Kategoria: Tutkimus

Tekoälytetty Delfoi

by toimitusTutkimus

Kirjoittaja: Hannu Linturi

Viisi vuotta sitten toteutettiin Delfoi-metodin tulevaisuutta pohtiva Aavistus-paneeli. Se löysi kaksi kehityspolkua, joissa toisessa metodi uudistuu ja toisessa menettää merkitystään. Kriittistä on Delfoin suhde teknologiaan ja muuhun metodologiaan. Paljon kehityspotentiaalia kasautuu siihen, miten tekoäly ja metodi integroituvat keskenään. Toinen kehityshaaste on Delfoin kyky ketjuttua muiden menetelmien kanssa. Aavistus-paneelin ennakoimaa tulevaisuutta on pala kerrallaan muokattu tulevaisuuden tekemiseksi. Työtä on tehty epävirallisessa Delfoi-kehittäjäyhteisössä, joka kookoontuu kuukausittain Otavan, Tutu-seuran ja Metodix Oy:n operoimaan työpajaan.

Tekoälyavusteinen Delfoi

Aavistus-paneeli tunnisti tekoälyn merkityksen, vaikka paneeli toteutettiin kaksi vuotta ennen OpenAI-julkistusta. Sen jälkeinen aika on ollut yhteisöaktiivista kehitystyötä, joka nyttemmin ulottuu jokaiseen Delfoi-metodin kahdeksasta päävaiheesta.

Kuva 1. Delfoi-prosessin ja tekoälyn kuvaus esitettynä Delfoi-webinaarissa 7.3.2024 (linkki webinaariin). Delfoin määritelmä taustaksi menetelmää tuntemattomille: “Delfoi on strukturoitu, fasilitoitu ja iteratiivinen prosessi, joka perustuu Delfoi-prosessin anonyymin asiantuntijaryhmän kommunikointiin ja argumentointiin ja jonka seurauksena kyetään ennakoimaan tulevaa kehitystä.”

Ensimmäiset kokeilut kohdistuivat jo vuoden 2022 puolella Delfoin suunnitteluvaiheeseen. Tutkittavan ilmiön – usein systeemiseen – kuvaamiseen apu on verraton. Ilmiön tunnistaminen ohjaa tutkimuskysymyksiin ja sitä kautta paneelin käynnistäviin tulevaisuusväitteisiin, joiden sparraamisessa kaikki tunnetut tekoälyt ovat osaavissa käsissä verrattomia. Samoin asiantuntijapaneelin – ja sitä kuvaavan matriisin – rakenteluun generatiivinen tekoäly soveltuu hyvin. Suunnitteluavut korostuvat opinnäytetöissä, joissa tekijät ovat ensi kertaa paneelia rakentamassa.

Vuoden 2023 aikana käynnistettiin ensimmäiset kokeilut tekoälypanelistien kanssa. Krista Jokela (2024) täydensi johtoryhmien tulevaisuutta käsittelevää paneeliaan kahdella tekoälypanelistilla, joille luotiin karaktääri hyödyntäen CharacterAi-ohjelmistoa. Kari Hintikka tutki seuraavaksi tekoälypanelistin käyttöä osana väitöstutkimustaan sitä varten rakennetussa paneelissa.

Viime vuonna päähuomio kiinnitettiin siihen, miten tekoälyä hyödynnetään vuorovaikutusvaiheessa fasilitoinnin apuna. Paneelitiedon kierrättäminen on siinä tärkeää. Pilotointivaiheessa olevaan xDelphi-ohjelmistoon integroitiin neljä tekoälyraporttia kuvaamaan laadullista aineistoa aiemman määrällisen kuvantamisen lisäksi. Delfoin ero survey-tutkimukseen on se, että siinä ei tyydytä tiedon keruuseen vaan tavoitellaan tiedon muodostusta tavalla, jota voi nimittää yhteisöoppimiseksi.

Kuluva vuosi on analyysien tekoälykokeilujen ja -testausten vuosi. Paino on laadullisen aineiston analyysissä ja siinä, miten analyysitietoa on mahdollista kierrättää panelistien keskustelun inspiraatioksi ja syventämiseksi. Tekoälyanalyyseistä mainittakoon keskustelutilan (konsensus-dissensus, liikennevalo-metafora), skenaroinnin ja argumentoinnin analyysit.

Kokeilujen myötä on kehitetty lukuisia ChatGPT-botteja prosessin eri vaiheiden tarpeisiin. Alkuvaiheissa oli kiusaus ajatella niitä työkaluina, jotka hoitavat halutun tehtävän ilman merkittävää ohjauspanosta. Sittemmin on käynyt selväksi, ettei tämä tie ole luotettava. Tekoäly nykymuodossaan on kumppani, joka vaatii ammattitaitoa siinä kuin mikä tahansa mekaaninen tai käsitteellinen työkalu.

Hybridi menetelmäkehitys

Toinen Aavistus-paneelin ennakoima kehityskulku liittyy mahdollisuuteen integroida eri menetelmiä toisiinsa. Osa kumppanimenetelmistä on määrämuotoisia tavalla, joka selkeyttää tekoälykäsittelyä tukemaan tai jatkamaan Delfoi-prosessia. Sellaisia ovat Tulevaisuuspyörä (Futures Wheel) ja relevanssipuu (Relevance Tree), jotka soveltuvat etenkin ilmiön suunnitteluvaiheen avuksi. Causal Layered Analysis (CLA) soveltuu moneen yhteyteen kuten Delfoi-aineistoperustaisten skenaarioiden syventämiseen tai strategiatyön merkityksellistämiseen. Toimialaennakoinnissa on jo pitkään yhdistetty Delfoita SWOT-konseptiin.

Skenaariot ovat perinteisesti olleet luonteva Delfoi-prosessin jatkojaloste. Tekoälyn käyttö tarjoaa siihenkin uusia variaatioita. Skenaariot voidaan asemoida mihin tahansa Delfoi-prosessin vaiheeseen. Usein se liittyy myös hybridiin menetelmäkehitykseen, jossa anonyymit Delfoi-kierrokset vuorottelevat kasvokkaisten lähityöpajojen kanssa. Teemu Koskimäki (2022) käytti väitöstutkimuksessaan onnistuneesti tällaista prosessimallia.

Pehmeä systeemimetodologia on potentiaalinen viitekehys menetelmälliseen ekosysteemiin, jossa eri metodeita yhdistetään toisiinsa toimintatutkimuksen kaltaisessa pitkäkaarisessa kehittämistyössä. Sen osia voivat olla systeeminen mallinnus (esim. Rich Picture), strategiatyötä palveleva CATWOE-analyysi ja barometrityyppinen toistuva/pysyvä Delfoi-paneeli. Näitä on sovellettu organisaation kehittämiseen ja strategiatyöhön.

Digitaalinen kehitys ovat poistaneet esteet siltä, että Delfoita käytetään asiantuntijapaneelien lisäksi suurten asianosaismäärien äänestykseen ja vuorovaikutukseen. Tällaiset osallistavat metodivariaatiomahdollisuudet ovat sisältönä jutun kolmannessa luvussa.

Delfoin tulevaisuus

Aavistus-aineiston skenarointi nosti esiin toivottavan mutta epätodennäköisen menetelmätulevaisuuden, joka nimettiin Osallistavaksi Delfoiksi. Suurvaltojen autokratiakehitys ja Euroopan niistä poikkeava demokratiauskollisuus kuumentavat tätä skenaariota. Tunnistan kolme jännitteistä kehityskulkua, joiden suhteen Delfoi saattaa muodostua merkittäväksi työkaluksi.

Kuva 2. Aavistus-paneelin Delfoi-skenaariot

Teknologian kehittyessä päätöksentekoon tuodaan lisääntyvästi tekoälyä. Algoritminen päätöksenteko tarkoittaa esimerkiksi koneoppimisen käyttöä politiikkatoimien kohdentamisessa, suurten datamäärien analysointia lakien valmistelussa tai jopa autonomisia järjestelmiä, jotka tekevät rajattuja hallinnollisia päätöksiä. Tekoäly kykenee simuloimaan politiikkatoimien vaikutuksia ja tunnistamaan trendejä valtavasta tietomäärästä tavoilla, jotka ihmiselle ovat mahdottomia​. Toisaalta algoritmien käyttö herättää kysymyksiä läpinäkyvyydestä ja vastuullisuudesta. Algoritmit heijastavat kehittäjiensä arvoja tai datan vinoumia​. Jos poliitikot ja kansa luottavat liiaksi konepäätöksiin, arvopohdinta jää sivurooliin. Olemme kenties matkalla kohti “algokratiaa”?

Toinen jännite on syntynyt tieteellisen tiedon ja populismin välille. Liikehdintään liittyy epäluulo asiantuntijoita ja tieteellistä eliittiä kohtaan. Populismi määritellään kansan “terveen järjen” ja eliittiin kuuluvien asiantuntijoiden vastakkainasetteluksi. Esimerkiksi ilmastonmuutosta, rokotteita tai pandemian torjuntaa koskevissa kysymyksissä populistiset johtajat vähättelevät tieteellistä konsensusta. Populismiin taipuvaiset ryhmät tuntevat muita vähemmän luottamusta instituutioihin ja asiantuntijatietoon​. Puhutaan “totuudenjälkeisestä ajasta”, jossa objektiivisiksi esitetyt faktat eivät enää vakuuta, jos ne haastavat ihmisten identiteettiä tai mielipiteitä.

Kolmas jännite kietoutuu kahteen aikaisempaan. Maailmanmeno on yhä kompleksisempaa tavalla, jossa instituutiot eivät pysy perässä. Ilmastonmuutos, luontokato, pandemiat, kyberturvallisuus tai vaikkapa geenieditoinnin eettiset kysymykset edellyttävät syvällistä tieteellistä ymmärrystä. Samalla demokraattinen päätöksenteko olettaa, että kansalaiset kykenevät muodostamaan mielipiteensä ja johtajat voivat oikeuttaa päätöksensä kansan silmissä. Miten varmistaa, että päätökset ovat sekä tieteellisesti valideja että demokraattisesti legitiimejä? Habermasin ratkaisu on kommunikatiivinen toiminta: asiantuntijat altistavat tietonsa julkiseen argumentaatioon, jossa myös eettiset ja arvoulottuvuudet otetaan huomioon.

Oppivassa hallinnoinnissa päätöksiä tarkistetaan jatkuvasti uuden tiedon valossa. Kaikki päätökset ovat tavallaan kokeiluja, joita säädetään kun tiede kehittyy tai vaikutukset näkyvät. Kompleksisuuden hallinta edellyttää monitieteisyyttä ja poikkisektoraalista yhteistyötä. Tieteentekijät, virkamiehet, lainsäätäjät ja kansalaisjärjestöt ohjataan yhteiseen pöytään ratkomaan ongelmia, joita mikään taho ei yksin hallitse. Tähän tulevaisuuteen tekoälytetty Delfoi istahtaa kuin kissa nojatuoliin.

Kirjoittaja: Hannu Linturi, Metodix Oy

Linkkejä

Brynjolfsson, E. (2022) The Turing Trap: The Promise & Peril of Human-Like Artificial Intelligence. Verkossa https://digitaleconomy.stanford.edu/news/the-turing-trap-the-promise-peril-of-human-like-artificial-intelligence/ .
Habermas, J. (1984) The Theory of Communicative Action, Beacon Press.
Jokela, K. (2024) Tulevaisuudenkestävä johtoryhmä – miten johtryhmät voivat ennakoida tulevaisuuden johtamisen tarpeita. Turku AMK.
Koskimäki, T. (2022) Expert perspectives on achieving global sustainability with targeted transformational change. A thesis submitted for the degree of Doctor of Philosophy of The Australian National University. PDF-julkaisu https://openresearch-repository.anu.edu.au/bitstream/1885/274587/1/TK%20-%20PhD%20thesis%20-%20Revised%20version%202022%20FINAL.pdf .
Linturi, H. (2023) Delfoin seitsemän ideaa. Metodix Oy. Verkossa https://metodix.fi/2023/10/09/delfoin-seitseman-ideaa/ .
Morgan, M. (2017) The Problem of Inconvenient Expertise I. Facts, Truth, and Populism. Niskanen Center/Open Soviety Analysis Verkossa https://www.niskanencenter.org/problem-inconvenient-expertise-facts-truth-populism/#:~:text=Donald%20Trump%20did%20not%20create,inconvenient%20expertise%20across%20the%20board .
Štětka, V., Brandao, F., Mihelj, S., Tóth, F., Hallin, D., Rothberg, D., … Klimkiewicz, B. (2024) Have people ‘had enough of experts’? The impact of populism and pandemic misinformation on institutional trust in comparative perspective. Information, Communication & Society, 1–22. Verkossa https://doi.org/10.1080/1369118X.2024.2413121 .
Tretter, M. (2025) Opportunities and challenges of AI-systems in political decisionmaking contexts. Frontiers in Political Science, 7: 1504520. Verkossa https://doi.org/10.3389/fpos.2025.1504520 .

ChatGPT-botteja:

Delphi Oracle https://chatgpt.com/g/g-O9I0o74MC-delphi-oracle (Hannu Linturi: Delfoin suunnittelubotti)
Iisit-Teesit https://chatgpt.com/g/g-FkKVF3Rp3-iisit-teesit (Kari Hintikka: Teesien ja paneelin suunnittelu)

Tagged : / /

Kohti kolmatta horisonttia – katse kestävämpiin tulevaisuuksiin

by toimitusTutkimus / Yhteiskunta

Tässä kirjoituksessa pohdimme strategisen ennakoinnin ja innovaatiojohtamisen parissa laajasti käytetyn kolmen horisontin (Three Horizons) menetelmäkehikon käyttöä. Olemme kiinnostuneita siitä, miten kolmen horisontin käyttöä voidaan tehostaa transformatiivisten, toivottujen tulevaisuuksien tavoittelussa. Hyödynnämme pohdinnoissamme donitsitaloustieteen kehittäjänä tunnetuksi tulleen Kate Raworthin oivaltavia ajatuksia aiheesta. Kimmokkeena kirjoitukselle toimi keväällä 2024 kollegoillemme Laurea-ammattikorkeakoulussa toteuttamamme tutkimus-, innovaatio- ja kehittämistoiminnan (TKI) työpaja: Muutosvoimat TKI toiminnan ajureina. Joulukuussa julkaistussa toisessa osassa kuvaamme konkreettisemmin kokemuksiamme ja havaintojamme työpajan toteutuksesta ja tuloksista.

Kuvituskuvan on luonut Emilia Risu Adobe Express AI työkalulla

Kolme horisonttia 

Kun kolmen horisontin menetelmäkehikko lanseerattiin 1990-luvun lopulla, perustui se McKinsey & Companyssa tehtyihin tutkimuksiin (Baghai, Coley & White 1999; McKinsey Quarterly 2009).  Tavoitteena oli selvittää, miten yritysten kasvumahdollisuuksia voitaisiin tukea heikentämättä niiden tämänhetkistä suorituskykyä. Kehikon perusidea oli yksinkertainen: yritysten kasvu mahdollistuu, kun toimintaa kehitetään samanaikaisesti eri aikajänteillä, erilaisin tavoittein. Tätä yritysten pitkälle tulevaisuuteen luotsaava strategisen suunnittelun keskustelua on viimeisen vuosikymmenen aikana viety Suomessa eteenpäin muun muassa ns. ekosysteemisen markkinamuotoilun konseptin avulla (Nenonen & Storbacka 2010; 2018).

Tässä blogissa nojaamme kuitenkin futuristi Bill Sharpen 2000-luvun alussa kehittelemään ja sittemmin laajasti tunnetuksi tulleeseen kolmen horisontin menetelmäkehikkoon (Sharpe 2013), josta esimerkki kuvassa 1. Siinä missä ensimmäinen horisontti (H1) edustaa vallitsevaa järjestelmää kuvaten nykyhetken tilannetta ja siihen liittyviä muutospaineita, kolmas horisontti (H3) edustaa toivotun tulevaisuuden visiota. Näiden väliin jäävä toinen horisontti (H2) kuvaa puolestaan niitä arvovalintoja ja toimia, joiden avulla siirtymä ensimmäisestä kolmanteen horisonttiin mahdollistuu. 

Kuva 1. Kolme horisonttia -kehikko. Lähde: Risu & Saastamoinen 2024 mukaillen Sharp 2013 & Raworth 2018.

Kehikon suuri suosio perustuu siihen, että se on sekä yksinkertainen että oivalluttava. Vaikka kehikko itsessään ei luo suuntaviivoja tulevaisuuteen, voidaan sitä hyödyntää esimerkiksi keskustelun herättelijänä (uudet havainnot ja oivallukset), jännitteiden esille nostajana (ristiriidat tavoitteiden, toimijoiden ym. välillä) ja visioinnin tukena (vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien työstäminen). Tyypillisimmillään kehikkoa hyödynnetään osana strategiaprosessia – josta esimerkkinä Sitran uuden strategian luominen.

Transformatiivinen muutos tapahtuu kakkoshorisontissa (H2)

Vaikka kolmen horisontin kehikkoon on jo lähtökohtaisesti sisäänrakennettu ajatus toimintaympäristöissämme tai -malleissamme tapahtuvasta muutoksesta, jää ajatus transformaatiosta helposti puolitiehen. Yksi oivallinen tapa haastaa kolmen horisontin ajattelua on yhdistää se taloustieteilijä Kate Raworthin donitsitalousajatteluun. Tämä vastaa hyvin myös kesäkuun alussa Helsingissä pidetyn kestävän kehityksen maailmankonfferenssin avanneessa paneelissa esiin tuotuun tarpeeseen vähentää jännitteitä lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteiden välillä.

Donitsitalousajattelussa (kuva 2) planeetan ekologisen kantokyvyn rajoja tarkastellaan suhteessa YK:n Agenda2030 mukaisiin sosiaalisen kestävyyden tavoitteisiin (Suomen YK-liitto 2024) sekä ihmisistä että ympäristöstä huolehtien. Kiinnittämällä huomiota elämisen perustarpeiden tasapuoliseen täyttymiseen se tuo esille hyvinvoinnin kytkökset terveyteen ja koulutukseen sekä joukon yhteiskunnan toimivuuteen liittyviä elementtejä kuten sosiaalisen tasa-arvon (Raworth 2018a 50–57, 285). Samalla se auttaa meitä ravistelemaan käsityksiämme muun muassa siitä, millaisin innovaatioin siirtymä lineaaritaloudesta regeneratiiviseen talouteen olisi mahdollista. Regeneratiivisuudella viittaamme olemassa olevaa uusintavaan, joko terveyttä ja elinvoimaa vahvistaviin tai muulla tavoin elvyttävään ja elävöittävään toimintaan (Hellström 2023). 

Kuva 2. Sosiaalisten ja planetaaristen rajojen donitsi. Lähde: Kate Raworth ja Christian Guthier 2020. CC-BY-SA 4.0

Raworthin (2018b) mukaan ensimmäinen horisontti (H1) edustaa vielä vallalla olevaa lineaaritaloutta (ns. business-as-usual), jossa kulutamme planeetan resursseja ylittämällä sen kantokyvyn. Donitsitalousajattelua mukailleen tämä horisontti edustaa rappeuttavaa ja eripuraa luovaa taloutta, jossa epätasapuolisuus korostuu eri toimijoiden välillä. Kolmas horisontti (H3) puolestaan edustaa kestävien, toivottujen tulevaisuuksien ihannetilaa. Näiden toivottujen tulevaisuuksien siemenet näkyvät meille jo nyt muun muassa heikkoina signaaleina, orastavina muutosilmiöitä tai eri tavoin marginaaleihin jääneinä ratkaisuina. Vallalla olevan lineaaritalouden (H1) ajattelumallien korvaaminen sekä toiminta, joka mahdollistaa regeneratiivisten, käytössä olevien resurssien oikeudenmukaisemman jakautumisen (H3) edellyttävät näiden siementen itävän ja vahvistuvan.

Jotta siis voimme saavuttaa toivomamme kestävät tulevaisuudet (H3), tulisi huomion kiinnittyä siihen, miten toinen horisontti (H2) toimii areenana distruptiivisille, perinteisiä toimintatapojamme ja ratkaisumalleja haastaville ideoille. Olennaista on tehdä asioita uudella tavalla dynaamisesti eri toimijoiden kanssa. Tällöin toimintaympäristön tila liikkuu horisontti ykkösestä (H1) kohti horisontti kolmosta (H3). Parhaimmillaan syntyy innovatiivisia ratkaisuja (H2+), jotka edistävät matkaa kohti kolmatta horisonttia (H3) eli toivottavia kestäviä tulevaisuuksia. Haasteen luovat ratkaisut (H2-), jotka päinvastoin pidentävät vallalla olevan lineaaritalouden järjestelmän (H1) elinkaarta. (Raworth 2018b.)

Kuva 3. Toisen horisontin (H2) vaikutus kehikossa. Lähde: Risu & Saastamoinen 2024 mukaillen Sharp 2013 & Raworth 2018.

H2+ valjastaa innovaatiot muutokseen 

Yksi esimerkki lineaaritaloutta ylläpitävästä ratkaisusta (H2-) on pikamuotiketjujen vaatteidenkierrätysohjelmat, joissa kuluttajille luvataan helppo tapa kierrättää kaiken kuntoisia tekstiilejä. Muun muassa H&M palkitsee kuluttajia tekstiilien kierrätyksestä etukupongilla. Tällainen toimintatapa kuitenkin kannustaa lisäämään pikamuodin kulutusta. Myös tekstiilien kierrätys on havaittu ongelmalliseksi. Vuonna 2020 MOT raportoi, kuinka huonokuntoisetkin vaatteet matkaavat kuukausien ajan kierrätyslaatikoista lajittelukeskuksiin ja sitä kautta esimerkiksi Afrikan maiden satamiin – sen sijaan, että poistotekstiilejä jatkojalostettaisiin täällä Suomessa. Vuonna 2023 Yle uutisoi H&M-vaateketjun kierrätyskumppanien edelleen vieneen Ghanaan noin miljoona vaatekappaletta vuodessa. Myytäväksi tai kierrätykseen kelpaamaton tekstiilijäte on valtava ympäristöongelma.

Kuitenkin merkkejä muutoksesta kohti kestävämpää kulutusta näkyy jo. Näitä innovatiivisia ratkaisuja (H2+) edustavat muun muassa kuluttajakäyttäytymistä kestävämpään suuntaan ohjaavat vaatteiden vertaisvuokrauspalvelu sekä planetaarinen pukeutuminen. Esimerkiksi ROBES Rental -yritys ei omista yhtään vaatekappaletta, vaan tarjoaa kuluttajille alustan, jolla ihmiset vuokraavat laadukkaita merkkivaatteita ja -asusteita toisilleen. Pikamuotia ei valikoimasta löydy. Näitä muutoksia yhdistää halu ohjata kuluttajia tekemään kestävämpiä valintoja ja rajoittamaan kuluttamista: Maapallon kantokyky kestää laskelmien mukaan vain seitsemän vaatehankintaa vuodessa. Planetaarinen pukeutuminen sen sijaan nostaa esiin suunnitelmallisuuden, jonka myötä hutiostokset vähenevät ja rahaa säästyy. Uuden ostamisen sijaan laadukkaita vaatteita kannattaa korjata sekä ostaa käytettyinä. Uusia ratkaisuja kuluttamiseen tarjoavat myös tekstiiliteollisuuden pyrkimykset korvata neitseellisen tekstiilimateriaalien käyttöä tuottamalla vaihtoehtoisia kuituja puuvillapitoisesta tekstiilijätteestä sekä selluloosapohjaisista jätevirroista kuten paperista ja oljesta. Prosessi vähentää tekstiilijätteen määrää ja tukee kiertotaloutta.

Miten tukea kakkoshorisontissa tarpeellista transformaatiota?

Kuten Ketonen-Oksin ja Vigrenin (2024) tekemä laaja kirjallisuuskatsaus sekä myös sen innoittamana kohta ilmestyvä Futuran teemanumero transformatiivisesta tulevaisuustyöstä (2/24) omalta osaltaan tuovat esille, transformatiivisuuteen liittyvä käsitteenmäärittely vielä aika hajanaista ja jäsentymätöntä. Tämä todentuu etenkin keskusteluissa transformaatiota tukevista menetelmistä ja prosesseista, joita myös kolmen horisontin menetelmäkehikko edustaa. Syy on yksinkertainen ja tuttu jo Einsteinin lausumana oivalluksena tunnetusta sananparresta: Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. 

Huolemme ei kohdistu oivalliseen kolmen horisontin menetelmään itsessään vaan sen käyttöä ohjaaviin arvoihin ja ajatusmalleihin – sekä puhtaasti ajattelun puutteeseen. Siinä missä olemme edellä esitetyin esimerkein pyrkineet osoittamaan, ettei kolmen horisontin malli itsessään vielä takaa sen avulla kehitettyjen innovaatioiden ja strategioiden transformatiivisuutta, kyse on enemmänkin siitä, ettemme käy riittävästi keskustelua horisonttien H2+ ja H2- välisistä eroista. 

Esimerkiksi tekstiilituotannossa yksi keskeisistä haasteista on ollut tapamme käyttää paljon vettä ja maata kuitujen kasvattamiseen. Tekstiilituotannon värjäys- ja viimeistely aiheuttaa n. 20 % maailman puhtaan veden pilaantumisesta. Yli 14 miljoonaa tonnia mikromuovia on syntynyt synteettisten materiaalien pesusta, jotka päätyvät planeettamme valtameriin. Vaatteiden tuotannolla katsotaan olevan myös tuhoisia vaikutuksia niin ihmisen terveyteen kuin eläimiin ja ekosysteemeihin alueilla, joissa tekstiilitehtaat sijaitsevat. (EU, 2024. Tekstiilituotannon ja -jätteen vaikutus ympäristöön.) 

Toisaalta hyvä esimerkki transformaatiosta kohti kestävämpiä toivottuja tulevaisuuksia (H3) on englantilainen muotialan toimija Mother of Pearl (MOD), joka muutti toimintaansa niin, että vastuullisuus on jokaisen yritystoiminnan päätöksen keskiössä. He eivät lähteneet valitsemaan vain yksittäisiä toimia, kuten vaihtamaan tuotteiden kankaita vastuullisimmaksi (H2-) vaan rakensivat koko yrityksen arvoketjun läpinäkyväksi ja kestäväksi (H2+). Heidän vastuullisen vaatemallistonsa pääperiaatteita ovat, että materiaalit ovat orgaanisia (GOTS-sertifioitu puuvilla ja villa) ja että tuotanto on jäljitettävissä sekä tapahtuu alueellisesti pienellä alueella (villan keruu ja puhdistaminen, kehrääminen ja kankaan neulonta). Vettä ja kemikaaleja käytetään mahdollisimman vähän (esim. pesu höyryllä ilman kemikaaleja tai kankaan kauhduttaminen otsonikäsittelyllä). Lisäksi mallisto on yhteiskunnallisesti vastuullinen (ei lapsityövoimaa, työntekijöille maksetaan kohtuullinen palkka) ja se huomioi eläinten hyvinvoinnin (mulesing-vapaa villa). (Rehellinen muoti 2022.)

Se, missä määrin transformaatiot tuottavat lopulta vain inkrementaalisia muutoksia vailla kokonaisjärjestelmän ja sitä ohjaavien ajattelu- ja toimintamallien muutosta, riippuu pitkälti siitä, miten ymmärrämme uusintamisen. Ranskalaisen tutkijakollektiivin vuonna 2021 julkaisemassa transformaatioihin syväluotaavassa oppikirjassa tämä todetaan napakasti: Toimijuus edellyttää asioiden ymmärtämistä, transformaatio asioihin perehtymistä (Ketonen-Oksi 2022 mukaan Collectif Fortes 2021). Toteamus on hyvin samansuuntainen ekososiaalisen sivistyskäsityksen kanssa, asettaen kestävien toivottujen tulevaisuuksien lähtökohdaksi hyvinvoinnin ja vaurauden käsitteiden nykyistä laveamman ymmärryksen. Tämä on mitä suuremmissa määrin yhteydessä tulevaisuusvallan käsitteeseen. Valitettavasti, kuten viime päivien uutisvirroista on voinut havaita, eivät valtaa pitävät tahot useinkaan ole valmiita kyseenalaistamaan heille suotuisien taloudellisten järjestelmien toimivuutta. 

Valjasta innovaatiot muutokseen (H2+)!

Älä tue ajattelemattomuuttasi (H2-) vanhentunutta rappeuttavaa järjestelmää. Pohdi muun muassa näitä kysymyksiä:

  • Miltä näyttää transformatiivisen tai regeneratiivisen uudistumisen läpikäynyt todellisuus? 
  • Missä määrin ajatuksemme transformaatiosta toisintavat jo olemassa olevaa ja missä määrin niitä olisi mahdollista tai syytä haastaa? 
  • Millaista ajattelua ja prosessiohjausta vaativat ideat ja innovatiiviset ratkaisut, joilla on realistisia mahdollisuuksia tukea radikaalisti parempien tulevaisuuksien toteutumista? 
  • Millaista ajattelua ja osaamista vaaditaan transformatiiviseen tulevaisuustyöhön pyrkiviä prosesseja ohjaavilta toimijoilta?

Kirjoittajat: futuristi, erikoistutkija Sanna Ketonen-Oksi, palvelumuotoilija Emilia Risu sekä asiantuntija Kaisla Saastamoinen, Laurea-ammattikorkeakoulu

Lähteet

EU 2024. Tekstiilituotannon ja -jätteen vaikutus ympäristöön. Viitattu 7.6.2024. https://www.europarl.europa.eu/topics/fi/article/20201208STO93327/tekstiilituotannon-ja-jatteen-vaikutus-ymparistoon

Hellström, E. 2023. Kohti uusintavaa taloutta. Viitattu 5.6.2024. https://www.sitra.fi/julkaisut/kohti-uusintavaa-taloutta/

Ketonen-Oksi, S. 2022. Tavoitteena kollektiivinen tietoisuus ajattelu- ja toimintamalliemme ekososiaalisista vaikutuksista. Kirja-arvio. Futura 4/2022, s. 97-100.

Ketonen-Oksi, S. & Vigren, M. 2024. Methods to imagine transformative futures. An integrative literature review. Futures 157. 

Ratworth, K. 2018 a. Donitsitaloustiede – Seitsemän tapaa ajatella kuin 200-luvun taloustieteilijä. Terra Cognita Oy: Helsinki. 

Ratworth, K. 2018 b. Three Horizons Framework. Viitattu 31.5.2024. https://www.youtube.com/watch?v=_5KfRQJqpPU

Rehellinen muoti 2022. Dokumentti. Viitattu 7.6.2024. https://areena.yle.fi/1-67177578

Suomen YK-liitto 2024. Kestävä kehitys – Agenda 2030. Viitattu 6.6.2024. https://www.ykliitto.fi/kestava-kehitys

HS 24.5.2024. Kiertomuodin huipulle. Viitattu 6.6.2024. https://www.hs.fi/visio/art-2000010441751.html

Yle 2.4.20245. Aku Varamäki pohtii pitkään, ennen kuin ostaa uudet lenkkarit – Maapallo kestää vain seitsemän vaatehankintaa vuodessa. https://yle.fi/a/74-20081763. Viitattu 6.6.2024.

Heikko signaali – Kohinaa vai ensikosketus merkittävästä muutoksesta?

by toimitusTutkimus

Miksi tulevaisuuden ennakointi on niin vaikeaa? Vaikean ennakoinnista tekevät trendien ulkopuoliset muutosvoimat, kuten heikot signaalit ja villit kortit, jotka yllättävyydellään ja voimallaan voivat murtaa trendin suunnan. Keskityn tässä tekstissä heikkoihin signaaleihin.

Minä ja heikot signaalit

Olen tulevaisuudentutkija, mutta kaikki tulevaisuudentutkimuksen käsitteet eivät ole olleet helppoja minullekaan. Yksi vaikeimmista käsitteistä minulle on ollut heikko signaali. Teoriassa se on helppo: heikko signaali on nimensä mukaisesti nykyhetkessä näkyvä ensimmäinen merkki mahdollisesta tulevaisuuden muutoksesta. Kielikuvana voisi ajatella, että se on pieni valon pilkahdus pimeässä maisemassa. Niin pieni, että ei ole ihan varma, näkikö valon vai ei, tai mikä valon aiheutti. Nykyhetkessä heikon signaalin tunnistaminen on mielestäni hyvin vaikeaa. Jälkikäteen on helppoa viisastella ja todeta, oliko ilmiö heikko signaali vai ei.

Luin viime syksynä Johanna Vehkoon kirjan Autiopaikoilla – Tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioilla. Kirja kertoo nimensä mukaisesti autiopaikoista, jotka ovat olleet aiemmin eloisia yhteisöjä, mutta eri syistä teollinen toiminta paikoilla on päättynyt. Vehkoo pohtii kirjassaan: ”Mitä tulee teollisen ajan jälkeen?” Kohteina ovat esimerkiksi Otamäen vanha kaivosalue Kainuussa; Doelin kylä Belgiassa, joka on jäämässä Antwerpenin sataman alle ja Neuvostoliiton kaivoskaupunki Pyramiden Huippuvuorilla. Vehkoo kuvaa kirjan johdannossa, että yksi kirjaa inspiroinut tieteenala on tulevaisuudentutkimus. Tämä näkökulma lisäsi kiinnostustani kirjaan. Ihmettelin, jos kirja kertoo menneisyyden kukoistuksesta, miten kirja voisi olla tulevaisuudentutkimusta? Vehkoo osoittaa kirjassaan mielenkiintoisesti ja hyvin konkreettisesti, että heikon signaalin ei tarvitse olla jotain pientä. Heikko signaali voi olla myös kokonaisen kaupungin hiljeneminen.  

Kuva 1 Pyöräilin Vehkoon kirjan kanssa lähimetsään, jossa tiesin olevan raunion. Kuka on asunut näissä raunioissa?

Minulle on jäänyt mieleen kaksi esimerkkiä heikoista signaaleista. Ensimmäinen liittyy muotiin. Muodin uusia trendejä kuulemma tarkkaillaan suurkaupungeissa. Tällöin bongaillaan poikkeavia pukeutumistapoja ihmisvilinästä ja näistä havainnoista työstetään uusia muotitrendejä. Toinen kuulemani esimerkki on Olli Hietaselta, joka on Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan valiokuntaneuvos ja tulevaisuudentutkimuksen ohella myös aktiivinen luontokuvaaja. Lintujen pesimisalueiden laajeneminen etenee heikon signaalin lailla. Ensiksi Suomen etelärannikolla havaitaan yksittäinen uusi lintu. Seuraavaksi havaitaan yksittäinen pesivä pari. Pian nähdäänkin jo useampi yksilö Suomessa.

Mikä on heikko signaali?

Hollantilaiset tutkijat Barbara L. van Veen ja J. Roland Ortt ovat tutkineet heikon signaalin käsitettä. He kertovat käsitteen taustaksi erityisesti 1970-luvun öljykriisit, jotka pääsivät yllättämään ihmiset housut kintuista. Van Veenin ja Orttin mukaan kriisejä seurannut öljyn hinnan kallistuminen ja että sen sai aikaan vain muutama kehittyvä maa, toi tarpeen paremmalle muutosten ennakoinnille. Tästä syystä nykyään tulevaisuuden ennakoinnissa ei luoteta nykytrendien jatkuvan samanlaisina myös tulevaisuudessa.

Tutkijoiden mukaan heikkojen signaalien tunnistamisprosessi koostuu kolmesta vaiheesta (kuva 2). Ensimmäinen on signaalin havaitseminen. Tämä tarkoittaa yllä mainitsemaani esimerkkiä valon pilkahduksesta pimeässä. Toinen vaihe on signaalin tulkinta. Tässä vaiheessa havaitsijan pitäisi tulkita oikein, mitä signaali tarkoittaa. Pimeässä valonpilkahdus voi olla esimerkiksi ensihavainto vastaantulevasta tai pysähtyneestä autosta. Prosessin kolmas vaihe on toiminta signaalin perusteella. Jos valonpilkahdus on tulkittu oikein, on siirrytty tien reunaan, jotta ei jää liikkuvan auton alle. Heikkojen signaalien tunnistamisen kannalta prosessissa on tärkeää huomata, että heikko signaali voi tulla ”hylätyksi” prosessin jokaisessa vaiheessa, jota kuvastaa kuvan katkoviivainen nuoli kuvan alareunasta pois. Hylkääminen tässä tarkoittaa jotain seuraavista: Emme huomaa signaalia ollenkaan, voimme tulkita sen väärin tai reagoimme siihen väärin.  

Kuva 2 Heikon signaalin tulkintaprosessi (muokatu van Veen & Ortt 2021)

Artikkelissa van Veen ja Ortt myös osoittivat, että heikko signaali ei ole vain tulevaisuudentutkimuksen käsite. He itse asiassa lähestyivät käsitettä erityisesti ylimmän johdon päätöksenteon näkökulmasta. Heidän tavoitteenansa oli analysoida artikkelissaan käsitteen määritelmiä neljällä eri tieteenalalla: ennakointi, informaatiotekniikka, yrittäjyys ja strategiat. Heillä on lähtökohtanaan 66 tutkimusartikkeleissa esiintyvää määritelmää ja klusterianalyysin perusteella he päätyvät tähän määritelmään (kirjoittajan vapaa suomennos):

Heikko signaali on strategisen ilmiön havaitseminen ympäristöstä, joka tulee havaitsijan toimialan ulkopuolelta.

Mielestäni tässä määritelmässä on olennaista havaitsijan toimialan ulkopuoli. Muutoksia omalla toimialalla ja lähipiirissä on usein suhteellisen helppoa havaita. Tutkin itse vastuullista liiketoimintaa ja tällä hetkellä on paljon positiivisia muutosvoimia tukemassa vastuullista kehitystä (esimerkiksi EU:n monet lakihankkeet, tutkijoiden kohtuutalouspohdinnat ja ilmastokokouksen päätös fossiilisista polttoaineista luopumisesta). Mutta mitä heikkoja signaaleja ilmenee oman kuplan ulkopuolella? Esimerkiksi miten tekoälyn kehittyminen voi kirittää yritysten vastuullisuutta?

Tulevaisuudentutkimus ennakoi tulevia muutoksia

Tulevaisuudentutkimuksella voidaan nähdä olevan kaksi tavoitetta. Ensinnäkin tulevaisuudentutkimus ei pyri ennustamaan tulevaisuutta vaan kuvaamaan tulevaisuuden mahdollisuuksia eli vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Esimerkiksi tulevaisuuskuvien kautta voidaan kuvata vaihtoisia tulevaisuuksia ja näin tehdä niitä konkreettisiksi. Pohdin tulevaisuuskuvien käsitettä aiemmin tekstissä (linkki tekstiin). Toiseksi tulevaisuudentutkimuksen tavoitteena on kehittää tulevaisuuden ennakointikykyä. Ideaali tästä näkökulmasta olisi, että ennakoimme muutoksia ja tarvittavia toimintatapoja niin, ettei muutostilanteessa tarvitse paniikissa reagoida.

Tulevaisuudentutkimuksessa aktiivisesti tunnistetaan muutostrendejä ja globaaleja megatrendejä. Suomessa tätä työtä tekee Sitra. Tämän vuoden alussa Sitra (2023) päivitti megatrendilistansa viiteen: Luonnon kantokyky murenee, Hyvinvoinnin haasteet kasvavat, Demokratian kamppailu kovenee, Kilpailu digivallasta kiihtyy ja Talouden perusta rakoilee. Tulevaisuudentutkimus ja ennakointi olisi helppoa tai jopa ennustaminen olisi mahdollista, jos voisimme olla varmoja, että tulevaisuuteen vaikuttavat vain tasaisesti jatkuvat, nykyiset muutostrendit. Tulevaisuuteen vaikuttavat myös heikot signaalit ja villit kortit. Ne aiheuttavat trendeihin epäjatkuvuutta joko vahvistamalla, heikentämällä tai kokonaan muuttamalla muutoksen suuntaa. Näiden muutosvoima tekee niistä mielenkiintoisia ja tärkeitä tutkimuskohteita.

Kirjoittaja

Marileena Mäkelä on tulevaisuudentutkija, joka tutkii vastuullista liiketoimintaa esimerkiksi vastuullisuusviestinnän ja kiertotalouden näkökulmista Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tulevaisuudentutkimuksessa Marileenaa kiehtoo erityisesti tulevaisuuskuvien käsite.

Linkit:

Sitra. 2023 Megatrendit. Saatavilla: https://www.sitra.fi/julkaisut/megatrendit-2023/#tiivistelma

van Veen, B. L., & Ortt, J. R. 2021. Unifying weak signals definitions to improve construct understanding. Futures, 134, 102837. Linkki artikkeliin. Artikkeli on saatavissa vapaasti.

Johanna Vehkoo. 2013. Autiopaikoilla. Tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioille. Teos.

Tagged :

Miten tutkitaan asioita, joita ei ole koskaan aikaisemmin tutkittu?

by toimitusTutkimus / Uncategorized

Kirjoittaja: Timo Sneck

Kuvan lähde: Tarja Lang

Haaste tulee eteen aina innovaatiohakuisessa toiminnassa. Futurologian isäksi nimetyn Ossip K. Flechtheimin määritelmän mukaan futurologiassa ensin ennakoidaan tulevat ongelmat ja sitten kehitetään niiden synnyn estävät ratkaisut. Siis tutkitaan asioita, joita ei ole aikaisemmin tutkittu ja luodaan puuttuvaa tulevaisuustietoa.

Innovaatiohakuinen kasvu Suomessa

Suomessa suurin ongelma on väestön väheneminen alenevan syntyvyyden vuoksi ja samanaikainen työvoiman määrän väheneminen. Tarvitaan työn tuottavuuden noston edellyttämän osaamisen ennakoivaa koulutusta. Tavoitteena on luoda katkottomia työuria yrityksiin, jotka ovat kykeneviä innovaatiohakuiseen tuottavuuden kasvuun. Samanaikaisesti pitää henkilöstön työn tuottavuutta nostaa.

Tämä innovaatiohakuinen kasvu edellyttää henkilöstön jatkuvaa kouluttamista työn ohessa. Tähän liittyen VTT:llä opastettiin jo 1980-luvulla 20–30 tutkijaa eräällä kurssilla tutkimaan ja kehittämään päättelyrakenteita, joilla kehitetään ratkaisuvaihtoehtoja haasteisiin, joita ei aikaisemmin ole tutkittu. Näin luodaan ”puuttuvaa tulevaisuustietoa”. Tein väitöskirjani suurelta osin tältä perustalta viemällä läpi useita tapausesimerkkejä.

Nyt eräs tärkeimmistä tosielämää parantavista tapausesimerkeistä olisi luoda toimintamalli liiketoiminnan ja työn tuottavuuden samanaikaisesta nostamisesta. Parhaita valmiusasteita tällaiselle kokeilulle löytyy Kemissä. Siellä on äkillisen rakennemuutoksen purkamisen yhteydessä luotu yrityksiä ja niiden työntekijöitä yhdistävä työllisyyden yhteispalvelu Pointti. Tämän tehostamiseksi SitraLab3 yhteydessä kehitettiin periaateratkaisuksi InnoOhry (Innovaatiotoiminnan ohjausryhmä) varmistamaan innovaatiohakuisille yrityksille tarvittavien innovaatioiden saanti. Sen toiminnan aloitusta testattiin SitraLab4 yhteydessä. TutuHesan henkilöstö on osallistunut SitraLab toimintaan Kemin tukena.

Kiertotalouden ankkuriyritys

Muutaman vuoden kuluttua Infinited Fiber Company (IFC) on käynnistämässä Kemiin jätetekstiileistä Infinna™ -kuiduksi jalostavan tehtaan, joka toimii samalla kiertotalouden ankkuritehtaana. Perinteisessä lineaarisessa arvoketjussa on selkeä yritysten välinen suhde, jossa yritys myy alihankkijana tuotantonsa valmistavalle yritykselle, joka jalostaa tästä lopputuotteen. Tällöin voidaan puhua ketjun kärkiyrityksestä. Kiertotalouden sirkulaarisessa arvoketjussa ei ole kärkiyritystä, vaan tuotannon koon perustana on ankkuriyritysten kapasiteetti ja ketjun seuraavien arvontuottajayritysten kyky ylläpitää loppukäyttäjille sopivien tuotteiden jatkuvaa kehittämistä.

Sirkulaarisen ketjun jatko tästä on tutkimatonta aluetta. Kemissä luodaan käsitystä niistä osaamisista, jotka IFC:n uusiokuitujen markkinoille tullessa kiertotalousketjun seuraavien arvontuottajien henkilöstön on hallittava. Näin päästään käynnissä olevassa kokeilussa keskittymään tekstiilialan kiertotalousketjun tarvittavien osaamisten kouluttamiseen Kemissä. TutuHesan tilaisuudessa 24.10.2023 Omnian tutkimuspäällikkö Tarja Lang luonnehti tilannetta seuraavasti: “Kun vielä ei tiedetä, mitä osaamista tekstiilialan kiertotalouden työntekijöiltä vaaditaan, niin ei voida tietää, mitä tulevaisuudessa pitää kouluttaa ja miten koulutus pitäisi järjestää.” Kiertotalousketjun määrittäminen on täysin kesken siihen asti, kunnes opetustoimi osataan toteuttaa oikein.

Kemissä ollaan aloittamassa sirkulaarisen tekstiilialan kiertotalousketjun alkuvaiheen yritysten toiminnan ja osaamistarpeiden määrittelyä. Sen rinnalle voi ottaa muita alueita kehittelykohteiksi Kemin valmiuksien perustalta. Kemin Pointti kehitti Kemin äkillisen rakennemuutoksen hankkeessa menettelytavan, jossa ratkaistaan myös katkottoman työuran haasteita. Tällä hetkellä on motivoitava henkilöstö tulevaisuudessa tapahtuvaan yrityksen ja sen henkilöstön työn tuottavuuden samanaikaiseen nostoon. Tämä on mahdollista vain järjestelyillä, joilla tarvittava koulutus toteutetaan oikeaan aikaan innovatiivisten ratkaisujen käyttöön ottavien yritysten kanssa.

Miksi näin on? Vain yritys voi tietää, milloin innovatiiviset ratkaisut ovat kypsiä markkinoille eli kiertotalousketjun tiettyyn arvontuottoketjun vaiheeseen. Tämä ei ole mahdollista, ellei henkilöstölle ole opetettu tuolloin tarvittavia taitoja. Kemi-pilotin avulla voidaan lisätä ”elinikäisen koulutuksen muotoja” innovaatiohakuisen kasvun edellyttämien taitojen tuottamiselle. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (JOTPA) on organisaationa tällä hetkellä käytännössä mahdotonta osallistua koulutuksen toteutukseen, kun kilpailun takia innovaatioita ei voida avata muille näkyviksi.

Kohti jatkuvaa osaamisen kehittämistä

Sosiaalipolitiikan täyskäännös syntyy kouluttamalla innovaatiohakuisten kasvuyritysten henkilöstöä uusien osaamisten hallintaan. Tämä onnistuu vain niin, että yrityksen ja sen henkilöstön työn tuottavuudet nousevat samanaikaisesti. Työvoimapulan takia yritysten toiminnan laajeneminen ja tuottavuuden kasvu voivat pääsiassa toteutua vain yrityksissä olemassa olevan henkilöstön osaamisen kehittämisen kautta. Tämä edellyttää erityisesti kiertotaloudessa avointa innovaatioalustaa, joka osoittaa kaikkien sirkulaariseen arvontuottoketjuun kuuluville ne taidot, jotka kunkin vaiheen yrityksen on hallittava oman ja muiden vaiheiden yritysten ja sitä kautta kokonaisuuden toiminnan tehostamiseksi.

Kuvattu askel poistaa pulaa erityisosaamisesta, joka tarvitaan tulevaisuuden ammateissa. Nykyisillä keinoilla suurta osaa työttömistä ei kyetä pysyvästi palauttamaan työelämään. Tätä varten on kehitetty urakone, joka ohjaa työntekijää valitsemaan sopivimman työtehtävän, jonka rekrytointivaatimukset ovat mielekkään opiskelun avulla saavutettavissa. Yksittäinen kunta tai alue ei kykene koulutusta ennalta järjestämään. Sitä varten ensimmäinen vaihe on korvata esim. työ- ja elinkeinoministeriön toimialakohtaiset raportit Ketjuräätälöintikoneella, jossa on koko ajan päivittyvät koulutusohjelmat. Kone on ideoitu räätälöimään ja kytkemään toisiinsa työvoiman kysynnän edellyttämät taidot ja erilaisista tehtävistä työttömiksi jääneille sopivimmat valintavaihtoehdot koulutusohjelmineen. Näin voidaan kehittää henkilökohtainen koulutusohjelma, jonka suorittamalla työtön täyttää sopivan rekrytoivan yrityksen edellyttämät kyvykkyydet.

Tulevaisuudessa ammattien sijasta puhutaan toisiinsa sopivista osaamismoduuleista, jotka vaihtoehtoisissa työtehtävissä on osattava. Jos esimerkiksi JOTPAlle valmisteltaisiin kuvattu Ketjuräätälöintikone, se voisi laajentaa nykyistä rooliaan työelämäpalvelijana luoden myös reaaliaikaisen digitaalisen tietovarannon. Tällöin toisen asteen oppilaitokset sekä lukiot voisivat urakoneen avulla ohjata työelämään siirtyviä opiskelijoita näkemään katkottoman työuran ylläpidon rakenteet Ketjuräätälöintikoneen avulla.

Kaupunki- ja aluetason InnoOhryt hankkivat tietoa, jota tarvitaan sellaisen ”elinvoiman yhteiskehittämiseen”, jolla lähitulevaisuudessa voidaan edetä kansantalouden kasvun ja kestokyvyn nostamiseen. Erilaisten innovaatio- ja koulutusekosysteemien yhteistoiminnalla innovaatiohakuinen kasvu voidaan toteuttaa eri alojen kiertotalousjärjestelmien ylösajossa.

Innovaatiohakuinen kasvu ja katkottomien työurien kehittäminen kiertotalousjärjestelmässä edellyttää InnoOhryn toimintaa, jossa yritykset, niiden henkilöstö sekä kouluttajat kykenevät yhteistyöhön. TutuHesan tuella Kemiin muotoillaan ankkuriyrityksen varaan rakentuvaa tekstiilialan kiertotalouden arvontuottoketjua erityisesti koulutustarpeiden osalta. Infinited Fiber Companyn lisäksi samaa ajattelutapaa harkitaan vihreän siirtymän ja uusiutuvan energian osalta.

Flechtheimin mukaan näin on määritelty täsmällisesti ne toiminnot, jotka tarvitaan kriittisen haasteen, katkottoman työuran luontiin tekstiilialan kiertotaloudessa ratkaisemiseksi.

Linkit

Lue lisää Kemin ÄRM -toiminnasta https://www.kemi.fi/tyo-ja-yrittaminen/akillinen-rakennemuutos/

Lue lisää Omnian SusTexEdu-hankkeesta https://www.omnia.fi/hankkeet/sustexedu

Kirjoittaja

Timo Sneck on professori emeritus (Innovatiiviset yritys ja elinkeinorakenteet), joka on kehittänyt väitöskirjassaan Ossip K. Flechtheimin futurologian perusajatuksesta (ensin on ennakoitava tulevaisuuden uhkakuvat ja sitten on kehitettävä valmiudet selvitä niistä) tulevaisuudentutkimuksen toiminnallisen paradigman. Blogi kuvaa tällä otteella työskentelyä.

Tagged : / /

Tulevaisuuskuvat kuvaavat tulevaisuuden mahdollisuuksia ja haasteita

by toimitusTaide / Tutkimus

Kirjoittaja: Marileena Mäkelä

Kävin syyslomalla Lahden visuaalisten taiteiden museossa Malvassa. Siellä oli lokakuussa auennut Emma Helteen, Tamara Piilolan ja Pia Sirénin Tulevaisuuden puutarha. Innostuin nimen perusteella tutustumaan näyttelyyn – olenhan tulevaisuudentutkija. Shokeerauduin, kun liukuovet aukesivat. Tulevaisuuden puutarha oli rakennustelineitä ja vihreän eri sävyisiä rakennuspeitteitä. Näistä oli muotoiltu tulevaisuuden puutarha, sen puut ja pensaat. Näky oli todella vaikuuttava. En halua, että tämä on minun tulevaisuuteni puutarha.

Toisinaan tulevaisuuden mahdollisuuksia on vaikeaa hahmottaa. Taide voi konkreettisesti havainnollistaa tulevaisuutta. Näin olen sanonut opiskelijoilleni, kun opetan tulevaisuudentutkimuksen luovia menetelmiä. Taide voi tuoda tulevaisuuden käsinkoskeltavaksi tai muilla aisteilla havaittavaksi. Tulevaisuuden puutarha -näyttely havainnollisti tämän hyvin. Taiteen mahdollisuuksia tulevaisuudentutkimuksessa on tässä blogissa avannut Katariina Kantola monesta näkökulmasta. Itse käytän tätä näyttelyä (huterana) aasinsiltana tulevaisuuskuvien käsitteeseen.

Tulevaisuuskuvat luotaavat tulevaisuuden mahdollisuuksia

Tulevaisuuskuva on yksilön tai yhteisön ajatuskokonaisuus tulevaisuudesta. Se voi olla abstrakti idea tai yksityiskohtainen kuvaus siitä, millainen maailma, yhteiskunta tai alue voisi olla vuosien, vuosikymmenien tai jopa vuosisatojen päästä. Tulevaisuuskuva ei ole tarkka ennustus tulevaisuudesta, vaan pikemminkin se on työkalu, joka auttaa ihmisiä ymmärtämään, suunnittelemaan ja valmistautumaan tulevaisuuden mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Tulevaisuuskuvissa siis avataan tulevaisuuden eri vaihtoehtoja näkyviksi.

Tulevaisuuskuva on myös hyvin henkilökohtainen ilmiö. Jokaisella meistä on jonkinlainen ajatus tulevaisuudesta – käsittelee se sitten ensi talvea tai seuraavaa kesää ja sen suunnittelua. Usein tulevaisuuskuvia kuvataan joustaviksi ja muuttuviksi – muuttuvat olosuhteet saavat meidät muuttamaan suunnitelmia ja jopa haaveitamme. Henkilökohtaiset tulevaisuuskuvat voivat käsitellä niin omaa taloudellista tilannetta kuin myös sotilaallista kriisiä lähialueilla.

Tulevaisuuskuvat voivat olla mahdollisia, todennäköisiä, toivottavia tai ei-toivottavia. Toivottavat tulevaisuuskuvat voidaan nähdä utopian kaltaisina kuvauksina. Termillä viitataan Thomas Moren teokseen Utopia. Ei-toivottavia tulevaisuuskuvia puolestaan voidaan kutsua dystopioiksi, jotka ovat varsin suosittuja teemoja elokuvissa ja kirjallisuudessa. Esimerkiksi ilmastodystopioita on ilmestynyt paljon viime aikoina.

Tulevaisuuskuvat vastuullisen liiketoiminnan tutkimuksessa

Olen itse käyttänyt jonkin verran tulevaisuuskuvien käsitettä tutkimuksessa. Olen tutkinut esimerkiksi tulevaisuuskuvia hakkeen käytössä energialähteenä, kiertotaloudessa ja vastuullisessa laivanrakentamisessa. Tulevaisuuskuvien tarkoituksena on ollut yhtäältä jäsentää tutkimusaineistoa ja haastateltavien ajatuksia, pelkoja ja toiveita tulevaisuudesta. Tulevaisuuskuvat ovat usein tekstimuotoisia pysäytyskuvia, tarinoita tulevaisuudesta.

Toisaalta kuvien tarkoituksena on ollut myös herättää keskustelua aihepiirin tulevaisuudesta. Millaisia odotuksia ja pelkoja tulevaisuuteen liittyy? Onko joku esitetyistä tulevaisuuskuvista tavoiteltava tulevaisuus? Millaisia toimia se toteutuakseen meiltä edellyttää? Tai käännettynä, onko joku tulevaisuuskuva sellainen, mihin emme halua tulevaisuudessa päätyä?

Usein kuvallinen ilmaisu havainnollistaa tarinaa tehokkaasti. Esittelimme tutkijakollegani Maili Marjamaan kanssa kiertotalouden tulevaisuuskuvia monissa tilaisuuksissa. Esityksissä ja posterissa käytimme havainnollistuksena valokuvia. Usein katsojat peittivät kädellään dystooppisen tulevaisuuden kuvan ja sanoivat: “En halua päätyä tuohon tulevaisuuteen.” Reaktio oli siis täysin sama kuin minulla Malvan näyttelyssä.

Millainen on sinun tulevaisuuskuvasi?

Ei ole yhdentekevää, millainen on sinun henkilökohtainen tulevaisuuskuvasi. Dystooppiset tulevaisuuskuvat voivat ahdistaa ja passivoida. Utooppiset tulevaisuuskuvat voivat puolestaan innostaa toimintaan. Muistathan, että tulevaisuus tehdään tämän päivän toimilla: voimme itse vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuus on.

Valokuva Malvan näyttelystä Tulevaisuuden puutarha. Kuvassa "puutarha" on luotu rakennustelineistä ja vihreistä pressuista.

Kuva 1 Pia Sirénin installaatio tulevaisuuden viheralueesta (osana Tulevaisuuden puutarha -näyttelyä Malvassa), kuvaaja Marileena Mäkelä 2023.

Onko kuvassa tulevaisuuden puisto vai vaan nykyhetken dystopia tulevaisuudesta?

Linkit

Helteen, Piilolan ja Sirénin Tulevaisuuden puutarha -näyttely on auki Lauden visuaalisten taiteiden museossa Malvassa 3.3.2024 asti. Lisätietoja: https://www.malvamuseo.fi/nayttelyt/tulevaisuuden-puutarha/

Lue lisää tulevaisuuskuvista esimerkiksi kirjaluvusta: Mäkelä, M., Karjalainen, J., Parkkinen, M. 2022. Tulevaisuuskuvat: merkitykset, roolit ja käyttötavat tulevaisuudentutkimuksessa. Kirjassa: Aalto, H-K., Heikkilä, K., Keski-Pukkila, P., Mäki, M. & Pöllänen, M. (toim.) Tulevaisuudentutkimus tutuksi – perusteita ja menetelmiä. TVA-julkaisuja 1/2022. Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia. Ss. 297-312. https://tututopi.files.wordpress.com/2022/03/tva-1-2022-makela-etal.pdf

Kirjoittaja

Marileena Mäkelä on tulevaisuudentutkija, joka tutkii vastuullista liiketoimintaa esimerkiksi vastuullisuusviestinnän ja kiertotalouden näkökulmista. Marileena työskentelee yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Tagged : / /

Tulevaisuudet taiteessa: Puistokatu 4 täyttyi toiveikkaista tulevaisuuksista

by Katariina KantolaIlmastonmuutos / Taide / Tutkimus

Kaupunkiympäristöön usein kuuluu kaikille avoimia, yhteisöllisyyteen ja toiminnallisuuteen keskittyviä tiloja ja taloja. Löytyy nuorisotaloja, asukastaloja, tyttöjentaloja ja työttömien taloja, joissa voi rauhassa kohdata toisia, harrastaa, hakea tietoa tai tukea.

Kaivopuistoon Helsinkiin on remontoitu ja avattu kaikille avoin talo omistettuna tieteelle ja toivolle. Puistokatu 4 toimii tilana, joka kokoaa tutkijoita, taiteilijoita, yrityksiä ja kansalaisia yhteisen tavoitteen äärelle: luoda kulttuurin muutosta kohti ekologisesti kestävää, hyvää elämää. Puistokatu 4:n toiminta pohjautuu toiveikkaalle tulevaisuudelle.

Ilmastonmuutoksen ja sen aiheuttaman ekologisen kriisin keskellä voi tulevaisuus näyttäytyä pelottavalta uhkakuvalta tai väsyttävän monimutkaiselta ratkaistavien asioiden vyyhdiltä. Siksi tarvitaan tietoa ja tutkimusta, mutta myös kuvitelmia ja kuvitteluja vaihtoehdoista: minkälaiset näkökulmat ja näkemykset, ideat ja ajatukset voisivat auttaa meitä elämään yhdellä maapallolla, yhdessä.

Puistokatu 4 avautui 8. elokuuta näyttelyllä, jossa talon kolme kerrosta huoneineen on täytetty teoksilla toivosta ja tavoittelemisen arvoisesta tulevaisuudesta. 14 huonetta -näyttelyssä vahvin mieleen jäävä sanoma on toisten lajien ymmärtämisen tärkeys ja empaattinen lähestymistapa kaikkeen elolliseen.

Jotta voisimme jatkaa elämäämme maapallolla kunnioittaen sen rajallisia resursseja, meidän on ensin astuttava pois ihmiskeskeisestä ajattelu- ja elintavasta. Empatia on harjoite ja polku siihen suuntaan.

Wauhaus: Puumaja, kuva: Katariina Kantola

Wauhaus-kollektiivin installaatiossa ”Puumaja” kävijä laskeutuu metsän ympäröimään majaan kuuntelemaan evoluutiobiologi Aura Raulon pohdintaa esimerkiksi siitä, kuka tai mikä on yksilö. Tekijät kertovat teoksestaan:

”Teoksemme johdattaa kokijan pohtimaan yksilökeskeistä kuvaa olemassaolostamme ja tarkastelemaan sitä sen sijaan keskinäisriippuvuuksien kautta. Yksilöllisyytemme rajat vuotavat: olemme aina osa muita ja muuta, riippuvaisia toisten olemassaolosta, eikä olemassaoloamme voi täten irrottaa ympäristöistämme. Yhteytemme meitä ympäröiviin maisemiin on jatkuva, solutasomme lävistävä, koko elämämme pituinen prosessi.” (Lähde: Puistokatu 4, Facebook)

Soil Searchers Collective: Sen lauluja laulamme. Kuva videosta: Katariina Kantola

Syvemmälle metsän maaperään ja ekosysteemiin zoomataan Soil Searchers Collectiven hypnoottisen hienossa ”Sen lauluja laulamme” videoteoksessa. Jos ihmiselle on joskus haasteellista nähdä metsää puilta, voi katseen kääntää myös aivan toiseen suuntaan eli eliöihin ja elinvoimaan metsän alla, maan ja puiden sisään.

Suhdettamme empatiaan pohtii Enni-Kukka Tuomalan teos ”Is There Space For Empathy?”, joka muuttaa empatian konkreettiseksi tilaksi, johon kävijä voi astua sisään.

”Kasvava empatiavaje on yksi suurimmista haasteistamme, ja syistä ilmastokriisin takana. Tarvitsemme radikaalin empatian vallankumouksen, ei ainoastaan ihmisten, vaan ihmisten, luonnon ja eri lajien välillä”, Tuomala kommentoi. (Lähde: Puistokatu 4, Facebook)

Enni-Kukka Tuomala: Is There Space For Empathy?, kuva: Katariina Kantola

Empatian rinnalla tarvitaan toimintaa

Jos toiveikkaamman tulevaisuuden ensimmäinen askel on empatia, tarvitaan rinnalle myös toimintaa.

Helsingin kuvataidelukio, Torkkelin opiskelijoiden “Follow Me (ole niin kiltti)” -installaatiossa kävijät voivat esimerkiksi kirjoittaa toiveitaan tulevaisuudelle. Jo toiveen pohtiminen, puhumattakaan toiveen kirjoittamisesta, konkretisoi, että tulevaisuuteen voi suhtautua ja siihen voi vaikuttaa aktiivisesti. Tämän päivän toiveella voi rakentaa toivottua tulevaisuutta.

Helsingin kuvataidelukio, Torkkeli: “Follow Me (ole niin kiltti)”, yksityiskohta installaatiosta. Kuva: Katariina Kantola

Landys Roimolan vaikuttava “Floor is Lava” on rakennettu romumetallista ja mansikkapeltojen muovijätteestä. Massiivisen teoksen voi tulkita muistuttavan meitä siitä, miten roskaantuminen ja saastuminen täyttää tilamme (maapallon ja kirjaimellisesti yhden huoneen Puistokadun talosta), jos annamme toimintamme jatkua ennallaan.

Landys Roimola: Floor is Lava, yksityiskohta teoksesta. Kuva: Katariina Kantola

Teemu Keisterin “Peppumonumentti” on ”oodi hauskanpidolle ja kepeydelle”. Peppumonumentin viesti on itseasiassa todella tärkeä ja omanlaiseen aktivismiin ja toimintaan kannustava: epävarmoina aikoina vapaudu irrottelemaan, iloitsemaan ja heiluttamaan peppua.

Teemu Keisteri: Peppumonumentti, yksityiskohta teoksesta. Kuva: Katariina Kantola

Tutustu 14 huonetta -näyttelyyn 21.8.2022 asti osoitteessa Puistokatu 4, Helsinki tai näyttelyn Facebook tai Instagram-sivuilla.

Katariina Kantola

Katariina Kantola, kuva: Onni Ojala
Kiitos Forum Box -gallerialle kuvauslokaatiosta!

Kirjoittaja on museoissa ja gallerioissa viihtyvä taiteenharrastaja, entinen taidehistorian opiskelija, alati oppiva tulevaisuusajattelija sekä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäsen. Mediatutkimuksesta valmistunut FM, joka työskentelee markkinointiviestintäpäällikkönä media-alalla.
Instagram: @tulevaisuudet_taiteessa
Twitter: @katariinak
LinkedIn: KatariinaKantola

Tagged : / / /

Pandemia tulevaisuuden tekijänä

by Seija Kojonkoski-RännäliTutkimus / Yhteiskunta1 kommentti artikkeliin Pandemia tulevaisuuden tekijänä

Pandemian historia on kirjoitettu

Historioitsija Juha Siltala on kirjoittanut historian todellisuudesta, jota olemme eläneet viimeiset pari vuotta ja elämme edelleen. Teoksen nimi on Pandemia – Kiihdytysajon äkkijarrutuksesta uuteen normaaliin (Otava). Se ilmestyi 2.5.2022. Tämän vain kaksi vuotta kestäneen ilmiön kirjoitettu historia on pitkä. Teoksessa on 907 sivua. En ole vielä niistä ainuttakaan lukenut, vaan tietoni perustuvat Helsingin Sanomissa 28.4.22 olevaan Juha Siltalan haastatteluun (Juha Riihimäki 2022).

Toisenlainen tulevaisuus

Pandemian aikana olemme kuulleet toistuvasti väitteen, jonka mukaan mikään ei tämän jälkeen enää ole ennallaan. Edessä on suuria muutoksia. Erityisesti kaikki se, mikä on tuntunut normaalilta ja itsestään selvältä muuttuu nyt ihan joksikin toisenlaiseksi, ’uudeksi normaaliksi’. Mielessämme on pyörinyt hätääntyneitä kysymyksiä. Millainen on uusi normaali? Miten ja miksi muutokset tapahtuvat? Voiko pandemia tehdä tulevaisuutta?

Siltalan uuden teoksen ennakkotiedoista voi päätellä, että pandemia tekee tulevaisuutta muuttamalla ihmistä. Se tekee meistä uudenlaisia muokkaamalla maailmankuvaamme ja arvojamme. Se saa meidän tavoitteemme ja toiveemme muuttumaan ja herättää velvollisuudentunteemme uuteen herkkyyteen ei vain muita ihmisiä kohtaan vaan myös koko luontoa ja maapalloa kohtaan. Tästä kaikesta seuraa, että muutamme itse omaa elämäntapaamme. Uusi elämäntapa on uusi normaali. Se on tulevaisuus, jota pandemia tekee.

Onko pandemian tekemä tulevaisuus uutena syntyvää menneisyyttä?

Eräs Siltalan historiantutkimuksessa esiin nouseva tulevaisuusnäkymä koskee käsityksiämme työstä ja tekemisestä. Hän ennakoi, että pandemian jälkeisessä elämässä nykyistä enemmän ihmistyötä tullaan sitomaan tuottavaan ja mielekkääseen työhön koneilla ja digitaalisesti tehtävän työn sijaan ja niiden lisäksi. Työtavat muuttuvat vähemmän luontoa ja maapalloa kuluttaviksi, huoltoketjut lyhenevät ja omavaraisuus lisääntyy.

Käsityön opettajana ja sen tutkijana kiinnitän huomiota myös siihen, että Siltala nostaa esiin tässä yhteydessä käsityön tekemisen, erityisesti neulomisen, nopean ja yllättävän suuren lisääntymisen pandemian aikana. Hänen mukaansa infoähkyn uuvuttamat tietotyöläiset aktivoivat neulomalla parasympaattista hermostoaan ja laskivat sykettään. Olen itsekin tulkinnut neulomisinnon osoittavan ihmisten resilienssiä eli palautumiskykyä kriisien aiheuttamasta stressistä (lue lisää aiheesta blogistani).

Jos ihmisen tekemisentapa todella muuttuu kokemamme kriisin vaikutuksesta entistä enemmän mielekkääksi, kokonaista käsityötä (Kojonkoski-Rännäli 1995) muistuttavaksi tekemiseksi, on tuo kriisi aiheuttamistaan vaikeuksista huolimatta ollut koko maailmalle onneksi, sillä ihmisen tekemisentapa vaikuttaa paljon tekijän ajattelutapaan ja elämäntapaan. Sitä kautta se vaikuttaa myös luontoon ja koko maapalloon. Onko tulevaisuus, joka silloin syntyy uutena syntyvää menneisyyttä? Ei, se on vanhan ja uuden hedelmällisestä vuorovaikutuksesta syntyvää tulevaisuutta.

Tekemisentapa, elämäntapa, ajattelutapa

Martin Heidegger etsi vuonna 1951 pitämässään esitelmässä Bauen Wohnen Denken (Rakentaminen, asuminen, ajatteleminen) ratkaisua ihmisen maailmassaolon ongelmaan analysoimalla otsikkonsa sanoja vanhassa saksan kielessä (Heidegger 1985). Esittelen hänen analyysinsä tuloksia seuraavassa lyhyesti. Tarkempi selvitys Heideggerin analyysista löytyy artikkelistani Käsityön filosofian lähtökohtia (2005, 286-290).

Heidegger sanoo, että ihmisen maailmassaolo on täällä asumista, ja asuminen toteutuu rakentamalla. Rakentaminen asumisena on, paitsi rakenteiden pystyttämistä, myös viljelemistä ja kasvusta huolehtimista. Se on silloin varsinaista rakentamista. Sellaisena se on kuitenkin ihmiseltä jo unohtunut. Käytännössä rakentaminen merkitsee nykyisin vain rakenteiden pystyttämistä.

Rakentaen asumisen peruspiirre on huolehtiminen ja hoitaminen. Rakentamisen peruspiirre puolestaan on asumisen salliminen eli mahdolliseksi tekeminen (wohnenlassen). Tällainen elämäntapa kuuluu Heideggerin mukaan inhimilliseen elämään. Siinä ihmisellä on mahdollisuus hoitaa kaikkea olevaista. Tekemisentapa eli rakentaminen on tässä elämäntavassa enemmänkin esineiden tuomista esille materiaalista (hervorbringen) kuin vain ihmisen omien vaatimusten ja toiveiden mukaista tuottamista, joka ei ota huomioon luontoon ja ympäristöön liittyviä tekemisen rajoituksia.

Tekemisentapamme vaikuttaa myös ajatteluumme. Käsityön tekeminen ohjaa tekijän ajattelua eri tavalla kuin vaikkapa tietoverkossa työskenteleminen. Erilaisuus ei ole uhka vaan rikkaus. Meidän on tarkkaan harkittava, millainen vaikutus kullakin tekemisentavalla on ajatteluumme. Ehkä meidän ei ole viisasta olla yksipuolisia tekemisessämme. Käsityön taitajan ajattelutapa täydentää teknologian huippuosaajan ajattelutapaa. Yhdessä niistä syntyy ajattelua, jonka varassa osaamme rakentaa maailmaa asuaksemme täällä rauhassa, tyytyväisinä viihtyen. (Heidegger 1985.)

Tiedämme, että Heideggerin nalyysi sai voimaa paitsi hänen filosofisesta ajattelustaan myös hänen rakkaudestaan kotisetunsa luontoon Schwarzwaldin vuoristossa. Perusteluissaan se on kuitenkin lujan rationaalinen ja johdonmukainen. Se on arvokas lahja viheliäisten ongelmiensa kanssa painiskelevalle 2020-luvun ihmiselle.

Lähteet

Heidegger, M. 1985. Vorträge und Aufsätze. Funfte Auflage. Verlag Gunter Neske.
Kojonkoski-Rännäli, S. 1005. Käsityön filosofian lähtökohtia. Teoksessa Sampsa Kullas, Marja-Leena Pelkonen (toim.) The relationahip of Nordic handicraft studies to product development and technology. Prossedings from a NordFo conference in Rauma, September 20. – 26. 2004. NordFo Techne Series. Sesearch in Slojd Education and Crafts Science B:14/ 2005, 284-320.
Riihimäki J., ”Mitä meille juuri tapahtui?”, HS 28.4.2022, C 6-7. Linkki Helsingin Sanomien artikkeliin (maksumuurin takana).

Seija Kojonkoski-Rännäli

Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.

Tagged : / /

Tulevaisuuden tutkimisen ja sen tekemisen ristiriitaisista pyrkimyksistä

by Seija Kojonkoski-RännäliTutkimus / Yhteiskunta

Tekijällä on tekemisessään ristiriitaisia pyrkimyksiä

Ennen teollistumisen aikaa kaikki tavara tehtiin pääosin käsin. Esimerkiksi vaatteiden kohdalla se tarkoitti sitä, että ne pyrittiin tekemään paitsi materiaalia säästäen myös aikaa kestämään. Voidaan sanoa, että tämä oli vaatteiden käyttökelpoisuuden lisäksi niiden tekemisen tärkein pyrkimys. Materiaali oli pääosin luonnosta saatua, joten kestävät, kierrätettävät ja korjauskelpoiset tuotteet säästivät myös luontoa ja maatuivat loppuunkäytettyinä takaisin luontoon.

Mutta käsityö on hidasta ja kallista. Siihen aikaan ihmiset hankkivatkin uutta harvoin ja korjasivat vanhaa usein. Se oli välttämätöntä, kun esimerkiksi talvitakki maksoi 70 vuotta sitten 8000 mk eli nykyisillä työtunneilla työmiehen kuukauden palkan (Markus Hannula, 2021). Siihen oli takin tarvitsijan tyytyminen, sillä käsin tekijän tärkein pyrkimys (intentio) on tehdä hyvää hyvin. Hän myös “antaa kasvot” tuotteen laadulle ja kantaa vastuun tekemisestään (Kojonkoski-Rännäli 1995).

Teollisena aikana ihmisistä tuli kuluttajia. Kuluttaja haluaa ostaa usein uutta ja halpaa. Käsin tekijästä tuli teollinen tuottaja ja yrittäjä. Hänelle onkin nyt mahdollista vastata kuluttajan vaatimuksiin, ja se sopii hänelle hyvin, koska silloin kauppa käy ja pyörät pyörivät.

Esimerkiksi uusia tekokuituja ja niiden värjäämiseen tarvittavia tekstiilivärejä voidaan tehdä nopeasti paljon. Niin syntyy teollisesti myös aina uusia vaatteita niitä vaativille kuluttajille nopeasti ja halvalla. Mutta ne syntyvät usein käyttämällä uusiutumattomia luonnovaroja, kuten öljyä, ja jäävät lyhyen käyttöikänsä jälkeen saastuttamaan häviämättömänä jätteenä luontoa.

Kukaan ei kuitenkaan tunnu kantavan siitä huolta eikä vastuuta, koska tuottajalle eli yrittäjä-tekijälle taloudellisen voiton saaminen on tärkein eli konstitutiivinen pyrkimys. Muitakin pyrkimyksiä hänellä voi olla, mutta ne ovat toissijaisia. Kyllähän toimeentulo on myös käsityön tekijän yksi pyrkimys, mutta ei se tärkein, vaan toissijainen eli regulatiivinen pyrkimys.

Uusien teknisten tekemisentapojen kehittyminen on aiheuttanut sen, että ihmisen ahneus tekijänä on voittanut hänen halunsa tehdä laadukkaita ja sekä ajallisesti että eettisesti kestäviä tuotteita.

On tullut aika ratkaista ristiriidat

Maanantaina 11.10.21 alkoi YK:n luontokokouksen ensimmäinen osa. Sitä isännöi Kiina. Kokouksen tehtävänä on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden häviäminen.

Se on siis kokouksen konstitutiivinen pyrkimys, jonka tulisi olla kaiken tulevaisuuden tekemisen taustalla. Suomea siellä edustaa pääneuvottelija Marina von Weissenberg. Meillä on lupa odottaa, että hän tekee kokouksessa kaikkensa sen hyväksi, että maailmanyhteisö voi lähiaikoina ottaa harppauksen kestävyyskriisin ratkaisemisessa, sillä me Suomessa olemme tässä suhteessa optimistisia Sitran tuoreen Tulevaisuusbarometrin mukaan, ja Suomen työ valtiovarainministerien ilmastokoalition vetäjänä on jo kerännyt kiitosta. Mutta helppoa se ei tule olemaan.

von Weissenberg sanoi Helsingin Sanomien haastattelijalle (9.10.2021) tätä elämänsä tähän asti tärkeintä tehtävää koskien:

“Ihminen on ahne. Mutta se haluaa myös tehdä asioille jotakin.”

Tuohon lausumaan sisältyy vaikea totuus: kun ihminen tekee jotain, hänellä on tekemiselleen usein ristiriitaisia päämääriä. Silloin on päätettävä, mikä niistä toteutetaan ja mikä jää toteutumatta. (Petra Pelli 9.10,2021; Oras Tynkkynen ja Mari Pantsar 16.10.2021)

On mielenkiintoista nähdä, mikä näiden neuvottelujen perusteella osoittautuu tulevaisuuden tekijöiden konstitutiiviseksi eli sisäisesti tärkeimmäksi pyrkimykseksi. Onko se ihmisen ahneuden tyydyttäminen ja sitä palvelevan tulevaisuuden tekeminen uusien innovaatioiden ja tekniikan avulla?

Vai onko se luonnon pelastaminen ja sille aiheuttamiemme vaurioiden mahdollisimman täydellinen korjaaminen vaikka se, uusien innovaatioiden ja tekniikan lisäksi, edellyttää myös ihmisen itsensä radikaalia muuttumista?

Käytäntöjemme konstitutiivisista ja regulatiivisista pyrkimyksistä Sami Pihlströmin mukaan

Artikkelissaan “Miksi oikeastaan teemme niitä asioita, joita teemme?” (2020) Sami Pihlström sanoo, että kun yritämme ymmärtää inhimillistä toimintaa kannattaa kiinnittää huomiota siihen miksi oikeastaan / viime kädessä / loppujen lopuksi teemme juuri niitä asioita, joita teemme. Mikä pohjimmaltaan ohjaa toimintaamme? Mitkä ovat sisäisiä eli konstitutiivisia pyrkimyksiämme, joihin sitoutuminen olennaisesti määrittää käytäntöjämme?

Tällaista tarkastelua hän sanoo eräänlaiseksi pragmaattiseksi analyysiksi. Pihlström selvittää asiaa vertaamalla shakinpelaajien toimintatapaa heidän pelatessaan suuryhtiöiden johtajien toimintatapaan heidän johtessaan yritystään. Hän arvelee, että jos shakinpelaajilta kysyttäisiin, kumpi heidän pelissään on ensisijainen tavoite, matin tekeminen vastustajan kuninkaasta vai upseerien kehittäminen nopeasti peliin keskustan haltuunottamiseksi, he vastaisivat, että kyseiset tavoitteet ovat vertailukelvottomia, niitä ei voi asettaa samalle viivalle. Molemmat ovat tärkeitä, mutta matin tekeminen vastustajasta eli voittaminen on pelin konstitutiivinen päätarkoitus. Siihen on pelaajien sitouduttava, jotta yleensä voivat pelata. Kaikki muut tavoitteet palvelevat voittamista regulatiivisina tavoitteina.

Sama pätee yritysten kohdalla. Kun yritysjohtajille tehtiin talvella 2019-2020 kyselyitä, joissa asetettiin vertailtaviksi voiton tuottaminen omistajille ja mm. yhteiskunnallisesti vastuullinen toiminta tai henkilöstön hyvä kohtelu, joutuivat he vertailemaan keskenään vertailukelvottomia asioita, jotka kaikki ovat monen yrityksen tavoitteita, mutta eri tasoilla.

Voiton tuottaminen omistajille on yrityksen pääpyrkimys eli konstitutiivinen piirre yrityksen toiminnassa, muut hyvät tavoitteet voivat kyllä olla mukana toimintaa säätelevinä, regulatiivisina tavoitteina, jos ne tukevat tätä päätavoitetta, jota ilman yritys ei määritelmällisesti ole olemassa.

Tulevaisuuden tutkimus tulevaisuuden tekemisen taustalla

Tulevaisuuden tutkimus on yliopistollinen tutkimusala. Yliopistolaissa, sen 2 §:ssä, sanotaan, että yliopiston tehtävä on

“edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.”

Pihlströmiin tukeutuen voidaan siis sanoa, että yliopiston konstitutiiviset päämäärät tai pyrkimykset liittyvät vapaaseen tutkimukseen, sivistykseen, opetukseen ja kasvatukseen. Näihin liittyy silloin myös tulevaisuuden tutkimus.

Tämä tarkoittaa, että tutkimus tai tutkija ei voi antaa kenellekään
ohjeita siitä, miten jotain pitää tehdä. Tässä yhteydessä puhutaan myös perustutkimuksesta. Näin ollen tulevaisuuden tekijöiden pyrkimykset ovat regulatiivisia.

Soveltavaan tutkimukseensa perustuen he ratkaisevat, millä välineillä, millä taidoilla ja miten tulevaisuutta tekevät. Heidän velvollisuutensa on kuitenkin myös tehdä selväksi se, mitkä tulevaisuuden tutkimuksen esiintuomat konstitutiiviset pyrkimykset ovat heidän käytäntöjensä regulatiivisten pyrkimysten taustalla. Silloin mahdolliset ristiriidat tulevat esille.

Seija Kojonkoski-Rännäli

Olen vapaa tutkija, joka kirjoittaa mielellään blogitekstejä. Ensin olin käsityönopettaja eri kouluasteilla eri puolilla tätä maata. Pitkään olin käsityön didaktiikan lehtori Turun yliopistossa, opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä. Dosentuurini ala on kasvatustiede erityisesti käsityön filosofia.


Lähteet

Hannula M., “Ennen tavara tehtiin kestämään, mutta se maksoi”, HS 9.10.21 C17.

Kojonkoski-Rännäli, S. 1995. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C. Osa 109

Pelli P., Pääneuvottelija: “Jos Kiina ei ole tämän takana, me olemme pulassa”, HS 9.10.21 A16.

Pihlström, S. Miksi oikeastaan teemme niitä asioita, joita teemme? Huomioita käytäntöjemme konstitutiivisista ja regulatiivisist pyrkimyksistä. Tiedepolitiikka 1/20, 53-58.

Tynkkynen Oras ja Mari Pantsar, “Tulevaisuususko voi päihittää pessimismin”, HS 16.10.21 C19.

Tekstin kuva: Lauri-Henrik Jalonen

Tagged : / /