Olemmeko liian kärsimättömiä lähitulevaisuuden odotusten kanssa, mutta myös liian lyhytjännitteisiä näkemään pitkän aikavälin mahdollisuuksia?
Professori Osmo A. Wiio kirjasi jo kauan sitten tulevaisuutta koskeviin lakeihinsa, että lähitulevaisuus yliarvioidaan ja kaukainen tulevaisuus aliarvioidaan. Wiion maineikkaat lait käsittelevät viestintää ja teknologian kehitystä tulevaisuudessa. Huumorin sävyttämät lait tuntuvat kokemusperäisesti paikkansa pitäviltä. Mainittu tulevaisuuden arvioinnin laki sopii pähkäiltäväksi myös hallinnon ennakointitoiminnan näkökulmasta. Olen yrittänyt viedä ajatusta eteenpäin ja pohtia, voisiko lakia jotenkin perustella loogisesti. Katsotaan, tuleeko tästä mitään, vai jääkö tämä vain keittiöepistemologiaksi.
Aika on ennakoinnin ja tulevaisuuksien tutkimuksen tärkeä mittari. Myös historiantutkimuksessa aikajana on välttämätön, vaikka nuoli osoittaakin päinvastaiseen suuntaan. Periaatteessa tulevaisuus, kuten historiakin, alkaa heti ennen kuin ehdin kirjoittaa tätä lausetta loppuun. Omassa elämässään ihmiset ennakoivat asioita päivien tai tuntien, jopa minuuttien aikatähtäyksellä. Kuinka ehdin kirjoittaa blogin ennen perjantaita? Ehdinkö bussiin, jos nyt heti lähden?
Käytännössä yhteisöllinen liiketoiminnan, hallinnon tai tieteen ennakointi ja tulevaisuuksien tutkimus alkaa tuntua järkevältä vasta lyhimmillään muutamien kuukausien aikajänteellä. Tämä johtuu ainakin siitä, että ennakoinnin tavoitteena ei pitäisi olla vain tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, vaan myös ehtiä tehdä asioille jotakin, jos tarve vaatii. Suurissa yhteiskunnallisissa asioissa ennakoinnin aikajana ulottuu useimmiten vuosien tai vuosikymmenten päähän tulevaisuuteen. Pitkä aikatähtäys on ominaista esimerkiksi koulutuksen ennakoinnissa, koska viiveet ovat erittäin pitkiä. Jos peruskoulussa opetetaan nuorille tietoja ja taitoja, niiden hyötykäyttö työelämässä tapahtuu vasta 10 tai 15 vuoden kuluttua. Pitäisikin oppia tulevaisuuden asioita, ei tämän päivän asioita.
Maailma on sekä pysyvä että muuttuva. Jotkut asiat pysyvät muuttumattomina, toiset taasen muuttuvat, joko hitaasti tai nopeasti. Menemättä yksityiskohtiin voidaan sanoa, että muutos on jatkuvaa ja keskimäärin tasaista. Kaavamaisesti voidaan ajatella, että jos asiat muuttuvat esimerkiksi tänä vuonna 2020 tietyn määrän, niin vuoden 2021 lopussa muutoksen määrä on kaksinkertaistunut. Kymmenen vuoden päästä on muutoksia kymmenkertainen määrä. Todellisuudessa kehitys ei tietenkään ole tällä tavalla lineaarista.
Edellä kuvattu matemaattinen muutoksen määrä ei luultavasti ole kuitenkaan se, miten me koemme muutoksen ajassa. Tai pikemminkin, miten odotamme muutosten tapahtuvan. Olisiko niin, että kokemuksellinen muutoksen määrä on suuri lähitulevaisuudessa ja pienentyisi mitä kauemmas tulevaisuuteen ajatuksemme etenevät. Tämän voisi järkeillä johtuvan siitä, että lähitulevaisuus muistuttaa nykyisyyttä ja osaamme hyvin määritellä ja hahmottaa lähitulevaisuuden. Osaamme siis rakentaa odotuksiamme. Sen sijaan kaukainen tulevaisuus on sumea ja hahmoton. Emme osaa sieltä oikein mitään odottaa tai pelätä.
Ristiriita matemaattisen ja kokemuksellisen muutoksen määrän välillä aiheuttaa Wiion lain: lähitulevaisuus yliarvioidaan ja kaukainen tulevaisuus aliarvioidaan. Lähitulevaisuuteen muodostuu katteettomien odotusten kupla. Se voi olla joko optimismia tai pessimismiä, riippuen tarkasteltavasta ilmiöstä. Kaukaisessa tulevaisuudessa valitsee taasen kokemuksellinen tyhjyys ja näkemyksen puute.
Mallia voisi koetella ja testata nykyisen maailman ilmiöillä ja odotuksilla. Jääköön se toiseen kertaan. Yleisesti voisi kuitenkin väittää, että aliarviointi on haitallisempaa tai vaarallisempaa kuin ylireagointi. Lähitulevaisuuden yliarvioinnin hintana on ehkä vain tuhlattuja resursseja, mutta pitkän aikavälin aliarviointi voi johtaa vääriin valintoihin ja virheliikkeisiin, joita ei enää ehditä korjata.
Jukka Vepsäläinen Erityisasiantuntija, HL, Opetushallitus
Tulevaisuuksien hahmotteluun on olemassa useita vaihtoehtoja, näkökulmia ja esittämistapoja. Näissä kaikissa on kysymys muutoksesta: minkälainen muutos meitä odottaa ja miten se saavutetaan. Muutoksen ymmärtämistä lähestytään usein heikkojen signaalien ja aiempien kehityskaarien valossa, mutta muutosta voi ennakoida myös konkreettisesti: kokeilemalla ja tekemällä asioita, jotka kumpuavat omista tavoitteista ja missiosta.
Näin ollen tulevaisuutta ei pyritä ymmärtämään vaan siihen suunnataan suoraviivaisesti tekemisen kautta.
Ilmiöiden yleistyminen seuraa yleisesti kehityskaarta, jonka alkupäässä ovat henkilöt, pioneerit, jotka luovat kyseiset asiat tai ottavat ne aivan ensimmäisenä käyttöön. Nämä edelläkävijät ottavat siis ensimmäisen askeleen mahdollisessa muutoksessa.
Pro gradu -tutkimus ”Voices from the future:pioneers as a signal of change” valottaa tulevaisuutta nimenomaan pioneriteetin ja pioneerien näkökulmasta: mitkä ovat edelläkävijän ominaisuudet ja minkälaiset tulevaisuudet isompaa väestömassaa heidän näkemystensä perusteella odottaa.
Tutkimus perustuu henkilökohtaisiin syvähaastatteluihin. Tässä tutkimuksessa vastaajiksi valittiin 11 henkilöä, jotka on tunnistettu edelläkävijöiksi: he pyrkivät muutokseen ja tekevät aktiivisesti oman visionsa mukaisia kokeiluja.
Asenne ja kapasiteetti luovat pioneerin
Ihminen on perusluonteeltaan tulevaisuudentekijä, mutta edelläkävijät ovat omaksuneet seikkailun, hetkessä elämisen ja itsensä toteuttamisen elämänsä perusasetuksiksi. Avoin ja utelias asenne määrittää tulevaisuuden tien raivaamista kaikista eniten.
Haastatteluaineiston perusteella tunnistettiin kaiken kaikkiaan 11 ominaisuutta, jotka kuvaavat pioneriteettiä ja edelläkävijämäistä toimintatapaa.
Pioneriteetin perusta luodaan henkilökohtaisella resilienssillä sekä verkostolla ja karismalla. Edelläkävijän tien alkuvaiheisiin näyttää liittyvän keskimäärin niin isoja haasteita tai niin iso henkilökohtainen kutsumus, että tavalliset valinnat eivät ole mahdollisia. Tällöin on valittava oma polku.
Selviytyminen epäonnistumisista ja yhteiskunnallisesta kitkasta luo sisua, joka vie eteenpäin. Erilaisuus toimii myös majakkana niille, jotka arvostavat omantienkulkijoita ja näin syntyy arvokkaita verkostoja, johon nojata.
“Saksan kielen opettaja sanoi: katsokaa tuota poikaa, on niin nolla kuin olla ja voi, halolla vaan päähän ja kuivumaan. Koulussa epäonnistuminen vahvisti vain omaa polkuani: entistä suuremmalla innolla tein teknisiä juttuja.”*
Pioneerit eivät piilottele alitajunsa ja intuitionsa voimaa. Tämä näkyy osalla henkisyytenä ja kykynä hyödyntää omia aisteja. Rohkea, syvällinen ja merkityksellisyyttä korostava ja omiin reaktioihin nojaava elämäntapa vie uuden äärelle. Kaikki tuntemukset ovat sallittuja ja ne toimivat arvokkaana materiaalina uuden luomisessa.
Pioneriteetin tärkeimpiä ominaisuuksina korostuvat heittäytyminen ja hetkeen tarttuminen. Päinvastoin kuin voisi kuvitella, uusien asioiden saavuttaminen ei ole tarkkaan mietitty prosessi, vaan siinä toteutuu suunnittelemattomuuden ihme, antautuminen flow-tilalle ja onnistuessaan oikeanlainen ajoitus.
Käytännössä asioita lähestytään ja eteen tulevat ongelmat ratkaistaan kokonaisvaltaisesti yksisilmäisen suorittamisen sijaan. Tällöin tapahtumat johtavat luontevasti toiseen ja todennäköisesti jonnekin aivan muualle, mitä etukäteen oli arvellut. Avainasemassa on oma asenne taipua vallitsevan mahdollisuuden mukaisesti.
”Ei mulla ole visioita, on vaan tää hetki. Pidän hauskaa, teen mikä tuntuu oikealta ja miten maailmasta voisi tulla parempi. Asioiden etenemistä on vaikea todentaa jälkikäteen. Kun pääsee flow’hun, niin asioita vaan tapahtuu.”*
Kun tehdään asioita, joita ei ole olemassa, niin sääntöjä on uskallettava rikkoa. Tämä johtaa omien virheiden hyväksymiseen ja hallittuun anarkiaan. Useimmat edelläkävijät haluavat muuttaa maailmaa radikaalistikin taivutellen sallittujen tekojen rajoja. Tällöin omat valinnat ovat tiedostettuja ja niistä otetaan aidosti vastuu.
”Järjestelmä hyödyntää vastakkainasettelun tarvetta. Teen mitä teen ja ihan sama mitä muut on mieltä. […] Mua on aina sensuroitu läpi mun uran. Sensuuri vaan motivoi, aina löytyy keinot uusille kanaville.” *
Vaikka taistelua omannäköisen elämän puolesta riittää, niin pioneerien tekemistä leimaa seikkailu. On lupa innostua. Tekijän ja hyötyjän vastakkainasettelun sijaan uusia asioita syntyy näkökulman muutoksella ja aidolla heittäytymisellä siihen, mikä itselle tuo iloa. Tällöin kohdatut haasteet ovat osa leikkiä ja mahdottomasta tulee mahdollista. Seikkailun haasteet pysyvät mielessä koko ajan ja joihinkin ongelmiin saatetaan hakea vastauksia vuosikymmenten ajan.
”Koko ikäni oon leikkinyt. Kerran vaihdoin hienon palkinto-Audin kaivinkoneeseen. En tiennyt miten kaivinkone toimii, hyppäsin rattiin. Lapsena maksoin Linnanmäellä pyörimisestä, nyt ihmiset maksoi mulle siitä, että sain pyöriä kaivinkoneella niiden pihalla.”*
Mitä voimme oppia pioneereilta?
Tulevaisuuden muotoutuminen on monimuotoinen yhtälö historian painolastia, tehtyjä suunnitelmia ja yllättäviä tapahtumia. Pioneerien tarinat kertovat sitkeydestä, itseluottamuksesta ja pyrkimyksestä eteenpäin.
Keskeisintä on ymmärtää, että tulevaisuuden tekee aina joku: jos et sinä niin joku muu. Tällöin tulevaisuutta ei tarvitse millään tavalla pelätä. Jokainen polku on joskus alkanut ja näitä ratkaisuja täytyy aktiivisesti hakea, vaikka nykyinen asetelma tuntuisi kuinka kiveen hakatulta tahansa.
Pioneeri on eräänlainen häirikkö, joka pyrkii unohtamaan tämänhetkisen maailman tehdasasetukset niin hyvin kuin mahdollista.
Asioita lähestytään tällöin puhtaalta pöydältä, ilman etukäteisagendaa tai laskelmoitua hyötysuunnitelmaa. Merkityksellinen, sielukas tekeminen nostaa kunnianhimoa terveellä tavalla. Liiallisen mukavuudenhalun ei anneta peitota omien unelmien tavoittelua ja parhaan mahdollisen elämän elämistä. Tällaisen asenteen yleistyminen nostaa yksilön ja yhteisöjen kykyisyyden aivan toisenlaiselle tasolle.
Luovuuskansantuote
Kun ihminen vuonna 2100 herää uuteen päivään, on ympäröivä todellisuus ladattu täyteen luovuutta ja hyvinvointia tukevia elementtejä. Tämä siksi, että erilaisten resursseihin hyödyntämiseen perustuva talousjärjestelmä on jäänyt jo vuosikymmeniä sitten taakse ja tärkeimmäksi kehitysvivuksi on noussut ihmisen kyvykkyys ja uudenluomisen kyky. Tällöin, bruttokansantuotteen sijaan yhteiskuntien avainmittarina toimiikin kansakunnan luovuus- ja uudistumiskykyindeksi.
Luovuutta ja kyvykkyyttä tukevat paitsi henkilökohtaiset valinnat, niin koko ympäröivä yhteiskunta ja ympäristö. Tällöin ei ole enää varaa aineellisiin ja aineettomiin rakenteisiin, jotka eivät palvele ihmisyyden kehitystä. Yksilön on nautittava korkeaa suojaa, jonka turvissa voi edistää luovuutta ilman tarvetta mielistellä vallalla olevia ihanteita.
Tulevaisuudessa kaiken, johon ihmisen katse osuu, on ruokittava mielikuvitusta ja kokeilunhalua sekä fyysistä toimintakykyä.
Esimerkiksi rakentamisen painopiste siirtyy viihtyvyyteen ja ihmisen kokoiseen mittakaavaan, joka sallii jatkuvat pienet muutokset. Ihmisen toiminnasta tulee osa rakennettua ympäristöä ja asuinalueista asukkaitaan ilmentäviä, ainutlaatuisia keitaita.
Asioiden, ihmisten ja rakenteiden kietoutuessa yhteen, syntyy uudenlainen yhteiskunta. Materiaaleja hyödyntävä kiertotalous muuttuu tällöin kiertoyhteiskunnaksi, kun raaka-aineiden lisäksi tiedot, taidot ja osaaminen pistetään laajasti kiertoon.
Kun ihminen on siellä, missä häntä eniten tarvitaan, niin organisaatioiden rajat himmenevät ja poistuvat. Tällöin ihmiskunnalle avautuu aivan uudenlaisia mahdollisuuksia löytää elämän merkityksellisyyttä ja menestystä.
Reeta Partti
Kirjoittaja on markkinatutkimusmaailmasta ponnistanut futuristi, utopisti ja aktivisti.
Lähteet:
Heinonen, S. & Karjalainen, J. 2019. “Pioneer Analysis as a Futures Research Method for Analysing Transformations.” Teoksessa Anticipation, Agency and Complexity? toim. R. Poli ja M. Valerio, 61-77. Springer. https://doi.org/10.1007/978-3-030-03623-2_5
Partti, R. 2021. “Voices from the future: pioneers as a signal of change” Pro gradu, Turun yliopisto.
Futura 1/2021 -lehden julkaisutilaisuus 23.6.2021 Runoksi kiteyttänyt Tuomas Tirkkonen
Olen tieteiden välissä tutkinko tulevaisuuksia vai musiikkia miten biisintekijät ennakoivat musiikin muutoksia?
Voimakas prosessi: Käänsin fokuksen siitä, mitä on ollut ja ei enää ole, siihen, mitä on tuleva ja ei vielä ole sävelsin yhteen maalamisen praktiikan ja pragmaattisen filosofian tekoni suuntavat tulevaan
Tanssin, pyörin, helma hulmuaa sumeissa kuvissa kuin animaatiossa kuplivia kärpäsiä käsissäni, tätäkö on olla kasvi kokea kehossani, varressani ja lehdissäni luoda emootion ja kognition yhteistoimintaa
Voimakas prosessi konerealismin äärellä Sain takaisin, minkä olin kadottanut Kokeilevassa artikkelissa tekoälylle annettiin tasa-arvo Ottaako tekoälyn sovellukset osaa kypsempään keskusteluun taiteen ja tekoälyn suhteesta?
Taide tuo inhimillisyyttä teknologian maailmaan läpinäkyvyyttä, osallistumista ja kokemuksia, jotta ymmärtäisimme, miten asiat toimivat Se hälventää pelkoja, mystiikan verhoa takaa paljastuu tulevaisuus, johon voin vaikuttaa
Mekanismit syntyvät vuosisatojen kuluessa Kun ajattelutapaa uudistetaan toimiala ampuu ehdottomuuden alas Ehdotusten avulla parannamme järjestelmän sopeutumiskykyä
Taiteella on merkitystä, kuten on todettu nopeatempoiselle tulevaisuudelle syntyy kontrasti ajan hidastuessa käsityskyky venyy kuin purukumi Mielikuvittelemme itsemme mihin vain, laajennamme piiriä: keitä olemme me, jotka kuvittelemme?
Taiteen avulla ohitamme roolit, joista osallistumisemme
Kirjoitin toiveen science fictionista, jossa uhkakuva tulevasta on ihmisten arjesta lähtöisin
– Runon kirjoittaja Tuomas Tirkkonen on yrittäjä (Tupu Creative) ja fasilitoija, joka hyödyntää taidetta organisaatioiden kehittämisessä.
Suomen korkeakoulujen yhteinen Digivisio 2030 -hanke lupaa tehdä Suomesta joustavan oppimisen mallimaan. Tässä tekstissä pohdin, millä eri tulevaisuudentutkimuksen menetelmillä korkeakoulujen tulevaisuuksia voisi lähestyä ja mitä vaikutuksia hankkeella on suomalaiseen korkeakoulujärjestelmään ja oppimiseen.
Mikä Digivisio 2030 -hanke?
Digivisio on suomalaisten korkeakoulujen yhteinen, Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke. Siinä tuodaan oppimisen kansalliset tietovarannot yksilön ja yhteiskunnan käyttöön.
Hanke tukee elinikäistä oppimista sekä mahdollistaa pedagogiikan kehittymisen ja korkeakoulujen uudistumisen. ”Vuonna 2030 Suomessa on avoin ja tunnustettu oppimisen ekosysteemi, joka hyödyttää myös laajasti niin tutkimus- ja innovaatiotoimintaa kuin työelämääkin.” (Lähde: Digivisio)
Tavoite on siis selvillä, mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa eri toimijoiden ja koko korkeakoulujärjestelmämme kannalta? Voimme tulevaisuudentutkimuksen työkaluja käyttämällä saada tästä käsityksen. Vaikka varmuutta ei ole, voimme ainakin tunnistaa joitakin mahdollisia tulevaisuuksia ja suunnitella toimintaa pyrkien niistä parhaimpaan.
Toimijat: oppijat, korkeakoulut, OKM, Suomi, muu maailma
Hankkeen tavoitteena on siis tukea oppijoiden oppimista läpi elämän. Hankkeessa toimijana ovat korkeakoulumme, joita on yli kolmekymmentä samojen lakien mukaan toimivaa yksikköä sillä täsmennyksellä, että osa on yliopistoja ja osa ammattikorkeakouluja.
Suoraviivainen tapa nähdä tulevaisuuteen olisi korkeakoulun tulevaisuustaulukon laatiminen. Siinä voi hyödyntää PESTEC-analyysiä, trendejä ja heikkoja signaaleja. Tulevaisuustaulukon pohjalta voisi tuottaa muutaman skenaariokuvauksen jatkotyön pohjaksi. Tässä kuitenkin unohtuisi se, että hankkeen tavoitteissa mainitaan myös avoin ja tunnustettu oppimisen ekosysteemi. Korkeakoulut muodostavat yhdessä verkoston ja vaikka oppija opiskelisikin tutkintonsa vain yhdessä korkeakoulussa, on hän valinnut opiskelupaikkansa koko verkostosta. Sitä ohjailee Opetus- ja kulttuuriministeriö, vaikka korkeakoulut ovatkin autonomisia yksiköitä.
Näin ollen tulevaisuuden tutkiminen tuleekin mielestäni aloittaa koko korkeakoulujärjestelmän tulevaisuudesta. Sen jälkeen voi edetä tulevaisuudenkuviin yksittäisen korkeakoulun tasolla.
Katse ulos: Mikä on korkeakoulujärjestelmän toimintaympäristön tulevaisuus?
Pehmeä systeemimetodologia on organisaatioiden ja muiden ihmisen rakentamien järjestelmien tulevaisuustyökalu. Siinä huomioidaan paljon hyödyllisiä näkökulmia, mutta pidän sitä kovin raskaana kahdella tasolla tehtävään tarkasteluun.
Korkeakoulujärjestelmän tulevaisuuden tutkimisen lähtökohta on toimintaympäristöä kuvaavien skenaarioiden laatiminen. Työhön soveltuu tulevaisuustaulukkomenetelmä. Muun muassa seuraavat muuttujat ovat kiinnostavia taulukon laadinnassa. Ne kaikki ovat jo itsenään laajoja kokonaisuuksia, joista voisi kirjoittaa erillisiä blogeja tai vaikka kirjan:
Tulevaisuuden opiskelijoiden toiveet ja tarpeet siitä, miten opiskelu tapahtuu, esimerkiksi lähiopetus verrattuna etäopiskeluun.
Tulevaisuuden työtehtävät ja osaamistarpeet sekä laadullisesti että määrällisesti.
Minkälaiset ja kuinka laajat tutkinnot palvelevat parhaiten työelämää jatkossa?
Säilyykö korkeakoulutus Suomessa ilmaisena ja riittääkö sen laatu silloin kaikille?
Korkeakouluissa tulevina vuosina opiskelevien oppimisvalmiudet verrattuna nykyisin opiskelevien valmiuksiin.
Kuinka paljon tarvitaan työelämässä jo toimivien täydennys- ja jatkokoulutusta ja miten se rahoitetaan ja toteutetaan?
Tulevaisuustaulukkomenetelmää laadittaessa huomioidaan myös trendit ja heikot signaalit. Tärkein tähän liittyvä megatrendi on digitalisaatio. Digivisio 2030:ssa vaikuttaa kirjoittamattomana tavoitteena olevan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja siihen kuuluvan maksuttoman koulutuksen säilyminen. Suomen kilpailukyvyn kannalta, skenaariosta riippumatta, on mielestäni erittäin olennaista pystyä järjestämään koulutus mahdollisimman taloudellisesti tehokkaalla tavalla.
Korkeakoulujärjestelmän tulee pyrkiä maksimoimaan osaamisen kehittyminen kulloinkin käytettävissä olevilla varoilla. Tämä siksi, että osaamisen kehittyminen todellakin on investointi yhteiskuntamme tulevaisuuteen.
Uskon, että yllä olevien muuttujien pohjalta laadittavista skenaarioista tulee esiin myös opiskelijoiden erilaisuuden lisääntyminen. Tämä on seurausta koulutettavien nuorten määrän kasvusta ja työelämän yhä lisääntyvästä täydennyskoulutustarpeesta. Tilanteen tekee haastavaksi se, että taloudellisen tehokkuuden parantaminen ja tarjonnan erilaistaminen ovat lähtökohtaisesti ristiriitaisia tavoitteita.
Katse korkeakoulujärjestelmään – tieto on valtaa
Digivision mukaan vuoden 2030 Suomessa on avoin oppimisen ekosysteemi. Tavoitteen toteuttamisen keinoja ei ole kuvattu. Tulevaisuuksia voi tällaisessa tilanteessa tutkia edeltäjäanalyysilla. Vertailukohtaa voisi löytää yritystoiminnan arvoketjuja ja -verkkoja käsittelevästä tutkimuksesta.
Nykytilanteessa korkeakouluja on yli kolmekymmentä, ja arvo- ja alihankintaketjut ovat harvinaisia. Edellä kustannustehokkuusnäkökulmasta esiin tuomani standardointi voi tapahtua myös ekosysteemin sisällä.
Digivisio korostaa yhteistä tietoa ja ”yhteisiä tietoaltaita”. Tällainen standardointi tukee alihankintaketjujen muodostumista ja toimialan sisäisen tehokkuuden parantumista. Kilpailu tehostuu ja usein toimialan rakenne muuttuu hajanaisesta toimijakentästä muutaman ison toimijan suuntaan tai tiiviisiin yhteistyöverkkoihin.
Vertailukohtana voisi olla vaikka ilmailuala, jossa nykyisin on yksittäisiin toimintoihin keskittyneitä alihankkijoita ja lentoyhtiöiden alliansseja. Lipun ostat yhdeltä yhtiöltä, konetta operoi joku toinen, matkustamon henkilökunta on vuokrattu kolmannelta, siivouspalvelut hoitaa alihankkija jne. Samat alihankkijat palvelevat useita lentoyhtiöitä.
Toimintojen keskittämisen ja maantieteellisen hajauttamisen välinen suhde tullee olemaan yksi keskustelunaihe. Samanlaisia oppimismahdollisuuksia haluttaneen jatkossakin tarjota koko maassa, mutta toisaalta samaa yliopistojen perustutkimusta kannattaa keskittää yhteen paikkaan. Ratkaistaanko tämä eri suuntaan vetävien voimien ongelma eriyttämällä opetus ja tutkimus ainakin alemmalla korkeakouluasteella? Ammattikorkeakouluille tämä voisi olla hyvinkin mieluisa ratkaisu.
Yksittäisen korkeakoulun näkökulma
Miten yksittäinen korkeakoulu voi tässä tilanteessa tutkia mahdollisia tulevaisuuksiaan? Sen toimintaympäristö koostuu opiskelijoista, muusta korkeakoulukentästä ja koko korkeakoulujärjestelmän toimintaympäristöstä. Erilaisia mahdollisia tulevaisuudenkuvia paljon.
Opetus- ja kulttuuriministeriön merkitys toiminnan rahoittajana ja rahoituksen perusteiden määrittäjänä on myös olennainen. Hankkeen edetessä moni asia selkiytyy. Tässä vaiheessa voi kuitenkin tunnistaa joitakin trendejä, valita joitakin toimintaympäristöä kuvaavia skenaarioita ja tehdä SWOT-analyysiä niiden pohjalta. Se auttaa omien toivottavien tulevaisuuskuvien laatimisessa.
Takaisin korkeakoulujärjestelmään: Mitä oppija saa hankkeesta?
Tässä tekstissä olen keskittynyt korkeakouluihin ja korkeakoulujärjestelmään sekä siihen miten rajallisilla kansantalouden resursseilla voidaan tarjota koulutus yhä useammille – myös työelämässä toimiville. Esitin joitakin näkemyksiä tulevaisuudentutkimuksen menetelmillä saatavista tuloksista. Digivisio 2030 -hanke on kuitenkin niin laaja ja ajallisesti pitkä, että siinä on tilaa ja tarvetta vielä moneen tulevaisuusverstaaseen, riskiarvioon, ristivaikutusanalyysiin ja ehkä jopa roolipeliskenaarioon edellä mainittujen menetelmien lisäksi.
Mitä oppija sitten tästä kaikesta hyötyy?
Digivisio 2030 -hankkeen kuvauksessa mainitaan: ”Oppijan hyöty on kehittämisen keskiössä”. Konkreettisina hyötyinä mainitaan mm. digitaalinen pedagogiikka, kehittynyt opintotarjonta ja käyttäjäystävällinen ohjaus. Tulevaisuuden oppijoiden toiveet ja tarpeet on kuitenkin syytä tutkia tulevaisuudentutkimuksen menetelmin. Ilman sitä ei hankekuvauksessa mainittu korkeakoulujen siirtyminen hallinto- ja järjestelmäkeskeisestä ajattelusta yksilön oppimisen erilaisten tarpeiden tyydyttämiseen ole uskottava.
Kokonaisuutena hankkeen tavoitteet ovat mielestäni erinomaiset ja tarvitsemme sen tuloksia hyvinvointivaltiomme tulevaisuuden turvaamiseksi.
Blogissa mainittuihin tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiin voi perehtyä esimerkiksi Tulevaisuudentutkimuksen seura ry:n kirjasta Miten tutkimme tulevaisuuksia? ja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen verkkomateriaalista.
Tapani Martti
Kirjoittaja on tulevaisuudentutkimustakin harrastava ikuinen oppija, joka on tähän mennessä ehtinyt tutustua mm. tietotekniikkaan, liiketoiminnan kehittämiseen, kansainväliseen ICT-teollisuuteen, tuotantotalouteen ja ammattikorkeakoulutoimintaan.
Saako työntekijä tulevaisuudessa voida hyvin vai täytyykö hänen valita työn ja oman hyvinvointinsa välillä?
Esitän teille toivottavan tulevaisuuskuvan 2026 osatyökykyiselle mielenterveyskuntoutujalle, taustoittaen hieman nykyistä osatyökykyisten tilannetta.
Joka neljäs työikäisistä arvelee, ettei jaksa työskennellä työeläkeikään saakka
Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ovat työikäisten yleisin kuntoutukseen hakeutumisen syy. Joka neljäs työikäisistä arvelee, ettei jaksa työskennellä työeläkeikään saakka. Suomessa on vajaa 2 miljoonaa työikäistä joilla on pitkäaikaissairaus tai vamma, ja heistä 600 000 kokee sairauden tai vamman vaikuttavan työllistymismahdollisuuksiinsa. Heitä kutsutaan osatyökykyisiksi. Heitä ei ole varaa menettää.
Osatyökykyisten työhön pääsyä voisi edistää laki, joka velvoittaisi työnantajia työllistämään osatyökykyisiäkin henkilöitä. Osa-aikatyön mahdollisuudet, joustavat työajat ja työmuodot, kuten etätyö voivat lisätä osa-työkykyistenkin halukkuutta ottaa osaa työelämään. Toimintakyvyn tukeminen, työhön paluu, työssä jatkaminen, sekä terveelliset ja turvalliset työolot ovat lähitulevaisuudessa Sosiaali- ja terveysministeriön strategian keskeisiä tavoitteita.
Tulevaisuuskuva 2026: Miten Heidin työllisyyden käy?
Heidi tekee töitä terveysalalla, jossa on otettu runsain määrin käyttöön etävastaanotot. Heidi on saanut työhönsä perehdytystä ja it-tukihenkilön päivystävän tuen. Heidi on eronnut hiljattain ja hänen lapsensa ovat muuttamassa omilleen. Heidin työkaverit ovat huomanneet Heidin olevan tavanomaista hiljaisempi, väsyneempi ja vetäytyvämpi. Heidin työkaverit kutsuvat Heidin mukaan lounas- ja kahvitauoille ja kysyvät hänen kuulumisiaan. Myös Heidin esimies käy lounaalla viikoittain Heidin työtiimin kanssa ja kysyy, voiko hän olla avuksi työhön liittyvissä asioissa. Heidi toteaa olevansa todella väsynyt ja psyykkisesti kuormittunut johtuen muutoksista perhe-elämässä. Heidi on tehnyt huomion, että kuormittuneisuus on kasautunut hiljalleen noin vuoden kuluessa.
Heidille ehdotetaan, että hänen työaikaansa voidaan väliaikaisesti keventää puoleen. Heidille ei suositella kokopäiväistä sairaslomaa. Heidille ehdotetaan, että hän voi tehdä töitä kotoa käsin ainakin yhtenä päivänä viikossa ja hän voi valita työaikansa joustavasti klo 07-21 välillä. Tiimissä keskustellaan, onko joitakin yksittäisiä työtehtäviä, joita Heidi voisi jonkun työkaverinsa kanssa vaihtaa päikseen.
Heidille tarjotaan edelleen päivittäisiä keskustelutaukoja joko työpaikalla tai etäyhteyden kautta, silloinkin, kun hän tekisi töitä kotoa käsin tai olisi kyseisen päivän työvapaalla. Työporukka kokoontuu joka kuukauden viimeinen keskiviikko yhteiseen ja yhdessä valittuun virkistysiltapäivään. Virkistysiltapäivään saa osallistua, vaikka henkilö olisi sairaslomalla tai on töissä, mutta ei ole saavuttanut deadlineja tehtävissään.
Heidin työnantaja on varmistanut, että viikon kuluessa huolen esille tuomisesta Heidille tarjotaan lääkäriaika ja sen lisäksi mahdollisuutta saada terapeuttista keskustelutukea. Heidi saa valita, haluaako hän keskustella asioistaan yksilövastaanotoilla vai ryhmässä ja molemmissa kuntoutusvaihtoehdoissa on vapautena valita lähi- tai etämahdollisuus.
Keskustelutukea on tarjolla ensimmäisen sopimuksen myötä viidestä kymmeneen kertaa. Heidin esimies on Heidiin yhteydessä kahden viikon välein ja kysyy, miltä työjärjestelyt ovat tuntuneet ja onko Heidillä halua muuttaa niitä suuntaan tai toiseen. Esimies kertoo arvostavansa Heidin työpanosta ja myös hänen hyvinvointiaan työajan ulkopuolella. Esimies toivottaa Heidin tervetulleeksi takaisin kokoaikatyön pariin, mikäli Heidi kokee voimavarojensa karttuvan.
Heidi, esimies ja Heidiä hoitava yhteistyötaho ovat sopineet yhteiset merkit siitä, milloin Heidi voi tehdä lisää töitä tai milloin työmäärää vähennetään. Heidin tapauksessa seurataan mm. yöunen määrää, migreenin saamista lievempioireiseksi ja Heidin mielialaa kyselyasteikolla mitattuna.
Työkaverit ovat kertoneet Heidille yhteisinä taukohetkinä, että heilläkin on ollut ajanjaksoja, jolloin he ovat olleet surullisia ja että he ymmärtävät Heidin nyt tarvitsevan aikaa kerätäkseen voimavaroja. Heidiä ei nimitellä, hänelle ei pyöritellä silmiä, häntä ei suljeta keskustelujen ulkopuolelle ja hänen ei tarvitse hävetä vointiaan. Työkaverit rohkaisevat Heidiä ja sanovat uskovansa siihen, että Heidi on edelleen hyvä ammatissaan ja että he arvostavat Heidin työpanosta.
Tulevaisuuskuva 2026: Joustavammat osa-aikatyön mahdollisuudet
Heidi pohtii, miten hänen työllisyytensä kanssa käy: jääkö hän osa-aikaiseksi työntekijäksi vai palaako hän joskus kokoaikatyöhön. Heidin ei kuitenkaan tarvitse stressata osa-aikaisuudestaan siitä näkökulmasta, että työnantajalle tulisi kalliimmaksi pitää palkkalistoillaan kahta osa-aikaista, kuin yhtä kokoaikaista työntekijää. Suomen lait, sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmät sekä vakuutusyhtiön toimintaan liittyvät päätökset mahdollistavat osa-aikatyön siten, että työnantajien on mahdollista palkata halutessaan yhden kokoaikaisen työntekijän sijaan kaksi osa-aikaista työntekijää, ja toimia näin kaikkien, ei vain yhden poikkeuksen kohdalla.
Näin työllisyys saadaan nousuun, ihmisten osallistuneisuus yhteiskuntaan lisääntyy ja useammat ihmiset kykenevät pitämään itsestään taloudellisesti huolta. Näin ollen myös hyvinvointi lisääntyy niillä työntekijöillä, jotka ovat aiemmin arvelleet, että he eivät jaksa tehdä töitä eläkeikään saakka. Työikäisten jaksaminen kohenee ja itsestä huolehtimiseen jää aikaa. Hyvinvointi toteutuu näin ollen paremmin sekä niiden kohdalla, jotka toivovat pääsevänsä työnsyrjään kiinni, että niiden kohdalla, jotka ovat halukkaita vähentämään työtunteja oman hyvinvointinsa vuoksi.
Olisiko tämä sellainen tulevaisuus, jossa sinä haluaisit elää? Mikä estää toteuttamasta tätä jo nyt? Entä mitä tarvitaan, jotta toimisimme enemmän tämän tulevaisuuskuvan toteuttamiseksi? Mitä hyötyä tämän tulevaisuuskuvan toteuttamisesta olisi Heidin kaltaisille yksilöille, työnantajille tai koko yhteiskunnalle?
“Framtiden beror på vad vi gör idag”. Så sa Mahatma Gandhi för över hundra år sedan, men påståendet stämmer även idag. Detta gäller inte bara på individnivå, utan också samhälleligt.
Vi är alla en del av samhället och är således också en del av hurudant det är. Våra handlingar och val skapar den framtid och det samhälle vi kommer att leva i. Även om en människa ensam inte har så stor kraft att påverka, är varje liten människa en del av de 7,8 miljarder människor som tillsammans skapar framtiden. Ingen är för liten för att påverka, ingen röst är för svag för att den tillsammans med andra röster inte skulle bli hörd. Tillsammans kan vi få till den förändring vi vill se i världen, om det så handlar om klimatförändring, ojämlikhet, hungersnöd eller ozonskiktet.
Det finns många sätt att påverka samhället. I de flesta länder kan man rösta, sprida budskap om orättvisor och ordna demonstrationer. Man kan också gå med i olika organisationer och föreningar för att få hjälp på traven och erfarenhet av påverkning. Förändring i samhället är något vi gör tillsammans, men vi kan även på individnivå förbättra världen. Våra konsumtionsvanor spelar en stor roll. Genom att köpa ansvarsfullt ger du ditt stöd till en hållbar produktion och hjälper världen att bli en bättre plats. Detta istället för att köpa varor som är producerade på klimatets bekostnad i omänskliga förhållanden.
Var och en påverkar samhället med sina värderingar och handlingar, vi alla är med och skapar framtiden. Om du inte är nöjd med den värld du lever i, se till att kommande generationer inte behöver uppleva samma missnöje. Framtiden beror på vad vi gör idag, så börja påverka idag!
Skribenterna Linnea Parkatti & Joanna Slama studerar vid gymnasiet Katedralskolan i Åbo
Tulevaisuusblogi on tauolla joulun ja uudenvuoden pyhien ajan. Haluamme kiittää kaikkia lukijoitamme sekä tietysti myös kirjoittajia, jotka ovat marraskuun alusta lähtien tuottaneet mielenkiintoista materiaalia luettavaksemme!
Tammikuussa jatkamme taas tulevaisuusaiheiden luotaamista eri näkökulmista – ja jos olet kiinnostunut kirjoittamaan jostain tulevaisuuteen liittyvästä aiheesta, menetelmästä tai ilmiöstä niin ota yhteyttä meihin os. tulevaisuusblogi@gmail.com.
Rauhallista joulun aikaa ja toivorikasta uutta vuotta 2021!
toivottelee blogin toimitus eli Katariina, Sanna, Marjukka ja Hazel
Rakastunut Engelbert Humperdinck katselee tulevaisuutta kapeasti laulussa Quando Quando Quando (1968).
Tell me when will you be mine Tell me quando quando quando We can share a love divine Please don’t make me wait again
Vuonna 1968 Engelbert Humperdinck levytti englanniksi italialaisen sävelmän Quando Quando Quando. Engelbertiä ennen ehti moni muu, mutta ei siitä sen enempää. Laulu kun sopii Humperdinckille mukavasti.
Quando Quando Quandossa laulaja haaveilee romanttisesta tulevaisuudesta yhdessä laulun kohteen kanssa. Vastakaikua ei kuitenkaan kuulu, ja Engelbert maanittelee minuuttikaupalla toista kertomaan, milloin tämä ryhtyisi omakseen. Rakkaus olisi taivaallista, eikä hän jaksaisi odottaa.
Vuonna 2020 toiveikas rallatus alkaa hermostuttaa ratkaisukeskeistä kuulijaa jo ennen puoltaväliä. Kerro milloin milloin milloin? Engelbert hei, eiköhän ihailtu olisi jo tullut jos kerran on tullakseen. Mutta harmittaa tämä vähän Engelbertinkin puolesta, joka kertoo odottavan hetken olevan päivän pituinen, päivien venyessä ikuisuuksiksi. Tarkastelkaamme Engelbertin rakkausahdinkoa Joseph Vorosin tulevaisuustötterön (futures cone) avulla (tai toisinpäin).
Kuva 1. Joseph Vorosin futures cone mallintaa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Suomenkielisen version tehnyt Marileena Mäkelä. Alkuperäinen esim. Vorosin blogissa.
Tulevaisuustötterö eli futures cone havainnollistaa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Tuutista on useita versioita, mutta lyhykäisyydessään se kuvaa erilaisia nykyhetken subjektiivisia arvioita siitä, millainen tulevaisuus voi olla. Nämä näkemykset muuttuvat ajan myötä. (Lisätietoa Vorosin blogista.)
Quando Quando Quandossa yhteinen tulevaisuus on toivottava, mahdollinen ja uskottava, kun katsoo maailmaa Engelbertin silmin. Herää kysymys, millaisen tötterön läpi palvottu näkee Engelbertin haaveen; toivottavana, todennäköisenä, edes uskottavana, ylipäätään mahdollisena vai jopa täysin naurettavana. Laulajan ja ihaillun projektiot vaikuttavat kuitenkin eroavan toisistaan ratkaisevasti.
Toisaalta, Engelbert tuntuu tietävän jotain, mitä kuulija ei tiedä. Kyse ei nimittäin ole siitä, alkaako toinen heilaksi, vaan siitä, milloin hän ilmoittaa alkavansa. Todennäköisyys sen kuin vahvistuu quandojen toistuessa, ja tötterö kapenee entisestään. Ehkäpä rakastuneet ovat väärä yleisö kuulemaan vaihtoehtoisista tulevaisuuskuvista.
Loppuun mukaelma vitsistä: Miten rakkaudesta seonnutta pidetään jännityksessä? Kerron tulevaisuudessa.
Kirjoittajasta: Dj Crystal Balls eli Marjukka Parkkinen tarkastelee huvikseen populaarimusiikkia tulevaisuudentutkimuksen käsittein tai toisinpäin.
Tämä uusi blogimme on avattu tänään, 2.11.2020! Tarkoituksena on luoda alusta monipuoliselle tulevaisuussuuntautuneelle keskusteluille, Futura-lehden kaveriksi ja täydentäjäksi.
Siinä missä Futura-lehdessä julkaistaan tieteellisiä artikkeleita ja katsauksia, blogiin tulee lyhyempiä, kevyempiä tekstejä. Tulevien tekstien aiheina ovat mm. yritysennakointi, taide, koululaisnäkökulmat, ruoantuotanto, musiikki. Lisäksi otamme mieluusti vastaan sekä ehdotuksia aiheiksi että innostuneita kirjoittajia! Ota yhteyttä: tulevaisuusblogi@gmail.com.
T. Toimitus (Katariina Kantola, Hazel Salminen, Marjukka Parkkinen ja Sanna Ketonen-Oksi)
