New Performance Turku 10 vuotta – onnea!

Turussa vuonna 2012 käynnistynyt, New Performance Turku -nimellä kulkeva festivaali juhli tänään 10-vuotista taivaltaan Turussa, Manillan Vanhalla Viinitehtaalla pidetyssä kutsu­vieras­tilaisuudessa. Samalla juhlistettiin syyskuussa 2023 ensimmäistä kertaa toteutettavaa  New Performance Turku Biennalea. 

Samana iltana julkistettiin myös ICE HOLE – The Live Art Journal vol.12 sekä tuore julkaisu Performance Art in Practice – Pedagogical approaches. Ks. http://www.newperformance.fi/tapahtumat/

Tämä blogi on yhtä kuin tilaisuudessa pitämäni juhlapuhe:

Kiitos Annille (Sundbacka: toiminnanjohtaja) ja Leenalle (Kela: taiteellinen johtaja) pyynnöstä tulla tänään puhumaan tänne New Performance Turun 10-vuotissynttäreille. 

Hyvä juhlaväki, 

Jaoin vuonna 2013 työhuoneeni nykytaiteen kuraattori ja taideteoreetikko Mari Krappalan kanssa. Ystävystyimme ja Mari pyysi minut mukaansa pariin New Performance Turun esitykseen. Siitä lähtien olen nauttinut tämän upean performanssitaiteen festivaaliin annista joka vuosi. Tänä vuonna olin mukana koko päivän retkellä Seilissä. 

New Performance Turun toiminnassa olennaista on ollut saattaa performanssitaide vahvempaan dialogiin ympäröivän yhteiskunnan kanssa, laaja kansainvälinen yhteistyö, sekä festivaalin mahdollistama tuki uusien teosten luomiselle. Se mikä itselleni on ollut näissä tapahtumissa ehkä kiehtovinta, on ollut alusta asti vahvasti mukana ollut tieteen ja taiteen välinen yhteistyö. Teokset, jotka puhuttavat ja koskettavat syvyydellään tai muuten vain vahvalla sanomallaan. Mahdollisuus kokeiluihin.

Suuri kiitos ja onnittelut kaikille tätä toimintaa johtaneille, rahoittaneille sekä mukana olleille taiteilijoille ja tieteen tekijöille.

Kuvat Sanna Ketonen-Oksi. Kuvat otettu New Performance Turun ja Contemporary Art Archipelagon yhdessä 12.8.2022 Seilin saarella järjestämästä tapahtumasta How do you know what you know? Exercises in Attentiveness.

***

Kutsun itseäni futuristiksi. Olen väitellyt yhteiskehittäjyydestä innovaatioekosysteemeissä. Viime vuodet olen tutkinut sekä kehittänyt organisaatioiden tulevaisuuskestävyyttä – sekä laventaen että syventäen ymmärrystä niistä tavoista, joilla visioimme, määrittelemme ja rakennamme vaihtoehtoisia kehityskulkuja kohti parempaa huomista. Puhun transformatiivisesta toimijuudesta, tavoitteena ekologisesti sekä sosiaalisesti kestävän tulevaisuuden rakentaminen. 

Oman työni – kuten monien tulevaisuudentutkimuksen kollegoidenkin tavoitteet ovat varsin lähellä New Performance Turun tavoitteita. Tästä esimerkkinä viimevuotinen performanssi- ja esitystaiteilija Maire Karuvuoren sekä tulevaisuudentutkija Marjukka Parkkisen yhteistyö nimellä Vara vaaraa hälventää – Tutkimusmatka toisenlaiseen Turkuun. Sekä vuoden 2019 teema FUTURES, joka jo silloin johdatteli vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien äärelle.

***

Viime vuosina on eri tieteenaloilla yleistynyt puhe dekolonisaatiosta. Laveasti tulkittuna dekolonisaatio viittaa vahvaan tarpeeseen irtautua totutuista, totena pidetyistä, etenkin menneisyyden painolastina nykypäivään siirtyneistä uskomuksista ja näkemyksistä. Nämä uskomukset ja näkemykset kumpuavat usein kulttuurisista ja yhteiskunnallisista normeista. Siksi dekolonisaatio edellyttää olemassa olevien yhteiskunnallisten rakenteiden ja valtasuhteiden purkamista. Ei esimerkiksi riitä, että osallistamme vähemmistöryhmiä mukaan keskusteluun. Sen sijaan olisi luotava reiluja tapoja, joilla he voivat vaikuttaa päätöksentekoon omalle kulttuurilleen luontevalle tavalla. Yksi esimerkki tällaisesta käynnissä olevasta dekolonisaatio -prosessista on Suomessa viime viikkoina kuumana käynyt keskustelu uudesta saamelaiskäräjälaista. 

Pohdin dekolonisaation mahdollisuuksia ns. kollektiivisen kuvittelun käsitteen kautta. Yhteiskunnallista muutosta aikaansaadaksemme on meidän osattava kuvitella radikaalistikin toisenlaisia tulevaisuuksia ja luotava narratiiveja, jotka johdattavat meitä muutospolulle. Kuten Arizonan yliopistossa toimivan The Center for Science and the Imagination tutkijat ovat todenneet, suuret historialliset muutokset mahdollistuvat vasta silloin, kun saamme aikaan muutoksen kollektiivisissa kuvitelmissamme. On siis aika vahvistaa tulevaisuusvisioissamme erityisesti sellaisia arvoja, tapoja, tietoa ja tietämystä, joilla uskomme voivamme aidosti joko ennallistaa tai uudistaa sekä luonnon että ihmisen hyvinvointia. Tämä edellyttää kognitiivisesti harkittuja, monitieteellisiä ja monimene­telmällisiä lähestymistapoja – sellaisia, joita kuvaillaan tänään julkistettavassa Performance Art in Practice – Pedagogical approaches -kirjassa!

Taiteella ja kulttuurilla on aina ollut tärkeä asema yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, mutta niiden painoarvo on jäänyt jo pitkään viihteellisyyden varjoon. Siitä huolimatta New Performance Turku on koko olemassaolonsa aikana pysynyt kuuliaisena tavoitteilleen. Itse asiassa uskon, että New Performance Turun kaltaisilla toimijoilla on huomattavasti kokoaan isompi tilaisuus ja kyky sekä 1) vahvistaa tieteen ja taiteen kentällä toimivien asiantuntijoiden välistä yhteistyötä, että 2) innostaa meitä jokaista irtautumaan kollektiivisen kuvittelukykymme rajoitteista, haastaen meitä pohtimaan omia syvälle juurtuneita kolonialistisia toimintamallejamme. Toivon, että tämä dekolonisaation teema näkyisi yhä voimallisemmin erilaisten yhteistyömuotojen ja uusien teosten keskiössä tulevien vuosien aikana. 

Joka tapauksessa, jään mielenkiinnolla odottelemaan, millaisia mieltä ravisuttavia, tunteita herättäviä uusia avauksia saamme nähdä New Performance Turku Biennalessa syksyllä 2023!

Kirjoittaja on organisaatioiden tulevaisuuskestävyyteen ja (innovaatio)ekosysteemien toimintaan perehtynyt tutkija (Laurea-ammattikorkeakoulu), joka työskentelee tällä hetkellä mm. mielikuvitusta ruokkivien ja translationaaliseen toimijuuteen kannustavien menetelmien, ennakointijärjestelmien kehittämisen ym. teemoihin liittyvien tutkimusaihioiden parissa eri kokoonpanoissa.

p.s. Dekolonisaatio on vahvasti läsnä myös tiistaina 22.11.2022 julkistetussa Futura 3/22 teemanumerossa Unohdetut tulevaisuudet, sivuutetut äänet. Mukana on kirjoittajia Suomesta, Intiasta, Australiasta sekä Etelä-Afrikasta, Zimbabwesta, Lesothosta ja Malawista. Osa kirjoittajista edustaa alkuperäiskansoja. Futuran 3/22 vierailevina päätoimittajina olivat Sanna Ketonen-Oksi ja Hazel Salminen.

Tagged : / / /

Puoliksi pureskeltuja mietteitä kestävästä kehityksestä ja vaihtoehtoisista tulevaisuuskuvista

Olen ollut viime aikoina useammassa eri tieteenalan konferenssissa puhumassa siitä, kuinka meidän tulisi avartaa kykyämme kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Aihe ei ole tulevaisuudentutkimuksessa uusi, mutta monien muiden aiheiden rinnalla melko abstrakti ja ehkä siksi monille etäiseksi jäänyt. Ja kuitenkin – nyt jos koskaan elämme maailmantilanteessa, jossa vaihtoehtojen kuvittelemiselle on huutava tarve. 

Tämä blogi ei otsikkonsa mukaisesti ole tutkimuksellinen syväluotaus aiheeseen, vaan pyrkii toimimaan keskustelunavauksena kohti syvempiä vesiä. On aika keskustella enemmän siitä, kuinka vaihtoehtojen kuvittelun tulisi haastaa myös jo tekemiämme valintoja. Näin vahvistaisimme kykyämme pohtia eri vaihtoehtojen pitkäkestoisia vaikutuksia suhteessa tavoittelemaamme tulevaisuuteen. 

Vaihtoehdottomuus on valinta

 Vaikka kuulemme usein sanottavan, että “Tulevaisuus tehdään!”, todellisuudessa rajaamme usein ajatteluamme siihen, mihin meillä juuri nyt on sopivia mittareita ja välineitä. Tai siihen, miten voimme vastata meille asetettuihin tavoitteisiin heti, tässä ja nyt. Uudenlaisia toimintamalleja ja rakenteita luotaessa on kuitenkin tärkeää kyetä pitää keskustelu avoimena ja mahdollisimman moniäänisenä. 

Joskus jopa eettisesti kyseenlaiset, radikaalit ideologiat ja mielipiteet voivat toimia oivallisena haastajana tavoiteltuja tulevaisuuskuvia muodostettaessa. Myös kaikkeen uudistukseen nuivasti suhtautuvat vastarannan kiiskit voivat olla suoranainen siunaus, esimerkiksi tilanteessa, jossa tavoiteltava päämäärä on liian samea. 

Ilman vahvaa, merkityksellistä visiota tavoiteltavasta päämäärästä on vaikea muodostaa yhteyttä tulevaisuuden ja nykyisyyden välille. Silloin saatamme hyvinkin ajautua hyvin epäsuotuisille kehityspoluille, kauas tavoittelemastamme. Tätä nimenomaista ”ajautumisen” prosessia on kuvannut briljantisti mm. vuonna 2019 lanseerattu, Emma Thompsonin tähdittämä minisarja Years and Years. (Suosittelen!)

Uhkana näköalattomuus

Olen nostanut joissakin esityksissä esiin mm. kaksi kuvaa, esimerkkinä kestävän kehityksen keskustelussa edelleen melko tyypillistä vaihtoehdottomuutta. 

Ensimmäinen kuva on nähtävissä World Economic Forumin verkkosivuilla, osiossa jossa puhutaan maailman tulevaisuuskestävimmistä kaupungeista. Kuvassa on tiivis kaupunkirakennelma pilvenpiirtäjineen. Luonnolla ei tässä todellisuudessa ole sijaa. Olen havainnut kuvan todella edustavan monelle sitä tavoiteltavaa olotilaa. Perusteluna mm. se, että tiivis kaupunkirakentaminen on haja-asutusta ekologisempaa. Kuvan löytää täältä: https://www.weforum.org/agenda/2018/06/worlds-most-future-proof-cities-jll/.

Toinen kuva (ohessa oleva kuva 1) esittää itselleni tärkeää paikkaa kivenheiton päässä kodistani. Olen käyttänyt tätä kuvaa haluten kiinnittää huomion vahvaan luontoyhteyteen. Vastaava kuva oli mielessäni, kun pohdin omia tulevaisuuden toiveitani One Day in 2050 -verkkokampanjan yhteydessä, otsikolla ”Abundance of good life”. Haluan tavoitella planetaarisesti kestävää elämää: vähemmän suorituskeskeisyyttä, enemmän ajattelun syvyyttä, luonnon ehdoilla tapahtuvaa toimintaa.

Kuva 1. Kuvaaja: Sanna Ketonen-Oksi

Hiljattain esitykseni lopuksi minulle esitettiin kysymys siitä, olenko lainkaan tullut miettineeksi kuvan 2 esittämän vaihtoehdon tuottamaa negatiivista hiilijalanjälkeä. Kysymys herätti mielenkiintoni: Todellakin, onko tiivis kaupunkiasuminen paras tapa edistää ekologisesti kestävää asumista? 

… Syventymättä näihin pohdintoihin sen enempää, esitän muutaman vastakysymyksen kestävän hyvinvoinnin asiantuntija Arto O. Salosen sekä afrikkalaisesta yhteisöllisen hyvinvoinnin käsitteestä eli ubuntusta kirjoittaneen Mungi Ngomanen hengessä: Missä määrin ohjaus tiiviiseen kaupunkiasumiseen perustuu terveellisen, turvallisen, ja sosiaalisesti toimivaa luontosuhdetta vaalivaan kestävään kehitykseen? Missä määrin kyse on vain länsimaisen kulutustalouden jatkumon mahdollistamisesta? Mitä meidän tulisi muuttaa nykyisessä yhteiskunnassamme voidaksemme asua kuvan 2 edustaman mielikuvan mukaisesti? 

Tilaa vaihtoehdoille

Nykyistä tutkimustyötäni ohjaavat vahvasti havaintoni siitä, kuinka ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen liittyvissä keskusteluissa on nähtävissä paljon vastakkainasettelua ja poissulkemista. Kärjistettynä, kun yksi puhuu hyvästä elämästä, toinen puhuu globaalista markkinataloudesta ja sen vaikutuksista kansantalouteen. Kun yksi puhuu hiilidioksidi­päästöjen vähentämisestä, toinen puhuu niitä synnyttäviin toimintamalleihin puuttumisesta. Kun yhdelle huoli ilmastosta tarkoittaa halua elää askeettisesti, toiselle ratkaisu kaikkiin ongelmiin löytyy teknologiasta. Jne.

On paljon puhetta ”oikeista” ja ”vääristä” valinnoista. Mutta emme käy keskustelua erilaisista tarpeista, näkökulmista tai rinnakkain toteutettavista vaihtoehdoista. Emme keskustele lainkaan riittävästi siitä, kuinka saattaisimme myös olla huomattavasti nykyistä onnellisempia ja terveempiä, jos loisimme aidosti vaihtoehtoisia näkymiä ja kehityspolkuja hyvään, sekä ekologisesti että sosiaalisesti kestävään elämään. 

Nämä ajatukset pyörivät päässäni myös lukiessani taannoin kevään kirjauutuudesta ”Kaikki luodon linnut”. Kirjassa Panu ja Sanna-Mari Kunttu kertovat Pentti Linkolan jalanjäljissä kesällä 2020 tekemästään yli 1000 kilometrin melontamatkasta saaristomerellä. Matkan tarkoituksena oli havainnoida saaristoluonnossa viime vuosikymmeninä tapahtuneita muutoksia. Helsingin Sanomien kirjoituksesta mieleeni painuivat Kuntuista välittyvä syvä luontosuhde sekä esimerkit saariston lintujen pesimärauhaa rikkovista välinpitämättömistä moottoriveneilijöistä. 

Tuona samaisena sunnuntaipäivänä vietin ystäväni kanssa muutaman tunnin läheisellä Natura 2000 -verkostoon kuuluvalla alueella luontoa tutkaillen. Päätimme kävelymme auringon syleilyssä, ihaillen edessämme olevaa perinteistä maalaismaisemaa. Ystäväni soitti kotiin saavuttuani, ja kertoi luontoretkemme olleen hänelle todella voimaannuttava. Itse maalla kasvaneena ja kuitenkin koko aikuisikäni kaupungeissa asuneena jäin puolestani pohtimaan sitä, voiko (ja jos kyllä, niin miten) syvä luontosuhde syntyä tiiviissä kaupunkiyhteisössä kasvaville, joilla kosketus luontoon on vain satunnaista ja joka silloinkin perustuu lähinnä rakennettuun ympäristöön?

Viimeinen sysäys tälle kirjoitukselle tapahtui lounasta tehdessäni. Kuuntelin Spotify´sta haastattelua, jossa suvulleen tyypilliseen tapaan akateemisesti liike-elämän palvelukseen kouluttautunut nuori nainen kertoo matkastaan yksinyrittäjäksi, Pariisin keskustaan perustamansa keramiikkatyöpajan vetäjäksi. Hän kertoo elämänsä olevan nyt taloudellisesti riskialttiimpaa, mutta monin verroin opettavaisempaa ja antoisampaa. Tunnen tämän naisen 3-vuotiaasta: hän on ranskalaisittain hyvin yhteiskunnallisesti valveutunut ja sivistynyt. Kuten hän haastattelussa toteaa, voidessaan nyt toteuttaa itseään ei hän enää kaipaa lainkaan materialistista yltäkylläisyyttä ympärilleen. 

Lisää ajatustenvaihtoa?

Kuten viisas sananparsi sanoo, olennaista ei ole osata vastata hyvin annettuihin kysymyksiin vaan kysyä hyviä kysymyksiä. Huomaan vuosi vuodelta kaipaavani yhä enemmän niitä kysymyksiä. Huonoja ja hyviä. Ajattelua haastavia kysymyksiä. 

Tässä joitakin itselleni keskeisimpiä kysymyksiä:

  • Pyrkiikö talouden rakennemuutosta ja hiilineutraalin hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista tukeva vihreä siirtymä aidosti ratkaisemaan ilmastonmuutoksen keskeisiä haasteita vai onko se enemmänkin keino ylläpitää nykyisiä rakenteita? 
  • Riittääkö, että tavoittelemme keinoja pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen?  Kenen ehdoilla tämä kehitys tapahtuu?
  • Miksi puhumme irtikytkennästä emmekä vähempään kulutukseen perustuvan elämäntyylin suomasta taloudellisesta vapaudesta? 
  • Olisimmeko kaikki onnellisempia, jos keskittyisimme rakentamaan vahvempaa, ylisukupolvista luontosuhdetta ja vähemmän kuormittavaa työelämää? 
  • Mitä toimenpiteitä tarvitsemme sosiaalisesti kestävän kehityksen tueksi? Tunne- ja ihmissuhdetaitoja?  
  • Miksi kaupungeissa ajatellaan niin usein asuvan enemmän viisautta kuin maaseudulla? Eikö kaikki tieto ja osaaminen ole arvokasta?
  • Miksi vaihtoehtojen kuvitteleminen on niin vaikeaa?

Jos tämä kirjoitus herättää mielenkiintosi, ja haluat jatkaa / sparrailla / rakentavasti haastaa kirjoittajaa vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien rakentamiseen sekä merkitysten esille nostamiseen liittyen, laita sähköpostia osoitteeseen  sanna @ ketonenoksi.com

Tähän keskustelunavaukseen liittyy myös syksyllä ilmestyvä Futura 3/22, jota päätoimitamme Hazel Salmisen kanssa teemalla ”Unohdettu tulevaisuustieto ja kestävät tulevaisuudet”. Teemanumeron keskiössä on eri maailmankatsomusten ja tulevaisuusymmärrysten välillä tapahtuvien dialogien mahdollistaminen. Tiedoksi myös osana Anticipation 2022 -konferenssia toteutettava verkkotyöpaja “Collecting transformative approaches and methods to feed our imagination, and to cultivate our abilities to anticipate/use the future”, joka perustuu Ketonen-Oksin ja postdoc -tutkija Minna Vigrenin käynnissä olevaan tutkimusyhteistyöhön mielikuvitusta ruokkivista, vaihtoehtojen kuvittelua tukevista menetelmistä. 

Kirjoittaja on organisaatioiden tulevaisuuskestävyyteen ja (innovaatio)ekosysteemien toimintaan perehtynyt tutkija (Laurea-ammattikorkeakoulu), joka työskentelee tällä hetkellä mm. mielikuvitusta ruokkivien ja translationaaliseen toimijuuteen kannustavien menetelmien, ennakointijärjestelmien kehittämisen ym. teemoihin liittyvien tutkimusaihioiden parissa eri kokoonpanoissa.

Blogin oletuskuva on otettu helmikuussa 2/22 Torinon Museo della Scienzen kestävää kehitystä ja tulevaisuutta pohtivasta näyttelystä.





Tagged : / / /

Kohti vaikuttavampia tulevaisuustekoja?

Eilisessä Helsingin Sanomissa oli oivallinen kirjoitus kulttuuriantropologi Vincent Ialentista ja hänen syyskuussa 2020 julkaistusta kirjastaan Deep Time Reckoning – How Future Thinking Can Help Earth Now. Ialentin kirja nivoo yhteen hänen yli 10 vuotta kestäneen etnografisen tutkimustyönsä tuloksia ja niiden pohjalta syntyneitä oivalluksia. 

Ialentin kirja nostaa esiin muutamia yritystoiminnan elinvoimaisuuden kannalta hyvinkin ajankohtaisia ja keskeisiä kehittämistarpeita / näkökulmia. Kiinnostavaa on erityisesti se, kuinka Helsingin Sanomia lainaten ”Kirja juhlistaa sitä, kuinka pieni joukko hyvin rahoitettuja, huolellisia, varovaisesti eteneviä, yhteistyötä tekeviä ja toistensa puutteita täydentäviä asiantuntijoita voi saada aikaan tuloksia, jotka ovat parempia ja punnitumpia kuin mikään muu saatavilla oleva tieto. Se on asiantuntijuuden kunnianpalautus.”

Eilen vietetyn Tulevaisuuspäivän hengessä ja Ialentin kirjan inspiroimana haastan sinua, hyvä lukija, pohtimaan suhdettasi tulevaisuuteen ja tulevaisuutta koskevan tiedon luomiseen sekä hyödyntämiseen. Tutkitun tiedon teemavuotta kunnioittaen lisään tekstini lomaan myös joitakin kiinnostavia luku- ja toimenpidevinkkejä. 

Ennakoiva tulevaisuudentutkimus vs. tulevaisuuden kuvitteleminen 

Ialenti nostaa hattua pitkäjänteisille, tutkittuun tietoon ja kehittyneeseen analytiikkaan perustuville tulevaisuuden ennusteille, mutta suhtautuu jokseenkin vähättelevästi muuhun kuin dataan ja syvään substanssiosaamiseen perustuvaan tulevaisuustietoon, käyttäen termiä pop culture ”futurists”. Tämä selittyy hänen tutkimusintressillään: hänen tutkimustensa ytimessä on ollut havainnoida ydinjätteiden loppusijoituskohteiden pitkäaikaisvaikutuksia ennakoivia prosesseja.

Ialenti tulee ohittaneeksi erilaisiin tulevaisuudentutkimukseen ja ennakointiin kytkeytyvät tiedonintressit. Tulevaisuutta tarkastellessa asiantuntijuuden vaatimukset ja menetelmävalinnat on aina kytkettävä tutkittavan ilmiön tai prosessin tavoitteisiin ja luonteeseen (perustutkimus, soveltava tutkimus, kehittämistyö, vaikuttavuus­arviointi jne.). Lähtökohtaisesti, tulevaisuudentutkimuksessa erilaisia rakenteita tarkastellaan ja mallinnetaan aina osana laajempaa kokonaisuutta, tieteidenvälisessä vuorovaikutuksessa muiden rakenteiden/systeemien kanssa. 

Siinä missä ennusteet (näkemys todennäköisestä tulevaisuuskuvasta) ja ennakointi (tulevaisuutta koskevan tiedon tuottaminen, keruu ja analysointi) ovat tärkeä osa yritysten päätöksenteon prosesseja, mielikuvituksella on oma erityinen paikkansa erilaisten päätöksentekoa ohjaavien ajattelu- ja toimintamallien ymmärtämisen sekä avartamisen välineenä. Kun puhumme tulevaisuudenlukutaidosta tai antisipaatiosta, keskiössä ovat ajatusmallimme ja näkemyksemme tulevaisuudesta. Tällöin tavoitteena on haastaa sekä tunnistaa niitä oletuksia, joiden varassa tuotamme, keräämme ja hyödynnämme tietoa tulevaisuudesta. 

Syväosaaminen vs. laaja yleissivistys 

Vuonna 2016 julkaistu World Economic Forumin Future of Jobs -tutkimus korosti taitoa ratkaista monimutkaisia ongelmia yhtenä tulevaisuuden työelämän keskeisenä taitona. Tutkimus viittasi tällä osaajiin, jotka ymmärtävät muita paremmin erilaisia laajoja kokonaisuuksia, eri toimijoiden ja intressien välisiä syy-seuraus- ja riippuvuussuhteita, ja siksi osaavat myös muodostaa toimivia ratkaisuvaihtoehtoja. Viime vuosina olemmekin voineet havaita lukuisia generalisteja ja systeemiajattelua esiin nostavia tutkimuksia, kirjoja, puheenvuoroja. On kuitenkin lyhytnäköistä ajautua arvottamaan yhtä osaamisprofiilia ylitse muiden. Niin yleisesti ottaen kuin tulevaisuuteen suuntaavan asiantuntijuuden tiimoilta. 

Tulevaisuuksien kuvitteleminen – olipa sitten kyse ennustamisesta, ennakoinnista tai tulevaisuusajattelun kehittämisestä – vaatii laajaa tietopääomaa. Itse asiassa on vaikea löytää tulevaisuudentutkimuksen kentältä asiantuntijaa, jolla ei olisi hallussaan vähintäänkin yhden tieteenalan vahva syväosaaminen ja samalla laaja tietämys/kiinnostus lukuisista yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja elämän eri osa-alueista. Syväosaaminen ja laaja yleissivistys eivät sulje toisiaan pois, vaan niitä yhdistelevä osaaminen on pikemminkin edellytys kyvylle havaita ja luoda systeemistä ymmärrystä erilaisista ilmiöistä ja niiden pitkäkestoisista vaikutuksista.

Toisaalta kestävimmät ratkaisut ja vaikuttavimmat lopputulokset syntyvät silloin, kun tietoa luodaan ja prosessoidaan yhdessä, monimuotoisissa, monialaisissa ja poikkitieteellisissä tiimeissä tai yhteistyöverkostoissa. Näin jo tapahtuukin yhä useammin, ja tällaisen moniosaajatiimin vaikuttavuudesta kertoo myös Ialenti kirjassaan. Mutta vielä riittää tekemistä, etenkin monimuotoisuuden suhteen.

Pohditaanpa esimerkiksi suomalaista keskivertoyritystä ja sen toimintaympäristöä – tai omaa työyhteisöämme: Missä määrin tiimisi koostuu toisistaan eri ikäisistä, eri koulutustaustan ja selkeästi eri osaamisprofiilin omaavista? Onko tiimissäsi eri kulttuuriperimää ja ihonväriä edustavia, tai useilla eri toimialoilla/eri maissa ja maanosissa/kulttuurien ja uskontojen vaikutuksen alla kasvaneita/asuneita/työskennelleitä yksilöitä? Luetteko samoja (bisnes)kirjoja, seuraatteko samoja lehtiä?

Globaali talous on monella tapaa murrosvaiheessa. Markkinat, toimialat ja toimintamallit disruptoituvat, haastaen hitaasti uuteen sopeutuvia toimijoita. Monimuotoisuus, joka rajoittuu #blacklivesmatter -tyyppisten liikkeiden tukemiseen sosiaalisessa mediassa, tai jota kuvataan yrityksen arvolupauksessa ilman siihen kohdennettuja toimia rekrytoinnissa, on yhtä hataralla pohjalla kuin turvauduttaessa viherpesuun aidon ympäristövastuullisuuden sijaan. Sen sijaan harkitut, todelliset panostukset monimuotoisuuteen edistävät parhaimmillaan koko työyhteisön tai verkoston osaamista, luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Lue: kilpailukykyä.

Katsomalla kauas näkee paremmin myös lähelle

Lopuksi nostan esiin Ialentin esittämän huolen niin yksilöiden, yritysten kuin yhteisöjen toimintaa leimaavasta ohuesta aikakäsityksestä. Tämä haaste on monelle tulevaisuuden tutkijalle ja ennakoinnin asiantuntijalle, tai muulla tavoin vahvasti tulevaisuusfokusoituneelle asiantuntijalle tuttu haaste ja siksi sen esille nostaminen on hyvinkin aiheellista: Päätöksiä tehdään tulevaisuudesta piittaamatta tai hyvin lyhyellä aikajänteellä mm. tietämättömyyden ja epävarmuuden sekä taloudellisten tekijöiden vuoksi. Esimerkiksi sukupolvien tasa-arvo (engl. intergenerational equity) nähdään aivan liian usein vain lasten, nuorten, aikuisten ja vanhusten välisen tasa-arvon kysymyksenä, vaikka se voidaan yhtä hyvin ymmärtää laajemmin, tulevat sukupolvet huomioivina ratkaisuina.

Yritysten arjessa unohtuu helposti, että kauemmas tulevaisuuteen luotaavilla tarkasteluilla on monia erilaisia hyötynäkökulmia: ne tukevat uusien liiketoiminta­mahdollisuuksien havaitsemista tai markkinoiden luomista, auttavat rakentamaan kiinnostavia asiantuntijaverkostoja, jotka puolestaan auttavat luomaan edelläkävijäasemaa suhteessa muihin toimijoihin, vahvistavat yrityksen brändiarvoa ja myyntiä jne. Ennen kaikkea henkilöstönsä tulevaisuudenlukutaitoa lisäämällä yritysten on mahdollista ennakoida nopeasti muuttuvien toimintaympäristöjen ja mm. teknologiakehityksen mukanaan tuomia, kriittiseksi osoittautuvia osaamistarpeita.

Siinä missä juuri nyt on tärkeää seurata keskusteluja mm. vaihtoehtoisista globaalin talouden malleista, julkisen ja yksityisen sektorin välisestä vuoropuhelusta sekä jaetusta yhteiskunnallisesta vastuusta, lisääntyvien ilmastonmuutoksen vaikutusten herättelemistä muutoksista kuluttajakäyttäytymisessä sekä tekoälyyn perustuvista tuote- ja palvelu­innovaatioista, yhtä tärkeää on tiedostaa niiden erilaiset vaikutukset liiketoimintaympäristöihin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Yksittäisten ilmiöiden sijaan huomion tulisi kohdistua kykyymme tarkastella ilmiöitä ja niiden välisiä suhteita eri aikaperspektiivillä, sekä erilaisten ajattelutapojen ja menetelmien suodattamana. Vain siten voimme edistää valitsemiemme toimintamallien kauaskantoista vaikuttavuutta. Tähän teemaan liittyen suosittelen lukemaan alla olevan Ilkka Tuomen artikkelin, jossa hän kuvailee, miksi eri aikaulottuvuudet tulisi tulevaisuudentutkimuksessa ja ennakoinnissa huomioida ja miten niitä tulisi lähestyä menetelmällisesti. 

Kirjoittaja on innovaatioekosysteemeissä tapahtuvasta yhteisarvonluonnista väitellyt strateginen ajattelija ja futuristi, joka hakeutuu mielellään tutkimuksen, koulutuksen ja yrityselämän erilaisille rajapinnoille. Arvojaan ja osaamistaan hän kuvaa yksinkertaisimmillaan kolmen -ismin avulla: humanismi, idealismi ja generalismi. Sannan löytää LinkedIn:stä ja Twitteristä käyttäjänimellä @ketonenoksi.

P.S. Tässä vielä muutama lisävinkki vaikuttavan, verkosto-osaamiseen pohjautuvan tulevaisuusosaamisen rakentamiseksi:

Muistathan, että Tulevaisuusblogi.fi on vain yksi monista Tulevaisuuden tutkimuksen seuran toimintamuodoista. Jos et vielä ole seuran jäsen, suosittelen tutustumaan laajaan toimintaamme osoitteessa tutuseura.fi. Tutu-seura on tulevaisuudesta kiinnostuneiden henkilöiden yhteisö. Tutkimme, keskustelemme ja pohdimme erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia seminaari-, ym. tilaisuuksissamme sekä Futura-lehdessä. Esim. 10.3. starttaa Suomi TuTuksi -virtuaalikiertue, joka järjestetään tämän vuoden ajan, joka kuun kolmas keskiviikkoilta. 

Vihjattakoon myös, että jos sinua kiinnostavat tulevaisuusaiheiset kirjat ja ajankohtaisraportit, liity mukaan LinkedIn:ssä joulun alla 2020 perustettuun Futures Finlandin kirjakerhoon. Tapaamme noin kerran kuussa yhteisten lukemistojen äärelle. Esim. 11.3. teemana Ennakoinnin suuntaviivat Euroopassa ja 25.3. keskustelemme Vedenpaisumuksen lapsista, mukana kirjailija Risto Isomäki.

Kohti pitkäjänteistä, systemaattista ennakointia ekosysteemisessä yhteistyössä

Elinkeinoelämän keskusliiton sekä Työ- ja elinkeinoministeriön uusiempien selvitysten mukaan maailman­talouden elpymisvauhti on edelleen hidastunut ja sekä elinkeinoelämän että kuluttajien luottamus talouteen on edelleen vaisua. Monissa yrityksissä pohditaan kuumeisesti tapoja, joilla selviytyä koronan heikentämillä markkinoilla. Koronakriisin aikana yritysten katseet ovat nauliutuneet pääsääntöisesti lähitulevaisuuteen: Miten pärjätä kriisin yli? Mikä myy juuri nyt?

Ennakoinnin eri aikajänteet

Poikkeuksellisen vakava tilanne on vaatinut poikkeuksellisen paljon myös asiantuntijoilta, edustivatpa he sitten tutkimuslaitoksia tai joitakin niistä lukuisista talouselämää edustavista ja sen toimintaa ohjaavista julkisista tai yksityisistä organisaatioista. On paitsi vaadittu konkreettisia keinoja suojata ja tukea yrityselämää kriisin välittömiltä vaikutuksilta, niin myös peräänkuulutettu kykyä luoda selkeyttä ja suuntaviivoja pidemmän aikavälin taloudelliselle ja yhteiskunnalliselle kehitykselle. Monet näistä sekä läheistä että kauempaa tulevaisuutta koskevista päätöksistä on jouduttu tekemään vaillinaisen tiedon ja epävarmuuden varassa. 

Siinä missä keväällä koronakeskusteluja hallitsivat hokemat siitä, kuinka ”maailma ei ole entisensä koronan jälkeen” tai että ”maailma voi olla koronaviruksen jälkeen kovin erilainen”, toivat kesän kynnyksellä julkaistut tulevaisuus­valiokunnan kokoamat asiantuntijalausunnot, Sitran koronan vaikutuksia käsitellyt artikkelisarja ja Business Finlandin koronan vaikutuksia esiin nostanut skenaariotarkastelu keskusteluun mukaan myös lisää sävyjä. Ikävä kyllä, epävarmuus muutosten suunnasta ja nopeudesta ovat läsnä edelleen. Ja vaikka korona on tehnyt tarpeen tulevaisuusajatteluun monin tavoin näkyvämmäksi, minua vaivaa yhä epäilys siitä, osaammeko hyödyntää tämän kriisin mahdollistaman uudistavan oppimisen ja kehitystyön: Miten ja missä määrin ennakointi on tosiasiassa muuttunut, nimenomaan yritystasolla? Entä millaiset arvot ja toimintamallit tuota mahdollista muutosta ohjaavat? 

Laadukas ennakointi perustuu osaavalle suunnittelulle ja laajalle verkostoyhteistyölle

Kuten viimeaikaisten tutkimustulosten nojalla on syytä olettaa, parhaiten kriisistä ovat selviytymässä yritykset, joille koronan kaltaisten vaikeiden tilanteiden luomaan epävarmuuteen on osattu varautua pitkäjänteisellä ja systemaattisella ennakointitiedon johtamisella. Yritykset, jotka viimeistään heti kriisin alkuvaiheessa päättivät suhtautua siihen kuin pitkän matkan viestijuoksuun*, jakaen voimavarojaan kriisistä selviämisen ohella myös uusien, kriisin jälkeiseen aikaan otollisten toimintamallien sekä tarjooman rakentamiseen. Käytännössä kyse on siitä, että innovatiiviseen uusien liiketoiminta­mahdollisuuksien kartoittamiseen, ideoimiseen ja kokeilemiseen on panostettava rinta rinnan nykyliiketoiminnan vaatimien kehitystoimien kanssa. Sillä olipa lopulta kyse valtio-, alue-, tai organisaatiotason toimijoista, systemaattinen ennakointitiedon kokoaminen edellyttää hyvää suunnittelua, joka tarvitsee tuekseen niin menetelmällistä syväosaamista kuin laajoja tiedonkeruun ja -tulkinnan mahdollistavia verkostoja. Lisäksi, Tulevaisuuden tutkimus­keskuksen tutkimus­johtajaa Jari Kaivo-ojaa lainaten, olennaista on erottaa, mihin kulloiseenkin tarpeeseen tietoa kerätään (esim. päätöksenteon prosessin kohdentamiseen, vaihtoehtoisten kehityskulkujen hahmottamiseen tai vaikuttavuudeltaan sopivimman toimintamallin valintaan). 

Erityisen haasteen ennakointitiedolla johtamiseen luo koronakriisin aikanakin vahvasti esille noussut, tulevaisuutta koskevien asioiden, ilmiöiden tai tapahtumien yhteenkietoutuminen sekä niistä aiheutuvien yhteis­vaikutusten yllättävyys ja vaikea ennakoitavuus. Niinpä pitkän tähtäimen strategisen ennakoinnin on havaittu edellyttävän aivan uudenlaista ymmärrystä eri toimialoja ja organisaatioita laajasti yhteen tuovista, luonteeltaan monimutkaisten ongelmien systeemisyydestä sekä niiden toimintaa ohjaavista toiminta­malleista ja prosesseista. On tullut sanomattakin selväksi, ettei tulevaisuutta voi ennakoida yksin ja erillään muista asiantuntijoista tai organisaatioistaTämä ei toki ole mikään korona-ajan ilmiö, vaan työtä pitkäjänteisen ja systeemisemmän ennakointiyhteistyön edistämiseksi on tehty meillä Suomessa jo vuosia. Tästä hyvinä esimerkkeinä niin Valtioneuvoston kanslian panostukset ministeriöiden välisen yhteisen ennakointiyhteistyön edistämiseen sekä yhteiskehittämisen menetelmillä toteutetun tulevaisuusselonteon laatimiseen, kuin työ- ja elinkeinoministeriön keväällä 2018 käynnistämä Kasvuportfolio-työ, jossa tavoitteena on edistää yritysten, tutkimusorganisaatioiden, ministeriöiden sekä aluehallinnon asiantuntijoiden yhteistyötä Suomen tulevaisuuden kasvumahdolli­suuksien tunnistamiseksi ja arvioimiseksi.

Lisää fokusta pk-sektoria osallistavaan ennakointiyhteistyön toiminnallisuuteen!

Siinä missä verkostomaisessa vuorovaikutuksessa piilee mahdollisuus aiempaa monimuotoisempaan ja tehokkaampaan ilmiötarkasteluun ja tulevaisuuden skenaarioiden pohdintaan, vielä riittää myös kehitettävää. Vaikka Suomessa on pitkälle kehittynyt ja kansainvälisesti arvostettu kansallinen ennakointijärjestelmä, keväällä julkaistun Kansallinen ennakointi 2020 -selvityksen mukaan ennakointitiedon keruu rajoittuu yhä liikaa toimijoiden omaan lähiympäristöön, ja se myös perustuu ensisijaisesti todennäköisten kehityskulkujen ennakointiin. Lisäksi samaan aikaan ilmestyneessä Kunta-ala ennakoijana -julkaisussa todettiin, että vaikka ennakoinnilla on jo vakiintunut asema osana kunnallista strategiatyötä, tietojohtamista, kaupunkiseutujen yhteistyötä ja maakuntien tulevaisuusryhmissä, valtaosa ennakointityöstä palvelee vain organisaatioiden sisäisiä prosesseja eikä tulee laajemmin hyödynnetyksi. Lopuksi, kuten jo totesin viimekertaisessa kirjoituksessani, vain huolestuttavan pieni määrä yrityksiä on toistaiseksi hyödyntänyt ennakointia jokapäiväisen toimintansa ja prosessiensa tukenaSiksi laajaan osallistavuuteen pyrkivästä vuorovaikutuksesta eri toimijoiden välillä on tullut myös kansallisen innovaatiopolitiikkamme yksi keskeisimmistä tavoitteista. 

Summa summarum, tarvitsemme lisää ekosysteemisessä yhteistyössä tapahtuvaa ennakointia. Tämän kehityksen valtavirtaistamiseksi tarvitsemme parempaa, käytännön toimintaa ohjaavaa ymmärrystä erilaisten ekosysteemikäsitteiden välisistä eroista, sekä konkreettisia käytännön esimerkkejä niistä ennakointitiedon kollektiivisista keräämisen, jäsentelyn ja soveltamisen tavoista, jotka mahdollistavat myös pienten ja keskisuurten yritysten aktiivisen mukanaolon heille parhaiten soveltuvissa ennakoinnin ekosysteemeissä. Ennen kaikkea, näin toimiessamme edistämme samalla myös yhteistä ymmärrystämme Agenda 2030 – kestävän kehityksen tavoitteista.

Jos ekosysteeminen yhteistyö kiinnostaa, vielä ehdit ilmoittautua VTT:n tulevana perjantaina 4.12. klo 8:30-9:30 fasilitoimaan keskusteluun aiheesta: Mitä pitää tietää ekosysteemeistä? Tilaisuuden aikana julkaistaan myös VTT:n, työ- ja elinkeinomisteriön sekä Gaia Consultingin asiantuntijoiden yhteen kokoama ekosysteemiopas ”Yhdessä kestävää kasvua”.

Sanna Ketonen-Oksi

Kirjoittaja on innovaatioekosysteemeissä tapahtuvasta yhteisarvonluonnista väitellyt strateginen ajattelija ja futuristi, joka hakeutuu mielellään tutkimuksen, koulutuksen ja yrityselämän erilaisille rajapinnoille. Arvojaan ja osaamistaan hän kuvaa yksinkertaisimmillaan kolmen -ismin avulla: humanismi, idealismi ja generalismi. Sannan löytää LinkedIn:stä ja Twitteristä käyttäjänimellä @ketonenoksi.

P.S. Suosittelen tutustumaan mm. seuraaviin lähteisiin:

* Metaforan viestijuoksusta esitti omassa puheenvuorossaan tulevaisuusvaliokunnan julkaisussa ”Koronapandemian hyvät ja huonot seuraukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä” (ks. s. 46) yritysennakoinnin saralla pitkän työuran tehnyt Tarja Meristö.

Kuva @https://unsplash.com/@emmagossett.

Tagged : / /

Tiesitkö, että… ?

Viime vuosikymmenien aikana yritysten keski-ikä on laskenut dramaattisesti. Kun yritysten keski-ikä oli vielä 1970-luvulla lähes 60 vuotta, on se 2020-luvulle tultaessa kutakuinkin puolittunut. Keski-iän ohella ovat laskeneet myös yritystoiminnan kumulatiiviset voitot. 

***

Viime vuosina julkaistujen tutkimusten mukaan ennakoinnilla voidaan kasvattaa merkittävästi yritysten taloudellista kasvua, kannattavuutta ja pitkän aikavälin elinvoimaisuutta Ja kuitenkin, vain huolestuttavan pieni määrä yrityksiä hyödyntää ennakointia jokapäiväisen toimintansa ja prosessiensa tukena

***

Valtaosa yritysten ennakointiin perehtyneestä tutkimus- ja kehitystoiminnasta on keskittynyt suuriin korporaatioihin tai pioneeriyrityksiin. Tämä on hämmentävää, sillä maailmanlaajuisesti noin 90% kaikista yrityksistä on pieniä tai keskisuuria. Pienet ja keskisuuret yritykset ovat tärkeä kansantaloudellinen selkäranka ja työllistävät esimerkiksi Euroopassa lähes 2/3 kaikista palkansaajista. Suomen Yrittäjien mukaan yrittäjyys on edelleen kasvussa. 

***

Pk-sektorin ns. tulevaisuuskyvykkyyden vahvistaminen on tällä hetkellä yksi eurooppalaisen talous- ja elinkeinopolitiikan keskeisimmistä tavoitteista. Maaliskuussa julkaistun uuden teollisuusstrategian toteutukselta sopii siis odottaa paljon. Jatkossa Euroopan Unionissa vaikuttaa oma korkean tason pk-yritysedustaja, jonka tehtävänä on koordinoida toimintaa tiiviisti kansallisten pk-yritysedustajien sekä alue- ja paikallisviranomaisten kanssa.

***

Keväällä julkaistun pk-yritysbarometrin mukaan yli puolet suomalaisista pk-yrityksistä kokee osaavan ja yrityksen tarpeita vastaavan työvoiman löytämisen haasteelliseksi – jopa siinä määrin, että se rajoittaa yritystoiminnan kasvua. Osaava henkilöstö on avainasemassa yritysten menestykselle, etenkin tilanteissa jossa tarvitaan nopeaa reagointia ja oppimista. Samaan aikaan kun alle 15% yritysjohtajista on vakuuttuneita kyvystään vastata tulevaisuuden haasteisiin, alle 20% johtajista kertoo tulevaisuuden osaamisten olevan prioriteettilistansa kärjessä

***

Kiinnostavaa, eikös vain? Tämä kaikki siitäkin huolimatta, että meillä Suomessakin ennakoinnin kentällä on monta pk-yrityksissä pitkään vaikuttanutta strategisen ennakoinnin osaajaa.

Samalla herää kysymyksiä: Mistä johtuu ennakoinnin yhä vähäinen ymmärrys ja osaaminen etenkin pk-sektorilla? Millaista ennakointiosaamista yrityksissä oikeastaan tarvitaan, nyt ja tulevaisuudessa? Mitä on strateginen ennakointi vuonna 2030? Mitä tarvitaan, jotta olemassa oleva tieto ja osaaminen saadaan valjastettua kaikkien yritysten voimavaraksi? Miten paremmin mitata / todentaa ennakoinnin hyötyjä organisaatiotasolla? Mihin suuntaan ennakointiosaamista tulisi viedä kansallisella tasolla? Missä määrin kiinnostus ennakointiin on lisääntynyt koronan myötä ja millaista uutta osaamista / kilpailua se lisää yrityskentällä?

Palataan näihin ja moniin muihin teemoihin ja kysymyksiin seuraavilla kerroilla. Suunnitteilla on, että tämä yritystoimintaa ja ennakointia eri näkökulmista käsittelevä blogikirjoitusten sarja jatkuu tällä kanavalla ainakin ensi kesään asti. Uusia kirjoituksia on tavoitteena julkaista noin kerran kuukaudessa. Jos haluat mukaan kirjoittamaan, ota yhteyttä tulevaisuusblogi2gmail.com tai kerro toiveita sinua kiinnostavista teemoista, haastateltavista jne. kommenttikentässä. 

Sanna Ketonen-Oksi

Kirjoittaja on innovaatioekosysteemeissä tapahtuvasta yhteisarvonluonnista väitellyt strateginen ajattelija ja futuristi, joka hakeutuu mielellään tutkimuksen, koulutuksen ja yrityselämän erilaisille rajapinnoille. Arvojaan ja osaamistaan hän kuvaa yksinkertaisimmillaan kolmen -ismin avulla: humanismi, idealismi ja generalismi. Sannan löytää LinkedIn:stä ja Twitteristä käyttäjänimellä @ketonenoksi.

Lähteitä:

Die Another Day: What Leaders Can Do About the Shrinking Life Expectancy of Corporations (2015): https://www.bcg.com/publications/2015/strategy-die-another-day-what-leaders-can-do-about-the-shrinking-life-expectancy-of-corporations

Corporate Foresight Benchmarking report 2018: Leading firms build a superior position in the market of the future: https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=3178562

Uutinen Euroopan Unionin uudesta teollisuusstrategiasta (2020): https://ec.europa.eu/finland/news/industrial-strategy_200310_fi

Euroopan Komission tiedonanto: PK-yritysstrategia kestävää ja digitaalista Eurooppaa varten (2020): https://ec.europa.eu/transparency/regdoc/rep/1/2020/FI/COM-2020-103-F1-FI-MAIN-PART-1.PDF

PK-yritysbarometri (2020): https://tem.fi/-/pk-yritysbarometri-neljannes-pk-yrityksista-nakee-ilmastonmuutoksen-torjunnan-tarjoavan-uusia-liiketoimintamahdollisuuksia

Tagged : / /