.

Toisaalta kuvien tarkoituksena on ollut myös herättää keskustelua aihepiirin tulevaisuudesta. Millaisia odotuksia ja pelkoja tulevaisuuteen liittyy? Onko joku esitetyistä tulevaisuuskuvista tavoiteltava tulevaisuus? Millaisia toimia se toteutuakseen meiltä edellyttää? Tai käännettynä, onko joku tulevaisuuskuva sellainen, mihin emme halua tulevaisuudessa päätyä?

Usein kuvallinen ilmaisu havainnollistaa tarinaa tehokkaasti. Esittelimme tutkijakollegani Maili Marjamaan kanssa kiertotalouden tulevaisuuskuvia monissa tilaisuuksissa. Esityksissä ja posterissa käytimme havainnollistuksena valokuvia. Usein katsojat peittivät kädellään dystooppisen tulevaisuuden kuvan ja sanoivat: “En halua päätyä tuohon tulevaisuuteen.” Reaktio oli siis täysin sama kuin minulla Malvan näyttelyssä.

Millainen on sinun tulevaisuuskuvasi?

Ei ole yhdentekevää, millainen on sinun henkilökohtainen tulevaisuuskuvasi. Dystooppiset tulevaisuuskuvat voivat ahdistaa ja passivoida. Utooppiset tulevaisuuskuvat voivat puolestaan innostaa toimintaan. Muistathan, että tulevaisuus tehdään tämän päivän toimilla: voimme itse vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuus on.

Valokuva Malvan näyttelystä Tulevaisuuden puutarha. Kuvassa "puutarha" on luotu rakennustelineistä ja vihreistä pressuista.

Kuva 1 Pia Sirénin installaatio tulevaisuuden viheralueesta (osana Tulevaisuuden puutarha -näyttelyä Malvassa), kuvaaja Marileena Mäkelä 2023.

Onko kuvassa tulevaisuuden puisto vai vaan nykyhetken dystopia tulevaisuudesta?

Linkit

Helteen, Piilolan ja Sirénin Tulevaisuuden puutarha -näyttely on auki Lauden visuaalisten taiteiden museossa Malvassa 3.3.2024 asti. Lisätietoja: https://www.malvamuseo.fi/nayttelyt/tulevaisuuden-puutarha/

Lue lisää tulevaisuuskuvista esimerkiksi kirjaluvusta: Mäkelä, M., Karjalainen, J., Parkkinen, M. 2022. Tulevaisuuskuvat: merkitykset, roolit ja käyttötavat tulevaisuudentutkimuksessa. Kirjassa: Aalto, H-K., Heikkilä, K., Keski-Pukkila, P., Mäki, M. & Pöllänen, M. (toim.) Tulevaisuudentutkimus tutuksi – perusteita ja menetelmiä. TVA-julkaisuja 1/2022. Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia. Ss. 297-312. https://tututopi.files.wordpress.com/2022/03/tva-1-2022-makela-etal.pdf

Kirjoittaja

Marileena Mäkelä on tulevaisuudentutkija, joka tutkii vastuullista liiketoimintaa esimerkiksi vastuullisuusviestinnän ja kiertotalouden näkökulmista. Marileena työskentelee yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Tagged : / /

Tulevaisuudet taiteessa: Puistokatu 4 täyttyi toiveikkaista tulevaisuuksista

Kaupunkiympäristöön usein kuuluu kaikille avoimia, yhteisöllisyyteen ja toiminnallisuuteen keskittyviä tiloja ja taloja. Löytyy nuorisotaloja, asukastaloja, tyttöjentaloja ja työttömien taloja, joissa voi rauhassa kohdata toisia, harrastaa, hakea tietoa tai tukea.

Kaivopuistoon Helsinkiin on remontoitu ja avattu kaikille avoin talo omistettuna tieteelle ja toivolle. Puistokatu 4 toimii tilana, joka kokoaa tutkijoita, taiteilijoita, yrityksiä ja kansalaisia yhteisen tavoitteen äärelle: luoda kulttuurin muutosta kohti ekologisesti kestävää, hyvää elämää. Puistokatu 4:n toiminta pohjautuu toiveikkaalle tulevaisuudelle.

Ilmastonmuutoksen ja sen aiheuttaman ekologisen kriisin keskellä voi tulevaisuus näyttäytyä pelottavalta uhkakuvalta tai väsyttävän monimutkaiselta ratkaistavien asioiden vyyhdiltä. Siksi tarvitaan tietoa ja tutkimusta, mutta myös kuvitelmia ja kuvitteluja vaihtoehdoista: minkälaiset näkökulmat ja näkemykset, ideat ja ajatukset voisivat auttaa meitä elämään yhdellä maapallolla, yhdessä.

Puistokatu 4 avautui 8. elokuuta näyttelyllä, jossa talon kolme kerrosta huoneineen on täytetty teoksilla toivosta ja tavoittelemisen arvoisesta tulevaisuudesta. 14 huonetta -näyttelyssä vahvin mieleen jäävä sanoma on toisten lajien ymmärtämisen tärkeys ja empaattinen lähestymistapa kaikkeen elolliseen.

Jotta voisimme jatkaa elämäämme maapallolla kunnioittaen sen rajallisia resursseja, meidän on ensin astuttava pois ihmiskeskeisestä ajattelu- ja elintavasta. Empatia on harjoite ja polku siihen suuntaan.

Wauhaus: Puumaja, kuva: Katariina Kantola

Wauhaus-kollektiivin installaatiossa ”Puumaja” kävijä laskeutuu metsän ympäröimään majaan kuuntelemaan evoluutiobiologi Aura Raulon pohdintaa esimerkiksi siitä, kuka tai mikä on yksilö. Tekijät kertovat teoksestaan:

Teoksemme johdattaa kokijan pohtimaan yksilökeskeistä kuvaa olemassaolostamme ja tarkastelemaan sitä sen sijaan keskinäisriippuvuuksien kautta. Yksilöllisyytemme rajat vuotavat: olemme aina osa muita ja muuta, riippuvaisia toisten olemassaolosta, eikä olemassaoloamme voi täten irrottaa ympäristöistämme. Yhteytemme meitä ympäröiviin maisemiin on jatkuva, solutasomme lävistävä, koko elämämme pituinen prosessi.” (Lähde: Puistokatu 4, Facebook)

Soil Searchers Collective: Sen lauluja laulamme. Kuva videosta: Katariina Kantola

Syvemmälle metsän maaperään ja ekosysteemiin zoomataan Soil Searchers Collectiven hypnoottisen hienossa ”Sen lauluja laulamme” videoteoksessa. Jos ihmiselle on joskus haasteellista nähdä metsää puilta, voi katseen kääntää myös aivan toiseen suuntaan eli eliöihin ja elinvoimaan metsän alla, maan ja puiden sisään.

Suhdettamme empatiaan pohtii Enni-Kukka Tuomalan teos ”Is There Space For Empathy?”, joka muuttaa empatian konkreettiseksi tilaksi, johon kävijä voi astua sisään.

”Kasvava empatiavaje on yksi suurimmista haasteistamme, ja syistä ilmastokriisin takana. Tarvitsemme radikaalin empatian vallankumouksen, ei ainoastaan ihmisten, vaan ihmisten, luonnon ja eri lajien välillä”, Tuomala kommentoi. (Lähde: Puistokatu 4, Facebook)

Enni-Kukka Tuomala: Is There Space For Empathy?, kuva: Katariina Kantola

Empatian rinnalla tarvitaan toimintaa

Jos toiveikkaamman tulevaisuuden ensimmäinen askel on empatia, tarvitaan rinnalle myös toimintaa.

Helsingin kuvataidelukio, Torkkelin opiskelijoiden “Follow Me (ole niin kiltti)” -installaatiossa kävijät voivat esimerkiksi kirjoittaa toiveitaan tulevaisuudelle. Jo toiveen pohtiminen, puhumattakaan toiveen kirjoittamisesta, konkretisoi, että tulevaisuuteen voi suhtautua ja siihen voi vaikuttaa aktiivisesti. Tämän päivän toiveella voi rakentaa toivottua tulevaisuutta.

Helsingin kuvataidelukio, Torkkeli: “Follow Me (ole niin kiltti)”, yksityiskohta installaatiosta. Kuva: Katariina Kantola

Landys Roimolan vaikuttava “Floor is Lava” on rakennettu romumetallista ja mansikkapeltojen muovijätteestä. Massiivisen teoksen voi tulkita muistuttavan meitä siitä, miten roskaantuminen ja saastuminen täyttää tilamme (maapallon ja kirjaimellisesti yhden huoneen Puistokadun talosta), jos annamme toimintamme jatkua ennallaan.

Landys Roimola: Floor is Lava, yksityiskohta teoksesta. Kuva: Katariina Kantola

Teemu Keisterin “Peppumonumentti” on ”oodi hauskanpidolle ja kepeydelle”. Peppumonumentin viesti on itseasiassa todella tärkeä ja omanlaiseen aktivismiin ja toimintaan kannustava: epävarmoina aikoina vapaudu irrottelemaan, iloitsemaan ja heiluttamaan peppua.

Teemu Keisteri: Peppumonumentti, yksityiskohta teoksesta. Kuva: Katariina Kantola

Tutustu 14 huonetta -näyttelyyn 21.8.2022 asti osoitteessa Puistokatu 4, Helsinki tai näyttelyn Facebook tai Instagram-sivuilla.

Katariina Kantola

Katariina Kantola, kuva: Onni Ojala
Kiitos Forum Box -gallerialle kuvauslokaatiosta!

Kirjoittaja on museoissa ja gallerioissa viihtyvä taiteenharrastaja, entinen taidehistorian opiskelija, alati oppiva tulevaisuusajattelija sekä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäsen. Mediatutkimuksesta valmistunut FM, joka työskentelee markkinointiviestintäpäällikkönä media-alalla.
Instagram: @tulevaisuudet_taiteessa
Twitter: @katariinak
LinkedIn: KatariinaKantola

Tagged : / / /

Pandemia tulevaisuuden tekijänä

Pandemian historia on kirjoitettu

Historioitsija Juha Siltala on kirjoittanut historian todellisuudesta, jota olemme eläneet viimeiset pari vuotta ja elämme edelleen. Teoksen nimi on Pandemia – Kiihdytysajon äkkijarrutuksesta uuteen normaaliin (Otava). Se ilmestyi 2.5.2022. Tämän vain kaksi vuotta kestäneen ilmiön kirjoitettu historia on pitkä. Teoksessa on 907 sivua. En ole vielä niistä ainuttakaan lukenut, vaan tietoni perustuvat Helsingin Sanomissa 28.4.22 olevaan Juha Siltalan haastatteluun (Juha Riihimäki 2022).

Toisenlainen tulevaisuus

Pandemian aikana olemme kuulleet toistuvasti väitteen, jonka mukaan mikään ei tämän jälkeen enää ole ennallaan. Edessä on suuria muutoksia. Erityisesti kaikki se, mikä on tuntunut normaalilta ja itsestään selvältä muuttuu nyt ihan joksikin toisenlaiseksi, ’uudeksi normaaliksi’. Mielessämme on pyörinyt hätääntyneitä kysymyksiä. Millainen on uusi normaali? Miten ja miksi muutokset tapahtuvat? Voiko pandemia tehdä tulevaisuutta?

Siltalan uuden teoksen ennakkotiedoista voi päätellä, että pandemia tekee tulevaisuutta muuttamalla ihmistä. Se tekee meistä uudenlaisia muokkaamalla maailmankuvaamme ja arvojamme. Se saa meidän tavoitteemme ja toiveemme muuttumaan ja herättää velvollisuudentunteemme uuteen herkkyyteen ei vain muita ihmisiä kohtaan vaan myös koko luontoa ja maapalloa kohtaan. Tästä kaikesta seuraa, että muutamme itse omaa elämäntapaamme. Uusi elämäntapa on uusi normaali. Se on tulevaisuus, jota pandemia tekee.

Onko pandemian tekemä tulevaisuus uutena syntyvää menneisyyttä?

Eräs Siltalan historiantutkimuksessa esiin nouseva tulevaisuusnäkymä koskee käsityksiämme työstä ja tekemisestä. Hän ennakoi, että pandemian jälkeisessä elämässä nykyistä enemmän ihmistyötä tullaan sitomaan tuottavaan ja mielekkääseen työhön koneilla ja digitaalisesti tehtävän työn sijaan ja niiden lisäksi. Työtavat muuttuvat vähemmän luontoa ja maapalloa kuluttaviksi, huoltoketjut lyhenevät ja omavaraisuus lisääntyy.

Käsityön opettajana ja sen tutkijana kiinnitän huomiota myös siihen, että Siltala nostaa esiin tässä yhteydessä käsityön tekemisen, erityisesti neulomisen, nopean ja yllättävän suuren lisääntymisen pandemian aikana. Hänen mukaansa infoähkyn uuvuttamat tietotyöläiset aktivoivat neulomalla parasympaattista hermostoaan ja laskivat sykettään. Olen itsekin tulkinnut neulomisinnon osoittavan ihmisten resilienssiä eli palautumiskykyä kriisien aiheuttamasta stressistä (lue lisää aiheesta blogistani).

Jos ihmisen tekemisentapa todella muuttuu kokemamme kriisin vaikutuksesta entistä enemmän mielekkääksi, kokonaista käsityötä (Kojonkoski-Rännäli 1995) muistuttavaksi tekemiseksi, on tuo kriisi aiheuttamistaan vaikeuksista huolimatta ollut koko maailmalle onneksi, sillä ihmisen tekemisentapa vaikuttaa paljon tekijän ajattelutapaan ja elämäntapaan. Sitä kautta se vaikuttaa myös luontoon ja koko maapalloon. Onko tulevaisuus, joka silloin syntyy uutena syntyvää menneisyyttä? Ei, se on vanhan ja uuden hedelmällisestä vuorovaikutuksesta syntyvää tulevaisuutta.

Tekemisentapa, elämäntapa, ajattelutapa

Martin Heidegger etsi vuonna 1951 pitämässään esitelmässä Bauen Wohnen Denken (Rakentaminen, asuminen, ajatteleminen) ratkaisua ihmisen maailmassaolon ongelmaan analysoimalla otsikkonsa sanoja vanhassa saksan kielessä (Heidegger 1985). Esittelen hänen analyysinsä tuloksia seuraavassa lyhyesti. Tarkempi selvitys Heideggerin analyysista löytyy artikkelistani Käsityön filosofian lähtökohtia (2005, 286-290).

Heidegger sanoo, että ihmisen maailmassaolo on täällä asumista, ja asuminen toteutuu rakentamalla. Rakentaminen asumisena on, paitsi rakenteiden pystyttämistä, myös viljelemistä ja kasvusta huolehtimista. Se on silloin varsinaista rakentamista. Sellaisena se on kuitenkin ihmiseltä jo unohtunut. Käytännössä rakentaminen merkitsee nykyisin vain rakenteiden pystyttämistä.

Rakentaen asumisen peruspiirre on huolehtiminen ja hoitaminen. Rakentamisen peruspiirre puolestaan on asumisen salliminen eli mahdolliseksi tekeminen (wohnenlassen). Tällainen elämäntapa kuuluu Heideggerin mukaan inhimilliseen elämään. Siinä ihmisellä on mahdollisuus hoitaa kaikkea olevaista. Tekemisentapa eli rakentaminen on tässä elämäntavassa enemmänkin esineiden tuomista esille materiaalista (hervorbringen) kuin vain ihmisen omien vaatimusten ja toiveiden mukaista tuottamista, joka ei ota huomioon luontoon ja ympäristöön liittyviä tekemisen rajoituksia.

Tekemisentapamme vaikuttaa myös ajatteluumme. Käsityön tekeminen ohjaa tekijän ajattelua eri tavalla kuin vaikkapa tietoverkossa työskenteleminen. Erilaisuus ei ole uhka vaan rikkaus. Meidän on tarkkaan harkittava, millainen vaikutus kullakin tekemisentavalla on ajatteluumme. Ehkä meidän ei ole viisasta olla yksipuolisia tekemisessämme. Käsityön taitajan ajattelutapa täydentää teknologian huippuosaajan ajattelutapaa. Yhdessä niistä syntyy ajattelua, jonka varassa osaamme rakentaa maailmaa asuaksemme täällä rauhassa, tyytyväisinä viihtyen. (Heidegger 1985.)

Tiedämme, että Heideggerin nalyysi sai voimaa paitsi hänen filosofisesta ajattelustaan myös hänen rakkaudestaan kotisetunsa luontoon Schwarzwaldin vuoristossa. Perusteluissaan se on kuitenkin lujan rationaalinen ja johdonmukainen. Se on arvokas lahja viheliäisten ongelmiensa kanssa painiskelevalle 2020-luvun ihmiselle.

Lähteet

Heidegger, M. 1985. Vorträge und Aufsätze. Funfte Auflage. Verlag Gunter Neske.
Kojonkoski-Rännäli, S. 1005. Käsityön filosofian lähtökohtia. Teoksessa Sampsa Kullas, Marja-Leena Pelkonen (toim.) The relationahip of Nordic handicraft studies to product development and technology. Prossedings from a NordFo conference in Rauma, September 20. – 26. 2004. NordFo Techne Series. Sesearch in Slojd Education and Crafts Science B:14/ 2005, 284-320.
Riihimäki J., ”Mitä meille juuri tapahtui?”, HS 28.4.2022, C 6-7. Linkki Helsingin Sanomien artikkeliin (maksumuurin takana).

Seija Kojonkoski-Rännäli

Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.

Tagged : / /

Tulevaisuuden tutkimisen ja sen tekemisen ristiriitaisista pyrkimyksistä

Tekijällä on tekemisessään ristiriitaisia pyrkimyksiä

Ennen teollistumisen aikaa kaikki tavara tehtiin pääosin käsin. Esimerkiksi vaatteiden kohdalla se tarkoitti sitä, että ne pyrittiin tekemään paitsi materiaalia säästäen myös aikaa kestämään. Voidaan sanoa, että tämä oli vaatteiden käyttökelpoisuuden lisäksi niiden tekemisen tärkein pyrkimys. Materiaali oli pääosin luonnosta saatua, joten kestävät, kierrätettävät ja korjauskelpoiset tuotteet säästivät myös luontoa ja maatuivat loppuunkäytettyinä takaisin luontoon.

Mutta käsityö on hidasta ja kallista. Siihen aikaan ihmiset hankkivatkin uutta harvoin ja korjasivat vanhaa usein. Se oli välttämätöntä, kun esimerkiksi talvitakki maksoi 70 vuotta sitten 8000 mk eli nykyisillä työtunneilla työmiehen kuukauden palkan (Markus Hannula, 2021). Siihen oli takin tarvitsijan tyytyminen, sillä käsin tekijän tärkein pyrkimys (intentio) on tehdä hyvää hyvin. Hän myös “antaa kasvot” tuotteen laadulle ja kantaa vastuun tekemisestään (Kojonkoski-Rännäli 1995).

Teollisena aikana ihmisistä tuli kuluttajia. Kuluttaja haluaa ostaa usein uutta ja halpaa. Käsin tekijästä tuli teollinen tuottaja ja yrittäjä. Hänelle onkin nyt mahdollista vastata kuluttajan vaatimuksiin, ja se sopii hänelle hyvin, koska silloin kauppa käy ja pyörät pyörivät.

Esimerkiksi uusia tekokuituja ja niiden värjäämiseen tarvittavia tekstiilivärejä voidaan tehdä nopeasti paljon. Niin syntyy teollisesti myös aina uusia vaatteita niitä vaativille kuluttajille nopeasti ja halvalla. Mutta ne syntyvät usein käyttämällä uusiutumattomia luonnovaroja, kuten öljyä, ja jäävät lyhyen käyttöikänsä jälkeen saastuttamaan häviämättömänä jätteenä luontoa.

Kukaan ei kuitenkaan tunnu kantavan siitä huolta eikä vastuuta, koska tuottajalle eli yrittäjä-tekijälle taloudellisen voiton saaminen on tärkein eli konstitutiivinen pyrkimys. Muitakin pyrkimyksiä hänellä voi olla, mutta ne ovat toissijaisia. Kyllähän toimeentulo on myös käsityön tekijän yksi pyrkimys, mutta ei se tärkein, vaan toissijainen eli regulatiivinen pyrkimys.

Uusien teknisten tekemisentapojen kehittyminen on aiheuttanut sen, että ihmisen ahneus tekijänä on voittanut hänen halunsa tehdä laadukkaita ja sekä ajallisesti että eettisesti kestäviä tuotteita.

On tullut aika ratkaista ristiriidat

Maanantaina 11.10.21 alkoi YK:n luontokokouksen ensimmäinen osa. Sitä isännöi Kiina. Kokouksen tehtävänä on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden häviäminen.

Se on siis kokouksen konstitutiivinen pyrkimys, jonka tulisi olla kaiken tulevaisuuden tekemisen taustalla. Suomea siellä edustaa pääneuvottelija Marina von Weissenberg. Meillä on lupa odottaa, että hän tekee kokouksessa kaikkensa sen hyväksi, että maailmanyhteisö voi lähiaikoina ottaa harppauksen kestävyyskriisin ratkaisemisessa, sillä me Suomessa olemme tässä suhteessa optimistisia Sitran tuoreen Tulevaisuusbarometrin mukaan, ja Suomen työ valtiovarainministerien ilmastokoalition vetäjänä on jo kerännyt kiitosta. Mutta helppoa se ei tule olemaan.

von Weissenberg sanoi Helsingin Sanomien haastattelijalle (9.10.2021) tätä elämänsä tähän asti tärkeintä tehtävää koskien:

“Ihminen on ahne. Mutta se haluaa myös tehdä asioille jotakin.”

Tuohon lausumaan sisältyy vaikea totuus: kun ihminen tekee jotain, hänellä on tekemiselleen usein ristiriitaisia päämääriä. Silloin on päätettävä, mikä niistä toteutetaan ja mikä jää toteutumatta. (Petra Pelli 9.10,2021; Oras Tynkkynen ja Mari Pantsar 16.10.2021)

On mielenkiintoista nähdä, mikä näiden neuvottelujen perusteella osoittautuu tulevaisuuden tekijöiden konstitutiiviseksi eli sisäisesti tärkeimmäksi pyrkimykseksi. Onko se ihmisen ahneuden tyydyttäminen ja sitä palvelevan tulevaisuuden tekeminen uusien innovaatioiden ja tekniikan avulla?

Vai onko se luonnon pelastaminen ja sille aiheuttamiemme vaurioiden mahdollisimman täydellinen korjaaminen vaikka se, uusien innovaatioiden ja tekniikan lisäksi, edellyttää myös ihmisen itsensä radikaalia muuttumista?

Käytäntöjemme konstitutiivisista ja regulatiivisista pyrkimyksistä Sami Pihlströmin mukaan

Artikkelissaan “Miksi oikeastaan teemme niitä asioita, joita teemme?” (2020) Sami Pihlström sanoo, että kun yritämme ymmärtää inhimillistä toimintaa kannattaa kiinnittää huomiota siihen miksi oikeastaan / viime kädessä / loppujen lopuksi teemme juuri niitä asioita, joita teemme. Mikä pohjimmaltaan ohjaa toimintaamme? Mitkä ovat sisäisiä eli konstitutiivisia pyrkimyksiämme, joihin sitoutuminen olennaisesti määrittää käytäntöjämme?

Tällaista tarkastelua hän sanoo eräänlaiseksi pragmaattiseksi analyysiksi. Pihlström selvittää asiaa vertaamalla shakinpelaajien toimintatapaa heidän pelatessaan suuryhtiöiden johtajien toimintatapaan heidän johtessaan yritystään. Hän arvelee, että jos shakinpelaajilta kysyttäisiin, kumpi heidän pelissään on ensisijainen tavoite, matin tekeminen vastustajan kuninkaasta vai upseerien kehittäminen nopeasti peliin keskustan haltuunottamiseksi, he vastaisivat, että kyseiset tavoitteet ovat vertailukelvottomia, niitä ei voi asettaa samalle viivalle. Molemmat ovat tärkeitä, mutta matin tekeminen vastustajasta eli voittaminen on pelin konstitutiivinen päätarkoitus. Siihen on pelaajien sitouduttava, jotta yleensä voivat pelata. Kaikki muut tavoitteet palvelevat voittamista regulatiivisina tavoitteina.

Sama pätee yritysten kohdalla. Kun yritysjohtajille tehtiin talvella 2019-2020 kyselyitä, joissa asetettiin vertailtaviksi voiton tuottaminen omistajille ja mm. yhteiskunnallisesti vastuullinen toiminta tai henkilöstön hyvä kohtelu, joutuivat he vertailemaan keskenään vertailukelvottomia asioita, jotka kaikki ovat monen yrityksen tavoitteita, mutta eri tasoilla.

Voiton tuottaminen omistajille on yrityksen pääpyrkimys eli konstitutiivinen piirre yrityksen toiminnassa, muut hyvät tavoitteet voivat kyllä olla mukana toimintaa säätelevinä, regulatiivisina tavoitteina, jos ne tukevat tätä päätavoitetta, jota ilman yritys ei määritelmällisesti ole olemassa.

Tulevaisuuden tutkimus tulevaisuuden tekemisen taustalla

Tulevaisuuden tutkimus on yliopistollinen tutkimusala. Yliopistolaissa, sen 2 §:ssä, sanotaan, että yliopiston tehtävä on

“edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.”

Pihlströmiin tukeutuen voidaan siis sanoa, että yliopiston konstitutiiviset päämäärät tai pyrkimykset liittyvät vapaaseen tutkimukseen, sivistykseen, opetukseen ja kasvatukseen. Näihin liittyy silloin myös tulevaisuuden tutkimus.

Tämä tarkoittaa, että tutkimus tai tutkija ei voi antaa kenellekään
ohjeita siitä, miten jotain pitää tehdä. Tässä yhteydessä puhutaan myös perustutkimuksesta. Näin ollen tulevaisuuden tekijöiden pyrkimykset ovat regulatiivisia.

Soveltavaan tutkimukseensa perustuen he ratkaisevat, millä välineillä, millä taidoilla ja miten tulevaisuutta tekevät. Heidän velvollisuutensa on kuitenkin myös tehdä selväksi se, mitkä tulevaisuuden tutkimuksen esiintuomat konstitutiiviset pyrkimykset ovat heidän käytäntöjensä regulatiivisten pyrkimysten taustalla. Silloin mahdolliset ristiriidat tulevat esille.

Seija Kojonkoski-Rännäli

Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.


Lähteet

Hannula M., “Ennen tavara tehtiin kestämään, mutta se maksoi”, HS 9.10.21 C17.

Kojonkoski-Rännäli, S. 1995. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C. Osa 109

Pelli P., Pääneuvottelija: “Jos Kiina ei ole tämän takana, me olemme pulassa”, HS 9.10.21 A16.

Pihlström, S. Miksi oikeastaan teemme niitä asioita, joita teemme? Huomioita käytäntöjemme konstitutiivisista ja regulatiivisist pyrkimyksistä. Tiedepolitiikka 1/20, 53-58.

Tynkkynen Oras ja Mari Pantsar, “Tulevaisuususko voi päihittää pessimismin”, HS 16.10.21 C19.

Tekstin kuva: Lauri-Henrik Jalonen

Tagged : / /