Kuka luo tulevaisuuttasi? Onko tulevaisuus samankaltainen kuin nykyhetki? Toni Peltola pohtii näitä kysymyksiä omasta näkökulmastaan.
Ovatko nykyhetken elintapasi samankaltaiset myös tulevaisuudessa?
Nykyajassa olen vegaani, joka lahjoittaa useita euroja kuukausittain monille eri kansainvälisisille järjestöille kuten The Humane League, GiveDirectly, Clean Air Task Force, AllFed, Good Food Institute, Malaria Consortium.
Elintarvikkeissa suosin luomua, kotimaista sekä Rainforest Alliance -sertifikoituja tuotteita. Pyrin ostamaan tavarani enimmäkseen kirpputoreilta käytettynä. Allekirjoitan aloitteita ja adresseja luonnon ja eläimien puolesta. En matkusta lentokoneilla enkä laivoilla, en omista autoa. Pyöräilen sähköavusteisella pyörälläni päivittäin, lyhyen työmatkani kävelen. Vietän paljon aikaa lähimetsissäni tallustellen ja nauttien luonnon moninaisuudesta ympärilläni. Luen paljon tieto- sekä kaunokirjallisuutta.
Kohtaan ystävät, tuttavat sekä tuntemattomatkin empaattisesti kuunnellen heitä. Vietän paljon aikaa lasteni kanssa leikkien ja kasvattaen heidän tunnetaitojaan. Harrastan teatteria monien rakkaiden ystävieni kanssa, sillä sosiaalinen vuorovaikutus on erittäin tärkeää ihmisille kuten myös eläimille. En ajattele itseäni ja pelkästään omia tarpeitani, vaan autan ihmisiä ja eläimiä mielelläni. Yritän käyttää mahdollisimman vähän luonnonvaroja, sillä luonto on kaiken elämän perusta, jopa ihmiselämän perusta. En hyväksy sotia, en hyväksy kansanmurhaa, en hyväksy tehotuotantotiloja.
Nämä ovat asioita, joita haluan tehdä myös tulevaisuudessa. Tämä on minun henkilökohtainen statopiani, nykyinen toimintamalli, jonka toivoisin säilyvän myös tulevaisuudessa. En silti toivo, että kaikki elämäni asiat yksityiskohtineen säilyisi ennallaan tulevaisuudessa. Tietenkin voisin parantaa toimintaani ja ehkä niin teenkin, mutta tämä on jo alku, alku luonnon itseisarvolle ja eläimien oikeuksille, luonnon monimuotoisuuden säilymiselle, empaattisille kohtaamisille yli lajien, alku rakkaudesta elämään.
Sinä voit vaikuttaa tulevaisuutesi jo nyt
kuva: pixabay.com
Voin itse vaikuttaa kotimaani poliittisiin päättäjiin. Voin vaikuttaa tulevaisuuteen toimimalla jokainen päivä kuten olisin jo tulevaisuudessa, sillä toivon tuollaista tulevaisuuden maailmaa, mitä yllä kuvasin. Ihmiset sanovat turhankin kevyesti lauseita kuten: ”No, ensi vuonna sitten” tai ”Ehkä joskus myöhemmin”.
Aika on koko ajan läsnä nyt tälläkin hetkellä. Aikaa ei tule lisää eikä se katoa mihinkään. Vuosi on yhtä paljon kuin nytkin ja yksi vuorokausi on noin 24 tuntia kuten nykyäänkin. Toki aika tuntuu kuluvan eri olosuhteissa eri tavalla; jos käytät päiväsi liikkumalla paljon ja tekemällä jatkuvasti jotain, sinun aikasi tuntuu kuluvan nopeasti. Jos vain seisot tai istut paikallasi, aikasi tuntuu kuluvan hitaasti. Tämän takia useat lapset sanovat, että heidän aikansa tuntuu kuluvan nopeasti, sillä he leikkivät paljon. Sitä paitsi me ihmiset emme kuluta aikaa, vaan aika kuluttaa meitä.
Jotkin valinnat ja päätökset tänään voivat estää sinua tekemästä jotain tulevaisuudessa. Tai jotkin valinnat, jotka jätit tekemättä tänään, voivat tulevaisuudessa tulla vastaan täysin eri tavalla. Millaisen maailman sinä toivot tulevaisuudessa? Miksi et toimisi jo niin myös nyt, nykyhetkessä?
Voit vaikuttaa omaan elämääsi ja siitä on hyvä aloittaa. Ehkä toimintasi tekee vaikutuksen johonkin toiseen ihmiseen ja hän voi alkaa toimia kuten sinä. Esimerkiksi minun veganismini on kannustanut muutamia ystäviäni kokeilemaan joitakin vegaanisia ruokia ja se on mielestäni hyvä asia.
less > more = love
Vähimmäisvaatimukset riittävät
Mielestäni nämä asiat pitäisi olla jokaisen ihmisen toiminnan vähittäisvaatimukset ja minimitavoitteet: Empaattinen ajattelu sekä empaattinen toiminta jokaista ihmistä ja eläintä kohtaan, mahdollisimman vähän luonnonvarojen kuluttamista ja mahdollisimman vähän hiilidioksidipäästöjä, heikoimpien ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin auttaminen, luonnon itseisarvon kunnioittaminen, ihmiskeskeisen maailmankuvan poistaminen. Enkä edes vaadi mielestäni paljoa. Nuo seikat ovat saavutettavissa, kun laajentaa ajatusmaailmaansa oman lähipiirin ulkopuolelle.
Ei, sinä et tarvitse PlayStation 5:sta, sinä ja sinun perheesi ette tarvitse neljättä moottoriajoneuvoa, sinun ei tarvitse ostaa markkinoiden uusinta älypuhelinta, sinun ei tarvitse matkustaa lomamatkalle ulkomaille kolme kertaa vuodessa, sinun ei tarvitse tilata tuotteita Temusta, sinun ei tarvitse syödä mitään eläinperäistä, sinä et tarvitse kuutta eri kesämekkoa, sinä et tarvitse kymmeniä eri kenkäpareja, sinä ja sinun perheesi ette tarvitse kahta eri omakotitaloa Suomessa ja toista kahta omakotitaloa ulkomailla, sinä et tarvitse juuri sitä laukkua. Kyllä, vähemmälläkin pärjää ja erittäin hyvin.
Mitä tulevaisuudessa ei voi olla?
Kuva: pixabay.com
Ihmisten mukavuudenhalu on kasvanut kohtuuden yli. Jatkuvaa ja kestävää talouskasvua ei voi olla olemassa rajallisella planeetallamme. On vain ajan kysymys, kun raja tulisi vastaan. Talouskasvu ei voi jatkua ikuisesti, joten sitä ei voi olla tulevaisuudessa. Miksi teemme siis nykyhetkessä asioita, jotka eivät ole kestäviä tulevaisuudessa? Luontokato ei voi jatkua ikuisesti, tavalla tai toisella sitäkään ei voi olla tulevaisuudessa. Mieluummin elän tämänhetkisessä maailmassa, jossa ei olisi luontokatoa kuin maailmassa, jossa ei ole enää luontoa, jota voisi kadottaa. Nykyhetkeä parempi tulevaisuus olisi, jos luontoa olisi enemmän. Sellainen tulevaisuus on mahdollista, voit alkaa luoda sitä nyt.
Kirjoittaja: Toni Peltola
Kuva: Sonia Reijonen
Kirjoittajasta: Toni Peltola (s. 1989), hyvinkääläinen sähköasentaja, joka on kirjallisuuden ja luovuuden ystävä. Liityin Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäseneksi vuonna 2022. Minä tunnen empatiaa monia ihmisiä sekä eläimiä kohtaan. Minulle luonto, eläimet ja taide ovat erittäin lähellä sydäntäni.
Lue myös aikaisemmat blogitekstini Tulevaisuusblogissa:
Blogikirjoituksessa kerrotaan matkasta tulevaisuuden tutkimukseen kehitetyn dialogisen Delfoi-metodin äärelle ja tutkimustavan oppimisen eri vaiheista.
Muistelen kuulleeni ensimmäisen kerran Delfoin temppelistä antiikin Kreikasta kertovan tarinan 1990-luvulla. Kertomuksen mukaan antiikin Kreikassa oli Apollon-jumalalle nimitetty temppeli, jossa Delfoin oraakkelit lausuivat ennusteita tulevaisuudesta. Vuosikymmen myöhemmin tajuntaani iskostui tieto, että Delfoin temppelin portilla lukivat sanat “Tunne itsesi” (Know Thyself, Γνῶθι σεαυτόν) (Plutarch 1936). Yksinkertainen lausahdus on varsin syvällinen, jonka olemus on avautunut elämän myötä kerros kerrokselta.
Martin Buberin (1995) filosofian katsannosta käsin kahden ihmisen kohdatessa paikalla on kuusi hahmoa: se mitä A ajattelee itsestään ja mitä B ajattelee hänestä, mitä B ajattelee itsestään ja mitä A ajattelee hänestä, sekä mitä he molemmat todella ovat.
Otaksun tämän pohjalta, että mitä paremmin henkilöt oppivat tuntemaan itsensä, sitä enemmän ja taitavammin he ovat oppineet käymään dialogia toistensa kanssa. Kun he ovat lopulta oppineet tuntemaan itsensä, he ovat samalla oppineet tuntemaan toisensa. Tuolloin perimmäiset tosi-itset paljastuvat itselleen ja toisilleen, huomaten olevansa mahdollisesti pohjimmiltaan samankaltaista alkuperää. Mitä useampia toimijoita on mukana vuorovaikutuksessa, sitä haastavampaa ja monipuolisempaa sekä opettavaisempaa käytävä dialogi on.
Uskoakseni asiat sujuvat harvemmin edellä kuvatun ideaalin mukaisesti, joten erilaiset ennakkoluulot ja -oletukset sekä toisistaan eroavat esitietämyksen asteet voivat rajoittaa kykyä tunnistaa keskusteltavaan ilmiöön liittyvien argumenttien todellista vahvuutta tai heikkoutta. Tästä lähtökohdasta olen eri syistä päätynyt siihen päätelmään, että hyvä (tutkimuksellisen) dialogin lähtökohta olisi se, etteivät keskusteluun osallistuvat tiedä kuka puhuu, jolloin huomio voidaan kiinnittää täysin argumenttien kestävyyteen tai näkökulmien monipuolisuuteen, riippumatta sen esille tuovan toimijan taustoista. Tällöin keskustelua käyvien anonymiteetti on olennainen seikka. Tämän havaitsin toteutuvan oivallisesti Delfoi-metodissa.
Tein sosiaalitieteiden sosiologian ja sosiaalipedagogiikan yhdistävän oppiainesuuntauksen Hyvinvointi yhteiskunnassa kandidaatin tutkielmana kirjallisuuskatsauksen nimeltään Tasapainoisen ja kestävän luontosuhteen tarina – Ekologisen kulttuurin tarinavarannon rakentuminen, joka päättyi enteellisesti virkkeeseen: “Olisi myös kiinnostavaa haastatella tulevaisuudentutkijoita koskien sitä, millaista muutosta yhteiskunnallisissa rakenteissa ja tarinoissa tapahtuu, minkälainen muutos on riittävää välttämättömien ehtojen täyttymisen kannalta ja miten muutos käytännössä toteutuu.”
(Kuvan on luonut blogitekstin kirjoittaja Chat GPT 5-mallilla)
Vuoden 2023 syksyllä aloin työstää graduideaani systeemisestä ja transformatiivisesta pedagogiikasta, jonka pyrkimyksenä oli selvittää, kuinka ongelmia aikaan saaneista ajattelun ja oppimisen tavoista voidaan oppia ulos, kohti uudenlaisia oppimisen ja ajattelemisen tapoja. Alustavien kirjallisuuskatsauksien jälkeen huomasin kiinnostuvani teemasta entistä enemmän, mutta en keksinyt sopivaa tutkimusmenetelmää aihepiirin tutkimiseen. Graduni ohjaaja antoi vinkin Delfoi-metodista, joka kuulosti heti kiinnostavalta, kun kytkin sen esitietämykseni pohjalta välittömästi antiikin Kreikkaan ja Delfoin oraakkeliin. Luettuani enemmän aiheesta ymmärsin, että kyseessä oli tutkimusmetodi, joka antoi mahdollisuuden oppia tutkittavasta ilmiöstä asiantuntijoiden kanssa yhdessä dialogisesti, ilman erilaisten sosiaalisten statuksien aikaansaamaa vinoumaa. Menetelmä vaikutti sopivan tutkittavaan asiaan hyvin.
Aloitin menetelmän opiskelun vuosien 2023–2024 vaihteessa osallistumalla Delfoi-lähityöpajaan Mikkelin keskustan tuntumassa olevan Otavan opiston toimipisteessä. Koin tulleeni kohdatuksi heti lämpimällä, arvostavalla ja kunnioittavalla tavalla, joka huokui ihmisissä ja ilmapiirissä. Kohtaamisten tausta-asennoitumisen voi sanoittaa Emmanuel Levinasia lainaten seuraavasti: ”olen vastuussa toisesta, heti kun hän katsoo minua ilman, että edes tietoisesti otan vastuuta hänestä” (Levinas 1996, s. 78, ref. Tuohimaa 2001, 37).
Kevään 2024 aikana tutustuin lisää verkossa toteutetuissa Delfoi-etäpajoissa saamiini kirjallisuusvinkkeihin ja opettelin eDelphi-ohjelmiston käyttöä ohjevideoiden pohjalta. Työpajoissa kukin metodia opiskeleva henkilö esitteli hankkeensa, tutkimuksensa tai opinnäytteensä idean ja kertoi missä vaiheessa hän oli menossa sekä tavoitteistaan ja aikatauluistaan. Sitten menetelmää ohjaavat ja opettavat henkilöt kertoivat erilaisista näkökulmista, mitä kannattaa ottaa huomioon ja vertaisoppijat antoivat myös palautetta ja kertoivat omista havainnoistaan ja ideoistaan.
Erilaisten tulokulmien kuuleminen oli ajattelua rikastuttavaa. Joskus se toi myös omat haasteensa, koska ne olivat toisinaan keskenään ristiriitaisia eri ihmisten tai työpajakertojen välillä. Tämä syvensi ymmärrystä metodiinkin keskeisesti liittyvistä aspektien monimielisyyksien (dissensus) ja samanmielisyyksien (konsensus) merkityksestä. Tutkimusasetelmassa voidaan tehdä valintoja näkökulmien moneuden tavoittelusta tai pyrkiä löytämään yhteistä näkemystä. Mikä on päämääränä järkevää ja tarkoituksenmukaista, riippuu tutkittavasta asiasta ja tutkimuksen asianosaisista. Tutkijan tehtävänä on tehdä tutkimusvalinnat itsenäisesti ja löytää tutkimuksen tuottamasta aineistosta punainen lanka.
Metodin ohjaajat olivat oppijan oppimisprosessia kunnioittavia ja antoivat tilaa tehdä omia tutkimusvalintoja ja -ratkaisuja omalla tahdillaan. Jokaisessa Delfoi-pajassa oli eri vaiheessa olevia tutkimuksia, niin alkavia kuin käynnissä olevia sekä koonti- tai esittelyvaiheessa. Tutkimusaiheeni ja -ideani systeemisestä ja transformatiivisesta pedagogiikasta oli koko Delfoi-yhteisöä itseisarvoisesti kiinnostava, joka antoi uskoa ja luottamusta siihen, että tutkimus on tekemisen arvoinen.
Kevään 2024 aikana alkoi kerran kuukaudessa pidettyjen työpajojen pohjalta jäsentyä, että tutkimus kannatti tehdä kolmiosaisesti: ensin toteutettiin kesällä 2024 aihetta taustoittava ja pohjustava esihaastattelu 4 aiheen asiantuntijan kesken, jonka pohjalta määriteltiin olennaisimmat käsitteet ja muodostettiin keväällä 2025 ensimmäisen Delfoi-kierroksen teesit eDelphi-verkkoympäristöön 32 oppimisen ja opettamisen alan asiantuntijan keskusteltaviksi. Väitteiden virittämän keskustelun pohjalta muotoiltiin toisen kierroksen teesit.
Kysyin ennakoivasti sekä teemahaastattelun että Delfoi-kierrosten tutkimustiedotteissa ja -selosteissa lupaa aineiston jatkohyödyntämiseen. Tutkimuksen valmistumisen jälkeen Delfoi-yhteisöstä tuli kokeneilta tutkijoilta palautetta, että onnistuin tekemään laadukkaan tutkimusaineiston, jonka pohjalta voi työstää Pro gradun lisäksi useammankin tutkimusartikkelin. Pro gradu -tutkielman lopulliseksi nimeksi muodostui kesällä 2025 Systeeminen ja transformatiivinen pedagogiikka: Koulun työyhteisö vuonna 2035.
Aika näyttää, mihin kaikkeen tämä tutkimus ja Delfoi-polulle lähteminen johtaa. Olen kohdannut Delfoi-yhteisön kautta useammankin viisaan, kohtaamistaitoisen ja ihmisläheisen esikuvan, joilta voin oppia omassa kasvussani tulevaisuusorientoituneeksi ihmiseksi. Suosittelen menetelmään tutustumista lämpimästi.
(Kuvan on luonut blogitekstin kirjoittaja Chat GPT 5-mallilla)
”Älä käänny pois mahdollisista tulevaisuuksista ennen kuin olet varma, ettei sinulla ole niistä mitään opittavaa.”
Buber, Martin. & Jukka Pietilä. 1995. Minä ja Sinä (2. p.). Porvoo. WSOY
Tuohimaa, Marika. 2001. Emmanuel Levinas ja vastuu Toisesta. niin & näin 3/2002. 35–39.
Plutarch. 1936. Moralia, Volume V: Isis and Osiris. The E at Delphi. The Oracles at Delphi No Longer Given in Verse (F. C. Babbitt, Trans.). Loeb Classical Library 306. Harvard University Press. Haettu osoitteesta https://penelope.uchicago.edu/misctracts/plutarche.html
Kirjoittajasta: Markku Kinnunen on yhteiskuntatieteiden maisteri, joka on valmistunut Hyvinvointi yhteiskunnassa -oppiainesuuntauksesta (UEF 2025), joka on sosiologian ja sosiaalipedagogiikan toisiaan täydentävä yhdistelmä. Aiemmalta koulutukseltaan hän on tradenomi (Haaga-Helia 2010).
Tällä hetkellä hän on kiinnostunut, kuinka nykyisten ja tulevien sukupolvien (ja toislajisten olentojen) todennäköisyyttä kokea onnellista elämää voidaan kohentaa, riippumatta syntymäolosuhteista. Hän pyrkii ymmärtämään aiheeseen kytkeytyviä ilmiöitä systeemisen ja transformatiivisen oppimisen ja ajattelun parista.
Tulevaisuuden tutkimuksen seuran 22.–23.8.2025 järjestämä ’Hyvän kierteet’ -kesäseminaari kokosi yhteen tulevaisuudesta kiinnostuneita asiantuntijoita ja tutkijoita eri tieteenaloilta. Seminaari tarjosi tilan moniääniselle keskustelulle, jossa tarkasteltiin hyvän kierteiden mahdollisuuksia jatkumona – eilen, tänään ja huomenna.
Alussa varmaa oli vain epävarmuus
Vuosi 2025 on ollut Tulevaisuuden tutkimuksen seuralle poikkeuksellinen. Yhteiskunnallinen tilanne Suomessa on muuttunut entistä epävarmemmaksi, mikä on heijastunut suoraan yhdistystoiminnan rahoitukseen. Seuramme, kuten monet muutkin toimijat, ovat joutuneet nopealla aikataululla sopeuttamaan toimintaansa merkittävästi muuttuneeseen rahoituspohjaan.
Alkuvuodesta seuran hallitus kokoontui arvioimaan tilannetta, jossa toimintarahoituksemme oli kutistunut huomattavasti. Kävimme läpi useita vaihtoehtoisia skenaarioita, ja seuran puheenjohtaja esitteli kevätkokoukselle ehdotuksen muun muassa pääsihteerin työajan supistamisesta neljästä työpäivästä viikossa yhteen. Tämä oli osa laajempaa sopeuttamistoimien kokonaisuutta, jonka tavoitteena oli turvata seuran toimintaedellytykset vaikeassa taloustilanteessa.
Emme olleet tilanteessa yksin. Kuulimme useista yhdistyksistä, jotka joutuivat lomauttamaan tai jopa irtisanomaan henkilöstöään kokonaan. Onkin tärkeää muistaa, että rahoituspohjan muutokset eivät vaikuta vain yhdistysten toimintaedellytyksiin, ne ulottuvat yksilöihin ja yhteisöihin kuin veteen heitetyn kiven renkaat.
Yhteisöllisyys syntyy yhdessä tekemisestä
Tulevaisuuden tutkimuksen seura on jo vuosikymmenten ajan järjestänyt tapahtumia, jotka kokoavat yhteen tulevaisuuksista kiinnostuneita eri alojen toimijoita. Yksi keskeisimmistä on 1980-luvulta lähtien järjestetty kesäseminaari, joka on muodostunut tulevaisuusyhteisölle merkitykselliseksi kohtaamispaikaksi. Huolimatta taloudellisesta epävarmuudesta, seura päätti järjestää seminaarin myös vuonna 2025.
Kesäseminaarin työryhmään kuului allekirjoittaneen lisäksi dosentti Osmo Kuusi, futuristi Elina Hiltunen, emeritaprofessori Sirkka Heinonen, tutkija Marja-Liisa Viherä ja seuran pääsihteeri Hazel Salminen. Keskustelujen keskiössä olivat seminaarin teema ja sen järjestämiseen liittyvät kustannukset. Kuusi korosti, että seminaarin poisjääminen olisi menetys erityisesti sen yhteisöllisyyttä luovan hengen vuoksi. Seminaarin toteutuminen mahdollistuikin hänen tekemänsä lahjoituksen ansiosta. Tämä loi edellytykset tapahtuman järjestämiseen, kuten aiemminkin on tehty, yleishyödyllisyyden periaatetta noudattaen.
Seminaarin teemaksi valikoitui ’Hyvän kierteet’. Marja-Liisa Viherä kuvaa kierteitä kuin kasvavana lumipallona: kun tekee asioita muiden hyväksi, ei voi tietää, mihin hyviin kierteisiin omat teot johtavat. Hyvän kierteet kuvaa osuvasti myös toimikuntamme omaa toimintaa: ihmiset antoivat aikaansa ja osaamistaan yhteisen hyvän nimissä, ja tästä syntyi konkreettinen hyvän kierre: Kesäseminaarimme 2025.
Hyvän kierteet – kesäinen seminaarimme paremman huomisen rakentumisesta
Kesäseminaarimme järjestettiin elokuussa 2025 Helsingissä, Kulttuurikeskus Sofiassa. Metropoliitta Ambrosius toivotti seminaariin osallistujat tervetulleiksi Sofian edustajana, ja pääsihteeri Hazel Salminen juonsi tilaisuuden herätellen kuulijoiden ajatuksia pienillä tulevaisuustehtävillä ohjelman lomassa. Seuran puheenjohtaja Tapani Martti painotti avauspuheessaan, kuinka hyvän kierteiden merkitys korostuu erityisesti silloin, kun seuran vakiintunut toiminta on uhattuna. Seminaariin osallistuminen ja seuran tunnetuksi tekeminen nostettiin esiin konkreettisina tekoina paremman tulevaisuuden rakentamisessa.
Seminaarin puhujakaarti oli laaja ja moniääninen: dosentti Jouko Kajanoja, asiantuntija Maiju Lehto, dosentti Osmo Kuusi, erityisasiantuntija Hanna Mattila, emeritaprofessori Sirkka Heinonen, professori Lea Pulkkinen, futuristi Elina Hiltunen, seurakuntaneuvos Thorleif Johansson ja journalisti Irja Halász, projektipäällikkö Julianna Brandt-Smal sekä filosofi Eero Ojanen.
Kaksipäiväisen seminaarimme puheenvuoroissa tarkasteltiin hyvän kierteitä eri näkökulmista. Kajanoja avasi seminaarin pohtimalla hyvän kehän historiallista jatkumoa. Lehto korosti tulevaisuusvallan kuuluvan kaikille – erityisesti vähemmistöryhmien äänen esiin tuominen on keskeistä. Kuusi esitti, kuinka hyvän kierrettä voidaan rakentaa myös globaalisti, esimerkkinä Saharan eteläpuolinen Afrikka. Mattila toi esiin luontopositiivisen toiminnan roolin kestävän arjen käynnistäjänä. Heinonen tarkasteli toivottujen tulevaisuuksien mukaisia työtiloja hyvinvoinnin lähteenä.
Lauantain puheenvuoroissa Pulkkinen esitteli hyvän lapsuuden Suomen mallia, Hiltunen puhui parempaan tulevaisuuteen suuntautumisesta, ja Johansson yhdessä Halászin kanssa käsitteli rauhan journalismia Mongolian demokratiakehityksen valossa. Brandt-Smal avasi mielikuvituksen roolia ekologisesti reilumman maailman kuvittelussa, ja Ojanen päätti seminaarin puheellaan aikakauden hengestä – valistuksesta vastuuseen.
Seminaariin osallistui molempina päivinä noin 50 tulevaisuudesta kiinnostunutta henkilöä, asiantuntijaa ja tutkijaa eri tieteenaloilta. Moni ensikertalainen nosti esiin seminaarin yhteisöllisyyden, keskustelua herättävän ilmapiirin ja näkökulmien moniäänisyyden. Erityisesti perjantaina järjestetyt toiminnalliset työpajat, joissa vetäjinä toimivat Salminen, Kuusi ja Viherä, olivat monen osallistujan mielestä innostavia. Kun hyvän kierteitä pohditaan yhdessä keskustellen, ei vaan esityksiä kuunnellen, avautuu uusia tulevaisuusmielikuvia ja uusia mahdollisuuksia tulevaisuuskeskusteluun.
Lopuksi
Kirjoitan tätä tekstiä aikana, jolloin seuramme on hakenut uutta toiminta-avustusta vuodelle 2026. Optimistisesti toivomme, että voimme turvata toimintamme ja jatkaa jäsenistölle tärkeiksi muodostuneita seminaariperinteitä. Aika näyttää, miten rahoitus ja seminaarien järjestäminen tulevaisuudessa kehittyvät. Löydämmekö yhdessä ratkaisuja, vai heikentääkö Suomen yhteiskunnallinen tilanne seurojen mahdollisuuksia järjestää yleishyödyllistä toimintaa entisestään? Lopuksi on hyvä pysähtyä muistuttamaan, että rahoituksen muutokset eivät kosketa vain budjetteja. Ne muovaavat ihmisten arkea, yhteisöjen dynamiikkaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Vaikutukset eivät ole lineaarisia, vaan kerrostuvat ja kietoutuvat toisiinsa. Juuri siksi yhteisöllisyys toimii ajassa ankkurina – se kantaa yli epävarmuuden.
Kirjoittaja
Sanna Laine on projektitutkija ja väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistosta. Hän on Tulevaisuuden tutkimuksen seuran hallituksen jäsen ja toimi kesäseminaarin 2025 työryhmän sihteerinä.
Tunteissamme ja asiaa erikseen ajattelematta toivomme usein, että elämäämme kuuluvat asiat säilyttäisivät nykytilansa. Ottakaamme käyttöön uusi sana kuvaamaan tällaista toivottavaa tulevaisuutta: statopia.
Kuva (Sumuinen järvi kuvattuna rantakoivun oksan takaa): Tapani Martti
Arjessa usein toivomme asiaintilan pysyvän nykyisellään. Käytössämme on toivottua tulevaisuutta kuvaava sana utopia, joka pitää sisällään ajatuksen toivotun tulevaisuuden haaveluonteesta. Moni meistä on pääosin tyytyväinen elämäänsä ja riskitutkimuksissa on nähty, että ihmiset mieluummin välttävät huonoa tulosta kuin tavoittelevat suurta parannusta.
Nykytila, jonka toivomme jatkuvan, on kuitenkin aivan tietynlainen utopia. Se on niin tärkeä ajatteluamme ohjaava tekijä, että haluan ottaa sille käyttöön uuden sanan: statopia. Statopia tarkoittakoon unelmaa tai haavetta maailmasta, jossa nykytila tai jokin sen osa jatkuu muuttumattomana.
Tilanteen jatkuminen nykyisellään (ns. status quo) voi olla toivottavaa monissa tilanteissa
Tässä esimerkkejä statopia-ajattelusta:
Työmarkkinatilanteen toivotaan pysyvän sellaisena, että oma osaaminen riittää takaamaan työllisyyden huolimatta muutospaineista.
Yrityksen kilpailijoiden tuotekehityksen ja markkinatilanteen kehityksen toivotaan pysymään sellaisina, että yrityksen nykyinen markkina-asema ja tai taloudellinen tilanne säilyvät.
Teknologian kehityksen toivotaan hidastuvan tai jopa pysähtyvän, jotta muutoksen vaatimaan sopeutumiseen ei tarvitsisi käyttää aikaa ja resursseja.
Läheisten ihmisten ja ihmissuhteiden toivotaan pysyvän muuttumattomina, vaikka samalla ehkä tunnustetaan kasvun ja kehityksen hyvät puolet.
Sanat – kuten statopia – auttavat meitä kirkastamaan ajatteluamme ja keskustelemaan tulevaisuudestamme
Suomen taloudellinen tilanne ja kehitys on tämän tekstin kirjoittamisen hetkellä hidastunut. Taustalla on erilaisia syitä, mutta pahennammeko tilannetta asettumalla puolustamaan statopiaa? Mitä voimme realistisesti säilyttää? Ja ennen kaikkea: mitä haluaisimme parantaa ja siten murtautua ulos statopiasta?
Kirjoittaja: Tapani Martti – vapaa ajattelija ja tutkija, joka tavoittelee parempaa tulevaisuutta.
Kuva: Kanadalaisen Gayle Hermickin tieteen läpimurtojen historiaa kuvaava nauhamainen teräsveistos CERN:issä Sveitsissä. Kuva: Sirkka Heinonen.
Tulevaisuudentutkimukseen liittyy iso kimppu filosofisia kysymyksiä. Tässä kirjoituksessa käsittelemme osaa niistä. Selvyyden vuoksi olemme valinneet kuusi filosofian osa-aluetta, joista jokaisesta tuomme esiin kysymyksiä, jotka tulevaisuudentutkimuksessa on otettava huomioon tai jotka määrittävät tutkimusta alalla.
Esitämme jokaisesta filosofian osa-alueesta kolme kysymystä. Kunkin osa-alueen kohdalla yksi näistä koskee tulevaisuudentutkimusta alana (kuinka ajattelemme ja tutkimme tulevaisuutta) ja kaksi koskee tulevaisuutta itseään (mitä ajattelemme tulevaisuudesta). Toisin sanoen yksi kysymys koskee meitä tutkijoina ja kaksi muuta kysymystä pureutuu oletuksiin sekä ajatuksiin tulevaisuudesta itsestään.
1. Tieteenfilosofia
Tieteenfilosofia tutkii sitä, miten eri alat tuottavat tietoa systemaattisesti.
Tulevaisuudentutkimus alana:
1. Miten tulevaisuutta koskevat väitteet, joita tulevaisuudentutkimus tuottaa, voidaan oikeuttaa?
Toisin kuin tieteissä, emme voi tehdä varsinaisesti kokeita tulevaisuudesta tai ajatella, että systematisoimme havaintoja jostakin käsillä olevasta ilmiöstä. Meidän on tehtävä erilaisia päätelmiä koskien mahdollisia tulevaisuuksia, ja nämä päättelyt voivat nojata moniin eri asioihin kuten Delfoi-menetelmään tai trendiekstrapolointiin. Miten nämä päättelyt etenevät ja miten voidaan erottaa toisistaan hyvät ja huonot päätelmät tai löytää virheitä?
Tieteen tulevaisuus:
2. Voimmeko lainkaan tutkia tieteen tulevaisuutta, varsinkaan silloin, kun olemme kiinnostuneet radikaalien muutosten mahdollisuudesta?
Ongelma on siinä, että erilaisen tieteen ajattelu olisi jo tuon tieteen tekemistä: Jos sanomme, että todellisuus voitaisiin kenties käsittää niin tai näin, meidän on jo kerrottava, mitä tuo tiede sanoisi. Kuuluisan esimerkin mukaan pyörän kuvittelu vaatii kuvauksen pyörästä. Tällöin pyörä on kuitenkin tullut jo keksityksi tuon kuvittelun avulla.
3. Tuottaako tulevaisuuden tiede ymmärrystä vai pelkkää ennustustehoa?
Mikäli tekoäly pystyy datan perusteella tarkasti ennustamaan ja systematisoimaan tietoa, mutta sen toimintamekanismit jäävät meille käsittämättömiksi, voimmeko enää ajatella tiedettä ymmärtämiseen tähtäävänä toimintana? Usein ajatellaan, että tiede paitsi toimii, myös antaa ymmärrystä, mikä on keskeinen osa sen arvoa. (Ks. esim. de Regt 2017.) Ymmärryksellä ja kyvyllä toimia on myös syvä yhteys (Woodward 2003), joka voidaan menettää tällaisessa tulevaisuusskenaariossa, jossa tieteelliset tulokset ovat meille – ainakin tietyiltä osin – käsittämättömiä.
2. Tekniikan filosofia
Tekniikan filosofia tutkii sitä, mitä eettisiä ja moraalisia näkökohtia nousee esiin teknologiaa suunniteltaessa, käytettäessä ja kehitettäessä sekä ihmisen suhdetta teknologiaan. Kyseessä on varsin nuori filosofian erityisala, vaikka jo antiikissa esimerkiksi Aristoteles ja Seneca pohtivat aihetta.1
Tulevaisuudentutkimus alana:
1. Miten tekniikan muutokset vaikuttavat tulevaisuudentutkimuksen tekemiseen?
Tekniikan rooli yhteiskunnan muovaajana on tulevaisuudentutkimuksessa ollut aina yhtenä erityisen kiinnostuksen kohteena. Tekniikan muutos on kuitenkin vaikuttanut myös siihen, miten tulevaisuuksia tutkitaan. Big datan ja tekoälyn myötä tulevaisuusprosesseissa hyödynnetään tekniikkaa aiempaa enemmän, eikä pelkästään toimintaympäristön muutoksen ennakoinnissa vaan myös strategisten valintojen muodossa. Tulevaisuudentutkimukseen on laskeutunut pohdinta siitä, mikä on uusien vahvojen teknologioiden kuten digitalisaation, tekoälyn, robotiikan, kvanttilaskennan, neurotieteiden ja synteettisen biologian rooli, ei vain talouskasvun moottorina, hyvän elämän tuottajana vaan myös uuden geopoliittisen valtarakenteen luojana.
Teknologiset innovaatiot kasvattavat taloutta ja potentiaalisesti hyvän elämän eväitä. Tekniikassa on kuitenkin kyse myös vallasta – vallan tavoittelusta ja vallan käytöstä, joka kytkeytyy talouskasvun logiikkaan ja geopoliittisen valta-aseman luomiseen. Esimerkkinä käynnissä oleva valtataistelu tekoälyn ykkösmaasta osana suurvaltapolitiikkaa Yhdysvaltojen, Kiinan, Intian ja EU:n välillä.
Tekniikan tulevaisuus:
2. Tuleeko tekniikka ylittämään ihmisen kapasiteetit?
Automaatio ja robotiikka ovat jo ylittäneet ihmisen fyysiset suorituskyvyt. Nyt myös tekoäly on päihittänyt ihmisen shakissa. Tekniikan kehityksen luomat eksistentiaaliset riskit liittyvät kiinteästi tekoälyn kehitykseen. Mitä tapahtuu, kun kapea tekoäly (Artificial Narrow Intelligence eli ANI) kehittyy yleiseksi itsenäisesti toimivaksi tekoälyksi (Artificial General Intelligence eli AGI)? (Kuusi & Heinonen 2022). Näin suuri tekniikan muutos murtaa illuusion tekniikan hallittavuudesta. Perimmältään on kyse ihmisen ja tekniikan suhteesta ja sen luonteen muuttumisesta. Palveleeko teknologia ihmistä vai ihminen teknologiaa (Heinonen 2001)? Korvaako teknologia ihmistä vai tapahtuuko ihmisen ja tekoälyn ja teknisten artefaktien fuusioituminen? Toinen keskeinen kysymys tähän ihmisen ja tekniikan väliseen vuorovaikutukseen liittyen on se, pakottaako teknologia meitä valitsemaan valinnanvapauden ja yksityisyyden suojan välillä (Brin 1998). Avoimuus teknologian käytössä voi tehdä meidät haavoittuvaisiksi.
Piirros: Maria Heinonen
3. Miten tekniikan muutos vaikuttaa ihmiskunnan, luonnon ja maapallon tulevaisuuteen? Auttaako tekniikka ihmiskuntaa kukoistamaan, vai ajaako se koko maapallon kohti tuhoa? (Niiniluoto 2021).
Tekniikan vaikutusten arviointi on tulevaisuudentutkimukselle otollinen tehtävä, koska tekniikka on läsnä kaikkialla ja säätelee vahvasti kulttuurin ja yhteiskunnan kehitystä. Tekniikan vaikutusten kausaaliteettien selvittäminen on tärkeää päätöksenteolle, jossa hyödynnetään myönteisten ja kielteisten vaikutusten (ts. mahdollisuuksien ja uhkien) ennakoimista. Tekniikan filosofiassa suhtautuminen tekniikan tulevaisuuspotentiaaliin on usein dikotomista – yltiömäistä tekno-optimismia tai teknistieteellistä kehitystä kritisoivaa teknopessimismiä (ks. esim. von Wright 1986).
3. Yhteiskuntafilosofia
Yhteiskuntafilosofia tutkii yhteiskunnan rakenteita, arvoja ja oikeudenmukaisuuden perusteita sekä ihmisen välisiä suhteita näiden käsitteiden valossa.
Tulevaisuudentutkimus alana:
1. Miten tulevaisuudentutkimusta voidaan tehdä oikeudenmukaisesti – ketkä pääsevät ääneen, kenelle tietoa tuotetaan ja millä perustein?
Tulevaisuudentutkimus on kiistatta tiukasti kytköksissä ympäröivään yhteiskuntaan. Tällöin kysymykset siitä, ketkä tutkimusta tekevät ja kenelle, ovat vielä enemmän relevantteja kuin monella muulla alalla (tutkimuksen ja yhteiskunnan yhteyksistä, ks. Longino 1990).
Tulevaisuuden yhteiskunta:
2. Millainen on oikeudenmukainen yhteiskunta?
Tämä on perustavanlaatuinen kysymys, jota vasten kysymyksiä tulevaisuustiedon päämääristä ja tulevaisuuksien toivottavuudesta on poikkeuksetta peilattava. Oikeudenmukaisuuteen on kuitenkin useita näkökulmia (Sandel 2009).
3. Millaisia uusia yhteiskuntarakenteita voidaan ajatella?
Rakenteet, kuten valtio, jolla ihmisiä hallitaan ja ohjataan, ovat muuttuvia. Voidaankin kysyä, miten millaisia erilaisia rakenteita voisi olla ja miten niihin voitaisiin päätyä. Kuitenkaan kysymys ei ole vain, mikä on mahdollista, vaan mikä olisi oikeudenmukainen rakenne, kuten edellisessä kysymyksessä tuotiin esiin.
4. Mahdollisuuksien filosofia
Mahdollisuuksien eli modaliteettien filosofia tutkii erilaisia mahdollisuuden käsitteitä sekä ´mitä-jos´-kysymysten luonnetta (Prelević & Vaidya 2023).
Tulevaisuudentutkimus alana:
1. Mitä, miten ja miksi eri mahdollisuuden käsitteitä alalla käytetään?
Tulevaisuudentutkimuksessa puhutaan vaihtoehtoisista, todennäköisistä, uskottavista, toivottavista jne. tulevaisuuksista.2 Mitä nämä käsitteet lopulta tarkoittavat? Voidaan myös kysyä, mitkä niistä ovat episteemisiä modaliteetteja (siis mahdollisuuksia siinä rajoissa, mihin tietomme ulottuu) ja mitkä (jos mitkään) ontologisia modaliteetteja (siis mahdollisuuksia, jotka ovat sisältyvät todellisuuteen itseensä). Selkeä esimerkki episteemisestä modaliteetista on tilanne, jossa yritämme arvata, mikä kortti pakasta on seuraava. Kortti on jo valmiina, mutta emme useinkaan voi olla varmoja, mikä se on. Esimerkki ontologisesta modaliteetista on siemen, josta voi kehittyä kasvi. Kasvin mahdollisuus on siemenen modaalinen ominaisuus.
Tulevaisuuden mahdollisuudet:
2. Mitkä mahdollisuudet ovat käsityskykymme rajoissa?
On selvää, ettemme voi, edes parhailla ja laajimmilla menetelmillä ymmärtää kaikkia mahdollisuuksia. On ensisijaisen tärkeää yrittää hahmottaa käsityskykymme rajat tässä asiassa. (Virmajoki 2022.)3 Voimme olla esimerkiksi käsitteidemme rajoittamia (kuten yllä mainitussa tilanteessa, jossa pyörää ei ole vielä keksitty: ilman käsitettä emme voi kuvitella pyöriä) tai sitten historiallisten rakenteiden rajoittamia (kuten silloin, kun tulevaisuuskäsitykset nojaavat rajoitetun ihmisryhmän käyttämiin ajatusrakennelmiin).
3. Miten voidaan vastata ’mitä jos’-kysymyksiin?
Kuvittelemme jonkin muutoksen ja pyrimme kertomaan, mitä siitä seuraisi. Mihin tällainen ajattelu voi perustua? Miten vältämme hallitsemattomat spekulaatiot ja määritämme tämän ajattelun (ks. Woodward 2003.) Millaisia päättelyketjuja meidän tulee muodostaa, ja miltä näyttävät mielekkäät päättelyketjut? Kyseessä on kontrafaktuaaliset päättelyt, joissa päättelyn alkupiste on tosiasioiden vastainen. Tällöin päättelyn täytyy olettaa, että jotkin asiat ovat toisin (alkupiste) ja jotkin säilyvät (ne, jotka kertovat, mitä olisi tapahtunut).
5. Ympäristöfilosofia
Ympäristöfilosofia tutkii ihmisen suhdetta luontoon sekä arvoja, jotka eivät ole ihmisestä riippuvaisia (Schmidtz & Shahar).
Tulevaisuudentutkimus alana:
1. Voimmeko ajatella tulevaisuutta tavoilla, jotka sulkeistavat ihmisen?
Kysymys koskee taas kerran sitä, kuka ja mihin tarkoitukseen tietoa tuotetaan. Uhanalaisen lajin käsitys tulevaisuudesta voi olla – jos se päästäisiin kuulemaan – kovin toinen, kuin jonkin yrityksen strateginen päätöspuu.
Ympäristön tulevaisuus:
2. Onko ympäristö vain resurssi (taloudellinen tai muu) vai onko sillä itseisarvo?
Perinteinen kysymys on ollut, olisiko ympäristöllä arvoa, mikäli ihmistä ei olisi – onko sen arvo riippuvainen ihmisestä ja kyvystä käyttää ympäristöä eri tarkoituksiin? Kyseessä ei tarvitse olla vain taloudellinen tarkoitusperä, vaan voidaan puhua myös vaikka esteettisistä kokemuksista luonnossa.
3. Jos pystymme radikaalisti muuttamaan elämän peruspalikoita ja ympäristöä, menettääkö luonnollinen–artefakti-dikotomia merkityksensä?
Mikä on luonnollista, jos luonto itsessään on jotakin perustavasti konstruoitua? Miten luontoon liittyvät arvot pitää määritellä tällaisessa tilanteessa – onko esimerkiksi evoluution myötä kehittynyt laji eri asemassa kuin synteettisesti luotu?
6. Normatiivinen etiikka
Normatiivinen etiikka tutkii sitä, mikä on hyvää, oikein ja arvokasta; tai oikeammin: minkä pitäisi olla.
Tulevaisuudentutkimus alana:
1. Mitä arvoja tulevaisuudentutkimuksessa tulisi noudattaa?
On ilmeistä, että tutkimukselle on aina olemassa tietyt peruspilarit, joista ei voida joustaa. Tämä ei silti vastaa kaikkiin kysymyksiin, kuten yhteistyötahojen valintaan, jotka alaan liittyy.
Tulevaisuuden hyvyys:
2. Millaiset tulevaisuudet ovat hyviä?
Tämä yksinkertainen kysymys liittyy oikeudenmukaisuuteen (ks. yllä) mutta myös laajempaan joukkoon arvoja ja periaatteita, joiden mukaan toimimme. Tulevaisuudentutkimuksessa usein on keskiössä kysymys toivottavista tulevaisuuksista ja niiden löytämisestä. Kysymys on laaja, mutta se on selkein ja keskeisin kaikista tulevaisuuteen liittyvistä filosofisista kysymyksistä. Tulevaisuusprosesseissa olisi ilmaistava selkeästi, kenen kannalta toivottavista tulevaisuuksista puhutaan.
3. Miten arvojen muutosta voidaan ajatella?
Arvot ja normit, samoin kuin kaikki muukin muuttuu (Danaher 2021). Onkin kysyttävä, miten arvot voivat muuttua ja miten tätä muutosta voidaan ennakoida. Eettisesti merkittävämpi kysymys on, miten meidän tulee suhtautua tähän muutokseen. Onko esimerkiksi tulevaisuus, jossa ihmisillä on eri arvot, huono tulevaisuus? Tai onko meillä lupa olettaa, että se, mitä nyt pidämme hyvänä tulevaisuutena, on hyvä myös tulevaisuudessa?
Lopuksi
Yllä esitetty esitys tulevaisuudentutkimuksen filosofisista kysymyksistä ei ole lainkaan tyhjentävä, mutta antaa kuvan siitä, mitä kysymyksiä jo rajattu määrä filosofian osa-alueita avaa tulevaisuudentutkimuksesta. Eri suuntauksiin ja tutkimuskohteisiin liittyy aina eri kysymyksiä eri painotuksilla. Näitä kysymyksiä on välttämätöntä pohtia, kun ajatellaan tulevaisuuksia. Jo Wendell Bell (1996) määritti tulevaisuudentutkimuksen tehtäväksi paremman maailman rakentamisen. Tästä perspektiivistä tulevaisuus on läpeensä filosofinen entiteetti – tulevaisuus on filosofiaa.
Tulevaisuus on rakennettava ja se on samalla epäselvä, mikä tekee siitä eräänlaisen ihmismielen temmellyskentän. Tätä temmellystä on sitten hallittava, ja filosofia on tähän tehtävään koko historiansa ajan vastannut.
Kirjoittajat: Veli Virmajoki ja Sirkka Heinonen
Veli Virmajoki on tulevaisuudentutkija, joka on väitellyt tohtoriksi filosofian alalta. Hän tutkii tieteen, työn ja korkeakoulujen tulevaisuutta sekä tulevaisuudentutkimuksen perustuksia.
Filosofian tohtori Sirkka Heinonen on tulevaisuudentutkimuksen emeritaprofessori Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa Turun yliopistossa. Hän on Rooman klubin jäsen ja Tulevaisuuden tutkimuksen seuran ja Futures Finlandin kunniajäsen.
Kirjallisuus
Amara, Roy (1991). Views on futures research methodology. Futures, July/August, 645-649.
Arthur, Brian (2009). The Nature of Technology.
Bell, Wendell (1997). Foundations of Futures Studies. Volume 1: History, Purposes, and Knowledge. New Jersey.
Brin, David (1998). The Transparent Society. Will technology force us to choose between privacy and freedom? Addison-Wesley, Massachusetts.
Danaher, John (2021). ”Axiological futurism: The systematic study of the future of values”. Futures 132.
de Regt, Henk W. (2017). Understanding Scientific Understanding. Oxford University Press
Heidegger, Martin (1977). The Question Concerning Technology, 3-35. In: Heidegger, M. The Question Concerning Technology and Other Essays. New York.
Heinonen, Sirkka (2001). Teknologian yhteiskunnallisesta merkityksestä eli tarina siitä, heiluttaako ”teknologiahäntä ihmiskoiraa” vai päinvastoin. Futura 2/2001, 45-50.
Kuusi, O., & Heinonen, S. (2022). Scenarios from Artificial Narrow Intelligence to Artificial General Intelligence—Reviewing the Results of the International Work/Technology 2050 Study. World Futures Review, 14(1), 65–79. https://doi.org/10.1177/19467567221101637
Longino, Helen (1990). Science as Social Knowledge: Values and Objectivity in Scientific Inquiry. Princeton University Press.
Niiniluoto, Ilkka (2021). Tekniikan filosofia. Gaudeamus, Helsinki.
Prelević, Duško & Vaidya, Anand (toim.) (2023). Epistemology of Modality and Philosophical Methodology. Routledge.
Sandel, Michael J. (2009). Justice: What’s the Right Thing to Do? New York: Farrar, Straus and Giroux.
Schmidtz, David & Shahar, Dan C. (2018). Environmental Ethics, What Really Matters, What Really Works, 3rd Edition. Oxford University Press.
Virmajoki, V. (2022). Limits of conceivability in the study of the future: Lessons from philosophy of science. Futures, 142.
Woodward, James (2003). Making Things Happen. A Theory of Causal Explanations. Oxford Uni-versity Press,
von Wright, Georg Henrik (1986). Vetenskapen och förnuftet. Ett försök till orientering. Söderströms, Helsingfors.
Viitteet:
Arthur (2009) huomauttaa, että paradoksaalisesti tiedämme teknologiasta yhtä aikaa paljon ja vähän. Tiedämme tekniikoiden toiminnat ja ominaisuudet, mutta emme tunne teknologian syvintä olemusta. Jo Heidegger (1977) totesi, ettei teknologian perusidea ole tekninen – se ei ole neutraali vaan muodostaa uudenlaisen kulttuurisen systeemin, joka muovaa koko yhteiskuntamme ’uuteen uskoon’ vallan ja kontrollin kohteena. ↩︎
Vaihtoehtoiset tulevaisuudet on ikään kuin pääprinsiippi tulevaisuudentutkimuksessa ja Amaran (1991) kolmijaon mukaan ytimessä on mahdolliset, todennäköiset ja toivottavat tulevaisuudet. Varsinkin skenaarioprosesseissa pyritään saamaan aikaan uskottavia (plausible) tulevaisuuskuvia/skenaarioita. Skenaarioita ei pidä laatia pelkästään todennäköisten tulevaisuuksien pohjalta. ↩︎
Toisaalta sen ymmärtäminen, että mahdollisuuksia on lukuisia, voi auttaa laajentamaan ajattelua ja pääsemään eroon liian kapeasta tarkasteluperspektiivista. Ks. Seppälä (1984). ↩︎
Viisi vuotta sitten toteutettiin Delfoi-metodin tulevaisuutta pohtiva Aavistus-paneeli. Se löysi kaksi kehityspolkua, joissa toisessa metodi uudistuu ja toisessa menettää merkitystään. Kriittistä on Delfoin suhde teknologiaan ja muuhun metodologiaan. Paljon kehityspotentiaalia kasautuu siihen, miten tekoäly ja metodi integroituvat keskenään. Toinen kehityshaaste on Delfoin kyky ketjuttua muiden menetelmien kanssa. Aavistus-paneelin ennakoimaa tulevaisuutta on pala kerrallaan muokattu tulevaisuuden tekemiseksi. Työtä on tehty epävirallisessa Delfoi-kehittäjäyhteisössä, joka kookoontuu kuukausittain Otavan, Tutu-seuran ja Metodix Oy:n operoimaan työpajaan.
Tekoälyavusteinen Delfoi
Aavistus-paneeli tunnisti tekoälyn merkityksen, vaikka paneeli toteutettiin kaksi vuotta ennen OpenAI-julkistusta. Sen jälkeinen aika on ollut yhteisöaktiivista kehitystyötä, joka nyttemmin ulottuu jokaiseen Delfoi-metodin kahdeksasta päävaiheesta.
Kuva 1. Delfoi-prosessin ja tekoälyn kuvaus esitettynä Delfoi-webinaarissa 7.3.2024 (linkki webinaariin). Delfoin määritelmä taustaksi menetelmää tuntemattomille: “Delfoi on strukturoitu, fasilitoitu ja iteratiivinen prosessi, joka perustuu Delfoi-prosessin anonyymin asiantuntijaryhmän kommunikointiin ja argumentointiin ja jonka seurauksena kyetään ennakoimaan tulevaa kehitystä.”
Ensimmäiset kokeilut kohdistuivat jo vuoden 2022 puolella Delfoin suunnitteluvaiheeseen. Tutkittavan ilmiön – usein systeemiseen – kuvaamiseen apu on verraton. Ilmiön tunnistaminen ohjaa tutkimuskysymyksiin ja sitä kautta paneelin käynnistäviin tulevaisuusväitteisiin, joiden sparraamisessa kaikki tunnetut tekoälyt ovat osaavissa käsissä verrattomia. Samoin asiantuntijapaneelin – ja sitä kuvaavan matriisin – rakenteluun generatiivinen tekoäly soveltuu hyvin. Suunnitteluavut korostuvat opinnäytetöissä, joissa tekijät ovat ensi kertaa paneelia rakentamassa.
Vuoden 2023 aikana käynnistettiin ensimmäiset kokeilut tekoälypanelistien kanssa. Krista Jokela (2024) täydensi johtoryhmien tulevaisuutta käsittelevää paneeliaan kahdella tekoälypanelistilla, joille luotiin karaktääri hyödyntäen CharacterAi-ohjelmistoa. Kari Hintikka tutki seuraavaksi tekoälypanelistin käyttöä osana väitöstutkimustaan sitä varten rakennetussa paneelissa.
Viime vuonna päähuomio kiinnitettiin siihen, miten tekoälyä hyödynnetään vuorovaikutusvaiheessa fasilitoinnin apuna. Paneelitiedon kierrättäminen on siinä tärkeää. Pilotointivaiheessa olevaan xDelphi-ohjelmistoon integroitiin neljä tekoälyraporttia kuvaamaan laadullista aineistoa aiemman määrällisen kuvantamisen lisäksi. Delfoin ero survey-tutkimukseen on se, että siinä ei tyydytä tiedon keruuseen vaan tavoitellaan tiedon muodostusta tavalla, jota voi nimittää yhteisöoppimiseksi.
Kuluva vuosi on analyysien tekoälykokeilujen ja -testausten vuosi. Paino on laadullisen aineiston analyysissä ja siinä, miten analyysitietoa on mahdollista kierrättää panelistien keskustelun inspiraatioksi ja syventämiseksi. Tekoälyanalyyseistä mainittakoon keskustelutilan (konsensus-dissensus, liikennevalo-metafora), skenaroinnin ja argumentoinnin analyysit.
Kokeilujen myötä on kehitetty lukuisia ChatGPT-botteja prosessin eri vaiheiden tarpeisiin. Alkuvaiheissa oli kiusaus ajatella niitä työkaluina, jotka hoitavat halutun tehtävän ilman merkittävää ohjauspanosta. Sittemmin on käynyt selväksi, ettei tämä tie ole luotettava. Tekoäly nykymuodossaan on kumppani, joka vaatii ammattitaitoa siinä kuin mikä tahansa mekaaninen tai käsitteellinen työkalu.
Hybridi menetelmäkehitys
Toinen Aavistus-paneelin ennakoima kehityskulku liittyy mahdollisuuteen integroida eri menetelmiä toisiinsa. Osa kumppanimenetelmistä on määrämuotoisia tavalla, joka selkeyttää tekoälykäsittelyä tukemaan tai jatkamaan Delfoi-prosessia. Sellaisia ovat Tulevaisuuspyörä (Futures Wheel) ja relevanssipuu (Relevance Tree), jotka soveltuvat etenkin ilmiön suunnitteluvaiheen avuksi. Causal Layered Analysis (CLA) soveltuu moneen yhteyteen kuten Delfoi-aineistoperustaisten skenaarioiden syventämiseen tai strategiatyön merkityksellistämiseen. Toimialaennakoinnissa on jo pitkään yhdistetty Delfoita SWOT-konseptiin.
Skenaariot ovat perinteisesti olleet luonteva Delfoi-prosessin jatkojaloste. Tekoälyn käyttö tarjoaa siihenkin uusia variaatioita. Skenaariot voidaan asemoida mihin tahansa Delfoi-prosessin vaiheeseen. Usein se liittyy myös hybridiin menetelmäkehitykseen, jossa anonyymit Delfoi-kierrokset vuorottelevat kasvokkaisten lähityöpajojen kanssa. Teemu Koskimäki (2022) käytti väitöstutkimuksessaan onnistuneesti tällaista prosessimallia.
Pehmeä systeemimetodologia on potentiaalinen viitekehys menetelmälliseen ekosysteemiin, jossa eri metodeita yhdistetään toisiinsa toimintatutkimuksen kaltaisessa pitkäkaarisessa kehittämistyössä. Sen osia voivat olla systeeminen mallinnus (esim. Rich Picture), strategiatyötä palveleva CATWOE-analyysi ja barometrityyppinen toistuva/pysyvä Delfoi-paneeli. Näitä on sovellettu organisaation kehittämiseen ja strategiatyöhön.
Digitaalinen kehitys ovat poistaneet esteet siltä, että Delfoita käytetään asiantuntijapaneelien lisäksi suurten asianosaismäärien äänestykseen ja vuorovaikutukseen. Tällaiset osallistavat metodivariaatiomahdollisuudet ovat sisältönä jutun kolmannessa luvussa.
Delfoin tulevaisuus
Aavistus-aineiston skenarointi nosti esiin toivottavan mutta epätodennäköisen menetelmätulevaisuuden, joka nimettiin Osallistavaksi Delfoiksi. Suurvaltojen autokratiakehitys ja Euroopan niistä poikkeava demokratiauskollisuus kuumentavat tätä skenaariota. Tunnistan kolme jännitteistä kehityskulkua, joiden suhteen Delfoi saattaa muodostua merkittäväksi työkaluksi.
Kuva 2. Aavistus-paneelin Delfoi-skenaariot
Teknologian kehittyessä päätöksentekoon tuodaan lisääntyvästi tekoälyä. Algoritminen päätöksenteko tarkoittaa esimerkiksi koneoppimisen käyttöä politiikkatoimien kohdentamisessa, suurten datamäärien analysointia lakien valmistelussa tai jopa autonomisia järjestelmiä, jotka tekevät rajattuja hallinnollisia päätöksiä. Tekoäly kykenee simuloimaan politiikkatoimien vaikutuksia ja tunnistamaan trendejä valtavasta tietomäärästä tavoilla, jotka ihmiselle ovat mahdottomia. Toisaalta algoritmien käyttö herättää kysymyksiä läpinäkyvyydestä ja vastuullisuudesta. Algoritmit heijastavat kehittäjiensä arvoja tai datan vinoumia. Jos poliitikot ja kansa luottavat liiaksi konepäätöksiin, arvopohdinta jää sivurooliin. Olemme kenties matkalla kohti “algokratiaa”?
Toinen jännite on syntynyt tieteellisen tiedon ja populismin välille. Liikehdintään liittyy epäluulo asiantuntijoita ja tieteellistä eliittiä kohtaan. Populismi määritellään kansan “terveen järjen” ja eliittiin kuuluvien asiantuntijoiden vastakkainasetteluksi. Esimerkiksi ilmastonmuutosta, rokotteita tai pandemian torjuntaa koskevissa kysymyksissä populistiset johtajat vähättelevät tieteellistä konsensusta. Populismiin taipuvaiset ryhmät tuntevat muita vähemmän luottamusta instituutioihin ja asiantuntijatietoon. Puhutaan “totuudenjälkeisestä ajasta”, jossa objektiivisiksi esitetyt faktat eivät enää vakuuta, jos ne haastavat ihmisten identiteettiä tai mielipiteitä.
Kolmas jännite kietoutuu kahteen aikaisempaan. Maailmanmeno on yhä kompleksisempaa tavalla, jossa instituutiot eivät pysy perässä. Ilmastonmuutos, luontokato, pandemiat, kyberturvallisuus tai vaikkapa geenieditoinnin eettiset kysymykset edellyttävät syvällistä tieteellistä ymmärrystä. Samalla demokraattinen päätöksenteko olettaa, että kansalaiset kykenevät muodostamaan mielipiteensä ja johtajat voivat oikeuttaa päätöksensä kansan silmissä. Miten varmistaa, että päätökset ovat sekä tieteellisesti valideja että demokraattisesti legitiimejä? Habermasin ratkaisu on kommunikatiivinen toiminta: asiantuntijat altistavat tietonsa julkiseen argumentaatioon, jossa myös eettiset ja arvoulottuvuudet otetaan huomioon.
Oppivassa hallinnoinnissa päätöksiä tarkistetaan jatkuvasti uuden tiedon valossa. Kaikki päätökset ovat tavallaan kokeiluja, joita säädetään kun tiede kehittyy tai vaikutukset näkyvät. Kompleksisuuden hallinta edellyttää monitieteisyyttä ja poikkisektoraalista yhteistyötä. Tieteentekijät, virkamiehet, lainsäätäjät ja kansalaisjärjestöt ohjataan yhteiseen pöytään ratkomaan ongelmia, joita mikään taho ei yksin hallitse. Tähän tulevaisuuteen tekoälytetty Delfoi istahtaa kuin kissa nojatuoliin.
Haasteena tämän päivän poliittisessa päätöksenteossa on se, miten tutkimustieto ja ennakointityö saadaan ohjaamaan paremmin päätöksentekoa. Tietoa on, mutta se ei siirry käytäntöön. Ennen kuin avaan enemmän, mitä tietoon perustuva päätöksenteko voi käytännössä tarkoittaa, käyn läpi päätöksentekoon ja johtamiseen liittyviä käsitteitä.
Tietoperusteinen päätöksenteko (knowledge-based decision-making) tarkoittaa päätöksentekoa, joka tapahtuu kootun ja analysoidun tiedon perusteella.
Tiedolla johtaminen (knowledge-based management) on tietojohtamisen osa-alue, joka mahdollistaa tietoperusteisen päätöksenteon.
Tietojohtaminen (information and knowledge management) on johtamista siten, että edistetään organisaation tavoitteiden saavuttamista sekä kykyä luoda arvoa tiedolla ja osaamisella. Hallinnon arvo syntyy muun muassa hyvistä ja laadukkaista palveluista, vaikuttavuudesta sekä kustannustehokkuudesta.
Tietoperusteiseen päätöksentekoon ja tiedolla johtamiseen kuuluvat myös ennakointi ja ennakointitiedon hyödyntäminen.
Ennakointi tarkoittaa tulevaisuuden kuvittelua ja ”näkemistä” sekä tulevaisuuden suunnittelua (tulevaisuuden ”tekemistä”). Ennakointi on lähellä tulevaisuudentutkimusta, jossa käytetään suhteellisen vakiintuneita menetelmiä.
Ennakointimenetelmien soveltaminen riippuu pitkälle ennakointiongelmasta, eli mitä tulevaisuudesta halutaan saada selville tai miten tulevaisuutta halutaan muuttaa. Usein menetelmät jaetaan lyhyen (vuosi), keskipitkän (n. kolme vuotta) ja pitkän aikajänteen (yli viisi vuotta) menetelmiin. Riippuu kuitenkin kohteena olevan ilmiöstä, mikä on pitkä ja mikä lyhyt aikajänne.
Tietoa on – mutta hyödynnetäänkö sitä?
Haasteena tämän päivän poliittisessa päätöksenteossa on se, miten tutkimustieto ja ennakointityö saadaan ohjaamaan paremmin päätöksentekoa. Tietoa on, mutta se ei siirry käytäntöön. Esimerkiksi koronapandemia tai sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijäpula eivät tulleet yllätyksenä. Nämä kriisit ovat olleet näkyvissä jo vuosikausia ennen niiden aktivoitumista. Niihin ei kuitenkaan varauduttu ennakkoon.
Toisaalta päätöksenteossa myös perusteelliset ja laaja-alaiset ennakkovaikutusten arvioinnit jäävät usein tekemättä. Tai jos niitä tehdään, niillä ei ole riittävästi vaikutuksia päätöksiin. Vaarana on myös, että tietoa käytetään rajallisesti eli tukemaan lähinnä omia mielipiteitä.
Kunnat ja hyvinvointialueet tekevät skenaariotyötä strategioiden laatimisen yhteydessä, mutta muuten ennakointityö näkyy vähemmän osana päätöksentekokulttuuria.
Joensuun kaupungissa ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella on käynnistynyt päätöksenteon ennakkovaikutusten arviointien kokeilu merkittävissä ja isoissa asioissa. Poliittisena päättäjänä itse ajattelen, että parhaaseen mahdolliseen tietoon perustuvat ennakkovaikutusten arvioinnit ovat edellytys laadukkaalle ja eettiselle päätöksenteolle. Päättäjän oikeus ja velvollisuus on vaatia niitä ennen päätöksentekoa.
Taloudellisten vaikutusten lisäksi tulisi arvioida myös ainakin ympäristövaikutukset ja ihmisvaikutukset. Ihmisvaikutuksista tärkeimpiä ovat esimerkiksi terveys- ja hyvinvointivaikutukset, lapsivaikutukset ja vammaisvaikutukset. Taloudellisissa vaikutuksissa on syytä laskea myös vaihtoehtoiskustannukset eli se, mitä muita kustannuksia aiheutuu esimerkiksi jonkun toiminnan lopettamisesta.
Tällainen toimintatapa hidastaa päätöksentekoprosesseja, mutta varmistaa laadukkaamman päätöksenteon. Poliittisessa päätöksenteossa arvot ja poliittinen ideologia ymmärrettävästi ohjaavat usein päättäjien toimintaa. Se ei kuitenkaan vähennä päättäjän moraalista velvoitetta saada käyttöönsä päätettävästä asiasta paras mahdollinen olemassa oleva tieto.
Lopuksi: Tulevaisuutta tehdään tämän päivän päätöksillä
Oleellista on ymmärtää, ettei tulevaisuus vyöry päällemme. Tulevaisuutta tehdään yhdessä tämän päivän päätöksillä ja toiminnalla.
Jotta tietoon perustuva päätöksenteko olisi mahdollista organisaatiossa, tarvitaan tiedonhallintaa eli tietoprosessien järjestämistä siten, että tietojen saatavuus, löydettävyys ja hyödynnettävyys on varmistettu. Tähän taas tarvitaan muun muassa TKIO-rakenteita (tutkimus-kehittäminen-innovaatio-oppiminen) sekä riittäviä resursseja ja osaamista!
Toivottavasti huhtikuussa valittavilla uusilla kunta- ja aluevaltuutetuilla on ymmärrystä ja halua kehittää tietoperusteista päätöksentekoa.
Kirjoittaja: Merja Mäkisalo-Ropponen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen valtuuston pj.
Mikä on empatian kehityskulku nykyaikana 2020-luvulla? Mitä seurauksia empatiakadolla on? Miten paljon empatiaa tulevaisuudessa voisi olla? Mutta ensiksi on tiedettävä, mitä empatia on.
Mitä empatia on?
Empatia on todella tärkeä tunne ihmisillä sekä eläimillä. Sen avulla yksilö voi asettua toisen asemaan ja voi osittain ymmärtää toisen tilannetta ja ajatuksia. Kuten monia muitakin tunteita, sitä voi kehittää itse ja siinä toinen ihminen voi olla hyväksi avuksi.
Kun lapseni kaatui pyörällä ja satutti jalkansa, minä tunsin empatiaa häntä kohtaan, koska minäkin tuntisin kipua, jos kaatuisin pyörällä samankaltaisesti. Tämä tunne herättää huolta ja sytyttää myös halun auttaa kyseistä yksilöä. Kun ystäväni isä kuoli, minä tunsin surua ja empatiaa ystävääni kohtaan, sillä minullekin olisi erittäin kivuliasta sisältä ja olisin surullinen, jos minun isäni kuolisi. Tällöin tarjouduin tukemaan ystävääni ja halasin häntä, koska sitä minäkin tarvitsisin.
Meitä ihmisiä on yli 8 miljardia, joten reaktiot ja teot vaihtelevat. Silloin kyse voi mahdollisesti olla kognitiivisesta empatiasta. Monista erilaisista empatian muodoista voit lukea lisää Elisa Aaltolan kirjasta Empatia. Esimerkiksi reflektoivassa empatiassa yksilö miettii ja analysoi omia tunteitaan kuin hän olisi tuo toinen yksilö, jota empatisoi.
Tämä voimaannuttava tunne yhdistää ihmisiä ja eläimiä toisiinsa. Se luo samaistumista ja ymmärrystä toisiin. Se on yksi monista tekijöistä, jotka ovat rakentaneet erilaisia ja monimuotoisia kulttuureita, ihmisryhmiä ja yhteiskuntia.
Ilman empatiaa ihminen ei olisi voinut luoda näin laajaa yhteisöllisyyttä kuten nykyaikana meillä on. En tee toiselle pahaa, sillä en minäkään halua itselleni pahaa. Toki on poikkeusyksilöitä, jotka haluavat myös itselleen pahaa ja tämän takia heidän tunnetaitonsa ovat todella heikot. Empatia luo ymmärrystä, yhteisöllisyyttä ja auttaa onnelliseen, hyvinvoivaan elämään.
Sosiaalinen vuorovaikutus kasvokkain, keskustelu erilaisten kulttuuritaustan omaavien yksilöiden kanssa, paperikirjojen lukeminen, elokuvat, musiikki, teatteri ja taide muun muassa lisäävät ja kehittävät empatiaa. Nämä kaikki ovat kulttuurisia tekijöitä, ja silti Suomen hallitus leikkaa taloudellisesti suuria määriä juuri näistä tekijöistä.
Mitkä tekijät vähentävät empatiaa?
Tekoälyn luoma kuva: pixabay.com
On olemassa monenlaisia tekijöitä, jotka vähentävät tätä tärkeää tunnetta. Monet näistä myös vaikuttavat toisiinsa. Tarkastellaanpa joitakin näistä tekijöistä.
Tekoälyn hallinoima datamaailma
Elämme informaatiovallankumouksen aikaa, jossa digitaalista informaatiota eli dataa luodaan, kerätään, jaetaan ja myydään ympäri maailmaa joka minuutti. Datan määrä on räjäyttävä, ja sitä on kerätty kaikesta: galaksien planeetoista sinun aivosi neuronimäärään ja meidän kulutustottumuksiimme. Katso esimerkiksi täältä lisätietoa vuoden 2023 yhden minuutin aikana käytetystä datamäärästä.
Tämä kaikki suuri data tarvitsee kontrollia. Apuun tulee tekoäly. Tekoälyn avulla ihminen hallitsee dataa, mikä mahdollistaa talouskasvuun ja luonnonvarojen kuluttamiseen massiivisessa mittakaavassa. Tätä kapitalismi ja kulutusyhteiskunta ovat.
Tekoälyllä ja datalla ei kuitenkaan ole tietoisuutta, joten tekoäly ei kykene tunteisiin. Se voi vain näyttää tunteita samalla tavalla kuin televisio voi näyttää ohjelman, joka on surullinen. Sinä mahdollisesti voit kokea empatiaa eläimiin tai ihmisiin ohjelman nähtyäsi, mutta televisio ei koe mitään tunteita, joten tilanteessa ei ole sosiaalista vuorovaikutusta, jota ihminen tarvitsee hyvinvoivaan elämään.
Sosiaalinen media ja talouskasvu
Elisa Aaltola kirjassaan Empatia kertoo myös, kuinka moderni teknologia, sosiaalinen media (some) ja kiihtyvä talouskasvu heikentävät ihmisen tunnetaitoja. Enkä nyt lähde listaamaan, mitä kaikkea negatiivista nämä aiheuttavat eläimille ja luonnolle. Talouskasvua ja kilpailua tapahtuu myös somessa, kun käyttäjä mainostaa jotain tuotetta, tapahtumaa tai palvelua. Näin ollen kuka tahansa somen käyttäjä, joskus jopa tietämättään, vaikuttaa meidän kapitalistiseen yhteiskuntaan ja samalla mahdollisesti huonontaa ihmisten kognitiivisia ominaisuuksia. Sillä somessa asiat usein ovat negatiiviseen sävyyn vahvasti tunnelatautuneita.
Jonathan Haidt kirjassaan Ahdistunut sukupolvi kertoo, kuinka z-sukupolven ihmisillä ahdistus on lisääntynyt, mielenterveys heikentynyt sekä liikkuminen ja paperikirjojen lukeminen on vähentynyt samalla kun älypuhelimien käyttö on kasvanut. Älypuhelimien käyttö on myös heikentänyt z-sukupolven unenlaatua sekä -määrää, mikä ei todellakaan ole hyvä asia ihmisten tunnetaidoille.
Jatkuva talouskasvun ihannointi ja älypuhelimien mahdollistama sosiaalisen median käyttö vuorokauden ympäri ovat aiheuttaneet myös eriarvoisuutta, ”et kuulu meihin”-ajattelua. Esimerkkinä misogyniaa eli naisvihaa lietsova ”Your body, my choice.”-someilmiö, mikä vähentää oikeudenmukaista tasa-arvoa.
Somen lieveilmiöitä
Somessa leviää tahatonta väärää tietoa eli misinformaatiota, tahallista väärää tietoa eli disinformaatiota ja salaliittoteorioita kuten QAnon ja litteä Maa. Nämä kaikki vähentävät yhteisymmärrystä ja täten myös empatiaa toisia ihmisiä kohtaan. Useat sodatkin ovat seurauksia talouskasvun aiheuttamasta kilpailusta sekä yhteisymmärryksen ja empatian puutteesta. Kirjassaan Nexus, Yuval Noah Harari kertoo, että Facebookin algoritmit auttoivat lietsomaan väkivallan liekkejä Myanmarissa vuosina 2016-2017. Samanlaiset algoritmit vaikuttavat myös Eurooppaan.
Ei ole siis ihme, että nuorisorikollisuus on lisääntynyt monessa maassa, niin myös Suomessa, kuten käy ilmi tässä Suomen Poliisin julkisessa raportissa vuoden 2024 helmikuulta. Toki tiedostan, että rikollisuuteen liittyy monia muitakin tekijöitä.
Empatian mahdolliset kehityssuunnat
Kuva: pixabay.com
Jos nykymenolla jatketaan, jossa empatia vähenee, se voi johtaa yhä enemmän talouden ja datan arvostamiseen. Voi käydä jopa niin, että myös läheisiä ihmisiä mitataan enemmän rahalla tai datalla. Empatia ja muutkin tunteet voivat olla ihmisille hyödyttömiä maailmassa, jossa tekoäly ja talouskasvu hallitsee. Taide ja musiikki, kuten monet muut kulttuuriset tekijät, häviävät, jos datatalous jyllää kasvavasti. Sosiaaliset suhteet kapenevat ja näivettyvät, vuorovaikutus olisi vain digitaalista.
Näin ihminen muuttuisi sosiaalisesta, tunteellisesta ja elävästä organismista, kylmäksi, tunteettomaksi ja epäsosiaaliseksi tekoälyn hallitsemaksi datakoneeksi.
Todennäköisesti näin huonosti ihmisille ei tapahdu, mutta luulen että nämä samat heikot signaalit empatian vähenemisestä jatkuvat ja lähitulevaisuus näyttää enemmän nykyhetken kaltaiselta. Olemme liian keskittyneitä talouteen, tehokkuuteen ja meidän erilaisuuksiimme, että olemme unohtaneet, mitä meissä on yhteistä. Me ihmiset olemme empatiaan kykeneviä olentoja.
Me voimme ymmärtää toisiamme, uskonnosta, rodusta, sukupuolesta, kansallisuudesta ja lajista riippumatta. Me voimme ymmärtää ja empatisoida myös eläimiä ja muuta luontoa.
Tuon todella hienon tunteen lisääminen voisi johtaa sotien ja luontokadon vähenemiseen, oikeudenmukaisempaan tasa-arvoon, monimuotoisempaan kansoja ylittävään kulttuuriin ja taiteeseen sekä mahdollisesti tehokkaampaan ilmaston lämpenemisen torjumiseen. En kuitenkaan väitä, että empatia olisi ratkaisu kaikkeen, mikään yksittäinen tekijä ei ole, mutta se voi auttaa meitä jokaista parempaan tulevaisuuteen, mitä ikinä se onkaan.
Oletko sinä empaattinen?
Kirjoittaja: Toni Peltola
Lähteet: Vuoden 2023 yhden minuutin aikana käytetty datamäärä: https://www.domo.com/learn/infographic/data-never-sleeps-11
Elisa Aaltola & Sami Keto: Empatia, Into 2017
Jonathan Haidt: Ahdistunut sukupolvi, Terra Cognita 2024
Yuval Noah Harari: Nexus, Bazar 2024
Nuorten rikollisuus vuoden 2024 raportti: https://poliisi.fi/documents/25235045/59586767/raportti_nuorten_ry%C3%B6st%C3%B6rikollisuus_julkinen.pdf/0690c6c1-0aeb-a4f8-0c65-a2e2dbfcaa93/raportti_nuorten_ry%C3%B6st%C3%B6rikollisuus_julkinen.pdf?t=1707379915528
Kuva: Sonia Reijonen
Kirjoittaja: Toni Peltola (s. 1989), hyvinkääläinen sähköasentaja, joka on kirjallisuuden ja luovuuden ystävä. Liityin Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäseneksi vuonna 2022. Minä tunnen empatiaa monia ihmisiä sekä eläimiä kohtaan. Minulle luonto, eläimet ja taide ovat erittäin lähellä sydäntäni.
Kesäkuussa julkaistussa kirjoituksessamme Kohti kolmatta horisonttia – katse kestävämpiin tulevaisuuksiinpohdimme kolmen horisontin (Three Horizons) menetelmäkehikon käyttöä radikaalisti uudenlaisten, toivottujen tulevaisuuksien tavoittelun tehostamiseksi. Esimerkkinä käytimme keväällä 2024 kollegoillemme Laurea-ammattikorkeakoulussa toteuttamaamme tutkimus-, innovaatio- ja kehittämistoiminnan (TKI) työpajaa, jossa hyödynsimme donitsitaloustieteen kehittäjänä tunnetuksi tulleen Kate Raworthin ajatuksia aiheesta. Tässä kirjoituksemme toisessa osassa kuvaamme nyt konkreettisemmin kokemuksiamme ja havaintojamme työpajan toteutuksesta ja tuloksista. Uskomme tämän kirjoituksen kiinnostavan erityisesti niitä lukijoita, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta kolmen horisontin menetelmäkehikon työpajakäytöstä.
Johdanto: Työpajan yleiskuvaus
Järjestimme helmikuussa 2024 Laurean kampuksella tutkimus-, kehitys- ja innovaatio- eli TKI-palveluiden ideointia koskevan työpajan, joka pohjautui kolmen horisontin menetelmäkehikkoon. Tarkastelimme työpajassa yhteiskunnallisia muutosilmiöitä sekä niiden vaikutuksia yritysten TKI-toimintaan. Työpajaan osallistui laurealaisia asiantuntijoita eri aloilta. Työpajan fasilitaattoreina toimivat palvelumuotoilija Emilia Risu ja asiantuntija Kaisla Saastamoinen. Tässä tekstissä kuvaamme työpajaprosessia eri vaiheineen (kuva 1) avaten lukijalle millaisia asioita on hyvä ottaa huomioon työpajaa suunniteltaessa. Lopuksi pohdimme työpajaprosessin onnistumisen edellytyksiä.
Kuva 1. Kolme horisonttia -työpajan vaiheet. Kuva: Emilia Risu & Kaisla Saastamoinen 2024.
Virittelimme osallistujia työpajan teemoihin jo ennen varsinaista työpajatapaamista ennakkotehtävän avulla. Pyysimme heitä keräämään virtuaaliselle yhteiskehittämisalusta Padletille toimintaympäristöömme vaikuttavia muutosvoimia ja -ilmiöitä. Keräsimme niitä PESTEV-viitekehyksen avulla (Aguilar, 1967) keskittyen erityisesti poliittisiin (P=political), taloudellisiin (E=economic), sosiaalisiin (S=social), teknologisiin (T=technological) sekä ympäristöön (E=environmental) ja arvoihin liittyviin (V=values) ilmiöihin.
Yhdessä kerätty tieto loi hyvän perustan työpajatyöskentelylle luoden kokonaiskuvaa niistä yhteiskunnallisista muutosilmiöistä ja -voimista, joille osallistujat antoivat eniten merkitystä. Toisin sanoen samalla piirtyi myös jossain määrin käsitys siitä, millaisen tiedollisen ja kokemuksellisen monimuotoisuuden äärellä työpajaan osallistuvat ovat ryhtyessään kuvittelemaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia (Ketonen-Oksi, 2022).
Työpajatoteutuksen eri vaiheet
Menetelmäkehikon esitteleminen
Aivan työpajan alussa esittelimme osallistujille kolmen horisontin menetelmäkehikon. Kerroimme heille, miksi käytämme juuri kyseistä viitekehystä – toiveena syvempi ymmärrys lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin tulevaisuuksista – ja mitä mallin elinkaaret edustavat – sisältäen aloituksen, kasvun, huippusuosituksen, laskun ja jopa kuoleman. Lisäksi kuvasimme, että tässä työpajassa näemme syklit muutoksen aaltoina vallitsevan muodon lopulta korvatessa toisen. Menetelmän esittelyn jälkeen tutustuimme vielä tallenteen avulla Kate Raworthin (2018) näkökulmiin donitsitalouden vaikutuksista kolme horisonttia -menetelmäkehikkoon.
Alustus tulevaisuusajatteluun
Työpajan alussa kuulimme futuristi, erikoistutkija Sanna Ketonen-Oksin alustuspuheenvuoron, jolla hän johdatteli osallistujat pohtimaan, millaisin näkökulmin he tulevaisuuden TKI-palveluita ideoivat. Alustuksessaan Sanna kävi muun muassa esimerkein läpi eroa ennustamisen (H1: dataan perustuva arvio tulevaisuuden kehityssuunnista), ennakoinnin (H2: näkemys keinoista varautua mahdollisiin tulevaisuuden kehityssuuntiin) ja antisipaation (H3: ymmärrys tulevaisuuteen suuntaavien ajattelumallien vaikutuksista tulevaisuuden kehityssuuntiin) käsitteiden välillä. Lisäksi hän haastoi yleisöään ymmärtämään, kuinka kiinnittää huomiota siihen, miten helposti tulevaisuuttamme ja tulevaisuuteen liittyviä käsityksiämme, havaintojamme, päätöksentekoamme jne. ohjaavat lopulta omat kokemuksemme, tiedostamattomat valintamme sekä rajalliselle tiedolle altistuminen. Alustuksessa korostuivat uteliaisuus uudelle, tarve ravistella totuttuja ajattelutapojamme sekä yhteisöllisen osaamisen kehittäminen.
Pienryhmätyöskentely ja tehtävänanto
Alustuksen jälkeen ohjasimme osallistujat työskentelemään pienryhmissä. Annoimme heille tehtäväksi käydä läpi kaikki kolme horisonttia vaihe vaiheelta. Kolme horisonttia -menetelmäkehikon vaiheet olemme kuvanneet tarkemmin edellisessä kirjoituksessamme, jonka löydät täältä. Esittelimme työpajan aikana vaiheet yksitellen antamalla pienryhmille kysymyksiä, joita he lähtivät ratkomaan. Lisäksi loimme jokaiselle vaiheelle esimerkin tukemaan pienryhmienajatustenvaihtoa (ks. kuvat 4, 5 ja 6).
Työskentelyn tueksi jaoimme osallistujille myös ennakkoon kerätyt PESTEV-aineistot muistuttamaan heitä jo tunnistetuista muutosvoimista ja -ilmiöistä. Työpajan tehtävänannossa rajasimme haasteet valmiiksi määritetylle sidosryhmälle (pk-yritykset). Sanoitimme työpajan tarkoituksen (Laurean TKI-toiminnot vastaavat tulevaisuuden tarpeisiin ja tukevat kestävää kilpailukykyä) ja teeman (TKI-palveluiden tulevaisuus vuonna 2045).
Tehtävänannossa korostimme, että horisontti 1 merkitsee tässätyöpajassayhteiskuntaa jakavaa ja erottelevaa lineaaritaloutta (“Business as Usual“), joka nykytietämyksen mukaan rappeuttaa planetaarista hyvinvointia (Laisi ym., 2022; Huttunen & Heikkinen, 2024). Työpajassa halusimme keskittyä keinoihin, joilla pääsemme toivomaamme kestävään tulevaisuuteen (horisontti 3), jonka perustana on nykyistä talousjärjestelmää disruptoiva ja siten lineaaritalouden korvaava regeneratiivinen (uusintava) toimintamalli. (Raworth, 2018.)
Kuvat 2 ja 3. Kuvia työpajatyöskentelystä. Kuvat: Emilia Risu.
Kolme horisonttia -menetelmäkehikko käytössä
Pienryhmätyöskentelyn ensimmäisessä vaiheessa keskityimme horisonttiin 1 (Kuva 4). Tässä vaiheessa ryhmät pohtivat mm. omia havaintojaan siitä, miten nykyiset toimintamallimme ja rakenteet ovat ristiriidassa tutkittuun tietoon eivätkä enää sopeudu kasvaviin yhteiskunnallisiin vaatimuksiin (Sharpe, 2013; Raworth, 2018). Pienryhmät kirjasivat osallistujien esiin nostamia ajatuksia talteen heille jaetuille kolme horisonttia -kanvaksille ja kävivät niistä keskusteluja.
Kuva 4. Kolme horisonttia vaihe 1: horisontti 1 esimerkkiajatuksineen. Kuva Emilia Risu ja Kaisla Saastamoinen 2024.
Pienryhmätyöskentelyn toisessa vaiheessa osallistujat pohtivat horisonttia 3 ja sitä, miltä tuleva toivottu järjestelmä voisi näyttää (kuva 5 alla). Samoin he pohtivat, mitkä arvot ja normit tukisivat kolmannen horisontin toteutumista. Osallistujat keskustelivat muun muassa siitä, millaisten pitkän aikavälin trendien ja suuntausten he ovat havainneet jo ajavan kohti tämänkaltaisia muutoksia. Lisäksi ryhmissä mietittiin, millaisia esimerkkejä tuon toivotun tulevaisuuden järjestelmän osista (“tulevaisuuden tasku”) on jo nähtävissä. (Sharpe, 2013; Raworth, 2018). Tässä työssä ryhmät hyödynsivät ennakkoon PESTEV-viitekehyksen kautta kerättyjä tunnistettuja muutosilmiöitä ja -voimia.
Kuva 5. Kolme horisonttia vaihe 2: horisontti 3 esimerkkiajatuksineen. Kuva Emilia Risu ja Kaisla Saastamoinen 2024.
Pienryhmätyöskentelyn kolmannessa vaiheessa osallistujat keskittyivät horisonttiin 2 käyttäen sitä apunaan TKI-palveluiden ideointiin (kuva 6). Tavoitteena oli ideoida erityisesti H2+ -innovaatioita, jotka veisivät kohti toivottua kolmannen horisontin tilannetta (vrt. Sharpe, 2013; Raworth, 2018). Osallistujia haastettiin miettimään, millaisia innovaatioita tiedetään jo olevan olemassa mm. päästöjen vähentämisen, ilmaston lämpenemisen, kilpailukyvyn lisäämisen muutospaineisiin (ks. Euroopan komissio, 2024). Kun innovaatiot oli kartoitettu, pyydettiin pienryhmiä miettimään niitä tukevia TKI-toimintoja, jotka vastaavat tulevaisuuden yrittäjien ja yhteisöjen tarpeisiin sekä edistävät kestävää kilpailukykyä.
Kuva 6. Kolme horisonttia vaihe 3: horisontti 2 esimerkkiajatuksineen. Kuva Emilia Risu ja Kaisla Saastamoinen 2024.
Lopuksi ohjasimme kaikki pienryhmät tarkastelemaan ideoitaan vielä kahdesta eri näkökulmasta: a) edistävätkö ne vihreää siirtymää ja b) ovatko ne Laurean näkökulmasta realistisesti toteutettavissa. Tämän jälkeen kaikki ryhmät asemoivat ideansa alla esiteltyyn nelikenttään (kuva 7) molemmat näkökulmat (a+b) erikseen huomioiden. Nelikentän (Ebe & Himma-Kadas 2023 mukaillen Mendelow, 1991) vaihtoehtoja olivat ei, ehkä tai kyllä.
Kuva 7. Ideoiden pika-arviointi. Kuva Emilia Risu ja Kaisla Saastamoinen 2024.
Palautteen kerääminen
Työpajan jälkeen lähetimme osallistujille palautekyselyn, jolla keräsimme työpajakokemuksia. Keräämämme osallistujapalautteen mukaan Raworthin ajatuksiin nojaava kolmen horisontin menetelmäkehikko herätti laajalti kiinnostusta ja sen koettiin tällaisenaan tarjoavan myös uusia näkökulmia kehittämiseen. Toisaalta menetelmäkehikon omaksumisen koettiin vaativan aluksi kohtuullisesti ponnistelua.
Kaiken kaikkiaan työpaja koettiin inspiroivaksi ja ryhmätyöskentely antoisan oivalluttavaksi sekä sisäistä verkostoitumista tukevaksi. Osallistujat kokivat, että ennakkotehtävänä PESTEV-viitekehyksen avulla kerätty tieto muutosvoimista ja -ilmiöistä tuki työpajaprosessia. Saimme osallistujilta kiitosta hyvin valmistellusta ja innostavasta työpajatoteutuksesta. Monet osallistujista toivoivat lisää vastaavanlaisia työpajoja tarjottavaksi myös tulevaisuudessa.
Onnistuneen työpajaprosessin takaa huolellinen valmistelu vaiheistuksineen sekä konkreettiset esimerkit ajattelun tukemiseen. Tässä keskeisimmät työpajaprosessin aikana syntyneet huomiomme ja johtopäätöksemme:
Osallistujia toimintaympäristön monitorointiin aktivoiva ennakkotehtävä oli hyvä tapa viritellä osallistujia työpajan teemoihin ja saada ajatukset liikkeelle jo ennen varsinaista työpajaa.
Lyhyt alustus, jolla osallistujia heräteltiin ajattelemaan omien tulevaisuuteen liittyvien ennakkokäsitystensä ja näkemystensä mahdollisia vinoutumia oli hyödyllinen. Se auttoi suhtautumaan ennakkotehtävässä esiin nousseisiin muutosvoimiin ja -ilmiöihin tarpeen vaatimalla kriittisellä otteella. Lisäksi alustus muistutti, kuinka tärkeää on ymmärtää eri aikahorisonttien (lyhyt, keskipitkä ja pitkä aikaväli) välisiä suhteita sekä lähestymistapaeroja.
Vaikka kolmen horisontin menetelmäkehikko oli lähes kaikille jo ennestään tuttu, koettiin sen kirvoittavan uutta ajattelua. Ajattelutavan muuttaminen metodin vaatimiin uusiin näkökulmiin koettiin jokseenkin haastavaksi mutta arvokkaaksi.
Työpajaprosessin myötä saamiemme huomioiden pohjalta voimme todeta, että totutusta poikkeavia elementtejä sisältävän menetelmäkehikon haltuun ottaminen vie aikaa ja saattaa herättää useitakin ennakoimattomia lisäkysymyksiä. Työpajan teeman laajuuden huomioiden myös konkreettisten ideoiden ja ajatusten sanallistaminen voi olla osallistujille haastavaa. Kysymykset ja haasteet saattavat olla hyvinkin erilaisia riippuen siitä, ovatko työpajaan osallistujat tutkimus- ja kehittämistoiminnan ammattilaisia, opiskelijoita tai vaikkapa yrittäjiä. Kaiken kaikkiaan tämänkaltaisen työpajan toteutukseen onkin hyvä varata tavallista enemmän aikaa.
Kirjoittajat: palvelumuotoilija Emilia Risu, asiantuntija Kaisla Saastamoinen sekä futuristi ja erikoistutkija Sanna Ketonen-Oksi, Laurea-ammattikorkeakoulu
Lähteet
Aguilar, F. 1967. Scanning the business environment. Macmillan, New York.
Huttunen, R. & Heikkinen, H. L. T. 2024. Whose Well-Being?: Deep-Ecological and Posthuman Perspectives on ‘World Worth Living In’. In K. E. Reimer, M. Kaukko, S. Windsor, S. Kemmis, & K. Mahon (toim.), Living Well in a World Worth Living in for All. Volume 2: Enacting Praxis for a Just and Sustainable Future (21-30). Springer. https://doi.org/10.1007/978-981-97-1848-1_3
Ketonen-Oksi, S. 2022. Sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän tulevaisuuden rakentaminen edellyttää kehittynyttä kykyä kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Futura 3/22, 55-58.
Laisi J., Grotenfelt-Enegren M., Helenius L., Kaikko A., Wikström T. & Ketonen-Oksi S. 2022. Millaisin hyvinvointikäsittein kestävää tulevaisuutta rakennetaan? – Katsaus ympäristöä ja terveyttä yhdistäviin käsitteisiin. Futura 3/22, 47-54.
Ebe, P. & Himma-Kadakas, M. 2023 Training researchers and planning science communication and dissemination activities: testing the QUEST model in practice and theory. Viitattu 27.11.2024. https://jcom.sissa.it/article/pubid/JCOM_2206_2023_A04/
Mendelow, A. 1991. Stakeholder mapping. In Proceedings of the 2nd International Conference on Information Systems, Cambridge, MA, U.S.A.
Raworth, K. 2018. Donitsitaloustiede – Seitsemän tapaa ajatella kuin 2000-luvun taloustieteilijä. Terra Cognita Oy: Helsinki.
Tässä kirjoituksessa pohdimme strategisen ennakoinnin ja innovaatiojohtamisen parissa laajasti käytetyn kolmen horisontin (Three Horizons) menetelmäkehikon käyttöä. Olemme kiinnostuneita siitä, miten kolmen horisontin käyttöä voidaan tehostaa transformatiivisten, toivottujen tulevaisuuksien tavoittelussa. Hyödynnämme pohdinnoissamme donitsitaloustieteen kehittäjänä tunnetuksi tulleen Kate Raworthin oivaltavia ajatuksia aiheesta. Kimmokkeena kirjoitukselle toimi keväällä 2024 kollegoillemme Laurea-ammattikorkeakoulussa toteuttamamme tutkimus-, innovaatio- ja kehittämistoiminnan (TKI) työpaja: Muutosvoimat TKI toiminnan ajureina. Joulukuussa julkaistussa toisessa osassa kuvaamme konkreettisemmin kokemuksiamme ja havaintojamme työpajan toteutuksesta ja tuloksista.
Kuvituskuvan on luonut Emilia Risu Adobe Express AI työkalulla
Kolme horisonttia
Kun kolmen horisontin menetelmäkehikko lanseerattiin 1990-luvun lopulla, perustui se McKinsey & Companyssa tehtyihin tutkimuksiin (Baghai, Coley & White 1999; McKinsey Quarterly 2009). Tavoitteena oli selvittää, miten yritysten kasvumahdollisuuksia voitaisiin tukea heikentämättä niiden tämänhetkistä suorituskykyä. Kehikon perusidea oli yksinkertainen: yritysten kasvu mahdollistuu, kun toimintaa kehitetään samanaikaisesti eri aikajänteillä, erilaisin tavoittein. Tätä yritysten pitkälle tulevaisuuteen luotsaava strategisen suunnittelun keskustelua on viimeisen vuosikymmenen aikana viety Suomessa eteenpäin muun muassa ns. ekosysteemisen markkinamuotoilun konseptin avulla (Nenonen & Storbacka 2010; 2018).
Tässä blogissa nojaamme kuitenkin futuristi Bill Sharpen 2000-luvun alussa kehittelemään ja sittemmin laajasti tunnetuksi tulleeseen kolmen horisontin menetelmäkehikkoon (Sharpe 2013), josta esimerkki kuvassa 1. Siinä missä ensimmäinen horisontti (H1) edustaa vallitsevaa järjestelmää kuvaten nykyhetken tilannetta ja siihen liittyviä muutospaineita, kolmas horisontti (H3) edustaa toivotun tulevaisuuden visiota. Näiden väliin jäävä toinen horisontti (H2) kuvaa puolestaan niitä arvovalintoja ja toimia, joiden avulla siirtymä ensimmäisestä kolmanteen horisonttiin mahdollistuu.
Kuva 1. Kolme horisonttia -kehikko. Lähde: Risu & Saastamoinen 2024 mukaillen Sharp 2013 & Raworth 2018.
Kehikon suuri suosio perustuu siihen, että se on sekä yksinkertainen että oivalluttava. Vaikka kehikko itsessään ei luo suuntaviivoja tulevaisuuteen, voidaan sitä hyödyntää esimerkiksi keskustelun herättelijänä (uudet havainnot ja oivallukset), jännitteiden esille nostajana (ristiriidat tavoitteiden, toimijoiden ym. välillä) ja visioinnin tukena (vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien työstäminen). Tyypillisimmillään kehikkoa hyödynnetään osana strategiaprosessia – josta esimerkkinä Sitran uuden strategian luominen.
Transformatiivinen muutos tapahtuu kakkoshorisontissa (H2)
Vaikka kolmen horisontin kehikkoon on jo lähtökohtaisesti sisäänrakennettu ajatus toimintaympäristöissämme tai -malleissamme tapahtuvasta muutoksesta, jää ajatus transformaatiosta helposti puolitiehen. Yksi oivallinen tapa haastaa kolmen horisontin ajattelua on yhdistää se taloustieteilijä Kate Raworthin donitsitalousajatteluun. Tämä vastaa hyvin myös kesäkuun alussa Helsingissä pidetyn kestävän kehityksen maailmankonfferenssin avanneessa paneelissa esiin tuotuun tarpeeseen vähentää jännitteitä lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteiden välillä.
Donitsitalousajattelussa (kuva 2) planeetan ekologisen kantokyvyn rajoja tarkastellaan suhteessa YK:n Agenda2030 mukaisiin sosiaalisen kestävyyden tavoitteisiin (Suomen YK-liitto 2024) sekä ihmisistä että ympäristöstä huolehtien. Kiinnittämällä huomiota elämisen perustarpeiden tasapuoliseen täyttymiseen se tuo esille hyvinvoinnin kytkökset terveyteen ja koulutukseen sekä joukon yhteiskunnan toimivuuteen liittyviä elementtejä kuten sosiaalisen tasa-arvon (Raworth 2018a 50–57, 285). Samalla se auttaa meitä ravistelemaan käsityksiämme muun muassa siitä, millaisin innovaatioin siirtymä lineaaritaloudesta regeneratiiviseen talouteen olisi mahdollista. Regeneratiivisuudella viittaamme olemassa olevaa uusintavaan, joko terveyttä ja elinvoimaa vahvistaviin tai muulla tavoin elvyttävään ja elävöittävään toimintaan (Hellström 2023).
Kuva 2. Sosiaalisten ja planetaaristen rajojen donitsi. Lähde: Kate Raworth ja Christian Guthier 2020. CC-BY-SA 4.0
Raworthin (2018b) mukaan ensimmäinen horisontti (H1) edustaa vielä vallalla olevaa lineaaritaloutta (ns. business-as-usual), jossa kulutamme planeetan resursseja ylittämällä sen kantokyvyn. Donitsitalousajattelua mukailleen tämä horisontti edustaa rappeuttavaa ja eripuraa luovaa taloutta, jossa epätasapuolisuus korostuu eri toimijoiden välillä. Kolmas horisontti (H3) puolestaan edustaa kestävien, toivottujen tulevaisuuksien ihannetilaa. Näiden toivottujen tulevaisuuksien siemenet näkyvät meille jo nyt muun muassa heikkoina signaaleina, orastavina muutosilmiöitä tai eri tavoin marginaaleihin jääneinä ratkaisuina. Vallalla olevan lineaaritalouden (H1) ajattelumallien korvaaminen sekä toiminta, joka mahdollistaa regeneratiivisten, käytössä olevien resurssien oikeudenmukaisemman jakautumisen (H3) edellyttävät näiden siementen itävän ja vahvistuvan.
Jotta siis voimme saavuttaa toivomamme kestävät tulevaisuudet (H3), tulisi huomion kiinnittyä siihen, miten toinen horisontti (H2) toimii areenana distruptiivisille, perinteisiä toimintatapojamme ja ratkaisumalleja haastaville ideoille. Olennaista on tehdä asioita uudella tavalla dynaamisesti eri toimijoiden kanssa. Tällöin toimintaympäristön tila liikkuu horisontti ykkösestä (H1) kohti horisontti kolmosta (H3). Parhaimmillaan syntyy innovatiivisia ratkaisuja (H2+), jotka edistävät matkaa kohti kolmatta horisonttia (H3) eli toivottavia kestäviä tulevaisuuksia. Haasteen luovat ratkaisut (H2-), jotka päinvastoin pidentävät vallalla olevan lineaaritalouden järjestelmän (H1) elinkaarta. (Raworth 2018b.)
Kuva 3. Toisen horisontin (H2) vaikutus kehikossa. Lähde: Risu & Saastamoinen 2024 mukaillen Sharp 2013 & Raworth 2018.
H2+ valjastaa innovaatiot muutokseen
Yksi esimerkki lineaaritaloutta ylläpitävästä ratkaisusta (H2-) on pikamuotiketjujen vaatteidenkierrätysohjelmat, joissa kuluttajille luvataan helppo tapa kierrättää kaiken kuntoisia tekstiilejä. Muun muassa H&M palkitsee kuluttajia tekstiilien kierrätyksestä etukupongilla. Tällainen toimintatapa kuitenkin kannustaa lisäämään pikamuodin kulutusta. Myös tekstiilien kierrätys on havaittu ongelmalliseksi. Vuonna 2020 MOT raportoi, kuinka huonokuntoisetkin vaatteet matkaavat kuukausien ajan kierrätyslaatikoista lajittelukeskuksiin ja sitä kautta esimerkiksi Afrikan maiden satamiin – sen sijaan, että poistotekstiilejä jatkojalostettaisiin täällä Suomessa. Vuonna 2023 Yle uutisoi H&M-vaateketjun kierrätyskumppanien edelleen vieneen Ghanaan noin miljoona vaatekappaletta vuodessa. Myytäväksi tai kierrätykseen kelpaamaton tekstiilijäte on valtava ympäristöongelma.
Kuitenkin merkkejä muutoksesta kohti kestävämpää kulutusta näkyy jo. Näitä innovatiivisia ratkaisuja (H2+) edustavat muun muassa kuluttajakäyttäytymistä kestävämpään suuntaan ohjaavat vaatteiden vertaisvuokrauspalvelu sekä planetaarinen pukeutuminen. Esimerkiksi ROBES Rental -yritys ei omista yhtään vaatekappaletta, vaan tarjoaa kuluttajille alustan, jolla ihmiset vuokraavat laadukkaita merkkivaatteita ja -asusteita toisilleen. Pikamuotia ei valikoimasta löydy. Näitä muutoksia yhdistää halu ohjata kuluttajia tekemään kestävämpiä valintoja ja rajoittamaan kuluttamista: Maapallon kantokyky kestää laskelmien mukaan vain seitsemän vaatehankintaa vuodessa. Planetaarinen pukeutuminen sen sijaan nostaa esiin suunnitelmallisuuden, jonka myötä hutiostokset vähenevät ja rahaa säästyy. Uuden ostamisen sijaan laadukkaita vaatteita kannattaa korjata sekä ostaa käytettyinä. Uusia ratkaisuja kuluttamiseen tarjoavat myös tekstiiliteollisuuden pyrkimykset korvata neitseellisen tekstiilimateriaalien käyttöä tuottamalla vaihtoehtoisia kuituja puuvillapitoisesta tekstiilijätteestä sekä selluloosapohjaisista jätevirroista kuten paperista ja oljesta. Prosessi vähentää tekstiilijätteen määrää ja tukee kiertotaloutta.
Miten tukea kakkoshorisontissa tarpeellista transformaatiota?
Kuten Ketonen-Oksin ja Vigrenin (2024) tekemä laaja kirjallisuuskatsaus sekä myös sen innoittamana kohta ilmestyvä Futuran teemanumero transformatiivisesta tulevaisuustyöstä (2/24) omalta osaltaan tuovat esille, transformatiivisuuteen liittyvä käsitteenmäärittely vielä aika hajanaista ja jäsentymätöntä. Tämä todentuu etenkin keskusteluissa transformaatiota tukevista menetelmistä ja prosesseista, joita myös kolmen horisontin menetelmäkehikko edustaa. Syy on yksinkertainen ja tuttu jo Einsteinin lausumana oivalluksena tunnetusta sananparresta: Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne.
Huolemme ei kohdistu oivalliseen kolmen horisontin menetelmään itsessään vaan sen käyttöä ohjaaviin arvoihin ja ajatusmalleihin – sekä puhtaasti ajattelun puutteeseen. Siinä missä olemme edellä esitetyin esimerkein pyrkineet osoittamaan, ettei kolmen horisontin malli itsessään vielä takaa sen avulla kehitettyjen innovaatioiden ja strategioiden transformatiivisuutta, kyse on enemmänkin siitä, ettemme käy riittävästi keskustelua horisonttien H2+ ja H2- välisistä eroista.
Esimerkiksi tekstiilituotannossa yksi keskeisistä haasteista on ollut tapamme käyttää paljon vettä ja maata kuitujen kasvattamiseen. Tekstiilituotannon värjäys- ja viimeistely aiheuttaa n. 20 % maailman puhtaan veden pilaantumisesta. Yli 14 miljoonaa tonnia mikromuovia on syntynyt synteettisten materiaalien pesusta, jotka päätyvät planeettamme valtameriin. Vaatteiden tuotannolla katsotaan olevan myös tuhoisia vaikutuksia niin ihmisen terveyteen kuin eläimiin ja ekosysteemeihin alueilla, joissa tekstiilitehtaat sijaitsevat. (EU, 2024. Tekstiilituotannon ja -jätteen vaikutus ympäristöön.)
Toisaalta hyvä esimerkki transformaatiosta kohti kestävämpiä toivottuja tulevaisuuksia (H3) on englantilainen muotialan toimija Mother of Pearl (MOD), joka muutti toimintaansa niin, että vastuullisuus on jokaisen yritystoiminnan päätöksen keskiössä. He eivät lähteneet valitsemaan vain yksittäisiä toimia, kuten vaihtamaan tuotteiden kankaita vastuullisimmaksi (H2-) vaan rakensivat koko yrityksen arvoketjun läpinäkyväksi ja kestäväksi (H2+). Heidän vastuullisen vaatemallistonsa pääperiaatteita ovat, että materiaalit ovat orgaanisia (GOTS-sertifioitu puuvilla ja villa) ja että tuotanto on jäljitettävissä sekä tapahtuu alueellisesti pienellä alueella (villan keruu ja puhdistaminen, kehrääminen ja kankaan neulonta). Vettä ja kemikaaleja käytetään mahdollisimman vähän (esim. pesu höyryllä ilman kemikaaleja tai kankaan kauhduttaminen otsonikäsittelyllä). Lisäksi mallisto on yhteiskunnallisesti vastuullinen (ei lapsityövoimaa, työntekijöille maksetaan kohtuullinen palkka) ja se huomioi eläinten hyvinvoinnin (mulesing-vapaa villa). (Rehellinen muoti 2022.)
Se, missä määrin transformaatiot tuottavat lopulta vain inkrementaalisia muutoksia vailla kokonaisjärjestelmän ja sitä ohjaavien ajattelu- ja toimintamallien muutosta, riippuu pitkälti siitä, miten ymmärrämme uusintamisen. Ranskalaisen tutkijakollektiivin vuonna 2021 julkaisemassa transformaatioihin syväluotaavassa oppikirjassa tämä todetaan napakasti: Toimijuus edellyttää asioiden ymmärtämistä, transformaatio asioihin perehtymistä (Ketonen-Oksi 2022 mukaan Collectif Fortes 2021). Toteamus on hyvin samansuuntainen ekososiaalisen sivistyskäsityksen kanssa, asettaen kestävien toivottujen tulevaisuuksien lähtökohdaksi hyvinvoinnin ja vaurauden käsitteiden nykyistä laveamman ymmärryksen. Tämä on mitä suuremmissa määrin yhteydessä tulevaisuusvallan käsitteeseen. Valitettavasti, kuten viime päivien uutisvirroista on voinut havaita, eivät valtaa pitävät tahot useinkaan ole valmiita kyseenalaistamaan heille suotuisien taloudellisten järjestelmien toimivuutta.
Valjasta innovaatiot muutokseen (H2+)!
Älä tue ajattelemattomuuttasi (H2-) vanhentunutta rappeuttavaa järjestelmää. Pohdi muun muassa näitä kysymyksiä:
Miltä näyttää transformatiivisen tai regeneratiivisen uudistumisen läpikäynyt todellisuus?
Missä määrin ajatuksemme transformaatiosta toisintavat jo olemassa olevaa ja missä määrin niitä olisi mahdollista tai syytä haastaa?
Millaista ajattelua ja prosessiohjausta vaativat ideat ja innovatiiviset ratkaisut, joilla on realistisia mahdollisuuksia tukea radikaalisti parempien tulevaisuuksien toteutumista?
Millaista ajattelua ja osaamista vaaditaan transformatiiviseen tulevaisuustyöhön pyrkiviä prosesseja ohjaavilta toimijoilta?
Ketonen-Oksi, S. 2022. Tavoitteena kollektiivinen tietoisuus ajattelu- ja toimintamalliemme ekososiaalisista vaikutuksista. Kirja-arvio. Futura 4/2022, s. 97-100.
Ketonen-Oksi, S. & Vigren, M. 2024. Methods to imagine transformative futures. An integrative literature review. Futures 157.
Ratworth, K. 2018 a. Donitsitaloustiede – Seitsemän tapaa ajatella kuin 200-luvun taloustieteilijä. Terra Cognita Oy: Helsinki.
